Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja
110 s., Otava 2012
Olen täällä taas! Kirjastokissa oli minulle niin vaikuttava lukukokemus, että ihan heti ei tehnyt mieli tai oikein pystynytkään uutta teosta lukemaan: joskus on vain pakko saada viipyä juuri lukemansa kirjan parissa vielä hetki pidempään. Hurahdin kyseiseen kirjaan niin kovasti, että minun piti saada se huutonetistä itselleni (no kun maksoi vain 6 euroa postikuluineen :-). Kaverini "huusi" sen minulle (ei ole tunnuksia itsellä) ja sain sen tänään käsiini, joten nyt voin palauttaa kirjaston kappaleen takaisin. Kiitos Kärppätoverilleni Koopeelle siis! :)
Sitten tähän juuri lukemaani Terhi Rannelan novellikokoelmaan Yhden promillen juttuja. Se sisältää 19 hyvin todentuntuista ja pysäyttävääkin tarinaa nuorten tai heidän tuttujensa alkoholinkäytöstä ja suhteesta alkoholiin. Itse en ole oikeastaan koskaan ollut mikään alkoholin kanssa koheltaja; toki minullakin oli se vaihe, jolloin piti kavereiden kanssa päästä iltaa viettämään ja silloin tuli juotua. Ja sekin oli harvoin se. Nykyään ei edes ikinä tee mieli. Siksi tämä kirja oli minusta vähän raivostuttavakin: "miten joku voi muka elää noin" ja "miten typerää" olivat ajatuksia, jotka usein nousivat mieleeni. Jos tämä teos avaa nuorten silmät, niin hyvä.
Kirjan nimi ja takakansiteksti on tehty niin ovelasti, että se ei oikeastaan paljasta sitä ehkä hieman "opettavaista" näkökulmaa ja siksi tähän voivat tarttua myös ne, joille alkoholi maistuu. Tarkoitan sitä, että jos suoraan sanottaisiin jotakin tästä silmien avautumisesta ja muusta, niin aika moni varmaan jättäisi tämän kirjan väliin. Yhden promillen juttuja voisi olla myös ihan hyvä kirja kouluissa luettavaksi vaikkapa kahdeksas- tai yhdeksäsluokkalaisille.
Monet näistä novelleista ovat aika yllättäviä, oikein välillä odotin, että mitä seuraavaksi tapahtuu tai kuinka kaikki kääntyy. Välillä luulin tietäväni mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta en sitten kaiketi oikein tiennytkään. Aika onnistuneita novelleja siis, niissä on aitoutta ja ne on kerrottu nuorten omalla äänellä eikä paasaavalla aikuisen nuotilla. Kuitenkin osa novelleista oli niin sekavia ja "omituisia", että en oikeasti tainnut tajuta mistä oli kyse. Kerronta polveili liikaa ja ei oikein päässyt selville siitä mitä tapahtui. Tällaisia olivat esimerkiksi "Kolme tarinaa unohdetusta tytöstä nimeltä Christiane F.". Joidenkin novellien vastuullinen päähenkilö oli hyvää vaihtelua, ikään kuin kiitos niille, jotka uskaltavat olla omia itsejään ja vastustaa ryhmänpainetta.
Vaikka tässä teoksessa on hyviä puolia, niin täytyy sanoa, että Rannela kirjoittaa paremmin nuortenromaaneja kuin novelleja.
♠♠♠