Hovimäki: Heräämisen aika

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen, Jussi-Pekka Aukia:

Hovimäki - Heräämisen aika

278 s. + Hovimäen aikaan s. 279-304

Gummerus 2004, 3.p.

perustuu samannimiseen tv-sarjaan

kirjasarjan kolmas osa

 

Hovimäki: Heräämisen aika valottaa tapahtumia, jotka jäävät televisiosarjan toisen ja kolmannen tuotantokauden väliin. Tässä kirjassa moni asia täydentyy ja muistan, että käsitykseni joistakin asioista muuttui, kun olin ensimmäistä kertaa lukenut tämän teoksen. Vastauksensa saa myös moni kysymys, joita ainakaan minä en tv-sarjaa katsoessani edes huomannut ajatella: miksi Sepän Erkki ei mennyt naimisiin, millainen oli Esterin tie kartanon emännäksi, kuinka Volodja sopeutui Hovimäelle ja niin edelleen.

 

Heräämisen aika kattaa ajanjaksona vuodet 1834-1847, jolloin Suomessa alettiin vähitellen heräämään kansallistuntoon. Kauppa kukoisti, Suomi Venäjän autonomisena osana kehittyi ja muun muassa Saimaan kanavaa alettiin rakentaa. Elämä oli verrattaen rauhallista eikä Venäjältä kuulunut minkäänlaisia hälyttäviä merkkejä. Maassa oli siis verrattaen rauhallista, mutta Hovimäellä tapahtui kuitenkin paljon. Ester palasi leskikapteenskana Pietarista ja asettui Hovimäelle, mutta aivan helposti ei hän emännäksi kartanoon päässyt. Kun kaiken olisi lopulta pitänyt olla hyvin, kohtasivat hovimäkeläiset monia menetyksiä ja kipeimmin ne tuntuivat osuvan Sepän sukuun. Kartanolla Carl Magnus ei näyttänyt parantaneen tapojaan, vaan surut ajoivat hänet eroon Esteristä, jota hän kuitenkin oli aina rakastanut.

 

Minä pidän kovasti tästä kirjasarjan kolmannesta osasta, vaikka joissakin kohdin siinä mielestäni sorrutaan hienoiseen ylimalkaisuuteen ja asioita kiidätetään eteenpäin vimmattua vauhtia. Jälkimmäinen tunne saattaa johtuu kyllä siitäkin, että Heräämisen aika on huomattavasti lyhyempi kuin sarjan muut kirjat. Eniten kuitenkin pidin tämän kirjan tunnelmasta ja siitä, että Sepän Erkki pääsee tässä melkoisen merkittävään asemaan ja nousee Sepän suvusta selkeästi näkyvimmäksi hahmoksi. Erkki on aina ollut hahmona sellainen, josta olen pitänyt, joten on mielenkiintoista kuulla tarkemmin hänen vaiheistaan: tv-sarja kun keskittyy hyvin pitkälti kuitenkin kuvaamaan elämää Hovimäellä ja Lindhofien välittömässä vaikutuspiirissä, kun taas Erkki kulki paljon maailmalla.

 

Yksi syy siihen, miksi pidän tästä teoksesta, lienee se, että tässä herää taas toiveikas tulevaisuuden odotus. Kartanon asiat tuntuvat sujuvan Carl Magnuksen heikkouksista huolimatta, sillä onhan hänellä aisaparinaan vastuullinen lapsuudenystävä Erkki. Lasiruukki kehittyy, elämä jatkuu menetyksistä huolimatta ja tulevaisuutta voi tähytä luottavaisin mielin. Kaikista takaiskuista huolimatta päällimmäinen tunnelma on siis valoisa ja myönteinen, tulevaisuuteen uskova.

 

Tässä teoksessa ei myöskään nouse esiin sellaisia hahmoja, jotka aiheuttaisivat ärsytystä tai olisivat mitenkään erityisen luotaantyöntäviä. Tähän mennessä Carl Magnuksen periluonteen puutteisiin ja heikkouksiinkin on jo ehtinyt tottua, niin että ne eivät aiheuta mitään suurempaa turhautumaa. Joskus silti miettii, että eikö hän todellakaan osaa olla onnellinen siitä mitä on saanut, sillä aina veri kuitenkin vetää muualle kaiken tärkeän ohitse. Esterissäkin ilmenee joitakin piirteitä, jotka ehkä hieman yllättävät, sillä hän osoittautuu yllättäen melko herkäksi ja lempeäksi hahmoksi, kun tähän mennessä hän on näyttäytynyt lähinnä vahvana ja vankkumattomana persoonana. Siispä kuten sanottu: tämä teos muutti aikoinaan joitakin käsityksiäni asioista.

 

Sarjan aiemmat osat ovat Ruotsin vallan iltarusko ja Keisarin auringon alla.