Lumpeenkukkalampi & Meren syvyyksissä

 Annika Thor: Lumpeenkukkalampi

201 s., Tammi 2002

suom. Marja Kyrö

alkup. Näckrosdammen 1997

***

Annika Thor: Meren syvyyksissä

202 s., Tammi 2004

suom. Marja Kyrö

alkup. Havets djup 1998

Kerroin Annika Thorin Saari meren keskellä -teoksen luettuani, että aion jatkaa sarjan lukemista. No tässäpä on nyt sarjan kaksi seuraavaa osaa, Lumpeenkukkalampi ja Meren syvyyksissä. Molempien päähenkilönä on jo sarjan avausteoksesta tuttu Steffi, mutta miljöö muuttuu osittain kalastajasaarelta Göteborgiin.

En ryhdy tässä sen enempää selittämään päähenkilön taustoista, koska niitä tulee jo jonkin verran esille arviossani sarjan aloitusosasta. Lumpeenkukkalampi kertoo vuodesta, jolloin Steffi pääsee kaupunkiin oppikouluun ja asuu alivuokralaisena tohtorin perheessä. Heidän poikansa Sven on Steffin salainen ihastus. Tässä teoksessa tyttö on kasvanut jo 13-vuotiaaksi teiniksi. Steffin ja Nellin vanhemmilta tulee kirjeitä yhä harvemmin. Juutalaisvainojen vaikutus näkyy myös Ruotsissa joidenkin ihmisten vihamielisenä suhtautumisena juutalaisiin.

Tässä osassa Steffi oikeastaan rupee kunnolla kasvamaan nuoreksi naiseksi, vaikka hän onkin tietyllä tavalla aikuistunut hyvin nopeasti jo aikaisemmin ottamalla vastuuta sisarestaan ja joutuessaan lähtemään pakolaiseksi Ruotsiin. Epätietoisuus vanhemmista kaihertaa edelleen mieltä ja Steffi joutuu jälleen voittamaan esteitä, kun häntä vastaan rikotaan. Hahmossa on vielä nähtävillä tiettyä lapsenomaisuutta, joka karisee oikeastaan tyystin seuraavaan osaan mennessä.

Meren syvyyksissä kertoo vuodesta, jolloin Steffi on jo 15-vuotias, lähes 16. Nelli käy oppikoulun viimeistä luokkaa ja hänen haaveissaan siintä ajatus lukiosta ja lääkärin ammatista. Pakolaisuutta on kestänyt jo neljä vuotta, joten jatkokouluttautuminen ei ole itsestäänselvyys: pakolaisapukomitea suhtautuu nihkeästi opintojen tukemiseen. Onnekseen Steffi saa apua opettajaltaan neiti Björkiltä.

Tässä teoksessa Steffi oppii kunnolla näkemään aikuisten maailmaan ja kohtaamaan suuria ja mullistavia asioita. Pikkutytön maailmankuva on lopullisesti sirpaleina, vaikka hän edelleen haluaa uskoa vanhempiensa vapautumiseen leiriltä, jonne heidät on viety. Steffi kaipaisi nyt entistä kipeämmin vanhempiaan yrittäessään kasvaessaan aikuiseksi, mutta he eivät voi leiriltä käsin tytärtään tukea täysin. Pikkusisko Nellin käytös aiheuttaa Steffille huolta ja hän tuntee pettäneensä vanhempansa: hän ei pystynytkään huolehtimaan Nellistä. Lopuksi Steffi kohtaa hyvin suuren menetyksen, jolloin minunkin silmiini kihosivat kyyneleet.

Thor kirjoittaa koskettavasti, lämpimästi ja aidosti Steffin kasvutarinaa vieraassa maassa ja monen eri tahon ristipaineen alla. Teokset herättävät ajatuksia ja mietteitä asioiden eri puolista. On mielenkiintoista saada samalla tietoa ruotsalaisten elämästä sota-aikaan, sillä puolueettomuudestaan huolimattakin sodalla oli vaikutuksensa heidänkin elämäänsä: esimerkiksi sotalapsien ja säännöstelyn muodossa. 

Thorin sanankäyttö on taitavaa, ja tästä voi kiitosta antaa myös suomentaja Marja Kyrölle. Lisäksi tässä vaiheessa on mielestäni huomattavaa, että sarjan sisällä ei ole ilmennyt ainoatakaan asiaristiriitaa tai muutenkaan asiavirheitä. Ainakaan minä en ole sellaisia huomannut. Se on hienoa huomata, sillä turhan usein eri osien välille lipsahtaa ristiriitoja monilla kirjailijoilla.

Odotan mielenkiinnolla millainen sarjan päätösosa on, aion lukea senkin mahdollisimman pian.

♠♠♠♠

Karvakorvan runopurkki

Hannele Huovi (teksti) ja Kristiina Louhi (kuvat): Karvakorvan runopurkki

77 s., Tammi 2008

Karvakorvan runopurkki on kahden ansioituneen lastenkirjailijan yhteistyössä syntynyt runoteos, joka puhuttelee sekä teksteillään että kuvillaan. Aikaisemmin heiltä on ilmestynyt toinenkin runoteos, Vauvan vaaka, jonka aion myös lukea: niin suuren vaikutuksen tämä Karvakorvan runopurkki teki.

Miten ylipäätään päädyin lukemaan tämän? Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssin viimeisenä tehtävä oli lainata ja lukea kolme lastenrunoteosta. Otin listalta ylös muutaman nimen ja suuntasin kirjastoon, jolloin tämä teos pisti heti silmään iloisella ja pirteällä kannellaan. Kristiina Louhi on ehkä jopa suosikkikuvittajani (ihanat Aino-kirjat!), joten on kai sanomattakin selvää, että kuvat hurmasivat minut. Mutta olihan tämä hyvä valinta myös runojen kannalta.

Hannele Huovi on minulle tuttu lähinnä Histamiini-kirjoista vuosien takaa. Aikaisemmin en ole hänen runojaan lukenut, joten onneksi nyt niin tein: runot ovat hauskoja ja käsittelevät hyvin erilaisia aiheita, niissä on mainio rytmi ja kuten takakansi lupaa "Hannele Huovi -- kirjaa runoihin salaviisaita pikku mietteitä". Runot ovat mm. leikki-, kiukku- ja unirunoja. Kristiina Louhen kuvitus täydentään kauniisti runojen sanomaa ja tunnelmaa monen ikäisiä puhuttelevalla tavalla.

Pidin kaikkein eniten runoista Raja ja Kiukkupurkki, jotka mielestäni kuvaavat monen ikäisen ihmisen tuntemuksia: välillä kiukuttaa tai haluttaa olla yksin. Myös runo Kun on oikein pimeää teki minuun vaikutuksen. Tähän loppuun laitan vielä kuluvaan vuodenaikaan hyvin osuvan runon Kylmä houkuttaa kokonaisuudessaan:

Kylmä houkuttaa uneen/koirat ja ihmiset/kiepille sohvan mutkaan,/ja sateen valkoinen siipi/laskeutuu kaihtimena ikkunaan.

♠♠♠♠

Ettei kukaan pääse syyttämään minua tekijänoikeusrikkomuksista mainittakoon, että kuvat on otettu tämän teoksen "Karvakorvan runopurkki" sivuilta ja ne ovat siis Kristiina Louhen käsialaa.

Hehkuvin värein

Anna-Mari Kaskinen: Hehkuvin värein - Sanoja vuosien kauneudesta

48 s., Kirjapaja 2012

 

Anna-Mari Kaskinen on minulle uusi runoilijatuttavuus, mutta tämä Hehkuvin värein -kokoelma on kiinnostanut minua jo viime kesästä. Silloin kirjastossa viransijaisuutta tehdessäni muovitin ja tarroitin kirjoja, jolloin tämä teos päätyi ensimmäisen kerran käsiini. Sen uskomattoman kaunis kansi lumosi minut heti ja olisin sen saman tien lainannutkin, mutta siitä oli (valitettavasti) varauksia. Minulle tuli niin surku ruveta kirjaston käytännön mukaan leikkaamaan kansipaperia (kuten kuvasta näkyy) muovittamista varten, koska se oli niin upea ja tehosi minuun. Niin, tuo kuvassa oleva nide on juurikin minun muovittamani. :-)

 

Kaskisen uusin runoteos on teemaltaan suunnattu enemmän vanhemmalle ihmiselle, sillä se käsittelee vuosien kulkua ja menettämistäkin, asioiden muuttumista. Silti mielestäni tämä sopii luettavaksi myös nuorelle lukijalle, sillä ainakin minua se puhutteli ja pidin hänen runoistaan kovasti. Näissä runoissa oli usein huomattavissa kaksi ulottuvuutta, toisen muodosti se mitä sanat sanoivat, toisen muodosti se mitä lukija itse ajatteli tai miten runot koki. Se on mielestäni hienoa, sillä lukijalle jää paljon tilaa kokea ja pohtia runoja.

Kaskisen runot ovat pääsääntöisesti loppusoinnullisia, oikein perinteistä lyriikkaa siis. Se on minuun aina uponnut modernia runouttua enemmän, joten ehkä siksikin tämä teos oli mielestäni hyvä. Kaskinen käyttää sanoja taitavasti ja runoihin sopivasti, ehkä voisi sanoa jopa osuvasti. Minä pidin tästä kyllä paljon ja suosittelen tätä lämpimästi. Tämä voisi olla hyvä joululahjavinkki runoista pitäville, minä ainakin tykkäisin jos tämän joskus hyllyyni saisin. Minun on nyt kovasti vaikea arvostella tätä teosta, sillä en oikein uskalla sille kovin suuria pisteitä antaa. Ehkä tämä on osuvin minun mielestäni:

 

♠♠♠♠

Muumilaakso

Marja Kivi (tekstit & toim.): Muumilaakso - Tarinoista museokokoelmaksi

90 s., Tampereen taidemuseon julkaisuja Nro 83, 1998

Ensiksikin taas anteeksi huonosta kuvanlaadusta, kännykän kamera ja huonohko valaistus ei ole paras mahdollinen yhdistelmä, köh köh. "Muumilaakso" on mielestäni ulkoasultaan jotenkin tosi houkutteleva teos, pidän sen pehmeistä väreistä. Olisin halunnut välittää siitä hieman teille lukijoillekin, mutta eipä taas mennyt niin kuin Strömsössä. :-D

 

"Muumilaakso" on mielenkiintoinen ja moniulotteinen kurkistus muumien kulisseihin: kirjoihin, henkilöhahmoihin, asumuksiin, kuvitukseen, siihen mistä Jansson on ideansa saanut. Teoksessa on tekstien tukena paljon Tove Janssonin originelleja muumi-kuvituksia, jotka tekevät siitä aika viehättävän. Mielestäni tätä oli hauska lukea, kun sai aina välillä todeta "noin minäkin sen ajattelin" tai "tämän jutun muistan erikoisen hyvin". Tästä voi päätellä, että suosittelen lukemaan ensin muumikirjat ennen kuin tähän tarttuu. Minulla on kyllä vielä yksi niistä lukematta, Muumipappa ja meri, mutta se ei ole tässä kovin ratkaisevaa. Pointtinani nyt yrittää olla se, että on helpompi lukea tällaista faktatietoa muumeista ja niiden synnystä, kun on ensin lukenut kirjat eli pohjatieto on jo olemassa.

 

Tässä teoksessa käsitellään muumikirjojen sisältöjen lisäksi myös itse Tove Janssonin elämää sekä Tampereen taidemuseon Muumilaakso -nimistä osaa. Samoin muumikuvaelmat, jotka on toteutettu pääosin Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän johdolla, pääsevät lähempään tarkasteluun. Itse pidin kyllä enemmän kirjoja käsittelevästä osuudesta, olenhan kirjatoukka ja muumifani. 

 

Jos jotakuta kiinnostaa uppoutua muumien maailmaan muutenkin kuin muumikirjojen kautta, kannattaa harkita lukevansa tämä. Tässä teoksessa tulee ytimekkäästi esille tärkeimpiä asioita ja muumitietous karttuu. On myös hauska huomata pieniä yksityiskohtia, joita on nostettu esille, sillä itse ei aina tule niihin niin kauheasti kiinnittäneeksi huomiota tarinan viedessä mukanaan.

 

♠♠♠ 

 

 Sitten vielä huomio-huomio!: Muistakaahan käydä osallistumassa arvontaan Lumiomena -blogissa!

Happy family

David Safier: Happy family

314 s., Bazar 2012

suom. Sanna van Leeuwen

alkup. Happy Family

 

Luin alkuvuodesta David Safierin ensimmäisen suomennetun teoksen Huono karma, joka sai minut suorastaan tikahtumaan naurusta. Yleensä minua ei juuri naurata humoristisiksi aiotut kirjat, koska niissä tuppaa olemaan liikaa yrittämisen makua, mutta Safier on kyllä virkistävä poikkeus.

 

Happy family kertoo Wünschmannien perheestä, jolla on jos jonkinlaista ongelmaa. Sitten tilanteeseen tulee muutos ja noita muuttaa koko perheen hirviöiksi: äidistä tulee vampyyri, tyttärestä muumio, pojasta ihmissusi ja isästä Frankensteinin hirviö. Perhe haluaa epätoivoisesti muuttua takaisin ihmisiksi ja pyrkiessään tähän he joutuvat kaikenlaisiin  seikkailuihin. 

 

Safier kirjoittaa hauskasti ja teoksessa oleva kuvitus on myös aivan mainio, sopii hyvin teoksen henkeen. Hauskaa oli myös isän puhekyvyn rajoittuminen ihmeelliseksi Frankenstein-muminaksi, se sopi hyvin tilanteiden humoristiseen vireeseen. Kertojien vaihtelu tekee teoksesta myös hyvin monisyisen ja etenkin Emma-äidin osuudet ovat hauskoja itseironiassaan ja sanankäytössään.

 

Vaikka Happy family onkin tiettyyn pisteeseen asti hauska, on siinä myös vakavampi pohjavire. Se kuvaa perhe-elämän kiemuroita ja sitä mikä todella merkitsee. Tematiikka on siis hieman samaa kuin edellisessäkin teoksessa (Huono karma). Toisaalta tämä teos kyllä vaatii tällaista "tarkoituspohjaa" eli että heitä ei ihan huvin vuoksi muuteta hirviöiksi, mutta toisaalta ehkä juonen pohjavireen olisi voinut kehitellä vähän kevyemmäksi. Loppupään tapahtumat olivat mielestäni liian raskaita muuhun teokseen verrattuna.

 

Olen lukenut tästä muutamia arvioita, joissa Happy family on mainittu Huono karma -teosta huonommaksi. Aluksi ihmettelin pitkään, että miksi näin on. Kun sitten pääsin melko loppusuoralle teoksessa, ymmärsin kirkkaasti syyn siihen. Minusta lopun tapahtumat saivat ikäviä käänteitä ja niistä oli huumori kaukana, vaikka loppuratkaisu olikin sitten ihan onnellinen. Kuten sanottu, loppu oli aika raskas verrattuna muuhun teokseen, joka todella nauratti ja vieläkin naurattaa, kun mieleen muistuu tietyt pätkät tekstistä. Huonohko loppu voi kyllä ihmeellisesti varjostaa nyt loppuarviossa koko teosta. Kuitenkin:

♠♠♠♠

Polku

Katariina Souri: Polku

400 s., Tammi 2012

Minulla on jo jonkin aikaa ollut kirjastosta lainassa Katariina Sourin (ent. Kata Kärkkäinen) uutuusromaani Polku. En tiedä miksi en ole oikein saanut tartuttua tähän kirjaan aikaisemmin, koska loppujen lopuksi tämä oli todella vetävä ja mielenkiintoinent teos. Tuo kansi on ainakin minun mielestäni hyvin kiehtova ja mystinenkin, oikein herättää uteliaisuuden. Lukukokemuksen jälkeen voin todeta, että sisältö ei ollut ihan niin "hämäräperäistä" kuin kansikuva antaa ymmärtää.

Polku kertoo tv-show'taan luotsaavasta Aurasta, joka päättää yllättäen hypätä pois oravanpyörästä ja matkustaa tyhjillään olevaan kotikartanoonsa viikonlopuksi, vaikka on vannonut ettei enää ikinä palaa tiluksille. Siellä Auran mieleen palaa uudelleen hänen äitinsä yllättävä kuolema vuosia aikaisemmin, Auran lapsuudessa. Palapelin palat alkavat pikkuhiljaa loksahdella kohdalleen ja Aura alkaa löytää myös todellisen itseytensä, sen joka on haudattu julkisuuskuvan taakse.

Pakko on muuten tähän väliin hieman kritisoida takakansitekstiä tai oikeammin sen kohtaa "uppoutuu yhä syvemmälle mielensä syövereihin, unien ja näkyjen maailmaan". Ei se nyt ihan noin dramaattisesti mene ja siltä osin olin ehkä hieman pettynyt, takakansi kun antoi odottaa paljon jännittäviä asioita. 

Tästä teoksesta kyllä löytyy psykologisen jännärin piirteitä, mutta kaiken kaikkiaan kuitenkin aika vähän. Tietyt kuvaukset Auran Viola-äidin nuoruudesta jotenkin taittavat jännitykseltä terävimmän kärjen ja arkipäiväistävät teosta. Tai ehkä pitäisi sanoa "värikylläistävät" sitä, koska ne ovat niin erilaisia kuin muut osuudet. Ne eivät oikein istu kokonaisuuteen ja minua ne hieman häiritsivätkin, koska muuten tämä teos olisi ollut todella jännittävä. 

Tästä teoksesta tulee hieman mieleen Päivi Alasalmen Vainola, vaikka eroavaisuuksiakin on huomattavasti. Polku on kuitenkin loppuratkaisultaa onnellisempi ja se sopii tälle teokselle hyvin: olkoonkin että se on ehkä tietyllä tavalla "helppo" loppuratkaisu. Loppusuoran tapahtumat ovat kyllä mielestäni aika tiheätunnelmaisia joiltakin osin, oikeasti jännitti miten kaikessa vielä käy, joten kevyt loppuratkaisu on tervetullutkin.

Suosittelen tätä teosta kaikille gotiikan henkeä vaalivien kirjojen ystäville sekä psykologisesta jännityksestä pitäville.

♠♠♠½

ps. Tämä teos on saanut mielestäni omituisen vähän mediahuomiota enkä ole bongannut tästä kai yhtäkään blogi-arviota. Olen siitä hieman yllättynyt. :o

*****
Muistakaahan muuten kaikki vielä osallistua Annikan arvontaan Rakkaudesta kirjoihin -blogissa! 

Saari meren keskellä

Annika Thor: Saari meren keskellä

233 s., Tammi 2001

suom. Marja Kyrö

alkup. En ö i havet 1996

Ja nyt lukuvuoroon pääsi Annika Thorin Saari meren keskellä. Kahmaisin tämän eilen illalla oikeastaan yhdeltä istumalta. Tämä piti ainakin minua hyvin vahvasti otteessaan ja halusin tietää mihin suuntaan asiat vielä kallistuvat.

Thorin nuortenromaanissa nousee esille kaksi hyvin vahvaa teemaa, jotka yhdistetään tässä hyvin. Teemat ovat juutalaisvainot ja sotalapset toisessa maailmansodassa. Päähenkilönä on 12-vuotias wieniläistyttö Steffi, joka joutuu lähtemään pikkusiskonsa Nellin kanssa sotalapseksi Ruotsiin. Nelli tuntuu sopeutuvan hyvin uuteen elämäänsä, hän oppii kielen nopeasti ja saa kavereita. Steffin laita on toisin, häntä pilkataan ja kiusataan eikä hänen kasvatusäitinsä ole sieltä lempeimmästä päästä. Steffi kokee itsensä yksinäiseksi ja huoli Wieniin jääneistä vanhemmista vaivaa tyttöä.

Täytyy sanoa, että en ole koskaan ajatellut, että sotalapseksi lähdettiin muualtakin kuin Suomesta. Kai se tieto on jossain alitajunnassa ollut, mutta nyt se oikeastaan vasta aukesi minulle. Tämä teos osoittaa myös sen, että ei Ruotsissakaan asiat koko ajan hyvin olleet, vaikkei se sotatoimiin osallistunutkaan: yhtälailla ruokaa säännösteltiin ja merillä sai pelätä miinoja. Kun mukaan ympätään vielä juutalaisvainot, teoksesta tulee uskomattoman vahva ja se vaatii hieman sulattelemista ja pohtimista.

Mielestäni Thor on mainiosti onnistunut tavoittamaan 12-vuotiaan ajatukset ja tuntemukset, joista hän kirjoittaa koskettavasti ja lämpimästi. Steffin ei ole helppoa olla "iso tyttö", jonka pitäisi huolehtia pikkusisarestaan ja pärjätä kuin aikuinen ainakin. Tyttö joutuu astumaan liian aikaisin liian isoihin saappaisiin.

Yksi lempielokuvistani on Äideistä parhain, joten lienee sanomattakin selvää, että sotalapsiteema kiinnostaa minua. Tässä kirjassa on muutamia samoja piirteitä kuin elokuvassakin, mutta on tämä kuitenkin hyvin erilainen. Teoksen loppu jää odottavasti auki, ikään kuin se antaisi toivoa siitä, että kaikki vielä järjestyy. Minua se kyllä jäi hieman vaivaamaan: miten käy tyttöjen vanhempien, kuinka kauan tytöt joutuvat olemaan sotalapsina ja pystyvätkö he pitämään kiinni juuristaan yrittäessään sopeutua uuteen elämäänsä?

♠♠♠½

Maria ja taikalyhty

Leena Laulajainen: Maria ja taikalyhty - Romaani nuoresta Maria Jotunista

230 s., Tammi 2011

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssin erästä tehtävää varten lukuvuoroon pääsi tällä kertaa Leena Laulajaisen teos Maria ja taikalyhty, joka kuvastaa kaunokirjallisuuden keinoin Maria Jotunin (1880-1943) tietä yhdeksi tunnetuimmaksi kotimaiseksi naiskirjailijaksemme. Sivumäärään en ole laskenut mukaan muuta kuin varsinaisen juonellisen tekstin, mutta teoksen lopussa on lyhyt selonteko Jotunin elämästä kokonaisuudessaan, luettelo hänen teoksistaan sekä selvitykset vanhahtavista sanoista. Täytyy sanoa, että nuo sanojen selvitykset ovat mainio ajatus ja teoksen kohderyhmä (nuoret) on otettu hienosti huomioon tässä asiassa.

Mielestäni tämä teos kuvastaa hyvin paitsi Maria Jotunin elämää myös hänen aikalaistensa tyttöjen ja nuorten naisten elämää. Teos on rakennettu taiten, jopa niin hyvin, että nuorella lukijalla voi olla vaikeuksia hahmottaa faktan ja fiktion raja. Kuitenkin raja on erotettavissa, jos vain käyttää maalaisjärkeä: ei nyt oikeasti voi olla säilynyt faktaa siitä miten hän suhtautui ensimmäisiin kuukautisiinsa tai muidenkaan asioiden pikkutarkkaan kulkuun, vaan kirjailija on lisännyt varmasti aikalaiskuvauksien pohjalta elementtejä siitä, miten Jotunin nuoruus ja lapsuus on voinut kulkea.

Teos etenee jouhevasti ja se kuvaa hyvin naisen aseman muutosta yhteiskunnassamme Maria Jotunin nuoruuden ajoista tähän päivään. Lisäksi teos kuvaa hyvin tuon ajan suuria ilmiöitä ja asioita, joista Jotuni on ottanut vaikutteita omaan ajatteluunsa: poliittinen ilmapiiri, Minna Canthin ajatukset, sortokaudet, eriarvoisuus. Vaikka jotkut asiat ohitetaan melko nopeasti, niin ne kuitenkin tuovat historiantietoutta nuorelle lukijalle sopivalla tavalla. 

Minä luin nuorempana paljon esimerkiksi Raili Mikkasen historiallisia nuortenromaaneja, ja täytyy sanoa, että arvostan tällaista kirjallisuutta. Minusta tuntuu, että se on osittain saattanut olla luomassa kiinnostustani historiaan ja sen ilmiöihin erityisesti Suomessa. On hienoa, että Leena Laulajainen on nyt tuonut nuorten tietoisuuteen tällaisen vahvan naiskirjailijan Maria Jotunin olemassaolon, samalla tavalla kuin Mikkanen on kirjoittanut Katri Valasta ja Aino Kallaksesta. Tällaisia teoksia lukisin mielelläni enemmänkin, koska nämä ovat mielenkiintoisia ja elämäkertoja kevyempiä katsauksia henkilöhistoriaan.

♠♠♠♠

Kukkia Piretille

Mustonen, Enni: Kukkia Piretille

286 s., Otava 1991

Ihan ensiksi anteeksipyyntö siitä, että julkaisuvuosi voi olla päin seiniä: palautin tämän kirjan päivällä kirjastoon enkä muistanut ottaa sitä ylös. Fiksu ihminen miettii nyt, että miksen tarkista sitä netistä. Siksen, että uskon olevani oikeassa. Kukkia Piretille päätyi lukulistalleni suosituksen perusteella, kiitos siitä. Tämä oli mielenkiintoinen teos hieman erilaisesta näkökulmasta.

Piret Mätlik on virolaisnainen, joka lähtee työharjoittelijaksi Suomeen, koska ajat Virossa ovat kovat ja on puutetta kaikesta. Ajallisesti teos siis sijoittuu 1990-luvun taitteeseen. Piret haaveilee oman puutarhan perustamisesta ja pääoman kartuttaminenkin on hänellä mielessä, kun hän saapuu Aholan puutarhalle. Perhettä on neljä vuotta aikaisemmin kohdannut suuri suru, joka varjostaa edelleen erityisesti tilan isännän elämää. Arvata saattaa, että loppujen lopuksi erinäisten kommellusten jälkeen Piretin ja isännän välit alkavat lämmetä.

Tämä teos ei ollut oikein kutkuttavan romanttinen, mutta eipä välttämättä tarvinnut ollakaan, koska tämä tuo esille jotakin muuta: millaista on muuttaa vieraaseen maahan, jossa kaikki on erilaista ja suhtautuminen virolaisiin osittain hyvin epäluuloista? Eihän tämä mikään Sofi Oksasen Stalinin lehmät ole, mutta omassa "kevytkirjallisuuden genressään" oikein toimiva, mielenkiintoinen ja uskottavakin teos. Onhan tämä sitä paitsi tosipohjainenkin, en vain tiedä missä määrin. Lisäksi pidin siitä, että työ on puutarhatyötä, koska en ole aikaisemmin lukenut mitään puutarhurin työstä. Aihe kiinnostaa minua, koska olen jo kahtena kesänä ollut kukkamyyjänä, mutta varsinaisesta puutarhatyöstä minulla ei ole kokemusta: on hauska hieman hahmottaa millaista oikealla puutarhalla on.

Mielestäni tämä ei ole Mustosen parhaimpia niistä mitä olen häneltä lukenut, mutta mielenkiintoinen kumminkin. Romanttista värinää olisi voinut olla enemmänkin, vaikka sen puute paikkaantuukin hieman erilaisilla asioilla.

♠♠♠

Muumilaakson marraskuu

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

161 s., WSOY 2010, 22. p.

suom. Kaarina Helakisa

alkup. Sent i november 1970

Sainpas vihdoin aikaiseksi tarttua tähän Muumilaakson marraskuuhun, onpa se tuossa vuoroaan odotellut jo lokakuun alkupuolelta lähtien. Jotenkin ei ole yhtään huvittanut alkaa lukemaan tätä, koska tämä ei alun alkujaankaan vaikuttanut yhtä hauskalta kuin muut Muumi-kirjat. Eikä se kyllä ollutkaan, minun mielestäni ainakaan.

Muumilaakson marraskuu kertoo nimensä mukaisesti eräästä marraskuusta, jolloin moni tuttava päättää lähteä muumiperheen luo kuka mistäkin syystä: Hemuli väsyy entiseen elämäntapaansa, Vilijonkka järkyttyy ja homssulapsi Tuhto tahtoisi oikean kodin. Mymmeli puolestaan saapuu tapaamaan sisartaan Pikku Myytä. Mutta muumiperhepä ei olekaan paikalle, he ovat matkustaneet pois. Jokainen vieras asettuu taloksi eikä erilaisten persoonien yhteentörmäyksiltä vältytä.

Minusta tämä kirja oli tylsä, koska "oikeat" muumit eivät olleet paikalla. Kaikki vain asuivat heidän talossaan, eikä mikään vaikuttanut tai tuntunut yhtään samalta ilman muumeja ja Myytä. Muutenkin näiden hahmojen elämänajatukset olivat hieman sekavia, vaikka kyllähän niistä selvää saa, jos vaan ryhtyy niitä analysoimaan ja penkomaan. Minä en sitä nyt tässä rupea tekemään, koska en koe mielenkiintoa selvittää heidän toimintamotiivejaan sen enempää kuin mitä kirja suoraan antaa ymmärtää.

Kirjoitustyyli on kyllä aika samanlainen kuin aikaisemminkin, samoin kuvitus on taattua Janssonin muumikuvitusta. Jokin ei vain nappaa. Kansikin näyttää hieman epämielenkiintoiselta. Mutta kyllä tämän nyt luki ja muumiprojekti eteni taas!

♠♠

Yacoubian-talon tarinat

al-Aswani, Alaa: Yacoubian-talon tarinat

286 s., WSOY 2009

suom. Sampsa Peltonen

alkup. Imarat ya'qubyan 2002

Olen viime aikoina keskittynyt aika paljon kotimaiseen kirjallisuuteen, joten nyt todella otin harppauksen pois mukavuusalueeltani: kyllä kai voin sanoa kotimaista kirjallisuutta mukavuusalueekseni, koska sitä mieluumin luen ja arvostan sen korkealle. Alaa al-Aswanin Yacoubian-talon tarinat pääsi lukuvuoroon nyt, koska kirjallisuuspiirin seuraavalle kokoontumiskerralle pitää lukea jokin Lähi-Itään sijoittuva teos.

Oikeasti voin heti avoimesti sanoa, että kyllä minä pitkin hampain tämän teoksen avasin, koska nyt tekee vaan koko ajan mieli lukea kotimaista kirjallisuutta. Ehkä tämä ennakkoasenne vaikutti siihen, että aluksi en tuntunut saavan tästä teoksesta mitään irti. Jossain vaiheessa kuitenkin pääsin vauhtiin ja kiinnostuinkin hahmojen elämäntarinoista ja kohtaloista, joten pakkopullaksikaan tätä ei voi ihan nimittää.

Yacoubian-talon tarinat sijoittuvat Kairoon, jossa 1950-luvun sotilasvallankaappaus jakoi väestöä ja aiheutti valtavia ristiriitoja: oikeuden vartijat ovat itse pahimpia pahantekijöitä, raha puhuu ja köyhien täytyy yrittää ansaita elantonsa jopa moraalikäsitystensä vastaisesti. Tarinan päähenkilöt ovat Yacoubian-talon asukkaita, jotka ovat eri elämäntilanteissa: yhdellä on rahaa, toinen on köyhä, yksi on vanha ja toinen on nuori. Päähenkilöitä oli jopa hieman liikaakin, koska välillä piti oikeasti palauttaa mieleen, että "kukas tuo taas olikaan". Toisaalta se mahdollistaa aika hyvän läpileikkauksen eri kansanosien elämästä, vaikka onkin samalla rasite. Takakansi toteaa näin "jokainen al-Aswanin luoma hahmo ruumiillistaa modernin Egyptin tabuja --", ja niin todella on. Teoksessa on myös melko vahvaa seksuaalisväritteisyyttä, joka nostaa esiin islamilaisen yhteiskunnan vallitsevat normit ja niistä poikkeamisen.

En oikeastaan tiedä mitä pidin tästä kirjasta, koska se oli paikoin jopa aika inhottava tarkkoine tapahtumien ja ihmistuntojen kuvauksineen, ehkä tietyllä tapaa voisi jopa varovaisesti käyttää sanaa inhorealistinen. En oikein osaa hakea siihen sen parempaakaan sanaa. Toisaalta realistisuus tuo tarinaan väriä ja eloa, mutta samalla puistattaa: mihin kaikkeen ihmiset ovatkaan valmiita.

♠♠♠

Tinka ja Taika

Isto, Sanna: Tinka ja Taika

176 s., WSOY 2011

kuvat: Julia Vuori

Palaan taas hetkeksi lastenkirjallisuuden pariin esittelemällä teille Sanna Iston teoksen Tinka ja Taika, jonka nätin kuvituksen on loihtinut Julia Vuori. Tämä on Iston esikoisteos, joka on minun ymmärtääkseni saanut ilmestymisensä aikoihin aika paljon mediahuomiota.

Tinka ja Taika kertoo siskoksista, joiden elämä muuttuu, kun mummo saapuu vuosien jälkeen tyttärensä perheen luo vierailulle. Mukanaan mummolla on salaperäinen arkku, joka ei ole ihan sitä miltä näyttää. Siitä seuraakin jännittäviä tapahtumia: miksi salaperäinen mies haluaa arkun itselleen, kaikki vaikuttaa taikuudelta ja arkun kautta voi päätyä vaikkapa saniaismetsään. Tinka on täysin vakuuttunut siitä, että mummo on noita.

Ja kyllähän mummo on, sen kai voin paljastaa, kun teoskin ottaa asian heti esille. Tässä teoksessa on minun nähdäkseni aika klassinen rakenne siinä mielessä, että lapset päättävät ryhtyä selvittämään jotakin salaperäistä juttua ja siitä seuraa kaikenlaisia kommelluksia. Kommellukset ovat ihan jännittäviä ja hassujakin, mutta olen kyllä mielestäni parempiakin satukirjoja lukenut. 

Mielestäni tämä teos voisi sopia hyvin esimerkiksi iltasaduksi siten, että aina joka ilta luettaisiin kappale tai kaksi. Kappaleet eivät jää liian jännittäviin kohtiin eikä teos ole mitenkään pelottava, vaikka kaikkea ihmeellistä tapahtuukin. Lasten mielestä tämä on varmasti hauska kirja, mutta minuun tämä ei oikein täysin kolahtanut. Kuvitusta olisi myös mielestäni voinut olla hieman enemmän, se oli kyllä yksi teoksen parhaista jutuista.

♠♠♠

Elämä edestakaisin

Kilpi, Eeva: Elämä edestakaisin

393 s.,  WSOY 1981, 6. p.

1. p. 1964

Päätin tähän väliin lukea jonkin kirjan omasta hyllystäni, ja päädyin valitsemaan TBR100-listaltanikin löytyvän Eeva Kilven teoksen Elämä edestakaisin. Tämä on alunperin päätynyt hyllyyni äitini isovanhempien tavaroiden joukosta, oltuaan ensin lapsuudenkotini varastossa yli neljä vuotta. Olen kyllä nyt tämän luettuani aika iloinen, että tämä on minun oma kirjani, sillä jotenkin viehätyin tästä teoksesta yllättävän paljon.

Elämä edestakaisin kertoo sota-ajan naisista, jotka pitivät koteja pystyssä miten kukin parhaiten taisi. Tapahtumat sijoittuvat jatkosotaan ja miljöönä on Suomen ja Venäjän rajamaasto. Erityisesti tarinan keskiöön nousevat Helli ja Maila, äiti ja tytär, jotka eivät voi unohtaa kotiaan: sinne on vielä palattava. Mutta sitten tulee taas evakuoimismääräys ja koti on jätettävä.

Tämä teos on oikeastaan aika "hiljainen", suuretkin asiat kuvataan hyvin konstailemattomasti ja ehkäpä lähes eleettömästi: ja siltikin kaikki olennainen välittyy lukijalle. Teoksessa ei dramatisoida ja meuhkata turhia, on helppo uskoa ihmisten tuntemukset ja tapahtumien kulku. Henkilöhahmoihin on istutettu kaiken kauheudenkin keskellä taipumus toivoon ja uskoon paremmasta, siitä että kaikki kääntyy hyvin.

En oikeastaan tiedä mitä sanoisin tästä kirjasta. Ainakin sen voisin mainita, että aluksi tuntui hieman kankealta lähteä tätä lukemaan ja tekstiä oli hankalahko seurata, mutta kun pääsi vauhtiin, niin tarina piti otteessaan. Koko ajan odotin, että mitähän seuraavaksi tapahtuu ja kuinka heille käy. Tämä teos on muuten aika poikkeuksellinen, jos ajattelee sitä karjalaisten kuvauksena: useissa romaaneissa kun karjalaiset kuvataan oikein huumoriveikkoina sekä  iloluontoisina ihmisinä, mutta tässä se ei nouse niin selkeästi esiin, vaan luonteenlaatu on tuotu tietyllä tavalla pehmeämmin esiin.

Tämä on kyllä lukemisen arvoinen kirja, jossa on paljon viisautta ja ajattelemisen aihetta. Kilpi on taiten tuonut esiin hyviä ajatuksia sota-ajasta ja sen ihmisistä.

♠♠♠½

Tarhapäivä

Hietamies, Eve: Tarhapäivä

447 s., Otava 2012

Vihdoin ja viimein sain tämän Eve Hietamiehen Tarhapäivän käsiini, on sitä odotettukin jo toukokuusta lähtien. En ole oikeasti ikinä joutunut kotikirjastossani jonottamaan teosta kahta kuukautta pidempään: niin paitsi tietysti nyt. Luin Yösyötön toukokuussa ja olin aivan myyty. Annoin sille silloin jopa viisi pistettä viidestä. Nyt minulla on sitten ongelma pisteytyksessä, sillä Tarhapäivä oli vielä parempi kuin edeltäjänsä!

Tarhapäivä kertoo Antti Pasasesta, 5-vuotiaan Paavon yksinhuoltajaisästä, jonka elämässä aina jokin asia aiheuttaa hankaluuksia. Kun Antti on nyt viimeinen saanut paletin suhteellisen toimivaksi kokonaisuudeksi, astuu kuvioon yllättävä lisätekijä: 5-vuotias Terttu muuttaa Pasasen poikien luo asumaan. Ja siitä sitten vasta seuraakin kaiken näköistä.

En oikeasti edes tiedä kuinka monta kertaa nauroin ääneen tätä lukiessani. En kyllä tiedä sitäkään, että mikä kirja olisi viimeksi naurattanut minua näin paljon. Vaikka Hietamies kirjoittaa vaikeistakin asioista, hän tekee sen taiten ja lempeästi huumorilla höystäen. Teoksessa on vakavampiakin pätkiä, mutta pääsääntöisesti sen yleisvire on huumorilla kuorrutettu. Vakavat pätkät tuovat teokseen uskottavuutta, kaikkea ei siis ole lyöty leikiksi ja asioihin osataan suhtautua niiden vaatimalla vakavuudella.

Mielestäni tämä teos on ehkä etäisesti sukua Tuomas Kyrön mielensäpahoittajille, sillä Antti Pasanenkaan ei itse huomaa olevansa hauska: hänelle vain aina sattuu ja tapahtuu. Hahmojen välillä on toki paljonkin eroa, mutta jokin niitä mielestäni yhdistää.

En usko, että Eve Hietamies enää jatkaa Pasasista kertovaa sarjaa, sillä kirjan loppu antaa mielestäni viitteitä siihen. Teoksen loppu on mielestäni hyvinkin vakavamielinen verrattuna sen yleisvireeseen, mutta samalla se vakuuttaa, että "kyllä Antti pärjää". Jos tästä jatko-osa vielä tulee, niin en tiedä miten suhtautua siihen: tämän paremmaksi kun ei mielestäni enää voi laittaa.

♠♠♠♠♠ + ♠ :)

Morsiuskesä

Mustonen, Enni: Morsiuskesä

255 s., Otava 2009

Ja toinen Mustonen heti perään! Muhun taisi iskeä oikein vimma lukea Mustosta, täytyy piakkoin varmaan lainata taas jokin teos hänen tuotannostaan. En pitänyt tästä Morsiuskesästä läheskään yhtä paljon kuin Maitotytöstä, mutta kyllä tämäkin ihan luettava oli.

Morsiuskesä kertoo Laura Suvelasta, joka saa yllättäen soiton autopommi-iskussa menehtyneen avopuolisonsa ex-vaimolta: hänen ohjaamansa televisiosarjan kuvaaja on katkaissut jalkansa ja uusi kuvaaja tarvitaan nopeasti. Niin vielä toipilaana oleva Laura (joka haavoitti samaisessa pommi-iskussa) matkustaa maalle kuvaamaan maajussien morsiantenetsinnästä kertovaa reality-sarjaa.

Aluksi tämä teos ei kauhean paljon houkutellut, mutta päätin sitten kuitenkin tämänkin lukaista, kun tämän olin äitiäni varten lainannut. Olihan tämä hyvä joo, mutta olisin toivonut hieman enemmän keskittymistä Lauraan ja hänen ihmissuhteisiinsa eikä niin paljon kuvauksiin ja työhön. Toki se liittyy olennaisena osana tähän teokseen, mutta kumminkin.

Teoksen loppu on jotenkin aika ennalta-arvattava, mutta samalla myös hyvin miellyttävä ja siitä jää hyvä mieli. Loppujen lopuksi tapahtumat etenevät kovin nopeasti, mutta ehkä se nyt ei kauheasti haittaa. Olisin kuitenkin toivonut hieman enemmän suhteen syttymisen ympärille liittyvää kuvausta, nimenomaan Lauran ja "vastapuolen" tuntemuksia. Toivottavasti kukaan ei nyt spoilaantunut, sillä kyllähän aika moni tietää tai voi arvata Mustosta lukemattakin, että yleensä Mustosen kirjoissa "sankaritar" löytää lopuksi rakkauden.

♠♠♠

Maitotyttö

Mustonen, Enni: Maitotyttö

383 s., Otava 1995

isotekstinen

Maitotyttö on suositun viihdekirjailija Enni Mustosen esikoisteos vuodelta 1984. Minä luin sen nyt isotekstisenä versiona, jonka ensimmäinen painos on vuodelta 1995. Syy siihen miksi painos on isotekstisenä minulla, on se, että äitini kerrankin pyysi minua tuomaan jotakin luettavaa hänelle kirjastosta ja arvelin Mustosen toimivan sellaisellekin lukijalle, joka lukee todella vähän. Pitihän minunkin tämä nyt sitten lukea, ja juuri tähän väliin sopi tällainen rennompi kirjallisuus.

Maitotyttö kertoo työttömyyteen kyllästyneestä ylioppilasmerkonomi Liisa Huhtilasta, joka päättää lähteä maatalouslomittajaksi yksityiseen lomarenkaaseen. Eipä arvaakaan Liisa mitä kaikkea uusi työ tuo tullessaan. Hän kotiutuu hyvin syrjäkylille ja saa paljon ystäviä, mutta samalla myös ihastumista on ilmassa.

Lukukokemustani aluksi hieman häiritsi se, että luulin kirjan sijoittuvan 1990-luvun alkuun: minusta on hieman outo ratkaisu, että ensipainoksen ilmestymisvuotta ei ollut mainittu kirjassa lainkaan. Kun tapahtuma-ajan määreeksi ilmeni jotakin "teknistyvään" maanviljelykseen liittyvää, oletin vain itse tapahtuma-ajan olevan 1990-luvulla. En siis tosiaan tiedä juuri mitään maanviljelyksestä.

Minua ilahdutti jotenkin Liisan lannistumaton asenne, sillä hän ei antanut epäilyjen nujertaa itseään. Kuitenkin minua ärsytti se, että kaikki yllättävät tilanteet työssä sattuivat juuri Liisan kohdalle ja hän näytti sen takia aina alun alkaen taitamattomalta: todennäköisyys moiseen on kuitenkin aika pieni. Kutkuttavinta koko teoksessa oli Liisan ja tilan poikamiesisäntä Joukon asteittainen lähentyminen ja heidän välisensä kipinöinti: koko ajan odotti mitä seuraavaksi tapahtuu. En olisi eilen illalla millään malttanut edes ruveta nukkumaan, kun halusin vain lukea eteenpäin. Hihi! :)

Enni Mustosen kirjat (puhun tosi syvällä kokemuksella: neljä luettuna :D) ovat siitä hauskoja, että niitä lukee nopeasti ja niissä on jotakin kutkuttavaa, mikä pitää otteessaan: hyvinkin yksinkertainen juonikuvio voi napata lukijansa mukaansa täysin. Näin syksyn pimeydessä ja kylmyydessä on hauska lukea jotakin viihdyttävää ja piristävää, joten tämä ehkä siksikin upposi näin hyvin. Maalaisromantiikka on lisäksi aina uponnut minuun, ja olenkin todella iloinen, että olen löytänyt Mustosen kirjat: ennen kun en romanttisia kirjoja lainkaan lukenut.

♠♠♠♠

ps. jos jollakin on kertoa lukuvinkkejä erityisesti Mustosen yksittäisteoksista, niin kommentoikaa toki! :)