Saiturin joulu

Charles Dickens: Saiturin joulu - joululaulu

111 s., Basam Books 2013

alkup. A Christmas Carol, in Prose: Being a Ghost Story of Christmas, 1843
suom. Tero Valkonen

kansi: Minna Alanko

Charles Dickensin Saiturin joulu lienee monelle tuttu ainakin elokuvista, joita on lähes vuosittain esitetty televisiossa. Minäkin muistan lapsena katsoneeni jotakin animaatiota, joka oli taianomaisen vaikuttava, mutta ainakaan kirjastosta lainaamani versio ei ollut sellainen kuin muistikuvissani. Lapsuuden elokuvamuiston innoittamana päätin kuitenkin myös lukea tämän teoksen, josta juuri sopivasti ilmestyikin uusi suomennos.

Charles Dickensin Saiturin joulu kertoo kylmäsydämisestä Ebenizer Scroogesta, joka ei paljon kanssaihmisistään välitä eikä hänen sydämessään ole sijaa muiden ihmisten kärsimyksille, hädänalaisuudelle tai kurjuudelle. Joulun ajan koittaessa Scroogen kylmyys on erityisen jäätävää eikä hänen sydämeensä mahdu rahtustakaan jouluiloa. Sitten hänen entisen liikekumppaninsa Jacob Marleyn haamu ilmestyy hänelle ilmoittaen, että vielä kolme henkeä tulee Scroogen luo. Nuo kolme henkeä kuljettavat Scroogen läpi tämän menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden joulujen, jolloin Scroogenkin kivisydän heltyy ja hän on muuttunut mies.

Vaikka Dickens on sijoittanut tarinansa jouluun, on joulu tässä lähinnä vertauskuvana hyvästä tahdosta: onhan joulu hyvän tahdon juhla. Tarinan syvempi olemus piileekin nimen omaan siinä, että ihmisillä olisi ikuinen joulu eli hyvä tahto kanssaihmisiä kohtaan. Kärjistetyn kylmä hahmo Scrooge kuvaa hyvin sitä, millaiseksi ihmisen elämä muodostuu, jos hän ei osaa nauttia elämästään ja välittää kenestäkään muusta kuin itsestään. Mielestäni tässä on muistutuksen paikka koko ihmiskunnalle, vaikkakin Scrooge todella on hyvin kärjistetty hahmo ja terve itsekkyys hyvä asia.

Dickensin teksti etenee sujuvasti ja kiitosta täytyy antaa myös suomentaja Tero Valkoselle. Minusta tuntuu, että tässä on hyvin tavoitettu Dickensin alkuperäinen teksti ja se 1840-luvun tunnelma tai "historian havina", joka alkutekstissä on vallinnut. Dickens ei ole venyttänyt tarinaansa liikaa, vaan luonut taianomaisen tarinan joulun taiasta hyvin tiiviisti ja samalla kuvailevasti. Nyt kirjan luettuani en ihmettele, että se on innoittanut niin monia taiteenalojen edustajia.

♠♠♠♠

Haastekoonteja

Tänä vuonna olen ottanut osaa niin moneen lukuhaasteeseen, että ensi vuonna aion kyllä rajoittaa ja osallistua vain ihan pariin haasteeseen (joo niin varmaan). Ensi vuonna tarkoituksena olisi keskittyä enemmän TBR100-listaan ja löytöjen tekemiseen eli pyrkiä irti tästä suunnitelmallisesta lukemisesta, vaikka haasteet kuinka kivoja ovatkin. Ennen vuoden vaihtumista on kuitenkin hyvä koota kohta päättyvän vuoden haastesaldot, joten tässäpä niitä sitten tulee.

Maria Sinisen linnan kirjastosta ideoi Avioliittojuonia -haasteen, jossa suoritettiin erilaisia tasoja.Yhdellä kirjalla sai paperihäät, kahdella tinahäät ja niin edelleen. Itse pääsin kultahäihin saakka eli sain luettua haasteen tiimoilta viisi kirjaa. Lista tulee tässä:

 Eve Hietamies: Teräsmiehen morsian ->
Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas ->
Renate Dorrestein: Hyvä äitipuoli ->  
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu ->
M.L. Stedman: Valo valtameren yllä ->

Le Masque Rouge -blogissa laitettiin pystyyn Kiinteistöhaaste, jossa suoritettiin avioliittojuonien tavoin eri tasoja. Luettujen kirjojen piti liittyä vahvasti johonkin tiettyyn rakennukseen. Latoon pääsi asumaan yhdellä luetulla kirjalla, mökkiin neljällä ja niin edelleen, eli siis mitä enemmän kirjoja luki sitä komeamman pytingin sai. Itse jäin mökkiläiseksi neljällä kirjalla, joten tavoitteeni ei sinänsä ihan täyttynyt. Parempi tämäkin kuin lato! :)

Vicki Myron: Kirjastokissa ->
Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu ->
Tove Jansson: Muumipappa ja meri -> 
Maeve Binchy: Seitsemän talvista päivää -> 

Kiinteistöhaastelle löytyi sangen herkullinen pari Ofelia Outolinnulta. 1800-luvun kirjoja lukemalla haasteen tekijä eteni aatelisarvojen maailmassa. Paroniksi tai paronittareksi pääsi neljällä teoksella, varakreiviksi tai -kreivittäreksi kahdeksalla teoksella. Itse olen tähän mennessä lukenut 10 teosta ja vielä yksi ehtii tämän vuoden aikana luetuksi, mutta eipä se auta aatelisarvon nostossa, sillä kreivittäreksi nousuun tarvitsisin vielä 12:n kirjan. Olen siis varakreivitär, joka asuu mökissä. Ehkä maalaisaatelia siis? :D

Fredrika Wilhelmina Carstens: Muratti ->
J.L. Runeberg: Vänrikki Stålin tarinat -> 
Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut ->
Minna Canth: Roinilan talossa -> 
Minna Canth: Anna Liisa -> 
Emily Brontë: Humiseva harju -> 
Mary Shelley: Frankenstein -> 
Charles Dickens: Suuria odotuksia -> 
Bram Stoker: Dracula ->
Nikolai Gogol: Pietarilaisnovelleja ->

Charles Dickens: Saiturin joulu (tulossa!)

Susan emännöimä ja ideoima Seitsemän sarja -sarjishaaste oli minulle todellakin haaste, sillä sarjakuvista bloggaaminen tuntui hyvin hankalalta. En myöskään yleensä lue juurikaan sarjakuvia lehtien strippejä lukuun ottamatta, joten lähdin tässä todellakin pois omalta mukavuusalueeltani. Haasteen edetessä tuntui, että sarjakuvista kirjoittaminen helpottui, mutta mikään ekspertti en ole vieläkään. Haasteen sain kuitenkin valmiiksi ja vielä vähän enemmänkin tuli sarjiksia luettua, joten saan olla ylpeä itsestäni.

 Patrick McDonnell: Kamut - Lemmikkien aikaan -> Simon Tofield: Simonin kissa ->
"Walt Disney": Iines: Tunteita ja toilauksia - Amor Ankkalinnassa ->
Milla Paloniemi: Tassutellen ->
Antti Hopia & Nina Laakko: Kirjaston kissat - Pyhän kalan salaseura ->  
Anni Nykänen: Mummo ->
Anni Nykänen: Mummo 2 ->  
Simon Tofield: Simonin kissa - Simonin kissan pentu ->   
Simon Tofield: Simonin kissa vs. maailma ->
Milla Paloniemi: Kiroileva siili 4 ->
Pertti Jarla: Fingerpori - kuntauudistus ->
Ilkka Heilä: B. Virtasen kotikirja ->
Jim Davis: Garfield Treasury 2 & 3 ->
Konami Kanata: Chi's Sweet Home 1 ->

Nyt lienee vielä paikallaan lausua muutama sana koko vuoden suosikkihaasteestani, jota suoritin suurimmalla innolla ja jota en siitä huolimatta saanut täysin suoritettua. Kyseessä on siis Aletheian ideoima Oi maamme Suomi! -haaste tai maakuntahaaste, kuten minä sanon. Tarkoitus oli siis tutustua jokaiseen Suomen maakuntaan kirjojen kautta ja liikkumatilaa tähän oli annettu runsaasti, sillä kirjan ei tarvinnut sijoittua johonkin tiettyyn maakuntaan vaan esimerkiksi kirjailijalla saattoi olla sinne sidoksia. Mielestäni tuollaiset seikat eivät kuitenkaan itse kirjojen kannalta olleet välttämättä kovin oleellisia, joten otin linjakseni merkitä haastekirjoiksi sellaiset teokset, jotka todella sijoittuvat jonkin tietyn maakunnan rajojen sisäpuolelle. Maakunnista jäi tutustumatta vain Kymenlaakso, Pohjois-Pohjanmaa, Päijät-Häme ja Satakunta eli saldona oli 15/19 maakuntaa. Luettuja teoksia kertyi peräti 27 eli jotkut maakunnat pääsivät paremmin esille. Tästä linkistä pääset tutkimaan listaani.

Siinä sitä sitten olikin pääpiirteissään puituna tämän vuoden haasteet eli ei tässä muuta kuin kohti ensi vuotta ja uusia kirjoja. Huomenna yritän ehtiä vielä bloggaamaan Saiturin joulusta, mutta toivottelen tässä jo nyt hyvää tulevaa vuotta! 

Haastekoonti: Lukemattomat kirjailijat

Riinan kirjapinot -blogista heitettiin viime vuoden lopulla ilmoille haaste, jossa oli tarkoituksena lukea mahdollisimman monen itselle tuntemattoman kirjailijan teoksia. Itse lähdin mukaan aikomukseni pienentää TBR100-listaani, mutta loppujen lopuksi lista ei lyhentynyt juurikaan. Tulin kuitenkin kuin vahingossa tutustuneeksi moneenkin eri kirjailijaan enkä enää ole edes selvillä, että onko alla olevassa listassa mukana kaikki ne "uudet" kirjailijat, joiden teoksiin olen tutustunut. Niin tai näin, lista näyttää mielestäni aika hurjan pitkältä peräti 40:llä teoksellaan eikä mukaan ole edes laskettu niitä kirjailijoita, joilta on ilmestynyt vasta yksi teos (koska säännöt kieltävät sen). Alunperin tavoitteenani oli haasteen emännän tavoin pyrkiä tutustumaan 12:een uuteen kirjailijaan, mutta huomaamatta lista venähti pidemmäksi. En ole tätä haastetta varten mitenkään etsimällä etsinyt luettavia teoksia, vaan ne ovat tulleet eteeni omia aikojaan syystä tai toisesta.

Lista näyttää tältä:

Arjatsalo, Arvi: Auringonvärinen kissa ->
Autio, Orvokki: Valokuvavarkaat ->
Bargum, Johan: Syyspurjehdus ->
Barth, Reinhard: Historian suurnaiset ->
Binchy, Maeve: Seitsemän talvista päivää ->
Carlson, Kristina: William N. päiväkirja ->
Dickens, Charles: Suuria odotuksia ->
Dorrestein, Renate: Hyvä äitipuoli ->
Doyle, Arthur Conan: Sherlock Holmesin muistikirja ->
Harmaja, Saima: Elämä on kaunis ->
Hopia, Antti ja Laakko, Nina: Kirjaston kissat ->
Hosseini, Khaled: Tuhat loistavaa aurinkoa ->
Huovinen, Veikko: Havukka-ahon ajattelija ->
Hämeen-Anttila, Virpi: Railo ->
Itkonen, Juha: Lumilyhdyn valossa ->
Jalonen, Riitta: Revontulilumi ->
Jansson, Anna: Kadonneet retkirahat ->
Jylhä, Yrjö: Kiirastuli ->  

Kerouac, Jack: Matkalla (ei blogattu)
Keskisarja, Teemu: Kyynelten kallio - Kertomuksia seksistä ja väkivallasta ->
Kivelä, Anneli: Kotiin Katajamäelle  ->
Kokko, Yrjö: Pessi ja Illusia -> 
Lundberg, Ulla-Lena: Jää ->
Malmberg, Maarit: Aapeli ja sotaveteraani Reino ->
Marttila, Johanna: Reipas tyttö saa paikan ->
Mustajoki, Arto: Kevyt kosketus venäjän kieleen ->
Mäkelä, Hannu: Hattu ->
Nousiainen, Inka: Kirkkaat päivä ja ilta ->
Nykänen, Anni: Mummo ->
Oksanen, Aulikki: Kirsikkavarkaat ->
Porvali, Mikko: Rautasormus -> 
Ropponen, Markku: Puhelu kiusaajalta ->
Schlink, Bernhard: Lukija ->
Tiitinen, Esko-Pekka: Anjan lähes erinomainen elämä ->
Toijala, Anneli: Myrskylintu ->
Twain, Mark: Huckleberry Finnin seikkailut ->
Utrio, Kaari: Suomen naisen tie - Pirtistä parlamenttiin ->
Vainio-Korhonen, Kirsi: Ujostelemattomat - Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa ->
Worth, Jennifer: Hakekaa kätilö! ->  

Listani on, kuten huomata saattaa, sangen monipuolinen. Siihen mahtuu mukaan niin kuvakirjoja, runoja, tietokirjoja, sarjakuvia kuin romaanejakin. Toivottavasti ensi vuodestakin tulee yhtä monipuolinen ja pääsen tutustumaan yhtä mielenkiintoisiin kirjailijoihin kuin tänä vuonna!

Pihkatappi

Antti Heikkinen: Pihkatappi

276 s., Siltala 2013

Antti Heikkisen esikoisteos Pihkatappi olisi varmaankin jäänyt minulta lukematta, ellen olisi saanut siitä niinkin painavaa suositusta kuin veikkausta päätyä jopa Finlandia-ehdokkaaksi. Kirjallisuuspiirimme vetäjä tästä puhui ja entinen vetäjä komppasi mukana, joten mielenkiintoni oli taattu. Samaten yksi asiakas töissä sanoi, että tässä oli todella mielenkiintoinen kirja. Bingo, niin todella olikin. Vaikka Pihkatappi ei Finlandiaa päässytkään havittelemaan, on sen ansiot silti kiistattomat. Olen varma, että Heikkisestä tullaan kuulemaan vielä.

Pihkatappi kertoo nuoresta miehestä, Jussista, joka lähti maalta kaupunkiin ja jätti taakseen niin hänelle suunnitellun maanviljelijän ammatin kuin kotitilansa ja isänsä. Teos on Jussin minä-muotoinen tilitys ja kirjanraakile, jossa hän kertoo paitsi oman elämänsä myös sukunsa menneisyydessä kohtaamista käännekohdista. Tarina liikkuu kahdessa ajassa eli Jussin elämän nykyhetkessä ja kirjaksi muotoutuvassa menneisyydessä.

En tiedä millä tavalla kuvailisin tätä teosta. Tässä oli jotakin sellaista, mikä tavoittaa lukijan. Heikkinen on kirjoittanut kirjansa melko vakavin vedoin, mutta huumoriakin tästä kirjasta löytyy jopa ihan nauruksi asti. Erilaiset hahmot tuovat tapoineen ja puheineen tarinaan väriä ja samoin tekee myös Jussin tapa kuvailla näitä asioita. Teksti pysyy hyvin kasassa ja on sujuvaa, mutta minulle tuotti kyllä savon murteella kirjoitettujen osien lukeminen välillä vaikeuksia. Kyse ei ollut siitä ettenkö ymmärtäisi mistä on kyse, vaan lähinnä siitä että vierasta murretta oli tuskastuttavan hidasta lukea. Murteen käyttö kuitenkin tuo tähän teokseen sitä maanläheistä ja rouheaa elämänmakua, jota voi kuvitellakin löytyvän pitkälti maaseutuympyröissä liikkuvalta teokselta. Kokonaisuus siis puoltaa tuota ratkaisua täysin.

Tässä kirjassa oli myös jotakin sellaista, joka kosketti minua. Äidittömän pikkupojan elämä, lapsen saumaton kiintymys isään, epäoikeudenmukaisuudet ja menneisyyden tapahtumat, jotka eivät anna rauhaa, olivat jotenkin hyvin voimakkaasti mutta silti ylitunteellisuutta välttäen kuvattuja asioita. Ne vavahduttivat ja vaikuttivat, ja Jussin tarinaa halusi lukea lisää ja lisää. Heikkisellä on selkeästi taito kuvata tunteita vähäeleisesti ja samalla syvästi.

Minuun tämä kohtalonsa omiin käsiinsä ottaneen Jussin tarina teki vaikutuksen. Aihe tuntui aluksi hieman kuivalta kapinoinnilta, mutta tässä kirjassa se kuitenkin toimii hyvin ja sopii eri-ikäisille lukijoille. Voin rehellisesti sanoa, että tämä kirja on tasapainoinen kokonaisuus kaikin tavoin.

♠♠♠♠½

Blogisynttärit ja arvonnan voittajat

Nyt se virallinen synttäripäivä sitten koitti eli Kirjakaapin avain täyttää tällä päivämäärällä jo 2 vuotta! Voisin äimistellä tässä ajan kulumista, mutta olen kyllä tehnyt niin jo moneen kertaan ennemminkin, joten tällä kertaa säästän teidät moiselta. ;)

Kirjabloggaaminen on ollut minulle alusta lähtien hyvin tärkeä harrastus, mutta jotenkin tuntuu, että sen merkitys on entisestään korostunut. Tämän syksyn aikana on blogissani ollut hiljaisempaa kuin koskaan koko blogitaipaleellani, mutta siitä huolimatta into bloggaamiseen palaa edelleen voimakkaana. Vaikka omia päivityksiä onkin tullut keskimääräistä harvemmin, olen kuitenkin käynyt lueskelemassa muiden kirjabloggaajien tekstejä ja jopa hieman kunnostautunut kommentoijanakin. Tähän yhteistöön on hyvä kuulua.

Lukijagadget näyttää tällä hetkellä huikeasti lukijoita olevan 95. Vautsi! Välillä rupeaa ihan oikeasti kiinnostamaan, että mistä lukijat ovat blogini huomanneet, joten kommenttiboksiin voi vapaasti kertoa tiestään blogini lukijaksi.. :) Saa nähdä paukkuuko ensi vuonna sataset, mikä olisi kyllä tietenkin hyvin mieltä hivelevää!

Sen pidemmittä puheitta siirryttäköön arvonnan voittajien julistukseen, sillä siihen osallistuneet varmaan mielenkiinnolla odottavat nimiä pöytään. :D Arvonta suoritettiin tänään siinä kello 16:n hujakoilla ja ensimmäiseksi onnetar onki kulhosta nimen

Villasukka kirjahyllyssä

onneksi olkoon, pääpalkinto on sinun!

Seuraavaksi kulhosta nousi nimi

Jelena Nieminen

lohdutuspalkinto lähtee siis sinulle!

Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille ja onnittelut voittajille. Laittakaahan voittajat minulle sähköpostiin jonna.kirjakaapinavain@gmail.com yhteystietojanne tulemaan, niin saadaan paketit postiin pikapuoliin. :) 

Raxun remppa: Rapakunnosta hyvään oloon

Raakel Lignell: Raxun remppa - rapakunnosta hyvään oloon

143 s., Sanoma Magazines 2013

ulkoasu: Laura Laamanen

Jotkut saattavat luulla, että minusta on tullut nyt jonkin sortin kuntoilija tai terveysintoilija, sillä esittelin tässä kuussa aiemmin jo Baba Lybeckin kuntoilukirjan. Raakel Lignellin kirjaan tartuin lähinnä siksi, että hän vaikutti niin ihanan valoisalta ja säteilevältä persoonalta syksyn Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa, että väkisinkin hänen elämäntaparemonttinsa alkoi kiehtoa. Täytyy sanoa, että ihailen hänen sisuaan ja intoaan muuttaa elämäntapojaan.

Raxun remppa kertoo Raakel Lignellin huimasta painonpudotusrupeamasta, johon hän ryhtyi jatkuvan sairastelun ajamana. Lignell kirjoittaa kantaneensa itsensä kunnialla ennenkin eli elämäntaparemppa ei saanut alkuaan ulkonäöllisistä paineista. Siinä suhteessa samaistun Lignelliin täysin, sillä olen aina kantanut itseni hyvin, vaikka olenkin isohko ihminen. Silti se ei tarkoita, etteikö minua kiinnostaisi ihan oman terveyteni takia liikkua ja katsoa hieman mitä syön.

Raakel Lignell kertoo kirjassa omista ruokailu- ja liikuntatottumuksistaan sekä vaiheistaan matkalla kohti normaalipainoa. Oli mielenkiintoista lukea miten Lignell on taivaltaan taittanut, mutta välillä kyllä hieman hirvitti se tahti, jolla hän on edennyt.  Kirjan asiantuntijakommentaattorit Arja Vanhanen ja Eija Holmala takaavat tosin sen, että lukijallakin pysyy järjen ääni päässä eikä hän ala kuvittelemaan, että kaikkien pitäisi pystyä moiseen. Lignellin tarina joka tapauksessa innostaa varmasti monia ihmisiä, enkä ihmettele että tämä kirja on ollut niin suosittu.

Tämä kirja on kyllä aika monipuolinen tietopaketti terveellisistä elämäntavoista. Lisäksi tästä löytyy myös monipuolisia vinkkejä siihen, miten lukija pystyy aloittamaan oman elämäntaparemonttinsa joko kuntoilun tai ruokavalion saralla. Mielestäni tämä on tolkun kirja (vaikka Lignell ei olekaan omassa rempassaan edennyt oppikirjojen mukaan) ja voisin kyllä suositella tätä kannustimeksi niille, jotka kaipaavat tsemppiä omien elämäntapojensa suhteen.

Hyvää joulua!

Tein eilen viimeiset jouluvalmistelut, sillä leivoin ensimmäistä kertaa ihan itse joululimput. Sen jälkeen olikin hyvä lähteä vierailemaan sukulaisten luo ja sitä myöten myös alkaa hiljentymään joulun aikaan. Minulle joulun hiljentyminen alkaa viimeistään aina siitä, kun kynttilät on viety haudoille tuikkimaan. Sekin on nyt tehty, joten on aika toivottaa kaikille teille lukijoilleni oikein rauhallista ja rentouttavaa joulua! Nauttikaa kukin tavallanne tästä vuoden kauneimmasta juhlasta. ♥

Chi's Sweet Home: Oma koti kullan kallis 1

Konami Kanata: Chi's Sweet Home - Oma koti kullan kallis 1

n. 162 s., Sangatsu 2011, suom. Antti Valkama

alkup. 2004

Sain kesällä blogiini vinkin tästä kahdeksanosaisesta mangasarjakuvasta Chi's Sweet Home. Pidän paljon kissasarjakuvista eikä tämäkään muodostanut varsinaista poikkeusta, vaikka ei ihan suosikiksini noussutkaan. Vaikka tätä olikin ihan miellyttävä lukea, en ole ihan varma haluanko lukea vielä ne seitsemän muuta osaa. Toisaalta olen utelias näkemään mitä Chille tapahtuu seuraavaksi, mutta toisaalta kykenen elämään ilman sitä tietoa. Hankalaa, eikö?

Chi's Sweet Home kertoo kissanpennusta, joka eksyy emostaan ja sisaruksistaan. Yamadan perheen poika löytää Chin ja kissa tulee heidän mukanaan kotiin siksi aikaa, että sille löytyy oma koti, sillä Yamadojen talossa ei saa pitää lemmikkieläimiä. Chi ikävöi kovasti kissaperhettään, mutta loppujen lopuksi hän kiintyy Yamadan perheeseen, aivan kuten myös he kiintyvät kissanpentuun. Sen jälkeen on selvää, että Chi saa jäädä, vaikka helppoa se ei tule olemaan.

Minua liikutti todella paljon tuon kissanpennun ikävä ja suru emon ja sisarusten luo. Olen jotenkin todella herkkä eläinten ikävälle ja surulle, vaikka kyseessä olisikin "vain" sarjakuva tai vaikkapa elokuva, joten siinä mielessä tätä ei tuntunut kovin kivalta lukea. Chin mokailuista ja uusien taitojen oppimisesta sekä kommelluksista, joihin Yamadan perhe kissan takia joutuu, oli kiva lukea ja ne naurattivat kovasti. Aika moni juttu piti hyvin paikkaansa ja oli mukava kurkistaa kissan ajatusmaailmaan, joka tuntui kyllä kieltämättä aika osuvalta.

Sarjakuvan kissarepliikit tai -ajatukset on kirjoitettu lässynlää-kielellä eli esimerkiksi S on T ja D on L. Toisaalta se oli aika söpöä, mutta pitemmän päälle se alkoi minua ainakin jo vähän ärsyttää. Hyvinhän tuo valinta (joka on varmaan alkuperäiskielelläkin toteutettu jotenkin samantyylisesti) kuvaa kissan pentuisuutta, mutta liika on liikaa kumminkin. Onneksi sentään ihmishahmot puhuvat normaalisti, jotta ei lukemisen aikana omakin "puhe" jumitu Chin tasolle. Piirrostyyli tässä sarjakuvassa on selkeä ja samalla hyvin monipuolinen ja kuvaava. Tässä on osattu käyttää kuvien kautta huumoria todella hyvin, vaikka repliikit eivät välttämättä niin paljon naurattaneetkaan.

Tällä sarjakuvalla on siis puolensa, jotka toisaalta innostavat minua lukemaan muutkin osat ja toisaalta sitten eivät innosta minua yhtään. Oli kuitenkin mielenkiintoista tutustua tähän sarjakuvaan ja pitkästä aikaa lukea myös mangaa, sillä viimeksi olen mangaa tainnut lukea joskus yläasteella.

♠♠♠♠

Arvonta!

Nyt on koittanut aika laittaa pystyyn synttäriarvonta, sillä blogini täyttää 28.12. jo kaksi vuotta! Tuntuu kyllä uskomattomalta, että aika on mennyt näin nopeasti, mutta uskottava se vain on. Arvontaan on aikaa osallistua synttäripäivänä kello 15.00 saakka, jonka jälkeen arvonta suoritetaan mahdollisimman pian. Tulen jälleen arpomaan kaksi palkintoa eli ns. pääpalkinnon ja lohdutuspalkinnon. Pääpalkinnon saa se kenen nimi nousee ensimmäisenä ja niin edelleen. Äitini saa jatkaa onnettarena tänäkin vuonna.

Pääpalkintona on tänä vuonna 15 euron lahjakortti Suomalaiseen kirjakauppaan sekä musta kirjastoaiheinen kangaskassi, jossa lukee "kirjastosta kestävät eväät". Lohdutuspalkintona on samanlainen kangaskassi, ja lisäksi molempiin palkintoihin tulee mukaan jotakin pientä hyväskää.

Haluan tässä kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat jaksaneet seurata blogiani enemmän tai vähemmän aktiivisesti ja ilahduttaneet minua myös kommentein. Kiitos! :) Vaikka minulla varmastikin on myös rekisteröitymättömiä lukijoita, aion järjestää tämänkin synttäriarvonnan rekisteröityneiden lukijoiden kesken, kiitoksena heidän "uskollisuudestaan" blogiani kohtaan. Arvat jaetaan siis rekisteröityneiden lukijoiden kesken eli olet kelponen saamaan arvan, jos nimesi löytyy sivupalkin lukijat -gadgetista. Arvan saa kommentoimalla tähän postaukseen määräaikaan mennessä. Jokainen saa vain yhden arvan, mutta arvontaa saa toki linkittää edelleen, jos haluaa. Viralliseksi lukijaksi on mahdollista liittyä myös nyt, jos siltä tuntuu.

Arpaonnea kaikille!

Malmi 1917

Jenni Linturi: Malmi 1917

208 s., Teos 2013

graafinen suun.: Tuomo Parikka

Jenni Linturi aloitti kirjailijanuransa vuonna 2011 melko näkyvästi, sillä hänen teoksensa Isänmaan tähden päätyi ehdolle Finlandia-palkintoon. Voittoa ei tullut enkä sitä kauheasti ihmetellyt, sillä kun kirjan luin vuoden 2012 alussa, oli se minulle melkoinen pettymys. Olin kasannut kirjalle liian suuria ennakko-odotuksia kaiken siitä kuulemani ja lukemani jälkeen, joten ihmekös pettymys sitten oli. Tänä syksynä Linturilta ilmestyi toinen teos, Malmi 1917. Suhtautumiseni kirjaan oli kahtiajakoinen: aihe kiinnosti kovasti, mutta Linturin esikoisteoksen jälkeen ei hänen kirjoihinsa tarttuminen tuntunut kovin mielekkäältä. Onneksi kuitenkin ryhdyin tätä lukemaan, sillä Malmi 1917 on mielestäni hyvin onnistunut teos.

Malmi 1917 kuvaa nimensä mukaisesti Helsingin kupeessa sijaitsevan Malminkylän tapahtumia syksyllä 1917, jolloin Suomi on alkanut jakautunut kahtia. Tarinan keskiössä on rikkaan perheen tyttäret Lettu eli Elisabeth, hänen isosiskonsa Ingeborg sekä vastikään Malmille muuttaneen apulaisnimismiehen pojat. Apulaisnimismies ei ole kenenkään puolella, mutta oikeudenmukaisuutta hän kannattaa. Se ei aina ole helppoa, kun ympärillä kuohuu muutoksen tuulet ja syrjään on vaikea jäädä.

Vaikka teoksessa päänäkökulma on valkoisten edustajilla, on Linturi ottanut esiin hieman myös punaista näkökulmaa. Hän kuvaa myös köyhemmän kansanosan elinoloja ja tilannetta, joten teos ei jää päähenkilöiden näkökulmasta huolimatta yksipuoliseksi. Vaikka Linturi kuvaa teoksessaan väkivaltaa ja epäoikeudenmukaisuutta, hän tekee sen mielestäni jotenkin rauhanomaisesti, sillä tarinassa pyöritellään usein kahta puolta ja erilaisia ajatuksia siitä, mikä on oikein ja väärin.

Kuten tiedämme, Suomen sisällissota saattoi äärimmillään ajaa jopa veljen veljeä vastaan. Linturi ei kuvaa kirjassaan suoranaisesti tätä, mutta Letun ja Ingeborgin välinen skisma ja kateus kyllä mielestäni ilmentää aihetta hyvin. Tyttöjen elämäntoiveet ovat täysin erilaiset ja Ingeborg on eräällä tavalla kapinoiva naisenalku, jonka elämänvalinnat ilmentävät osaltaan ajan murrosta. Tämän siskosparin suhteeseen ja elämiin on mielestäni mahdutettu paljon sellaista, mikä on vertauksellista sisällissodamme ajan ilmiöihin ja muutoksiin. Tämä "kaksikerroksisuus" on mielestäni todella hyvin toteutettu.

Tämä kirja on siis sisällöllisesti hyvin onnistunut ja siinä on monia kohtia, joita voisin ruotia yksityiskohtaisestikin, mutta jätän sen tuohon Letun ja Ingeborgin välien kuvaamiseen. Tämä teos on onnistunut muutenkin, sillä teksti kulkee vaivattomasti ja hyvää tahtia. Linturi värittää suomen- ja ruotsinkielisten kohtaamisia kevyin "sanavirhein", mutta olisin ehkä toivonut hieman selkeämpiä kommunikoinnillisia mausteita, kuten ruotsin kielisiä sanoja tai vielä haparoivampia repliikkejä. Se olisi voinut tuoda paremmin esiin myös sitä, miten kansa jakautui myös kielen puolesta kahtia, vaikka eihän se tämän kirjan tärkein pointti olekaan. Tärkein pointti on mielestäni rauhan ja oikeudenmukaisuuden ajatuksissa.

Linturi ylitti odotukseni täysin.

 ♠♠♠♠

Joulumuisto

Laila Hietamies: Joulumuisto

45 s., Gummerus 1985

Voi huokaus miten vahvan vaikutuksen Laila Hirvisaaren (Hietamiehen) Joulumuisto minuun teki! Olen lumoutunut siitä maailmasta, jonka hän tässä teoksessa luo. Olen hyvin iloinen siitä, että puolittaisen sattuman seurauksena tämä teos päätyi hyppysiini, sillä tästä kirjasta puhutaan hyvin vähän eikä sitä useinkaan mainita Hirvisaaren muiden teosten mukana. Joulumuisto on tokikin "vain" novelli, mutta mielestäni se on siitä huolimatta hyvin vaikuttava ja taidokas teos, joka ansaitsisi enemmän huomiota.

Itse en siis todellakaan tiedä mitään tämän novellin taustoista, mutta minulle jäi tunne siitä, että tämä olisi enemmän tai vähemmän Hirvisaaren omiin kokemuksiin pohjautuva teksti. Novellin pääosassa on 8-vuotias tyttö, jonka isä on kaatunut sodassa ja joka asuu äitinsä ja isovanhempiensa kanssa. Nyt eletään jo rauhan aikaa, mutta pula-aika elää edelleen voimakkaana. Vaikka on jouluaatto ja jouluvalmisteluissa täysi tohina, tyttö vetäytyy kolmen koivunsa luokse. Noiden koivujen luona tyttö pohtii syvimpiä tuntojaan, kuten isän ikäväänsä sekä suhteitaan perheensä jäseniin. Tyttö mietiskelee myös rauhaa.

Hirvisaari kuvaa mielestäni todella koskettavasti tuon tyttösen tuntoja vaikeista aiheista. Teksti on sulavaa ja kaunis kokonaisuus, Hirvisaaren luoma miljöö on suorastaan vertaansa vailla. Tytön tunnot ovat niin aitoja, että juuri siitä muodostuu tunne siitä, että Hirvisaari on varmaankin luonut tämän tekstin omien kokemustensa pohjalta. En osaa kovinkaan hyvin kuvailla tätä teosta, sillä jokaisen pitäisi lukea tämä itse, mutta eikös tämä "sanattomuus" olekin paras todiste siitä, että novelli on vaikuttava.

---

Novelli herätti minussa paljon ajatuksia. En voi olla miettimättä esimerkiksi sitä, miten erilainen tuo pula-ajan joulu on ollut verrattuna nykyajan yltäkylläisiin jouluihin, jolloin riittää niin ruokaa kuin lahjojakin. Tämä novelli oli taas uusi herätys siihen, mikä joulussa on kaikkein tärkeintä: yhdessäolo ja rauha ja sopu. Niitä asioita vain turhan usein pitää itsestäänselvyyksinä.

Seitsemän talvista päivää

Maeve Binchy: Seitsemän talvista päivää

364 s., WSOY 2013

alkup. A Week in Winter 2012

suom. Päivi Pouttu-Delière

Minua on viime aikoina vaivannut jonkin sortin lukulamaannus, mutta nyt Maeve Binchy tuntuu murtaneen sen romaanillaan Seitsemän talvista päivää. En ole aikaisemmin lukenut hänen teoksiaan ja tämänkin bongasin ihan sattumalta, mutta aion varmasti tutustua hänen tuotantoonsa vielä lisääkin. Maeve Binchy kuoli viime vuonna, joten uusia teoksia ei ole enää odotettavissa. Sen sijaan osa hänen teoksistaan on vielä suomentamatta, joten siinä riittää varmasti luettavaa 15:n jo suomennetun lisäksi.

Seitsemän talvista päivää sijoittuu pääosin Irlannin länsirannikolle Stone House -nimiseen vanhaan taloon, jota amerikasta palaava Chicky Starr ryhtyy muuttamaan hotelliksi. Chicky saa projektinsa valmiiksi ja hotellin pyörimään. Hänen on helppo voittaa useiden ihmisten ystävyys tai ainakin saada apua asioihin, sillä menneisyydestään vaitonainen Chicky ei kysele muilta turhia. Hotellin avajaisviikolle vieraiksi saapuu sekalainen porukka, joista kukaan ei ole oikeastaan täysin sitä, mitä he esittävät. Toisilla on menneisyydessä kipupisteitä, toiset ovat hukassa nykyisyytensä ja tulevaisuutensa kanssa. Yhteistä tuntuu olevan se, että Stone Housessa palaset loksahtelevat kohdalleen.

Teos kuvaa aluksi Chickyn lähtöä Irlannista ja elämää Amerikassa, mutta sitten tarina alkaa edetä jaksoissa aina eri kertojan kuvaamana. Välillä lähdetään esimerkiksi kirjastonhoitaja Fredan, lääkäripariskunta Nicolan ja Henryn tai ruotsalaisen liikemies Andersin matkaan. Monen kertojan vaihtelu ei häiritse, sillä Binchy luo taitavasti näiden kertojien kautta monipuolista näkökulmaa paitsi Stone Houseen myös elämään yleensä. Vaikka takakansi antaa olettaa, että hahmoilla olisi kovin vaikeita elämäntilanteita ja suuria salaisuuksia, on itse tarina kuitenkin huomattavasti oletettua kevyempi ja viihdyttävämpi. Mitään järkyttäviä paljastuksia ja kiemuroita tältä kirjalta ei kannata odottaa, sillä niitä ei tästä kirjasta löydy. Sen sijaan tämä on taitavasti ja sujuvasti kirjoitettu viihdyttävä romaani, joka on moniulotteinen ja mielenkiintoinen.

Erityisen ilahtunut olin tässä kirjassa kirjastonhoitaja Fredan hahmosta, vaikka mikään hahmoista ei kyllä oikeastaan toiselle häviä. Binchy on tuonut Fredan hahmoon raikkautta ja rikkonut niitä perinteisiä kirjastonhoitajastereotypioita, mistä tuleva kirjastonhoitaja on tietysti iloinen. Binchy myös kuvaa kirjastonhoitajan työtä innostavasti. Täytyy sanoa, että Binchy tuntuu päässeen jokaisen hahmonsa raameihin hyvin sisälle ja kirjoittaneen ne aidon tiedon avulla, mikä tekee myös hahmoista aidon oloisia. Tällä kirjalla on todellakin monia ansioita.

♠♠♠♠

Habaa: iloa, liikettä, voimaa

Baba Lybeck: Habaa - iloa, liikettä, voimaa

155 s., Otava 2013

 

Kuntoilukirjan lainaaminen ja lukeminen on minulle aivan uusi juttu, joten tuleepa tässä samalla tänne blogiinkin jotakin uutta. En ole mikään urheilija, vaikka lenkkeilenkin säännöllisesti ja harrastan hyötyliikuntaa. Koulussa inhosin eniten liikuntatunteja eikä penkkiurheilukaan kauheasti kiinnosta. Satuin kuitenkin taannoin katsomaan Yleltä Puoli seitsemän -ohjelmaa, jossa Baba Lybeck vieraili. Jo tuolloin vakuutuin siitä, että hänen kirjansa voisi sopia myös ihan tavalliselle liikkujalle, sillä hänellä tuntui olevan hyvin valoisa ja terve asenne liikuntaan. Niinpä sitten päätin kokeilla. Samalla kertaa lainasin myös kuvassa olevan kahvakuulan, jonka avulla testasin kirjassa esiteltyjä kahvakuulaliikkeitä. Toimii!

 

Habaa ei ole laihduttamiskirja. Se kuvaa pitkälti Baba Lybeckin omaa liikunnallista elämäntapaa, mutta antaa samalla myös muille vinkkejä siitä, miten lisätä liikuntaa omaan elämään. Kirjan perussanomana on ajatus siitä, että liikunta tuo valtavasti iloa ja energiaa elämään sekä auttaa jaksamaan paremmin. Tästä kirjasta välittyykin voimakkaasti se liikkumisen riemu, jota Lybeck ilmiselvästi tuntee. Lybeck kertoo kirjassa omista liikunta- ja ruokailutottumuksistaan sekä niistä vastoinkäymisistä ja positiivisista kokemuksista, joita hän on liikunnan parissa kohdannut. Lybeckillä on kannustava asenne, joka ainakin minua innosti ihan valtavan paljon, en kai olisi muuten ryhtynyt kahvakuulailua kokeilemaan.

 

Tämä kirja ei ole mitään Lybeckin omaa mutuhuttutietoa liikunnasta, vaikka hän omia kokemuksiaan jakaakin. Kirjaa on ollut tekemässä myös kaksi alan asiantuntijaa,  Johanna Tokola ja Ilkka Järvimäki. Se takaa sen, että kirjan sisältämä selkeä tietopuoleinen osuus on varmasti laadukasta ja uskottavaa. Vinkit ja neuvot tuntuvat tervehenkisiltä ja niitä tuntuu hyvältä lähteä kokeilemaan. Ainakin kahvakuulaohjeet olivat minun mielestäni selkeät ja helpot, vaikkakin hieman tarkennusta olisin kaivannut esimerkiksi toistojen määriin.

 

Vaikka Lybeckin kirja antoikin minulle intoa kokeilla uusia asioita, kuten kahvakuulailua, minua hieman harmitti se, että tämä kirja kuvaa todella paljon juoksemista. Lybeck harrastaa juoksemista ja on juossut useita maratoneja, joten moni asia tässä kirjassa pyörii juoksemisen ympärillä. Ihmiselle, joka ei juokse vaan harrastaa muunlaista liikuntaa, on noiden kuvausten lukeminen hitusen tylsää eikä anna oikein mitään, vaikkakin usein samalla kuvataan sitä, mitä riemua liikunta (tässä tapauksessa juoksu) on saanut aikaan. Muuten kuitenkin pidin tästä kirjasta oikein paljon. Tuntuisi hassulta lähteä arvosanoittamaan tämänkaltaista kirjaa, joten jätän tämän nyt arvosanatta.

 

arvosanoittamaton

Joulupukki

Mauri Kunnas: Joulupukki - Kirja Joulupukin ja tonttujen puuhista Korvatunturilla

Otava 1993/10. p.

1.p. 1981

Mauri Kunnaksen oivallinen jouluaiheinen kuvakirja Joulupukki on minulle täysin uusi tuttavuus. Minusta tuntuu hieman siltä, että tämä Kunnaksen vanhempaan tuotantoon kuuluva teos on jäänyt hieman uudempien teosten varjoon, sillä varmasti hyvin moni tuntee Koiramäen joulukirkko, Joulupukki ja noitarumpu sekä Koiramäen Martta ja tiernapojat -teokset ainakin nimeltä, mutta tästä teoksesta moni ei välttämättä ole kuullutkaan. Mielestäni tämä teos on aivan yhtä ihana kuin muutkin lukemani Kunnaksen joulukirjat, joten olen iloinen törmäyttyäni tähän sattumalta.

Joulupukki: Kirja Joulupukin ja tonttujen puuhista Korvatunturilla kuvaa nimen omaan Korvatunturia, joka on monelle lapselle syvän uteliaisuuden ja taianomaisuuden paikka. Kunnas kuvaa kirjassaan Korvatunturia monipuolisesti niin ympäristön, asukkaiden kuin töidenkin kannalta. Voin hyvin kuvitella, kuinka lasten silmät alkavat loistaa heidän kuullessaan Korvatunturin arjesta ja nähdessään samalla kirjan kunnasmaisen yksityiskohtaisen kuvituksen. Tämä kirja on taas yksi todiste siitä, että Kunnaksella riittää niin mielikuvitusta kuin lahjojakin kuvakirjailijana. Pidin tämän kirjan kohdalla paljon myös siitä, että Kunnas on oivaltanut ottaa esille myös eri maiden joulupukkiperinteitä, mikä vastaa varmasti monen lapsen mieliä kutkuttaneisiin kysymyksiin.

Jos ei muusta, niin kuvitustyylistä ainakin selkeästi huomaa, että tämä on Kunnaksen vanhempaa tuotantoa. Se on sellainen kokonaisvaltainen juttu eli on hieman vaikeaa kuvailla tiettyjä asioita, jotka tekevät kuvituksesta erilaisen. Hahmot ovat ainakin yksityiskohdiltaan hieman erilaisia kuin uudemmissa teoksissa, mutta sitä ei kyllä missään tapauksessa voi pitää haittana tälle teokselle. Kuvituksen sävyt tuntuvat myös pehmeämmiltä, mihin kyllä varmasti vaikuttaa se, että tämäkin painos on julkaistu jo 1993 eikä painotekniikka varmastikaan ollut niin kehittynyttä kuin nykyään. Mielestäni juuri tämä hieman erilainen kuvitus jotenkin lisää tämän kirjan tehoa ja taikaa.

♠♠♠♠½

Lämpöä ja valoa: Runoja iltojen hämärään

Anna-Mari Kaskinen: Lämpöä ja valoa - Runoja iltojen hämärään

kuvitus: Minna L. Immonen

48 s., Kirjapaja 2006

Anna-Mari Kaskisen vuonna 2006 ilmestynyt runoteos Lämpöä ja valoa - Runoja iltojen hämärään kuvaa nimensä mukaisesti tätä hämärää vuodenaikaa, jota nyt elämme. Kirjan tunnelma on ehkä enemmän syksyinen kuin talvinen, mutta lumettomana ja koleana joulukuun alun iltanakin tämä on erinomainen luettava. Minna L. Immonen on luonut runoille tunnelmallisen kuvituksen, joka ei paremmin voisi tähän kirjaan sopia.

Kaskisen runot käsittelevät monenlaisia asioita, kuten ystävyyttä, luontoa, lapsuutta, ikävää ja surua sekä toivorikkautta. Minua eniten puhutteli runo Kynttilän liekki kertoo sivulta 15. Kyseinen runo kuvaa sitä kaipuuta ja rakkautta, jota me tunnemme edesmenneitä läheisiämme kohtaan. Runon tunnelma on samalla kertaa hauras ja vahva, se viipyilee muistoissa mutta katsoo myös tulevaan.

Kaskinen käsittelee aiheitaan hänelle tunnusomaisen herkästi. Välillä runoissa häivähtää surumielinen tunnelma, toiset runot taas ovat valoisampia ja eräällä tavalla ponnekkaampia. Kaskinen osaa pienillä sanavalinnoilla ja rytmiikan keinoilla luoda runoihinsa hyvin erisävyisiä tunnelmia, mikä on mielestäni rikkaus. Vaikka Kaskisen runot eivät kaikki olekaan perinteisen loppusoinnullisia runoja, pidän niistä kokonaisuutena. Hänen runojaan on helppo tulkita, vaikkei olisikaan mikään runouden asiantuntija. Itse arvostan sitä, miten Kaskinen pystyy luomaan helppotajuista lyriikkaa, jota samalla voi myös tulkita ja tutkiskella yksityiskohtaisestikin.

Pidin valtavasti viime vuonna lukemastani Kaskisen runoteoksesta Hehkuvin värein. Tämä kokoelma yltää mielestäni samalle tasolle kuin Hehkuvin värein, ja olen iloinen siitä, että Kaskisen runot ovat selkeästi tasaisen hyviä. Tästä kokoelmasta löytyi myös yksi sama runo kuin edellä mainitusta kokoelmasta, joten ihmekös tuo jos tunnelma tuntuu tutulta.

♠♠♠♠