Muratti

Fredrika Wilhelmina Carstens: Muratti

340 s., Faros-kustannus 2007

alkup. Murgrönan 1840

suom. Eeva-Liisa Järvinen

kansi: Mari Siipola

Minusta tuntuu, että tästä ensimmäisestä suomalaisesta romaanista oli lähellä muodostua minulle jonkin sortin lukujumin muodostaja. Teos kyllä kiinnosti ja eteni paikoin sutjakkaastikin, mutta junnasi kumminkin välillä jotenkin paikoillaan ja keskittyi liikaa yksityiskohtiin. Ihmettelen muuten hieman sitä, että alkuteoksen nimi ja alkuperäinen ilmestymisvuosi on vain esipuheessa (ja ilm. vuosi takakannessa).

Luin tästä teoksesta arvion Annan Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogista, ja kirjastoon mennessäni tajusin, että olen tätä useammin kuin kerran pyöritellyt kädessäni etsiessäni luettavaa. Arvion rohkaisemana tämä teos lähti lopultakin mukaani lainattavaksi. Ottaen huomioon, että tämä on ensimmänen suomalainen romaani, on se saanut verrattain vähän huomiota. Tietysti suomennos antoi odottaa itseään melkein 170 vuotta, mutta eipä se siinä vaiheessakaan tuntunut mitään erityistä kiinnostusta herättävän.

Muratti on hieman kuin kotimainen versio Jane Austenin teoksista, mutta paljon harjaantumattomampi. Jotenkin tämä on epäluonnollinen. Tässä koko ajan itketään, pyörrytään, järkytytään ja kaikki on tavattoman "ihanaa" tai sitten ollaan surun murtamia. Ihmiset ovat lempeitä ja ihastuttavia ja sydän riutuu surusta. Justjoo. Ymmärrän toki, että 1840-luvun ylhäisönaisten elämä oli varmasti joidenkin osalta jokseenkin "herkkää" ja oltiin tuollaisia vähästä hetkahtavia kalpeanaamaisia riutuvia olentoja, mutta silti. Onneksi päähenkilö Matilda on edes hieman toista maata.

Tämä on kirjeromaani, joka sisältää yhtä poikkeusta lukuunottamatta vain Matildan kirjeitä ystävättärelleen Emilialle. Niistä valottuu paitsi hänen menneisyytensä kaikkine suruineen ja menetyksineen (se oli jopa vielä uskottavaa!) myös nykyisyys uusine velvoitteineen, tuttavuuksineen ja iloineen. Välillä minua ärsytti suunnattomasti, kun joka ikinen pikku yksityiskohta oli pitänyt kirjata ylös ja tarina ei tuntunut etenevän yhtään. Sitten yhtäkkiä se harppoo monien viikkojen yli ja vaikka mitä on ehtinyt tapahtua. Viimeksi mainittu on kyllä parempi vaihtoehto kuin paikoillaan polkeminen.

Kuten ihan alussa totesin, tämä oli kuitenkin mielenkiintoinen teos. Halusin tietää mitä seuraavaksi tapahtuisi. Sitä paitsi moni henkilö on jopa huvittava ja kirjassa on eräänlaista huumorin pilkettä ja kujeilua. Päähenkilö vain oli tietyllä tavalla liian alistuva ja myötäilevä persoona ja minua ärsytti se, että hän oli valmis melkeinpä vaikka hyppäämään kaivoon, jos hänen hyväntekijänsä vapaaherratar niin pyytäisi. Ja vapaaherratar vasta välillä kävikin hermoon, kun pyysi ties mitä ja muka tiesi aina mikä olisi parasta. Matilda tietysti uskoi ilomielin, koska vapaaherratar on niin hyvä ja lempeä. Hurmaavaa. Oikeasti muutin lukiessani muutamaan otteeseeni käsitystä etenkin vapaaherrattaresta, koska juoni käännähtelee yhtäkkiä ihan päälaelleen. Ja kaiken lisäksi se tapahtuu täysin yllättäen, en olisi sellaista osannut lainkaan odottaa.

Kuten huomata saattaa, minua ärsytti moni asia. Myös se, että useimpien hahmojen sukunimet oli ilmaistu tyylillä C*, Y* tai B. Miksi, en vieläkään käsitä. Ehkä se oli tuon ajan tapa, mutta aluksi se teki tekstistä vaikeasti seurattavaa. En oikeasti edes tiedä miksi olen näin kriittinen tälle teokselle: kyseessä on kuitenkin esikoiskirjailija ja vieläpä nainen, mikä oli tuona aikana hyvin harvinaista. Ja kaiken kaikkiaan kuitenkin pidin tätä teosta ihan mukiinmenevänä ja luettavana, kun vain pääsi vauhtiin. Loppua kohti juoni jotenkin tihentyi ja kirjaa oli lähes tulkoon vaikea laskea käsistään!

Anna mainitsee arviossaan, että kirja olisi hyvä lukea oman aikansa viihdekirjallisuutena. Siinä hän on eittämättä oikeassa, sillä nykyajan  kirjallisuuteen tottunut voi asettaa ja asettaakin tälle ihan erilaiset odotukset kuin tuona aikana tehtiin. Taisin jopa itsekin sortua siihen hieman, vaikka ymmärränkin selkeästi tuon ajan muodin kirjallisuudessa. Vaikka olenkin nyt melko kovinkin sanoin ruotinut tätä teosta, niin sanoisin kumminkin, että tähän kannattaa kyllä kumminkin tutustua. Itse en ainakaan missään nimessä kadu sitä, että tämän tulin lukeneeksi.

♠♠♠

Ensimmäinen kirjavinkkaus ja satutuokio

Ajattelin kirjoitella hieman viime viikolla tekemistäni uusista jutuista, jotka liittyvät opintoihini ja tulevaisuuden ammattiini. Höpinöistäni voi ehkä olla apua muille alan opiskelijoille, joten siksikin haluan kokemuksistani hieman kertoa täällä. Lasten- ja nuortenkirjastotyön kurssin suorittamiseen vaadittiin kirjavinkkauksen ja satutuokion pitäminen pienissä porukoissa tai pareittain. Molemmat jutut olivat minulle entuudestaan vieraita eli en ollut sellaisia itse tehnyt. Tietysti kirjavinkkaustahan bloginkin pitäminen on, samoin kaverivinkkaus. On kuitenkin hyvin erilaista mennä jonnekin nimen omaan vinkkaamaan.

Kirjavinkkaamaan menimme kolmen hengen porukassa eräälle opiskelukaupunkini ala-asteelle. Vinkkasimme kahdelle tokaluokalle samoista kirjoista eli vinkkauslistat olivat samat molemmille luokille. Apuna vinkkien valintaan oli tietysti ihan itse haettu tieto, mutta myös erilaiset lukudiplomilistat: ne ovat todella hyviä antamaan hieman suuntaa siitä, millaista kannattaa kirjastosta lähteä etsimään. Kirjojen valinnassa on tärkeää ottaa huomioon kokonaisuus, sillä vinkkejä pitää löytyä eri aiheista sekä tytöille että pojille, täytyy ottaa huomioon eritasoiset lukijat ja pyrkiä myös valikoimaan erilaisia kirjailijoita niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Lisäksi vinkkaajan on itse täytynyt pitää kirjoista, joista hän aikoo vinkin tehdä: sen kyllä aistii nopeasti, mikäli niin ei ole. Arvatkaa luinko eräänä viikonloppuna monta lastenkirjaa, kun valintojani pohdin!

Koska meitä oli kolme ja käytettävissä oli 45 minuuttia (eli yksi oppitunti), teimme jaon kolmeen: jokaisella olisi käytössään 15 minuuttia. Yhden vinkin ei saa kestää yli viittä minuuttia ainakaan sen mukaan, mitä minulle on opetettu. Valitsimme kaikki kolme varmaa vinkkiä ja kaksi varavinkkiä, sillä olisi ollut kyllä typerää jäädä sinne pällistelemään ilman puhumista, jos aikaa olisikin jäänyt. Minä valitsin varmoiksi vinkeiksi Sanna Iston Tinka ja Taikan, Mauri Kunnaksen Herra Hakkaraisen seitsemän ihmettä ja Katri Tapolan Väinämö ja näkymätön naapuri -teoksen Kirjava kukko -sarjasta. Varalle otin Annika Eräpuron Eve Ilves Espanjassa (Keltanokka) ja Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimiston sarjaan kuuluvan Sirkuksen arvoituksen. Jokainen meistä ehti vinkata sen mitä aikoikin eikä varavinkkejä käytetty.

 Keräsimme molempiin luokkiin omat vinkkipaketit, joiden sisältö oli pääosin samanlainen. Niistä löytyi paitsi vinkattavat kirjat myös muuta luettavaa. Tokaluokkalaisille valitsimme vähän lisää Mauri Kunnasta, Lasse-Maijan etsivätoimistoa, Risto Räppääjiä, Sinttua, Mimmi Lehmää, Urpoa ja Turpoa ja muita tällaisia kestosuosikkeja, jotta jokainen varmasti löytäisi itselleen mielekästä luettavaa. Koska valinnanvaraa piti olla, täytyi teoksiakin olla paljon, vähintään 30 yhteen luokkaan. Kirjat lainattiin sitten koulun kortille ja pakattiin kirjaston vinkkauslaukkuihin. Ei paljon naurattanut vinkkipäivän aamuna, kun jouduin yksin raahaamaan parkkialueelta kaikkien mahdollisten suljettujen ovien läpi lähtöpaikallemme kaksi älyttömän painavaa, yli 60 kirjaa sisältävää, vinkkauslaukkua omien tavaroideni lisäksi. (Eikä kenellekkään tullut tietenkään mieleen auttaa pitämällä ovia auki, moukat.) Kirjat olivat olleet minulla, koska olin ainut autollinen meidän porukasta. Pakettien kokoaminen oli kuitenkin hauskaa ja oli ihana etsiä kirjoja, joita lapset voisivat lukea: siinä oikein itsekin innostuu.

Vinkkaamaan meneminen jännitti minua todella paljon, sillä pelkäsin, että en osaa olla riittävän luonteva lasten edessä. Pidän kyllä lapsista, mutta joskus tuntuu, että en osaa "laskeutua heidän tasolleen" vaan puhun heille liian aikuismaisesti. Ilmeisesti kuitenkin suoriuduin hyvin, sillä lapset tuntuivat ihan kiinnostuneilta vinkeistäni. Lisäksi ainakin ensimmäisen vinkkaustunnin jälkeen näin, että jokainen vinkkaamani kirja lähti oppilaiden pulpetteihin: sehän on vinkkaajan paras palaute, että omat valinnat ja vinkit herättivät mielenkiintoa. :) Haluaisin kyllä tehdä vinkkaamista vielä lisääkin sitten joskus, kun työelämään pääsen kiinni.

Pakko vielä kertoa vinkkaukseen liittyen yksi hauska sattuma. Menimme opettajamme kanssa kyseisen koulun opettajainhuoneeseen ja odottelimme siellä tuntien alkua. Kuulimme, että toisen "vinkkiluokkamme" opettaja oli lähettänyt oppilaiden kotiin vahingossa laput, joissa kerrottiin kirkavinkkarien olevan tulossa vierailulle. Kyllä siinä hieman nauratti pelkkä ajatuskin siitä, että menisimme vinkkaamaan Kirkasta tokaluokkalaisille. :'D

Sitten hieman vielä satutuokiosta esimerkin omaisesti erityisesti niille, joita ala kiinnostaa ja mahdollisesti nimen omaan lasten- ja nuortenkirjastotyö. Me menimme kolmen hengen porukassa vinkkaamaan yhteen opiskelukaupunkimme lähikirjastoon. Kyseinen paikka oli minulle hyvinkin tuttu, sillä olin siellä viime kesänä töissä (ja toivottavasti myös tulevana). Aluksi minä en oikein innostunut ajatuksesta, että jouduin/pääsin juuri sinne pitämään satutuokiota, sillä paikan tuttuus hieman jännitti: olisihan tilanne uusi ja epäilin jälleen sitä, miten saisin lapsiin luonnollisen kontaktin. Loppujen lopuksi olen iloinen, että pidimme sen juuri tuolla tutussa kirjastossa, koska ei tarvinnut jännittää tilaa tai mitään etukäteen.

Meillä oli hieno suunnitelma, että luemme yhdessä roolit jaettuina pari kuvakirjaa ja välillä otamme niihin liittyviä runoja. Sitten luemme vielä niiden välillä jokainen omavalintaisen kuvakirjan. Oli meillä hieman rekvisiittaakin mukana, sillä minulta löytyi aiheeseen sopivia juttuja. Lähdimme rakentamaan teemaa yhden eläimen ympärille, sillä kirjaston toive/ehdotus antoi hyvin suuntaviivoja. En viitsi kauheasti huudella mitä luimme, koska se on hieman kyseenalaista, että saisiko kirjoja lukea eli tavallaan esittää kirjastossa julkisesti. Pääsääntöisesti tekijöillä ei varmasti ole mitään sitä  vastaan, mutta eivätpä kirjastot yleensä satutuokioidensa sisällöstä mitään huutele.

Joo, siis oli hieno suunnitelma. Ei mennyt kyllä ihan niin kuin Strömsössä konsanaan, se täytyy sanoa. :D Ehdimme lukea molemmat "yhteiskirjat", yhden runon ja minä siinä välissä oman kirjani. Aika tuntui menneen todella nopeasti, sillä lapsilla oli paljon asiaa ja kaikki eivät oikein jaksaneet rauhoittua, mikä tietysti asettaa lukijalle haasteita. Jos olisin ollut tilanteessa yksin, voi olla, että homma olisi hajonnut. Onneksi Rosa (koulukaverini) otti aika hyvin tilannetta haltuun minun lukiessani, jotta selvisin kirjan läpi kunnialla. Eli siis älkää stressatko, tulevat "saduttajat", kyllä se aika menee todella nopeasti ja ennemmin joudutte karsimaan lennossa jotain kuin keksimään lisää. Meilläkin oli poikkeuksellisen paljon aikaa, 45 minuuttia, mutta se meni hurjan äkkiä.

Tulin siihen tulokseen, että satutuokion aika oli myös haasteellinen. Se alkoi 18.00 eli jossain vaiheessa lapset kävivät jo ajankohdankin puolesta levottomiksi: väsytti, mutta kumminkin olisi ollut virtaa pieneen "iltavilliin", ei oikein olisi jaksanut kuunnella, olisi ollut paljon asiaa. Yleensähän tuokiot ovat aamupäivisin, mikä on varmasti paljon otollisempi aika, kun lapset ovat vielä virkeitä kunnolla. Ehkä väliin olisi pitänyt keksiä jokin pieni aktivointi, esimerkiksi sellainen, että noustaisiin seisomaan ja tehtäisiin joku pieni "jumppa". Vaan emmepä tuota arvanneet. Sitä paitsi jotkut lapset ovat niin ujoja, että he eivät halua moiseen osallistua, joten ekalla kertaa olisi voinut olla haasteellista kehittää kaikkea hienoa aktiviteettia satujen lomaan.

Kaiken kaikkiaan lapset tuntuivat pitävän kirjavalinnoistamme ja uskoisin, että otimme onnistuneesti kaikki lapset huomioon. Meitä oli kuuntelemassa 13 lasta, mikä oli mielestäni hyvä määrä. Jos heitä olisi ollut enemmän, olisi voinut olla haasteellisempaa pitää "kuria"  tai oikeammin pysyä asiassa. Oikeasti jos ihmiset kuvittelevat, että "mitä tuossa nyt on, senkun lukee vaan", niin he ovat väärässä. On monta asiaa huomioitavaksi kirjojen valinnasta lähtien eikä kaikki mene ihan niin kuin kotona harjoitellessa tai omalle lapselle lukiessa, sillä kyse on kuitenkin vuorovaikutuksesta. Vaikka kaikki ei mennytkään ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan, onnistuimme kuitenkin hyvin mielestäni. Ja kirjastolainenkin sanoi, että hyvinhän meitä kuunneltiin. Meistä ei vain ihan koko ajan tuntunut siltä, vaikka jotkut kyllä kuuntelivat oikein innolla. :) Toivottavasti pääsen tulevaisuudessa pitämään lisääkin satutuokioita!

Kadonneet retkirahat

Anna Jansson: Kadonneet retkirahat - Emil Wern tutkii

kuvittanut Mimmi Tollerup

85 s., Gummerus 2011

alkup. Klasskassan 2010

suom. Sirkka-Liisa Sjöblom

Ajattelin tehdä tästä melko uudesta tulokkaasta lastenkirjallisuudessa jonkinlaisen pika-arvion. Meille kävi lasten- ja nuortenkirjastotyön kurssilla puhumassa kirjavinkkauksesta ja antamassa ohjeita Terhi Piikkilä Vaasan kaupunginkirjastosta. Samalla hän myös piti pari esimerkkivinkkausta, joista yksi oli tämä Anna Janssonin kadonneet retkirahat. Hän vinkkasi niin mahtavan innostavasti ja mielenkiintoa herättävästi, että en voinut kuin ihailla. Vinkin jälkeen olin ihan varma siitä, että tämä teos on pakko lukea, sillä niin kutkuttavasti hän jätti loppupäätelmän auki. Vautsi, olisinpa joskus itsekin yhtä hyvä! Mutta joo, nyt sitten luin tämän kirjan ja pidin tästä.

Emil Wern on viidesluokkalainen poika, joka tutkii erilaisia mystisiä tapauksia. Ymmärtääkseni tämä on ensimmäinen kirja, joka kertoo hänestä. Emil Wern on aikuisille suunnatuista dekkareista tutun Maria Wernin poika. Tämä kirja on kirjoitettu todellisella taidolla ja voi sanoa, että tämä on ihan oikea dekkari lapselle. Kirjan loppuun lisätty "Emilin sanasto" on mielestäni mainio ajatus, joka esittelee lukijalleen rikostutkinnan peruskäsitteitä alibista motiiviin.

Emilin luokka on kerännyt rahaa luokkaretkeä varten, mutta rahat katoavat yllättäen, sillä joku varastaa ne opettajanpöydän laatikosta. Kuka voisi viedä lasten retkirahat, joiden eteen he ovat tehneet kovasti töitä? Siitä Emil Wern päättää ottaa selvää. Pian pojalle valkenee, että epäiltyjä on vain muutama, ja sama kelmi näyttää vieneen rahaa myös muualta, ei vain heidän retkirahojaan.

Uskon, että moni poika ja tyttökin yhtä hyvin voi samaistua Emilin oikeamielisyyteen ja reippauteen sekä nauttii täysin siemauksin jännittävästä juonesta ja rikoksen ratkaisusta päähenkilön matkassa. Mielestäni tämä on vahva osoitus siitä, että laajasti arvostettu ruotsalainen lastenkirjallisuus ja dekkarikirjallisuus toimivat myös yhdistettynä. Lisäksi on mainio ajatus linkittää aikuisten dekkarien päähenkilö ja lasten dekkarien päähenkilö toisiinsa: se voi jopa tuoda perheisiin yhteisiä keskustelunaiheita tietyllä tasolla. En ole vielä tutustunut Janssonin aikuisten dekkareihin, mutta aion sen ehdottomasti tehdä. Lisäksi haluan lukea lisää näitä Emilistä kertovia kirjoja. Tietääkseni niitä on suomennettu ainakin kaksi tämän jälkeen. Suosittelen kokeilemaan jo ihan mielenkiinnosta!

♠♠♠♠

Haavemaa

Enna Airik: Haavemaa

31 s., Karisto 2012

Kuten olen monen lastenkirjan kohdalla todennut, kuulin tästä kirjasta alunperin viime syksynä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssilla. Siitä saakka olen halunnut lukea tämän, mutta en ole sitä mitenkään aktiivisesti kirjastosta etsinyt. Nyt se oli kuitenkin niin sanotusti "tyrkyllä", joten nappasin sen mukaani.

"Haavemaa" on huikaisevan kauniisti kuvitettu tarina orpotyttö Aanasta, joka alkaa kirjoittaa syntymäpäivälahjaksi saamaansa kirjaan tarinaa paikasta, jossa kaikki on hyvin, kaikki ovat terveitä ja haaveet toteutuvat. Paikan nimi on Haavemaa. Unissaan kuumehoureinen tyttö kokee Haavemaan todellisena paikkana, jota Airik kuvaa koskettavasti ja herkästi. Kuvitus paitsi täydentää tekstiä, myös luo aivan omanlaisensa tunnelman. Pelkästään tämän teoksen kuvitusta (joka on ymmärtääkseni myös Airikin käsialaa, ainakaan toisin ei mainita) voisi katsella uudelleen ja uudelleen. Tarina sinänsä ei ole mielestäni kovinkaan erinomainen: se on koskettava, mutta silti ei mitenkään erityisen ihmeellinen ainakaan kielellisesti. Idea on kuitenkin hyvä ja toimiva.

Minulle tuli jotenkin sellainen tunne, että tämä kirja varmasti puhuttelee aikuista tai "varttuneempaa" lukijaa enemmän kuin lasta. Tämä on niin rauhallinen, siinä ei ole sellaista tarunomaisuutta tai lumovoimaa, joka tavallisesti viehättää lasta. Tietysti tämä on pelkkää yleistystä ja poikkeuksiakin varmasti on, mutta jos nyt itseäni tässä ajattelen, niin ei tämä varmaan ainakaan minua olisi lapsena kauheasti viehättänyt. Lisäksi teoksen tietynlainen hengellisyys/haaveellisuus ehkä aukeaa aikuiselle paremmin ja (nyt spoilausvaara) aikuinen kykenee käsittämään paremmin lapsen sairauden ja lähestyvän kuoleman. Tytön kirjoitukset ovat siis hänen luopumistaan elämästä tai ainakin kaipausta omien vanhempien luokse. Kyllä tämä kumminkin sopii yhdessä lasten kanssa luettavaksi, koska aihe on kuitenkin aika tärkeä juttu käsiteltäväksi lasten kanssa, ja tämä voi myös tukea aiheesta (lapsen kuolema) keskustelua lasten kanssa.

Pisteet tulevat kuvituksesta ja aihevalinnasta, eivät niinkään juonesta tai tekstistä.

♠♠♠♠

Pastapolkka ja mangotango

Tittamari Marttinen: Pastapolkka ja mangotango - ruokaloruja

kuvitus: Virpi Penna

55 s., Kirjapaja 2009

Kuulin tästä Tittamari Marttisen ruokalorukirjasta, kun olimme kolmen hengen porukalla vinkkaamassa tokaluokkalaisille erilaisia kirjoja. Anna-Mari oli tehnyt tästä kirjasta niin loistavan vinkin, että se sai paitsi lapset myös minut innostumaan: tuo täytyy lukea. Pakko kyllä sanoa sekin, että ihailen sitä, miten hyvin hän oli keksinyt vinkkinsä rakentaa, sillä minä ajattelin tähän saakka, että runoista vinkkaaminen on haastavaa.

Sitten itse lukukokemukseen. En tiedä mikä siinä on, mutta Tittamari Marttisen kirjat tökkivät ja pahasti. Niin on ollut muistikuvieni mukaan jo ala-asteelta saakka ja siitä syystä en ole hänen teoksiaan juuri lukenutkaan. Jotenkin en vain pidä hänen tyylistään, joka on jotenkin... tasapaksu ehkäpä. En osaa oikeastaan edes kuvailla sitä, mitä minulle tulee tästä mieleen.

Osa runoista on todella hyviä ja hän on keksinyt hyviä riimejä ja juttuja erilaisista ruoista. Tätä lukiessa tulee melkeinpä jopa hieman nälkä, mikä on kyllä osittain Pennan loihtiman värikkään ja kekseliään kuvituksenkin ansiota. Silti osa runoista on jotenkin vain sellaisia, että ei nappaa. Onhan se oikeasti niinkin, että jos ei tykkää jonkun kirjailijan tyylistä, niin ei sitä välttämättä pysty edes mitenkään järkevästi selittämään.

Tämä kirja sopii mielestäni aika hyvin esimerkiksi tilanteisiin, joissa lasta haluaa kannustaa maistamaan erilaisia ruokia. Silloin voi valita sopivan runon ja lukea sen vaikkapa lapsen kanssa yhdessä: ja mieli voi kummasti muuttua jonkin ruoan suhteen! Tämä sopii myös kaikille hyvän ruoan ystäville ja innokkaille pienille kokkaajille. Voin kuvitella miten paljon lapset voisivat tästä pitää, mutta kuten sanottu, tämä ei ollut minun juttuni. Vinkki oli siis parempi kuin itse kirja. Ja se oli myös toimiva: enhän olisi tähän kirjaan muuten edes tarttunut.

♠♠

Jättipäärynä

Jakob Martin Strid: Jättipäärynä joka kasvoi talon kokoiseksi

105 s., Otava 2012

alkup. Den utrolige historie om den kaempestore Paere

suom. Päivi Kivelä

 

Muistan, kun viime kesänä muovitin tämän kirjan kesätyöpaikassani. Siitä lähtien olen halunnut tutustua tähän teokseen, mutta se on jotenkin aina jäänyt. Olen viime aikoina penkonut innokkaasti kotikirjastoni lastenosaston laareja, joissa on esillä uudempia teoksia. Sieltä tämänkin bongasin ja lainasin.

 

"Jättipäärynä joka kasvoi talon kokoiseksi" kertoo Miksusta ja Sebastianista, jotka saavat pullopostin mukana siemenen, josta kasvaa jättipäärynä. Pullopostin on lähettänyt Poutarannan pormestari, joka on ollut kadoksissa jo vuoden päivät. Tällä hetkellä Poutarantaa johtaa varapormestari Oksa, kiukkuinen pieni mies. Hän syöksee päärynän mereen ja Miksun ja Sebastianin sen mukana. Siitä alkaa ystävysten seikkailu merten halki.

 

Tämä teos vaikutti jännittävältä ja varmasti etenkin pienten poikien voisi kuvitella viehättyvän tästä teoksesta, josta ei puutu vauhtia ja hassuja sattumuksia. Itse en kuitenkaan kauheasti tästä teoksesta pitänyt, ja siihen on montakin syytä. Ensiksikin teos on jokseenkin sekava. Se johtuu jo pelkästä tekstin ja kuvien asemoinnista, mutta tietyiltä osin myös itse kuvituksesta. Kuvitus on melko yksityiskohtainen, mutta välillä silti hyvin suurpiirteinen. Uskon, että lapset tykkäävät katsella tämän kirjan kuvitusta ja bongailla sieltä yksityiskohtia. Kuvitusta suurempi ongelma on kuitenkin se, että aina sivua kääntäessä ei tiennyt mistä kohtaa pitäisi lähteä lukemaan, kun teksti meni missä sattuu.

 

Mietin hieman tässä käytettyä fonttia, joka on melko "kiemurainen". Se kyllä sopii hyvin tähän teokseen ja kuuluu ikään kuin teoksen tyyliin, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa, että se tekee tästä jokseenkin hankalalukuisen. Tai niin minä ainakin ajattelisin: esimerkiksi ekaluokkalaiselle ja miksei vielä tokaluokkalaisellekin tuollaisen fontin lukeminen voi olla haastavaa, jos lukeminen ei ole vielä sujuvaa. Ja juuri tuolle ikäryhmälle tämä teos olisi varmasti aivan mainio! Mielestäni on sääli, että fonttivalinta on sillä tavoin epäonnistunut ja siksi lukijakuntaa ehkä jopa karsiva.

(Klikkaa isommaksi.)

Tämä teos sopii mielestäni kyllä hyvin myös yhdessä lapsen kanssa luettavaksi kaikille seikkailunnälkäisille lapsille (ja vanhemmillekin toki!). Uskoisin, että tästä teoksesta voivat nauttia eri-ikäiset lukijat, mutta minua tämä ei sytyttänyt. Vaikka esimerkiksi Mauri Kunnaksen kirjat ovat hyvin samantyylisiä siinä mielessä, että kuvitus ja teksti kulkevat limittäin, niin tämä on jotenkin paljon sekavampi eikä aihekaan ollut oikein minun makuuni.

 

Teoksen nimestä voisin sanoa sen verran, että Jättipäärynä kuulostaa todella herkulliselta ja ainakin minun alkoi heti tehdä mieli päärynöitä, kun tätä luin. Kansikuva on mielestäni myös hyvin onnistunut. Vaikka kuvitusta hieman ehkä moitinkin, niin värejä siinä on ainakin käytetty hyvin, mikä on mielestäni todella hyvä asia lastenkirjallisuudesta puhuttaessa.

♠♠

Hattu

Hannu Mäkelä (teksti) & Kristiina Louhi (kuvitus): Hattu

32 s., Tammi 2001

Olen palannut muutaman päivän hiljaisuuden jälkeen. Minun oli tarkoitus kirjoittaa tästä kirjasta jo sunnuntaina, mutta en sitten ehtinytkään. Maanantaina kaatui netti ja tiistaina en taas ehtinyt, mutta nyt vihdoin olen koneen ääressä. Halusin ehdottomasti esitellä tämän kirjan, koska se teki minuun jonkin asteisen vaikutuksen.

Bongasin tämän kirjan kirjastosta hyllyn päältä, jonne se oli nostettu esille. En edes tiennyt, että Kristiina Louhi on kuvittanut tällaisenkin teoksen, joten oli ilo löytää sattumalta hänen kuvittamansa teos. En paljon edes takakantta vilkaissut, kuvitus riitti vakuuttamaan ainakin minut.

Hattu kertoo ala-asteikäisestä Hannasta, jonka kotitalo myydään ja perhe muuttaa pienempään asuntoon. Hanna joutuu vaihtamaan koulua ja Otto-kissa viedään pois. Tytöllä on vaikeaa ja on kamalaa kohdata se, että kissa on viety pois, lopetettavaksi ilmeisesti. Kamalaa on myös luopua kavereista ja omasta kodista. Mutta sitten Hannan huoneeseen  ilmestynyy salaperäinen hattu, joka auttaa tyttöä vaikean ajan läpi. Hattu kommentoi asioita ja on muutenkin juttukaverina, kun kellekkään muulle ei voi kertoa sitä miltä tuntuu.

Kristiina Louhen kuvitus täydentää lämpimästi ja aidosti Hannu Mäkelän empaattista tekstiä. Kokonaisuus on toimiva ja se jää mieleen pitkäksi aikaa. Mäkelä kirjoittaa uskottavasti siitä, miltä lapsesta tuntuu, kun tuttu ympäristö muuttuu ja omaan kotiin tulee asumaan vieraita ihmisiä ja oma huone kuuluu sitten jollekin toiselle lapselle. Uskon, että tästä kirjasta voi olla apua lapselle, joka on samankaltaisen elämäntilanteen edessä. Mäkelä osoittaa teoksessaan, että loppujen lopuksi kaikki alkaa sujua, vaikka välillä olisikin todella paha mieli ja kaikki surettaisi. Ja että äiti ja isä ymmärtävät kyllä, että Hanna ei tahtoisi muuttaa, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei nyt ole.

♠♠♠♠

Tunteita ja toilauksia: Amor Ankkalinnassa

Iines: Tunteita ja toilauksia - Amor Ankkalinnassa

256 s., SanomaMagazines 2006

suom. Katja Kärkkäinen sekä Aku Ankan taskukirjan ja Roope-setä -lehden toimitukset

toim. A. Hulkkonen, J. Kovanen, R. Perälä & K. Valli

Suhteeni Ankkalinnaan ja kaikkiin Aku Ankka-, Mikki Hiiri-, Roope-setä ym. sarjakuviin on hyvin selkeä: en tykkää. Ankronikka oli kiva tv-sarja ennen ja siitä tykkäsin kovasti, mutta nämä sarjakuvaversiot eivät oikein iske. Tämä esittelemäni teos "Iines: Tunteita ja toilauksia" on poikkeus, sillä tästä olen pitänyt kovasti. Sain tämän kirjan joskus SistersClub -kirjakerhosta ja olen lukenut tämän useampaan otteeseen, vaikka viime kerrasta onkin vierähtänyt jo vuosia.

Tämä sarjakuvateos on tehty ja koottu ystävänpäivää ajatellen, sillä se sisältää kaikenlaisia lemmentarinoita Ankkalinnasta: Mortti ja Vertti ihastuvat, Roope-setä rakastuu ja Aku ja Iines nyt ovat vain Aku ja Iines. Olen ehkä pitänyt näistä sarjakuvista niin paljon siksi, että kaikissa on sama teema ja niitä käsittääkseni harvemmin on mukana lehdissä tai taskukirjoissa. Tämän kokoamisen idea välittyy lukijalla hyvin.

Oikeastaan vasta nyt kiinnitin minkäänlaista huomiota tämän teoksen piirrostyyleihin. Ne ovat osasta hyvinkin moderneja verrattuna alkuperäiseen piirrostyyliin. En oikein tykkää tästä modernimmasta versiosta, se on jotenkin niin pyöristettyä ja särmätöntä. Se ei nyt kuitenkaan juuri lukukokemusta haittaa, mutta pisti vain silmään tällä kertaa. Vaikka en pidäkään muista Aku Ankoista jne., niin silti sanon, että alkuperäinen tyyli toimii kaikkein parhaiten. Sellaisilta niiden hahmojen vain kuuluu näyttää!

Mielestäni nämä tarinat ovat hauskoja ja nostavat esiin eri puolia tutuista ankkalinnalaisista. On kiva lukea muunkinlaista heistä kertovaa sarjakuvaa kuin sellaista, jossa Roope on itara vanha kärtty ja Aku tunaroi aina kaiken. Lisäksi tykkään tästä varmaan siksikin, että tässä on enemmän naishahmoja mukana ja tämä on suunnattu nimen omaan tytöille. Mukavaa on myös, että Roopen entiset rakastetut pääsevät esiin ja pojista Mortti ja Verttikin ovat mukana tässä sarjakuvassa. Kuten tästä käy ilmi, olen lukenut joskus Roope-setiä ja Aku Ankkoja, vaikken niistä ole tykännytkään enemmin.

Suosittelen tätä teosta ennen kaikkea kaikille näiden hahmojen ystäville. Ymmärtääkseni tämä on harvinaisempi teos siinä mielessä, että se on kai ollut saatavilla vain SanomaMagazinesta. En toki ole tästä varma, mutta tätä ei ihan välttämättä löydy joka kirjastosta tai mistään kirjastosta, jos tämä todellakin on ollut vain jonkin kerhon oma juttu. Mutta jos saatte tämän käsiinne, niin lukekaa ihmeessä.

♠♠♠♠

Lastenrunoutta: Aaveaakkoset & Mansikki ja moni MUU

Päätin tehdä yhteispostauksen kahdesta lastenrunokirjasta, vaikka nämä eivät ole mielestäni kovinkaan yhteensopiva parivaljakko tällaiseen postaukseen: molemmat ovat niin erilaisia ja sopivat eri-ikäiselle.

 Tuula Korolainen (teksti) & Tiina Paju (kuvitus): Aaveaakkoset

eli Haamuhetki kullan kallis

39 s., Tammi 2000

Aaveaakkoset eli Haamuhetki kullan kallis on mielestäni jotenkin ristiriitainen teos. Toisaalta se on osittain hauska ja varmasti poikiakin kiehtova jännittävällä teemallaan, mutta samalla se on kuitenkin hieman epämiellyttävä. Jotenkin se sivuaa liikaa "aikuisten maailmaa" välillä, tosin olemattoman pienesti, mutta kumminkin. En tiedä huomaisivatko lapset sitä, mutta minä huomasin.

Kuvitus tässä on hauska, jo tuon kannen käärme luu suussaan ja tuo "nyrpyltä" näyttävä lintu rupeavat naurattamaan. Mielestäni kuvittaja on hyvin osannut luoda tekstiin sopivan maailman, joka on jollakin tapaa.. sanoisinko vaikkapa puhutteleva. Tässä kirjassa kuvitus oli mielestäni jotenkin parempaa antia kuin itse runot.

Runot ovat osin loppusointuisia, osin moderneja. Kerrankin moderni runous ei häiritse minua vaan se toimii hyvin ja iskevästi: sisältö vain ei minulle toimi. Ideanahan tämä on todella kiva, koska nimensä mukaisesta teos etenee aakkonen kerrallaan kronologisesti ja tuo näin esille erilaisia runoja ja leikkii sanoilla.

Katsoisin tämän teoksen sopivan parhaiten ehkä 3.-4. luokkalaiselle tai sitä vanhemmalle lukijalle. Alun perin luin tämän, koska pidin sitä potentiaalisena kirjavinkkikirjana koulujuttuuni, mutta tulin siihen tulokseen, että tämä on tarkoitettu isommille kuin tokaluokkalaisille.

♠♠♠

***

 Mervi Heikkilä (teksti) & Virpi Penna (kuvitus): Mansikki ja moni MUU

47 s., Kirjapaja 2009

Alunperin ajattelin, etten bloggaa tästä ollenkaan. En kyllä aikonut blogata tuosta ylemmästäkään kirjasta. Mutta sitten näin tästä "Mansikki ja moni MUU" -teoksesta arvion Paulan blogissa, joten päätin noudattaa esimerkkiä ja kirjoittaa pari sanaa tästä kumminkin. Myönnän tässä auliisti, että olen saanut idean laittaa tuon lehmäkoristeen tuohon kuvaan mukaan, koska Paulalla oli mukana söpö lehmäpehmolelu. :-) Olin muuten nuorempana kovan luokan lehmäfani, joka paikka pursusi lehmäaiheista tavaraa (ja vähän vieläkin).

Mutta jos nyt tähän teokseen sitten taas. Olen lukenut aikaisemmin Heikkilältä aikaisemmin Yöpuu -teoksen, joka on niin ikään lastenrunoutta. Siitä en kuitenkaan syystä tai toisesta pitänyt laisinkaan ja minulle jäi siitä lattea olo. Kuvitus ei myöskään puhutellut. Tämä kirja on kuitenkin aivan toista maata ja tästä pidin kovasti. Myös kuvitus on puhuttelevampi (eri tekijät, näet!), mikä innostaa ainakin minua tarttumaan tähän teokseen.

Tuo kuva vääristää hieman, mutta mielestäni kantee on valittu hyvät värit. Vastavärit punainen ja vihreä toimivat, samoin lennokas lehmä lupaa hyvää. Vaikka itse kuvitus käyttääkin sitten vain muutamaa väriä, niin silti kuvitus on toimivaa ja ilahduttavan mielikuvituksekasta. Myös runot ovat monipuolisia niin aiheeltaa kuin tyyliltään: on perinteistä runoa ja modernia, kerrotaan kauneuskisoista ja sienestyksestä. Mielestäni ne on hyvin kirjoitettuja, oikein lennokkaita ja niistä pitävät varmasti niin eri-ikäiset lapset kuin aikuisetkin. Pidin jopa moderneista runoista.

Tälle teokselle ehdotonta bonusta on nämä pienet "tietoiskut" lehmistä: en usko monenkaan nykyään tietävän mikä on hieho tai ayshire. Minäkin tiesin ne lähinnä rakkaudestani lehmiin, enkä siis ole maatalon tytär tai mitään. Lehmät ovat mielestäni viisaita ja kauniitakin eläimiä, jotka todella ovat ansainneet oman runokirjan. Heikkilä onnistuu luomaan niiden arvoisen runokirjan käyttäen mielikuvitusta onnistuneesti ja hauskasti, vaikka tuskin tätä oli tarkoitettu alunperin kunnianosoitukseksi lehmille. Hienoa kuitenkin! Tämän kirjan voisin haluta jopa omaksi asti. :)

♠♠♠♠

Haasteita

Tänään minulla onkin hyvää aikaa vastailla haasteisiin, joita olen nyt saanut oikein kaksin kappalein! Toisen haasteen sain Valpurilta The Wonderful World of Books -blogista ja toisen sain Veralta Vera(n) Italia -blogista. Kiitoksia molemmille. :)

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.  
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.  
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Koska olen jo kerran tehnyt tämän haasteen ja kertonut 11 asiaa itsestäni sekä haastanut ihmisiä tähän, jätän kyseiset osiot nyt väliin tällä kertaa. Sen sijaan vastaan Valpurin ja Veran kysymyksiin.

Valpurin kysymykset:

1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?

Muiden blogit näytti niin kivoilta ja päätettiin Elinan kanssa aloittaa yhteinen blogi. Yksin en olisi varmaan tähän ryhtynyt alun alkaen, mutta tässä sitä mennään. :)

2. Mikä on tällä hetkellä vaikeinta elämässäsi?

Aamuherätykset ja stressaantuminen, tietynlainen epävarmuus asioiden suhteen ehkäpä.

3. Oletko yökyöpeli vai aamuvirkku?

Herään yleensä aikaisin vapaapäivinänikin, mutta viime aikoina on väsyttänyt sekä aamulla että illalla. Mutta yleensä aamuvirkku, koska sitten ehtii tekemään paljon enemmän päivän aikana. Aikainen Jonna tekemään ehtii! :D

4. Mikä on suurin unelmasi?

Tällä hetkellä varmaan valmistua ajallaan tuolta koulusta ja saada työpaikka mahd. pian sen jälkeen. Siihen on vielä matkaa. :)

5. Mikä on lempiruokasi tai ruoka-alueesi?

Tykkään ihan tavallisista ruoista yleensä, mutta tykkään maistella uuttakin. Etenkin kasvisruoat vetävät minua nykyään puoleensa. Lemppariruokiin kuuluu esimerkiksi porkkanasosekeitto ja makaronilaatikko.

6. Millainen olet luonteeltasi?

Huumorintajuinen, suhteellisen positiivinen, ystävällinen. Näin esimerkiksi.

7. Koskettavin kirja, jonka olet lukenut?

Vicki Myron: Kirjastokissa.

8. Mitä muuta harrastat bloggaamisen ja lukemisen lisäksi?

Lenkkeilyä, kirjeenvaihtoa ja vaihtelevasti neulomista.

9. Paras lukemasi klassikko?

Ulkomaisista varmaan Humiseva harju tai Tuulen viemää, myös Kertomus sokeudesta on loistava. En voi valita yhtä. :D Kotimaisista Anna Liisa, Tuntematon sotilas ja Pohjantähti-trilogia.

10. Onko sinulla ns. ikuisuusprojekteja?

Oh yes, jos laihduttamisen lasketaan. :D Muuten ei.

11. Oletko mielestäni eniten suomalainen, eurooppalainen vai maailmankansalainen?

Suomalainen. Kotimaa on minulle tärkeä, enkä ole edes käynyt ulkomailla kuin kerran, joten ei kai sitä silloin voi olla maailmankansalainen ainakaan. :D

Sitten Veran kysymykset. Olinkin ajatellut joskus tehdä tämänkaltaisen teemapostauksen, mutta tässäpä näitä asioita tulee nyt sitten käänneltyä. :)

1. Minkä kirjan olisit halunnut itse kirjoittaa?

Jonkun tosi hyvän tietty. En ole tätä asiaa ennemmin edes miettinyt, mutta sanotaan nyt vaikka Tuulen viemää tai Humiseva harju. Tai edes jotakin niiden tasoista!

2. Jos pitäisi valita, olisitko mieluumin palkittu ja kriitikoiden arvostama, mutta vähän myyvä kirjailija vai mieluumin lukijakunnan rakastama, hyvin myyvä kirjailija?

Viimeinen ehdottomasti. Ei ole mitään järkeä haluta olla arvostettu vain tietyltä taholta, koska sitten se oma suuri saavutus ei jää kenenkään mieliin ja hukkuu massaan.

3. Jos saisit valita kenet tahansa elävän kirjailijan illallisseuraksesi, kenet valitsisit?

Varmaan Anna-Leena Härkösen, jonka kirjoja olen arvostanut yläasteelta saakka.

4. Jos saisit puhallettua yhden illan ajaksi henkiin kenet tahansa kuolleen kirjailijan, kenet valitsisit illallisseuraksesi?

Minna Canth. Toinen kirjailija, jota olen arvostanut useita vuosia. Vahva nainen, joka piti mielipiteistään kiinni.

5. Jos sinun pitäisi valita, minkä kirjan päähenkilö olisit?

En oikein osaa sanoa kuka haluaisin olla, mutta olen aina pitänyt Ylpeyden ja ennakkoluulon Elizabeth Bennetistä. Olisin sitten vaikka hän.

6. Jos sinun pitäisi muuttaa jonkun kirjan ympäristöön, kuten se tarinassa kerrotaan, minkä kirjan valitsisit asuinpaikaksesi?

Moni suosikkikirjani sijoittuu johonkin ankeaan aikaan tai siinä tapahtuu muuten ikäviä asioita, kuten sotaa ja kuolemaa. Harry Potterin maailmassa olisi mielenkiintoista piipahtaa, mutta en usko, että haluaisin jäädä jonnekin pitemmäksi aikaa. :)

7. Minkä kirjan (vain yksi!) valitsisit autiolle saarelle?

Jonkin yhteisniteen ehkä. ;) Esimerkiksi Täällä Pohjantähden alla -trilogian. Tai sitten Tuulen viemää. Joutuisin varmaan arpomaan näiden välillä.

8. Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?

Yhtäkkiseltään mieleen nousee Anna Karenina, jolta odotin aikanaan paljon, mutta joka ei ihan ollutkaan sitä mitä kuvittelin.

9. Mikä kirja on ollut suurin positiivinen yllätys?

Ehkä Kate Atkinsonin Ihan tavallisena päivänä, koska hänen teoksensa Museon kulisseissa oli asettanut odotukseni aika alhaalle ja Ihan tavallisena päivänä yllätti täysin erinomaisuudellaan.

10. Miten haluaisit lukijoiden luonnehtivan kirjoittamaasi kirjaa?

Raikas, omanlaisensa, mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu.

11. Jos pitäisi valita kirjoittamisen ja lukemisen väliltä, kumman valitsisit?

Lukemisen. Se vain on minulle rakkaampaa.

Lahjavinkkejä ystävänpäivään

Ystävänpäivä voi monelle olla kaikkia muita juhlia tärkeämpi juhla, toiselle se taas ei merkitse juuri mitään. Jotkut tietävät heti mitä haluavat ystävilleen tai rakkailleen antaa lahjaksi, kun taas toiset miettivät päänsä puhki eivätkä silti keksi hyvää lahjaa. Suklaa, kukkakimppu, leffalippu tai lahjakortti on aina toimiva vaihtoehto, mutta mitäpä jos tänä vuonna antaisitkin lahjaksi kirjan? Kirjalla on se hyvä ominaisuus, että siihen voi palata kerta toisensa jälkeen, kun taas suklaa tulee aikanaan syödyksi ja kukkakimput kuihtuvat. Kirjaan voi liittyä myös jokin rakas muisto lahjan antajasta ja se on usein hyvin mielekäs lahja.

Olemme tulleet nyt siihen lopputulemaan, että kirja sen olla pitää. Mutta mikä kirja, siinäpä uusi ongelma! Olen koonnut tähän muutamia vinkkejä siitä, mitkä kirjat voisivat olla hyviä lahjakirjoja ystävälle tai jollekin toiselle rakkaalle ihmiselle.

Jos sinulla on pieni kummityttö tai -poika tai joku ihan vain muuten rakas lapsi, jota haluat muistaa, niin harkitse silloin Julia Huberyn ihastuttavaa keijukaisaiheista kuvakirjaa Ripaus keijutaikaa. Koska pojat eivät ehkä tuosta kirjasta perustaisi, niin heille voisi antaa lahjaksi Mauri Kunnaksen uuden jännittävän kuvakirjan Aarresaari. Kouluikäisille lapsille suosittelen Tove Janssonin alkuperäisiä Muumi-kirjoja, jotka jaksavat viehättää vuodesta toiseen: vielä aikuisenakin.

 

Onko ystäväsi kenties parantumaton romantikko? Silloin hänelle sopii mainiosti lahjaksi Enni Mustosen Pohjatuulen tarinoita -trilogian itsenäinen kolmas osa Kultarikko, joka kuljettaa lukijansa pieneen matkailuyritykseen Lappiin. Ihanan kepeä, romanttinen ja kutkuttava kirja, joka varmasti täyttää vaativimmankin romantikon odotukset.

Kenties haluat lahjoittaa läheisellesi humoristisen kirjan? Siinä tapauksessa suosittelen lämpimästi David Safierin teosta Happy family, joka on nimestään huolimatta suomenkielinen. Se on paitsi hykerryttävän hauska, myös totuuden siemeniä sisälleen kätkevä teos yhden perheen vaiheista, jotka liittävät heidät tiukemmin yhteen kuin mikään muu aikaisemmin.

Kuka kuuluu (ainakin minun mielestäni) kotimaisen kirjallisuuden ehdottomiin kärkinimiin nykyään? Aivan, Eve Hietamies. Hänen teoksensa Tarhapäivä iskee suoraan tajuntaan ja on kirjoitettu todella taitavasti. Se on humoristinen kertomus yksinhuoltajaisästä ja hänen pojastaan, joiden kuvioihin ilmestyy yhtäkkiä TYTTÖ! Sitä lukiessa saa todella nauraa ääneen, vaikka on siinä vakavampiakin pätkiä.

On olemassa yksi kirja, jota uskallan suositella lukemattakin: Anna-Leena Härkösen uusin kolumnikokoelma Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia. Olen lukenut siitä paljon hyviä arvosteluja ja Härkösen kohdalla laatuun voi luottaa jo hänen nimensä perusteella. Raikasta ja suorasukaista mielipiteiden osoitusta ja iskeviä totuuksia on luvassa, jos Härkösen kolumneihin tarttuu.

Mutta entä jos runous onkin se, mikä viehättäisi lahjansaajaa eniten? Tommy Tabermann on silloin vahva ehdokas, mutta harkitkaa myös Aila Meriluodon ensimmäistä runokokoelmaa Lasimaalaus tai Anna-Mari Kaskisen runoteoksia.

Ehkä dekkari olisi kuitenkin parempi vaihtoehto? Vaikka Reijo Mäki onkin hyvin takuuvarma valinta sekä miehelle että naiselle, suosittelen kuitenkin sivuuttamaan hänen teoksensa ja ostamaan Vera Valan esikoisteoksen Kuolema sypressin varjossa. Arianna de Bellis on vahva tulokas dekkarietsivien joukkoon ja teos tulee saamaan jatkoa. Jännittävä, taitavasti kudottu juoni vie mennessään.

Jos jokin klassikko tuntuisi paremmalta vaihtoehdolta, voin suositella esimerkiksi Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -teosta, Jose Saramagon Kertomusta sokeudesta tai vaikkapa Minna Canthia ja Juhani Ahoa kotimaiselta kentältä.

Ehkä näistä löytyy joku sopiva lahjaehdokas. Nämä kirjat ovat saatavilla helposti suoraan kirjakaupasta, sillä ne ovat sen verran uusia tai muuten vain jatkuvasti saatavilla olevia kestosuosikkeja. Vielä ehtii siis hyvin hakemaan lahjan huomiseksi. Iloista ystävänpäivää! :)

Kissan koti

Kari Levola: Kissan koti

kuvitus: Salla Savolainen

79 s., Tammi 2008

Haluan ehdottomasti esitellä teille tämän suosikkilastenkirjoihini lukeutuvan teoksen Kissan koti. Luin tämän muutama vuosi sitten kuultuani tästä ensin paljon hyvää. Näin lyhyen kirjan lukee muutenkin yhdeltä istumalta, mutta minä myös viehätyin tästä niin paljon, että en malttanut lopettaa ollenkaan. Tämä kolahti minuun täysin ja lopuksi itkin kuin vesiputous konsanaan, niin paljon tämä minua liikutti.

Kissan koti kertoo jo iäkkäänpuoleisesta kissaherrasta, jonka isäntä joutuu sairaalaan ja sieltä samaa kyytiä hoitokotiin. Kissa jää asustamaan heidän taloonsa, joka myydään ja jonne muuttaa uusi perhe. Kissa jää perheen lemmikiksi, mutta pian hän saa huomata, että hän ei tahdo enää jaksaa pikkutytön mukana.

Minua kosketti ensimmäisellä lukukerralla äärettömästi se, että kissa jäi yksin ja omistaja joutui luopumaan siitä. Sen jälkeen liikutuin siitä, miten ihanasti se sai jäädä asumaan uuteen kotiinsa. Sitten liikutuin siitä, että tämä ihastuttava kissaherra lähti lopullisesti Jupiteriin, jonne hän aina unessa pyöräili. Tässä vaiheessa kyynelhanat aukesivat.

Mielestäni tämä on koskettava kertomus kaiken rajallisuudesta, mutta samalla myös osoitus siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä ja vähäisenkin jäljellä olevan ajan voi käyttää onnelliseen elämään. Kaarle tuo pienen tytön elämään iloa, mutta osoittaa myös luopumisen olevan osa elämää. Kissa tekee tehtävänsä, kun se auttaa tyttöä sopeutumaan uuteen kotiin. Sitten on sen aika levätä, mutta ei hätää: tyttö voi pyöräillä joka yö unissaan Jupiteriin ja tavata hänet siellä.

Tämä toinen lukukerta oli kovin erilainen kuin ensimmäinen. Nyt jotenkin maltoin lukea hitaammin ja koska tiesin mitä oli tulossa, osasin valmistautua. Nyt ei itkettänyt, sillä kykenin selvemmin näkemään se, että kaikkihan päättyi oikeastaan ihan hyvin ja kissa jatkaa elämäänsä sitten siellä Jupiterissa. Oikeastaan oivalsin tämän teoksen paremmin toisella lukukerralla, vaikka ensimmäinen oli kyllä vaikuttavampi.

Tämä on ihanan herkkävireinen, tunnelmallinen ja aito teos, joka sopii niin aikuiselle kuin lapsellekin. Molemmat varmasti kokevat sen eri tavalla, mutta niin sen kuuluukin mennä.

♠♠♠♠½

2 x Mauri Kunnas

Mauri Kunnas: Hurja-Harri ja pullon henki (Tassulan tarinoita -sarja)

27 s., Otava 2010

Hurja-Harri ja pullonhenki on taattua Mauri Kunnasta niin tekstiltään kuin kuvitukseltaankin. Siinä seikkailevat jo muista Tassulan tarinoita -kirjoista tutut hahmot Drakkulan vaarista Herra Hakkaraiseen, mutta pääosaan nousee vieraileva tähti Hurja-Harri, joka on päättänyt yrittää hypätä moottoripyörällään peräti 78 auton yli. Harri on voitonvarma ja omahyväinen prätkämies, mutta kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan, kun kuuluista unissakävelijä Herra Hakkarainen astuu kuvaan mukaan.

Tämä kirja on hauska ja viihdyttävä, ja sen hassut sattumukset sekoittavat pakkaa juuri sopivasti. Herra Hakkarainen on kerrassaan mahtava hahmo, jonka voi aina luottaa tekevän jotakin hölmöä öisillä kävelyretkillään. Tässä nousee mielestäni samalla hyvin esille se, että ei saa olla liian ylväs ja itsevarma, koska molemmat ovat liiallisina pahasta. Samalla tämä osoittaa, että kuka tahansa voi pystyä hurjiin tekoihin eikä kovaäänisin heppu ole aina se kaikkein paras ja varmin voittaja. Mielestäni tämän voisi jopa katsoa opettavan lukijaansa nöyrtymään tai olemaan nöyrä sekä ystävällinen toisille, vaikka olisikin varma omasta osaamisestaan: ei tarvitse olla leuhka.

Tämä kirja on varmasti enemmän poikien kuin tyttöjen mieleen, vaikka Kunnas osaakin luoda tarinoistaan molempia sukupuolia huvittavia ja kiinnostavia. Tämän kirjan teema aihe puoltaa kuitenkin ajatusta siitä, että pojat voivat tykätä enemmän. Omasta mielestäni tämän teoksen huono puoli on sen lyhyys, koska olisin voinut tätä tarinaa lukea pidempäänkin. Toisaalta miksi venyttää hyvää tarinaa ja tehdä siitä sillä tavalla huono. Toimii!

♠♠♠♠

*****

 Mauri Kunnas & Tarja Kunnas: Herra Hakkaraisen seitsemän ihmettä

51 s., Otava 2008

Jostakin kumman syystä en ollut kuullut tästä teoksesta ennen alkuviikkoa, vaikka olenkin mielestäni ollut aika hyvin kärryillä siitä mitä Kunnakselta on ilmestynyt. Herra Hakkaraisen seitsemän ihmettä on kertomus Tassulan tarinoistakin tutusta unissakävelijästä, joka voittaa ulkomaanmatkan.

Herra Hakkarainen on päässyt mukaan matkalle, jonka jokainen osallistuja on saanut valita jonkin matkakohteen, jonne seurue matkustaa. Porukka reissaa Pääsiäissaarille, Kiinanmuurille, Niagaran putouksille, Egyptin pyramideja katsomaan, Taj Mahaliin, Venetsiaan ja Rio de Janeiroon sambakarnevaaleille. Koska Herra Hakkarainen on matkassa mukana, tapahtuu öiseen aikaan tai hänen nokostensa aikana kummia juttuja, jotka kohahduttavat paikallisväestöä.

Herra Hakkarainen on hahmona aivan verraton, koska hän ei tarkoita pahaa kenellekään ja tekee hölmöyksiä täysin tietämättään. Hakkarainen onnistuu muun muassa solmuamaan soitollaan käärmeenlumoojien käärmeet, auttaa löytämään vanhan obeliskin ja pelastaa kiinalaisen kylän aarteen. Kuvitus täydentää hauskasti ja eloisasti Hakkaraisen tempauksia.

Tämä teos on mielestäni todella mielenkiintoinen jo siitäkin syystä, että sen mukana lapsi pääsee "näkemään maailmaa" ja sen ihmeitä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta matkustaa ympäriinsä, joten on hienoa, että lastenkirjojen kautta lapsi pääsee osaksi "suurta maailmaa". Faktat ovat oikeita ja Hakkaraisen tempaukset tekevät niistä varmasti mieleenpainuvia. Tämä teos on myös aikuiselle sopiva, sillä varmaan jokainen ihminen tykkää lukea uusista paikoista erilaisista kirjoista tai muista lähteistä. Tässä on mukana huumoria, mikä ainakin minua houkuttelee lukemaan.

En uskalla antaa tälle täysiä pisteitä, koska olen pulassa löytäessäni jonkun vielä paremman Kunnaksen kuvakirjan. Tämä on kuitenkin todellinen taidonnäyte: mielenkiintoinen, hauska ja faktoista kiinni pitävä, eloisasti ja selkeästi mutta samalla yksityiskohtaisesti kuvitettu teos. Kuva ja teksti sopivat tuttuun tapaan erinomaisesti yhteen, onhan tekijä molemmissa sama.

♠♠♠♠½

Mimmi Lehmän ja Variksen iso kirja

Jujja Wieslander (teksti) & Sven Nordqvist (kuvitus): Mimmi Lehmän ja Variksen iso kirja

181 s., Kustannus-Mäkelä 2012

alkup. Stora boken om Mamma Mu och Kråkan 2012

suom. Pirjo Santonen ja Terhi Leskinen

Jujja ja Tomas Wieslanderin ideoima Mimmi Lehmä ja Varis ovat hauska ja verraton parivaljakko, jonka tempauksia erityisesti Viiru ja Pesonen -kirjoista tunnettu Sven Nordqvist kuvituksellaan täydentää tilanteisiin sopivasti, selkeästi ja samalla yksityiskohtaisesti.

Tämä Mimmi Lehmän ja Variksen iso kirja sisältää kaveruksista kertovia kuvakirjoja, satuja sekä hauskoja lauluja ja loruja. Olen nyt viime aikoina tutustunut aika paljonkin näihin kirjoihin, koska tykästyin niihin kovasti luettuani yhden kuvakirjan. Paras kuvakirjoista on mielestäni "Lehmä lukee", joka ei kyllä sisälly tähän teokseen. Mainitsen tässä sen verran, että mikään näistä kuvakirjojen nimistä ei liitä sitä suoraan juuri Mimmi Lehmän hahmoon, vaikka hänestä ja Variksesta ne kertovat. Nämä lastenromaanit ja sadut taas sisältävät aina tuon nimen.

Mimmi Lehmä on ihan omanlaisensa lehmä, joka tekee aina mitä tahtoo. Se laskee liukumäestä, opettelee ajamaan pyörällä ja kiipeää puuhun. Se tanssii jopa balettia ja osaa soittaa puhelimella. Se on utelias, ystävällinen ja rajoja rikkova lehmä, joka ei näe  mitään estettä sille, etteikö lehmä voisi leikkiä kuten lapset. Mimmi tykkää seurailla lasten tekemisiä ja ottaa heistä mallia. Varis taas on ystävänsä vastakohta, joka yrittää aina toimia Mimmille järjen äänenä. Hän ei siedä mitään lehmälle epäominaisia temppuja, mutta yleensä hän joutuu kuitenkin tahtomattaankin mukaan Mimmin puuhiin. Varis on hieman yllytyshullu tapaus, joka ei pidä siitä, että hänen kykyjään tehdä jotakin epäillään.

Koska Mimmi ja Varis ovat niin erilaiset, heistä syntyy hauska parivaljakko. Variksen suurieleinen tuohtumus ja hänen halunsa esiintyä erityisen voittamattomana ja viisaana otuksena Mimmin hupsuuden ja viattomien "miksi ei?" -kysymysten vastapainoksi on hauska keino luoda humoristisia seurauksia. Mielestäni Varis on tästä koplasta se hauskempi osapuoli, koska hän on niin huvittava liioittelussaan ja sanavalinnoissaan.

Mielestäni Sven Nordqvistin kuvitus on hyvin onnistunutta, se sopii juuri näihin teoksiin. Joissakin on jopa nähtävissä hieman yhteneväisyyttä Viiru ja Pesonen -kirjojen hahmoihin, mutta se ei liene haitaksi. Näissä kirjoissa on kumminkin niin paljon eroa ja kuvitus on uskollista tekstille. Näitä vanhempia kuvakirjoja katsellessaan huomaa selkeästi, että tyyli on muuttunut ajan myötä paremmaksi. Erityisesti tämän kirjan kansi ja "Lehmä lukee" teosten tyyli on sitä modernimpaa, vaikka viitteitä on havaittavissa aikaisemminkin. Nordqvist käyttää hyvin värejä ja osaa todella asiansa. Tämä kuvitus viehättää niin lapsia kuin aikuisiakin.

Myös teksteissä näkee hienoista tyylin muuttumista ja ideoiden paranemista vuosien myötä. Oma henkilökohtainen inhokkini "Lehmä saa laastarin" on mielestäni tekstinsä puolesta jokseenkin epämiellyttävä, vaikkakin paikoin ihan hauska. Tarina ei vain oikein miellytä ja osassa kohtaa kuvituskin on ihan erilaista kuin toisessa. Esimerkiksi loppupuolen kuvitus on paljon nyky-Mimmin näköisempää kuin alussa. Aika outoa mielestäni.

Tämän kirjan hauskin kuvakirja on varmaankin "Lehmä liukumäessä" ja hauskimmat sadut ovat "Mimmi Lehmä putoaa puusta" ja "Varis putoaa puusta". Etenkin nuo sadut ovat hauskoja ja niiden vähäinen kuvitus on oikein onnistunutta ja hauskan näköistä. Samoin teksti on niissä hyvää, monisyistä, hauskaa ja kielellisesti rikasta.

Tämä teos on mielestäni oivallinen lahjakirja lapselle, joka tykkää lukea. Tämän teoksen parhaita puolia on mielestäni se, että tästä pystyy helposti valitsemaan minkä tarinan milloinkin haluaa lukea ja kuvakirjat sopivat myös lukemista vasta aloittelevalle lapselle. Samoin tämä sopii hyvin luettavaksi yhdessä lapsen kanssa esimerkiksi iltasaduiksi tai muuten vain. Tässä riittää luettavaa useaksi illaksi, jos malttaa lopettaa välillä. Näiden ystävysten seurassa aika rientää ja heidän vaiheitaan seuraa mielellään.

♠♠♠♠

Ripaus keijutaikaa

Julia Hubery (teksti) & Alison Edgson (kuvitus): Ripaus keijutaikaa

25 s., Mäkelä 2011

alkup. A Little Fairy Magic 2011

suom. Terhi Leskinen

Löysin kirjastosta tässä taannoin tämän aivan ihastuttavan pienelle tytölle suunnatun keijukaiskirjan "Ripaus keijutaikaa". Olin kuullut tästä jo viime syksynä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kurssilla ja tiesin heti haluavani lukea tämän. Mielestäni on aika yllättävää, että kirjastot ovat alkaneet hankkia tätä teosta vasta viime vuonna oikein urakalla, vaikka tämä on suomennettukin jo 2011. Kustannus-Mäkelästä voin sanoa sen verran, että he julkaisevat muihin kustantamoihin verrattuna paljon laadukasta käännöskirjallisuutta lapsille. Esimerkiksi Vihreä banaani ja Keltainen banaani -sarjat sekä Mimmi Lehmä -kirjat ovat heidän julkaisemiaan täällä Suomessa.

Ripaus keijutaikaa on hauska ja sympaattinen tarina Pinja-nimisestä hiiritytöstä, joka saa syntymäpäivälahjaksi keijupuvun. Pinja päättää ryhtyä oikeaksi keijuksi ja opetella lentämään sekä toteuttamaan toiveita. Pinja huomaa, että oikeaksi keijuksi ryhtyminen on vaikeampaa kuin hän kuvitteli, mutta toisia voi auttaa ja toiveita toteuttaa muutenkin.

Kirjan kuvitus on todella kaunis ja siinä on käytetty hyvin värejä. Ekstraa tähän kuvitukseen antaa siinä käytetyt hileet, jotka luovat kuviin samalla sekä keijukaismaisuutta ja taikuutta mutta myös kolmiulotteisuutta. Aika harvoin tapaa tällaisia kirjoja, joiden kuvituksessa on hyödynnetty tällaista tekniikkaa, ja siksikin halusin lukea juuri tämän teoksen. Näitä kuvia katselee aikuinenkin ihan mielikseen.

Teksti on melko yksinkertaista, vaikka siinä onkin tällaista "totuuden siementä". Mielestäni tässä teoksessa kuvitus on kuitenkin tekstiä voimakkaampi asia, sillä se puhuttelee enemmän ainakin minua. Varmasti lapsetkin ihastuvat tässä teoksessa juurikin tähän kuvitukseen, sillä tämä todella on jokaisen pienen prinsessan toivekirja. Tämä sopii mielestäni etenkin iltasaduksi, vaikka miksei myös muuten yhdessä luettavaksi. Tämä on myös hyvä lahjaidea jollekin pikkutytölle. Suosittelen tätä lisäksi kaikille aikuisille juurikin tämän kuvituksen vuoksi.

(arvosanoittamaton)

kuvakirjoja on joskus kamalan vaikea arvostella numeroin