Matriarkka

Enni Mustonen: Matriarkka

Rouvankartanon tarinoita 3

Otava 2025

Enni Mustosen Rouvankartanoiden tarinoita -sarja päättyy. Hedda Noorasta on tullut sukunsa Matriarkka, joka pitää huolen niin perheestään kuin palkollisistaan. Lapset alkavat jo olla maailmalla, mutta palaavat säännöllisesti kodin piiriin. Vanhimmasta tyttärestä on kasvanut äidilleen verraton apu, sillä emännöimisessä tytär on jo äitinsä veroinen.

En ole ollut tämän sarjan suuri fani, mutta kyllähän tämä piti silti kokonaisuudessaan lukea. Tämä viimeinen osa onkin mielestäni kaikin puolin sarjan paras osa. Juoni on vetävämpi, se sitoutuu vahvemmin historiallisiin tapahtumiin ja hahmotkin tulevat jotenkin lähemmäs. 1800-luvun alun sota-aika on kuvattu hyvin, joskin löysin siitäkin yhtymäkohtia Hovimäkeen, mutta en häiritsevässä määrin.

Siinä missä voisin hyvin kuvitella joskus lukevani Mustosen hienot sarjat Järjen ja tunteen tarinoita, Koskivuori tai Syrjästäkatsojan tarinoita uudelleen, Rouvankartanon tarinoihin tuskin tulen palaamaan. Odotankin jo mielenkiinnolla mitä Mustoselta on seuraavaksi luvassa, sillä joulun alla häneltä ilmestyy jo pieni maistiainen uudesta sarjasta. Vinkkivitosena siis, että itsensä voi jo klikata Pikkupappilan joulun (linkki vie kustantajan sivuille) varausjonoon.

Pyykkipäivä

Maija Kajanto: Pyykkipäivä

Puistokadun pesula 1

WSOY 2025

Kahvila Koivu -sarjallaan valloittanut Maija Kajanto aloittaa uuden Puistokadun pesula -sarjan. Kolmekymppinen Inka on palannut Australiasta Suomeen ja kotikaupunkiinsa Harvelaan. Vanhassa huoneessaan lapsuudenkodin yläkerrassa hän pohtii mitä oikein alkaisi tekemään. Torin liepeillä sijaitsevassa funkkistalossa vapaana oleva liiketila saa Inkan liikkeelle. Hän aikoo perustaa pesulan.

Ennen kuin haaveesta tulee totta ja Puistokadun pesula pääsee avaamaan ovensa, tarvitaan realistinen rahoitussuunnitelma ja melkoinen määrä pesuaineita ja tinkimätöntä uurastusta. Siihen Inka pystyy, ja juuri siitä hänen hahmossaan pidin. Hän on järkevä, aikuinen hahmo, joka osaa myös heittäytyä hetkeen ja nauttia kauniista asioista ympärillään.

Työn touhu on Inkalle enemmän kuin tervetullutta, sillä Australian reissu ei ole päättynyt ihan niin kuin hän toivoi. Mieltä painaa Australiaan yhä jääneen pikkusiskon epämääräinen tilanne,  mutta työ antaa muuta ajateltavaa. Melko pian Inka huomaa pesulan olevan tärkeä paikka monelle muullekin kuin hänelle. Pyykkietikan tuoksussa syntyy ystävyyssuhteita ja yhteisöllisyyttä, mutta on ilmassa myös ripaus romantiikkaa.

Tykkäsin Pyykkipäivästä tosi paljon. Aluksi minua hieman epäilytti, sillä ajatus kaupunkimiljööstä ei oikein tuntunut mieluisalta. Sain kuitenkin huomata, että epäilykseni olivat turhia. Niinkin arkisesta paikasta kuin pesulasta on onnistuttu luomaan viihtyisä miljöö. Pidin myös niin kaupungin kuin Inkan kesäkodinkin yleisestä tunnelmasta. Kaikkein eniten taisin kuitenkin pitää hahmoista, jotka ovat helposti lähestyttäviä ja kuvattu kaikin puolin inhimillisesti.

Jään mielenkiinnolla odottamaan sarjalle jatkoa. Sarjan nimi sen jo kertoo, että pesula tulee olemaan keskiössä, mutta tulee olemaan jännä nähdä mihin suuntaan sarja lähtee. Avausosan perusteella hyvää tulee olemaan!

Hulluna kirjoihin: Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?

Annie Austen: Hulluna kirjoihin - Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?

Minerva 2020

alkup. Shelf respect

suomentanut Sirpa Saari

Hulluna kirjoihin on kevyt tietokirjallinen lukupaketti, joka sopii kaikille niille, jotka haluavat pesiytyä kirjahyllyjen katveeseen ja nauttivat olostaan kirjojen ympäröimänä. Kirjaa luonnehditaan "täpötäysien kirjahyllyjen puolustuspuheeksi" ja ehkä se sitäkin on.

Austen kirjoittaa kirjojen järjestämisestä ja kirjamieltymyksistä sekä tarjoilee kirjatriviaa populaarikulttuurista ja kirjailijoista. Tämä ei ole mikään tajunnanräjäyttävä lukukokemus, mutta kirjaihmiselle kuitenkin varsin mukavaa luettavaa. Vastausta alanimekkeen kysymykseen "Mitä kirjahyllysi sinusta kertoo?" minä en tästä löytänyt, mutta ehkä joku muu voi löytää enemmän samaistumispintaa. 

Jos jotakin, niin minut tämä sai ajattelemaan omaa kirjahyllyäni. Olen jo vuosia sitten omaksunut sellaisen ajatuksen, että kaikkia kirjoja minun ei ole pakko omistaa itse, koska meillä Suomessa on niin hyvä kirjastolaitos. On tietenkin kirjoja, jotka ovat muodostuneet erityisiksi, ja sellaisia haluankin omassa hyllyssäni varjella.

Yleensä hankin kirjani vasta sitten, kun olen ne jo muualta lukenut tai äänikirjana kuunnellut. Näin ei tule tehtyä niin sanotusti hukkaostoksia. Viime vuosina olen myös alkanut aktiivisemmin laittaa kirjojani kiertoon. Jos on todennäköistä, että en johonkin oman hyllyn kirjaani enää palaa, joko myyn tai lahjoitan sen pois. Oman hyllyn lukemattomien kirjojen projektini tosin ei etene kovinkaan aktiivisesti, mutta toisaalta eipä uuttakaan hyllyyn juurikaan saavu. Vaakakupit ovat siis kutakuinkin hyvin tasan.

Meillä kirjoja on melkein jokaisessa huoneessa, vaikka yhteensä niitä onkin vain maltillinen määrä. Olohuoneessa on niin sanottu pääkirjahylly, jossa on tärkeimpiä teoksia. Työhuoneesta löytyy tietokirjoja ja pieni nuortenkirjakokoelmani sekä kirjaston lainakirjat, makuuhuoneessa on kesken olevia kirjoja ja vierashuoneen pikkuhyllyssä on muutama pokkari. Keittokirjojen paikka on puolestaan keittiössä. Loogista ainakin meille!

Klaanin suojeluksessa

Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa

Nummien kutsu 2

Karisto 2025

äänikirjan lukijana Emma Louhivuori

Ai että mikä viihdyttävä historiallinen herkkupala!

Agnes Hunterista on tullut rouva MacTorrian ja Skotlannin Ylämailla sijaitsevan Gilleshielin emäntä. Hän on löytänyt oman paikkansa, jossa häntä ei nähdä vain liikuntarajoitteisena "raajarikkona", jonka tulisi tietää paikkansa ja olla kuvittelematta itsestään liikoja. Ennenpitkää hänen on kuitenkin poistuttava omasta kuplastaan, sillä Fingalin täytyy lähteä hoitamaan klaanin kauppasuhteita Edinburgiin ja haluaa vaimonsa mukaansa.

Edinburgissa Agnes joutuu jälleen silmätyksin menneisyytensä virheiden kanssa, sillä hän ei saanut avioliittolupaa aivan rehellisin keinoin. Vielä sitäkin pahempaa on kuitenkin sukua kohtaava yllättävä tapahtuma, jonka jälkimainingeissa seuraa hurja huhumylly, joka vaikuttaa myös MacTorrianin klaaniin. Agnes huomaa, että ystävät ovat valmiita kääntämään selkänsä hänelle silloin, kun hän heitä eniten tarvitsisi.

Ystävien suhtautuminen satuttaa ja saa Agnesin tuntemaan olonsa yksinäiseksi. Hän kipuilee myös uudessa vaimon ja emännän roolissaan, sillä turhaan odotettu raskaus saa hänet tuntemaan olonsa vielä vajavaisemmaksi kuin yleensä. Fingal tarvitsisi terveen vaimon ja poikia klaanin tulevaisuuden turvaamiseksi. Samaan aikaan Fingal on paljon poissa eikä aina jaa asioitaan vaimonsa kanssa, mikä saa Agnesin kyseenalaistamaan heidän liittoaan.

Sukkelat juonenkäänteet ja kiehtova miljöö tekevät tästä suorastaan ahmittavan lukupaketin, vaikka en voi sietää joitakin kirjan hahmoista. Erityisen vastenmielinen minulle on Agnesin Lily-serkku, vaikka toisaalta hänestä tulee nyt esille inhimillisempääkin puolta. Agnesin hahmo sen sijaan on minulle mieluinen, sillä hän on niin järkevä, tunneälykäs ja periksiantamaton. Niitä ominaisuuksia klaaninpäällikön vaimo ja linnan emäntä tarvitseekin, jotta voi ottaa paikkansa.

Viitala on valinnut kirjaansa mielenkiintoisia teemoja, joista yksi vahvimmista on lapsettomuus historian kontekstissa. Ajankuva on muutenkin hyvin onnistunut. Tuon ajan yhteiskunnalliset normit naisten asemasta ja tavoiteltavista elämänpoluista nousevat esiin mieleenpainuvien hahmojen kautta yhteiskunnan eri kerroksista.

Tulen tytär

Marjo Ojalammi: Tulen tytär - Vaasan palon polttava arvoitus

Bona Anima 2025

Elokuussa 1852 syttyi Vaasan kaupungissa tuhoisa tulipalo, joka hävitti lähes koko kaupungin. Paloa edelsi kuiva ja helteinen ajanjakso, mikä sai palon leviämään vauhdilla. Kaksi vuotta myöhemmin kaupunki rakentui uudelleen Vaasan nykyisen keskustan paikalle noin 7 kilometrin päähän vanhasta paikastaan. Vanha paikka tunnetaan nykyään nimellä Vanha Vaasa.

Palon syttymispaikka oli Läntisen Pitkäkadun varrella sijainneen kauppias Aurénin talon pehkuvarasto. Vaasan maistraatti tutki asiaa ja syyllisiksi epäiltiin ensin kahta Aurénin talon piikaa. Tulen tyttäressä Marjo Ojalammi nostaa toisen noista piioista, Ulrika Borgarin, päähenkilökseen.

Teos rakentuu kahteen aikatasoon. Vuodessa 1852 kuvataan Vaasan palon syttymisen aikoja muutaman päivän ajalta. Hautova helle ja veden vähyys, tuhoisa tulipalo ja raunioiksi palanut kaupunki sekä oikeuden istunnot syyllisen löytämiseksi heräävät eloon. Suomessa tapahtui 1800-luvulla useita tuhoisia kaupunkipaloja, joista tunnetuin taitaa olla Turun palo vuonna 1827. Mielestäni Ojalammille on ansiokasta, että hän nostaa esiin tämän vähemmän tunnetun tai muistetun palon.

Toisessa aikatasossa ollaan vuodessa 2006. Talon parikymppinen tytär löytää varastoa siivotessaan vanhoja sanomalehtiä, joissa kerrotaan Vaasan palosta. Aihe alkaa kiinnostaa häntä, varsinkin kun hän muistaa isoäitinsä kertoneen suvussa perimätietona säilyneitä tarinoita palosta. Käy ilmi, että palon syttymisestä syytetty karjapiika on heidän esiäitinsä. Oivalluksesta alkaa tutkimusmatka suvun menneisyyteen ja Vaasan paloon.

Ei liene sattumaa, että Ojalammi valitsi teoksensa toiseksi aikatasoksi vuoden 2006, sillä samana vuonna historiantutkijat kertoivat päätelmänsä tapahtumien kulusta palon syttyessä. Palon sytytti suurella todennäköisyydellä vöyriläinen torppari, joka oli ollut nukkumassa krapulaansa Aurénin pehkuvarastossa ja piippua sytyttäessään tipauttanut vahingossa tulitikun kuiviin pehkuihin, jotka olivat roihahtaneet liekkeihin. Kyseisen torpparin kerrotaan tunnustaneen asian kuolinvuoteellaan häntä hoitaneelle lääkärille, joka sittemmin omalla kuolinvuoteellaan kertoi asian eteenpäin.

Tämän kirjan ansiosta Vaasan palo aukeni minulle nyt paljon kokonaisvaltaisemmin ja konkreettisemmin kuin koskaan aiemmin. Aihe oli todella mielenkiintoinen, mutta minun on sanottava, että ei tämä kyllä kirjallisilta ansioltaan kovin korkealle nouse. Juonenkuljetetus kahdessa aikatasossa ei ole täysin sujuvaa ja 2000-luvun aikataso saa jopa hieman epäuskottavia piirteitä. Kirjallinen ilmaisu on paikoitellen hieman kömpelön tuntuista, etenkin kun Ojalammi siteeraa suoraan vanhoja sanomalehtiä ja aikalaismateriaaleja, joihin viittaamisen olisi voinut tehdä toisinkin esimerkiksi siteeraamalla lyhyemmin ja referoimalla pääkohdat omaan tekstiin. Luin kuitenkin loppuun ihan aiheen itsensä takia.

Lukupiirikirja: Tapahtui veden äärellä

Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä

Tammi 2022

alkup. Händelser vid vatten, 1993

1. suomenkielinen painos ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 1994

suomentanut Oili Suominen

Luimme lukupiirin kauden päätöskirjana Kerstin Ekmanin kiitellyn romaanin Tapahtui veden äärellä. Dekkariksikin luonnehdittava romaani on suomennettu alun perin jo vuonna 1994, mutta siitä otettiin eri kustantajan toimesta painos vuonna 2022. Ehkä syynä oli kirjan pohjalta tehty televisiosarja, jota on Suomessa esittänyt Yle.

Tapahtui veden äärellä on kahdessa aikatasossa kuvattu kertomus. Tapahtumien ydin on juhannuksessa 1973, jolloin Svartvattnetin pikkukylässä tapahtuu henkirikos. Kaksi nuorta telttailijaa löytyy juhannuksena puukotettuna metsäisen pikkujärven rannalta. Rikos jää ratkaisematta, vaikka arveluita toki jää elämään. Toinen aikataso sijoittuu 1990-luvun alkuun.

Vaikka tätä dekkariksikin kutsutaan, minun mielestäni tämä on enemmänkin psykologinen romaani. Varsinainen rikos jää välillä kerronnassa niin taka-alalle, että sitä suorastaan hämmästyy, kun kerronnassa palataan rikoksen pariin. Jännitys ei myöskään mielestäni kanna aivan loppuun asti, mikä johtunee suurelta osin siitä, että tiivistämisen varaa olisi kyllä ollut.

Henkilöhahmoja tässä on paljon. Keskushenkilöitä ovat uhrit löytänyt hiljattain kylään muuttanut Annie tyttärineen, mutta myös paikallinen lääkäri Birger sekä erikoinen ja riitaista Brandbergien perhe ovat keskeisiä. Etenkin aluksi oli hankalaa seurata kuka kyläläisistä on kukin ja osa hahmoista tuntuu hieman turhilta, vaikka valtaosan olemassaololle löytyy tarinan edetessä jokin juonen kannalta tärkeä merkitys.

Ekmanin luontokuvaus sen sijaan on todella hienoa. Miljöön metsäluonto, suot ja virtaava vesi on kuvattu niin hienosti, että tuntuu kuin itsekin olisin siellä pahaenteisen metsän kätköissä kulkemassa. Miljöössä olisi mielestäni aineksia voimakkaampaankin jännitykseen, mutta mukaan on otettu niin paljon hahmoja ja heidän myötään myös erilaisia teemoja, että välillä fokus tuntuu hukkuvan.

Kiinnostavia teemoja tästä voi löytää montakin. Rikos itsessään, sen motiivit ja jälkiseuraukset, yksinäisyys, äidinrakkaus, luontoarvot ja feminismi ovat helposti tunnistettavissa. Luomansa Stjärnbergin yhteisön kautta Ekman tuntuu ottavan taustalla kantaa luonnon monimuotoisuuden puolesta.

Kirjallisilta ansioiltaan tämä on mielestäni todella hyvä kirja. Kielellisesti tämä on ensiluokkaista luettavaa, mistä kiitos kuuluu myös suomentajalle. Juonikin on sikäli onnistunut, että sen rönsyt kurotaan yhteen ja oikeastaan jokaiselle hahmolle ja teolle löytyy merkitys tai selitys. Hieman jäi silti vaisu olo lukemisen jälkeen. Jännitys ei ihan kanna koko tarinan ajan ja rönsyjä on makuuni liikaa.

Kesävieraita Jylhäsalmella

Kirsi Pehkonen: Kesävieraita Jylhäsalmella

Karisto 2025

kannen kuva: Petri Jauhiainen

Keväisin ilmestyvä uusi Jylhäsalmi on minulle nykyään kuin varaslähtö kesään. Säiden ollessa vielä arvaamattomia, tarjoaa Jylhäsalmi kaivattua kesäidylliä, välkehtivää vettä ja auringon lämpöä.

Kesävieraita Jylhäsalmella kertoo Krissestä, joka on hiljattain päättänyt ryhtyä nuohousyrittäjäksi isänsä jalanjäljissä. Jylhäsalmelle hänet tuo yksinkertaisesti mahdollisuus tehdä töitä, siellä kun nimittäin on juuri sopiva markkinarako ja tarve nuohoojalle. Kun sopiva majoituskin löytyy Lossarin Sirkan ja Joukon vuokramökiltä, Krisse pakkaa tavaransa ja suuntaa kohti Jylhäsalmea. Uusi alku ei tosin lähde kovin lupaavasti liikkeelle, sillä jotkin asiakkaat saavat hermot kiristymään. Naispuolinen nuohooja joutuu lunastamaan paikkansa miesvaltaisella alalla, sillä skeptikkoja riittää.

Ei Krissen elämä kuitenkaan pelkkää työntekoa ole. Maastopyörä kuljettaa luontoon, pihasaunan leppeät löylyt rentouttavat työpäivän jälkeen eikä treffirintamallakaan aivan hiljaista ole varsinkaan sen jälkeen, kun hän tulee möläyttäneeksi Lossarilla, että treffit voisivat kyllä kiinnostaa. Harmi vain, että se kiinnostavin tapaus taitaa olla varattu, eikä Krisse sellaisiin halua koskea.

Jylhäsalmi tarjoaa jälleen tuttua leppeää maalaisromantiikkaa ja ihanan miljöön, jonne on aina mukava palata. Krissen ammatin myötä lukija pääsee kurkistamaan Jylhäsalmelle hieman toisenlaisesta näkökulmasta, sillä korkeilta katoilta näkee kauas ja työssään hän kohtaa monenlaisia asujia. Nuohoojan ammatista lukeminen oli kyllä mukavan erilaista muutenkin, sillä vaikka monet kerrat olen nuohoojan kanssa asioinut, niin eipä sitä niiltä visiiteiltä kovin kattavaa kuvaa tuosta työstä saa.