Piippuhylly

Katja Kettu: Piippuhylly

236 s., WSOY 2013

kannen suunnittelu: Marjaana Virta

Kun kuulin, että Katja Ketulta ilmestyy novellikokoelma, tiesin heti lukevani sen. Suorastaan jäin odottamaan kokoelmaa, sillä pidin Kätilöstä kovasti. Osa Piippuhyllyssä esiintyvistä hahmoista on tuttuja jo Kätilöstä, mikä oli mielestäni mielenkiintoinen valinta. Silloin myös Kätilön juoni tuntuu saavan jonkin uudenlaisen säväyksen, kun näkökulmaa tulee lisää. Tapahtumat eivät liity suoranaisesti toisiinsa näissä kahdessa kirjassa, mutta se on vain hyvä asia. Näin ei ole väliä kummanko lukee ensin tai haluaako lukea jompaa kumpaa ollenkaan.

Piippuhylly sisältää 10 novellia, joista jokainen kietoutuu piipun ympärille. Kettu luo onnistuneesti tarinoita piippujen entisistä omistajista, ne ovat näiden entisten omistajien muistomerkkejä, jos näin voi sanoa. Tarinan sijoittuvat eri paikkoihin ja ovat sisällöltään erilaisia, mutta miltei jokaiselle niistä on yhteistä yksi asia: irstaus. En tiedä onko se hieman liian vahva sana kuvaamaan tekstin sisältöä, mutta en keksi parempaakaan. Lähestulkoon jokaisessa novellissa on läsnä voimakas seksuaalissävytteisyys ja Ketun käyttämä omalaatuinen ja voimallinen kieli yhdistettynä siihen, tekee aika tyrmäävän tuloksen. Itse en tästä "irstaudesta" pitänyt, mielestäni kaikki poikkeavuudet olisi hyvin voinut jättää pois ja kertoa tarinaa toisinkin. Toisaalta tuntuu, että entisten omistajien piipuista on haluttu luoda hyvin intiimi kuva, sellainen joka kuvastaisi piippuakin jollakin tavalla. Siinä mielessä kokonaisuus toimii, mutta sisältö on mielestäni hieman liian raju enkä aina pitänyt siitä. Henkilöiden tarinoita on mielenkiintoista lukea, mutta kuten sanottu, niissä on liikaa seksillä mässäilyä.

Piippuhyllyn piti alunperin ilmestyä nimellä Jäänsärkijä. Olinkin hämmästynyt, kun luin tästä ensimmäisen arvion ja nimi olikin ihan toinen. Mielestäni Piippuhylly on oivallinen nimi tälle kirjalle, sillä se kuvaa sisältöään tai sen yksityiskohtia hyvin. Piippuhylly on siis nimeä myöten hyvin tehty teos, Ketun teksti on sujuvaa ja omaperäistä, sen tunnistaa juuri hänen tekstikseen. On sääli, että en tässä kirjassa pystynyt nauttimaan taidokkaasta tekstistä kuten Kätilöä lukiessani tein. Onhan Kätilökin aika raju teos ja moni on kavahtanut jo sen kieltä. Mielestäni siinä ei kuitenkaan seksuaalisuus ole niin voimakkaassa asemassa kuin tässä novellikokoelmassa, joten se selittää osaltaa sen, miksi koen sen novellikokoelmassa jotenkin epämiellyttävänä asiana. Se täytyy kuitenkin sanoa, että Kettu luo novelleja yhtä lahjakkaasti kuin romaanejakin.

♠♠♠