Jane Austen: Viisasteleva sydän
alkup. Persuasion 1818
suom. Kristiina Kivivuori 1951
8 CD-levyä, WSOY äänikirja
lukijana Erja Manto
Kyllä nyt äänikirjaa pukkaa! Lainasin Jane Austenin Viisastelevan sydämen automatkoille kuunneltavaksi, mutta en sitten malttanutkaan kuunnella sitä vain autossa, vaan ensimmäisen levyn jälkeen nappasin sen ihan kotiin kuunneltavaksi: jäin tarinaan vain kerta kaikkiaan niin koukkuun, että oli pakko saada kuunnella lisää jo ennen seuraavaa pidempää automatkaa!
Joskus nuorempana luin ahkerasti Austenin teoksia, mutta Viisastelevaa sydäntä en kyllä muista aiemmin lukeneeni. Ylpeys ja ennakkoluulo sen sijaan kolahti Austenin teoksista parhaiten, enkä suoraan sanottuna kyllä muusta hänen tuotannostaan kauheasti paljon mitään merkittävää muista. Itse asiassa pidän enemmän Brontën sisarusten tuotannosta, mutta se ei ole tämän tekstin aihe.
Viisasteleva sydän kertoo aatelissukuisesta Anne Elliotista, joka on jo aikaa sitten ohittanut sopivan naimaiän oltuaan kerran rakastunut mieheen, jota perhe ei hyväksynyt hänen aviomiehekseen. Anne ei ole päässyt Frederick Wentworthista yli, mutta kun he vuosien tauon jälkeen kohtaavat, mies ei tunnu antaneen Annelle anteeksi saamiaan rukkasia. Tunteet elävät kuitenkin molemminpuolisina, vaikka väärinkäsitykset seuraavat toisiaan ja mahdollisuus onneen uhkaa kilpistyä niihin.
Viisasteleva sydän noudattaa melko samanlaista kaavaa kuin muutkin Austenin teokset, sikäli kun niistä jotain muistan: on väärinkäsityksiä, onnetonta rakkautta ja lopulta kuitenkin kaikki kääntyy parhain päin ja sankaritar saa miehen, jota halajaa omakseen. Sivujuonteena mainittakoon, että sankarittarelle ilmestyy yleensä yhtäkkiä liuta kosijaehdokkaita, kuten Anne Elliotille tässä teoksessa kävi. Mutta juonen ennalta-arvattavuus - sillä sellainenhan se on, vaikkei Austenia olisi aiemmin lukenutkaan - ei haittaa yhtään: tarina vain vei minut ihan täysin mukaansa ja vaati tulla kuulluksi.
Erja Manto lukee tämän teoksen mielestäni tismalleen niin kuin pitääkin, ilmentäen taitavasti eri hahmojen luonteenlaatuja ja käytösmalleja äänenpainoillaan ja lukurytmillään. Jotenkin hänen ääntään todella jaksaa kuunnella, enkä toden sanoakseni usko, että olisin välttämättä nauttinut tästä teoksesta näin paljon, jos olisin itse alkanut lukemaan jotakin ikivanhaa ja nurhuista painosta, joka olisi löytynyt kirjaston varastosta (ja teoksesta onkin onneksi tullut uusi pokkaripainos!). Mielestäni toteutus on jotenkin raikas ja kutsuva, se välittää hienosti tunnelmaa ja sitä Austenille ominaista ymmärtämystä ja ajattelevaisuutta, jonka muistan hänen teoksiaan värittäneen.
Anne Elliot on hahmona jotenkin mieleenpainuva, vetää hyvin vertoja jopa Ylpeyden ja ennakkoluulon Elizabeth Bennettille. Hän on kolmilapsisen sisarussarjan keskimmäinen lapsi, hyljeksitty ja vähäpätöisenä pidetty nuori äitinsä jo varhain menettänyt nainen, jonka ainut tuki lienee naapurinrouva, joka ei aina hänkään osaa kannustaa Annea täysin neitokaisen oman hyvinvoinnin vaan pikemminkin yleisen mielipiteen mukaan. Anne on pyyteetön, välillä liiankin kiltti ja sinisilmäinen, mutta silti omilla aivoillaan ajatteleva olento, mikä kumoaa liiallisen kiltteyden vaikutukset ainakin siltä osin, että hahmosta voi siitä huolimatta pitää.
Pidin myös tarinan miljööstä, vaikka aikaisemmin olenkin aina ajatellut Bathia, kaupunkia johon tämä tarina hyvin pitkälti sijoittuu, jotekin koleana ja harmaana paikkana. Siltä se tuntui kyllä vieläkin mitä suurimmassa määrin, mutta jotenkin se ei tunnu enää niin kolealta kuin joissakin muissa Austenin teoksissa (yllättäen huomaan muistavani hajapaloja hänen teoksistaan vaikka kuinka paljon!). Jotenkin tuntuu, että tästä melkein nousee jokin Austen-kuume, niin että piankin haluaisin lukea tai kuunnella hieman lisää Austenia. Saapa nähdä toteutuuko ajatus vai jääkö se vain hetken huumaksi...
♠♠♠♠