Shell's Angles ja Kalajoen hiekat

Jyri Paretskoi: Shell's Angles ja Kalajoen hiekat

413 s., Karisto 2014

 

Kirjoitin aiemmin tällä viikolla Jyri Paretskoin esikoisteoksesta Shell's Angles. Ihastuin teokseen niin paljon, että heti tekstin kirjoitettuani iski kauhea hinku päästä lukemaan seuraavaa osaa, joka onneksi odottelikin jo kotona. Shell's Angles ja Kalajoen hiekat on - mikäli mahdollista - vieläkin parempi kuin edeltäjänsä, joka jo ansaitsi minulta täydet pisteet. Nyt jonotan kirjastosta sarjan kolmatta osaa, enkä malttaisi millään odottaa!

 

Poikien kesäloma on lopuillaan ja kouluun pitäisi palata viikon kuluttua. Kolmikon kesä kului lähinnä kotikulmilla, mutta vielä olisi aikaa lähteä kauemmaskin seikkailemaan, onhan heillä mopot. Syyn lähteä he saavat, kun Rudi vihdoin rohkaistuu puhumaan ihastukselleen Hannalle ja saa kuulla, että tyttö lähtee nyt kesätöidensä päätyttyä Kalajoelle. Rudi ylipuhuu Hanen ja Samun mukaansa, ja niin saa alkunsa mahtava roadtrip kaikkine kommelluksineen ja käytännönpiloineen.

 

Tässä teoksessa keskeisimmäksi hahmoksi nousee "rakkauden riuduttama" Rudi, jolla on tapana höpöttää outoja ja muutenkin häslätä koko ajan jotakin. Tiiviisti mukana kulkee kuitenkin myös kaveri Hane ja Samu, sillä poikien ystävyys on kestävää laatua ja ystäviä pitää tukea, vaikka heillä olisi kuinka pähkähullu idea mielessään. Matkallaan kohti Kalajokea pojat kuvaavat videoita, joilla heidän on määrä saada monta peukutusta netissä ja voittaa karkkipussi opettajalta koulun alettua. Videot perustuvat pääasiassa Rudin yllyttämiseen ja niinpä pojat tekevät kaikenlaista yllytyshullua. Erityisen hauskaksi kokonaisuudeksi jäi mieleeni Rudin tyylikkääseen ilmalentoon päätynyt seikkailu lehmälaitumella.

 

Mielestäni Paretskoi osaa todellakin asettua nuoren pojan asemaan ja ajatusmaailmaan. Hän kirjoittaa reipasta nuorisokieltä ja kirjoittaa niistä asioista, joita teini-ikäiset pojat oletettavasti oikeastikin puhuvat: tytöistä ja tisseistä - niin ja mopoista tietysti myös. Rudi, Hane ja Samu ovat jotenkin niin vilpittömän aidon oloisia poikia, että ei heidän seurastaan voi olla pitämättä. Dialogi on hyvin eläväistä ja hauskaa, kuten aikaisemmassakin osassa. Tämän Shell's Angles ja Kalajoen hiekat luettuani olen entistäkin iloisempi siitä, että vihdoin tutustuin tähän sarjaan.

 

♠♠♠♠♠

Piikojen valtakunta

Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta - Nainen, työ ja perhe 1600-1700 -luvuilla

184 s., Atena 2015

kannen maalaus: Albert Edelfelt - Haravatyttö

 

Tiina Miettisen tietokirja Piikojen valtakunta - Nainen, työ ja perhe 1600-1700 -luvuilla kuvaa nimensä mukaisesti naisten elämää muutama sata vuotta sitten. Teos käsittelee aiheita, jotka ovat ajankohtaisia myös nykypäivänä, kuten miten yhdistää työ ja perhe. Paljon löytyy myös yhtäläisyyksiä nykypäivään, sillä muutama sata vuotta sitten moni nainen sai ensimmäisen lapsensa vasta kolmikymppisenä ja keskittyi sitä ennen työntekoon.

 

Minua kiinnostaa paljon tämän teoksen aihe, sillä naisillehan (ja kyllä varmasti myös miehille) tulee koko ajan painetta eri suunnista, kun pitäisi tehdä töitä ja osata yhtä ja toista, niin ja perhekin pitäisi perustaa. Yhtään helpompaa ei ollut esiäideillämmekään 1600-1700 -lukujen Suomessa, sillä yhtälailla heihin kohdistui odotuksia. Siihen miten heidän elämänsä odotettiin etenevän vaikutti paljon sääty, johon itse kukakin sattui kuulumaan. Kuten Tiina Miettinen toteaa, on usealla yksipuolinen mielikuva siitä, miten naiset naitettiin nuorina ja siinä se elämä sitten oli, synnytys toisensa jälkeen ja sitä rataa. Tämä teos oli minulle hyvin silmiä avaava lukukokemus, sillä sain tästä paljon uutta tietoa.

 

Minun tekisi kauheasti mieli referoida tähän kaikki ne asiat, jotka tästä teoksesta opin. Olen jo monta kertaa kirjoittanut innoissani muutaman rivin oppimistani uusista asioista, mutta kun kyseessä ei ole referaatti vaan mutuhuttuarvioni, olen pyyhkinyt kaikki nuo rivit pois. Voin kuitenkin todeta, että harvoin olen tietokirjan luettuani näin innoissani oppimistani uusista asioista. Erityisen kiinnostavaa mielestäni on se miten paljon yhtäläisyyksiä naisten elämistä löytyy, vaikka välissä olisi vuosisatoja. Toki moni asia on muuttunut, lait ovat erilaiset ja naisten ja miesten välillä vallitsee tasa-arvo, mutta jotkin asiat vain pysyvät samoina.

 

Mielestäni Piikojen valtakunta on selkeä kokonaisuus, jota maustaa tietoruudut ja tositarinat 1600-1700 -lukujen naisten elämän käännekohdista. Toisinaan minua häiritsi teoksessa toisto, sillä joitakin asioita selitettiin useaan otteeseen, mutta muuten mielestäni tämä oli sujuvalukuinen teos. Mielestäni tämä on kyllä tutustumisen arvoinen teos, suosittelen!

Shell's Angles

Jyri Paretskoi: Shell's Angles

2018 s., Karisto 2013

Olen jo pidemmän aikaa halunnut tutustua Jyri Paretskoin esikoisteokseen Shell's Angles, sillä olen kuullut jo kolmiosaiseksi kasvaneesta sarjasta paljon hyvää. Koin muuten uskomattoman ahaa-elämyksen heti kirjan alkusivuilla: olen nimittäin monesti jo työni puolesta etsinyt näitä kirjoja tietokannasta teoksen nimellä, mutta koskaan ei ole mitään tulosta tullut. Siispä olen joutunut hakemaan tekijän nimellä. Nyt selvisi miksei teoksen nimi tuottanut mitään tuloksia: minä kun olen aina kirjoittanut hakukenttään Shell's Angels eikä Angles... Hupsista heijaa. :D

Shell's Angles kertoo kolmesta kaveruksesta, jotka päättävät perustaa mopojengin. Idean isällä Henrillä eli Hanella ei tosin vielä ole mopoa tai mopokorttiakaan, mutta Samulla ja Rudilla on. Alun nihkeän suhtautumisen jälkeen myös Samu ja Rudi innostuvat ajatuksesta, ja niin he perustavat Shell's Angles nimisen jengin. Pojilla on haaveena kuskata nättejä tyttöjä mopojen kyydissä, vaikka tosiasiassa heistä kellään ei ole kummempaa kokemusta siitä miten tyttöjä lähestytään. Teos sisältääkin lukuisia hauskoja tilanteita, kun pojat muun muassa harjoittelevat tytöille juttelemista ja naljailevat toisilleen lennokkaista haavekuvista.

Yllättäen porukan mukana alkaa pyöriä myös Milla-niminen tyttö, joka on paitsi Henrin pitkäaikainen ihastus myös jengin logon suunnittelija. Näiden neljän nuoren kautta lukijalle välittyy laaja skaala kipeitä elämäntilanteita, kuten vanhempien avioero, äidittömyys, perheväkivalta ja alkoholismi, mutta myös nuoruuden haaveita moposta ja mopokortista tyttö-tai poikaystävään. Vaikka teoksessa onkin käsitelty paljon erilaisia asioita, ei niitä silti tunnu olevan liikaa. Keskiössä on kaverusten keskinäinen ystävyys ja luottamus sekä toistensa tukeminen kaikissa tilanteissa.

Minä pidin paljon tästä kirjasta ja nauroin monta kertaa poikien kommelluksille ja sananvaihdolle. Hane, Samu ja Rudi muodostavat valloittavan kolmikon, jonka seurassa kyllä viihtyy. On myös hauska seurata Hanen ja Millan suhteen kehittymistä, joka niin ikään tuo tullessaan kaikenlaisia kommelluksia ja poikakolmikon keskinäistä läpänheittoa. Olen itse asiassa jo lainannut seuraavan osan kirjastosta ja aion lukea sen piakkoin, sillä niin hyvin viihdyin Shell's Anglesin poikien (ja Millan!) parissa. 

Jyri Paretskoi on saanut tästä teoksesta Topelius-palkinnon, enkä lainkaan ihmettele miksi. Vaikka keskiössä onkin poikaporukka, niin mielestäni tämä sopii hyvin myös tytöille luettavaksi.

♠♠♠♠♠

Jutan voimakirja

Jutta Gustafsberg: Jutan voimakirja

167 s., WSOY 2015

 

Heti kun kuulin Jutta Gustafsbergin kirjoittaneen kirjan, päätin ihan mielenkiinnosta varata sen. En oikeastaan odottanut tältä kirjalta mitään erityistä, mutta jotenkin Jutan julkisuuskuva on ollut sellainen, että olen alkanut pitää hänestä. Jutan positiivinen elämänasenne luo iloa ympärilleen. Olen joskus katsonut ohimennen Jutan tv-sarjoja ja hiljattain jämähdin tv:n ääreen katsomaan koko ohjelman, kun Maria Veitola yökyläili sarjassaan Jutan luona. Jutan elämänasenne välittyy hyvin myös tästä Jutan voimakirjasta, jossa Jutta paitsi antaa palan itsestään myös esittelee niitä keinoja, joilla kuka tahansa voi lähteä parantamaan omaa oloaan.

 

Tässä kirjassa Jutta nostaa esille paitsi liikunnan, unen ja ruokavalion merkityksen fyysiselle hyvinvoinnille, myös unelmoinnin, onnistumisen tunteiden ja ihmissuhteiden merkityksen henkiselle hyvinvoinnille. Laaja paketti siis, ja jokainen voi poimia sieltä oman juttunsa oman hyvinvointinsa parantamiseen. Tätä kirjaa voikin lukea vain sieltä täältä itseä kiinnostavista kohdista tai vaikka koko kirjan.

 

Jutta Gustafsbergissä pidän siitä, että hän mielestäni aidosti hyväksyy ihmisten erilaisuuden. Vaikka hän näkyykin diettiohjelmissa ja hänellä on oma painonpudotukseen erikoistunut yritys FitFarm, hän ei silti oleta kaikkien ihmisten olevan samasta muotista tehtyjä. Minusta tuntuu, että hän haluaa ihan oikeasti tuoda ihmisille parempaa mieltä ja oloa, ja juuri siksihän tämä kirja on kirjoitettu: tsemppaamaan ihmisiä. Itse en tiedä löysinkö tästä kirjasta mitään ihmeellistä ja uutta tietoa, sillä olen itse hyvin tyytyväinen paitsi elämäntapaani myös ulkonäkööni, vaikkei se yleisiä kauneusnormeja vastaakaan. Hyvä mieli kuitenkin tätä kirjaa lukiessa tuli, joten hukkaan ei aika kulunut.

 

Suosittelen tätä kirjaa kaikille niille, joita hyväntuuliset "lifestyle-oppaat" kiinnostavat. Tästä voi olla tsemppaavaa apua myös niille, jotka etsivät liikkumiseen tai ruokavalioonsa uusia tuulia.

Joutsen

Gudbergur Bergsson: Joutsen

152 s., LIKE 2001

alkup. Svanurinn, 1991

suom. Tapio Koivukari

 

Kirjallisuuspiirissämme tullaan tänään käsittelemään islantilaista kirjallisuutta ja vaikka olenkin jo yhden teoksen sitä silmällä pitäen lukenut, halusin kuitenkin lukea vielä hieman lisää. Gudbergur Bergssonin Joutsen vaikutti teokselta, joka voisi kiinnostaa minua, joten valitsin sen. Tässä teoksessa oli paljon hyviä ajatuksia, joista osa toki kovin tuttuja ja siinä mielessä kliseisiä, mutta kuitenkin niin hyvin tarinaan sopivia ja kirjoitettuja, että tuntui kuin Bergsson olisi ensimmäinen asian oivaltanut ihminen ikinä.

 

Joutsen kertoo 9-vuotiaasta tytöstä, joka jää kiinni näpistelystä ja lähetetään Reykjavikista maaseudulle oppimaan luonnonläheistä elämää ja parantumaan taipumuksestaan. Tyttö sulautuu maaseudun elämänrytmiin yllättävän helposti, vaikka hänellä ei olekaan kokemusta maaseudusta ja sen tavoista. Kesän aikana tyttö kokee kaikenlaista ja sivullisena kuulee paljon, vaikka ei ihan vielä täysin ymmärräkään kaikkea kokemaansa ja kuulemaansa.

 

Takakannessa luvataan, että "Bergsson sukeltaa tytön sielunmaiseman kerrostumiin sellaisella herkkyydellä", jota ei heti unohda. Sanoisin, että lupaus on lunastettu, sillä Bergsson onnistuu luomaan tytöstä pohdiskelevan olennon, jonka ajatuksissa on tietynlaista viisautta ja myös sellaista kykyä nähdä asioita vilpittömin lapsensilmin, joka jää mieleen. Itselleni jäi erityisesti mieleen kohta, jossa vasikka teurastetaan ja samaan aikaan emolehmä käyttäytyy omituisesti niityllä. Tyttö tulkitsee sitä omalla tavallaan ja siinä on jotain herkkää ja kaunista, ja ihan tottakin.

 

Mielenkiintoinen ristiriita tässä teoksessa nähdään siinä, miten kaupunkilaisvanhemmat arvelevat maaseudulla olevan tervehdyttävä vaikutus tyttöön, mutta samanaikaisesti tyttö kohtaa maaseudulla asioita, jotka hänelle entuudestaan ovat vieraita ja voivat aiheuttaa suuri mielenliikkeitä. Esimerkkinä tästä mainittakoon juurikin jo mainittu vasikan teurastus sekä jokseenkin perverssin, vaikkakin ulkoisesti ihan normaalinoloisen nuoren rengin seura. Maaseutu ei olekaan sellainen herrankukkaro kuin vanhemmat kuvittelivat, mutta tyttö ei valita vaan viihtyy maalla eikä näe rengin käytöksessä mitään omituista.

 

Tunnelmaltaan Joutsen on mielestäni jotenkin unenomainen teos, joka välillä tuntuu aika tasaisen lattean harmaalta. Vaikka kyseessä on ohut kirja, ei tämä kyllä ainakaan minun kohdallani osoittautunut nopealukuiseksi. Tarina ei jaksanut kiinnostaa kerrallaan kuin muutaman luvun ja sitten oli jo pidettävä tauko, sillä teos vain oli kaikista tapahtumista huolimatta hyvin tasapaksun oloinen. Kuitenkin jos joku kaipaa kirjaa, jota makustella rauhassa eikä tahdo mitään suuria syöksyjä tunnelmasta toiseen, on Joutsen varmasti oivallinen kirjavalinta.

 

♠♠♠

Norma

Sofi Oksanen: Norma

303 s., LIKE 2015

kansi: Anne Kursu & Toni Härkönen

 

Kun sain kirjastosta Sofi Oksasen Norman käsiini, en heti alkuun tohtinut aloittaa lukemista. Sofi Oksasen kirjat kun tuppaavat olemaan teemoiltaan hyvin isoja ja ajatuksia herättäviä, odotin myös Norman lukeutuvan samaan kategoriaan. Normastakin toki löytyy huomioita yhteiskunnallisista asioista, mutta pääasiassa koin tämän olevan lähinnä melkoisen jännittävä ja nopealukuinen, ehkä jopa hyvin laadukkaaksi viihteeksi laskettavissa oleva teos.

 

Norma kertoo kolmikymppisestä naisesta, jonka tärkein ihmissuhde on äidin kanssa. Norma ja äiti ovat läheiset, mutta kun äiti yllättäen päättää elämänsä hyppäämällä metron alle, Norma huomaa ettei tuntenutkaan äitiään niin hyvin kuin luuli. Äidin kuoltua Norman elämään astuu ihmisiä äidin menneisyydestä ja, kuten hänelle valkenee, myös nykyisyydestä. Norma alkaa epäillä äidin teon motiiveja sekä etsiä kuumeisesti viestiä, joka selittäisi mitä äidin päässä liikkuu. Samalla Norma törmää hiusalan monimutkaisiin verkostoihin ja kohdunvuokrausbisnekseen, jotka kummatkin liittyvät jotenkin äidin tuttaviin.

 

Sangen pian Norma huomaa, että kukaan liikaa tietävä ei voi olla sataprosenttisesti turvassa, kun bisnekset eivät sujukaan odotetusti. Näyttää ikävästi siltä, että äiti tiesi paljon - ja niin oletetaan Normankin tietävän. Normalla on kuitenkin yliluonnollisia kykyjä, joiden avulla hän pystyy vaistoamaan asioiden oikean laidan herkästi. Jännitys tiivistyy, kun piirit alkavat kiristää verkkojaan ja punoa suunnitelmiaan myös Norman varalle.

 

Sofi Oksanen on jälleen onnistunut luomaan taidokkaan ja hyvin hallitun kokonaisuuden, vaikka tämä kirja tuntuukin kovin erilaiselta verrattuna esimerkiksi Puhdistukseen tai Kun kyyhkyset katosivat -teokseen. Norma osoittaa, että Oksanen hallitsee myös jännityselementit, vaikka varsinainen jännäri tämä ei silti mielestäni välttämättä olekaan (tosin missä se raja jännärin ja jännärinomaisen teoksen välillä menee...). Tämä osoittautui kyllä todella mielenkiintoiseksi teokseksi, joka tempaisi mukaansa, mutta josta kyllä tarkemmin ajatellen löytyy todella huomioita sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja minun tulkintani mukaan myös tiettyihin lakeihin liittyen. Huomatkaa muuten teoksen kaunis kansi, joka kyllä ainakin minua kannusti aloittamaan lukemisen!

 

♠♠♠♠

Kiroileva siili 7

Milla Paloniemi: Kiroileva siili 7

96 s., Sammakko 2015

 

Huomasin kirjaston uutuushyllyssä Milla Paloniemen seitsemännen Kiroileva siili -albumin, ja pakkohan se sitten oli heti lainata. Söpön vaaleanpunainen kansi kyllä toimi hyvänä katseenkiinnittäjänä, joten huomioni oli taattu. Luulin muuten lukeneeni kaikki aiemmin ilmestyneet albumit, mutta juuri äsken blogista huomasin, että 5. ja 6. on lukematta. Vaan väliäkös hällä, kyllä tuittupäisen siilin matkassa pysyy vaikkei järjestyksessä lukisikaan!

 

Mielestäni tämä 7. albumi on paras tähän asti lukemistani albumeista. Siinä ei enää "räyhätä muuten vain" niin paljon kuin aikaisemmissa lukemissani albumeissa, vaan nyt siilin suorasanaisuus on valjastettu ottamaan kantaa erilaisiin asioihin tai kuvaamaan ihmisille tuttuja asioita. Sosiaalisen median ihmeellinen maailma on saapunut sekoittamaan siilien elämää, ja siitäkös riittää sanomista.

 

Mielestäni someen liittyvät stripit olivat kaikkein parhaimpia, koska ne todellakin ovat niin totta. Kyllä minua ainakin ärsyttää, jos joku on nähnyt viestini, mutta ei vastaa, vaikka vastausta selvästi sopisi odottaa. Ärsyttävää on myös se, jos huomaa jonkun kirjoittavan vastausta, mutta sitten ei tulekaan mitään viestiä. Vähän kuin sanoisi toiselle "hei muuten.." ja kun kysyy "mitä?", niin toinen vastaa "ei mitään sittenkään" tai "en mä viittikkää kertoa". Kyllä siili on nyt närkästymisineen niin asian ytimessä kuin vain voi olla! :-D

 

Tässä albumissa oli myös todellakin kantaaottavuutta, kuten jo aiemmin sanoin. Esiin pääsee niin feminismi kuin kesäkissatkin, ja molemmat taatusti siilimäisellä tarmolla. Hauskoja huomioita on tehty myös ihmissuhteista ja vähemmän hauskoja mutta tosia huomioita luonnon tilanteesta. Ei ole helppoa olla siili (tai ihminen).

 

Joten kiteytettynä: kyllä, minä pidin tästä albumista. Jotenkin onnistuin tästä ammentamaan paljon enemmän kuin aikaisemmista albumeista, vaikka niissäkin oli jo ajatusta. Paloniemen rento mutta kuitenkin huolellinen piirrostyyli myös viehättää silmääni edelleen.

Pappilan neidot

Kaari Utrio: Pappilan neidot

6 cd-levyä, 6 h 55 min.

Tammi 2006 (1976)

lukija:Lis Laviola

Pappilan neidot on ensikosketukseni Kaari Utrion romaaneihin. Olen joskus lukenut häneltä jonkin tietokirjan, mutta romaaneihin en ole aikaisemmin tutustunut. Syynä on yksinkertaisesti se, että en ole oikein tiennyt mistä aloittaa - onhan Utrion tuotanto hyvin laaja. Kun valitsin äänikirjaa kutomisen aikana kuunneltavaksi, päätin kokeilla Pappilan neitoja. Pidin siitä kovasti ja taidanpa jatkaa Utrion teoksiin tutustumista näin äänikirjojen kautta, sillä rajallisemman valikoiman vuoksi on helpompi lähteä etenemään.

Pappilan neidot kertoo pääasiassa pastori Israel Löfbergin kolmesta vanhimmasta tyttärestä, joiden naittaminen viisaasti voisi tuoda alituisesti varojensa yli elävän pastorin talouteen helpotusta. Tarina sijoittuu 1830-luvulle, jolloin avioliittoja solmittiin monesti pikemminkin järjen kuin tunteiden perusteella. Tyttäret Hedvig, Lovisa ja Sara eivät kuitenkaan toimi aina isänsä odotusten mukaisesti ja siitä saa kuulla erityisesti heidän äitipuolensa, jonka syytä itsekäs Israel Löfberg kuvittelee kaiken olevan.

Kaikkein keskeisin hahmo tarinassa on Sara, joka kaikeksi onneksi kutsutaan Helsinkiin Dorothea-tädin luokse. Perhe uskoo Saran kykenevän löytämään itselleen sopivan miehen päästyään Helsingin seurapiireihin. Totuus koleran runtelemassa Helsingissä paljastuu vallan toiseksi kuin Löfbergin perhe odotti. Hedvig tahollaan haluaa vain päästä pappilasta pois ja rikkaisiin naimisiin, eikä hän peittele ajatuksiaan. Alituisessa köyhyydessä kasvaneella Hedvigillä on kipeä halu haalia ympärilleen kaikkea kaunista (ja kallista), eikä se köyhässä pastorilassa onnistu. Lovisa puolestaan on hautautunut köökin puolelle ja vähitellen hänestä on tullut pappilan talousmamselli, niin talon tytär kuin onkin. Myös hänellä on salatut toiveensa, eikä isänsä silmissä tottelevaisena tyttärenä näyttäytynyt Lovisa epäröi seurata niin, kun se aika tulee.

Mielestäni Pappilan neidot oli hyvin etenevä ja selkeä tarina, jota oli mukava kuunnella. Aluksi minulla oli kyllä hieman vaikeuksia pysyä selvillä kuka henkilöhahmoista on kukin, sillä jo pappilan perhepiiriin kuuluu useita jäseniä, mutta kun tarina alkoi edetä, niin oli myös helpompi pysyä kärryillä hahmoista. Minulle ei tätä teosta kuunnellessa muodostunut kovinkaan kummoista myötätuntoa pappilan väkeä kohtaan, mutta toden totta Israel Löfgren päätyi inhoni kohteeksi: itsekäs, vain omaa etuaan häikäilemättömästi ajatteleva ja kaikesta vaimoaan syyttävä pastori kerta kaikkiaan nosti niskavillani pystyyn. Samalle kannalle kääntyivät loppujen lopuksi myös tyttäret, sillä pastori onnistui kyllä osoittamaan sydämettömyytensä moneen otteeseen. Mokomakin!

Olen jotenkin aina elänyt siinä luulossa, että Kaari Utrio kirjoittaa aika "vakavasti", mutta Pappilan neidothan olikin viihteellinen ja hyväntuulinen kirja! Kuinka väärässä sitä taas kerran voikaan olla ennen kuin ottaa asioista selvää. Pidin myös Lis Laviolan kertojanäänestä, joka sopi mielestäni tarinan tunnelmaan hyvin. Kokonaisuutena siis mukava kirja, vaikkakin vähän ennalta-arvattava joiltakin osin.

♠♠♠♠

Käen kutsu

Robert Galbraith: Käen kutsu

14 cd-levyä, 16 h 40 min.

Otava 2013 

alkup. The Cuckoo's Calling, 2013

lukija: Eero Saarinen

suom. Ilkka Rekiaro

Sain viime viikolla kuunneltua loppuun Robert Galbraithin Käen kutsun. Kuunteluprosessiin menikin aikaa, sillä aloitin tämän äänikirjan jo toukokuussa ja kuuntelin levyn silloin ja toisen tällöin. Huomionarvoista kuitenkin on, että pitkät tauot eivät haitanneet yhtään, sillä heti kun tarina alkoi pyöriä, niin muisti taas edelliset tapahtumat kuin olisi ne juuri äsken kuunnellut. Käen kutsu on siis todella mieleenpainuva teos, joka kyllä kiinnosti minua kovasti, vaikka kuunteluun menikin tovi jos toinenkin!

Käen kutsun päähenkilönä nähdään Cormoran Strike -niminen yksityisetsivä ja entinen sotilas, joka vammautui Afganistanissa ja joutui siirtymään muihin työtehtäviin. Etsivätoimistolla ei mene kovin hyvin ja Strike kituuttaa jotenkuten velkojien odotellessa saataviaan malttamattomina. Strikella ei siis huiski kovin hyvin, ja kirsikaksi kakun päälle erottuaan kihlatustaan hän joutuu muuttamaan asumaan toimistoonsa. Lisäharmia aiheuttaa työnvälitystoimiston lähettämä uusi toimistoapulainen, josta Strike tietää laskutettavan kalliisti. Yllättäen Robin osoittautuukin oikein päteväksi apulaiseksi, josta on todellista hyötyä, kun Strike saa käsiteltäväkseen rahakkaan ja monimutkaisen tapauksen: tunnetun mallin Lula Landryn veli John Bristow pyytää Strikelta apua todistaakseen, että hänen sisarensa kuolema ei ollut itsemurha.

Käen kutsussa on paljon henkilöhahmoja ja tapauksenselvittelyprosessi on todella mielenkiintoinen, joten niistä asioista voisi kirjoittaa tähän vaikka kuinka paljon. Galbraithin (eli J.K. Rowlingin) luoma hahmokaarti on todella värikäs, eikä ollut lainkaan vaikea pysyä kärryillä kuka hahmo on milloinkin kyseessä. Suosikkihahmojani oli Strike ja Robin, sillä muihin hahmoihin ei kuitenkaan tutustuttu niin paljon, että heistä olisi ollut suosikeiksi - niin tai ne hahmot joihin tutustuttiin, osoittautuivat sellaisiksi joista ei voi erityisesti pitää. Tapauksenselvittelyssä pidin kovasti siitä, miten tapaus ratkesi hitaasti mutta varmasti ilman mitään erityisen räväköitä käännekohtia: Cormoran Strike ei turhia hötkyile ja siksi hänestä onkin helppo pitää.

Oli muuten ilo huomata, että olin oikeilla jäljillä jahdatessani murhaajaa Striken ja Robinin kanssa. Silti teos ei ollut ennalta-arvattava vaan todella taitavasti rakennettu dekkari. Minun pitää ehdottomasti lukea jossain vaiheessa myös tämän Cormoran Strike -sarjan toinen osa Silkkiäistoukka sekä kolmas osa Career of Evil sitten kun se suomennetaan. Suosittelen tätä teosta kyllä ehdottomasti kaikille, jotka ovat pitäneet Harry Pottereista tai ovat muuten vain hyvän kirjallisuuden ystäviä!

♠♠♠♠♠

Liebster award

Sain Unelmien aika kirjablogin Katriinalta Liebster award -tunnustuksen, joka lämmitti kyllä kovasti! :) En ole pitkään aikaan saanut mitään tunnustusta ja vaikka kävijämäärät ja kommentit osoittavatkin, että blogiani luetaan, on tunnustus kumminkin jotenkin ekstrakiva juttu.

Haasteen sääntöihin kuuluu:

 
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.

4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Katriina kysyi seuraavat kysymykset lokakuun ja Halloweenin kunniaksi: 

1. Pidätkö kauhukirjoista? Toisaalta kyllä ja toisaalta en. Kauhujutut eivät oikein tunnu omilta, sillä ne saavat mielikuvitukseni toisinaan laukkaamaan turhankin villisti. Samanaikaisesti kuitenkin pidän Stephen Kingin tavasta luoda psykologista kauhua ja jännitystä. Viime aikoina Kingin tuotanto on alkanut kiinnostaa minua, mutta vielä en ole lukenut häneltä juuri mitään.

2. Mikä on paras kauhukirja ja miksi? En ole mikään kauhukirjallisuuden asiantuntija ja olenkin lähinnä lukenut vain Stephen Kingin kauhukirjoja. Paras lukemani kauhukirja onkin Stephen Kingin Hohto, sillä siinä on onnistuttu rakentamaan hyvin tiivistyvä juoni ja pelattu lähinnä psykologisen jännityksen keinoilla eikä niinkään verellä ja suolenpätkillä.
3. Millaisista kauhuolennoista tykkäät lukea (esim. vampyyrit, kummitukset, zombiet, noidat, ihmissudet)? Tykkään eniten sellaisista kauhukirjoista, joissa hahmot ovat ihan tavallisia ihmisiä varustettuina joillakin yliluonnollisilla kyvyillä. Varsinaiset kauhuolennot liitän kummituksia lukuun ottamatta fantasia- kuin kauhukirjallisuuteen. Kummitukset ovat suosikkejani, mutta myös noidat, vampyyrit ja ihmissudet ovat toisinaan mielenkiintoisia hahmoja.
4. Mitä Halloween aiheisia kirjoja suosittelisit muille? En yhtäkkiä keksi mitään Halloween-aiheista kirjaa, jonka olisin lukenut.
5. Mikä on paras paikka ja hetki lukea kauhukirjoja? Mielessäni näen kauhukirjat sopivana lukemisena syksyn pimeisiin ja myrskyisiin iltoihin, kun tuuli vinkuu nurkissa ja kotoinen sohvannurkka ja viltti lohduttavat pelottavimmissa kohdissa. Todellisuudessa minulle paras ajankohta lukea kauhukirjoja lienee mahdollisimman valoisana aikana, kuten kesällä, jottei ympäristö luo lisää kauhuelementtejä mieleeni! :D
6. Mikä kirja on saanut sinut oikeasti pelkäämään? Joskus ala-asteikäisenä luin R.L. Stinen Goosebumpseja ja Nightmare Roomeja, ja parhaiten on painunut mieleeni ensimmäinen kauhukirjakokemukseni, joka oli Goosebumps-sarjaan kuuluva Karmivat pianotunnit. Silloin kyllä pelotti. :D
7. Kuunteletko tunnelmaa luovaa musiikkia lukiessasi kirjoja? En. Keskityn lukemaani paremmin, kun ympärillä ei tulvi sanallisia ärsykkeitä.
8. Luetko kirjoja aina parhaillaan kuluvaan vuodenaikaan tai juhlapyhään liittyen? En juuri koskaan, vaan valitsen kirjat ihan fiiliksen mukaan. Kesällä ei tosin välttämättä kauheasti huvita lukea talvisia kirjoja.
9. Mikä kirjoihin liittyvä asia kauhistuttaa sinua eniten? Hmm, ehkä ajatus jostain kosteusvauriosta tai muusta sellaisesta jossain arvokkaiden kirjojen arkistossa tai vaikka tavallisessa kirjastossakin tuntuu kaikkein kamalimmalta.
10. Juhlitko riehakasta Halloweenia vai rauhoitutko pyhäinpäivänä vai kumpaakin vai ei kumpaakaan? En ole tainnut koskaan juhlia Halloweenia, mutta en toisaalta rauhoitukaan sen kummemmin pyhäinpäivänä. Ehkä luen jotain hyvää kirjaa, eli en tee mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
11. Minkä aihealueen kirjoja luet yleensä eniten? En ole varma haetaanko tällä nyt tiettyä genreä vai eri aiheita, jotka kiinnostavat, mutta historia on suosikkigenreni ja aiheina ylipäätään kirjallisuudessa kiinnostaa muun muassa salaisuudet ja ihmissuhdekuviot.

Vaikka tunnustus ilahduttikin minua kovin ja olisi näin ollen oikeus ja kohtuuskin laittaa tunnustus kiertoon, jätän sen tällä kertaa tekemättä, sillä päähäni ei pälkähdä yhtäkään uutta kysymystä, jonka voisin esittää. O-ou. Mutta tietäkää kumminkin, että jokainen blogi, jota minä seuraan, on mielestäni kyllä tunnustuksen arvoinen! :)

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikolla: Karhu nimeltä Paddington

 Nyt viikolla 42 vietetään Kirjan vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikkoa. Tämä viikko tulee näkymään blogissani siten, että nostan esille pelkkää lasten ja nuortenkirjallisuutta. Lisää tietoa viikon ohjelmasta löydät Kirjalittan Facebook-sivulta.

 

Michael Bond: Karhu nimeltä Paddington

2 CD-levyä, 2h 33 min

BTJ äänikirjat 2014

alkup. A Bear Called Baddington, 1958

suom. Kaisa Kattelus

lukija: Mikko Kivinen

 

Olen syksyn saapuessa palannut kutomisharrastukseni pariin, ja kun kutomista ja lukemista on muuten aika vaikea yhdistää, niin äänikirjat ovat oiva apu tilanteeseen. Valitsin kirjastosta Michael Bondin Karhu nimeltä Paddington -äänikirjan, jonka parissa aika kyllä kului oikein mukavasti ja sukkapuikot heiluivat!

 

Paddingtonin tarina on pääpiirteissään minulle jo entuudestaan tuttu niin animaatiosarjasta kuin kuvakirjoistakin, mutta alkuperäisiä teoksia en ole koskaan lukenut. Karhu nimeltä Paddington on ensimmäinen Paddingtonista kertova kirja, ja se kuvaa karhun saapumista Perun perukoilta Lontooseen. Brownin perheen vanhemmat löytävät Paddingtonin juna-asemalta tullessaan hakemaan tytärtään Judya. He päättävät ottaa karhun heille asumaan, sillä kohtelias karhu tekee varsinkin rouva Browniin heti vaikutuksen. Paddington vain osoittautuu tavattoman alttiiksi kömmähdyksille ja hänen turkkinsa tuntuu olevan aina aivan tahmea kaikista makeista herkuista, joita Paddington ei vain voi vastustaa.

 

Paddington on mielestäni hyvin sympaattinen hahmo, joten ei ole ihme, että hän onnistuu saamaan lähes kaikki lähiympäristönsä ihmiset puolelleen. Myös Brownin perhe (vanhemmat ja Judy ja Jonathan) sekä heidän taloudenhoitajansa rouva Bird ovat mukavia hahmoja. Vaikka tarina alunperin julkaistiinkin jo vuonna 1958, se jaksaa kyllä viehättää edelleen ainakin minua! Taidanpa jossain vaiheessa lainata toisenkin Paddingtonista kertovan äänikirjan.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikolla: Eetu ja nokkelat neropatit

Nyt viikolla 42 vietetään Kirjan vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikkoa. Tämä viikko tulee näkymään blogissani siten, että nostan esille pelkkää lasten ja nuortenkirjallisuutta. Lisää tietoa viikon ohjelmasta löydät Kirjalittan Facebook-sivulta.

 

Teija Rekola (teksti) & Mervi Lindman (kuvitus): Eetu ja nokkelat neropatit

60 s., WSOY 2014

 

Esittelin syyskuussa Teija Rekolan ja Mervi Lindmanin teoksen Eetu ja ruma Rusina, ja totesin tuolloin, että täytyy varmaan tutustua tähän jatko-osaankin. Bongasin tämän Eetu ja nokkelat neropatit -kirjan kirjaston hyllystä, ja täytyihän tämä sitten lainata.

 

Eetu on taas saanut kannoilleen kateuden varjon, josta hän jo kerran pääsi eroon. Tällä kertaa varjo ilmestyy, kun ruotsalaiset pikkuserkut Annabella ja Isabella tulevat viettämään kesälomaa Eetun perheen luo. Tytöt tuntuvat olevan hyviä kaikessa mihin ryhtyvät, ja Eetun vanhemmat ylistävätkin tyttöjä kilpaa. Eetusta tuntuu, että hän ei osaa mitään, kun hänelle aina sattuu kommelluksia. Eetu ja varjo päättävät, että tytöiltä pitää ottaa luulot pois! Ja loppujen lopuksi paljastuukin, että edes Annabella ja Isabella eivät osaa kaikkea.

 

Mielestäni tämä teos kuvaa oivallisesti niitä tunteita, joita lapsi voi kokea verratessaan tai joutuessaan verratuksi muihin ikätovereihinsa. Se miten varjon avulla ilmennetään negatiivia tunteita, on mielestäni hyvä idea, ja toimi erinomaisesti jo edellisessä Eetu-kirjassa.

 

Tämä teos herätti ajatuksia Eetun vanhempien käytöksestä. Mielestäni he käyttäytyivät hyvin ajattelemattomasti, ja osaltaan ilmentävät hyvin sitä, miten aikuisen hieman ajattelematon käytös voi kääntyä lapsen mielessä paljon ikävemmäksi kuin miksi se on tarkoitettu. Tämä teos sopii siis hyvin myös aikuisen ja lapsen yhteisiin lukuhetkiin, sillä molemmat löytävät tästä teoksesta varmasti ajateltavaa.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikolla: Sesselin seikkailu

Nyt viikolla 42 vietetään Kirjan vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikkoa. Tämä viikko tulee näkymään blogissani siten, että nostan esille pelkkää lasten ja nuortenkirjallisuutta. Lisää tietoa viikon ohjelmasta löydät Kirjalittan Facebook-sivulta.

 

Elsa Beskow: Sesselin seikkailu

Gummerus 1989

alkup. Sessalätts äventyr, 1934

suom. Eila Kivikk'aho

 

Kuten jo aiemmin kerroin, me olemme lukukerhossa viihtyneet runojen maailmassa. Teemaan astuttiin Elsa Beskowin saturunokirjan Sesselin seikkailu avulla. Siitä puuttuu osa riimeistä, jotka lapsi saa täydentää tarinan edetessä.

 

En ollut aiemmin tutustunut Elsa Beskowin teoksiin, vaikka tiesinkin hänen teostensa olleen melko suosittuja. Muistin kuitenkin nähneeni näitä riimitäydennyskirjoja kirjastossa, ja niin valitsin Sesselin seikkailun teeman avaukseksi. Minä luin kirjaa ja näytin kuvia ja aina riimin puuttuessa pidin tauon, jolloin lapset saivat sanoa riimin. Useaan kertaan kuuluikin "yleisöstä" huudahdus "tää on kiva kirja!". Täytyy sanoa, että itsekin pidin tästä kovasti ja huomasinpa, että lapset keksivät välittömästi riimin joihinkin sellaisiin kohtiin, jotka olivat minulle vaikeita.

 

Sesselin seikkailu kertoo siis Sesseli-prinsessasta, joka lähtee isänsä ja Vesseli-koiransa kanssa metsään kävelylle. Käy kuitenkin niin, että Vesseli eksyy ja Sesseli lähtee omin päin etsimään koiraansa. Tuolla reissulla he kohtaavat muun muassa metsän kuninkaan, joka kumartaa ihmisprinsessan edessä. Vaan kuninkaalla ja Sesselillä koirineen on jo kiire kotiin, sillä kuningatar odottaa heitä jo.

 

Lasten tapaan minäkin pidin tästä kirjasta, johon pääsimme kaikki yhdessä osallistumaan. Pidin siitä, miten lennokkaasti Beskow (ja suomentaja Kivikk'aho) saivat tarinan kulkemaan eteenpäin. Kirjaa valitessa tutustuin myös toiseen Beskowin saturunokirjaan Hattulan väki, mutta mielestäni Sesselin seikkailu oli lennokkaampi ja kiinnostavampi tarina. Tutustukaahan te muutkin tähän vanhaan, mutta yhä viehättävään tarinaan Sesselistä ja Vesselistä!

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikolla: Neropatin päiväkirja 3 - Viimeinen oljenkorsi

  Nyt viikolla 42 vietetään Kirjan vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikkoa. Tämä viikko tulee näkymään blogissani siten, että nostan esille pelkkää lasten ja nuortenkirjallisuutta. Lisää tietoa viikon ohjelmasta löydät Kirjalittan Facebook-sivulta.

 

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja 3 - Viimeinen oljenkorsi

 217 s., WSOY 2011

alkup. Diary of a Wimpy Kid: The Last Straw 2009

suom. Sakari Hyrkkö

 

Greg Heffleyn tarina jatkuu Viimeisessä oljenkorressa samalla tyylillä kuin aikaisemmissakin Neropatin päiväkirjoissa. Tästäkään teoksesta ei tilannekomiikkaa, tukalia tilanteita ja ironiaa puutu.

 

Greg Heffley on jokseenkin itsekäs teinipoika, joka pitää itseään erinomaisena eikä näe mitään asiaa, jonka suhteen hän voisi vielä kehittyä. Tästä syystä Gregin on hieman vaikea olla samaa mieltä isänsä kanssa, kun isä alkaa kannustaa poikaansa urheiluharrastusten pariin. Epäurheilullinen, lähinnä videopeleistä kiinnostunut Greg ei oikein sovellu urheiluharrastuksiin, kuten hän saa karvaasti kokea. Greg haluaakin tehdä isäänsä vaikutuksen jollakin helpolla ja vaivattomalla tavalla, sillä laiskuus on yksi Gregin keskeisimmistä piirteistä.

 

Olen jo alkanut oppia siihen, että jos haluan lukea jotain oikein hauskaa ja sitä myöten rentouttavaa kirjaa, niin Neropatin päiväkirja on oikea valinta. Pidän päähenkilö Gregistä suuresti, vaikka hänen luonteenpiirteensä ärsyttävät minua oikeassa elämässä tai kirjan hahmoissakin. Greg on vain kovin hauska ironisuudessaan, joten hänen huonot puolensa on helppo antaa anteeksi.

 

Mielestäni Neropatin päiväkirja on mielenkiintoinen ja virkistävä sarja. Tässä on mukavasti arjen realiteetteja höystettynä uskomattomilla sattumuksilla ja kärjistetyllä tapahtumankuvauksella. Toivon todella, että mahdollisimman moni nuori löytäisi tämän sarjan, sillä tällainen helppokulkuinen ja runsaalla kuvituksella höystetty romaani voisi toimia innostajana lukuharrastuksen pariin.

 

♠♠♠♠

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikolla: lastenrunoutta

 Nyt viikolla 42 vietetään Kirjan vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikkoa. Tämä viikko tulee näkymään blogissani siten, että nostan esille pelkkää lasten ja nuortenkirjallisuutta. Lisää tietoa viikon ohjelmasta löydät Kirjalittan Facebook-sivulta.

Tuula Korolainen (toim.) ja Taru Castrén (kuvitus): Hassut tassut

32 s., Tammi 2009

***

Immi Hellén, Tuula Korolainen (toim.) ja Karoliina Pertamo (kuvitus): 

Hyvää huomenta, punahilkka!

32 s., Tammi 2011

 

Olemme viime aikoina lukukerhossa käsitelleet runoutta eri tavoin. Yhtenä tehtävänä oli tutkia paikalle tuomiani runokirjoja ja valita niistä itselle mieluinen runo, jonka sitten joko minä luin tai kerholainen itse luki ääneen muulle ryhmälle. Valikoidessani runokirjoja tätä tehtävää varten, löysin kirjastosta pari runokirjaa, jotka luinkin itsekseni kokonaan. Ne kirjat ovat Tammen nyt jo lopetetussa Tammenterho-sarjassa julkaistut Hyvää huomenta, punahilkka! ja Hassut tassut.

 

Nämä kaksi kirjaa kiinnittivät huomioni ensisijaisesti siksi, että ne ovat hyvin suloisen näköisiä ja mukavan kokoisia. Pidin molempien teosten kuvituksesta paljon, sillä niissä on ihanaa värikylläisyyttä ja selkeyttä. Hassut tassut on kokoomateos, jossa on eri runoilijoiden runoja. Hyvää huomenta, punahilkka! sisältää pelkästään Immi Hellénin runoja.

 

Hassut tassut -kokoelman runoista voi löytää säähän, vuodenkiertoon ja eläimiin liittyviä runoja. Tässä kokoelmassa osa runoista on loppusoinnullisia ja osa modernimpia, ja täytyy näin perinteisen runon ystävänä sanoa, että kyllä ne loppusoinnulliset minua viehättivät enemmän. Muutama kerholainen valitsi mielirunonsa juuri tästä kirjasta, joten uskallan todeta tämän teoksen olevan kohderyhmänsä makuun. Hassut tassut sopii mielestäni hyvin niin isommille lapsille itse luettavaksi kuin pienemmille vanhempien kanssa tutkittavaksi ja loruteltavaksi.

 

Hyvää huomenta, punahilkka! on ensikosketukseni tunnetun lastenrunoilija Immi Hellénin tuotantoon. Jo opintojeni yhteydessä kuulin paljon hyvää Hellénin runoista, mutta tuolloin jäi kuitenkin asiaan tarkemmin tutustumatta. Häkeltyneenä oivalsin, että tuttu lastenlaulu Joulukirkkoon, joka alkaa sanoin "kello löi jo viisi, lapset, herätkää!", ja virsi Enkeli ohjaa, joka alkaa sanoin "maan korvessa kulkevi lapsosen tie" ovat molemmat Immi Hellénin kynästä lähtöisin. Vaikka tosiaan olinkin tietoinen siitä arvotuksesta, jota Hellénin runoutta kohtaan osoitetaan, en ollut oivaltanut, että hänen tuotannostaan löytyy tuttujen laulujen sanoja. Tämäkin teos sopii niin isommille kuin pienemmillekin lapsille ihan yhtä hyvin.

 

Minä pidin erityisen paljon tästä Hellénin runoja sisältävästä teoksesta, enkä kyllä yhtään ihmettele miksi häntä arvostetaan niin paljon yhä vieläkin, vaikka hänen kuolemastaankin on jo melkein 70 vuotta. Hänen runoissaan on todella hyvä ja soljuva rytmi sekä sanat, jotka kutkuttelevat mielikuvitusta ja saattavat jäädä mieleen pyörimään vielä lukemisen jälkeenkin. Tästäkin kirjasta muutama kerholainen löysi suosikkirunonsa ja erityistä suosiota niitti Mirrit koulussa ja Valokuvaajassa -runot, jotka tästä kokoelmasta itse asiassa minuakin eniten miellyttivät. Tämä teos on kyllä kokonaisuutenakin perinteisen runon ystävälle oikein mukava teos! Täytyy varmaan vielä joskus tutustua Hellénin runouteen vielä paremmin.

Olipa kerran tarinoita

Kristín Ómarsdóttir: Olipa kerran tarinoita

108 s., LIKE 1994

alkup. Einu sinni sögur, 1991

suom. Tuula Tuuva

 

Meillä on kirjallisuuspiirin seuraavana aiheena islantilainen kirjallisuus. Idea oli alunperin lähtöisin minulta, sillä minä luen pohjoismaista tai ylipäätään ulkomaalaista kirjallisuutta vähänlaisesti. Ajattelin, että piirimme voisi käsitellä islantilaista kirjallisuutta siksi, että monelle käännöskirjallisuuden ystävälle voi islantilainen kirjallisuus olla silti vierasta.

 

Olen ilmoittanut osallistuvani Anna minun lukea enemmän -blogin haasteeseen Kirjallinen retki Pohjoismaissa. On säälittävää, että olen saanut luettua siihen vain yhden kirjan ennen tätä Olipa kerran tarinoita -novellikokoelmaa, vaikka aikaa on ollut jo lähestulkoon vuosi! Löysin haasteen aloituspostauksesta linkin, jonka takaa löytyy islantilaista kirjallisuutta listattuna. Käykää tutustumassa, jos Islanti kiinnostaa. 

 

Olipa kerran tarinoita sisältää 70 lyhyttä novellia, joista suurin osa on alle sivun mittaisia. Ne käsittelevät eri aiheita, mutta esimerkiksi homoseksuaalisuus ja jumaluus toistuvat novelleissa useampaan otteeseen. Minun täytyy myöntää, että kokoelman novelleista suurin osa oli sellaisia, jotka eivät herättäneet mitään ajatuksia tai sitten koin ne jotenkin tekemällä tehdyiksi. En löytänyt niistä sisältöä, vaan vain sanoja sanojen jälkeen. Sen sijaan muutama novelleista painui oikein hyvin mieleen. Kartta oli mielestäni mielenkiintoinen tulkinta siitä, miten taivaankansi sai tähtensä. Puhutteleva oli myös Epävarma nainen, sillä se kuvastaa sitä miten pelot voivat rajoittaa elämäämme ihan liikaa ja saada aikaan isoja seuraamuksia.

 

 En voi tämän yhden teoksen perusteella antaa tuomiotani islantilaisella kirjallisuudelle, mutta jotenkin minulle silti jäi tunne, että se ei välttämättä ole ihan minun juttuni. Minulla on lainalla toinenkin islantilainen kirja, jota olen ihan vähän jo aloittanutkin, joten saa nähdä muuttuuko tunne sen myötä toisenlaiseksi.

Suomalaisen kirjallisuuden päivänä: Kesä Koiramäessä

Mauri Kunnas: Kesä Koiramäessä

39 s., Otava 2015

 

Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää on mielestäni hyvä juhlistaa Mauri Kunnaksen uudella lastenkirjalla Kesä Koiramäessä, sillä se henkii kansanomaista historiaa ja suomalaisen luonnon tuntemusta päivään sopivalla tavalla. Odotin tätä kirjaa ihan innoissani, sillä kyllä Mauri Kunnaksen uusi kuvakirja on minulle aina Tapaus isolla t-kirjaimella, etenkin jos kyseessä on koiramäkeläinen historiaa henkivä teos.

 

Kesä Koiramäessä kuvaa kesäisiä vapaa-ajan aktiviteetteja ja juhlapyhiä, mutta tuo esiin myös arkista aherrusta heinätöistä marjankeruuseen. Päähenkilöinä nähdään Koiramäen lapset Elsa, Kille ja Martta sekä heidän ystävänsä, rovastin lapsenlapsi Aukusti, joka tulee viettämään kesälomaansa maalle. Teokseen on upotettu kosolti tietoa linnuista, eläimistä ja kasveista sekä erilaisista perinteistä.

 

Olin aika yllättynyt siitä, että Kunnas teki toisenkin kesäaiheisen kuvakirjan, sillä häneltähän on jo aiemmin ilmestynyt teos Koiramäen lapset ja näkki. Epäilin, että olisko tuon mainion teoksen jälkeen entisajan kesistä enää mitään uutta sanottavaa, mutta hienosti Kunnas on kuitenkin löytänyt uusia asioita esiteltäviksi. Siinä missä Koiramäen lapset ja näkki keskittyykin pitkälti erilaisiin uskomuksiin ja tarinoihin, tämä Kesä Koiramäessä valottaa enemmän arkisia asioita.

 

Pidin paljon tästä teoksesta, jonka kokonaisuus on hyvin toimiva. Voisin tähän taas kriipustella ja kraapustella huomioita Kunnaksen ihanasta kuvituksesta ja toimivasta tekstistä, jossa on paljon mutta kuitenkin sopivasti faktoja tarinan lomassa. Sen sijaan tyydyn vain toteamaan, että takakannen virke "Kesä Koiramäessä on klassikko jo syntyessään" taitaa hyvinkin pitää paikkansa.

 

♠♠♠♠♠

Tarvaatar

Hilja Valtonen: Tarvaatar

300 s., Otava 1995, isotekstinen

1.p. 1935

Syyskuun tavoin myös lokakuu alkoi Hilja Valtosen teoksen parissa. Tällä kertaa otin lukuvuoroon Tarvaattaren, joka kertoo opettajatar Marjukka Tarvaisesta, josta oli määrä tulla karjakko, mutta jonka näyttämisenhalu ajoi hänet opettajakouluun.

Marjukka on Tarvaisen isännän iltatähti, jonka äiti on kuollut. Isän kuoltua Marjukan velipuolet ovat valmiit potkaisemaan tämän pellolle ja Antti-veljen vaimo keksiikin lähettää Marjukan karjakkokouluun. Sisukkaasti Marjukka päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä ja hakea lainaa, jotta voi opiskella opettajaksi. Vaikuttimena on paitsi halu olla jotain muuta kuin karjakko, mutta myös halu näyttää entiselle ihailijalleen, että yhtälailla hänestäkin on opettajaksi. Valmistuttuaan Marjukka kiertää sijaisena koululta toiselle ja saa lopulta oman paikan. Juuri näitä vaiheita tämä teos keskittyy kuvaamaan.

Marjukka on hyvin samanlainen kuin Valtosen muutkin naishahmot: määrätietoinen, voimakastahtoinen, itsepäinen, sanavalmis, sisukas ja niin edelleen. Marjukassa on kuitenkin myös jotain herkkyyttä ja ehkä jonkinlaista heikkouttakin, jota hän ei suostu näyttämään, sillä Tarvaiset eivät itke. Opettajana Marjukka on pidetty ja menestyvä, vaikka aina kaikki ei menekään ihan niin kuin oli tarkoitus.

Teos ei keskity kuvaamaan pelkästään Marjukan vaiheita eri työpaikoissa, vaan tottakai kuvaan astuu ihailijoita ja romanssinpoikastakin. Marjukka on kuitenkin tottunut itsenäisyyteen eikä hänen sydäntään ole helppo kesyttää, etenkään kun karjakkokoulun aikainen hiihtotoveri jätti Marjukan rintaan hienoisen kaunan itämään.

Tarvaatar oli taattua Hilja Valtosta eli siis mukavaa ajanvietelukemista. Aivot sai relata ja tarina vei, kuten kunnon viihteessä kuuluukin.

Syyskuun luetut

Kun kirjoitin syyskuun alussa koontipostausta elokuun luetuista kirjoista, epäilin syyskuusta tulevan hyvä lukukuukausi. Ja olin kyllä totta vie oikessa, sillä tajusin juuri lukeneeni 13 kirjaa syyskuussa! Enpä ole pitkään aikaan lukenut yli kymmentä kirjaa kuukaudessa, joten tunnen tehneeni suuren urotyön, vaikka luettujen listalle mahtuukin kaksi lastenkirjaa. :-)

Syyskuu oli ihan mukava kuukausi, sillä tuntuu, että olen päässyt turhasta stressaamisesta eroon ja alkanut keskittyä kivoihin asioihin. Se näkyy paitsi lukutahdin kasvamisessa myös keittiön puolella tapahtuvissa luovissa kokeiluissa. Tunsin oloni ihan muumimammamaiseksi, kun valmistin ensimmäistä kertaa elämässäni kurpitsakeittoa (tosin myskikurpitsasta enkä tavallisesta). Myös leipomuspuolella tein kokeiluita, mutta en nyt niistä höpöttele enempää, kun eihän tämä ole mikään ruoka- tai lifestyle-blogi. :D

Syyskuun luetuissa kirjoissa oli paljon hyviä teoksia ja koin monta hyvää kirjahetkeä niiden parissa. Eniten odottamani teos oli Kate Mortonin Kaukaiset hetket, joka kyllä lunasti odotukseni. Yksi syyskuussa lukemistani kirjoista oli minulle jo entuudestaan tuttu, sillä luin Katja Ketun Kätilön nyt toista kertaa, koska halusin lukea sen uudelleen ennen kuin menin katsomaan siitä tehdyn elokuvan. En muuten näin sivumennen sanoen pitänyt kyseisestä elokuvasta, sillä mielestäni kirja oli paljon voimakkaampi ja elokuvassa joitakin asioita oli myös muutettu. Näyttelijäntyö teki vaikutuksen, mutta kyllä kirja on aina kirja.

Listana syyskuun luetut näyttää tältä:

Hilja Valtonen: Nykyhetken tyttölapsi

Linda Olsson: Kaikki hyvä sinussa

Katja Kettu: Yöperhonen

Katja Kettu: Kätilö

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta

Enna Airik: Korppipäinen mies

Satu Mattila-Laine: Parantola

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

Kate Morton: Kaukaiset hetket

Teija Rekola: Eetu ja ruma Rusina 

James Bowen: Bobin maailma 

Audrey Magee: Sopimus 

John Green: Arvoitus nimeltä Margo

Aika uutuusvoittoinen lista kyllä näkyy olevan. Joskus harmittaa, että mun on pakko ahnehtia kaikki kiinnostavat uutuudet "tänne mulle heti nyt", kun on olemassa niin paljon kiinnostavia vähän vanhempiakin teoksia, joiden lukeminen aina siirtyy johonkin kaukaisuuteen. Ehkä vanhana kiikkustuolimuorina ehdin keskittyä niihin.. :-D

Mutta nyt sen pidemmittä löpinäittä hyvää lokalukukuuta! Yksi kirja olisi jo lokakuulle luettuna, bloggaan siitä lähipäivinä. :)