Lehtinen, Tuija: Rebekka - Yllätysten ysi
271 s., Otava 2012
Rebekka: Yllätysten ysi on punapäisestä papintyttärestä kertovan sarjan seitsemäs osa. Kesän korvalla luin edellisen osan Mansikoita ja morsiusneitoja, jolloin kerroin päähenkilöstä ja sarjasta ylipäätään vähän tarkemmin. Yllätysten ysissä Lehtinen vastaa mielestäni hieman tuohon edellisessä tekstissä peräänkuuluttamaani "normaaliuteen".
Yllätysten ysi kertoo Rebekan elämästä peruskoulun yhdeksännellä luokalla. Hänen elämässään tapahtuu taas vaikka mitä: järjestetään reippaasti iltamat luokkaretken varainkeruun vuoksi, osallistutaan huovutuskurssille ja saadaan uusia tuttavuuksia. Kuulostaa taas hyvin pirteänsirkeältä ja sitä se onkin, mutta nyt kuvioihin on astunut jopa hieman ongelmia. Yhteydenpito Jerryn kanssa hiipuu ja lopulta välit katkeavat kokonaan, Rebekka ei tiedä mihin kouluun hakisi ja kuvioihin astuu "uusi" poika. Tässä teoksessa pikkusiskot Saimi ja Selma jäävät taka-alalle, joten tulee tuntuma, että nyt kirjoitetaan vähän "isommille tytöille".
Mielestäni Rebekka näyttäytyy edelleen hieman liian erikoisena henkilönä ikäisekseen, mikä häiritsee minua suunnattomasti. Rupeaa ihan ärsyttämään, kun koko ajan ollaan niin päivänsädettä ja totta kai autetaan vanhempia ja tuttujen mummoja ja vahditaan lapsia ja tehdään kaikenlaista muutakin ihan mukisematta. Miksi Rebekka ei voisi joskus kapinoida?
Kirjan nimi Yllätysten ysi ei mielestäni kovin hyvin kuvaa kirjan sisältöä näin loppupeleissä, koska mitään yllättävää ei varsinaisesti tapahtu koulun suhteen. Tietysti tapahtumat liittyvät tiettyyn ajanjaksoon päähenkilön elämässä, mutta nimen perusteella odotin silti enemmän jotakin kouluun liittyvää juonikuvioita. Kirjan kansi on mielestäni myös hyvin poikkeuksellinen tässä sarjassa, koska siinä Rebekka ensimmäistä kertaa näyttäytyy muuta kuin hymyilevänsä papintyttönä. Lisäksi tässä kirjassa kirjoitustyyli hieman vaihtuu eri-ikäiselle suunnatuksi, minkä kyllä huomaa heti. Samaten "lapsellisia" elementtejä on karsittu: enää ei niin leikitä barbeilla tai siskojen kanssa.
Tämä oli ihan jees luettava taas, sellainen välipalakirja, mutta en minä tätä mitenkään ahmimalla lukenut. Minulle on jäänyt sellainen olo, että Rebekat eivät oikein pure enää: aluksi suosio oli aika taattua ja kirjat olivat koko ajan menossa kirjastosta, nyt ne vain odottelevat hyllyssä ottajaansa. Kesällä huomasin, että upouusi Rebekka nökötti hyllyssä miltei 3 viikkoa, ennen kuin joku sen mukaansa nappasi. Samaten sarjan muut osat odottavat usein hyllyssä. Olen huomannut tämän muutamassa eri kirjastossa. Ehkä nuoriin ei pure tällainen "liika kiltteys" ja "täydellisyys". Ja ehkä siksi Lehtinen on hieman muuttanut tyyliään.
♠♠♠