Taipumattomat

Emilia Hart: Taipumattomat

WSOY 2024

alkup. Weyward

suom. Viia Viitanen

Maagista realismia minulle, kiitos! Ja sitähän Taipumattomat tarjoili. Mukaansatempaava tarina kertoo Weywardin suvun naisista, joista jokaisella on poikkeuksellisen voimakas luontoyhteys. Parantajan taidot ovat siirtyneet oppina äidiltä tyttärelle vuosisatojen ajan, vaikka noituussyytökset ovat pakottaneet Weywardit pitämään matalaa profiilia.

Tarina alkaa 1600-luvulta ja ulottuu aina meidän aikaamme asti, tosin harpaten pari vuosisataa kokonaan välistä. Kertomuksen aloittaa nuori Altha, joka on jäänyt yksin äitinsä kuoltua. Ainoa ystävä on hylännyt Althan eikä kukaan muukaan tunnu haluavan hänen seuraansa, sillä yleinen mielipide parantajantaitoisista naisista on alkanut kääntyä taikauskon ja noituussyytöksien puolelle. Hänen jälkeensä Weywardien suvusta ei löydy merkintöjä julkisista asiakirjoista ennen 1900-luvun alkua.

1900-luvun alussa kartanonherran nuori tytär Violet aistii luonnon äänet ja tuoksut poikkeuksellisen vahvasti. Hän on kiinnostunut hyönteisistä ja haluaisi biologiksi, mutta sellainen ei sovi hänen asemassaan olevalle neidolle. Äidin ikävä kaihertaa kipeästi eikä isä suostu kertomaan äidistä mitään. Tragedian jälkeen Violet päätyy äidinpuoleisille juurilleen ja hänen kykynsä vahvistuvat. Viimeisimpänä Weywardina tapaamme Katen, joka on joutunut väkivaltaisen miehensä alistamaksi ja yrittää epätoivoisesti saada vapautensa takaisin.

Taipumattomat on moniääninen romaani, jossa kertojat vuorottelevat lähes koko romaanin ajan samalla syklillä. Minulle käy tämäntyyppisissä romaaneissa helposti niin, että pidän joistakin kertojista enemmän kuin toisista, mutta tässä teoksessa pidin kyllä ihan jokaisesta yhtä paljon. Odotin koko ajan mielenkiinnolla mitä kunkin elämässä tapahtuu. Loppupuolella suvun tarina alkaa valjeta ensin Violetille ja sitten Katelle, jolloin juonisäikeet viimeistään yhdistyvät.

Pidin kirjan miljööstä, johon liittyy keskeisesti niin Althan, Violetin kuin Katenkin kohdalla sama maaseutukylä ja matalakattoinen pieni mökki, maa josta Weywardin naiset ovat saaneet voimansa jo vuosisatojen ajan. Kaikin puolin todella hyvä lukukokemus, jossa kantavana teemana on naisen asema eri aikoina.

Kohti vihreää laaksoa

Mark Sullivan: Kohti vihreää laaksoa

Sitruuna 2022

alkup. The Last Green Valley, 2021

suomentanut Arto Konttinen

äänikirjan lukijana Jukka Pitkänen

E-kirjaston käyttäminen ja kaupallisia sovelluksia suppeampi valikoima johdattaa sellaisten äänikirjojen äärelle, joita en ehkä muuten osaisi valita tai etsiä. Mark Sullivanin hieno hieno romaani on yksi niistä löydöistä. Kohti vihreää laaksoa on tosipohjainen kertomus Martelin perheestä, joka vuonna 1944 jätti kotinsa Ukrainassa ja lähti Stalinin joukkoja pakoon natsien luvatessa suojella puhdasverisiä saksalaisia, joita Martelinkin suku saksalaislähtöisenä edusti. Matkalla kohti turvaa, mielikuviensa vihreää laaksoa, Martelin perhe kohtaa monenlaisia käänteitä ja näkee monenlaisia kohtaloita, osa suoraan heidän elämäänsä osuvia.

Tarinan keskiössä ovat Emil ja Adeline sekä heidän kaksi pientä poikaansa, jotka lähtevät vaaralliselle matkalleen hevoskärryissään. Kumpikin hirmuhallinto pystyy vaikka mihin, siitä perheellä on omakohtaista kokemusta, mutta paikalleenkaan ei auta jäädä odottelemaan. Matkaa taitetaan yhdessä monien muiden pakolaisten kanssa, mukana myös Martelien muuta perhettä. Vaikka matka on kuluttava, on siinä koko ajan läsnä toivoa. Adeline turvaa jumalaansa, mutta Emil ei siitä saa lohtua. Kuitenkin maailmankaikkeudessa on jokin johdatus, joka tuo hyvät teot takaisin silloin kuin apua kipeimmin kaivataan.

Martelin perheen tarina on uskomattomalta tuntuva mutta silti tosi selviytymistarina. Minulle tämä on myös uudenlainen kuvaus toisen maailmansodan vaiheilta, sillä en ollut näin laajoista väestönsiirroista ollut aiemmin edes tietoinen. Yleinen historiankirjoitus, jota kouluissakin opetetaan, kertoo sodan suurista linjoista, mutta tällaiset tarinat jäävät jokaisen itse löydettäviksi. Sullivan on kirjoittanut perheen tarinasta mukaansatempaavan romaanin, joka jää ajatuksiin.

Emil ja Adeline ovat jotenkin niin sympaattisia ihmisiä, että heistä ei voi olla pitämättä. Vaikka jo takakansi paljastaa, että Martelit pääsivät kuin pääsivätkin vihreään laaksoonsa, muuttivat Yhdysvaltoihin ja loivat itselleen kodin ja elämän sinne, säilyy elämänpyörteiden tuoma jännitys silti loppuun asti. Pidin tästä kirjasta paljon ja aionkin tutustua myös Sullivanin toiseen tosipohjaiseen romaaniin Palavan taivaan alla.

Marja-Liisa Vartio: kuin linnun kirkaisu

Helena Ruuska: Marja-Liisa Vartio - kuin linnun kirkaisu

WSOY 2012

Marja-Liisa Vartion syntymästä tuli syyskuun alkupuolella kuluneeksi 100 vuotta. Olen lukenut hänen tuotantoaan vähitellen keväästä lähtien ja samalla etsinyt ja lukenut tietoa hänen elämästään. Helena Ruuskan kirjoittama elämäkerta kuului itsestään selvästi lukulistalle, sillä Vartion elämä ja tuotanto ovat todella kiinnostavia. Viimeistään elämäkerran lukemisen jälkeen on selvää, että Vartio ammensi teoksiinsa paljon omasta elämästään tai elämänpiiristään, mikä tuo oman kiinnostavan näkökulmansa hänen kirjoihinsa.

Ruuska on tehnyt taustatyönsä huolella ja hän viittaakin useassa kohtaa haastatteluihin ja painettuihin lähteisiin sekä Vartion omiin päiväkirjoihin. Mielestäni Ruuska tekee oikeutta Vartion persoonalle, joka ei impulsiivisuudessaan ollut aina Vartiolle itselleenkään helppo. Osansa levottomuuteen toi varmasti myös sairaudet, jotka herättivät aitoa kuolemanpelkoa ja hätää. On mielestäni järkyttävää miten väärin esimerkiksi hänen kilpirauhassairauttaan hoidettiin. Kilpirauhasen liikatoimintaa hoidettiin vajaatoimintana, joten ei ihme, että Vartio oli kuin tikahtumaisillaan.

Ajankuva on hyvää, on helppo kuvitella aikaa ja yhteiskuntaa, jossa Vartio eli. Hänen elämänpiiriinsä kuului joukko kirjailijoita ja runoilijoita sekä muita taiteilijoita. Heidän joukostaan hän löysi myös toisen aviomiehensä Paavo Haavikon, jonka kanssa eli elämäkerran perusteella ilmeisen tasa-arvoisessa ja lämpimässä avioliitossa, jossa ammatillista tukea jaettiin puolin ja toisin. Perhe-elämästä ja Marja-Liisasta äitinä olisin mieluusti lukenut enemmänkin.

Tämä on hyvin jäsennelty kokonaisuus, mutta kirjallisuusanalyysiä tässä on paljon. Sinänsä se on Vartion kaltaisen omasta elämästään ammentavan kirjailijan kohdalla luontevaa, mutta jos ei ole kaikkia teoksia vielä lukenut, saa väkisinkin juonipaljastuksia. Siksi jouduin tietyistä kirjoista kertovat kohdat lukemaan hieman valikoiden ja poimimaan niistä lähinnä ne kohdat, jotka koskettivat Vartion omaa elämää.

Lucrezian muotokuva

Maggie O'Farrell: Lucrezian muotokuva

Kustantamo S&S 2023

alkup. The Marriage Portrait, 2022

suomentanut Leena Ojalatva

äänikirjan lukijana Tuija Kosonen

Kuuntelin viime vuoden lopulla Maggie O'Farrellin historiallisen romaanin Hamnet. Koska pidin siitä, suositeltiin minulle Instagramin puolella myös Lucrezian muotokuvan lukemista. Tämä oli kyllä todella mukaansatempaava historiallinen romaani, jolla on Hamnetin tavoin todellisuuspohjaa. Romaani sijoittuu 1550-luvun Firenzeen ja kertoo Lucrezia de Medicistä ja tämän teini-ikäisenä solmitusta avioliitosta, joka päättyi traagisella tavalla.

Lucrezia de Medicin elämästä on säilynyt niukahkosti lähteitä, mutta tuon ytimen ympärille O'Farrell kirjoittaa mieleenpainuvan, aistivoimaisen tarinan nuoresta tytöstä, joka solmii avioliiton alunperin sisarelleen aiotun Ferreran herttua Alfonson kanssa. Lucrezia kuvataan sisarusparvestaan hieman syrjään jäävänä ja taiteellisesti lahjakkaana ihmisenä, joka pitää eläimistä ja jolla on herkkyyttä ymmärtää niitä.

Kun avioliitto solmitaan, on Lucrezia vasta teini-ikäinen. Ajan tavan mukaan hänen odotetaan synnyttävän poikalapsen, jota ei kuitenkaan kuulu. Ajan tavan mukaan vika on tietysti naisessa, joka ei tule raskaaksi. Se hiertää avioparin välejä, ja Lucrezialle alkaa muutenkin vähitellen valkenemaan millainen persoona hänen puolisonsa todellisuudessa on. Lucreziasta alkaa tuntua, että perillistä halajava puoliso haluaa hänestä eroon keinolla millä hyvänsä.

Lucrezian muotokuva on tiivistunnelmainen kirja. Sen miljöö on niin elävä, että tuntuu kuin minäkin olisin kulkenut mukana Firenzen ja Ferraran hoveissa. Viihdyin hyvin, vaikka tunnelma olikin paikoin painostava. Nuori Lucrezia oli loukussa avioliitossaan eikä ulospääsytietä ollut. Erityisesti tuon ajan "lapsettomuushoidot" tuntuivat pöyristyttäviltä: kaikki raskautumisen kannalta haitalliseksi ajateltu eli toisin sanoen kaikki mistä Lucrezia sai iloa viedään pois hänen ulottuviltaan.

Lucrezia de Medici kuoli vain noin vuoden kuluttua avioliittonsa solmimisesta, mikä herätti huhuja puolison osallisuudesta hänen kuolemaansa. Hänen kuolinsyynsä jopa selvitettiin niillä resursseilla, joita tuolloin oli käytettävissä, ja kuolinsyy todettiin luonnolliseksi, mutta silti sitkeä huhu on kantanut meidän päiviimme asti. Ja mitä tulee avioliiton lapsettomuuteen, kyse ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä ollut Lucrezian kyvystä tulla raskaaksi: Alfonso solmi myöhemmin vielä kaksi avioliittoa, joista molemmat olivat lapsettomia.

Muualla blogeissa:

Kirjaluotsi

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua

Lukupiirikirja: Hänen olivat linnut

Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut

Suuri suomalainen kirjakerho / Otava 1975

ensimmäinen painos 1967

postuumisti julkaistu teos

kansi: Seppo Polameri

Tänään Marja-Liisa Vartion syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Vaikka hän kuoli varhain, ehti hän luoda monipuolisen kirjallisen tuotannon runoutta ja proosaa. Olen hänen tuotantoaan lukenut vähitellen keväästä asti ja nyt käsittelimme lukupiirissä hänen pääteoksenaan pidettyä postuumisti julkaistua romaania Hänen olivat linnut. Sen viimeisteli Vartion puoliso Paavo Haavikko yhdessä Tuomas Anhavan kanssa.

Vartio oli väkevä kertoja, jolla oli taito luoda vahvoja tuokiokuvia. Se sekä originellit henkilöhahmot tekevät tästäkin teoksesta mieleenpainuvan. Omalaatuinen leskiruustinna elelee talossaan kotiapulaisensa Alman sekä täytettyjen lintujen kokoelmansa kanssa. Linnut ruustinna on perinyt mieheltään, jota ennen ne kuuluivat tämän Onni-sedälle. Hänen olivat linnut.

Teos rakentuu pitkälti dialogin varaan. Keskusteluissa ruustinna ja Alma kertaavat tapahtumia, joista he ovat selvästikin puhuneet monet kerrat aiemminkin. Ruustinna on tarkka yksityiskohdista, vaikka toisaalta myös taitava unohtamaan sen mitä haluaa unohtaa. Naiset kinastelevat jatkuvasti jostakin, mutta silti heidän välillään vallitseen jonkinlainen ymmärrys toisiaan kohtaan. Tuntuu, että kumpikin on joutunut pettymään elämään ja odotuksiinsa.

Ruustinnan ja Alman elämänpiiriin kuuluvat läheisesti rovastivainajan sisar Teodolinda ja tämän mies, apteekkari Holger. Teodolinda ja toinen sisar, kunnanlääkärin vaimo Elsa, pitävät lukua ruustinnan hallussa olevista suvun perintöesineistä. Omaisuuteen takertuminen ja sen haaliminen tuo elämään sisältöä. Perinnöstä riittää puhetta monet kerrat.

Lääkeriippuvainen ruustinna tuntuu olevan monelle painolasti. Hän onkin varsin hengästyttävä hahmo, joka saa milloin minkäkin päähänpinttymän. Hän suhtautuu lintukokoelmaansakin lähes pakkomielteisesti, vaikka nuorempana rovastin vaaliessa kokoelmaa ruustinna enemmänkin vihasi sitä. Monta kertaa Almakin aikoo lähteä, mutta tulee aina takaisin.

Lukukokemus oli hengästyttävä ja runsaasta dialogista johtuen vaati paljon keskittymistä. En tiedä missä määrin valmiiksi Vartio ehti tämän saamaan ennen kuolemaansa, mutta kirjoitusaikana hän sairasteli paljon, mikä arvioni mukaan jonkin verran näkyy tässä. Kokonaisuus ei ole täysin ehjä, tai sitten tämä vain vaatisi toisenkin lukukerran. Moni pitää tätä Vartion parhaana romaanina, mutta minä olen kuitenkin sitä mieltä, että Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö on vielä parempi. Lukupiirissäkin mielipiteet jakautuivat. Osa piti, osa ei oikein saanut tarinasta kiinni.

Kaunokaisia

Ann Napolitano: Kaunokaisia

WSOY 2024

alkup. Hello Beautiful, 2023

suomentanut Minna Kujamäki

kansi: Donna Cheng

Ann Napolitanon ensimmäinen suomennettu romaani Kaunokaisia näyttää olevan kirjansyksyn tapaus. Itse törmäsin siihen alunperin somemainoksessa, jossa kirjan luonnehdittiin olevan kuin nykypäivän Pikku naisia. Varsin ovela koukku viitata tunnettuun klassikkoon, sillä juuri se sai minut pysähtymään mainoksen äärelle. Pikku naisia on yksi teinivuosieni rakkaimmista kirjoista, joten Kaunokaisia päätyi lukulistalle. En huumaantunut tästä kirjasta samalla tavalla kuin moni muu, mutta pidin tästä kyllä.

Kaunokaisia on moniääninen romaani, jossa kertojina ovat Padavanon siskokset sekä heidän elämäänsä tupsahtava yksinäinen William. Tarina alkaa 1970-luvulta ja etenee lähelle nykypäivää. Hahmot jäävät väkevinä mieleen ja heidän suruihinsa ja iloihinsa on helppo tempautua mukaan.

Padavanon siskokset Julia, Sylvie, Cecelia ja Emeline varttuvat Chicagossa. Perheen taloudellinen tilanne on tiukka, mutta he pärjäävät. Isä Charlie ei murehdi turhia, vaan luottaa asioiden aina lutviintuvan. Hän siteeraa runoja ja tapaa tervehtiä tyttäriään aina sanoin "Hei kaunokainen". Äiti Rose kasvattaa takapihan kasvimaalla huolella vaalimiaan kasviksia, joita myy tai vaihtaa perheen tarpeiden mukaan. Katolilaisuus on läsnä, vaikka tyttäret ovatkin lähennä tapa-uskovaisia.

Vaikka perheellä on tiukkaa, ei tyttäriltä puutu mitään. Kaikkein tärkeintä on perheen keskinäinen kiintymys ja aivan erityisesti sisarten välinen solidaarisuus. He ovat keskenään erilaisia, mutta silti toistensa parhaita ystäviä ja uskottuja. Aivan kuten Pikku naisissakin. Ei ole mitään, mikä voisi  tulla heidän väliinsä. Paitsi että niin käy kuitenkin. Perhe hajoaa ja ennen niin kiinteät sisarussuhteet etääntyvät. Elämä yllättää, kuten niin monesti oikeassakin elämässä tapahtuu.

Kaunokaisia on ennen kaikkea romaani perhesiteistä ja kauan sitten tehdyistä valinnoista, jotka vaikuttavat myös tuleviin sukupolviin. Tässä on paljon iloa ja onnea, mutta myös kipeitä menetyksiä ja suruja. Keskeisessä roolissa ovat myös kouluttautuminen, koripallo, kirjallisuus ja kirjastot sekä taide ylipäätään. Kaiken takana on kuitenkin ennen kaikkea perhe. Sen kaipuu, sen kipu, sen lämpö ja rakkaus.

Kuten sanottu, pidin tästä kirjasta. Tietyt rosot kuvataan hieman liian helposti siliäviksi, mutta muuten en keksi mitään moitteen sanaa. Ei aivan täysin minun kirjani enkä tuntenut suurta huumaa, mutta hieno kirja. Voisin lukea uudelleenkin.

Kurkkaa myös nämä arviot:

Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua

Kulttuuri kukoistaa

Five Survive

Holly Jackson: Five Survive

Harper Collins UK, 2022

lukijana: Emma Galvin

Kuuntelin jokunen viikko sitten englanniksi Holly Jacksonin kirjan The Reappearance of Rachel Price. Kirjaa ei ole vielä suomennettu, kuten ei myöskään sitä edeltävää nuorten aikuisten trilleriä Five Survive. Pidin Rachel Pricesta niin paljon, että malttamattomuus iski ja päätin kuunnella myös Five Surviven. Kyseessä on eräänlainen suljetun tilan mysteeri, joka asettaa päähenkilöt vahvan paineen alle.

18-vuotias Red Kenny ystävineen on matkalla kevätloman viettoon rannalle. He ovat lähteneet liikekannalle asuntoautolla, mutta kesken matkan karttapalvelut lakkaavat toimimasta ja puhelimista katoaa kenttä. Nuoret eksyvät väärälle tielle ja yön pimeydessä heiltä puhkeaa rengas. Vararenkaan vaihtamisen jälkeenkään he eivät pääse jatkamaan matkaa, sillä rengas toisensa jälkeen kokee saman kohtalon. Pian selviää, että he eivät ole pimeällä tiellä yksin. Jossain pimeyden kätköissä on tarkka-ampuja, ja yhdellä kuudesta kaveruksesta on salaisuus, jonka ampuja haluaa tietoonsa.

Asuntoauton ahtaassa suljetussa tilassa ja tarkka-ampujan tähtäimessä paineet kasvavat. Ahdingon kasvaessa joidenkin nuorten negatiivisimmat piirteet alkavat nousta esiin ja tutuista ihmisistä paljastuu aivan uudenlaisia puolia. Salaisuus toisensa jälkeen paljastuu ennen kuin lopulta selviää mitä ampuja oikein haluaa kuulla. Kuten kirjan nimestä Five Survive voi päätellä, yksi nuorista ei tule selviämään yöstä.

Five Survive on täysiverinen trilleri, josta nuorten ahdingon voi aistia. Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin tympiä: eikö tämä tilanne raukea ikinä? Negatiivisyyden kierre ja suoranainen epäreiluus, joka asuntoautossa puhkeaa, muistuttaa hieman Kärpästen herraa, johon dialogissa itse asiassa viitataankin. Yksi pyrkii nousemaan johtajaksi ja pelko hallitsee ihmisiä. Sinänsä taidokasta, mutta tuntuu hieman pitkitetyltä. Loppuratkaisusta pidin.

Syysmaa 1: Welman tytöt

Anu Holopainen: Welman tytöt

Syysmaa 1

Karisto 2003

Vuosien tauon jälkeen halusin palata Anu Holopaisen Syysmaa-sarjan pariin. Nuorempana luin varsinkin sarjan ensimmäiset osat moneen kertaan, sillä ne kuuluivat jokasyksyiseen lukemistooni. Lumouduin sarjan miljööstä, seikkailuista ja historian havinasta. Odotin tältä Welman tyttöjen uusintaluvulta samanlaista tarinaan tempautumista, mutta en enää tavoittanut samanlaista fiilistä kuin nuorempana. Aion silti lukea koko sarjan uudelleen, sillä viihdyin kuitenkin riittävän hyvin edelleen.

Nelityttärisen perheen esikoinen, Adaira, ollaan naittamassa isänsä valitsemalle korkea-arvoiselle miehelle. Tuleva aviomies Samak on Adairalle kaikin tavoin vastenmielinen, mutta epätoivoinen Adaira ei voi kuin alistua kohtaloonsa. Kun häntä ollaan kuljettamassa tulevan puolisonsa taloon, matka keskeytyy hyökkäykseen.

Adaira kaapataan ja kuljetetaan Varjolinnaan, jossa Adaira saa kuulla lisää kauheuksia hänelle valitusta miehestä. Hän tutustuu Welmaan ja muihin hänen pelastamiinsa tyttöihin, jotka elävät itsenäistä elämää muiden katseilta piilossa. Samalla hän tutustuu Villipihlajaan, lähes hävitettyyn uskontosuuntaan, joka on erityisesti naisten suosiossa. Varjolinna ja Welman tyttöjen elämäntyyli joutuu kuitenkin uhatuksi, kun Adaira saa kuulla isänsä aikovan naittaa pikkusisko Nenean Samakille. Sisko on pakko pelastaa, mutta millaisen hinnan siitä joutuu maksamaan?

Varjolinna on paikka, joka ennen kutkutti mielikuvitustani aivan valtavasti. Nyt aikuisena ihastuin eniten Varjolinnan kirjastoon ja sen Adairalle suomaan mahdollisuuteen lukea ja oppia lisää. Metsäuskoon ja puihin liittyvä muinaisusko on niin ikään mielestäni valtavan kiehtovaa, ja seuraavilta osilta odotankin eniten tarinan sen puolen syventämistä ja miljöön laajenemista.