Lukutoukan katsaus vuoteen 2011 -haaste

Huomasin tämän haasteen alun perin La petite lectrice -blogin kautta ja päätin tarttua haasteeseen! Jos joku nyt ihmettelee miten voin muistaa kaikki vuoden aikana lukemani kirjat, vaikka blogi on näin tuore, vastaus on tämä: olen pitänyt kirjallisuusvihkoa ala-asteen 3. luokalta asti jatkuvasti.

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä? Paula Havasteen Kaksi rakkautta.

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?
Anna-Leena Härkösen Onnen tunti tai Ei kiitos, mielestäni Härkönen sopii luettavaksi "vasta-alkajallekin".

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ?
Alexandra Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan. Todella vaikeasti seurattava ja jopa tylsä kirja makuuni.

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?
Sari Peltoniemen Kissataksi. Se on lastenkirja, mutta herätti silti valtavia tunteita kissojenystävän sydämessä.

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?
Paula Havasteen Kaksi rakkautta, Cecilia Samartinin Nora & Alicia ja Anna-Leena Härkösen Onnen tunti.

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?
Irja Virtasen Kenttäharmaita naisia, luin sen vuoden aikana kahdesti. Hyvin vaikuttava teos.

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?
Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä ja Heikki Hietamiehen Äideistä parhain.

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?
Margaret Mitchellin Tuulen viemää, joka on yksi suosikeistani.

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?
Irja Virtasen Kenttäharmaita naisia.

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?
Jälleen kerran Irja Virtasen Kenttäharmaita naisia. Tai sitten Laila Hietamieheltä/Hirvisaarelta jokin teos, esimerkiksi Hylätyt talot, autiot pihat.

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?
Kate Mortonin Paluu Rivertoniin.

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?
Irja Virtasen Kenttäharmaita naisia.

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?
Kathy Reichsin Luita ja tuhkaa. Olen lukenut jokaisen teoksen, mutta tämä yllätti olemalla huomattavasti edeltäjiään sujuvampi ja mielenkiintoisempi.

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?
Kate Atkinsonin Museon kulisseissa, mutta eipä kirja ollutkaan häävi.

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?
Ja taas: Irja Virtasen Kenttäharmaita naisia, se laittaa ajattelemaan. Pidin myös Sarah Watersin teoksesta Vieras kartanossa, vaikka sen loppuratkaisu ärsyttikin.


Tällainen oli minun kirjavuoteni, josta voi huomata, että yksi teos on ylitse muiden. Ei varmaan tarvitse taas mainita mikä se on. ;)

Minä, Katariina

Hirvisaari, L.: Minä, Katariina
601 s., Otava 2011

kannessa kuva A. Andropovin maalauksesta

Sain vanhemmiltani joululahjaksi Laila Hirvisaaren Finlandia-palkintoehdokkaanakin olleen teoksen "Minä, Katariina". Ahmin sen jo kolmessa päivässä läpi, sillä teos on todella mainio ja pitää hyvin otteessaan. Hirvisaari on yksi lempikirjailijoistani, pidän kovasti hänen tyylistään. Hän saa helposti vangittua tiiviitä tunnelmakuvia pieniinkin yksityiskohtiin sekä hänen henkilöhahmonsa ovat aina jotenkin intensiivisiä ja monisyisiä. "Minä, Katariina" täytti odotukseni loistavasti enkä ollenkaan ihmettele sen Finlandia-palkintoehdokkuutta.

Teos kertoo Venäjän keisarinna Katariina II ja hänen tiestään hallitsijaksi. Tarina etenee Katariinan eli alkujaan Sophie Auguste Frederike Anhalt-Zerbstin lapsuudesta hänen vanhuutensa päiviin, jolloin hän loukkaantuu portaissa ja päättää purkaa elämäntarinansa totuudenmukaisena ystävälleen, kamariherra Leonille.

Venäjälle muuttaessaan Katariina, tuleva suuriruhtinatar, on vasta 14-vuotias. Mukaansa hän saa etäisen äitinsä sekä muutamia palvelijoita, mukaan lukien uskotut ystävänsä Fannyn, Alexandran ja Leonin. Tie uudessa kotimaassa ei ole ruusuinen. Hänen äitinsä paljastuu Saksan vakoojaksi, mikä uhkaa koko naimakauppaa; Katariinaa ei ole vielä vihitty Pietarin kanssa. Keisarinna Elisabeth on kylmä ja etäinen, jopa julma nainen. Hän tahtoo hoville vain kruununperijän ja hallita kaikkea ympärillään olevaa. Hovi on ulkoisesti loistava, ja juuri se luo kontrastia hovin sisäiselle julmuudelle, kylmyydelle ja turmeltuneisuudelle. Teos kuvaa hyvin Katariinan olemista kahden tulen välissä, sitä miten hän ikävöi taakse jäänyttä, mutta kuitenkin hänellä on valtava halu päästä keisarinnaksi aikanaan, joten hänen on kestettävä.

Vaikka Katariina tuntuukin tuottavan pettymyksen hoville, Pietari tuottaa pettymyksen Katariinalle: mies on yksinkertainen, peseytymistä kammoava ja tinasotilasleikkejään rakastava pösilö, joka ei kykene rakastelemaan vaimonsa kanssa. Syyt vieritetään Katariinan niskoille, hänenhän pitäisi herättää miehessään himoa! Lopulta Katariina tulee raskaaksi hoviherralle ja saa hänen kanssaan lapsen, tulevan keisarin Paavalin. Elisabeth vie lapsen julmasti itselleen eikä anna äidin tavata lastaan. Samoin käy Katariinan toisen lapsen, Annan, kohdalla. Kun pikkuinen kuolee, alkaa Katariinan ja keisarinna Elisabethin hienoinen lähentyminen: Pietari on puolihullu preussilaisuuden ihannoija, sen keisarinnakin on nyt tajunnut. Pietari aikoo valtaan tullessaan liittää Venäjän Saksan alamaaksi. Se täytyy estää. Elisabeth antaa Katariinalle testamentin siitä, miten tehtään vallankaappaus.

Kun Elisabeth sitten kuolee, ei vallankaappusta voi heti suorittaa, sillä Katariina on raskaana. Hänen kolmas lapsensa syntyy salaisesti ja annetaan kasvatettavaksi Leonille ja Alexandralle. Jännitys tiivistyy, kun tapahtumat alkavat edetä nopein harppauksin vallankaappauksen aikaan; nyt Venäjällä on yksinvaltias keisarinna Katariina, ja Pietari toimitetaan vankilaan.

"Minä, Katariina" kuvaa paitsi millaista juonittelua ja manipulointia hovielämä on ollut, myös naisten aseman ikiaikaisia teemoja, kuten miehensä alamaisuutta ja synnyttäjän roolia, josta on vasta nykypäivänä alettu kunnolla irtautua. Teos myös herättää ajattelemaan, että yksinvaltiaallakin on tunteita, kipeitä salaisuuksia ja pelkoa, vaikka julkisesti hän olisikin vahva persoona. Menneisyyden varjot seuraavat Katariinaakin.

Itse pidin teoksesta kovasti jo ensiksi sen historiaan liittyvän miljöön vuoksi, mutta myös siksi, että se kertoo rohkeasti ja kaunistelematta oman totuutensa. Kaikki ei ole historiallisesti täysin tarkkaa, mutta silti kirjassa piilee oma totuuden siemenensä; kaikki me olemme kuitenkin vain ihmisiä yhteiskunnallisesta asemastamme riippumatta. Hirvisaarella on asiantunteva ote, joten teoksessa on helppo pysyä mukana ja tarina etenee kronologisesti. Aluksi teos oli kyllä hieman hidastempoinen kuvatessaan aikaa ennen Venäjälle muuttoa, mutta kun päästiin itse asiaan, taipaleeseen keisarinnaksi, tarina elävöityi huomattavasti. Kuvailu on rikasta, mutta kuitenkin mielikuvitukselle tilaa jättävää. Kirja tulkitsee asioita, mutta myös tuo esiin kyseenalaistusta tulkintoja kohtaan Leonin ja Katariinan keskustellessa.

Annan Laila Hirvisaaren teokselle "Minä, Katariina" arvosanaksi 4,5/5. Hidastempoisuus alussa ei haittaa, kun tarinaan pääsee täysin sisälle ja se alkaa avata ovensa hovimaailman salaisuuksiin. Kuitenkaan en voi antaa täysiä pisteitä, sillä vaikka kirja paneutuukin Katariinan elämään, jotenkin tuntuu, että välillä vaiheet jäävät ehkä hieman pintapuolisiksi. Vaikka moitinkin alun hidastempoisuutta, niin kuitenkin joissakin kohdissa tarina etenee melkein liiankin nopeasti, asioista olisi voinut kertoa ehkä hieman laajemminkin. Teoksen luoma yleiskuva ei kuitenkaan rikkoonnu näiden puutteiden vuoksi.

♠♠♠♠½

Tästä se lähtee

Nyt se on sitten avattu, tää meidän blogi. Aika hassua, että me molemmat oltiin aateltu yhteisen kirjablogin aloittamista yhtä aikaa, ja tässä tää nyt on! :D Toivottavasti tää blogi saa edes muutaman lukijan, vaikka omasta mielestäni on kyllä kivaa kirjoittaa vaikkei tätä muut (ainakaan aluksi) lukisikaan, haluan nimittäin jakaa lukukokemukseni muutenkin. :)

Aion kirjoittaa lukemistani kirjoista, en vielä tiedä kirjoitanko kaikista, mutta suurimmasta osasta kuitenkin. Haluan esitellä kirjoja, kertoa miten ne koin ja miksi kirja kannaittaisi lukea (vai kannattaako ollenkaan lukea). Kirjastoalan opiskelijana haluan johdattaa muut hyvän kirjallisuuden pariin ja arvostamaan sitä. Kirjoja ei voi koskaan lukea liikaa eikä niitä ole olemassa liikaa, varmasti jokaisella kirjalla on paikkansa ja tehtävänsä. Kirjallisuus kiehtoo minua, koska se kätkee sisäänsä valtavan paljon tietoa ajasta, josta se kertoo ja jolloin se on kirjoitettu.

Tähän lopuksi haluan vielä mainita Ranganathanin viisi lakia, vaikka osa ei ehkä tähän asiayhteyteen täysin istu:


1. Books are for use
2. Every reader his book
3. Every book its reader
4. Save the time of the reader
5. The library is a growing organism