Railo

Virpi Hämeen-Anttila: Railo

556 s., Otava 2011

isotekstinen

Valitsin taas vaihteeksi lukuun isotekstisen teoksen, sillä sellaisen lukeminen on silmille ihanan rentouttavaa välillä. En ole aikaisemmin lukenut Virpi Hämeen-Anttilan teoksia, joten päätin aloittaa Railolla. Täytyy sanoa, että pidin tästä kirjasta aika paljon ja lukukokemus oli hyvä, vaikka alkuun hieman epäröinkin, sillä en ole aina kuullut niin hyvää palautetta Hämeen-Anttilan teoksista. Olen iloinen, että "ennakkoluuloistani" huolimatta päätin kokeilla ja todeta itse, mitä mieltä olen hänen tavastaan kirjoittaa, sillä taas tuli todistetuksi, että makuja on monia.

Railo kertoo kolmikymppisestä avioparista, Teposta ja Inkasta, jotka muuttavat Tepon haaveiden perässä miehen syvästi inhoamalle synnyinseudulle, jonne mies aikoo rakentaa hotellin ja mökkikylän. Inka ei ole innostunut muutosta Pohjois-Karjalaan, sillä pääkaupunkiseudulla heillä on jo valmis paketti taloineen ja juurineen. Muuton jälkeen Teppo on yhä enemmän kiinni rakennustyömaalla ja muissa bisnesasioissaan, kun taas Inka yrittää parin Kukka-tyttären kanssa sopeutua uusiin oloihin yksin. Tepon ja Inkan tilanne kehkeytyy sellaiseksi kuin arvata saattaa: parin välille halkeaa railo, joka saa alkunsa erilaisista unelmista ja pitkistä erossaoloista sekä siitä, että ikinä ei puhuta suoraan asioita halki.

Mielestäni Hämeen-Anttila kirjoittaa sujuvasti ja selkeästi. Tarinan juonessa on todella helppo pysyä mukana, vaikka kirjailija tehostaakin tekstiään takaumilla, sillä juoni rakentuu loppujen lopuksi aika kevyistä ja ennalta-arvattavista elementeistä. Minua tuo ennalta-arvattavuus ei haitannut, sillä Hämeen-Anttila osaa myös upottaa tarinaan suuria yllätyksiä, jotka mullistavat asioita. Myös miljöön kuvaus on mielestäni onnistunutta, sellaista mukavaa ja viihdyttävää luettavaa, vaikkakin välillä aihepiirit (kuten parisuhdeongelmat) ovatkin vakavampia. Yleistunnelma oli jotenkin lämminhenkinen kaikista päähenkilöiden vaikeuksista huolimatta.

Yhdestä asiasta sen sijaan on pakko mainita. Se on se, että kirjaa lukiessa tulee tunne, että päähenkilöt ovat jo lähempänä neljääkymmentä, vaikka todellisuudessa Inka ei ole vielä edes 30-vuotias. Hämeen-Anttila antaa siis tämäntyyppisissä asioissa aika ristiriitaisia signaaleja, jotka hieman sotkevat lukijan luomia mielikuvia. Mielestäni kirjailija olisi voinut valita joko vanhemmat päähenkilöt tai käsitellä pariskuntaa ja heidän tuttaviaan nuorekkaammin. Tämä "sekavuus" vaikutti kyllä minun lukukokemukseeni jonkin verran, vaikka muuten tästä kirjasta pidinkin.

♠♠♠♠