Nostalgiset nuortenkirjat: Laura menopäällä

Tuija Lehtinen: Laura menopäällä

236 s., Otava 1999

Kun aloin lukemaan Laura -sarjan kolmatta osaa, olin todella ulapalla. Ihmettelin, olenko todellakin lukenut tämän kirjan joskus, sillä kansi ei ollut yhtään tuttu eikä kirjan alku tuntunut sen tutummalta. Jossain vaiheessa koin joitakin muistivälähdyksiä, mutta olin kyllä silti aika varma, että yksi Laura todellakin olisi jäänyt lukematta, niin huonosti tämä oli muistiini jäänyt. Tarkistin asia kirjallisuusvihkostani ja kyllä minä tämän sitten olin kuin olinkin lukenut, mutta olen edelleen hämmentynyt siitä, miten olin niin autuaasti unohtanut tämän kirjan tapahtumat, kun kaksi edellistä Lauraa tuntuivat koko ajan tutuilta.

Laura menopäällä kertoo Lauran hiihtolomamatkasta isänsä luo Saksaan, radiotoimittajan työstä, tanssiharrastuksesta ja kaikenlaisesta kavereiden kanssa hengailusta. Lauralla on myös ihailija, jonka kanssa hän käy treffeilläkin. Ensimmäistä kertaa hän tuntee jonkinlaisen aavistuksen siitä, mistä Jenna aina puhuu ja haaveilee: ihastumisesta ja romantiikasta. Sisukkaasti Laura kuitenkin yrittää unohtaa moiset haihattelut, sillä hänellä on paljon tärkeämpääkin tekemistä, kuten koulu, työ ja tanssi.

Jotenkin Laura on tässä kirjassa hieman räväkämpi eikä enää niin pikkutyttömäinen kuin kahdessa aikaisemmassa kirjassa. Hän on selkeästi aikuistumassa ja kokee murrosikään kuuluvaa myllerrysvaihetta. Hieman minua kyllä ärsytti Laurassa nyt se, että hän menee omia latujaan eikä kauheasti välttämättä välitä kavereidensa tunteista. Nikonkin kanssa Laura melkein riitaantuu ja Jennan kanssa hengailu on vähentynyt. Jotenkin tuntuu, että Laura on nyt liian ankara itselleen ja unohtaa antaa itselleen luvan olla välillä myös ihan tavallinen teini eikä mikään tuleva superreportteri.

Teos on juonellisesti ihan mielenkiintoinen, mutta mielestäni siihen on ympätty aika paljon kaikenlaista. Niinkuin vaikka Lauran matka Saksaan jää hieman ulkokohtaiseksi, sillä vaikka sitä kuvataan, sieltä palataan sitten vaan Suomeen ja Saksa on taaksejäänyttä elämää. Matkan olisi mielestäni voinut jättää kuvaamatta kokonaan ja vain jossain sivulauseessa mainita, mutta toisaalta Lehtinen on halunut tuoda uutta ulottuvuutta ja kuvata tarkemmin Lauran biologista isää ja siten "Lauran toista puolta". Tapahtumarikkaalla juonella on myös se hyvä puoli, että mielenkiinto taatusti pysyy yllä! Nyt tämän uudelleen lukemisen jälkeen en kuitenkaan ihmettele yhtään, miksei tästä erityistä muistijälkeä ollut jäänyt: liikaa kaikkia pikkujuttuja ja ehkä hieman liian vakava meininki.

♠♠♠

Risto Räppääjä ja Sevillan saituri

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja Sevillan saituri

kuvitus: Christel Rönns

108 s., Tammi 2014

 

Kuten olen jo aiemmin Risto Räppääjästä kirjoittaessani todennut, ei kyseinen kirjasarja ole oikein koskaan ollut minun juttuni. Olen kuitenkin tämän lukuvuoden ajan lukukerhon vetäjänä ja siellä valitsimme jatkokirjaksi Risto Räppääjä ja Sevillan saituri -uutuusteoksen, jota luin aina vähän matkaa kerrallaan lapsille ääneen. Heitä tämä kirja hauskuutti kovasti ja samalla huomasin itsekin, että onhan tämä nyt aika hauska kirja ja hahmot aika hulvattomia stereotyyppisyydessään. Kokemus oli herättelevä!

 

Kirjan tapahtumat saavat alkunsa, kun Räppääjien kaukaiselta sukulaiselta, Ernesti Ohraselta, tulee kirje, jossa hän kertoo olevansa vakavasti sairas ja perillisiä vailla. Hän aikoo matkustaa Sevillasta Suomeen katsomaan, josko Risto olisi sopiva perijä. Rauha ja Elvi puunaavat ja kouluttavat Riston esittelykuntoon, mutta tapaaminen menee hieman mönkään. Käy ilmi, että Ernestin palvelijalla, Arnold Rätvänällä, ei ole puhtaat jauhot pussissaan. Pian Risto ja hänen paras ystävänsä Nelli ovat keskellä vauhdikasta salajuonta, johon puuttuvat pian myös Rauha, Elvi ja Lennart Lindberg-parka.

 

Pidin tätä teosta todella nokkelana ja hauskana, siinä on vauhdikkaita juonenkäänteitä ja sopivasti jännitystä sekä arvoitus ratkaistavanaan. Risto ei edelleenkään ole suosikkihahmojani, mutta siitä huolimatta tarina vei myös minut mennessään. Teoksen dialogi on mielestäni onnistunutta, tosin välillä ääneen lukiessa sitä tuntui olevan hieman liikaa ja olisin kaivannut enemmän ihan oikeaa kerrontaa. Dialogin avulla hahmoihin tulee kyllä syvyyttä ja heidän oma luonteensa kuvastuu repliikkien kautta, mikä on positiivinen asia. Kokonaisuutena tämä kirja oli oikein toimiva ja lasten mielestä muun muassa "hauska", "hyvä" ja "vauhdikas". Olen samaa mieltä.

 

♠♠♠♠

Nostalgiset nuortenkirjat: Rakas Laura

Tuija Lehtinen: Rakas Laura

190 s., Otava 1998

kansi: Vincent Backum

Innostuin Laura, kultatukan uudelleenlukemisesta niin paljon, että oli pakko palata sarjan pariin nopeasti. Rakas Laura on Laura Koivistosta kertovan sarjan toinen osa ja muistan, että tämä taisi olla ensimmäinen lukemani Laura-kirja. Tuntuu todellakin haasteeseen sopivasti aika nostalgiselta palata tämän teoksen pariin, sillä aika tarkkaan 12 vuotta sitten se oli minulle merkittävä löytö ja viitoitti tietä sarjan pariin.

Rakas Laura jatkaa tarinaa aika tarkkaan siitä mihin edellinen osa jäi. Laura on nyt saanut oman huoneen isoveljen muutettua pois kotoa, mutta muuten elämä on jokseenkin samanlaista kuin ennenkin. Pojat eivät edelleenkään kauheasti jaksa Lauraa kiinnostaa,  Jenna-bestistä he kiinnostavat taas senkin edestä. Se johtaa jopa riitelyyn. Muutenkin Lauran ihmissuhderintamalla puhaltaa uusia tuulia, sillä Laura tutustuu muun muassa Nikoon, joka on uusi oppilas heidän luokallaan.

Laura on edelleenkin aikalailla täydellinen päivänsäde, joka ei ole mielestään tehnyt mitään väärää. Nyt tällä lukukerralla huomasin, kuinka paljon Laura vähättelee Jennan romanttisia ajatuksia ja haaveita, vaikka ystävyydessähän toinen pitäisi hyväksyä sellaisena kuin hän on. Laura on kuitenkin Laura, joten suotakoon se hänelle! Tätä kirjaa lukiessa muuten tuli esiin pari sellaista kohtaa, jotka muistin vuosien takaa ja jotka silloin naurattivat: ja niin naurattivat vieläkin! En tiedä kertooko se teoksen ajattomuudesta vai siitä, että oma huumorintajuni ei taida olla vuosien varrella muuttunut kovinkaan paljon. On kuitenkin kiva huomata, miten mieleenpainuva tämä kirja on ollut, kun muistan sen tapahtumia 12 vuoden takaa.

Lauran elämässä kaikki tuntuu yhä sujuvan melkoisen sulavasti. Hän saa tuosta vain lapsenvahtikeikan, pääsee vierailulle paikallisradioon ja saa työtarjouksen sekä selviää tilanteesta kuin tilanteesta sutjakkaasti. En tiedä miksi se nyt niin kauheasti pisti silmiini, mutta en kuitenkaan antanut sen haitata lukukokemustani erityisemmin. Toki hieman laittoi miettimään, että miten Lauralla aina sujuukin ja että tämä ei ole ihan tavallisen teinitytön elämää, vaikka nuorempana kaikki menikin ihan täydestä läpi.

♠♠♠♠

Gabriel Hullo & keskiyön kestit

Juha-Pekka (teksti) & Miranda (kuvitus) Koskinen: Gabriel Hullo & keskiyön kestit

35 s., Haamu 2014

pyytämätön a-kappale kustantajalta

Jo jokin aika sitten postilaatikkooni oli kolahtanut arvostelukappale Juha-Pekka ja Miranda Koskisen teoksesta Gabriel Hullo & keskiyön kestit, joka on itsenäinen jatko-osa teokselle Kauhea Gabriel Hullo. Kyseessä on runomuotoinen romaani, jonka keskiössä on Gabriel alias Kaapo -niminen vilkkaan mielikuvituksen omaava poika sekä hänen kotitalonsa kummitukset.

Kotitalossa asustaa vakituisesti kaksi kummitusta, Gabrielin isoisät kenraali Paulus ja merikapteeni Hullo. Gabriel saa postia merikapteeni Hullolta, joka on yksinäinen Pauluksen lähdettyä aseveljien tapaamiseen. Vaikka Gabriel tietää että ei pitäisi, hän suostuu järjestämään haamuille juhlat merikapteenia piristääkseen. Kun Gabriel saa tietää, että äiti lähtee työmatkalla ja lapsenvahdiksi saapuu herkkähermoinen Kaisa-täti, on jo liian myöhäistä peruuttaa kutsut. Mutta kuinka järjestää juhlat Kaisalta salassa?

Pidin paljon tarinan sujuvasta runomuodosta, joka tekee tarinasta lennokkaan ja värikkään. Teksti on huolellista ja jotenkin vaivatonta samalla kertaa, ja tulee sellainen tunne, että Juha-Pekka Koskinen on luontainen lahjakkuus, mitä riimittelyyn tulee. Kuvitukseen sen sijaan suhtauduin aluksi hieman varauksellisemmin, sillä Miranda Koskisen tyyli on sangen persoonallinen. Aloin kuitenkin pitämään siitäkin, sillä persoonallinen kuvitus sopii hyvin tähän persoonalliseen ja hyvällä tavalla erottuvaan teokseen todella hyvin.

Vaikka itse pidän tästä runomuotoisuudesta ja kuvituksesta, niin en voi olla miettimättä, että puhutteleeko se kohderyhmään eli lapsia ja varhaisnuoria. Runomuotoisuus ei välttämättä kauheasti houkuttele varhaisnuoria, mutta toisaalta taas kuvitus voi kiehtoa heitä. Samalla nuorempaa lukijaa runomuotoisuus voi viihdyttää hyvinkin, mutta kuvitus saattaa tuntuakin liian rouhevalta. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, mitä varsinaiseen kohderyhmään kuuluvat lukijat ovat tästä tuumanneet. Itse ainakin haluaisin lukea myös ensimmäisen osan, sen verran paljon tykästyin, vaikka en tätä ihan täysin omakseni kokenutkaan.

♠♠♠♠

Osallistun tällä teoksella Halloween-haasteeseen, aihepiirinä kummitukset.

Herra Hakkarainen harrastaa

Mauri Kunnas: Herra Hakkarainen harrastaa

29 s., Otava 2014

Olin hyvin ilahtunut, kun huomasin, että Mauri Kunnakselta on ilmestynyt uusi kuvakirja. Tunnustan ilolla Kunnaksen (kuvakirja)tuotannon arvon, mutta jotenkin en nyt tälle herra Hakkaraisen  harrastuskommelluksista kertovalle kirjalle oikein näytä vihreää valoa.

Kaikki varmasti tuntevat Tassulan kaupungin tunnetuimman unissakävelijän, joka öisillä retkillään usein saa jonkinlaista tuhoa aikaan. Hänen kannoillaan seuraa uskollinen lemmikki, Masa Marsu, joka yrittää hieman suitsia omistajaansa aisoihin. Tässä kirjassa jonkinlainen harrastusbuumi tuntuu vallanneen Tassulan ja jokaisella näyttäisi olevan oma harrastus, mutta herra Hakkarainen vain murhetii huonoja yöuniaan. Hän ei näet tiedä, että kaiket yöt hän todellakin kokeilee erilaisia harrastuksia aina maalaamisesta harrastelijasalapoliisina toimimiseen.

Onhan tämä kirja eittämättä hauskasti kuvitettu ja Hakkaraisen kommellukset ovat mielikuvituksekkaita ja eloisia, mutta teos on silti auttamattoman kaavamainen. Joka ikinen päivä Hakkarainen hankkii uuden patjan ja huomaa, että ei se taaskaan auttanut unenlaatuun. Ja joka ikinen yö Hakkarainen huhkii pitkin kaupunkia uusien harrastuksien parissa. Minua tämä aikuisena lukijana kyllästytti, sillä vaikka kyseessä onkin lastenkirja, niin odotin Kunnakselta hieman enemmän. Tietysti kohderyhmälle tämä varmasti toimii hyvin, sillä useinhan pienet lapset pitävät hieman toisteisista kirjoista.

Toisekseen vaikka arvostakin Kunnaksen kuvituksia paljon ja hän on yksi suosikkikuvittajistani, niin jotenkin koin tämän kirjan nyt kauhean sekavaksi. Se ei ole niinkään kuvituksellinen ongelma, vaan tunteen aiheuttaa lähinnä se, että joka puolella sivuja on aina kirjoitettu kuvan alle esimerkiksi "Noora kutoo" tai "Kake harrastaa uintia". Tarina tuntuu ikään kuin katkeavan välillä, kun lähes joka aukeamalla tulee keskityttyä myös näihin teksteihin, jotka eivät varsinaisesti anna tarinalle uusia juonteita. Vaikka kyllä edelleenkin se voi olla kohderyhmän mielestä kiva juttu, kun saa vaikka äidin tai isän kanssa yhdessä etsiä kuvituksesta erilaisia harrastuksia ja nimetä niitä.

Niin, tässä kai lienee tullut selväksi niitä syitä, joiden vuoksi en oikein tästä kirjasta pitänyt. Tässä sen huomaa, että aina edes oman suosikkikirjailijan tai -kuvittajan teokset eivät miellytä, vaan jokainen teos on yksilö eikä välttämättä yleistettävissä muun tuotannon perusteella.

♠♠♠

Lämpimin ajatuksin

Anna-Mari Kaskinen: Lämpimin ajatuksin

kuvitus: Minna L. Immonen

Kirjapaja 2010

 

Jälleen kerran esittelyvuoron saa Anna-Mari Kaskisen runoteos, mutta tällä kertaa en oikein tiedä, mitä tästä kirjoittaisin. Jotenkin tuntuu, että Lämpimin ajatuksin ei sykähdyttänyt minua niin paljon kuin Kaskisen useimmat runoteokset ovat tehneet.

 

Lämpimin ajatuksin sisältää runoja ystävyydestä, rakkaudesta ja välittämisestä. Niistä voisi löytää vaikkapa katkelmia korttiin viestiksi vastaanottajalle, sillä niissä sanotaan asioita hienosti. Runot ovat soljuvia, niissä on hyvä rytmi ja sanat, mutta silti jotain jäi puuttumaan. 

 

Kokoelma sopii mielestäni erityisen hyvin tähän pimeään ja koleaan vuodenaikaan, mutta siitä huolimatta teos jäi minulle jotenkin ulkokohtaiseksi. En tiedä johtuisiko tunne osittain siitä, että olen nyt viime aikoina viihtynyt nimen omaan Kaskisen runouden parissa: virkistäisikö vaihtelu? Niin tai näin, ovat runot kuitenkin kauniita, mutta eivät puhutelleet minua. Se ehkä jopa hieman harmittaakin.

 

♠♠♠

 

***

 
Luin samalla kertaa myös toisen Kaskisen runoteoksen, Sydämen täydeltä, mutta se sisälsi kevätrunoja, enkä oikein päässyt näin syksyllä sille sopivaan tunnelmaan. Tästä syystä en kirjoita siitä sen enempää.

Nostalgiset nuortenkirjat: Laura, kultatukka

Tuija Lehtinen: Laura, kultatukka

187 s., Otava 1997

kannen maalaus: Vincent Backum

Olen jo pitkään halunnut palata Tuija Lehtisen ihanan Laura-sarjan pariin, ja nyt sitten haasteeni tiimoilta sen vihdoin tein. Muistan löytäneeni Laurat ensimmäistä kertaa ollessani neljännellä luokalla, jolloin sarja nappasi minut täysin otteeseensa ja tartuin aina innolla entuudesta tuntemattomaan sarjan osaan. Sarjaa on parjattu ainakin Demin nettikeskusteluissa ja kieltämättä allekirjoitan joitakin esille nousseita seikkoja, mutta se ei silti himmennä sitä tosiasiaa, että Laura-sarja on mielestäni toimiva kokonaisuus. Laura, kultatukka on sarjan ensimmäinen osa.

Laura on 13-vuotias tunnollisenkunnollinen teinityttö, aina kiltti, jalomielinen ja kärsivällinen. Kuulostaa kieltämättä aika ärsyttävältä typykältä, mutta minä en ole jostain syystä koskaan kirjoja lukiessani Lauran hahmosta ärsyyntynyt, toisin kuin tv-sarjaa katsoessani. Lauran perheeseen kuuluu kolme veljeä ja vanhemmat. Kaveripiiri ei ole järin laaja, mutta naapurissa asuu paras kaveri Jenna.

Sarja kuvaa pääosin kesälomaa seiska- ja kasiluokkien välillä. Tuolloin Laura käy ensimmäisillä treffeillään, hengailee Jennan kanssa, murehtii Sakke-veljeään ja ilmapiiriä kotona, ja toimii aina niin kuin on oikein, vaikka se ajaisi hänet hankaluuksiin. On muuten mainitsemisen arvoista, että tämä teos on kestänyt aikaa todella hyvin. (Nuorten) maailma on muuttunut melkoisesti 17 vuodessa, mutta silti teos on edelleen toimiva ja pääosin uskottava nuortenkirja.

Niin, pääosin uskottava. Nykyään ehkä näin kiltti hahmo ei ole nuorten mieleen, sillä kirjoilta saatetaan kaivata enemmän vauhdikkuutta ja sitä myöten myös vetävyyttä. Onhan tässäkin särmää, kun jengit pitää valtaa ja laittaa porukan väistymään tieltään. Mutta nimenomaan nämä jengit ovat epäuskottavia, kun kukaan ei muka tee asialle mitään ja tyrannia jatkuu. Samoin jotkut sanavalinnat ovat lapsekkaita, mikä hieman ehkä syö tehoa, jos ajatellaan kohderyhmää eli teini-ikäisiä.

Mutta muuten kyllä ehdottomasti Laura säilyttää arvonsa silmissäni. Ei tämä nyt enää ihan niin tenhoavalta tuntunut kuin yli 10 vuotta sitten, mutta siitä huolimatta viihdyin kirjan parissa. Aluksi tarina tuntui käynnistyvän vähän hitaanpuoleisesti, mutta pian huomasin lukevani aina vain uuden ja uuden kappaleen, vaikka minun olisi pitänyt olla tekemässä jo jotain ihan muuta. Ja vaikka joitakin sanavalintoja moitin lapsekkaiksi, niin on tämä kirja muuten sujuva ja huumoria tästä löytyy, niin että kyllä välillä sai hihitelläkin.

♠♠♠½

Tuulen vihat

Paula Havaste: Tuulen vihat

383 s., Gummerus 2014

kansi: Eevaliina  Rusanen

Tänään Aleksis Kiven päivänä kirjabloggaajat tempaisevat yhteisen lukuhaasteen merkeissä. Valitsin luettavakseni Paula Havasteen Tuulen vihat, sillä teos on vaikuttanut hyvin mielenkiintoiselta ja Havasteen aiemmista kirjoista olen todella pitänyt. Pettymystä ei aiheuttanut tämäkään, sillä Havaste osaa monipuolisten henkilöhahmojensa rinnalla luoda myös aidontuntuista ajankuvaa 1100-luvusta. Sujuvatekstinen teos vie mukanaan.

Tuulen vihat kertoo äidittä kasvaneesta Kertestä, josta tulee aikanaan heidän tupansa emäntä. Kertte on harvinaislaatuinen nainen, sillä hän kykenee aistimaan henkien läsnäolon ja jopa näkemään heidät, vaikka naisilla ei yleensä tuollaista kykyä uskota olevan. Kun Kerten isä sairastuu vakavasti eikä Sule-veljestä ole isännäksi, Kerten täytyy löytää vävy taloon. Puistatuskohtauksia saava Sule lausuu juuri ennen Kerten lähtöä ennustuksen, joka tulee toteutumaan karmealla tavalla.

1100-luvun luonnonuskoon, ikiaikaisin taikoihin ja enteisiin perustuva maailmankatsomus välittyy mielestäni Tuulen vihoissa erittäin hyvin. Se sivuaa suurta yhteiskunnallista murrosta katolisen kirkon pyrkiessä juurtumaan Suomeen. Havaste on yksityiskohdissaan tarkka ja luo mielenkiintoisen kuvan tuon ajan ihmisen elämästä ja siitä, miten suurta osaa vuodenkierto näytteli ihmisten elämässä. Sen lisäksi, että miljöö on uskottava ja helposti aistittava, ovat myös Havasteen henkilöhahmot mieleenpainuvia ja ajatuksia herättäviä. Esimerkiksi Kertte onnistui hahmona ärsyttämään minua uhmakkudessaan monta kertaa, mutta toisaalta hänen vahvuuttaan myös ihaili.

Minun oli aluksi hieman vaikea saada kiinni siitä, minkä ikäinen Kertte on. Kerronta eteni paikoitellen hyvin nopeasti, minkä toisaalta ymmärtää - Havaste on ilmeisesti halunnut luoda kunnon perustuksen myöhemmille tapahtumille, mutta väliin mahtuvia vuosia ei ole kaikkia kannattanut ruveta erikseen kuvailemaan. Mukaansatempaava tämä kirja oli kyllä koko ajan, sitä en kiellä, mutta alku oli ehkä hieman vaisu verrattuna loppupään ravisteleviin tapahtumiin. Odotan kyllä jo jännityksellä, että minkälaisiin tilanteisiin Kertte kumppaneineen jatkossa tulee joutumaan, sillä Havaste todellakin läväyttää pakan auki loppuratkaisussa. Yllättämisen taidonkin hän siis osaa.

♠♠♠♠½

Tekstejä tästä kirjasta ilmestyy tänään myös osoitteissa
http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/
http://esperanzan.blogspot.fi/
http://ullankirjat.blogspot.fi/
http://tuijata.wordpress.com/
http://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/

Lisätietoa tempauksestamme löydät Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogista.

Hylätty puutarha

Kate Morton: Hylätty puutarha

670 s., Bazar 2014

alkup. The Forgotten Garden 2008
suom. Hilkka Pekkanen

kansi: Getty Images,Eduaro Ruiz & Satu Kontinen

Odotukseni on palkittu ja todella ylitsevuotavasti. Löysin Kate Mortonin alunperin vuonna 2011, kun ostin Paluu Rivertoniin -teoksen omakseni. Luin kirjan ja pidin siitä erittäin paljon, itse asiassa se on jäänyt mieleeni yhtenä kiehtovimmista ulkomaisista kirjoista, joita olen lukenut. Siitä pitäen olen odottanut lisää suomennoksia Mortonin teoksille ja nyt odotukseni on vihdoin palkittu. Aika moni on sanonut pitäneensä joko Hylätystä puutarhasta tai Paluusta Rivertoniin, mutta minä olen pitänyt molemmista hyvin paljon.

Hylätty puutarha kertoo australialaisesta Nellistä, hänen tyttärentyttärestään Cassandrasta, aikoja sitten kuolleesta brittiaatelisesta Rosesta sekä tämän serkusta Elizasta. Teos on oikeastaan kahden naisen tarina, Nellin ja Cassandran, mutta siihen nivoutuu tiiviisti myös Rosen ja Elizan elämät ja kohtalot. Yhteyksiä on paljon ja palapelissä ainakin tuhat palaa, mutta juoni on silti selkeä ja monine rönsyineen erittäin herkullinen. Eri ajoissa liikkuva teos antaa myös lukijalle todella mahdollisuuden yhdistellä paloja paikoilleen ja tuntea arvoituksen ratkomisen jännityksen.

Nell on siis australialaisnainen, joka on saapunut nelivuotiaana maahan ja päässyt osaksi Hughin ja Lilin perhettä. Täysi-ikäiseksi tultuaan hän saa kuulla, että hänen syntyperänsä on oikeastaan kysymysmerkki ja että hän on löytölapsi. Se syöksee Nellin epävarmuuteen omasta minuudestaan, jonka hän kuitenkin rakentaa pystypäin. Hughin kuoltua Nell alkaa selvittää juuriaan ja tulee johdatetuksi Britanniaan Elizan satukirjan vuoksi. Selvitystyö jää kesken ja Nell joutuu palaamaan Australiaan. 30 vuotta myöhemmin Cassandra perii isoäitinsä ja saa tietää tämän syntyperään liittyvästä salaisuudesta. Hän lähtee isoäitinsä jalanjäljille Britanniaan.

Teosta lukiessa minua pusersivat monet tunteet. Hahmojen elämät tulivat niin lähelle, että oli vuoroin jännittynyt, kiihdyksissäni, epätoivoinen, vihainen, iloinen, onnellinen ja turhautunutkin. Tunsin myös syvää myötätuntoa Nelliä kohtaan, ja samoin myös Rosen mies Nathaniel keräsi sympatiani. Salaisuuden ratkominen tuli täysin iholle ja tempauduin innokkaasti mukaan Nellin ja Cassandran selvitystyöhön. Teoksessa on joitakin hiukan "lapsellisia" ja saippuaoopperamaisia käänteitä, mutta ne eivät tee tästä teoksesta yhtään sen vähemmän nautittavaa. Morton on todellakin taitava juonenpunoja! 

En oikeastaan keksi edes sanoja kuvaamaan sitä, miten paljon tämän kirjan lukemisesta nautin ja miten innoissani nipistin aikaa kaikesta muusta, jotta pääsisin lukemaan tätä huikaisevan mukaansatempaavaa ja kiehtovan mystistä romaania. Eilen illalla pääsin kirjan viimeisille sivuille ja vaikka kello kolkutteli jo keskiyötä, oli minun ihan pakko lukea teos loppuun, vaikka aamulla kello herättikin jo puoli kuudelta. Olin suorastaan hengästynyt ahmiessani kirjaa kohti salaisuuden loppuratkaisua, eikä näin ole tosiaan käynyt pitkään aikaan. Olen lumoutunut! Siispä jos etsit kiehtovaa (historiallista) lukuromaania, suosittelen ehdottomasti tätä.

♠♠♠♠♠