Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja
248 s., WSOY 2014
Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajat kuuluvat kyllä ehdottomasti suosikkilukemistooni. Olen luettanut niitä myös vanhemmillani, jotka niin ikään ovat vanhan jäärän seurassa viihtyneet. Perinteisesti Mielensäpahoittajat ovat toimineet kaikenikäisille lukijoille, eikä tämä uusinkaan tee siinä suhteessa mitään poikkeusta.
Mielensäpahoittaja on saanut päähänsä, että hänen täytyy ruveta valmistelemaan omia hautajaisiaan, koska kuka muu sen tekisi (ainakaan yhtä hyvin ja onnistuneesti kuin mies itse). Hän ryhtyy puuhaamaan testamenttia, jonka valmiiksi saaminen onkin sitten monen mutkan takana. Tietysti myös siunauksesta ja muistotilaisuudesta tulee sopia sekä arkku nikkaroida. Tässä vaiheessa lähiomaiset alkavat epäilemään, että vaari on nyt pahemman kerran höyrähtänyt. Vaan kuten tavallista, on mielensäpahoittajalla perustelut kaikille toimilleen.
Tämän teoksen rakenne on erilainen kuin aikaisemmin mielensäpahoittajan omalla äänellä kerrottujen teosten. Tässä juoni on ikään kuin yhtenäisempi, ei novelleista koostuva, kuten aiemmin on ollut. Mielestäni se on vaikuttanut hieman negatiivisesti mielensäpahoittajan ajatusten esilletuontiin, sillä iskevyys ja terävyys on pehmentynyt. Toisaalta se ei ole lainkaan huono asia, sillä nyt papparaisen elämästä saadaan ehkä hieman laveampi kuva kuin aiemmin. Kirjoitustyyli on pysynyt samana kuin ennenkin, sen kyllä tunnistaa mielensäpahoittaja-tekstiksi.
Tämä Mielensäpahoittaja ei naurattanut minua aivan niin paljon kuin aiemmat, sillä onhan aihe selkeästi vakavampi: vanhuuden vaivat, joskus karutkin vanhuudenpäivät, kuolema. Mielensäpahoittajalla ei sinänsä ole syytä ajatella kuolevansa juuri nyt, mutta hän tuo persoonassaan esille sen, että jokaisen aika täällä on rajallinen. Vähempikin vetää hiljaiseksi, vaikka Kyrö kyllä käyttää taitavasti humoristista kieltä ja aitoa mielensäpahoittajanäkökulmaa tähänkin aiheeseen. Mielensäpahoittajat tuntuu toimivan aina, sen olen ainakin huomannut.!
♠♠♠♠
Olen samaa mieltä tuosta, että negatiivisesti on vaikuttanut kerronnan pehmentyminen. Iskevä ja teräväkielinen mielensäpahoittaja piti lukijaan jääräpäisyyttään enemmän hajurakoa, mikä ainakin itseäni huvitti ja viihdytti vielä enemmän. Ikään kuin kertoja olisi halunnut pitää välimatkaa, koska arvaa lukijan olevan juuri sellainen "nykyajan kotkotus" -ihminen, jonka kanssa ei viitsi veljeillä. :)
VastaaPoistaHyvin kiteytetty ja analysoitu! Etäisempi jääräpää nauratti viihdytti minuakin enemmän, samoin Miniässä mielensäpahoittajan näkeminen toisen kuvaamana oli toimiva ratkaisu. :)
PoistaMinä jo mietin olenko saanut kyllikseni Mielensäpahoittajaa, tämä kirja kun ei täysillä iskenyt kuten aiemmat ovat tehneet. Hulvattomuutta ja napakkuutta olisin toivonut kirjaan enemmän.
VastaaPoistaJuuri samaa mietin minäkin, mutta kyllä tämä sitten lähti kuitenkin ihan hyvin liikkeelle. Napakkuutta minäkin olisin toivonut enemmän.
PoistaKirja on vielä lukematta, mutta fanitan Tuoma Kyrön Mielensäpahoittajaa ja olen superiloinen, kun siitä on tehty elokuva, joka on valittu jo ulkomaille elokuvafestareille tai jotain. Menen katsomaan elokuvan syyskuussa kunhan se julkaistaan Suomessa.
VastaaPoistaMinulla on vielä harkinnassa, että haluanko nähdä kyseisen leffan. Kirjat ovat toimineet sen verran hyvin, että hieman hirvittää miten leffassa onnistutaan. Toisaalta teatteriversiot ovat olleet hyvin kehuttuja, että sinänsä kyllä sopii odottaa elokuvalta samaa.
PoistaKerronpa tässä erään asian ystävästäni: hän kovin pahoitti mielensä kun katsoimme Hyviä ja huonoja uutisia (hän ei ollut ennen paneutunut ohjelmaan), ja hän tajusi ettei Kyrö ollutkaan pappa. :) Niin ihanaa!
VastaaPoistaVoi eii! :D Karmea pettymys :D
Poista