Neidonpaula

Kristiina Vuori: Neidonpaula

20 h 30 min., Tammen äänikirja 2016

lukija: Kirsti Valve

 

Kristiina Vuori on kehkeytynyt yhdeksi luottokirjailijoistani. En välttämättä odota kuumeisesti häneltä uutta kirjaa tai valitse ensisijaisesti hänen kirjojaan, jos luettava on hakusessa, mutta pidän Vuoren kirjoista paljon. Aina kun aloittaa hänen kirjansa, tietää, että luvassa on kiehtova historiallinen miljöö, sujuvaa tarinankerrontaa ja mahdollisuus uppoutua tarinan matkaan. Neidonpaula on Vuoren neljäs teos ja siinä palataan esikoisteoksessa Näkijän tytär tutuksi tulleen Ilveksen suvun pariin.

 

Truda ja Brita ovat kaksoset, toisilleen läheiset ja rakkaat, vaikkakin kuin yö ja päivä, varjo ja valo. He ovat niin saman näköiset, että juuri kukaan ei erota heitä toisistaan ilman eri värisiä käsivarsinauhoja. Truda ja Brita kuuluvat äitinsä puolelta Ilveksen tietäjäsukuun. Tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun Naantalin luostarikaupunkiin. Parantajan taitoja omaavasta Trudasta on tuleva nunna, kun taas sisällään vellovaa villiyttä kammoava Brita sen sijaan on kihlattu pormestarin pojalle. Kun kirkon holveja saapuu maalaamaan kisälli Lukas Danske, tuntuu tyttöjen välille ensikertaa ilmestyvän juopa, jota on vaikea kuroa umpeen.

 

Neidonpaula on laaja romaani, jossa mielestäni Vuorelle ehkä hieman tyypillisestikin pohjustetaan miljöötä ja hahmoja laveasti ja kuljetetaan juonta pitkät pätkät ennen kuin tapahtumat pääsevät varsinaisesti kunnolla alkuun. Vaikka kieltämättä paikoitellen odotin jo hieman kärsimättömänä tapahtumien lähtevän kunnolla liikkeelle, pidin kuitenkin tästä kirjasta paljon. Erityisesti pidin Britan hahmosta, sillä vaikka hän onkin kaksosista se varjoisa yö, sisimmältään villi, on Brita kuitenkin mielestäni jotenkin ajattelevaisempi ja ennen kaikkea toimissaan avoimempi kuin Truda, jossa pilkahtaa paikoin kataluutta ja viekkautta. Trudan hahmosta en pitänyt oikeastaan lainkaan, vaikka Britan silmin kuvattuna Trudassa on paljon hyvää.

 

Minun silmissäni Vuoren tuotanto on tasalaatuisen hyvää eikä oikeastaan mikään kirja nouse ylitse muiden, mutta Neidonpaulasta kuitenkin pidin ehkä jopa enemmän kuin muista kirjoista.  Vuoren uudemmat teokset, kuten Elinan surma ja Filippa, jotka kietoutuvat todellisiin ihmisiin ja tapahtumiin kiehtovat omalla tavallaan, mutta Neidonpaula herätti kuitenkin ehkä enemmän ajatuksia ja tunteita. Suosittelen kyllä tutustumaan tähän kirjaan, vaikka et olisi Näkijän tytärtä lukenutkaan.

 

♠♠♠♠

Mustarastas

Inka Nousiainen: Mustarastas

149 s., WSOY 2019

kansi: Martti Ruokonen

 

Inka Nousiaisen kirjoittama Mustarastas perustuu näyttelijä Eeva Soivion monologiin Mustarastas - eli kadonnut veli. Monologi ja sitä myöten myös siihen perustuva kirja käsittelee Soivion kohtaamaa suurta tragediaa. Soivio oli 13-vuotias, kun hänen 17-vuotias isoveljensä Juha katosi risteilyalukselta. Mustarastas kuvaa perheen tuntoja järkytyksestä  toivoon, kaipuusta ja menetyksestä ja menetyksen hyväksymisestä, parantumisesta.

 

Inka Nousiainen on kirjoittanut todella herkkävireisen kirjan, joka käy sydämeen. Teos ei kuvaile suuria tunteita dramaattisin sanoin, mutta ne kytevät ihmisten eleissä ja ajatuksissa tukahduttavina ja tuskallisina. Voiko olla mitään pahempaa kuin epätietoisuus, joka ei pääty? Kaikki ne loputtomat kysymykset siitä, mitä oikein on tapahtunut, kiertävät kehää vailla vastauksia. Miten pystyy koskaan hyväksymään sen, että vastauksia niihin kipeisiin kysymyksiin ei koskaan saada?

 

Mustarastas on kirja, joka pitää itse kokea. On vaikea kuvata kaikkia niitä ajatuksia, joita lukiessa risteili pään sisällä. Vaikka kyseessä onkin romaani ja se suo kirjoittajalle vapauksia, on tämä silti mielestäni todella yhdenmukainen Soivion todellisen tarinan kanssa. Luin esimerkiksi Ylen artikkelia, jossa Eeva Soivio kertoo asioista juuri  samalla tavalla kuin Nousiainen on myöhemmin tähän romaaniin kirjannut. Tämä yhdenmukaisuus tekee kirjasta vielä koskettavamman. Tämän ohuen kirjan lukeminen ja sulattelu vaatii aikaa.

Aavan meren tuolla puolen

Antti Tuuri: Aavan meren tuolla puolen

e-äänikirja, Otava 2018

lukija: Taneli Mäkelä

 

Lukupiirimme seuraavana aiheena on Antti Tuurin teokset, joista päädyttiin ottamaan kolme vaihtoehtoa, koska osa halusi uudempaa tuotantoa, osa on jo lukenut kaikki Pohjanmaalle sijoittuvat kirjat ja osa ei halunnut missään nimessä lukea ehdottamaani Ikitietä (koska elokuva oli ollut niin rankka kokemus). Niinpä otin mukaan kolme vaihtoehtoa, joista kukin saa valita mieluisen luettavan. Yksi niistä on Aavan meren tuolla puolen, jonka päätin itse kuunnella äänikirjana osin siksi, että se helpottaa vetäjän (eli minun) luku-urakkaani, mutta toisaalta myös siksi, että sen lukijana on Taneli Mäkelä. 

 

Aavan meren tuolla puolen on jatkoa Tangopojille, mutta kirjat voi lukea ihan hyvin myös täysin erillisinä teoksina. Tässä teoksessa tapahtumat sijoittuvat joulukuuhun 2016, jolloin Tukholmassa asuva Kaija saa äidiltään tiedon isänsä kuolemasta. Kaija matkustaa äitinstä tueksi Skövdeen. Samaan aikaan Kaija saa kuulla, että suomalaiseen kouluun on tehty polttopulloisku. Kaijan tyttärentytär käy sitä koulua ja nyt lapsi näyttää olevan kadoksissa. Kuvaus kulkee Tukholman ja Skövden väliä, kun Kaija saa tietoja Tukholman tilanteesta.

 

Kun äänikirja alkoi ja tajusin kunnolla, että tarinan keskiössä on naiskertoja, tuntui hieman erikoiselta se, että äänikirjan lukee mies. Taneli Mäkelän ääntä oli kuitenkin jälleen kerran miellyttävä kuunnella ja keskushahmokin vaihtui välillä mieheksi, joten aloin ymmärtää valinnan.

 

Tämän kirjan keskeisenä teemana on perhesuhteiden lisäksi maahanmuutto. Kaijan vanhemmat ovat aikoinaan muuttaneet Suomesta Ruotsiin ja Kaijan tyttären ex-puoliso on niin ikään maahanmuuttaja, Turkista tosin. Polttopulloisku kuvastaa yleistä suhtautumista maahanmuuttoon. Aihe on iso ja teoksessa on paljon vakavia asioita isän kuolemasta polttopulloiskuun ja riitaisiin avioeroihin asti. Kuitenkin tämä kirja välillä jopa huvitti minua: mitä kohellusta ja sähellystä! Millaisia hahmoja, Kaijan ex-mies ja tyttären isä nyt esimerkiksi! Myös välillä riidaksi äityvät perhekohtaamiset lähes huvittivat. Kaijaa ei kyllä käynyt kateeksi, kun hänen olisi pitänyt revetä moneksi, itse asiassa hänen puolestaan ehkä vähän ahdistikin, mutta silti yleismielialaksi tämä kirja jätti hilpeyden.

 

Aavan meren tuolla puolen oli ihan kelpo kirja kuunneltavaksi, mutta en tiedä olisinko tähän tarttunut ilman lukupiiriä. Odotan enemmän Lakeuden kutsun ja Ikitien lukemista.

 

♠♠♠

Aaveiden Turku

Artemis Kelosaari: Aaveiden Turku - Kummitustarinoita Suomen vanhimmasta kaupungista

109 s., Haamu 2019

kuvitus: Suvi Kari

arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

 

Sain Artemis Kelosaaren Aaveiden Turku -kirjan arvostelukappaleeksi heti tuoreeltaan, mutta säästelin kirjan lukemista syksyyn ja lähestyvän Halloweenin aikaan. Nimensä mukaisesti tässä kirjassa keskitytään turkulaisiin kummittelukohteisiin, joita esitellään kaikkiaan 10. Turku ei ole minulle kovinkaan tuttu kaupunki ja viimeksi olen käynyt siellä yli 10 vuotta sitten, mutta mielestäni tämä on kuitenkin kiinnostava lisä Haamun julkaisemien kummittelukohteita esittelevien kirjojen sarjaan.

 

Turku on Suomen vanhin kaupunki, jonka historiaan kuuluu monenlaisia vaiheita. Ei siis ihme, että kaupungista löytyy moniakin kohteita, joissa on aistittu henkien läsnäoloa. Itselleni kaikkein kiinnostavin kohde oli Brinkhallin kartano, jossa olen jopa vieraillut viimeisimmällä Turun reissullani. Kartanossa on kuvattu Hovimäki-sarja ja Käsky-elokuva, joten paikka lienee monelle tuttu sitä kautta. Hovimäki on myös itse asiassa syy sille, miksi olen kartanossa vieraillut. Mielestäni Brinkhallin kartanosta kertova luku oli myös kaikkein antoisin ja perusteellisin.

 

Aaveiden Turku on aiheena kiinnostava, mutta valitettavasti monissa kohteissa tyydytään vain viittaamaan kummittelun mahdolliseen syyhyn tai kohteessa sattuneisiin "traagisiin onnettomuuksiin", mutta niistä ei kerrota sen enempää. Olisin halunnut tietää niistä lisää, koska lopulta ne ovat osa kummitteluilmiön jännitystä ja tuovat ehkä jonkinlaista kansanomaista traagista romantiikkaakin siihen. Vähän jää turhauttamaan, kun asiat jätetään avoimiksi ja siirrytään seuraavaan asiaan. Kohteiden monipuolisista kummitteluilmiöistä olisin halunnut mielelläni myös tietää lisää, sillä joistakin kohteista kerrotaan vain jokin esimerkki ja mainitaan, että havaintoja on muitakin. Millaisia havaintoja? Kaikkiko samanlaisia ja samalta aikakaudelta?

 

Kummittelu kiehtoo minua ilmiönä ja olen lukenut kohtalaisen määrän aihetta käsitteleviä teoksia. Luen niitä aina vähän tietokirjamaisella otteella, sillä kerrotaanhan teoksissa todellisista kohteista, niiden historiasta ja niihin liittyneistä ihmisistä faktan näkökulmasta. Kummitteluilmiötäkin on joissakin kirjoissa käsitelty mielestäni onnistuneesti siten, että ilmiöt mahdollisine selityksineen on esitetty neutraalisti ja lukijan itsensä päätettäväksi on jäänyt se, mihin haluaa uskoa. Esimerkkinä tästä mainittakoon vaikkapa Eero Ojasen ja Mauri Karvosen teokset. Samanlaisin odotuksin lähdin tämänkin kirjan pariin, mutta tämä tuntui välillä enemmänkin matkaoppaalta Turun menneisyyteen ja kummituskohteisiin, mikä ei sekään ole huono asia. Erilaiset odotukset tietysti vaikuttivat lukukokemukseeni. Suosittelen kuitenkin tätä kirjaa niille, jotka haluavat nähdä Turun uusin silmin.

 

♠♠♠

Paperijoutsen

Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen

316 s., Otava 2019

kansi: Maria Holzer

 

Anna-Kaisa Linna-Ahon esikoisteos Paperijoutsen oli minulle aivan upea lukuelämys. Kirja vei mennessään ensisivuista alkaen ja viihdyin sen parissa todella hyvin. Vaikka elämän hahmojen tielle heittämät käänteet eivät aina olleet hyviä, oli teoksen tunnelma kokonaisuutena jotenkin lämmin. Tässä kirjassa on mielestäni myös kaunis kansi, joka kutsuu luokseen. Se heijastaa mielestäni kirjan tunnelmaa hyvin.

 

Paperijoutsenessa eletään Korpivuoren kylässä jatkosodan aikaan. Korpivuoren tilaa hallitsee matriarkka Gunhild, jonka pojat ovat sodassa. Lähitalossa asuu kaupungista maalle pommituksilta turvaan saapunut nuori Lydia, joka on etäistä sukua korpivuorelaisille.  Lydian taloon muuttaa myös Korpivuorella piikomassa ollut Anna, joka on seurustelee Gunhildin pojan kanssa eikä emäntä voi sietää ajatusta piiasta miniänään. Korpivuorella elellään rauhassa sodan melskeiltä eikä sotaa oikein voi aistia muusta kuin miesväen puuttumisesta ja ruokapulasta sekä Gunhildin omassa ilmavalvontatornissa tehtävistä vartiovuoroista.

 

Äkkiseltään voisi ajatella, että sota-aika on jo aikalailla kaluttu luu kaunokirjallisuudessa. Linna-Ahon kirja tuntuu kuitenkin ihan erilaiselta kuin muut lukemani sota-ajan kuvaukset. Se selittyy hahmoillakin, sillä itse kullakin on omat kohtalonsa. Etenkin Lydian taloon Annan tavoin asettuvalla Ellenillä, mutta niin myös sotaan kelpaamattomalla Kaarlolla, liian varhain vastuuta kantavalla Eedla-tytöllä ja sota-aikaan suinpäin rakastuvalla Lydiallakin. Sota päättyy, mutta sodan varjot leviävät herkkinä ja utuisina myös rauhan aikaan. Loppuratkaisu hätkähdyttää, vaikka toisaalta onkin melko ilmeinen. Mikä mahtava koukku lopussa!

 

Paperijoutsen on herkkä, mukaansatempaava, lumoava, sujuva, yllätyksellinen ja kerta kaikkiaan hyvä kirja. Jäi jopa tuntu, että tämä olisi kiva saada joskus omaankin hyllyyn, sillä tämän voisin ajatella lukevani joskus uudelleen. Minulle tämä oli yksi vuoden parhaista kirjoista tähän mennessä. Suosittelen tutustumaan.

 

 ♠♠♠♠♠

Einsteinin vaimo

Liv Strömquist: Einsteinin vaimo - Kokoelma Liv Strömquistin sarjakuvia

139 s., Sammakko 2019

alkup. Einsteins nya fru

suom. Helena Kulmala

 

Viime aikoina somen kirjatileillä minua on monesti tullut vastaan Liv Strömquistin sarjakuvateos Einsteinin vaimo. Strömquist on Ruotsin arvostetuimpia sarjakuvantekijöitä ja paljon kiitosta hänen albuminsa näyttävät saaneen myös Suoemssa. Olen tänä vuonna alkanut kiinnostua enemmän sarjakuvista, joten päätin tutustua tähän. En voi muuta kuin liittyä kirjan kehujien joukkoon! Strömquistin ironinen huumori iski täysillä ja vaikka teos viihdyttikin minua suuresti, on tässä myös todellista feminismiasiaa.

 

Strömquist tarttuu sarjakuvissaan mm. ulkonäköön liittyviin odotuksiin, epätasa-arvoisiin parisuhteisiin, poliittisiin ilmiöihin ja ihmistyyppeihin. Aiheet ovat mielenkiintoisia ja niitä kuvataan osuvasti ja nasevasti. Tämä teos sai minut samaan aikaan pohtimaan ja hykertelemään naurusta. Strömquistilla on selkeästi sana hallussa.

 

Näissä sarjakuvissa on monesti enemmän tekstiä kuin kuvaa, mutta jotenkin kuvat tehostavat pelkistetystä muodostaan huolimatta hyvin tekstin sanomaa. Kokonaisuutena sarjakuvat olivat sisältönsä puolesta todella hyviä ja viihdyttivät, vaikka lukukokemusta hieman haittasi se, että teksti meni paikoitellen aika pieneksi ja jouduin hieman tihrustamaan. Tämän teoksen perusteella on kuitenkin helppo ymmärtää Strömquistin suosion syyt. Aion lukea lisääkin hänen teoksiaan jossain vaiheessa.

Lukupiirikirja: Todistaja Brigitin talossa

Riitta Jalonen: Todistaja Brigitin talossa

205 s., Tammi 1998

kansi: Saku Heinänen

 

Lukupiirimme syksyn toisen kokoontumisen kirjaksi valikoitui Riitta Jalosen teos Todistaja Brigitin talossa. Piirissä oli esitetty toivomus Riitta Jalosen valitsemisesta kirjailijaksi ja minä valikoin sieltä teoksen. Meille kaikille piiriläisille jäi tästä kirjasta monia kysymysmerkkejä, osaa kirja ei oikein puhutellut ja jotkut olivat pitäneet teoksesta.

 

Iiris on nuori toimittaja, joka lähtee vuodeksi Irlantiin ja vuokraa sieltä huoneen Brigitin talosta. Brigit on nuorena leskeksi jäänyt yksinäinen nainen, jolla on tapana ottaa vuokralainen ylimääräisee huoneeseen. Vuokra on halpa, mutta vuokrasopimuksessa on yksi ehto. Iiriksen tulee olla sunnuntaisin paikalla, kun katolilaisen seurakunnan pappi isä O'Connor saapuu Brigitin luokse teelle. Sunnuntai-iltapäivisin Brigitin olohuoneessa Iiriksen silmien eteen levittäytyy näkymä piilotetusta rakkaudesta.

 

Teoksen toinen ajanjakso on, kun liki 20 vuotta myöhemmin avioeron läpikäynyt Iiris matkustaa uudelleen Irlantiin. Siellä hän kulkee Brigitin ja O'Connorin jäljillä ja tekee jonkinlaista matkaa myös itseensä. Itse en tästä teoksen loppupuolesta saanut oikein mitään irti, vaan pidin enemmän alkuosasta. Tässä teoksessa näyttää olevan valtavasti symboliikkaa ja kirja olisi vaatinut pidempää lukuaikaa, sillä itselleni tuli hieman kiire. Tosin piiriläiset totesivat, että ei se juuri auttanut, vaikka rauhassa luki.

 

Todistaja Brigitin talossa jäi minulle aika valjuksi lukukokemukseksi. Hahmoihin ei saanut kunnolla otetta, miljöö ei oikein puhutellut eikä juonikaan lopulta oikein sytyttänyt. Toki tässä teoksessa on hienosti pinnan alla väreilevää tukahdutettua tunnetta, mutta sekään ei riittänyt pelastamaan mun lukukokemusta.

 

♠♠

Syyskuun luetut

Syksy on mulle aina hieman ristiriitaista aikaa. Toisaalta on mahtavaa, kun tapahtumatarjonta vähenee ja on jotenkin "sosiaalisesti hyväksytympää" vain linnoittautua sohvalle. Samaan aikaan viilenevä ilma ja luonnon värit antavat alkusyksystä mulle myös energiaa ja intoa tehdä ja kokeilla erilaisia juttuja. Ja silti pimeys väsyttää, kesästä haluaisi kynsin hampain pitää kiinni ja sulkea silmät siltä tosiasialta, että kaulahuivi ja lapaset alkaa olla pakollinen asuste ulkona.

Syksy tuo monelle tullessaan työ- tai opiskelukiireitä. Niin mullekin, molempia. Ehkä osin kiireiden takia syyskuu onkin mennyt niin nopeasti, ihan hujauksessa suorastaan. Vaikka kiireet välillä väsyttävät, olen kokenut graduseminaarin alkamisen aika inspiroivana. Olen opiskellut jo pari vuotta maisteritutkintoa, mutta vasta tänä syksynä käynyt ensimmäistä kertaa yliopistolla. Jotenkin tuntuu hienolta olla osa sitä opiskelijoiden joukkoa! Aion tehdä graduni kirjastokimppani lukupiireistä, ja on ihan mahtavaa, että pystyin ottamaan aiheekseni sellaisen asian, josta minulla on käytännön kokemusta ja joka on minulle tärkeä.

Syyskuussa onnistuin lukemaan 8 kirjaa, joista puolet oli äänikirjoja. Yhteismäärä on yllättävän suuri, sillä lukemiseni on syyskuussa ollut kausittaisempaa ja on ollut päiviä, jolloin en ole avannutkaan kirjaa. Lukemani kirjat ovat:

Astrid Lindgren: Saariston lapset 

Rosa Meriläinen ja Sanna Seiko Salo: NE - Kuukautiskirja 

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

James Bowen: Bobin pieni viisauskirja

Kati Tervo: Iltalaulaja

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

S.K. Tremayne: Ennen kuolemaani 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles ja viimeinen riskiretki 

Nyt kun tuota listaa tarkastelee, niin se on myös yllättävän nuortenkirjapainotteinen, kun puolet näyttävät olevan lanu-osastoa. En ole myöskään lukenut kirjana yhtäkään aikuisten romaania, mikä on vielä yllättävämpää. Vaikka en sen kummempia lukusuunnitelmia yleensä teekkään, lokakuussa aion keskittyä romaaneihin. Se on oikeastaan hieman pakon sanelemaakin, sillä lainakirjojen varausjonot hengittävät niskaan. Katsotaan kuinka monta joudun palauttamaan lukemattomina ja liittymään uudelleen jonon jatkoksi... Lukemisiin!