Domowik

Ilkka Auer: Domowik

262 s., Haamu 2018

kansi: Ilkka Auer

Sainpas pitkästä aikaa luettua kirjan omasta hyllystä! Alunperin Domowik kotiutui minulle arvostelukappaleena kustantajalta, mutta tartuin siihen kuitenkin lopulta vasta näin vuosia myöhemmin. Kyseessä on nuortenkirja, jossa yhdistyy monta minua kiehtovaa elementtiä, kuten vanha kartano, sukusalaisuudet, kummalliset viestit ja maaginen realismi.

Vilma Sumeliuksen perhe muuttaa yllättävän testamentin myötä perimäänsä vanhaan Hästebäckin kartanoon lähelle Raaseporin linnaa. Perinnön jättänyt isosetä on jättänyt jälkeensä myös Vilmalle suunnattuja erikoisia viestejä, joiden avulla hänelle paljastuu vähitellen uuden kodin salainen puoli. Domowik-nimisen kotihengen avulla Vilma alkaa selvittää sukunsa arvoituksia.

Etukäteen tietämäni perusteella pidin melko todennäköisenä, että Domowik veisi minut mennessään oitis. Niin ei kuitenkaan käynyt, enkä oikeastaan missään vaiheessa lumoutunut teoksesta niin kuin etukäteen olin kuvitellut. Sinänsä juoni on ihan kekseliäs ja vanha kartanomiljöö kiehtova, mutta jokin tarinankerronnassa ei napannut mukaansa. Ehkä olin itsekin asettanut tälle liikaa odotuksia, mutta siitä huolimatta petyin. Ehkä 15 vuotta nuorempi minä olisi ollut tästä kirjasta ihan haltioissaan, mutta nyt tämän tarinan taika ei vain välittynyt minulle asti.

Lukupiirikirja: Kultahattu

F. Scott Fitzgerald: Kultahattu

220 s., Otava 1974, 1.p. 1959

alkup. The Great Gatsby, 1925

suom. Marja Niiniluoto

Tuntuu, että viime aikoina blogille ja kirjoille on taas ollut vaikeampi löytää aikaa. Blogin sisältökin tuntuu olevan lähinnä lukupiirikirjoja, vaikka muutakin on tullut luettua. Yritän nyt joulukuun aikana purkaa sumaa ja lukea enemmän omavalintaisia kirjoja nyt, kun lukupiiri jäi joulutauolle reilu viikko sitten.

Lokakuun toisella lukupiirikerralla keskustelimme F. Scott Fitzgeraldin tunnetuimmasta teoksesta, klassikkoasemankin saavuttaneesta Kultahatusta. Teos on ollut lukulistallani pienen ikuisuuden, mutta siitä huolimatta en ole siihen tullut tarttuneeksi. Täytyy sanoa, että odotukseni olivat melko korkealla ja hieman petyin.

Kultahattu kertoo ensisijaisesti Jay Gatsbysta, joka on ökyrikas ja ansainnut miljoonansa kieltolain aikaisella salakuljetuksella. Gatsby on luonut itselleen vankkumattoman maineen, jota sävyttää tietty mystisyys. Tarina kerrotaan Gatsbyn naapurissa asuvan pörssimeklari Nick Carrawayn tarkkailevien silmien kautta. Gatsbyn tarina on kaiken ulkopuolelle näkyvän loistokkuuden alla traaginen ja epäonninen.

Kultahattua on monesti luonnehdittu säkenöiväksi jazz-aikakauden kuvaukseksi, mutta minun oli aika vaikea erottaa tästä sen kummempaa säkenöintiä. Pikemminkin tämä tuntui melko unenomaiselta, verkkaiselta ja utuiselta kuvaukselta ylemmän luokan vetelehtivästä elämäntavasta. Mielipide oli lukupiiriläisten keskuudessa kokolailla yhteneväinen ja tästä virisikin kiinnostavaa keskustelua. Pohdimme myös mm. erilaisten kansikuvien vaikutusta odotuksiin. Olimme sitä mieltä, että tässä vuoden 1974 painoksessa tunnelma on melko hyvin sisältöä kuvaava, kun taas Leonardo di Caprion tähdittämän elokuvaversion kansi on tunnelmaltaan menevämpi.

Olen ihan tyytyväinen siihen, että olen nyt tutustunut tähän klassikkoon, mutta ei tämä minun kirjani ollut. Sen verran jäi kuitenkin vielä kiinnostamaan, että taidan tuoreimman elokuvaversion katsoa jossain vaiheessa.