sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Lukupiirikirja: Piiraan maku makea

Alan Bradley: Piiraan maku makea
Flavia de Luce 1
389 s., Bazar 2014
alkup. The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009
suom. Maija Paavilainen
kansi: Satu Konttinen

Meidän lukupiiri aloittaa huomenna jo viidennen lukuvuotensa. Näiden vuosien aikana on ehditty lukemaan monenlaisia kirjoja, vaikka välillä kokoontumiset joutuivat tauolle koronan takia. Viides vuosi aloitetaan Alan Bradleyn dekkarin parissa. Piiraan maku makea tuli ehdotuksena piiriläiseltä, mutta itsellänikin on ollut jo vuosia aikeena tutustua tähän sarjaan.

Flavia de Luce on eversti de Lucen kolmesta tyttärestä nuorin. Hän on vasta  11-vuotias, mutta siitä huolimatta hän on paitsi sangen nokkela myös todella taitava kemisti. Hän on myös tyttäristä älykkäin, ainakin omasta mielestään. Kun Flavia löytää heidän kotikartanonsa kurkkupenkistä ruumiin, tuntuvat poliisit suhtautuvan häneen melko alentuvasti, mikä loukkaa hänen älyään. Hän ei ole mikään lapsellinen pikkutyttö, ja sen Flavia päättää näyttää myös poliiseille. Hän ryhtyykin myös selvittämään kurkkupenkin vainajan tapausta.

Kirjan takakannessa sanotaan, että tarina on kuin tehty Agatha Christien ja Viisikkojen lukijoille. Allekirjoitan tämän, sillä kyseessä on todellakin dekkari perinteiseen makuun. 1950-luvun miljöö tarjoaa kiinnostavat puitteet ja ihan omanlaisensa tunnelman tälle tarinalle. Tietynlaista kartanomystiikkaa, maalaisidyllin romuttumista ja poliiseja nokkelampi maallikko, siinäpä hyvä ja perinteinen yhdistelmä dekkarin pohjaksi.

Minä pidin tästä kirjasta monestakin syystä. Tietysti miljöö on yksi syy, mutta Flavian pikkuvanha ja hivenen näsäviisaskin hahmo on sangen kiinnostavaa seuraa. Myös juonenkuljetus on onnistunutta ja perinteisestä sankaritar joutuu vaaraan -juonikuviosta huolimatta loppuvaiheessa myös oikeasti aika jännittävää. Kaikkein eniten taisin kuitenkin pitää kirjan kielestä, sillä se on ihastuttavan nokkelaa ja leikittelevää, paikoitellen oikeasti todella hauskaakin. Niin mainioita vertauksia ja kielikuvia, Flavian ajatusten sävystä nyt puhumattakaan. Aluksi ihan merkkailin post it -lapuilla näitä kohtia kirjaan, mutta sitten juoni vei niin mennessään, että se ihan unohtui. Teoksen kieli on joka tapauksessa todella nautittavaa luettavaa. Suomentaja on tehnyt tässä todella hyvää työtä.

perjantai 3. syyskuuta 2021

Agnes ja unien avain

Tuutikki Tolonen: Agnes ja unien avain
183 s., WSOY 2020
kuvitus: Kati Vuorento
kannen suunnittelu: Riikka Turkulainen

Olipas kerta kaikkiaan ihastuttava kirja! Mukaansatempaava, kiehtovasti historian havinaan kietoutuva ja miljööltään ja tunnelmaltaan kutsuva ja ihana tarina, kokolailla nappiosuma. Voin heti sanoa, että aivan varmasti tulen lukemaan myös teoksen jatko-osan Agnes ja huvilan salaisuus.

Agnes on alakoulun kuudennelle luokalle menevä nokkela ja sujuvasanainen tyttö. Hän on juuri muuttanut äitinsä kanssa Harmalan pikkukaupunkiin, sillä äiti on saanut sieltä töitä. Agnes tutustuu tienooseen paitsi lenkittämällä naapurin Ossi-koiraa myös äitinsä työtoverin pojan kanssa. Pullaksi kutsutun pojan kanssa Agnes alkaa selvittää Harmalan vanhalta hautausmaalta löytämänsä vauvan haudan arvoitusta. Sukunimeä vailla oleva hauta jää nimittäin vaivaamaan Agnesia, sillä hautakiven mukaan siihen haudatulla vauvalla on paitsi lähes tismalleen sama nimi kuin Agnesilla myös sama syntymäpäivä, vaikkakin toki vuosikymmenien erotuksella.

Pidin siitä miten tässä teoksessa oli monenlaisia aineksia. Siinä kerrotaan tavallisesta arjesta, perhesuhteista ja ystävyydestä, mutta mukana on myös kiehtovalla tavalla historian mysteerien selvittämistä ja Agnesien unien kautta myös ripaus maagista realismia. Erityisesti mysteerin selvittämisestä teki kiehtovaa se, miten siinä hyödynnettiin tiedonhakutaitoja ja erilaisia lähteitä lehtiarkiston aarteista kirjaston kokoelmiin ja netin syövereihin. Tiedonhakutaidot näyttäytyvät hyödyllisenä ja omalla tavallaan coolina taitona.

Agnes on mielestäni hahmona mukava samoin kuin Pullakin. Heidän kanssaan on kiva selvittää vauvan haudan mysteeriä, vaikka tuo hauta on lähtökohtana surullinen ja haikea. Itseäni on kuitenkin aina kiehtonut niin historia kuin hautausmaatkin, sillä hautausmaiden rauha, vaienneet tarinat ja juurikin se historian havina tekevät niistä minulle kiinnostavia paikkoja. Pidin myös teoksen maagisesta realismista. Unimaailma on kiehtova asia ja unien kautta Agnesin saamat viestit tuntuvat jännittäviltä. Arvoituksellinen onkin yksi adjektiivi, jolla tätä teosta voisi kuvailla.

Jos olisin lukenut tätä kirjaa lapsena, olisin varmasti ollut enemmän kuin haltioissani, sillä juuri tämän tyyppisistä tarinoista pidin silloin erityisesti. Näin aikuisenakin pidin tästä teoksesta todella paljon, ja mielestäni tästä löytyy hyvin kerroksia myös aikuiselle lukijalle. Ehdottomasti suosittelen tutustumaan tähän kirjaan.