keskiviikko 1. toukokuuta 2024

Kuningatarlaiva

Johanna Valkama: Kuningatarlaiva
Ilkkalan Susanna, osa 2
Otavan äänikirja 2022
lukijana Elina Varjomäki

Ilkkalan Susanna eli Susanna Katariina Weck on selviytynyt nuijasodan jälkimainingeista aina Tukholmaan asti ja perustanut oman kauppaverkostonsa, mutta helpolla mikään ei ole hänelle tullut. Kun hänen liikekumppaninsa menehtyy, joutuu Katariina käymään sinnikästä taisteluaan entistä taitavammin, jotta pystyy edelleen toimimaan asemansa mukaisesti. Onneksi kuningas rakennuttaa parhaillaan uutta lippulaivaa, johon tarvitaan tervaa - ja sitä Katariina pystyy heille toimittamaan.

Oli mielenkiintoista päästä kurkistamaan tämän kirjan kautta 1600-luvun Tukholmaan, joka oli monelle toiveiden kaupunki. Sieltä toivottiin löytyvän lupaus paremmasta, vaikka köyhyys ajoi ihmisiä kerjäämään ja varastelemaan. Vasa-laivan rakentamista oli myös kiinnostavaa seurata, etenkin kun jossain kohtaa oivalsin, että tässähän puhutaan juuri siitä kovaonnisesta laivasta, joka upposi heti alkuunsa. Valkama onkin poiminut teoksen tapahtuma-ajasta mielenkiintoisia asioita ja ilmiöitä, joilla kehystää päähenkilömme elämänvaiheita.

Katariina esiintyy Kuningatarlaivassa yhtä vahvana kuin Katariinanpyörässäkin, mutta on samalla sisimmässään monta kertaa epävarma. Halu pitää huoli niin ottolapsista kuin Ilkkalaan jääneistä jo aikuisiksi varttuneista pojistakin on vahva, heidän eteensä Katariina tekisi mitä vaan. Harmi vain, että ottolapset eivät aina tunnu oikein ymmärtävän miten kaukonäköisesti Katariina luotsaa kauppahuonettaan ja mitä se vaatii myös hänen huonekunnaltaan. Maine on tärkeä, jos mielii menestyä.

Odotan mielenkiinnolla mitä trilogian päättävä Tervahovi tuo tullessaan, sillä viimeistään nyt on pakko ottaa selvää siitä, miten Katariinan ja kauppahuoneen käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.