Harmaat enkelit

Mila Teräs: Harmaat enkelit

219 s., Karisto 2014

grafiikka: Kirsti Maula

Mila Teräksen Tyttö tulevaisuudesta on yksi suosikkinuortenkirjojani, samoin muut Teräksen nuortenromaanit ovat vakuuttaneet. Siksi tartuinkin innolla tähän hänen ensimmäiseen aikuistenromaaniinsa Harmaat enkelit, joka kertoo kolmen sukupolven tarinaa.

Teos on kaksiääninen, sillä kertojina nähdään Istanbulissa asuva Teresa sekä hänen isoäitinsä Helvi. Teresa saapuu Suomeen 4-vuotiaan tyttärensä kanssa, kun isoäiti sairastuu ja joutuu sairaalaan. Teresa asettuu asumaan lapsuudenkotiinsa, joka on samalla hänen mummolansa. Siellä hän törmää useisiin kipeisiin muistoihin, jotka ovat jääneet asumaan taloon vuosikymmeniksi. Myös pikkuinen Selma aistii talon tunnelman, jossa on kaiken painolastin lisäksi myös hyviä muistoja. Helvi pääsee ääneen menneisyytensä muistikuvien kautta, jotka palaavat hänen mieleensä, kun Teresa kuljettaa hänelle sairaalaan vanhasta reseptivihkosta löydettyjen ohjeiden perusteella valmistettuja ruokia.

Teoksen tunnelma, jossa tiivistyy monen sukupolven painolasti, vaietut surut ja unohtuneet ilot, on todella vangitseva. Olisin lukenut tämän teoksen vaikka yhdeltä istumalta, sillä niin otteessaanpitävä tämä todellakin on. Pidin siitä, millaiseksi Teräs on kuvannut miljöön ja miten hienosti hän istuttaa tarinaan kaksikerroksisuutta paitsi kertojien myös yliluonnollisen puolelle viittaavan asetelman kautta. Mikään kummituskirja tämä ei ole, mutta minuun tehosi se, miten hän kuvasi menneen ajan elävän uuden rinnalla tuossa talossa.

Teräksen kieli on sujuvaa ja helppolukuista, ja ainut mikä hieman välillä häiristi, oli turkinkieliset ilmaisut. En oikeastaan ymmärtänyt, miksi Teresan piti asua nimen omaan Turkissa ja elää kahden kulttuurin rajalla. Tämä kansainvälinen ulottuvuus oli mielestäni sinänsä turha, vaikkakin sen kautta saatiin helposti nostettua esille se, miten eri tavalla Teresa suhtautuu turkkilaiseen perheeseensä ja suomalaiseen sukuunsa ja millainen ristiriita Teresassa vallitsee: esimerkiksi miehen äiti on hänellekin anne eli äiti, kun taas oma suku on vieraantunut hänestä. Teresan on vaikea kohdata sukunsa menneisyyttä, mikä onkin pitänyt hänet tiiviisti poissa Suomen kamaralta. Itse juonessa hieman moitin sitä, että Helvi tunnuttiin välillä kuin unohtavan sairasvuoteelle, vaikka hänen roolinsa tarinan eheyden kannalta olikin keskeinen.

Kokonaisuutena olen lumoutunut tästä teoksesta. Se sykähdytti minua kovasti monellakin tapaa, sillä minua on aina kiehtonut sukuhistoriat, salaisuudet, niin sanotut menneiden sukupolvien haamut ja tällainen yliluonnolliseen viittaava menneen ja nykyisen ajan rinnakkaiselo vanhoissa rakennuksissa. Tällaista haluaisin lukea Teräkseltä vielä lisääkin, sillä hän tuntuu olevan omimmillaan tämäntyyppisissä kerroksellisissa historiaan kuljettavissa romaaneissa.

♠♠♠♠½