Sydämeen tatuoitu

Marja Korhonen: Sydämeen tatuoitu

184 s., Myllylahti 2017

 

Kun Marja Korhosen toinen teos Sydämeen tatuoitu alkoi kiertää kirjastossa ahkerasti lainalla, en tiennyt lainkaan mikä tämä kysyntää herättänyt teos oikein on. Kerran pysähdyin lukemaan takakansitekstiä ja kiinnostuin minäkin, sillä teoksessaan Marja Korhonen kertoo elämästään locked-in-syndrooman kanssa.

 

Korhonen oli 42-vuotias saadessaan vuonna 2004 aivorunkotukoksen, joka hoitovirheen vuoksi pääsi aiheuttamaan hänelle locked-in-syndrooman. Syndroomaan kuuluu, että potilaan keho halvaantuu, mutta mieli pysyy entisellään. Puhumisesta ja nielemisestä tulee syndrooman myötä mahdotonta, mutta Marja Korhonen viestii kirjaintaulun avulla ja kirjoittaa kirjansa ihan itse näpytellen otsahiirellä tarinansa kirjain kirjaimelta. Korhosen teos osoittaa, että vakavastakin tilanteesta voi selvitä eteenpäin ja elämään löytää uusia ilonaiheita sairauden myötä menetettyjen tilalle. Hänestä henkii sellainen elämänmyönteisyys, jota yleensä tapaa turhan harvoin.

 

Tämä teos sai minut ajattelemaan paljon vaikeuksien voittamista, esteiden ylittämistä ja elämänmyönteisyyden valtavaa voimaa. Marja Korhonen ei ole katkera eikä nurise tilastaan. Hän kertoo rehellisesti kokemuksistaan ja myöntää, että joistain asioista - kuten saunomisesta -luopuminen on ollut haikeaa, mutta paljon on tullut tilalle. Korhosen ensimmäinen kirja Häivähdyksiä kertoo hänen sairastumisestaan ja paluustaan omaan kotiinsa. Esikoisteos teki hänet tunnetuksi ja Korhonen onkin kiertänyt ahkerasti kertomassa sairaudestaan ja ajanut suvaitsevaisuuden asiaa.

 

En ole lukenut Korhosen aiempaa teosta, mutta vaikka hän tässä teoksessa kertoo lähinnä elämästään nyt, välittyy tästä silti vahvasti miten valtavan toipumisprosessin hän on käynyt läpi. Tuntuu kyllä todella uskomattomalta, että kenellekään voi sattua mitään sellaista kuin mitä Korhoselle on käynyt. Ehkä jonain päivänä lääketiede pystyy auttamaan myös halvaantuneita potilaita. Sitä Korhonen ei kuitenkaan jää odottelemaan vaan elää elämäänsä täysin palkein. Korhonen osaa olla kiitollinen elämänsä iloisista asioista eikä vaivu synkkyyteen. Se olisi hyvä oppi itse kunkin muistaa! Suosittelen tutustumaan tähän elämänmyönteiseen lukupakettiin.

Ennen lähtöä

Leena Lehtolainen: Ennen lähtöä

10 cd-levyä, 12 h 24 min.

BTJ Finland, 2014

alkup. Tammi 2000

lukija: Krista Putkonen-Örn

Kuuntelin suurimmaksi osaksi jo kesäkuun alussa dekkariviikolla Leena Lehtolaisen teoksen Ennen lähtöä. Blogini kuitenkin laahaa tällä hetkellä hieman jälkijunassa, joten saatte lukea tästä vasta nyt. Ennen lähtöä on Maria Kallio -sarjan 7. osa.

Tässä teoksessa Maria tiimeineen saa selvitettäväkseen kaupunginvaltuutettu Petri Ilveskiven surman. Tiimi pääsee nopeasti tekijän jäljille, vaikka Ilveskiven kimppuun hyökättiinkin metsäisellä polulla katseiden ulottumattomissa. Tapaus mutkistuu, kun oletettu tekijäkin näyttää olevan kadoksissa. Lisäksi näyttää siltä, että kuolemaan johtanut pahoinpitely on ollut tilaustyö, joten herää kysymys kuka ja miksi tilasi Ilveskiven pahoinpitelyn. Syitä voisi olla moniakin: Ilveskiven homous herättää närää, mutta toisaalta Ilveskivi saattoi tietää jotain sellaista, josta olisi ollut parempi olla täysin tietämätön.

Marian tiimi toimii jälleen kerran ansiokkaasti, mutta ylemmältä taholta suhtaudutaan tutkimuksiin karsaasti ja niiden keskeyttämistä vaaditaan. Marian epäilyt salakähmäisestä päätöksenteosta yltyvät entisestään, kun erästä juttuun keskeisesti liittyvää vaikuttajaa tunnutaan tiedottavan tutkimusten edistymisestä tiiviiseen tahtiin. Jutun ripeä selvittäminen on Marian tiimissä etusijalla, vaikka tutkinnan keskeyttämisestä puhutaan, sillä uhka näyttää kohdistuvan jo Marian perheeseenkin. 

Poliisin työn ohella sarjan tässäkin osassa on keskiössä myös Marian ja Antin perhe-elämä. Perheeseen kuuluu jo pieni Iida, mutta ajatus toisesta lapsesta elää etenkin Antin haaveissa. Maria luovii erilaisten tulevaisuudentoiveidensa ristipaineessa eikä oikein itsekään tiedä mitä tulevalta kaikkein eniten toivoo. Huolia aiheuttaa myös työn riskialttius, joka näyttää ulottuvan jo Marian kotiin asti.

Ennen lähtöä osoittautui yhtä sujuvasti eteneväksi dekkariksi kuin aikaisemmin lukemani/kuuntelemani sarjan vanhemmat osat: uudemmat osat eivät ole tuntuneet niin vetäviltä kuin tämä aikaisempi tuotanto. Olen nyt käynyt tämän sarjan lähestulkoon läpi, sillä enää yksi osa on kuuntelematta. Syksyllä sarjaan on toki tulossa jatkoa ja olenkin tulevan äänikirjan jo varannut. Vaikka Lehtolaisen kirjoissa on mielestäni usein jotain pientä hiomisen varaa, ovat ne kuitenkin viihdyttäviä ja mukaansatempaavia, ja niiden henkilöhahmojen parissa aika kuluu. Ehkäpä siis siirryn tämän sarjan jälkeen Lehtolaisen Hilja Ilveskero -sarjan pariin.

♠♠♠♠

Aino Kallas - Maailman sydämessä

Silja Vuorikuru: Aino Kallas - Maailman sydämessä

322 s., Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017

kannen suunnittelu: Anne Kaikkonen, Timangi

kannen valokuva: Salon Strindberg, Historian kokoelma, Museovirasto

 

Kiinnostukseni Aino Kallaksen elämää ja tuotantoa kohtaan heräsi melko tarkalleen 9 vuotta sitten. Olin tuolloin ysiluokkalainen ja meidän piti koulussa tehdä äidinkielen kurssille isompi essee, joka käsittelisi jotakuta kotimaista kirjailijaa. Olisin alunperin halunnut aiheekseni Väinö Linnan, mutta se meni nenäni edestä. Toinen vaihtoehtoni oli Aino Kallas, jonka elämään uppouduin suurella mielenkiinnolla. Alkukipinä Kallasta kohtaan syttyi Raili Mikkasen kirjoittaman, Aino Kallaksen nuoruutta käsittelevän nuortenromaanin Ei ole minulle suvannot ansiosta. Kiinnostuin kovasti myös Kallaksen tuotannosta, josta luin kolme teosta vaaditun yhden sijaan. Käsittelin esseessäni teosnäytteenä pääosin Sudenmorsianta, mutta luin myös Reigin papin ja Barbara von Tisenhusenin. Kallaksen elämästä jäi paljon mieleen, mutta Silja Vuorikurun teoksessa Kallaksen henkilöstä avautuu paljon sellaisia puolia, joita en aiemmin ole osannut ajatella enkä muista hänestä ihmisenä oikeastaan edes kirjoitetun.

 

Silja Vuorikurun tietokirja on ansiokasta työtä. Se käsittelee Aino Kallaksen elämää lapsuudesta kuolemaan saakka monipuolisesti, kiinnostavasti ja selkeästi. Teoksessa kulkee rinnakkain Kallaksen yksityiselämä ja kirjailijan työ, jolloin lukijalle avautuu hyvin miten suuri vaikutus Kallaksen omalla elämällä ja kokemuksilla oli hänen tuotantoonsa. Vuorikuru toteaa, että monilla Kallaksen aikalaisilla oli mielikuva hieman itsekkäästä taiteilijasta, joka vain koreili strutsinsulissaan. Kieltämättä tuo mielikuva kantaa mielestäni edelleen ja minullakin on ollut sellainen mielikuva, vaikka Kallaksen elämään olenkin ollut perehtynyt jossain määrin. Kallas kohtasi elämässään monia suuria suruja, mutta hän kesti hämmästyttävän vahvasti. Ehkä juuri se on omiaan lisäämään tiukasti istuvaa mielikuvaa hänestä yleensä. Vaikka tämä teos ei pyri luomaan Kallaksesta kaunisteltua kuvaa, tuli hänestä minulle nyt entistä inhimillisempi kaikkine epäkohtineen.

 

Kirjailijan tuotantoa käydään tässä teoksessa läpi huolellisesti ja nostetaan esiin teosten saamat kritiikit ja kiitokset sekä se miten Kallas itse niihin suhtautui. Kallaksen kirjailijaminästä paljastui ainakin minulle paljon uusia puolia, sillä jotenkin olen aina ajatellut hänen teostensa syntyneen suhteellisen helposti. Kallas näyttää kuitenkin painiskelleen kirjoittamisen kanssa välillä hyvinkin paljon. Lukiessa tätä teosta Kallaksen tuotannon moninaisuus alkoi paljastua minulle, sillä en ollut aikaisemmin oikein käsittänytkään miten paljon Kallas ehti julkaista elämänsä aikana. Itseäni hämmästytti se, miten Kallasta kohdeltiin elinaikanaan: hänen tuotantoaan ei arvostettu läheskään sen ansaitsemissa määrin, hänestä tehtiin juureton niin Suomessa kuin Virossakin mieltämällä hänet toisen maan kansalaiseksi ja kirjailijaksi, ja häneen kohdistettiin ankaraakin kritiikkiä jo pelkästään syntyperän vuoksi. Mutta Kallas kirjoitti silti eikä lannistunut, vaikka välillä tuntuu kuin hänet olisi oikein yritetty nujertaa.

Tämä teos oli oikein mielenkiintoinen ja herätti paljon ajatuksia, joiden jäsentäminen tuntuu hieman hankalalta niiden runsauden vuoksi. Sen voin kuitenkin sanoa, että tämä on varmasti kiinnostavaa luettavaa muillekin kuin Kallaksen elämästä kiinnostuneille tai hänen tuotantoaan tunteville, sillä hänen elämäänsä mahtui niin monta kohtalon käännettä, että niissä riittää ihmeteltävää aivan kaikille. Mielestäni Kallas on menestyksekkään uransa vuoksi todella ansainnut elämäkerran, jota jo hänen eläessään alettiin kirjoittaa, mutta jota ei koskaan tehty sellaisenaan valmiiksi. Nyt Vuorikuru on tehnyt työn alusta loppuun, ja kiitos siitä hänelle!

Filippa

Kristiina Vuori: Filippa

13 h 26 min., 1 mp3-levy

Tammi 2017

lukija: Kirsti Valve

kansi: Mika Kettunen

 

Kuuntelin viime kesänä äänikirjana Kristiina Vuoren teoksen Kaarnatuuli. Se oli ensikosketukseni Vuoren teoksiin ja tykästyin kovasti, joten halusin kuunnella myös uutuusteoksen Filippa. Tämän jaksoin kuunnella keskittyneesti läpi, vaikka mp3-levyjen kuuntelu vaatiikin nyt kärsivällisyyttä: läppärini ei toista raitoja automaattisesti, vaan ne pitää aina erikseen valita pyörimään. Filippan tarina on kuitenkin sen verran hyvä, että jaksoin moisen vaivan nähdä sen kanssa!

 

Filippa kertoo Flemingin mahtisuvun tyttärestä, joka tuntuu jäävän etenkin Klaus-veljensä varjoon. Filippa on lain puitteissa veljensä holhousvallan alla, sillä sisarusten isä on kuollut. Asemastaan huolimatta Filippa on vahvatahtoinen ja luotsaa omaa osuuttaan perinnöstä taitavasti. Yläneen kartanossa Filippa tunnetaan herrattarena, joka on vankka mutta lempeä, mistä syystä hän on pidetty alustalaistensa keskuudessa. Omaa elämäänsä Filippa ei lain mukaan voi hallita kuten tilaansa, sillä ilman holhoojan suostumusta avioliiton solmiminen on vaikeaa ja suostumuksetta avioituminen tarkoittaa perintömaista luopumista. Miksi varakkaan perheen tyttären ei sallita pääsevän aviosäätyyn? Miltä Filippasta tuntuu olla oman elämänsä herratar, mutta ei kuitenkaan aivan? Kuka oikeastaan oli Filippa Fleming?

 

Tarinan kertojana toimii Filippa, joka kuvaa tuntojaan elämänsä varrelta. Hän purkaa sydäntää ja puhuu ikään kuin puhuu veljelleen Klausille, jonka hyväksyntää toisaalta janoaa, mutta jota toisaalta jossain määrin uskaltaa uhmatakin. Filippan tarinasta käy ilmi miltä tuntuu toisaalta pelätä veljensä mielipidettä, mutta kuitenkin tuntea pakottavaa tarvetta päättää omasta elämästään ja toisinaan uhmatakin veljensä mielipidettä. Teos loihtii esiin kuvan naisesta, joka ei ehkä ihan itsekään tiedä mitä haluaa. Se myös näyttää miten ahdas 1500-luvun yhteiskuntajärjestys oli naisen näkökulmasta.

 

Mielestäni Kristiina Vuori on kirjoittanut mielenkiintoisen tulkinnan mahtisuvun unohdetun tyttären elämästä. Historiantunneilta monille on varmasti jäänyt mieleen Klaus Flemingin nimi eikä siihen liitetyt mielikuvat ole välttämättä mukavia, mutta ainakaan itse en ole tullut aiemmin ajatelleeksi millaista mahtoi olla kuulua tuon miehen lähipiiriin. Tämä teos vastaa omalla tulkinnallaan siihen kysymykseen. Vaikka teos on suurimmaksi osaksi fiktiota, se tuntuu aidolta ja elävältä. Vuoren tulkinta Filippan elämästä on melko hätkähdyttävä ja mielestäni hieman inhottavakin, mutta samaan aikaan ehdottomasti myös mielenkiintoinen. Teos on kirjoitettu hyvin sujuvasti ja täytyy sanoa, että tarina vei mennessään.

 

♠♠♠♠

Toukokuun luetut

Kylmä, tuulinen ja kaikkea muuta kuin keväinen toukokuu on jäänyt taakse ja toivon todella, että lämpö saapuisi lopulta jäädäkseen koko kesäksi. Odotan jo innolla, että pääsisin uimaan luonnonvesiin ja lukemaan kirjoja rannalle auringonpaisteeseen, sillä se on kesäisiä mielipuuhiani. Kävin eilen äitini kanssa ajelemassa ympäri kotipitäjääni ja samalla poikettiin suvun kesäpaikalle. Lammen vesi oli vielä ihan tajuttoman kylmää, joten lämmintä ilmaa kaivataan että edes juhannuksena tarkenisi mennä uimaan. Kesällä minulla ei ole lomaa ennen elokuun loppua, mutta onneksi vuorokaudesta jää töiden jälkeen vielä monta tuntia aikaa tehdä kaikkea kesäistä kivaa. :)

Toukokuussa kirjablogistanian saavutti jälleen suruviesti, kun Ullan luetut kirjat -blogin Ullan puoliso ilmoitti Ullan menehtyneen vaikeaan sairauteen. Me kirjabloggajaat emme ole vielä tokeentuneet Lukutoukka-Kristan poismenon jättämästä aukosta, kun menetimme jo toisen bloggaajakollegan. Minä seurasin Ullan blogia melko ahkerasti ja toisinaan myös kommentoimme toistemme blogeja, ja vaikka emme tunteneet toisiamme sen kummemmin, veti tämäkin uutinen minut sanattomaksi. Minun täytyy myöntää, että nämä suruviestit ovat jonkin verran vaikuttaneet innokkuuteni pyöriä blogistaniassa, sillä se muistuttaa vielä tuoreesti kahden blogin hiljentymisestä.

En ole kuitenkaan menettänyt lukuintoani tai kiinnostustani bloggaamiseen, vaikka hieman olen joutunut ajatuksiani keräilemäänkin välillä. Luin toukokuussa kahdeksan kirjaa, joista viimeisin oli oikein täysosuma minulle. En voi kylliksi hehkuttaa Kirsi Pehkosen uutuusteosta Sydämenasioita Jylhäsalmella, joka viritti mieleni kesätaajuudelle erittäin onnistuneesti. Myös Enni Mustosen Ruokarouvan tytär lunasti odotukseni. Lukukuuni oli monipuolinen ja kiinnostava: viihdettä, romantiikkaa, erotiikkaa, tietokirjallisuutta, nuortenkirja, historiaa ja kissatarinoita.

Mervi Koski: Maailman merkillisimmät kummitustarinat 

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär 

Tuula Kallioniemi: Villi viikko

Tommi E. Virtanen: Suomen Huutokauppakeisari - Keisarin vanhat aarteet 

Mila Teräs: Jäljet - romaani Helene Schjerfbeckista 

Irene Cao: Sinun kosketuksesi 

James Herriot: Elämäni kissat

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella 

Kävin toukokuussa myös teatterissa, sillä lopultakin otin itseäni niskasta kiinni ja hankin lipun Seinäjoen kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla -näytelmän esitykseen. Tiesin jo heti ensi-illan koittaessa haluavani nähdä kyseisen näytelmän, mutta vasta viime tingassa varasin lipun viimeiseen näytökseen. Täällä Pohjantähden alla -trilogia ja etenkin sen ensimmäinen osa on vaikuttanut minuun paljon, sillä 15-vuotiaana kirjaa lukiessani maailmankuvani koki muutoksia ja teos on siksi minulle hyvin tärkeä. Teatteriesitys teki mielestäni hyvin kunniaa Linnan alkuperäisteoksille ja herätti paljon tunteita. Lavastus oli myös mielenkiintoisesti toteutettu, sillä se oli melko niukka ja jätti tilaa dramaattisille tapahtumankuvauksille ja kiinnitti huomion ansiokkaisiin roolisuorituksiin. Olen iloinen, että todellakin tulin menneeksi näytelmää katsomaan. Olen viimeksi käynyt teatterissa lukioikäisenä, jos kesäteatteria ei lasketa, ja kokemus oli oikein hyvä. Minun täytyy myöntää, että lipunostoani ehkä jonkin verran jarrutti se, että teatteri on minulle hieman vierasta maaperää ja ehkä alitajuisesti hieman jännitin miten kaikki toimii. Vaan kuten minulla on ollut tapana, niin uusia elämyksiä kohti vaan rohkeasti! Aion kyllä uusia teatterikäyntini jahka jotain kiinnostavaa tulee ohjelmistoon. :)

Vaikka en ole tehnyt kesäksi mitään erityisiä lukusuunnitelmia, haluaisin silti päästä lukemaan mahdollisimman paljon oman hyllyn lukemattomia kirjoja ja ottaa uusintalukuun joitain vanhoja suosikkeja. Kirjaston lainakirjoja on vielä vino pino odottamassa, mutta yritän olla nyt lainaamatta enää juurikaan enempää ja ujuttaa lainakirjojen lukemisen lomaan myös oman hyllyn kirjoja. Ainoa varma suunnitelmani on osallistua heinäkuussa Klassikkohaasteeseen, mutta muuten aion lukea fiilispohjalta. Tällä hetkellä minulla ei ole edes juurikaan varauksessa sellaisia teoksia, jotka saapuisivat kovinkaan pian, joten fiilispohjalta lukeminen on todellakin tavanomaista mahdollisempaa. Hauskaa ja lämmintä lukukuuta kaikille!

Sydämenasioita Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella

190 s., Karisto 2017

kannen kuva: Fredrik Schlyter/Johner

kannen suunnittelu: Saana Nyqvist

 

Aiemmin keväällä kirjakatalogista huomasin, että pian ilmestyy uuden maalaisromanttisen kirjasarjan avaus. Kyseessä on tietenkin tämä Kirsi Pehkosen Sydämenasioita Jylhäsalmella, jota hatarien muistikuvieni mukaan jossain kehuttiin takuuvarmaksi hitiksi Anneli Kivelän Katajamäki-sarjan faneille. Sen perusteella minäkin suosittelin tätä töissä asiakkaille, ja päätinpä itsekin tutustua tähän kirjaan ja katsoa mitä itse olisin tästä mieltä. Olen jo vuosia sitten lukenut Katajamäki-sarjan avausosan, ja pidin lukemastani, joten mikään huono suositus ei kyseiseen sarjaan rinnastaminen ole.

 

Sydämenasioita Jylhäsalmella kertoo alle 30-vuotiaasta Riinasta, jonka elämä on heittänyt ylösalaisin: Riinan avopuoliso Aki on pakannut tavaransa ja lähtenyt. Samalla ovenavauksella Riina menetti takuuvarman kesätyöpaikan Akin isän firmassa, mutta vastavalmistunut maisteri ei lannistu. Hän saa kesätyöpaikana Sirkka-tädin lossikahvilasta Jylhäsalmelta. Kaupungissa Riinaa on vaivannut levottomuus, mutta vähitellen saavuttuaan lapsuutensa kesämaisemiin Jylhäsalmelle hän huomaa rentoutuvansa ja nauttivansa kesästä ja työstään.

 

Miten nautittavaa luettavaa tämä olikaan! Tykästyin heti alusta lähtien teoksen idylliseen kesätunnelmaan, aitoihin ihmisiin ja mukavasti etenevään juoneen. Minä ihan jään odottamaan koska sarja mahtaa saada jatkoa, niin paljon tähän tykästyin. Mielestäni tämä onkin mitä erinomaisinta kesäluettavaa: rentoa, romanttista ja viihdyttävää. Jylhäsalmi lossikahviloineen, maisemineen ja ihmisineen piirtyi eteeni pirteänä, houkuttelevana ja ennen kaikkea idyllisenä - mutta ei liian, sillä paikka tuntui silti uskottavalta. Miljöö on ihastuttava ja kuvattu juuri sellaiseksi kuin kesäisen Suomen pitääkin olla. 

 

Päähenkilö Riina on järkevä ihminen ja pidin hänestä siksi aivan erityisesti, mutta ei uuden tulokkaan sukutaustasta ja miesasioista kiinnostuneet jylhäsalmelaisetkaan ikäviltä tuntuneet. Vaikka hahmoissa oli tiettyjä stereotyyppisiä piirteitä riuskasta tekijänaisesta vähän lapatossumaiseen vanhaanpoikaan asti eivät hahmot silti tuntuneet mitenkään kliseisiltä. Heidän parissaan viihtyi.

 

Vaikka sinänsä jotkin juonenkäänteet olivat ennalta-arvattavia, se ei haitannut minua yhtään, sillä tässä tarinassa on kuitenkin sopivasti yllätyksiä ja kiperiäkin paikkoja. Oikeastaan tämä teos on sekoitus kaikkea sitä mitä viihdyttävän hyvänmielen kirjan pitääkin mielestäni sisältää: huumoria, romantiikkaa ja vähän kommelluksiakin. Kyllähän tässäkin kirjassa on tietysti pieniä puutteita, sillä esimerkiksi lauserakenteet tuntuivat paikoitellen hieman kankeilta, mutta sellainen pikkujuttu on helppo antaa anteeksi, kun kirjassa on paljon enemmän niitä valloittavia piirteitä.

 

♠♠♠♠♠