Neropatin päiväkirja 4 - Kovan onnen kesä

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja 4 - Kovan onnen kesä

218 s., WSOY 2012

alkup. Diary of a Wimpy Kid: Dog Days, 2009

suom. Sakari Hyrkkö

 

Neropatin päiväkirjojen lukeminen on ollut muutaman kuukauden tauolla, mutta nyt tuntui sopivalta jatkaa sarjan lukemista. Tällä kertaa vuorossa oli neljäs osa, joka on nimeltään Kovan onnen kesä.

 

Greg Heffleyn mielestä täydellinen loma muodostuu yövalvomisista ja päivällä nukkumisesta, konsolipelien pelaamisesta ja sisätiloihin linnoittautumisesta. Valitettavasti hänen vanhempansa ovat eri mieltä asiasta ja äiti haluaakin perheen viettävän niin yhteistä aikaa ulkoilmassa kuin poikien viettävän kahdenkeskistä isä-poika -aikaa. Näyttää siltä, että Gregin kesästä muodostuu todellinen kovan onnen kesä.

 

Aikaisemmissa osissa tilannekomiikka ja tukalat tilanteet ovat yleensä napanneet minut heti mukaansa ja saaneet minut hykertelemään naurusta. Tällä kertaa minusta kuitenkin tuntui, että tarina lähti etenemään jokseenkin hitaasti, mutta kun se sitten lopulta tapahtui, oli naurunpyrskähdykset taattuja. Gregin kesän seuraamisesta muodostuikin ihan hauska lukukokemus! Ehkä hieman kuitenkin toivoisin, että Greg jo hieman kypsyisi, mutta toisaalta sarja perustuu kyllä nimen omaan Gregin hieman lapsekkaalle "kaikkivoipaisuudelle" ja hänen kuvitellulle erinomaisuudelleen sekä ironialleen, joten kovin radikaali muutos Gregissä muuttaisi myös sarjaa.

 

Uskoisin, että tämä kertomus Gregin kesäsuunnitelmista ja niihin puuttuvista vanhemmista on sellainen, johon nuoren lukijan on helppo samaistua. Tässäkin teoksessa tulee siis esiin aikaisemmista osista tuttu tietynlainen "nuoren itsekkyys", joka Gregistä huokuu. Myös vanhempien "tollous", jota teoksessa kuvataan humoristisesti muttei lainkaan ilkeästi, on varmasti monelle teinille samaistuttava aihe.

 

♠♠♠½

Ihana Venla T

Eppu ja Anna Nuotio: Ihana Venla T

159 s., Otava 2016

 

Kirjastossa käydessäni huomasin, että Venla T -sarjalle on ilmestynyt jatkoa, jota olinkin jo hieman ehtinyt kaivata. Ihana Venla T on sarjan kolmas osa ja minusta kyllä tuntuu, että tämä sarja paranee koko ajan.

 

Venla T on päättänyt, että tuleva syksy on todellinen muutosten syksy. Kaikki parhaat kaverit ovat painaneet valkolakkinsa keväällä päähän, mutta Venlan vuoro on vasta tulossa. Hän päättääkin hoitaa kirjoitukset kunnialla, jotta voisi kuulua syksyn ylioppilaisiin. Venla tuntuu rauhoittuneen muutenkin, sillä hän näyttäisi olevan vastuullisempi ja luotettavampi kuin aiemmin. Myös suhde espanjalaiseen vaihto-oppilaaseen, Jorgeen eli Horheen, on edelleen elossa, vaikka yleensä Venla on kämmännyt asiat alta aikayksikön. Venlan aikuistuminen on huomattavissa myös siinä, miten vakavasti hän suhtautuu työhönsä nettipalstalla, jossa hän vastailee nuorten lähettämiin kysymyksiin.

 

Minä pidin kovasti siitä, miten Venla hoitaa nykyään ihmissuhteensa ja ajattelee selkeästi muiden tunteita eikä vain ryntää päätä pahkaa koheltamaan jotain. Tuntui jotenkin huojentavalta, että jatkuva vaikeuksien verkko ei enää tuntunut riippuvan Venlan yllä, sillä etenkin ensimmäisessä osassa Venlan jatkuva tohelointi oli aika ärsyttävää ja tuskastuttavaa. Venla on varttunut ja sen huomaa - ja tällä kertaa joku aivan muu mokaa ja pahasti!

 

Aikaisemmista Venla-kirjoista tuttu huumori kukkii tässäkin teoksessa ja nauroin monta kertaa ääneen teosta lukiessani. Venlan päiväkirjamerkintöjen hienoinen itseironia ja kyky nauraa itselleen ja kuvata tilanteita koomisessa sävyssä on ihan verratonta luettavaa. Huumoria ei kuitenkaan ehkä ollut tässä teoksessa niin selvästi kuin aiemmissa osissa, sillä koska Venla ei joudu koko ajan mitä erikoisimpiin tilanteisiin, ei voi olla tilannekomiikkaakaan niin paljon. Vaikka eihän se määrä ratkaise vaan laatu!

 

Tämä kirja päättyi niin valoisasti, onnellisesti ja tulevaisuudenuskoisesti, että saa nähdä tuleeko tälle sarjalle enää jatkoa. Toisaalta nyt kerrankin voin kuvitella, että kaikki Venlan asiat järjestyvät, toisaalta taas Venlan seurassa viihtyisin kyllä vielä lisääkin. Mielestäni jo nämä kolme osaa ovat kuitenkin muodostaneet kiinnostavan kasvukertomuksen, sillä koko ajan on ollut nähtävissä Venlan aikuistuminen ja vastuullisempi suhtautuminen asioihin. Tässä kirjassa toisinaan Venlan huomiot ja kommentit osoittavat jo selkeästi näkemystä ja ymmärrystä, joten lienee parasta asennoitua siihen, ettemme enää välttämättä Venlan kanssa uusissa nuortenkirjoissa kohtaa.

 

♠♠♠♠½

Tervaksentuoksuinen erämaa

A.E. Järvinen: Tervaksentuoksuinen erämaa

222 s., WSOY 1984, 2.p.

1.p. 1948

kansi: Urpo Huhtanen

 

Meillä on kirjallisuuspiirin aiheena tänään eräkirjallisuus. Kyseinen genre on minulle hyvin vierasta maaperää, joten siinä mielessä on ihan hyvä, että kirjallisuuspiirin kautta tulee nyt tutustuttua edes yhteen teokseen ja kuultua sitten juttuja muiden lukemista kirjoista. Sain bloggarikollegoilta vinkkejä siitä, mitkä eräkirjat voisivat olla tutustumisen arvoisia. Lainasin useampiakin teoksia, mutta A.E. Järvisen tuotanto vaikutti kiinnostavimmalta, joten päädyin lukemaan Tervaksentuoksuisen erämaan.

 

Tervaksentuoksuinen erämaa on novellikokoelma, joka sijoittuu Lappiin. Novellien aiheena on useimmiten suden-, karhun- tai ahmanmetsästys. Välillä tuntuu, että novellit etenevät keskenään jokseenkin samalla tavoin, mutta jotenkin kirjailija aina onnistuu loihtimaan niihin edes pientä vaihtelua. Lisäksi parissa novellissa on eläinnäkökulma, joka oli melkoisen kiinnostava ja jopa ehkä hieman riipaisevakin.

 

Olisin kaivannut näihin novelleihin hieman lisää luontokuvausta, jota kyllä kaikissa oli, mutta toisinaan vain hieman kuriositeettina. Useimmissa novelleissa luontokuvauksesta jäi lähinnä mieleen havuvuoteet, ladut, rakovalkeat ja tervakset, joten luontoa olisi voinut kuvata hieman laajemminkin. Metsästyskuvausta novelleissa sen sijaan oli melko runsaasti ja vaikkei Järvinen kuvannut mitään nylkemisiä ja muita mitenkään yksityiskohtaisesti, niin en silti niistä oikein pitänyt aiheen vuoksi.

 

Tervaksentuoksuinen erämaa ilmestyi ensikerran vuonna 1948, jolloin Lapin sodan vaikutukset näkyivät alueen kasvistossa, eläimistössä ja ihmisissäkin. Joissakin novelleissa Järvinen käsittelee hyvin suoraan aihetta ja ehkä tietyllä tavalla ottaa kantaakin aiheeseen, sillä olihan Järvinen siviiliammatiltaan metsänhoitaja. Tuo kantaaottavuus oli mielestäni hyvin mielenkiintoista ja toi vaihtelua ja syvyyttä kokoelman tarinoihin.

 

Järvisen kerronta on mielestäni sujuvaa ja lukeminen tuntui vaivattomalta, vaikka en genreä kohtaan mitään erityistä mielenkiintoa tuntenutkaan. Voisin joskus mahdollisesti lukea lisääkin Järvisen erätarinoita, jos minuun yhtäkkiä iskee kipinä eräkirjallisuutta kohtaan. Ihan kelpo tuttavuus siis!

Rakkautta, vahingossa

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

239 s., Tammi 2013

 

Minulle iski taas sopiva chick litin nälkä, joten päätin lukea ainoan minulla vielä lukematta olleen Veera Vaahteran teoksen. Rakkautta, vahingossa osoittautui yhtä viihdyttäväksi ja mukaansatempaavaksi teokseksi kuin kaksi muutakin Vaahteran teosta.

 

Pihla Vanaja on kolmikymppinen nainen, joka huomaa yllättäen olevansa tilanteessa, jota hän on kaikin keinoin pyrkinyt välttelemään: hän on raskaana ja yksin. Miesystävä Otto päätti vauvauutisen kuultuaan lähteä Intiaan meditoimaan, vaikka mies olikin vaikuttanut kaikin puolin sopivalta isäkandidaatilta. Pihlakin pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtee Tornionjokilaaksoon tyhjilleen jääneeseen mummolaansa, joka kuuluu nyt hänelle. Pihla päättää selviytyä, sillä hänen esikuvansa Gerda-mummi oli sitkas pohjoisen nainen ja sellainen Pihlakin päättää olla.

 

Elämä pohjoisessa osoittautuu kuitenkin oletettua haastavammaksi, sillä pelkästään kesät siellä viettänyt Pihla joutuu tunnustamaan itselleen, että hän ei ehkä olekaan niin itsenäinen kuin oli kuvitellut. Ryhdistäytyneenä hän päättää hankkia ajokortin ja ajo-opettajakseen hän saa naapurin Arvon, jolla on ikää jo reippaasti mutta intoa kyllä piisaa. Lukija saakin kokea monta hulvatonta hetkeä Arvon omatekoisessa autokoulussa! Pihlan tulee luoda itselleen myös turvaverkko, jollainen jokaisella odottavalla äidillä oletetaan olevan. Tästä syystä Pihla päätyy masentuneiden äitien ryhmään ja saa monta arvokasta vinkkiä. Enemmän Pihlan ympärillä kuitenkin miehet pyörivät huolehtimassa, sillä Arvon lisäksi tämän vaimovainaan sukulaispoika Mårten tarjoaa auttavan kätensä samoin kuin kyläkauppias ja varsinainen naistenmies Leevi. Samalla Pihla pohtii olisiko Otosta kuitenkin isäksi.

 

Mielestäni Rakkautta, vahingossa on hauska selviytymistarina. Pihlan tilanne on ilman muuta ikävä, mutta hänen asenteessaan ja huumorintajussaan on juuri sopivasti ironiaa, joka saa ikävistäkin tilanteista esiin koomiset puolet. Tässä kirjassa olennaista on se, että Pihla on raskaana, joten mikään tavallinen romanttinen tarina tämä ei ole. Hänen kuvauksensa odotusajasta ja ympärillä pyörivistä ja raskauden loppumetreillä yhä enemmän huolestuvista miehistä oli hykerryttävää luettavaa. Miehistä tehdään tässä hieman avuttomia ja hölmöjä, mutta hyväntahtoisella tavalla. Pidin myös paljon Pihlan uusista tuttavista, ja erityisesti Arvo teki minuun vaikutuksen sympaattisella olemuksellaan.

 

Lapin miljöö ja maaseudun rauha oli tässä kirjassa juonen lisäksi yksi keskeisimpiä vetonauloja. Raskauden eteneminen ja vuodenaikojen kiertokulku kulkivat hienosti käsi kädessä, vaikka mikään maisemakuvaukseen ja vuodenkiertoon keskittyvä teos ei olekaan kyseessä. Miljöössä pidin myös siitä miten Pihla hakeutuu lapsuutensa turvapaikkaan ja löytää sieltä voimaa. Hänen mummolansa on kuvattu kutsuvasti ja hänen Gerda-mumminsa on tarinassa vahvasti läsnä, vaikka onkin jo kuollut. Sukupolvien jatkumo vetoaa minuun usein kirjoissa, ja niin kävi myös tämän teoksen kohdalla.

 

Veera Vaahteran teokset ovat saaneet minut todella pitämään chick litistä, vaikka aikaisemmin olenkin genreä jonkin verran vierastanut. Suosittelen kyllä tutustumaan hänen teoksiinsa, sillä ainakin minut ne ovat vieneet mukanaan!

 

♠♠♠♠½

Elämänlanka

Victoria Hislop: Elämänlanka

442 s., Bazar 2014

alkup. The Thread, 2011

suom. Susanna Tuomi

 

Victoria Hislop on kirjailija, jonka kirjailijankyvyistä minulle on jäänyt positiivinen mielikuva jo ennen kuin olin lukenut ensimmäistäkään hänen kirjoistaan. Mielikuvasta huolimatta en oikeastaan tiennyt mitä odottaa, kun aloin lukemaan Hislopin Elämänlankaa. Teos osoittautui sisällöltään paljon laajemmaksi kuin aavistinkaan, sillä takakannen perusteella olin vähän kuvitellut, että kyseessä olisi jokin rakkaustarina. On Elämänlanka sitäkin, mutta samalla se on myös otteessaan pitävä tarina Kreikan historian mullistuksista, joihin kietoutui lukuisia ihmiskohtaloita.

 

Kun Dimitri Komninos syntyy vuonna 1917, syttyy samana päivänä hänen kotikaupungissaan Thessalonikissa tuhoisa tulipalo, jossa tuhoutuu monta kotia ja kukoistavaa yritystä. Rikkaan perheen esikoinen varttuu elämänsä ensimmäiset vuodet vaatimattomissa oloissa tulelta säästyneessä äitinsä lapsuudenkodissa Irinikadulla, mikä jättää hänen ajattelutapaansa todellista avarakatseisuutta. Vuonna 1922 Smyrnassa pikkutyttö Katerina Sarafoglou pakenee äitinsä ja sisarensa kanssa Turkin sotajoukkoja. Kaaoksen keskellä tyttö kadottaa perheensä, mutta hän pääsee Thessalonikiin matkaavaan laivaan ja päätyy ystävällisen Eugenian hoiviin. Thessalonikissa Eugenia, hänen kaksostyttönsä ja Katerina pääsevät asumaan Irinikadulle, josta muslimiperhe on väestönvaihdossa pakotettu siirtymään Turkin alueelle. 

 

Yli 80 vuotta myöhemmin Dimitri ja Katerina kertovat tarinansa pojanpojalleen. Tarinaa sävyttävät muun muassa etniset vainot, natsimiehitys, sisällissota sekä taloudelliset nousu- ja laskukaudet, joista sitkeät thessalonikilaiset yrittivät selviytyä parhaan kykynsä mukaan. Vaikka olen kuvitellut, että minulla on kohtalaisen hyvät perustiedot historiasta, minun täytyy tunnustaa, että nämä Kreikan vaiheet olivat minulle ihan uutta tietoa. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä mitä maa ja sen kansalaiset ovat vuosien aikana joutuneet kärsimään. Hislop kirjoittaa mieleenpainuvasti ja koskettavasti siitä, miten ihmisiä vaihdettiin kuin tavaraa, miten etniset vainot romuttivat monta unelmaa ja miten hirveän monet ihmiset kärsivät puutetta ja kurjuutta.

 

Hislopin henkilöhahmoihin on helppo kiintyä. Vaikka Dimitri ja Katerina muodostuivatkin tarinan keskushenkilöiksi, niin myös juutalainen Morenon perhe jäi mieleeni voimakkaasti, sillä heidän kauttaa Hislop kirjoittaa natsimiehityksen ajasta ja juutalaisten pakkosiirrosta Puolaan. Siinä missä Morenojen oli vaikea lähteä kotimaastaan, oli myös heidän lukuisille ystävilleen vaikea luopua perheestä, joka oli kaikella tapaa niin samanlainen kuin heidän omansa, mutta uskonto leimasi heidät erilaisiksi, vääränlaisiksi. Hislopin luoma kuva monikulttuurisen Thessalonikin muutoksista on niin elävä, että tämä kirja ei taatusti unohdu mielestäni.

 

♠♠♠♠♠

Verenpisara ikkunalla

Enni Mustonen: Verenpisara ikkunalla

331 s., Otava 1998

 

Minun on jo pitkään ollut tarkoitus tutustua Enni Mustosen Koskivuori-sarjaan, mutta joka kerta kun olen aikonut ryhtyä tuumasta toimeen, on sarjan avausosan jokainen nide ollut lainalla. Nyt lopultakin osuttiin kirjan kanssa yhtä aikaa oikeaan paikkaan ja pääsin aloittamaan sarjan lukemisen. 

 

Verenpisara ikkunalla on Koskivuori-sarjan avausosa ja sijoittuu vuosiin 1917-1918. Päähenkilöinä tässä kaksiäänisessä romaanissa ovat kansakoulunopettajatar Saara Kavenius sekä torpparin tytär ja kartanon sisäpiika Vappu Koivikko. Oulusta kotoisin oleva Saara saapuu Etelä-Hämeeseen vastavalmistuneena opettajattarena saatuaan työpaikan Koskivuoren yksiopettajaisesta koulusta. Heti saavuttuaan Saara tutustuu samanikäiseen torpantyttäreen Vappuun, joka on koko ikänsä asunut samoilla seuduilla. Sosialistien agitaatio yltää Koskivuorelle saakka ja se ei voi olla vaikuttamatta nuorten naisten ystävyyteen, etenkään kun Saara asuu kartanossa ja Vappu on sosialistiagitaattorin morsian. Kun sisällissota Suomessa syttyy, joutuvat niin Saara kuin Vappukin valitsemaan kenen puolella he loppujen lopuksi ovat - puolueetonta vaihtoehtoa kun ei tunnu olevan olemassa.

 

Minun täytyy sanoa, että tykästyin tähän kirjaan todella paljon. Tiesin toki entuudestaankin, että Mustonen osaa kirjoittaa vetäviä historiallisia romaaneja, mutta en silti uskonut Koskivuori-sarjan avausosan vaikuttavan minuun erityisen voimakkaasti. Lukemisen edetessä huomasin kuitenkin useampaan otteeseen niiskuttavani nenääni ja kyynelten sumentavan näkökentän, sillä niin koskettavasti Mustonen on mielestäni kuvannut sitä hätää ja epätoivoa, jota sisällissodan syttyminen aiheutti. Huomasin myös entistä vahvemmin ajattelevani miten järjetön tuo sota olikaan ja miten järjettömästi molemmat puolet toimivat. Mielestäni Vapun kertojanääni kuvaa erityisen hyvin kaikkea sitä ristiriitaa, mikä vallitsi vaatimusten ja omien tekojen välillä - lakkoiltiin ja jätettiin peltotyöt tekemättä ja lehmät lypsämättä, kun samaan aikaan kärsittiin ruokapulaa. Kukin toimi tavallaan oman asiansa edistämiseksi ja sitä Mustonenkin kuvaa ja vieläpä sangen puolueettomasti. Kun teoksessa on kaksi eritaustaista kertojaa, päästään kuulemaan molempien puolien ääntä.

 

Vaikka Mustonen mielletäänkin usein nimen omaan viihdekirjailijaksi, tämä teos on taas omiaan osoittamaan hänen kykynsä kirjoittaa myös vakavemmista aiheista. Mustonen hallitsee myös historian, joten teoksen lukeminen oli todella mukavaa kaikista sen kuvaamista ikävistäkin tapahtumista huolimatta. En lainkaan ihmettele miksi Koskivuori-sarja tuntuu olevan alati menollaan kirjastosta, sillä sen suosio on tämän avausosan perusteella helppo ymmärtää.

 

♠♠♠♠½

Helmikuun luetut

Helmikuu oli minulle jokseenkin toiminnantäyteinen kuukausi, mutta ehdin lukemaankin peräti 11 kirjaa. Helmikuun alussa liukastelin lumitöissä ja kaatuessani kalautin käteni oikein kunnolla, mutta siitä ei onneksi löytynyt murtumaa. Käteni oli kuitenkin sen verran arka, että en halunnut sitä liikaa rasittaa ja niinpä vietin aikaani mm. kirjojen parissa. Lukemiseen en kuitenkaan ehtinyt kyllästyä ja lukuinto jatkui toipumisen jälkeenkin, joten mikäs siinä oli lukiessa. :-)

Helmikuun kirjalistani on sikäli poikkeuksellinen, että annoin peräti neljälle teokselle täydet pisteet. Annan aina pisteet päällimmäisen fiilikseni mukaan ja jos en kerta kaikkiaan osaa sijoittaa teosta arvoasteikolleni, jätän sen arvosanoittamattomaksi. Nuo neljä teosta kuitenkin olivat niin mainioita, että oli turha pohtia sen kummemmin minkä arvosanan antaisin - kun ei voinut muuta kuin antaa täydet pisteet. Kuukauden kärkiteoksia olivat siis Naisten työt, Luoja lasta auttakoon, Tuonella kulkijat ja Lopotti. Lähelle pääsi myös DIMILY - Rakastan, jonka jatko-osaa odotan jo mielenkiinnolla. Kuukauden positiivisin yllätys oli varmaankin Turgenevin Aateliskoti, joka muutti mielikuviani venäläisistä klassikoista.

Ja tässähän se lista onkin:

Sirkka-Liisa Ranta: Naisten työt - Pitkiä päiviä, arkisia askareita 

Estelle Maskame: DIMILY - Rakastan 

Kaari Utrio: Ruma kreivitär 

Mesterton ym.: Hovimäki - Oolannin sodasta sortovuosiin 

Milla Keränen: Kapteeni 

Martin Widmark: Palokunnan arvoitus 

Ivan Turgenev: Aateliskoti 

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon 

Mervi Heikkilä: Tuonella kulkijat

Tommi Kinnunen: Lopotti

Leena Lehtolainen: Rautakolmio

Toivottavasti maaliskuussa saadaan nauttia ihanasta kevätauringosta, jota ainakin kuunvaihde on lupaillut jo. Maaliskuuhan lasketaan kevätkuukausiin ja kyllä tänään aamupäivällä lenkillä ollessa aurinko jo mukavasti lämmitti selkää kevättä lupaillen. :-)

Siispä hauskaa ja aurinkoista lukukuuta kaikille!