Uhanalainen

Elina Rouhiainen: Uhanalainen - Susiraja 2

446 s., Tammi 2013

kannen suunnittelu: Saara Niinikoski

Luin viime kesänä Elina Rouhiaisen tuoreen esikoisteoksen Kesytön, joka myös avasi Susiraja -sarjan, jolle nyt saatiin jatkoa. Yleisvaikutelmani tuosta teoksesta oli hyvä, vaikka hieman moitinkin teosta "kielen kirjavuudesta". Olin kuitenkin varma, että haluan lukea myös jatko-osan, joten tässä sitä ollaan ja sangen tyytyväisenä vieläpä. Uhanalainen on mukaansatempaava ja jännittävä fantasiaromaani, joka todella vangitsee lukijansa huomion.

Uhanalainen jatkuu lähestulkoon siitä mihin Kesytön jää. Raisa Oja on täyttänyt 18 vuotta ja muuttanut takaisin Helsinkiin sangen sekavien kuvioiden saattelemana. Raisa on jättänyt Hukkavaaran ohella taakseen myös enonsa, rakastettunsa Mikaelin sekä koko ihmissusilauman lukuun ottamatta Nikoa, parasta ystäväänsä. Kaikki kuitenkin muuttuu yllättäen, kun Mikael ilmestyy Raisan ovelle ilmoittamaan, että Mikaelin laumanjohtajana toiminut isä Daniel on kadonnut äkillisesti ja Mikaelkin joutui lähtemään livohkaan. Lisäksi alkaa näyttää siltä, että Raisalla voisi olla ratkaisun avaimet käsissään. Samalla seurataan myös sitä, mikä on Raisan syntyperän salaisuus: mistä hän on perinyt lahjansa.

Mielestäni Uhanalainen on todella toimiva fantasiaromaani, vaikka alku olikin mielestäni hieman laimea. Muutaman kymmenen sivun jälkeen juoni alkaa vetää todella sujuvasti ja kirjaa ei malttaisi laskea käsistään. Rouhiainen onnistuu taitavasti luomaan jännitteitä ja jättämään tekstin hyvin kutkuttaviin kohtiin lukujen välillä. Hänen tekstinsä on myös aikaisempaa sujuvampaa, sillä kielestä on kadonnut liiallinen kirjavuus täysin. Tuntuu hieman siltä, että Rouhiainen kirjoittaa nyt hieman rohkeammin ja vapautuneemmin, ja hän on uskaltanut tuoda kirjaan hyvin erilaisia tunteita rakkaudesta himoon, vihaan ja suruun, ilmaisten niitä voimakkaasti ja epäröimättä. Aluksi olinkin hieman pettynyt siitä, että tästä kirjasta ei tuntunut löytyvän minkäänlaisia romanttisia virtauksia, joten olin hyvin ilahtunut, kun niitä astui kuvaan. Näin kirjasta tuli jotenkin tunnerikkaampi ja pehmeämpi, päähenkilöt alkoivat tuntua jotenkin aidommilta eikä pelkästään loogiselta joukolta, jolla on visainen pulma ratkottavanaan.

Jos jostakin olin kielen kehittymisen lisäksi erityisen iloinen tätä kirjaa lukiessani, niin siitä miten Rouhiainen on ammentanut tarinalle ajatusta vanhasta kainuulaisesta kansanrunoudesta ja näin luonut myös historiallista pohjaa Hukkavaaran ihmissusilaumalle. Historiallisen aspektin luominen tähän kirjaan tuo syvyyttä ja auttaa ymmärtämään paremmin sitä maailmaa, johon Rouhiainen on tarinansa sijoittanut. Kuten jo Kesyttömän arviossa totesin, olen iloinen, että Rouhiainen valitsi tarinaansa suomalaisemmat ihmissudet vampyyrien sijaan. Tämä kirja tukee vahvasti sitä ajatusta, että hän otti tietoisen riskin poiketessaan valtavirrasta ja onnistui siinä vieläpä erinomaisesti!

Rouhiainen jättää kirjansa selkeästi sellaiseen kohtaan, että lukija tietää jatkoa olevan tulossa. Jostain syystä lopetus ei kuitenkaan erityisesti saanut minua odottavalle kannalle uuden kirjan suhteen, sillä lopetus ennustaa vain lisää sekavuutta ja ongelmia. Edes Raisan syntyperää koskeva paljastus ei riitä herättämään kovin syvää mielenkiintoa. Kun tarina oli aika jännittävä ja tapahtumat todella mukaansatempaavia ja koko kirja aika toiminnallinen, niin loppu tuntuu minusta jokseenkin lattealta. Tiivistäen voisin sanoa, että Rouhaisella on vielä hieman parannettavaa, mutta parempaan suuntaan ollaan jo menossa.

♠♠♠♠½