Lukupiirikirja: Lissabonissa muistin sinut

Luiz Ruffato: Lissabonissa muistin sinut

Into-kustannus 2018

Estive em Lisboa e lembrei de você, 2009

suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä

Luimme maaliskuun lukupiirikirjana Luiz Ruffaton pienen mutta mieleenpainuvan romaanin Lissabonissa muistin sinut. Olen aiemmin lukenut Ruffatolta Rutosti hevosia, jonka tunnelma jäi väkevänä mieleeni. Halusin viedä lukupiiriläiset vaihteeksi vähän vieraammalle kielialueelle, joten siihen paikkaan Ruffato sopi hyvin.

Lissabonissa muistin sinut kertoo Sergiosta, joka muuttaa brasilialaisesta kylästä valtameren taakse Portugaliin paremman elämän perässä. Kotipuolessa elämä on ollut jos ei suorastaan köyhää, niin ainakin niukkaa. Tienatakseen rahaa ja muuttaakseen elämäänsä Sergio tulee kerran vähän ohimennen sanoneeksi aikovansa muuttaa meren taakse. Kun se on sanottu, on aika ryhtyä sanoista tekoihin, etenkin kun häntä tunnutaan ilmoituksen jälkeen juhlivan kuin suurtakin sankaria.

Vastoin odotuksia elämä Euroopassa ei ole sen helpompaa kuin kotipuolessakaan. Siirtolaisen ei ole helppo työllistyä ja verkostoitua, ja säästetyt rahat hupenevat nopeasti. Sergio on kuitenkin kaikista vastoinkäymisistään huolimatta mielestäni sinnikäs ja elämäniloinen ihminen, joka osaa tarttua tilaisuuteen ja hetkeen. Juuri Sergion hahmo keventää aihetta niin paljon, että mitään kurjuudessa kulkemista tämä kirja ei mielestäni ole.

Lissabonissa muistin sinut on tajunnanvirtainen, hengästyttävä kirja. Se yllätti minut humoristisuudellaan ja muutaman kerran naureskelin ääneen asti värikkäille ilmaisuille ja (tragi)koomisille käänteille. Lukukokemuksena tämä oli paljon kevyempi kuin mitä Rutosti hevosia oli. Ruffato taitaa tiiviin mutta kuvailevan kertomisen. Voisin lukea vielä lisääkin hänen kirjojaan.

Vain me kolme

Ruth Jones: Vain me kolme

Bazar 2025

Us three, 2020

suomentanut Jade Haapasalo

Ruth Jones saapui lukulistalleni alunperin Booktok-vinkin kautta. Luin hänen ensimmäisen suomennetun romaaninsa Mikä jäi kertomatta. Pidin siitä, vaikka suurimman huuman laannuttua loppuratkaisu tuntuikin varsin ilmeiseltä ja ennalta-arvattavalta. Vain me kolme oli mielestäni vielä parempi romaani ja onnistui loppupuolella jopa hieman yllättämään. Kolmaskin suomennos on kustantajan sivujen mukaan tulossa.

Catrin, Lana ja Judith ovat olleet ystäviä jo lapsesta asti. 8-vuotiaina he vannoivat karkkipaperin yllä valan ikuisesta ystävyydestä. Kymmenen vuotta myöhemmin vala joutuu koetukselle kolmikon yhteisellä Kreikan lomalla, jolta kotiin palaa muuttuneita nuoria naisia. Vuosien ja vuosikymmenien kuluessa ystävyyteen tulee yhä pahempia säröjä, joiden paikkaaminen osoittautuu vaikeaksi. Vasta odottamaton tapahtuma tuo yhteen sen, mitä heidän kolmen ystävyydestä on vielä jäljellä.

Pidin tästä moniäänisestä, monessa aikatasossa etenevästä tarinasta paljon. Hahmoista pidin eniten sovittelevasta Catrinista, mutta löysin ymmärrystä myös narsistisen äidin hallitsemassa perheessä kasvanutta Judithia kohtaan. Lana on hahmoista ristiriitaisin ja epäsovinnaisin, mutta inhimillinen hänkin. Pidin siitä, miten heidän ystävyytensä lähtökohdat ovat niin syviä, että he tuntevat toistensa perheet ja ovat aina tervetulleita toistensa koteihin.

Mielestäni Jones onnistuu hienosti punomaan vuosikymmenet ja erilaiset näkökulmat yhteen. Useista näkökulmista huolimatta juonenkäänteitä on helppo seurata ja on mahdollista vain lukea ja nauttia tarinasta. Mainio tarina syvän ystävyyssiteen voimasta. Seuraavaa kirjaa odotellessa!

Elokuussa nähdään

Gabriel García Márquez: Elokuussa nähdään

WSOY 2025

alkup. En agosto nos vemos, 2024

suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä

Elokuussa nähdään on kolumbialaisen kirjailijan Gabriel García Márquezin (1927-2014) postuumisti julkaistu teos ja minulle ensimmäinen lukemani teos hänen tuotannostaan. Olen joskus aloittanut lukemaan hänen pääteostaan Sadan vuoden yksinäisyys, mutta se jäi minulla kesken heti alkumetreillä. Elokuussa nähdään sen sijaan vei heti mukanaan ja ihastutti aistivoimaisuudellaan.

Päähenkilö Ana Magdalena on ollut jo vuosia onnellisesti naimisissa puolisonsa kanssa, mutta silti hänet toisinaan valtaa halu olla joku aivan muu. Joka elokuu hän matkustaa saarelle, jonne hänen äitinsä on haudattu, etsii itselleen yhdeksi yöksi uuden rakastajan ja unohtaa kaiken muun.

Minulle jäi vaikutelma, että Ana Magdalena on ajautunut elokuisiin tapaamisiinsa alun perin sattumalta, mutta jäänyt sitten koukkuun. En ajatellut päähenkilöä mitenkään moraaliselta kannalta, mutta avioliitosta paljastuu piirteitä, jotka ikään kuin oikeuttavat hänen tekonsa. Rakkaus ei ole hävinnyt, vaikka hän joskus haluaakin olla hetken joku muu.

Elokuussa nähdään on pieni kirja, mutta jättää vahvan maun. Siitä henkii vastustamaton elämännälkä ja nautinnonhalu. Lukiessani nautin kovasti Kolumbiasta ja García Márquezin tekstistä. Voisin yrittää lukea häneltä jotain muutakin nyt, kun sain tästä näin positiivisen kokemuksen. Onneksi hänen lapsensa päättivät julkaista isänsä kirjan postuumisti!

Viimeinen pari

Ruth Ware: Viimeinen pari

Otava 2025

alkup. One Perfect Couple, 2024

suomentanut Elina Koskelin

Ruth Ware on epäilemättä suosikkijännärikirjailijani, vaikka edellinen teos, Nollapäivä, olikin ennalta-arvattavuudessaan pettymys. Viimeinen pari sen sijaan on tutun terävää jännitystä, jonka yllättävät käänteet saavat kääntämään sivuja kiihtyvällä tahdilla. Tämä on mielestäni Waren parhaita teoksia!

Tutkijana työskentelevä Lyla suuntaa poikaystävänsä kanssa kohti Intian valtamerellä sijaitsevaa yksinäistä saarta, jossa on määrä kuvata uutta tosi-tv-realitya. Poikaystävä toivoo ohjelmasta uutta nostetta näyttelijänuralleen ja Lyla lupautuu mukaan lähinnä tukeakseen kumppaniaan.

Uuteen ohjelmaan osallistuu 5 toisilleen entuudestaan tuntematonta paria. Puitteet hiljattain rakennetussa luksuslomakohteessa ovat hulppeat ja saarelle saavuttuaan Lylakin alkaa rentoutua. Hänen on tarkoitus hengailla saarella pari viikkoa ja tiputtautua sitten pois kilpailusta palatakseen oman uransa pariin. Luonnonvoimat kuitenkin puuttuvat peliin ja muuttavat luksuskohteen hetkessä selviytymistantereeksi. Äärimmäisissä olosuhteissa eristyksiin jääneistä pariskunnista alkaa paljastua piirteitä, jotka luovat jännitteitä ja synnyttävät konflikteja.

Warella on taito keksiä aina vain uudenlaisia aiheita jännäreihinsä. Tässäkin teoksessa miljöö on aivan omansa, samoin tosi-tv-asetelma. Suljetun paikan trillerit ovat Waren vahvuuksia ja Viimeinen pari on mielestäni lajin tyylipuhdas edustaja, joka kylmää ja kauhistuttaa mutta saa silti roikkumaan kiinni pelastautumisen toivossa. Teos tuo mieleeni paitsi lajityypin klassikon eli Agatha Christien jännärin Eikä yksikään pelastunut mutta myös William Goldingin Kärpästen herran. Vahva suositus!

Sarastus

Virpi Hämeen-Anttila: Sarastus

Synnyinmaa 1

Otava 2023

äänikirjan lukijana Panu Vauhkonen

Kun Virpi Hämeen-Anttilan Synnyinmaa-trilogian ensimmäinen osa Sarastus ilmestyi 2023, yritin lukea sitä heti tuoreeltaan. Jotenkin tarina ei lähtenyt viemään mennessään, mutta halusin kokeilla miltä äänikirja maistuisi. Tämä osoittautui ihan perushyväksi kuunneltavaksi, mutta tunnetasolla hahmot ja tapahtumat jäivät etäälle.

Nuori Erik on teräväpäinen torpanpoika, joka on rakastunut talollisen Briitta-tyttäreen. 1850-luvulla tällainen epäsäätyinen avioliitto ei tietenkään tullut kysymykseenkään ja yhteiselämän pyrkimykset pysäytetään heti alkuunsa. Kylän merkkimiehet päättävät lähettää oppimishaluisen nuorukaisen pois silmistä kaupunkiin. Siellä Erik suorittaa ensin ylioppilastutkinnon ja jatkaa opintojaan eteenpäin. Hän saa vaikutusvaltaisia ystäviä ja tuttavia ja matkaa kohti unelmiaan.

Tykkäsin tosi paljon Sarastuksen ajankuvasta ja miljööstä. Yksityiskohdat sekä suuret historialliset tapahtumat tekevät 1850-luvusta oikeasti todella mielenkiintoisen. Yhteiskunta on alkanut muuttua sellaiseksi, että kovalla työllä ja oikein solmituilla suhteilla avautuu monenlaisia mahdollisuuksia, jotka vievät Erikiäkin kohti unelmiaan.

Hahmot puolestaan jättivät minut kylmäksi, sillä he jäivät tunnetasolla niin etäälle, että juuri mistään heidän kokemistaan suurista, oikeasti tunne-elämään vaikuttavista asioista, ei välittynyt minulle asti oikein mitään. He elivät elämäänsä, kärsivät vääryydet, kokevat surut ja ilot samalla tasapaksulla tavalla kuin mitään sen kummempaa ei olisi tapahtunut. Minulle ei jää mitään suurempaa tarvetta saada kuulla heidän tulevista vaiheistaan, enkä aio jatkaa sarjan parissa.

Minne virta kuljettaa

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

Otava 2023

alkup. Go as a River, 2023

suomentanut Jaakko Kankaanpää

äänikirjan lukijana Mirjami Heikkinen

Shelley Readin menestysromaani Minne virta kuljettaa on ollut jossain lukulistani uumenissa jo oikeastaan ilmestymisestään lähtien. Päätin kuunnella sen äänikirjana ja virta vei minut mennessään välittömästi. Muistan, että tämä herätti jonkin verran somehypeä ilmestyttyään, mutta ainakaan minun uutisvirrassani tämä ei ole pitkiin aikoihin näkynyt. Ihmettelen suuresti, sillä olen aivan lumoutunut siitä, miten valtavan ihana kirja tämä on!

Kirja sijoittuu 1940-luvun lopun Coloradoon. 17-vuotias Victoria asuu sukunsa persikkatilalla ja on äitinsä kuolemasta lähtien emännöinyt perheensä taloutta. Hän on perheensä ainoa nainen vaitonaisten ja synkkämielisten miesten keskuudessa. Victoria rakastaa persikkapuita ja kotitilaa eikä ennen Wilson Moonin kohtaamista osaa oikein edes unelmoida toisenlaisesta elämästä.

Wilson on alkuperäiskansaan kuuluva nuorukainen, jonka tyyni ja iloinen olemus saa Victorian rakastumaan hetkessä. Kaupunkiin ilmestynyttä muukalaista, varsinkaan alkuperäiskansaan kuuluvaa, ei katsota hyvällä. Nuoret yrittävät piilotella rakkauttaan, mutta sitten Wilson katoaa. Se saa Victorian lähtemään kotitilaltaan ja pakenemaan vuorille.

Minne virta kuljettaa on todella lumoava romaani. Se vie mennessään kuin pehmeästi virtaava vesi. Pidin suuresti kirjan miljööstä. Read kuvaa persikkatilaa niin hienosti, että hedelmien tuoksun voi suorastaan haistaa, maun maistaa ja tuntea kypsien hedelmien painon sadonkorjaajan käsissä. Luonto on tässä kirjassa niin upea, kuin yksi päähenkilöistä.

Henkilöhahmot ovat niin ikään onnistuneita. Lukija ei voi olla olematta Victorian puolella eikä ihailematta hänen sinnikkyyttään. Vaikka perheen miesväki ensivaikutelman perusteella onkin jokseenkin luotaantyöntävää, pilkahtelee ainakin isässä ja sedässä välillä myös sellaista lämpöä, joka ilahduttaa. Etenkin isää on helpompi ymmärtää, kun ymmärtää hänen sydämensä särkyneen pysyvästi vaimon kuoltua.

Pidin tästä niin paljon, että tekisi mieli vaan hehkuttaa ja ihkuttaa. Ei tämä tosin teemoiltaan pelkkää ihanuutta ollut, sillä niin paljon oli ennakkoluuloja ja kaltoinkohtelua. Kuitenkin jotakin niin lumoavaa on siinä, miten Victoria päättää selviytyä ja myös tekee sen, vaikka välillä pelottaa eikä suru Wilsonista jätä häntä milloinkaan. Tiivistäen: herkkävireinen lukusukkula.