Merkitty mies

Robert Galbraith: Merkitty mies

Cormoran Strike 8

Otava 2025

alkup. The Hallmarked Man

suomentanut Ilkka Rekiaro

äänikirjan lukijana Eero Saarinen

En ymmärrä miten Galbraith tekee sen taas, mutta tämä uusin Cormoran Strike -jännäri tuntuu olevan jälleen edellisiä parempi. Galbraith todella osaa luoda monisyisiä ja silti loogisia juonikuvioita, jotka pitävät lukijan otteessaan ja jännityksessä. Oma jännitysnäytelmänsä on myös etsiväkaksikon välinen suhde, joka on läheinen ja luottamuksellinen, mutta silti he pysyttelevät tietyllä etäisyydellä toisistaan.

Hopeakaupan holvista löytyy ruumis, jonka poliisivat uskovat olevan heidän etsimänsä rikollinen. Decima Mullins on kuitenkin toista mieltä. Hän uskoo hopeaholvin ruumiin olevan hänen kadoksissa oleva puolisonsa. Decima ei usko puolisonsa lähteneen vapaaehtoisesti, joten hän lähestyy Strikea ja Robinia erikoisella tehtävänannolla: hän pyytää heitä todistamaan, että ruumis on hänen puolisonsa.

Strike ottaa Deciman tehtävänannon vastaan, vaikka se onkin poikkeava verrattuna tavanomaisiin puolisoaan etsivien ihmisten pyyntöihin - suurin osa kun haluaa uskoa puolisonsa olevan elossa. Melko pian tutkimukset aloitettuaan Strike ja Robin saavat huomata, että kadoksissa on muitakin kuvaukseen sopivia miehiä kuin Deciman puoliso ja poliisin etsimä rikollinen. Lisäksi hopeakauppa ei olekaan ihan mikä tahansa hopeakauppa, vaan vapaamuurareiden esineisiin erikoistunut liike.

Tässä kirjassa tunnelma tiivistyy entisestään. Monenlaista jännitystä ja jännitettyä on ilmoilla, niin ihmissuhteissa kuin ulkoa päin tulevan uhkan muodossa. Robin ei ole vielä täysin toipunut niistä koettelemuksista, joita hän koki aiemmissa peitetehtävissään, kun hän jo näyttää saaneen kannoilleen vaarallisia ihmisiä. Lehdistö etsii Strikesta skandaalinkäryisiä lööppejä, kollegoiden välit kiristyvät ja Robinin parisuhde ottaa uusia kierroksia siinä missä myös Striken tunteet Robinia kohtaan.

Odotan kovasti tälle sarjalle jatkoa, sillä tästä on tullut yksi suosikeistani. En jaksa näin paksuja tiiliskiviä selättää lukemalla, mutta äänikirjoina näitä on tosi mukava kuunnella. Eero Saarinen on mielestäni erinomainen lukijavalinta tälle sarjalle.

Kuolema kintereillä

Robert Galbraith: Kuolema kintereillä

Cormoran Strike 7

Otavan äänikirja 2023

alkup. The Running Grave

suom. Ilkka Rekiaro

lukija: Eero Saarinen

Kuuntelin loka-marraskuun taitteessa Robert Galbraithin uusimman Cormoran Strike -dekkarin Kuolema kintereillä. Vaikka kirja on jälleen pitkä, pysyy tarina silti koko ajan loogisena ja mielenkiintoisena. En voi kuin ihailla Galbraithin tarinankertojan taitoja. On taito sinänsä onnistua kerta toisensa jälkeen keksimään uudenlaisia laajoja aiheita Striken ja Robinin tutkittavaksi, mutta niin taas he saavat selvitettäväkseen tapauksen, joka paljastuu vuosikymmenien yli kurottavaksi vyyhdeksi.

Huolestunut isä ottaa yhteyttä Strikeen ja pyytää etsiviä selvittämään miten hänen lahkoon liittyneellä pojallaan todellisuudessa menee. Isä pelkää pojan terveyden puolesta, ja epäilee, että Universaali Humanitaarinen Kirkko on taitavasti hyväksikäyttänyt pojan hyväuskoisuutta. Kirkko kampanjoi näkyvästi paremman maailman puolesta, mutta tutkimusten edetessä Strike ja Robin tiimeineen saavat huomata, että lahkon kulisseissa kuohuu ja kirkon sisällä hallitaan pelolla ja epävarmuudella.

Kuolema kintereillä on mielestäni synkintä Galbraithia. Vaikka etsivät ovat joutuneet vaaraan muulloinkin, niin Robinin soluttautuminen kulttiin on aivan omaa luokkaansa - etenkin kun lahkon maatilalta ei saa pidettyä yhteyttä ulkomaailmaan. Synkkiä sävyjä tulee myös heikompien hyväksikäytöstä, väkivallasta ja manipuloinnista, joihin etsivät törmäävät tutkimuksissaan tämän tästä. Universaali Humanitaarinen Kirkko on kaikkea muuta kuin se julkisuudessa antaa ymmärtää.

Pidän tässä sarjassa paljon myös Striken ja Robinin välisestä dynamiikasta. Heidän välinsä ovat periaatteessa varsin mutkattomat, vaikka kumpikin tahoillaan peittelee todellisia tunteitaan kollegaltaan. On mielenkiintoista seurata miten pitkälle tämä jännite kantaa, sillä joskushan totuuden on pakko tulla esille. Mutta milloin, miten ja millä seurauksilla? Oma jännitysnäytelmänsä sekin.

Kurpitsajuhla

Agatha Christie: Kurpitsajuhla

WSOY 1985

alkup. Hallowe'en party, 1969

suom. Anna-Liisa Laine

En ole pitkään aikaan lukenut Agatha Christien teoksia, mutta nyt päätin tarttua niin sanotusti sesongin mukaiseen teokseen eli Kurpitsajuhlaan. Se kertoo pieleen menneistä lasten pyhäinpäivänjuhlista, joissa nuori Joyce löytyy kuolleena pää omenanpoimintaleikissä käytettyyn vesisankoon upotettuna. On selvää, että kyse on henkirikoksesta, mutta kun niin motiivi kuin syyllinenkin ovat epäselviä, juhlissa mukana ollut dekkarikirjailija Ariadne Oliver kutsuu ystävänsä Hercule Poirotin avuksi.

Kurpitsajuhla on taattua Christietä eli ovelaa, loppuratkaisultaan yllättävää rikoskirjallisuutta. Teemoiltaan koin tämän olevan kuitenkin paljon synkempi kuin Christien dekkarit keskimäärin. Henkirikoksen uhriksi on joutunut lapsi, mikä vie jo heti synkempiin vesiin. Valtaosassa lukemistani Christieistä on ollut kyse kolmiodraamoista tai perinnöistä, aikuisten asioista. Nyt näyttää siltä, että 13-vuotias Joyce on joutunut uhriksi vain varomattomien puheidensa vuoksi, täysin pahaa-aavistamatta. Teoksessa myös viitataan moneen otteeseen lapsiin kohdistuneisiin rikoksiin ja seksuaalirikoksien yleisyyteen. Seksi ja seksuaalisuus vilisevät myös nuorison puheessa ehkä hieman hämmentävällä tavalla, päälleliimatun arkipäiväisenä. Se ei tuntunut luontevalta, vaan pikemminkin kohahduttamishaluiselta.

Agatha Christien tekstiä on helppo lukea ja kirja tuli luetuksi nopeasti. Oli lähes nostalgisella tavalla mukavaa uppoutua aivan perinteisen salapoliisikertomuksen maailmaan. Omassa hyllyssäni odottelee pari lukematonta Christietä, joten ehkäpä seuraavan kerran salapoliisikertomusta kaivatessani tartun niihin.

Sysimusta sydän

Robert Galbraith: Sysimusta sydän

Cormoran Strike osa 6

Otavan äänikirja 2022

alkup. The Ink Black Heart

suom. Ilkka Rekiaro

lukija: Eero Saarinen

36 tunnin mittainen äänikirjajärkäle haukkasi valtaosan kuunteluajastani tammikuussa. Cormoran Striken ja Robin Ellacottin etsivätoimisto saa sarjan kuudennessa osassa päätehtäväkseen selvittää kuka murhasi Sysimusta sydän -animaatiosarjan luojan Edie Ledwellin ja haavoitti vakavasti toista sarjan tekijää. Joka puolella tutkimuksia etsivät törmäävät nettitrolli Anomiaan, joka on jo pidemmän aikaa kiusannut Edietä, sekä joukkoon muita Sysismusta sydän -faneja, jotka eivät aina oikein pitäneet tekijöiden lausunnoista tai tekemisistä.

Ledwellin tapaus on niin moniulotteinen, että ei sitä olisi voinut 36 tuntia lyhyemmässä tarinassa kertoakaan. En kokenut kertaakaan pitkästymistä tai ajatellut että tarinaa olisi voinut tiivistää, sillä Galbraithin juonikuviot pitävät hyvin otteessaan ja tuovat koko ajan esiin niin mielenkiintoisia teorioita, että niitä haluaa ratkoa mukana. Tällä kertaa hetken jo luulin tietäväni syyllisen, mutta koin kuitenkin lopussa yllätyksen. Jälleen kerran pienet yksityiskohdat olivat ratkaisevia.

Tästä sarjasta on tullut yksi suosikeistani mitä dekkareihin tulee. Pidän Striken ja Robinin välisestä dynamiikasta, joka on sekoitus aitoa ystävyyttä, ammatillista kunnioitusta ja tasaveroisuutta sekä ihan ripauksen verran myös kummankin osapuolen kieltämiä tunteita. Pidän heidän hahmoistaan yksilöinä mutta erityisesti työparina. Galbraith on mielestäni hyvä kuvaamaan ihmisiä.

Levoton veri

Robert Galbraith: Levoton veri

Cormoran Strike, osa 5

Otava 2020

alup. Troubled Blood

suom. Ilkka Rekiaro

äänikirjan lukijana Eero Saarinen

Robert Galbraithin Cormoran Strike -sarja on ollut mielestäni todella hyvä eikä viides osa tee siihen poikkeusta, pikemminkin päin vastoin. Levoton veri on äänikirjana 34 tuntia täyttä viihtymistä ja lukuiloa, ei hetkenkään pitkästymistä tai tunnetta siitä, että olisi pitänyt hieman tiivistää.

Cormoran Strikella ja hänen yhtiökumppanillaan Robinilla on jo monta rautaa tulessa, kun he ottavat tutkittavakseen uuden jutun. Vuonna 1974 kadonneen ja edelleen kateissa olevan lääkärin tytär pyytää etsiviltä apua selvittääkseen äitinsä kohtalon. Otettuaan haasteen vastaan kaksikko saa todeta, että tapaukseen liittyy monenlaisia erikoisia yksityiskohtia. Vanhat poliisipöytäkirjat ovat jokseenkin erikoisia jutun päätutkijan mielenterveysongelmien vuoksi, minkä lisäksi näyttää siltä, että tutkinnassa on tehty suoranaisia virheitä. Tutkimuksiin liittyy niin astrologiaa kuin arkilogiikkaakin. Vanha selvittämätön tapaus on omiaan saattamaan Striken ja Robinin ymmälleen.

Samaan aikaan kummankin etsivän omassa elämässä on meneillään raskaita prosesseja. Robinin avioero ei tunnu etenevän entisen puolison vastahankaisuuden vuoksi, mutta päänvaivaa aiheuttaa myös etsivätoimiston epäasiallisesti käyttäytyvä työntekijä. Strike puolestaan kulkee Lontoon ja Cornwallin väliä, sillä hänen tätinsä on vakavasti sairaana. Täti on ollut Strikelle kuin toinen äiti, ja on tuskallista katsoa tämän kamppailua.

Levoton veri on monisyinen ja kiinnostava useamman tapauksen vyyhti, joka pitää lukijan valppaana, mutta yllättää silti loppuratkaisullaan. Galbraithin kirjoissa usein pienetkin yksityiskohdat ratkaisevat, kuten myös tämänkin kirjan kohdalla. Hänen punomansa juonenkäänteet ovat toisinaan melkeinpä nerokkaita. Pidän hänen tavastaan kuljettaa tarinaa ja kuvata ihmisiä.

Katsoimme hiljattain mieheni kanssa neljään ensimmäiseen kirjaan perustuvat tv-sarjat, joten kirjasarjan pariin palaaminen niiden jälkeen oli sujuvaa. Mielestäni tv-sarjat tekevät oikeutta kirjoille ja ovat varsin uskollisia alkuperäisjuonelle, joten kirjojen lisäksi voin suositella myös filmatisointeja.

 

Valkoinen kuolema

Robert Galbraith: Valkoinen kuolema

23 h 7 min., Otavan äänikirja 2018

alkup. Lethal white, 2018

suom. Ilkka Rekiaro

lukija: Eero Saarinen

Cormoran Strike, osa 4.

Robert Galbraithin - siis J.K. Rowlingin, mainio Cormoran Strike -sarja on edennyt jo neljänteen osaansa. Olen kuunnellut sarjaa läpi aika hiljakseen, mutta nyt nämä kaksi viimeisintä olen kuunnellut aika tiheässä tahdissa Storytel-kokeilujakson tiimoilta. Valkoinen kuolema ei ollut minusta ihan niin hyvä kuin aikaisemmat osat, mutta myönnän auliisti, että kokemukseen saattoi vaikuttaa se, että jouduin kuuntelemaan kirjaa aika vilkasta tahtia ennen kuin kokeilujakso päättyisi.

Edellinen osa Pahan polku päättyi kutkuttavasti kohtaukseen, jossa Cormoran Strike saapuu apulaisensa Robin Ellacottin häihin auttamattoman myöhässä ja kaataa kukkatelineen. Mitä sitten tapahtui? Siihen saadaan vastaus tässä neljännessä osassa, jossa takaumien kautta palataan vuoden takaisiin häihin. Häidensä jälkeen Robin työskentelee edelleen Striken apulaisena ja jälleen heillä on edessään melkoinen vyyhti selvitettäväksi, sillä kumpikaan ei aavista miten isoon kokonaisuuteen kuuluu sekavan oloisen nuoren miehen Strikelle tekemä pyyntö selvittää vuosikymmeniä sitten näkemänsä henkirikos. Samaan aikaan huomiota vie poliittiset koukerot, kun Robin soluttautuu toimeksiantajan pyynnöstä parlamenttiin saadakseen lisää tietoja erinäisistä kytköksistä ja suhmuroinneista.

Periaatteessa Valkoinen kuolema on juonenkuljetukseltaan yhtä hyvä teos kuin edellisetkin osat, mutta toisaalta nyt minua alkoi hieman tympiä se, miten Robin tuntuu aina ajautuvan vaaraan. Minua tympii myös se, että Striken ja Robinin välinen epämääräinen jännite ei vain ota selvitäkseen. Toisaalta se tuo lisäulottuvuuttta sarjaan, sillä he ovat epäilemättä hyvät ystävät, mutta voisivatko he olla jotain muutakin? Sitä mahdollisuutta roikotetaan lukijan edessä, mutta mitään ei tapahdu. Jos tuolle juonenhaaralle ei lähdetä, niin voisiko sen ehkä antaa jo vähitellen painua taka-alalle?

♠♠♠♠½

Kultaisen kellon arvoitus

Jorn Lier Horst: Kultaisen kellon arvoitus

143 s., Otava 2019

alkup. CLUE - Maltesergåten, 2012

suom. Sanna Manninen

kansi: Timo Numminen

 

Alunperin lainasin Jorn Lier Horstin CLUE-sarjaan kuuluvan Kultaisen kellon arvoituksen sillä ajatuksella, että tässä voisi olla hyvä vinkkauskirja kouluille. Olin myös siinä uskossa, että kyseessä on ihan uuden sarjan avaus, mutta hämmästyin tajuttuani, että sarjan ensimmäinen osa on itse asiassa suomennettu jo vuosia sitten ja tämä Kultaisen kellon arvoitus onkin sarjan 2. osa. Tämän osan perusteella CLUE on hyvin jännittävä ja vakavasti otettava nuorten dekkari, joka sopii myös aikuiseen makuun.

 

CLUE on eräänlainenen nuorten etsiväryhmä, johon kuuluvat Cecilia, Leo, Une ja Unen Egon-koira. Nuorten ikää ei kerrota tarkasti, vaan he ovat itse asiassa hyvinkin iättömän oloisia. Se varmasti helpottaa eri-ikäisten lukijoiden sukellusta tähän teokseen. Cecilian taustoista paljastuu hänen äitinsä järkyttävä katoaminen ja lopulta löytyminen hukkuneena noin vuosi sitten. Une on paikkakuntalaisia, mutta Leo äiteineen on muuttanut alueelle vasta hiljattain. Tapahtumien keskiössä on Cecilian isän omistama täysihoitola Helmi, jossa myös Leon äiti työskentelee.

 

Oslon suurin kultaliike on ryöstetty ja arvotavaroiden joukossa on kadonnut myös miljoonien arvoinen Maltan kello. Vaikka ryöstäjät on saatu kiinni, kelloa ja osaa saaliista ei ole silti löydetty. Täysihoitolassa Cecilia tekee havaintoja oudosti käyttäytyvistä asukkaista, ja lopulta havaintojen yhdistely paitsi antaa joitakin vastauksia hänen äitinsä katoamis- ja kuolinmysteeriin myös johdattaa CLUEn Maltan kellon jäljille. Tiedossa on jännittäviä ja uhkaavia tilanteita.

 

Olin kuvitellut, että CLUE-sarja edustaisi jotain verrattain kevyttä dekkaria, joten yllätyin siitä miten isojen asioiden kanssa tässä ollaan tekemisissä. Cecilian äidin tapaus hämmästyttää, surettaa ja saa mielikuvituksen liikkeelle. Jotain samanlaista on Martin Widmarkin Ruusun salaisuudessa. Täytyy sanoa, että Ruotsista ja Norjasta kyllä tulee hurjasti todella tyylipuhtaita lasten- ja nuortendekkareita! CLUEkaan ei ole mitään pientä puuhastelua, vaan todellakin jännittävää, loogista ja silti helppolukuista rikoskirjallisuutta. Taidan lukea sarjan avausosankin, kun vain ennätän. Toivottavasti sarjaa suomennetaan lisää, sillä tässä loppuratkaisu Cecilian äidin tapaukseen liittyvine viittauksineen jättää todella kaipaamaan vastauksia.

♠♠♠♠

Pahan polku

Robert Galbraith: Pahan polku

18 h 7 min., Otavan äänikirja 2015

alkup. Career of Evil, 2015

suom. Ilkka Rekiaro

lukija: Eero Saarinen

Cormoran Strike, osa 3.

 

Robert Galbraith alias J.K. Rowling on loistava kirjailija, jolla on taito viedä lukija mennessään. Olen edennyt yksityisetsivä Cormoran Strikesta kertovan tarinan parissa hiljakseen, sillä Käen kutsun kuuntelin vuonna 2015 ja Silkkiäistoukan 2018. Olisin halunnut jatkaa sarjan parissa nopeamminkin, sillä pidän Strikesta ja hänen apulaisestaan Robinista todella. Ensin odottelin lisää cd-äänikirjoja ennen kuin löysin e-äänikirjat, sitten odottelin Pahan polkua kirjaston e-äänikirjoihin ja nyt minulla on menossa Storytelin kokeilujakso, joten pääsin kuuntelemaan lopultakin tätä kolmatta osaa. Ja olihan tämä taas hyvä ja odottamisen arvoinen!

 

Pahan polun tapahtumat käynnistyvät toden teolla, kun Striken toimistoon postitetaan Robinille osoitettu paketti, josta löytyy ihmisen jalka. Strike on oitis varma, että teon takana on joku, joka kantaa hänelle kaunaa. Poliisit ryhtyvät selvittämään henkirikosta, mutta vaikeaa se on, kun ruumistakaan ei ole löytynyt muuta kuin tämä postitettu jalka. Taustalla Strike ja Robin tekevät omia tutkimuksiaan, jälleen kerran tehokkaammin kuin poliisit. Pian Striken aavistukset osoittautuvat oikeiksi, mutta oikeaa tutkimuslinjaa on haastava löytää. Kun johtolangat solmiutuvat yhteen, on lopputuloksena jälleen hämmästyttävän taitavasti punottu juoni. Rikostutkimuksen taustalla kuvataan niin Striken kuin Robininkin yksityiselämiä, joista paljastuu tässä teoksessa ihan uusia puolia.

 

Nautin tämän kirjan kuuntelemisesta todella paljon. Juoni vei mennessään ja kuuntelinkin tämän hyvin nopealla tahdilla, jouduin jopa pitkästä aikaa kaivamaan napit korviini ja kävelemään töihin äänikirjaa kuunnellen - sitä ei ole hetkeen aikaan tapahtunut. Sinänsä teoksen sisältö irtileikattuine raajoineen oli aika hirvittävä, mutta teos oli kuitenkin kaiken kaikkiaan viihdyttävä ja sopivan jännittävä. Pidän myös sekä jäyhästä Strikestä että sisukkaasta Robinista hahmoina. Haluan pian kuunnella myös 4. osan!

♠♠♠♠♠

Naistenviikolla: Sherlock Holmesin tytär

Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär

329 s., Bazar 2018

alkup. The Daughter of Sherlock Holmes, 2017

suom. Marja Helanen

Alunperin en ajatellut viettää blogissani (tai muutenkaan) naistenviikkoa mitenkään erityisesti, mutta nyt on luettuna ja luettavana juuri teemaviikkoon sopivia kirjoja, joten vähän kuin vahingossa naistenviikko näkyykin blogissani. Aloitin Leonard Goldbergin dekkarin Sherlock Holmesin tytär jo parisen viikkoa sitten, mutta sitten väliin kiilasi muuta luettavaa. Kirja ei jäänyt paitsioon niinkään siksi ettenkö olisi pitänyt siitä, vaan koska jokin muu kirja vain kiinnosti sillä hetkellä enemmän. SHt onkin mukavan viihdyttävää luettavaa ja vietin sen kanssa rentouttavia lukuhetkiä. Kirjakuvan nappasin Anne Mattilan taidekahvilassa Karviassa liki kaksi viikkoa sitten.

 

 

Vuonna 1914 Sherlock Holmes on jo kuollut ja hänen uskollinen apurinsa tohtori Watson eläköitynyt. Ikääntynyt Watson paljastaa pojalleen John Watson juniorille, että Sherlock Holmesilla on tytär, mutta asia on pidettävä visusti salassa. Kuin sattuman kautta Lontoossa tapahtuu kuolemantapaus, joka vaikuttaa heti alkuunsa todella omituiselta. Watsonit kiinnostuvat tapauksesta ja alkavat tehdä hieman omaa etsiväntyötä. Charles Harrelstonin outoa putoamista todistamassa olleen Joanna Blalockin - Sherlock Holmesin salatun tyttären - ja tämän pojan tiet risteävät nyt Watsoneiden kanssa. Terävä-älyinen ja nokkela Joanna liittyy Watsoneiden joukkoon selvittämään tapausta.

Tarinan keskiössä on siis asetelma asiaparista Holmes-Watson seuraavassa sukupolvessa. Joanna Blalock on monin tavoin biologisen isänsä kaltainen, hänen looginen päättelykykynsä on vertaansa vailla ja hänen terävä älynsä vetää vertoja jopa itse Sherlockille. Nuorempi Watson seuraa hämmästyneenä Joannan ajatuksenjuoksua kuin vanhempi Watson aikanaan Holmesin aivoituksia. Asetelma tuntuu ehkä toisaalta vähän keinotekoiselta ja yllätyksettömältä siinä mielessä, että selvästi tässä halutaan kietoa nämä kaksi sukua yhteen. Teos on kuitenkin mukavaa luettavaa, se on täynnä loogisia päättelyketjuja ja sujuvasti kulkevaa juonta. Lukeminen tuntuu vaivattomalta ja miljöökin on onnistunut. Jos haluaa lukea jonkin kevyehkön vanhaa aikaa henkivän dekkarin, niin suosittelen tätä.

♠♠♠♠

Tolvana

Reijo Mäki: Tolvana

13 h 14 min., Otavan äänikirja 2019

lukija: Ville Tiihonen

 

Jotenkin olen alkanut elää siinä ajatuksessa, että olisin kuunnellut kovinkin monta Vares-dekkaria, mutta todellisuudessa tämä on vasta kolmas kuuntelemani (neljän kaikkiaan). Olin yllättynyt, sillä tänä vuonna tuli jo ihan automaattiajatuksena, että uusi Vares ilmestyy ja kuuntelen sen sitten äänikirjana. Moni sanoo, että Vares alkaa olla jo nähty, mutta itselleni Vares on vielä sen verran tuore tuttavuus, että samanlaista leipääntymisen tunnetta ei ole tullut. Tolvana olikin siis oikein sujuvaa ja viihdyttävää kuunneltavaa.

 

Eletään jälleen Turun kesää. Jussi Vares tekee yksityisetsivän hommia, istuu iltaa kantabaarissaan ja tapaa naisen. Tai oikeastaan tällä kertaa Vareksen ympärillä pyörii kolmekin naista, joista yksi on tuttu jo menneisyydestä. Turun kaduilla sen sijaan pyörii niin hieman kaidalta polulta eksyviä bisnesmiehiä kuin venäläisiä mafiamiehiäkin.

 

Pidin tästä kirjasta, mutta välillä sen pääjuonesta oli mielestäni hieman hankala pitää kiinni. Mitä Vares oikein tutkiikaan, miten tuo tyyppi liittyikään tuohon ja mikä yhteys bisnesmiehellä ja venäläisellä mafiosolla oikein on? Kysymyksiin tulee kyllä vastaukset, mutta tietyllä tavalla mielestäni kirjan fokus luiskahtelee välillä sinne ja tänne. Viihdyttävä kirja tämä kuitenkin oli ja sitä odotinkin, joten olen tyytyväinen. Pidän myös Ville Tiihosesta lukijana paljon, mielestäni hän antaa todella hyvin äänen Varekselle!

♠♠♠½

Kuolema Sherlock-seurassa

Graham Moore: Kuolema Sherlock-seurassa

477 s., Atena 2012

alkup. The Sherlockian (USA), The Holmes Affair (Iso-Britannia), 2010

suom. Taina Wallin

kansi: Nina Leino

 

Käsittelemme lukupiirin syyskauden ensimmäisessä kokoontumisessa lukupiiriaiheista kaunokirjallisuutta. Valittavana oli kirjoja laidasta laitaan ja itse päädyin valitsemaan Graham Mooren dekkarin Kuolema Sherlock-seurassa. Minua kiinnosti se, että Moore kuljettaa tarinaa kahdessa aikatasossa ja kietoo kaksi erilaista arvoitusta toisiinsa. Siinä hän kyllä onnistuu todella hyvin! Teoksen yhteys kirjallisuus- tai lukupiiriin on jokseenkin löyhä, mutta oli kyllä mukava sukeltaa kirjaan, jossa kirjallisuus on keskeisessä asemassa.

 

Vuonna 1893 Arthur Conan Doyle on kyllästynyt Sherlock Holmesiin ja päättää tappaa tämän - kirjallisessa mielessä toki. Tuo päätös sysää aikaan erikoisen tapahtumasarjan, sillä lontoolaiset eivät ota lähes todellisena henkilönä pitämänsä Holmesin poismenoa kevyesti. Muutamien vuosien kuluttua Doylen maine elää edelleen ja moni uskoo hänen olevan Holmesin veroinen salapoliisi. Hän saakin vihjeen nuoren naisen murhasta, jota ryhtyy selvittämään. Hän aikoo näyttää olevansa Holmesia parempi etsivä.

 

Vuonna 2010 sherlockistiyhteisö kokoontuu New Yorkissa vuotuiseen tapaamiseensa. Tällä kertaa luvassa on kuitenkin jotain erityistä, sillä ansioituneinen sherlockisti Alex Cale on lopultakin vuosikymmenien uurastuksen jälkeen löytänyt Doylen kadonneen päiväkirjan. Päiväkirja on kiehtonut sherlockisteja ympäri maailmaa, sillä sen ajatellaan ratkaisevan Doylen elämän mysteerit. Cale kuitenkin vaikuttaa kaikkea muuta kuin onnelliselta löydöstään ja hän epäilee, että häntä seurataan. Ennen kuin Cale ehtii paljastaa päiväkirjan sisällön, hänet löydetään murhattuna hotellihuoneestaan ja päiväkirja on tiessään. On yhteisön uusimman jäsenen, Harold Whiten, aika astua esiin.

 

Harold White ottaa kunniatehtäväkseen ratkaista Calen murhan sekä ottaa selvää mitä tapahtui jälleen kerran kadoksiin joutuneelle päiväkirjalle. Avukseen hän saa nuoren toimittajan, Sarahin. Hänen avullaan Doylen jälkeläinen saa yhteyden Haroldiin ja pyytää tätä palkkalistoilleen etsimään päiväkirjan. Matka kuljettaa Haroldin Lontooseen, Doylen ja Holmesin kaupunkiin.

 

Teos etenee kahdessa aikatasossa. Toisessa tasossa selvitetään tuoretta henkirikosta ja päiväkirjan arvoitusta Haroldin kanssa, toisessa puolestaan eletään Doylen kanssa juuri sitä ajankohtaa, jonka kadonnut päiväkirja kattaa. Vähitellen juonet alkavat punoutua yhteen ja koko ajan rinnalla kulkee myös Doylen Holmes-tuotanto, johon Harold tutkimuksissaan vahvasti nojaa. On mielenkiintoista seurata mitä todella tapahtui päiväkirjan ajanjaksona, kun yhtä aikaa nykyajassa kamppaillaan palapelin palasien yhdistämisessä.

 

Alussa Kuolema Sherlock-seurassa tuntui vähän raskassoutuiselta teokselta, mutta muutaman kymmenen sivun jälkeen tarina imaisi mukaansa ja tulinkin lukeneeksi tämän lähestulkoon kokonaan yhden päivän aikana. Juonikuvio on niin kiehtova, että aika kuluu kuin huomaamatta, vaikka aloinkin jo epäillä noinkohan saan tämän luettua ajoissa. Tämä on melkoinen tarina!

 

♠♠♠♠

Silkkiäistoukka

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka

e-äänikirja

17 h 24 min., Otava 2014

alkup. The Silkworm

suom. Ilkka Rekiaro

lukija Eero Saarinen

 

Tuntuu, että olisin ihan vasta hiljattain kuunnellut Cormoran Strike -dekkarisarjan ensimmäisen osan Käen kutsu. Blogin tarkempi tarkastelu osoittaa, että siitähän on kohta kolme vuotta! Pidin kyseisestä J.K. Rowlingin salanimellä kirjoittamasta kirjasta paljon ja arvelinkin jo tuolloin jossain vaiheessa lukevani myös nämä tulevat osat. Nyt oli Silkkiäistoukan vuoro ja pidin kyllä tästäkin valtavan paljon. Cormoran Striken ja hänen apulaisensa Robinin matkaan oli helppo hypätä ja tapaus vei taas mennessään.

 

Dekkarisarjan toisen osan avaintapaus lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa kirjailija Owen Quinen vaimo pyytää Strikea selvittämään miehensä olinpaikan. Vaimo uskoo Owenin tehneen jälleen yhden katoamistempun, mutta etsiväntyö saa uusia käänteitä, kun Strike löytääkin miehen murhattuna. Pian hän saa selville Quinen kirjoittaneen vielä julkaisemattoman kirjan, jossa on säälimättömästi kuvattu monia kirja-alan silmäätekeviä ja Quinen omia läheisiä ja tehty heistä pilkkaa. Kaiken huipuksi Quine näyttää saaneen surmansa juuri kuten tuossa julkaisemattomassa kirjassa sanotaan. Kuinka moni on lukenut kirjan? Kuka voisi toteuttaa identtisen murhan?

 

Silkkiäistoukka on kiehtovasti rakennettu dekkari, jossa kulkee rinta rinnan paitsi Quinen tapaus myös muita Striken selvitettävänä olevia pienempiä juttuja. Työn ohella Strike yrittää selviytyä amputoidun jalan vihoittelusta, eksänsä aiheuttamista tuntemuksista ja tuttavien sitkeistä yrityksistä parittaa hänet milloin kenellekin. Striken apulainen Robin puolestaan järjestää häitään Matthewin kanssa ja yrittää saada miehen hyväksymään työnsä. Molemmilla päähenkilöillä on siis paljon meneillään, mutta Quinen tapaus vaatii vääjäämättä huomiota.

 

Silkkiäistoukka on todella nautittava dekkari, jota kuuntelee mielellään. Tarina vie nopeasti menneessään, se on sujuva, sopivan salaperäinen ja kuitenkin looginen kuvaus Striken etsiväntyöstä. Kuten kirjoitin Käen kutsun kohdalla: "Tapauksenselvittelyssä pidin kovasti siitä, miten tapaus ratkesi hitaasti mutta varmasti ilman mitään erityisen räväköitä käännekohtia: Cormoran Strike ei turhia hötkyile ja siksi hänestä onkin helppo pitää."

 

 ♠♠♠♠♠

Gekko

Reijo Mäki: Gekko

e-äänikirja, 11 h 39 min., Otava 2018

alkup. Otava 2018

lukija: Ville Tiihonen

 

Kaipasin kuunneltavakseni jotain rikoskirjaa ja päädyin varaamaan Reijo Mäen uusimman Vares-dekkarin Gekko. Kyseessä on sarjan 29. osa, mutta minulle vasta kolmas Vares-dekkari, jonka olen lukenut. Aina välillä kuulee kommentteja, että Varekset eivät enää oikein jaksa kiinnostaa ja tarinat tuntuvat kiertävän samaa kehää. Minä kuitenkin pidin kovasti tästä kirjasta ja tarina vei mennessään, mihin tosin saattaa vaikuttaa sekin, että sarja on minulle kohtalaisen vieras.

 

Yksityisetsivä Jussi Vares saa tässä kirjassa tehtävän romanisuvun päämieheltä, joka pyytää Varesta etsimään kadonneen kummityttönsä. Kadonnut nuori nainen, Elssa Rothman, on lahjakas taiteilija, joka ei kummisedän tai muidenkaan ystävien, tuttavien tai sukulaisten mukaan taatusi olisi kadonnut vapaaehtoisesti. Vailla toimeksiantoa ollut Vares ottaa tehtävän hoitaakseen, sillä hän on tavannut kummisetä Karlo Vihtori Rothmanin jokin aika sitten muissa yhteyksissä. Selvittäessään Elssan tapausta Vares törmää monenlaisiin tyyppeihin ja pala palalta rakentaa Elssan katoamista edeltävistä tapahtumista palapelin, josta tuntuu löytyvän yhteyksiä myös varakkaan juristipariskunnan raakaan murhaan.

 

Gekko on otteessaanpitävä ja sujuvasti etenevä dekkari, joka marraskuisesta miljööstään huolimatta sopii täydellisesti kesälukemistoon. Gekkon juonenkäänteet ovat uskottavia ja riittävän monisyisiä, Vareksessa itsessään on tuttua särmää ja tarina keskittyy hyvin itse tapaukseen, vaikka tottakai lukija saa kuulla myös Luusalmen ja Pastorin kuulumisista eikä Vareksen naisjutuiltakaan vältytä. Sopiva kombo yksityisetsivän työtä ja siviilielämää siis. 

 

♠♠♠♠

Vaarallinen talo

Agatha Christie: Vaarallinen talo

229 s., WSOY 1982, 10. tark. p.

alkup. Peril at End House, 1932

suom. O.A. Joutsen, tark. Kirsti Kattelus

kansi: Tom Adams

Joka ikinen kesä minulle tulee hinku lukea jokin Agatha Christien dekkari. Käytännössä toteutan kuitenkin ajatuksen erittäin harvoin. Joskus mietinkin, että mikä oikein mahtaa olla syynä, kun en vaan kerta kaikkiaan kuitenkaan tartu hänen kirjoihinsa, vaikka mielikuvissani yhdistän Christien dekkarit erityisesti kesälukemisiin. Tänä kesänä päätin oikeasti ryhtyä tuumasta toimeen ja aloitin lukemaan kahdeksatta Poirot-tarinaa, jonka nimi on Vaarallinen talo. Luin kirjaa töissä tauoilla, mutta lukeminen edistyi hitaanlaisesti enkä välillä päiväkausiin ottanut kirjaa edes esiin. KonMari-projektini yhteydessä halusin vähentää kirjastolainojani ja ajattelin, että nyt luen Poirotin lopultakin loppuun ja sen myös tein.

Vaarallinen talo kertoo Poirotin ja kapteeni Hastingsin lomasta, joka muuttuu kuitenkin etsiväntyöksi Poirotin kuullessa, että Tien Pään talossa asuvan nuoren Nick-neidin henki on ollut jo useasti vaarassa. Lopullisen sysäyksen jutun tutkimiselle antaa murhayritys, joka tapahtuu aivan Poirotin silmien edessä. Nick vähättelee vaaraa ja pitää kaikkea sattumana, mutta Poirot ottaa jutun vakavasti. Näyttää siltä, että murhayritysten motiivina olisi Nickin rahat. Poirot tekee listan epäillyistä ja alkaa selvittää kuka neidin kuolemasta voisi hyötyä. Vaan vielä ehtii tapahtua kaikenlaisia onnettomuuksia ja yksi murhakin ennen kuin Poirot oivaltaa kuka kaiken takana on.

Vaarallinen talo on taattua Christietä: nokkelaa, perinpohjaista ja viihdyttävää. Hercule Poirot on yksi kirjallisuuden suosikkihahmojani, sillä pidän hänen hieman omahyväisestä luonteenlaadustaan ja tinkimättömyydestään. Hahmo on omahyväisyydessään välillä hyvinkin huvittava, mutta samaan aikaan tinkimätön oikeudentaju ja ajoittain esiinpuskeva empaattisuus tekevät Poirotista hahmon, jonka etsiväntyötä jaksaa seurata. Tämän kirjan kertojahahmona nähdään kapteeni Hastings, jonka kuvaamana Poirot näyttäytyy toisinaan jopa entistäkin huvittavampana tyyppinä. Itse tapauksen selvittäminen on kuitenkin keskiössä ja tässäkin teoksessa syyllisen paljastuminen yllättää. Juonenkuljetus on ihan sujuvaa, vaikka välillä olisin toivonut hieman enemmän menoa ja meininkiä - ja sitä sitten joissain kohdissa todella löytyikin. Kokonaisuus on kuitenkin tasalaatuinen ja välillä myös tasainen: mielestäni tietyistä käänteistä huolimatta tässä ei oikein ollut sellaisia huippukohtia, vaikka epäilemättä murha ja muut onnettomuudet oli sellaisiksi tarkoitettu. Kiinnostavuudessaan tämä ei siis ihan ole Christietä parhaimmillaan, mutta hyvää kumminkin!

♠♠♠½

Hot dog

Reijo Mäki: Hot dog

  13 cd-levyä, 14 h 29 min.

Otava 2016

lukija: Ville Tiihonen

En ole mikään Jussi Vareksen fani, vaikka muutamia elokuvia olenkin nähnyt ja yhden kirjan lukenut ennen tätä äänikirjakokemusta. Pidin kyllä aikoinaan Mustasiipi -kirjasta ja uskoin palaavani joskus Vareksen pariin, mutta en sitten kuitenkaan tuntenut niitä kohtaan erityistä mielenkiintoa. Lainasin tämän äänikirjan alunperin oikeastaan siksi, että veljeni luki sen kirjana ja kertoi siinä olevan viittauksia Etelä-Pohjanmaalle. Koska seutu on minulle tuttua, päätin ottaa selvää miksi Jussi Vares oikeastaan saapuu lakeuksille. Ja täytyy myöntää, että tarina ei ollut huono ja voisi olla ihan kiinnostavaa nähdä samainen teos joskus elokuvanakin, jos sellainen tehdään. Lisäksi mieleeni heräsi ajatus, että voisin joskus kuunnella lisääkin Varesta äänikirjana, sillä tämäkin dekkarisarja tuntuu kuuluvan monen muun ohella kategoriaan "kuuntelen kyllä äänikirjana, mutta en välttämättä kirjana jaksa lukea".

On kesä ja Jussi Vares hengailee Luusalmen ja Pastori Alasen kanssa helteisessä kaupungissa. Tapahtuu kaikenlaisia kaljanhuuruisia kommelluksia, mutta Vares ryhdistäytyy toden teolla saatuaan puhelinsoiton ystävänsä Eero Prännin sisarelta. Irene Pränni kertoo Varekselle, että aikaisemmin poliisinakin työskennellyt Eero on kadonnut yllättäen. Vares ryhtyy selvittämään mitä Eeron elämään viime vuosina oikein kuuluikaan, sillä poliisintyöt jätettyään Pränni muutti kotitilalleen Kurikkaan ja yhteydenpito loppui. Melko pian Vares saa selville, että Eeroa jäi selvästi kaihertamaan muutaman vuoden takainen kapakassa sattunut ampumisvälikohtaus, jota hän oli poliisintyössään tutkinut. Tuohon tapaukseen liittyy alamaailman kuvioita ja näyttää siltä, että Prännillä oli tiedossaan jotakin sellaista, minkä tietäminen ei välttämättä ollut hyväksi.

Mielestäni tämä oli kiinnostava dekkari, joka eteni sujuvasti ja siinä oli mukavasti erilaisia sivujuonteita, jotka lisäsivät tarinan kiinnostavuutta. En ole erityisen ihastunut Vareksen ja hänen kavereidensa kaljankittaamiseen ja muuhun koheltamiseen, mutta toisinaan ylilyöntien aiheuttama kyllästynyt huokaus unohtui, kun jotain uutta ja mielenkiintoista paljastui tutkitusta tapauksesta. Ja olihan joskus ihan hauskakin lukea minkälaisia kohelluksia kaveruksille sattui, sillä Mäki osaa kyllä huvittaa lukijaansa. Teksti on nasevaa ja siinä on hyviä sanavalintoja. Lisäksi Ville Tiihonen osoittautui mielestäni erinomaiseksi lukijaksi tälle äänikirjalle, sillä hän esimerkiksi osasi löytää dialogeista hyvin sävyjä, jotka välitti kuulijalle.

♠♠♠♠

Klassikkohaaste 3: Baskervillen koira

Nyt heinäkuun viimeisenä päivänä kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen osallistuvat bloggaajat julkaisevat jälleen tekstinsä lukemistaan klassikoista. Nyt vuorossa oleva klassikkohaaste on jo kolmas laatuaan, mutta minä olen mukana vasta toista kertaa. Viimeksi luin Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu, tällä kertaa valitsin Arthur Conan Doylen Baskervillen koiran ja mietin jo, minkä klassikon lukisin seuraavaan haasteeseen.

***

Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira

298 s., Otava 2008

alkup. The Hound of the Baskervilles, 1901-1902

suom. Jaakko Kankaanpää

Baskervillen koira on epäilemättä Arthur Conan Doylen tunnetuin teos, jossa yhdistyy laadukas salapoliisikirjallisuus ja kauhun elementit. Rikosta ratkomassa nähdään kukapa muukaan kuin itse Sherlock Holmes apurinsa tohtori Watsonin kanssa.

Baskervillen vanhan suvun perintömaat ja kartano sijaitsevat Dartmoorin nummien kesyttömillä alueilla. Alueella huhutaan sitkeästi kirouksesta, joka uhkaa erityisesti Baskervillen suvun miespuolisia jäseniä. Sen mukaan kammottava paholaisen kätyrinä toimiva hornan hurtta tekee lopun suvun miehistä, jotka erehtyvät kulkemaan hämärän aikaan nummilla. Vanha tarina saa uutta pontta, kun kartanon isäntä sir Charles löytyy kuolleena epäselvissä oloissa. Suvun viimeinen jäsen on saapumassa kartanoonsa ottaaksen vastaan perintönsä, mikä saattaa tarkoittaa hyvinkin synkkää kohtaloa. Sherlock Holmes kutsutaan apuun selvittämään mitä sir Charlesille oikein tapahtui ja onko vanhassa legendassa todella jotain perää.

Luin reilut kolme vuotta sitten koulua varten Sherlock Holmes -novelleja. Silloin totesin, että novellit olivat "melko nokkelia, mutta osittain hieman korkealentoisia. Jotenkin jännitystä ja yllättävyyttä on haettu tosi oudoistakin asioista, sellaisista mitkä nyt eivät vaikuta ihan uskottavilta." ja totesin, että en ole erityisen vakuuttunut Doylen kirjoittajantaidoista. Onneksi minulla ei ollut enää muistissa moisia mielikuvia, jotka olisivat voineet vaikuttaa lukukokemukseeni. Minä pidin Baskervillen koirasta todella, ja vaikka siinä olikin myös hieman korkealentoisia asioita, saivat ne aina järkeenkäyvän selityksen.

Mielestäni Baskervillen koira on ennen kaikkea salapoliisitarina ja sitten vasta kauhukertomus, ja näin olettaisin Doylen tarinansa tarkoittaneenkin. Kauhuelementit toimivat tarinassa hyvänä mausteena ja auttavat luomaan miljööstä dekkarin juonen kannalta sopivan synkän ja salamyhkäisen. Teoksesta muodostuukin täysin omanlaisensa kokonaisuus, joka kyllä jää minun mieleeni pitkäksi aikaa, vaikka ei tämä teos ihan vetävimmästä päästä kuitenkaan ollut. Tällaisessa vanhemmassa dekkarissa on kuitenkin erityistä tunnelmaa, kun jännitys tiivistyy ja esimerkiksi tietojen välittäminen ilman kännyköitä ja sähköposteja on paljon vaikeampaa. Kyllä kannatti lukea!

♠♠♠♠

Käen kutsu

Robert Galbraith: Käen kutsu

14 cd-levyä, 16 h 40 min.

Otava 2013 

alkup. The Cuckoo's Calling, 2013

lukija: Eero Saarinen

suom. Ilkka Rekiaro

Sain viime viikolla kuunneltua loppuun Robert Galbraithin Käen kutsun. Kuunteluprosessiin menikin aikaa, sillä aloitin tämän äänikirjan jo toukokuussa ja kuuntelin levyn silloin ja toisen tällöin. Huomionarvoista kuitenkin on, että pitkät tauot eivät haitanneet yhtään, sillä heti kun tarina alkoi pyöriä, niin muisti taas edelliset tapahtumat kuin olisi ne juuri äsken kuunnellut. Käen kutsu on siis todella mieleenpainuva teos, joka kyllä kiinnosti minua kovasti, vaikka kuunteluun menikin tovi jos toinenkin!

Käen kutsun päähenkilönä nähdään Cormoran Strike -niminen yksityisetsivä ja entinen sotilas, joka vammautui Afganistanissa ja joutui siirtymään muihin työtehtäviin. Etsivätoimistolla ei mene kovin hyvin ja Strike kituuttaa jotenkuten velkojien odotellessa saataviaan malttamattomina. Strikella ei siis huiski kovin hyvin, ja kirsikaksi kakun päälle erottuaan kihlatustaan hän joutuu muuttamaan asumaan toimistoonsa. Lisäharmia aiheuttaa työnvälitystoimiston lähettämä uusi toimistoapulainen, josta Strike tietää laskutettavan kalliisti. Yllättäen Robin osoittautuukin oikein päteväksi apulaiseksi, josta on todellista hyötyä, kun Strike saa käsiteltäväkseen rahakkaan ja monimutkaisen tapauksen: tunnetun mallin Lula Landryn veli John Bristow pyytää Strikelta apua todistaakseen, että hänen sisarensa kuolema ei ollut itsemurha.

Käen kutsussa on paljon henkilöhahmoja ja tapauksenselvittelyprosessi on todella mielenkiintoinen, joten niistä asioista voisi kirjoittaa tähän vaikka kuinka paljon. Galbraithin (eli J.K. Rowlingin) luoma hahmokaarti on todella värikäs, eikä ollut lainkaan vaikea pysyä kärryillä kuka hahmo on milloinkin kyseessä. Suosikkihahmojani oli Strike ja Robin, sillä muihin hahmoihin ei kuitenkaan tutustuttu niin paljon, että heistä olisi ollut suosikeiksi - niin tai ne hahmot joihin tutustuttiin, osoittautuivat sellaisiksi joista ei voi erityisesti pitää. Tapauksenselvittelyssä pidin kovasti siitä, miten tapaus ratkesi hitaasti mutta varmasti ilman mitään erityisen räväköitä käännekohtia: Cormoran Strike ei turhia hötkyile ja siksi hänestä onkin helppo pitää.

Oli muuten ilo huomata, että olin oikeilla jäljillä jahdatessani murhaajaa Striken ja Robinin kanssa. Silti teos ei ollut ennalta-arvattava vaan todella taitavasti rakennettu dekkari. Minun pitää ehdottomasti lukea jossain vaiheessa myös tämän Cormoran Strike -sarjan toinen osa Silkkiäistoukka sekä kolmas osa Career of Evil sitten kun se suomennetaan. Suosittelen tätä teosta kyllä ehdottomasti kaikille, jotka ovat pitäneet Harry Pottereista tai ovat muuten vain hyvän kirjallisuuden ystäviä!

♠♠♠♠♠

Dekkariviikko: Tuomitut

Vera Vala: Tuomitut

457 s., Gummerus 2015

Arianna de Bellis tutkii, osa 4

Vera Valan uuden dekkarin ilmestymisestä on alkanut muodostua minulle jonkinlainen "tapaus", sillä vaikka en erityisen paljon dekkareita luekaan enkä koe sitä itselleni välttämättä kovin läheiseksi genreksi, niin uuteen Arianna de Bellis tutkii -dekkariin tarttuu aina mielellään. Tuomitut on dekkarisarjan neljäs osa. Vala säilyttää edelleen yhtä tasaisen varman otteensa kuin sarjan aikaisemmissakin osissa, vaikka tässä kirjassa kulkeekin oikeastaan kaksi erillistä ja samalla toisiinsa kietoutuvaa juonta sen lisäksi, että sarjalle tunnusomaisesti tämäkin teos sisältää paljon erilaisia yksityiskohtia.

Tällä kertaa Arianna ryhtyy selvittämään asiaparinsa Angelon avustuksella Torinossa tapahtunutta katoamistapausta, jonka selvittämiseen toimeksianto tulee Ariannan sukulaisilta. Näyttää siltä, että kadonnut Rosalina on mahdollisesti liittynyt outoon lahkoon ja hänen henkensä saattaa olla vaarassa. Samaan aikaan Torinossa kuohuu, kun useampi pappi löytyy surmattuna ja kaikki viittaa sarjamurhaajaan, joka aikoo jatkaa työtään edelleen. Pappisurmia on tutkimassa poliisin ohella myös Ariannan veli Ares. Näyttää siltä, että Rosalinan lahkolla saattaa olla jotain kytköksiä Torinon pappisurmiin.

Kirjoitin sarjan edellisestä osasta Villan Sibyllan kirous, että jännittävyysaste on noussut ja lukijalta vaaditaan enemmän ajatustyötä, kun leppoisat lenkkeily- ja ruoanlaittohetket on rajattu teoksessa minimiin ja keskitytään enemmän itse rikokseen. Tässä teoksessa Vala näyttää taas kuvaavan enemmän myös Ariannan arkipäivää, mutta edelleen tarina keskittyy hyvin tiiviisti rikokseen. Tapahtumat keskittyvät vain muutamiin päiviin ja tunnelma on hyvin latautunut. Mielenkiintoisena pidin erityisesti kahden alunperin erilliseltä vaikuttavan juonen punoutumista toisiinsa sekä Ariannan isoveljen, pappi Areksen, nostamista hyvin keskeiseksi hahmoksi. Kiinnostavia olivat myös erilaiset kultit ja katolisen kirkon kiemurat.

Tapahtumat keskittyvät tiiviisti pappisurmiin ja Rosalinan katoamiseen liittyviin tutkimuksiin, mutta myös Ariannan elämän kiemuroita päästään tarkastelemaan. Raskaana oleva Arianna on pettänyt rakastettuna Bartolomeon luottamuksen ja hän kamppailee ristiriitaisten tunteidensa parissa, sillä Bartolomeo ei näytä olevan enää kiinnostunut muusta kuin syntymättömän lapsensa hyvinvoinnista. Samaan aikaan Ariannaa kalvaa huoli siitä, onko el Lobon varoitus Ariannan ja syntymättömän lapsen mahdollisesta hengenvaarasta aiheellinen. Myös Ariannan menneisyydestä tuntuu kumpuavan yhä uusia tietoja ja muistinmenetyksen kattavalta ajalta paljastuu asioita, jotka yllättävät. Tässä romaanissa ollaan kuitenkin ennen kaikkea nykytilanteessa eikä keskitytä niin paljon muistinmenetyksen aikoihin kuin edellisissä osissa. Ratkaisu on virkistävä.

Valan dekkareissa olen pitänyt paljon siitä, miten taidokkaasti hän ottaa mukaan runsaasti yksityiskohtia muun muassa italialaisesta kulttuurista ja historiasta sekä antiikin mytologiasta ja luo samalla lukijalle helposti ymmärrettävän kokonaisuuden. Italia näyttäytyy Valan dekkareissa hyvin kiehtovana paikkana, ja jälleen kerran en voi muuten kuin uteliaana odottaa millaisia vaiheita seuraavassa dekkarissa Ariannan tielle osuu. Tuomitut on epäilemättä mielestäni mielenkiintoisin Arianna de Bellis tutkii -dekkari ja loppuhuipennus suorastaan salpasi hengen. Mahtavaa!

♠♠♠♠♠

Dekkariviikko: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus

Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus

199 s., WSOY 2015

alkup. Hercule Poirto and the Greenshore Folly, 1954

suom. Antti Autio ja Pekka Marjamäki

kansi: Tom Adams

 

Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus on alkuperäinen lyhyempi versio yhdestä Christien tunnetuimmasta teoksesta, Kuolleen miehen huvimajasta. Tämä pienoisromaani kiinnitti alunperin huomioni erityisesti upean kantensa vuoksi, sillä värit ja kokonaisuus vangitsivat katseeni ja tuli tunne, että tuon kirjan haluan lukea. Minuun aika harvoin kansikuvataide vaikuttaa niin voimakkaasta, mutta nyt kävi niin. Kirjassa onkin johdantoteksti kannen taiteilijalta, ja lisäksi vielä esipuhe kirjailijan tyttärenpojalta ja lopussa taustaa teoksen synnylle. Kokonaisuutena Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus on siis todellisuudessa noin 150 sivun mittainen.

 

Tarina alkaa siitä, kun Hercule Poirot saa puhelun ystävältään Ariadne Oliverilta, joka on salapoliisi. Ariadnea on pyydetty laatimaan murhaleikki kyläjuhliin, mutta hänestä on yllättäen alkanut tuntua siltä kuin jotakin olisi pielessä ja jotain kamalaa tulisi tapahtumaan. Hän tarvitsee Poirotia avukseen selvittämään onko hänen aavistuksillaan mitään todellisuuspohjaa ja jos on, niin miten tragedia saadaan estettyä.

Agatha Christie on suosikkidekkaristini, eikä minun varmaan tarvitse sen kummemmin ruveta selvittämään mitkä syyt siihen ovat vaikuttaneet. Pienoisromaanissa Christien kyvyt eivät mielestäni pääse esiin yhtä hyvin kuin täysimittaisessa romaanissa, sillä tarina tuntuu säntäävän eteenpäin yksityiskohdasta toiseen ja kohti vääjäämätöntä päätöstä,. Minä ainakaan en oikein ehtinyt mukaan selvittämään rikosta, sillä loppuratkaisu kerrottiin hyvin nopeasti rikoksen tapahtuman jälkeen, joten tuntuu kuin yksi Christien teosten kiehtovimmista puolista eli ovela juonenpunonta ja yllätykselliset ratkaisut olisivat jääneet tyystin pois. Tästä syystä on vaikea verrata tätä muihin lukukokemuksiini Christien dekkareista.

 

Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus oli minulle hyvä aloitus dekkariviikolle, sillä luen melko harvoin dekkareita. Nyt sain pehmeän laskun genren pariin ja minulle jäi jopa halu lukea lisää Christien dekkareita. En tiedä ehdinkö niiden pariin dekkariviikon aikana, mutta ehkä sitten myöhemmin kesällä.

 

 

Tappajan näköinen mies

Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies

220 s., Gummerus 2002

Pohdiskelin taannoin, että mitähän luettavaa veljelleni tällä kertaa tarjoaisin, sillä hänen suosikkinsa Mäet ja Sipilät on jo luettu. Pidin kovasti Tappajan näköinen mies -tv-sarjasta, joten sen perusteella uskalsin tarjota tätä Viktor Kärppä -sarjan ensimmäistä osaa luettavaksi. Taisi olla aikalailla nappivalinta, sillä nyt hänellä on menossa sarjasta jo kolmas osa. Itsekin päätin vihdoin testata, että millainen kirja tv-sarjan takaa löytyy, enkä kyllä pettynyt.

Viktor Kärppä on sortavalalainen paluumuuttaja, joka hoitaa pienessä yrityksessään erilaisia lupa-asioita, kauppoja ja avustuksia sekä tekee etsivän töitä. Isänmaattomaksi itsensä kokevalla Kärpällä on suhteita hieman joka suuntaan: Venäjälle, Viroon, Suomen poliisiin. Näiden tahojen välillä tasapainottelu ei aina ole helppoa, mutta Kärppä pärjää: onhan hän luotettava ja rehellisen näköinen.

Täytyy sanoa, että tv-sarja seurailee ainakin tämän kirjan osalta hyvin esikuvaansa. Tietysti filmatisointi on jonkin verran toiminnallisempi ja ehkä hieman päivitettykin, mutta muuten on ilahduttavaa huomata, että kirjaa on selkeästi arvostettu. Olen filmatisoinnissa pitänyt juurikin toiminnallisuudesta, joten tämä teos tuntui ehkä hieman pliisulta siihen verrattuna, mutta muuten juoni oli kyllä mukaansatempaava.

Rönkä kirjoittaa mielestäni aika "kapeaa" tekstiä. Hän ei juuri turhia kuvaile esimerkiksi miljöötä tai hahmojen ulkonäköä, ja juuri kuvailua olisin ehkä hieman kaivannut enemmän tarinaa värittämään. "Kapeaa" teksti on myös siinä mielessä, että teos pyörii pitkälti ihan oikeasti selvitettävien rikosten ja erilaisten työkeikkojen ympärillä, Kärpän omasta yksityiselämästä ei juuri puhuta: se lomittuu tarinaan, mutta jää selkeästi juonen kannalta toissijaiseksi asiaksi. Olisin ehkä kaivannut hieman enemmän otetta siihen, millainen mies Viktor Kärppä on, vaikka toki viitteitä hänen persoonastaan annetaan koko ajan pitkin tarinan etenemistä. Samoin hieman hämmästyttää se, että tekstiä ei ole juurikaan maustettu venäjän kielellä. Se olisi mielestäni tuonut aitouden tunnetta siihen, minkälaisissa piireissä Kärppä liikkuu ja missä hänen juurensa ovat.

Vaikka hienoista kritiikkiä teokselle joiltakin osin annan, niin se täytyy sanoa, että Rönkä on luonut yllätyksekkään juonen. Missään vaiheessa ei voi tietää, mihin Kärppä seuraavaksi tempaistaan ja mitä hänen tielleen heitetään. Välillä jopa jännitin, että mitä kamalaa Kärpän epämääräisissä piireissä vielä voi tapahtua, vaikka olenkin filmatisoinnin nähnyt. Taidanpa siis minäkin veljeni tavoin jatkaa sarjan parissa!

♠♠♠½