Minna Canth: Ihmisen kuvia

Minna Canth: Ihmisen kuvia - novelleja

toimittanut Minna Maijala

299 s., Gummerus 2019

kansi: Sanna-Reeta Meilahti

arvostelukappale kustantajalta

 

Viime vuonna vietettiin Minna Canthin juhlavuotta. Silloin ilmestyi useampiakin Canthin tuotantoa käsitteleviä teoksia sekä tämä Minna Maijalan toimittama valikoima Canthin novelleja. Pyysin ja sain tästä teoksesta arvostelukappaleen kustantajalta jo viime vuonna, mutta nyt vasta tulin teoksen lukeneeksi. Toisaalta Canth tuntuu olevan ajankohtainen aina, ei vain juhlavuotenaan, joten en ole arvostelukappaleen lukemisen siirtymisestä erityisen pahoillani.

 

Minna Canth on, kuten olen monesti blogissani tuonut esiin, yksi suosikkikirjailijoistani. Tutustuin hänen teoksiinsa ensikertaa noin 16-vuotiaana ja Canth on säilyttänyt asemansa suosikkieni joukossa siitä pitäen. Suosikkeihini Canthin tuotannosta kuuluvat itseoikeutetusti näytelmät Anna Liisa ja Työmiehen vaimo, novellien puolelta Kauppa-Lopo taas on ollut parhaiten mieleen jäänyt. Ne ovatkin Canthin tunnetuimpia teoksia, mutta tähän nyt käsillä olevaan uuteen valikoimaan Minna Maijala on poiminut Canthin tuntemattomampia novelleja.

 

Tässä teoksessa oevat novellit ovat Kuoleva lapsi, Epäluulo, Lääkäri, Ystävykset, Agnes, Kauppias Roller, Missä onni?, Hullu-suutari ja Eräänä sunnuntaina. En ole ihan varma montako näistä olen lukenut aiemminkin, mutta ainakin Agnesin olen lukenut ja melko varmasti myös Epäluulon, Ystävykset ja Kauppias Rollerin. Nuorempana luin Canthia suorastaan ahmimalla, joten tulin tutustuneeksi hänen tuotantoonsa melko laajasti. Tästä kokoelmasta suosikkinovellini oli Agnes, kun sen sijaan Epäluulo ja Ystävykset jostain syystä ärsyttivät. Minusta novellien päähenkilöiden hysteerisyys tai käytöksen muut piirteet olivat jokseenkin luotaantyöntäviä. Voi olla, että nämä koronaviruksen poikkeusolotkin vaikuttavat tuntemukseeni - ihmisten käytös kun on saanut juuri sen kaltaisia piirteitä kuin Epäluulon päähenkilökin käytös.

 

Canth tutki novelleissaan usein ihmisyyden eri puolia ja etenkin sitä, mitä reaktioita käytöksen poikkeavuudet herättivät muissa ihmisissä. Juuri näitä aiheita tämänkin valikoiman novelleissa käsitellään. Novellit ovat kiinnostavia, sillä Canthin ajatukset tuntuvat nykylukijastakin ajankohtaisilta. Novellien ansiot on helppo tunnistaa, mutta kieltämättä taisin nyt valita hieman väärän ajankohdan Canthin tuotannon lukemiselle - enkä todellakaan uskonut, että jokin ajankohta voisi olla Canthille väärä. Kuten jo edellä viittasin, koronaviruksen myötä media on täynnä ahdistavia ennusteita ja hysteriaa, poikkeusolot näkyvät kaikkialla ja oman mielenmaltin säilyttäminen on tyynimmältäkin ihmiseltä joskus työn takana, Canthin novellit eivät varsinaisesti tarjoa pakoa yhteiskunnallisesta kriisistä.

 

Mielestäni Minna Maijala on onnistunut valikoimaan tähän teokseen kiinnostavia tekstejä ja erityisen mukavaa minusta oli se, että tähän oli otettu mukaan myös aikaisemmin ilmeisesti täysin julkaisematon teos Hullu suutari. Canthin teoksista on tehty monia kokoelmia, mutta tälle teokselle on todellakin paikka lähinnä tunnetuimpia teoksia kokoavien teosten joukossa.

 

Tiedän, että tulen varmasti jossain vaiheessa palaamaan Canhin tuotantoon ja epäilemättä tarttumaan tähänkin kokoelmaan uudelleen. Nyt on kuitenkin aika sulatella lukemaani ja valita seuraavaksi jotain vähän kevyempää lukuvuoroon. Joka tapauksessa oikein hyvää Minna Canthin, tasa-arvon ja kirjastojen päivää näin hieman jälkijunassa!

Mitä Minna Canth todella sanoi?

Suvi Ahola (toim.): Mitä Minna Canth todella sanoi?

271 s., WSOY 2019

kansi: Martti Ruokonen

arvostelukappale saatu pyynnöstä kustantajalta, kiitos!

 

Toukokuun viimeiseksi kirjaksi jäi Suvi Aholan kokoama Mitä Minna Canth todella sanoi?. Vuosi 2019 on Minna Canthin 175-vuotisjuhlavuosi, joten kirjallisuutta häneen ja hänen teoksiinsa liittyen on ilmestynyt viime aikoina mukavasti. Koska Minna Canth on yksi suosikkikirjailijoistani, haluan toki tutustua hänestä kertoviin kirjoihin. Minna Canth on myös ehkä hieman kliseisestikin yksi niistä henkilöistä ja yhteiskunnallisista vaikuttajista, joita ihailen. Sanon "kliseisesti" siksi, että joka toinen kirjallisuutta tunteva tuntuu ihailevan juuri häntä, mikä taas sinällään ei ole ihme.

 

Mitä Minna Canth todella sanoi? Niin, siinäpä vasta hyvä kysymys ja siihen tämä kirja vastaa. Suvi Ahola on koonnut yksiin kansiin tekstejä Canthin uran varrelta. Mukana on niin lehtiartikkeleita, kirjeitä kuin proosaakin. Tekstit on jaettu teemojen mukaan ja niiden kautta Ahola taustoittaa Canthin ajatuksia ja sanomaa. Minulle Canthin proosa on tuttua jo monen vuoden varrelta, mutta oli kiinnostavaa huomata miten taitavasti hän on sujauttanut teksteihinsä kantaaottavuutta ja teräviä huomioita. Voin ihan rehellisesti sanoa, että mukana oli paljon sellaistakin, jota en ole teoksia lukiessani osannut itse eriöidä. Kaikkein kiinnostavinta antia minulle kuitenkin oli Canthin lehtiartikkelit ja kirjeet, joita en ole aiemmin lukenut. Eritoten niiden kautta näyttäytyy Canth itse ihmisenä.

 

Tätä teosta ja Canthin ajatuksia kun tutkailee, on syytä muistaa se, miten erilaisessa yhteiskunnassa Canth aikalaisineen eli. Jotkin hänen ajatuksistaan tuntuvatkin ehkä nykypäivänä vierailta, koska esimerkiksi koulunkäynti ei ole enää sukupuolikysymys ja siveyskäsityskin on erilainen. Mielestäni Ahola taustoittaa tekstit hyvin, sijoittaa ne historian ja yhteiskunnan aikajanalle ja osoittaa miksi ajatukset ovat omana aikanaan herättäneet vahvoja reaktioita. Samalla kaikille tulee selväksi, että Minna Canth on ollut mielipiteissään vahva ja toisaalta välillä kovin sinisilmäinenkin. Joka tapauksessa häntä on ajanut eteenpäin halu vaikuttaa, muuttaa asioita. Siihen hän on pyrkinyt rohkeasti ja ennakkoluulottomasti.

 

Tähän teokseen tarttuessani kuvittelin, että Aholan ja Canthin teksteistä muodostuisi dialogisempi kokonaisuus. Oletin, että Aholan huomiot ja tulkinnat olisi sijoitettu yksittäisten tekstien väleihin, ei yhdeksi laajemmaksi kokonaisuudeksi teeman alkuun. Aluksi olin ehkä hieman pettynytkin tähän ratkaisuun, mutta nyt koko teoksen luettuani olen taipuvainen ajattelemaan toisin. Valitun ratkaisun kautta teoksesta rakentuu selkeä kokonaisuus ja jokainen teema on voitu taustoittaa laajempana johdantona kuin dialogisemmassa esitystavassa.

 

Pidin tästä teoksesta, vaikka sen lukuajankohta olikin minulle vähän huono. Minulla on meneillään tenttiin lukeminen ja tietotekstin lukemisen rinnalle tällainen teos ei ehkä ollut paras mahdollinen valinta. Luulen, että olisin voinut saada tästä teoksesta irti vielä enemmän joskus muulloin, mutta lukukokemus oli siitä huolimatta avartava. Suosittelen tutustumaan.

Rouva C.

Minna Rytisalo: Rouva C.

367 s., Gummerus 2018

kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Minna Canth on yksi suosikkikirjailijoistani, joten oli selvää, että halusin lukea hänestä kirjoitetun fiktiivisen romaanin. Olen kuullut Rouva C:stä monenlaisia kommentteja, sillä jotkut ovat kehuneet kirjaa ja pitäneet siitä varauksetta, toiset taas ovat moittineet Minna Canthin kaltaisen merkkihahmon typistämistä pelkkään rouvan rooliin. Näistä lähtökohdista romaanin lukeminen jännitti hieman etukäteen, mutta minä kyllä pidin tästä. Minun silmissäni tässä ei ole typistetty ketään ja teos antaa fiktiivisyydessäänkin kiinnostavan kuvan Minna Canthista perheensä parissa. Olen lukenut Canthista henkilönä ennemminkin ja ihan tietotekstiä, kuten Minna Maijalan Hellä, herkkä, hehkuvainen: Minna Canth. Siitä huolimatta koin, että tämä fiktiivinen teos antoi uutta näkökulmaa tai ainakin herätteli uudelleen Maijalan kirjan jälkeen mieleeni uinumaan jäänyttä uudenlaista ja todellisempaa kuvaa Canthien avioliitosta.

Mina "Miinu" Johnson on kuopiolaisen lankakauppiaan esikoinen, jolle vanhemmat toivoisivat hyvää avioliittoa. Toiveissa siintää ajatus siitä, että tytär puolisoineen osallistuisi kaupan hoitoon ja pitäisi perheestä huolta. Vaan teräväpäinen tytär tahtoo Jyväskylään opettajainseminaariin, sillä hän haluaa erilaisen tien kuin vanhempien suunnittelema. Seminaarissa hän ottaa kutsumanimekseen Minnan. Siellä älykäs ja oppivainen nuori nainen kiinnittää luonnontieteiden lehtori Ferdinand Canthin huomion. Kun avioliitto lopulta solmitaan, ottaa Minnalta hetken paitsi kasvaa rooliinsa vaimona myös löytää oma paikkansa yhteisössä uuden asemansa myötä. Avioliittokaan ei suitsi hänen haluaan vaikuttaa asioihin isosti, ottaa kantaa ja osallistua. Eikä Ferdinand sitä vaimoltaan odotakaan, sillä hän antaa vaimonsa päättää itse mitä tekee.

On totta, että Minna Rytisalo kuvaa romaanissaan Minna Canthin ensisijaisesti vaimona ja äitinä, ei kirjailijana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Kun teoksessa ennätetään avioliittoon asti, perhe-elämä nousee keskiöön. Koko ajan esille kuitenkin nousee myös päähenkilön osallistuminen yhteiskuntaelämään sekä lehtikirjoitusten että käytännön toiminnan kautta. Mielestäni rajaus on luonteva, julkaisihan Canth valtaosan tuotannostaan ja keskeisimmät teoksensa vasta miehensä kuoleman jälkeen, kun taas tämä teos keskittyy avioliittovuosiin. Tämä teos pohtii sitä, millainen Minna Canth oli kirjailijan ja yhteiskunnallisen roolinsa takana. Millainen vaimo, äiti, tytär ja ystävä hän oli?

Useissa lähteissä Canthien avioliitosta luodaan lähinnä ankea kuva, sellainen, jossa aviomies ja alati kasvava lapsikatras tukahduttivat Minnan luomisvoimaa ja estivät häntä olemasta sellainen kuin oli. Tämä teos kuitenkin luo heidän avioliitostaan lämpimän kuvan. He ovat pari, jotka luottavat toisiinsa, keskustelevat tärkeistä asioista ja antavat toisilleen tilaa. Se kuva lieneekin lähempänä todellisuutta kuin mitä aiemmin on ajateltu, mikä käy ilmi myös edellä mainitusta Minna Maijalan tietokirjasta (kylläpäs minnoja nyt vilisee aiheen ympärillä!).

Minulle Rouva C. oli mieluisa lukukokemus, johon oli mukava uppoutua. Kun teos lähti oikein kunnolla liikkeelle, oli todella vaikea sammuttaa lukulamppu ja laskea kirja yöpöydälle odottamaan. Onnistunut teos kaiken kaikkiaan. Erityisesti pidin teoksen inhimillisyydestä ja siitä, että Ferdinandistakin onnistuttiin luomaan lämmin kuva, ihan päinvastainen kuin mihin on totuttu.

Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth

Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth

431 s., Otava 2014

kannen suunnittelu: Tiia Javanainen

Kun kuulin Minna Canthista julkaistavan uuden elämäkerran, tiesin heti haluavani lukea sen. Canth on yksi suosikkikirjailijoistani ja kiistatta myös yksi niistä kirjailijoista, jotka persoonina ovat vaikuttaneet minuun, minkä olen myös aiemmin tuonut blogissani ilmi. Teoksen lukeminen oli kuitenkin hidasta jopa siinä määrin, että laina-aika umpeutui ja kirjastosta tuli palautuskehotus kotiin. Täytyy kyllä sanoa, että ne jotka varausjonossa tätä innolla odottavat ja manaavat teosta yliaikaa pitävää lainaajaa, tulevat kyllä huomaamaan miksi palauttaminen on venähtänyt.

Minna Maijalan kirjoittama Canthin elämäkerta on hyvin monipuolinen kokonaisuus, jossa mennään kunnolla pintaa syvemmälle. Hän kuvaa Canthin elämänvaiheita, analysoi teoksia ja Canthia kirjailijana sekä nostaa esiin Canthin arvomaailmaa, ajatuksia ja aatteita. Läpileikkaus on moniulotteinen ja kattava, mutta välillä tuntuu, että liiankin kattava. Samaan asiaan palataan useampaan otteeseen esimerkiksi tuotannosta kirjoitettaessa ja aatteita valotettaessa. Etenkin tarkka luotaus Canthin tuotantoon pitkästytti minua, vaikka toki myös kiinnosti. Maijalan ote tähän oli kuitenkin jotenkin liian tutkijamainen, jotta kyseinen osio olisi teoksessa saanut nostetta.

Maijala on ottanut teokseensa mukaan runsaasti lainauksia Canthin kirjeistä sekä monen muun kertomuksista koskien tämän persoonaa ja elämää. Se antaa toisaalta autenttisuutta, tuo mukaan aikalaisnäkökulmaa ja syventää kuvaa Canthista, mutta samalla teos venyy ja vanuu. Välillä tuntuu, että saman asian olisi voinut sanoa lyhyemminkin, sillä koin Maijalan välillä tehostavan tekstiä hieman liikaakin sitaatein. Toisinaan koin myös, että sama asia tuli sanottua kahdesti: Maijalan kertomana ja sitaattina.

Elämäkerta ei muuttanut sitä kuvaa, joka minulla Minna Canthista on. Pidän häntä edelleen vahvana, määrätietoisena ja sanavalmiina naisena, mutta Maijala onnistuu kuitenkin herättämään myös muita ajatuksia: Canth oli kirjailijakuvansa takana äiti, kauppias ja innokas keskustelija, hänellä oli henkilökohtaisia tunteita ja vaikeuksia siinä missä ilojakin. Elämäkerran lukemisen myötä Canth jotenkin inhimillistyi silmissäni, vaikka yleiskuva hänestä säilyi samana.

Kaiken kaikkiaan pidän tätä teosta hyvin mielenkiintoisena pakettina, mutta ongelmana on vain se, että se on kovin tiivis. Se ei anna aikaa ja tilaa lukijan omille ajatuksille, sillä Maijala kuvaa asioita hyvin tarkasti ja monipuolisesti. Maijalan teksti ei nosta Minna Canthin saagaa kunnolla eloon ja myöskään hänen kerrontatapansa ei kerta kaikkiaan iske minuun. Maijala on asiallinen ja kirjoittaa hyvää kieltä, kuten kunnon tietokirjassa kuuluukin, mutta kuitenkin lopullinen mielikuva tästä teoksesta on tylsähkö ja lattea. Ei siis ihme, että lukeminen oli hidasta. Odotin tältä kirjalta teoksena paljon enemmän, vaikka sainkin tästä sen mitä eräällä tapaa hainkin: vahvistuksen sille, millainen ihminen Minna Canth todella oli.

♠♠♠½

Minna Canthin päivänä: Työmiehen vaimo

Minna Canth: Työmiehen vaimo (1885)

yhteisniteessä Valitut teokset, WSOY 1953

Viime vuonna vietin Minna Canth -teemapäiviä blogissani, joten tänä vuonna noteeraan päivän hieman hillitymmin. Tänään palasin takaisin Työmiehen vaimon pariin monen vuoden jälkeen, sillä edellisen kerran luin tämän syksyllä 2008. Minna Canth on yksi suosikkikirjailijoista ja erityisesti pidän näytelmästä Anna Liisa, mutta Työmiehen vaimo onkin heti seuraavana perässä.

Olen hieman hämmästynyt siitä, miten erilainen lukukokemukseni olikaan nyt toisella lukukerralla. Ensimmäinen lukukerta sai minut ajattelemaan asioita, olin melko pöyristynyt ja teos ehkä hieman muokkasi maailmankuvaanikin: olinhan 16-vuotias lukion ekaluokkalainen. Nyt 22-vuotiaana lukukokemuksessa oli samoja piirteitä, mutta koin teoksen paljon voimallisemmin. Johannan tuska väärien syytöksien alla, epätoivo ja pelko, suorastaan riipivät sydäntäni. Johannan hahmo tuli nyt paljon lähemmäs kuin viimeksi. Tekstin sisältö muutenkin, esimerkiksi Homsantuun toteamus "Teidän lakinne ja oikeutenne -- Niitähän minun pitikin ampua" aukesi paljon paremmin, samoin viittaukset yleiseen yhteiskuntajärjestykseen tuona aikana (1880-luvulla).

Näytelmä kertoo Johannasta ja Ristosta, joiden häistä näytelmä alkaa. Risto on juomari ja petturi, kaikkea muuta kuin Johanna oletti, mutta sitkeästi nainen yrittää jaksaa avioliitossaan. Johannan epätoivo tuntuu hyvin liikuttavalta, se pakahduttaa mieltä. Samalla kertaa Johannan periksiantavuus lyö kiukun kipinää mieleen: tee nyt jotain nainen! Minna Canth heijastelee tällä mielestäni erinomaisesti sitä, miten mies oli ylivaltainen vaimoon nähden. Tekstiä on höystetty runsaasti Raamatunkatkelmilla, mikä oikeastaan vasta nyt välitti toimi minulle tehokeinona. Raamatusta Risto haki oikeutusta toimilleen, vaikka ei muuten asiaan uskonutkaan. Aika ristiriitaista, sanoisin. Canth osaa tällaisten seikkojen käytön todella hyvin.

Riston lurjusmaisuus ja itsekeskeisyys suututtaa, mutta toisaalta Johanna voisi laittaa tiukemmin kampoihin. Kaiken huippu on se, kun Risto menee viinanhimoissaan varastamaan kankaan, jota Johanna kutoo asiakkaalle. Se syöksee vaimon sellaiseen ahdistukseen, että sen vaikuttavuutta on vaikea kuvailla. Mikä hirveä mies ja vaimo-rukka!

Työmiehen vaimo on edelleenkin mielestäni yhtä hyvä näytelmä kuin kuusi vuotta sitten. Henkilöhahmot herättävät minussa nyt kuitenkin enemmän tunteita, samoin tarina itsessään. En tiedä mikä siinä onkin, että Canth vakuuttaa minut yhä uudelleen ja uudelleen. Vaikka hänen teostensa aikakehys on jo vanhentunut, niin niiden aiheet ovat edelleenkin ajankohtaisia: tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. 

Näin illansuussa toivotan vielä kaikille oikein hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

Teemapäivien päätös: Anna Liisa

Minna Canth: Valitut teokset

josta Anna Liisa s. 487-536

WSOY 1953
alkup. 1895

Päätin Minna Canth -teemapäivieni päätökseksi lukea Anna Liisan uudemman kerran, edellinen kerta kun on jo useamman vuoden takaa. Anna Liisahan on, kuten tässä nyt on monena päivänä toitotettu, suosikkini Minna Canthin tuotannosta, joten oli kiva palata sen pariin. Tässä yhteisniteessä näytelmän nimi on kirjoitettu väliviivalla, mutta kirjoitan sen kuitenkin alkuperäisen mallin mukaan erikseen, sillä niin se on "oikein".

Ensikosketukseni tähän näytelmään tapahtui pääasiassa kotipaikkakuntani nuorten tekemän teatteriesityksen kautta, kuten eilen kerroin. Jotenkin ehkä osittain siitä syystä pystyn näkemään todella elävästi nämä tapahtumat silmieni edessä, toisaalta myös Canthin kirjoittajankyvyt takaavat lukijalle mahdollisuuden nähdä tapahtumat lukiessa, sillä tässä teoksessa hän on hyvin pienilläkin asiolla onnistunut luomaan vahvan ja aistittavan tunnelman, josta välittyy lukijalle niin painostavuus kuin huojennuskin, epätoivo ja rohkeus.

Anna Liisa kertoo samannimisestä talollisen tyttärestä, jonka on määrä mennä vihille nuoren tilallisen, Johanneksen kanssa. Anna Liisalla tuntuu kuitenkin olevan jotakin salattavaa, hän tuntuu alituiseen pelkäävän, että joku riistää häneltä tämän onnen. Soppaa astuu hämmentämään mökinmuori Husso ja hänen poikansa Mikko.

Anna Liisa on tehnyt suuren synnin, jonka avulla sekä Husso että Mikko kiristävät häntä. Tyttö tuntuu olevan epätoivoinen, kauhuissaan. Hän tietää, että Johannes ei häntä enää huoli, jos totuus tulee ilmi. Husson ja Mikon kiristystoimet ovat kuitenkin milteipä turhia, sillä tytöllä on jo tarpeeksi kovat tunnontuskat jo muutenkin ja hän on useita vuosia käynyt sisäistä kamppailua itsensä kanssa. Husso poikineen ei voisi ikinä aavistaakaan, mihin heidän toimensa johtavat.

Anna Liisa on hieno näytelmä heikkoudesta, epätoivosta ja rohkeudesta. Se kuvaa nuoren naisen kiirastulta, kun hän kamppailee itsensä kanssa. Aluksi ehkä on enemmänkin ajatuksena se, että mitä muut sanovat, ulkoinen sovinnaisuus on ensimmäinen asia, jota tulee pohtia. Kuitenkin Anna Liisa oivaltaa, että päästäkseen epätoivosta ja syyllisyydentunnosta eroon hänen täytyy kertoa kaikki ja olla rohkea. Sisäinen rauha ja rehellisyys on sittenkin muiden mielipiteitä arvokkaampi asia. Tämä on siis myös eräänlainen kasvutarina vastuulliseksi ihmiseksi.

Tässä teoksessa on myös feministisiä vivahteita, sillä kuvataanhan tässä tuon ajan naisen aseman vaihtoehdottomuutta ja rajattua elinpiiriä sekä sopivaisuutta. Se kuvaa kuinka naisen asema on miehen asemaa vaikeampi, mies voi lähteä eikä kukaan häntä syytä mistään, mutta naista kohdellaan kuin suurtakin syntistä. Onneksi tästä on päästy paljon eteenpäin ja nykyään naisilla on vaihtoehtoja. Tämän luettuaan pystyy itse kukin varmasti paremmin arvostamaan nyky-yhteiskuntaa.

(arvosanoittamaton)

Jonna ja Minna Canth(in tuotanto)

Kuten eilen lupailin, kirjoittelen teille nyt hieman siitä mitä mieltä olen Minna Canthin tuotannosta yleisesti ja miten sen pariin löysin. Ei varmaan voi liian montaa kertaa sanoa, että hän on paitsi yksi suosikkikirjailijoistani myös sellainen persoonallisuus, josta moni voisi ottaa oppia.

Muistan edelleen elävästi kuinka elokuussa 2008 menin katsomaan pääasiassa kotikuntani nuorten tekemän teatteriesityksen. Minulle oli jo muodostunut omaksi perinteeksi mennä katsomaan näytelmää, vaikka muuten en teatteria harrastanutkaan. Näytelmä, jonka tuolloin elokuussa 2008 näin, oli Minna Canthin Anna Liisa. Nimiroolin teki minua pari vuotta vanhempi nuori nainen, joka suoriutui roolistaan uskomattoman mieleenpainuvasti ja vakuuttavasti. Näytelmä kosketti, hämmästytti ja antoi ajattelemisen aihetta. Jo tuolloin tiesin, että haluan ehdottomasti myös lukea tuon näytelmän.

Aloitin lukion hyvin samoihin aikoihin ja muutaman viikon jälkeen sain käsiini kirjallisuusdiplomin kirjalistan, jota olin odottanut jo kuin kissa pistoksissa: tuohon aikaan en oikein tiennyt mitä olisin lukenut ja hain vielä omia mielenkiinnonkohteitani aikuistenkirjallisuuden puolelta. Listalla oli Canthin Työmiehen vaimo, jonka luinkin sitten melko pian, marraskuussa 2008. Pidin näytelmästä kovasti, mutta jotenkin se ei tehnyt yhtä voimakasta vaikutusta kuin Anna Liisa, vaikkakin kuuluu suosikkeihini Canthin tuotannosta. Työmiehen vaimossa ehkä pysäyttävintä oli se miten voimaton nainen oli miehensä edessä, miten hän joutui luopumaan ja myöntymään. Se todella antoi ajattelemisen aihetta sen suhteen, miten tasa-arvoista meillä nykyään onkaan ja miten paljon naisen asema on parantunut. Tulin valtavan kiitolliseksi paitsi nykytilanteesta myös siitä, että Canth avasi silmäni olennaiselle: mitä siitä, että naisten euro on vain 80 senttiä, emme sentään ole miestemme tai isiemme määräysvallan alla.

Kun olin lukenut Työmiehen vaimon, lainasin heti perään kirjastosta Anna Liisan. Ja kyllä, viimeistään se sinetöi Canthin aseman suosikkieni joukossa ja siellä hän on edelleen. Seuraavan kerran palasin Canthin tuotantoon kuitenkin vasta syksyllä 2009, jolloin luin uudehkon yhteisniteen, joka sisälsi Hannan, Kauppa-Lopon, Lain mukaan, Lehtori Hellmanin vaimon ja Köyhää kansaa. Lisäksi näytelmä Murtovarkaus ja yhteisnide Kertomuksia tuli tutuksi. Taas vierähti vuosi ja löysin kirppikseltä vanhan yhteisniteen Canthin teoksia, oikein siistin ja hyväkuntoisen. Pitihän se sitten ostaa, halpakin kun oli (3,50 muistaakseni). Siinä minulle uutena oli mukana Papin perhe, joka ei minua ehkä samalla tavalla sykähdyttänyt kuin aikaisemmin lukemani teokset, mutta kaiken kaikkiaan se oli ihan viihdyttävä. Pian sen jälkeen sain "Canth-buumin" ja luin heti peräperää Salakarin, Agnesin ja Sylvin. Sen jälkeen kotikirjastostani ei ole löytynyt lisää luettavaa Canthilta, mutta onneksi olen nykyään myös muiden kirjastojen käyttäjä ja siten päässyt käsiksi toisen verkon kirjoihin.

Rakkain teos on siis Anna Liisa. En juuri ole käynyt teatterissa, mutta se on siitä huolimatta paras näkemäni näytelmä, jonka nuoret näyttelijät vetivät taidolla läpi. Anna Liisa on ehkä siksi tuntunut omimmalta, että se on jotenkin ajankohtainen yhä edelleen, se kuvaa sitä, että nainen jää edelleen aika usein yksin vahingon kanssa ja mies voi päästä kuin koira veräjästä. Tuollainen aihe puhuttelee varmasti nuoria hyvin paljon, vaikka nykyään naisella onkin useampia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia kuin Anna Liisan aikalaisilla.

En oikeasti osaa sanoa yhtäkään Canthin teosta, josta en olisi jollakin tavalla pitänyt. Maanantaina kirjoitin näytelmästä Roinilan talossa, joka ei oikein innostanut, mutta ei sekään nyt hirveän huono ollut, minun odotukseni vain olivat erilaiset. Kuitenkin hänen tuotannostaan eniten ovat kiehtoneet juuri selkeästi yhteiskunnalliset teemat ja Canthin omaa ajatusmaailmaa ilmentävät teokset. Novelleista/pienoisromaaneista on jostain syystä parhaiten jäänyt mieleen Kauppa-Lopo, vaikka Köyhää kansaa ja Hanna tekivät lukuhetkellä suuremman vaikutuksen, sen muistan elävästi.

Minä ihailen Canthia suuresti, sillä hän oli suoraselkäinen ja asiastaan kiinni pitävä. Minna Canthilla oli kanttia! Joskus mietin sitä, että jos hän olisi elänyt pidempään, millaista annettavaa hänellä vielä olisi ollutkaan kirjallisuudellemme. En pysty mieltämään yhtäkään toista naiskirjailijaamme yhtä vaikuttavaksi ja vahvaksi kirjailijaksi kuin Canth oli. Maria Jotuni pääsee lähelle Huojuvalla talollaan, Sofi Oksanen Puhdistuksellaan hipoo samaa kastia. Kuitenkin kun miettii aikaa, jolloin nuo teokset ovat ensikertaa ilmestyneet, on Canthin tuotannossa selkeästi eniten uskallusta ja rohkeutta.

Canthin merkitys ei kohdallani rajoitu vain siihen, että hänen tuotantonsa on antanut minulle ajattelemisen aihetta. Se on myös johdattanut minut entistä enemmän aikuistenosaston käyttäjäksi ja ennen kaikkea kotimaisen kirjallisuuden pariin. Canthin ansiosta kiinnostuin paljon enemmän kotimaisesta kirjallisuudesta, sillä tuohon saakka luin etenkin nuorten puolelta ulkomaisten kirjailijoiden satunnaisia teoksia. Löysin todellisia helmiä ja kunnioitukseni kotimaista kirjallisuutta kohtaan kasvoi. Joskus mietin, että mitä ihmettä olenkaan lukenut ennen kuin löysin tieni vanhemman ja historiallisen kirjallisuuden pariin ja kirjaston aikuisosastolle. Canthin tuotanto auttoi minua löytämään sellaisen genren, joka on yhtä minulle edelleen kaikkein rakkain: historia. ♥ Siis kiitos Minna Canthille siitä, että hän alkoi kirjoittaa. :)

Minna Canth 1844-1897

Minna Canth on kiistatta yksi merkittävimmistä suomalaisista naiskirjailijoista. Siitä kertoo jo sekin, että hän on ainut suomalainen naiskirjailija (ja nainen ylipäätään), jolla on oma liputuspäivä. Liputuspäivää alettiin viettää vuonna 2003 hänen syntymäpäivänsä ja tasa-arvon kunniaksi, sillä Canth oli merkittävä tasa-arvon puolestapuhuja. Kalenteriin viralliseksi liputuspäiväksi Minna Canthin ja tasa-arvon päivä merkittiin kuitenkin vasta kuusi vuotta sitten, vuonna 2006.

Minna Canth syntyi Tampereella 19.3.1944 ja oli alkuperäiseltä nimeltään Ulrika Wilhelmina Johnson. Canth vietti lapsuutensa Tampereen köyhälistöalueilla, vaikka varsinaista puutetta perhe ei milloinkaan kärsinyt. On kuitenkin melko selvää, että lapsuuden olosuhteet muovasivat hänen ajatusmaailmaansa vahvasti. Kun perheen taloudellinen tilanne koheni, perhe muutti Kuopioon 1853. Kuopiossa Canth pääsi aloittamaan opiskelun ja pääsi jopa Jyväskylän seminaarin opettajakouluun, mutta se jäi häneltä kesken, kun hän avioitui opettajansa Johan Ferdinand Canthin kanssa. Perheeseen syntyi seitsemän lasta ja Canth jäi varhain leskeksi ja sitä myöten lastensa yksinhuoltajaksi vuonna 1879, jolloin osa lapsista oli vielä pieniä. Avioliitto ja sitä seurannut perheen perustaminen ei kuitenkaan estänyt Canthia tekemästä hyväntekeväisyystyötä ja kirjoittamasta useita tunnettuja teoksia. Canth kuoli 12.5.1897 Kuopiossa.

Minna Canth on tullut erityisen tunnetuksi näytelmistään, joista etenkin Työmiehen vaimo (1885) ja Anna Liisa (1895) ovat kohahduttaneet ilmestyttyään yleisöään suuresti. Niitä esitetään yhä edelleenkin teattereissa ja niillä on jo suoranainen klassikon asema. Hyvällä syyllä saa sanoa, että Minna Canth on merkittävin suomalainen naisnäytelmäkirjailija, vaikka melko moni hänen näytelmistään on jäänyt näiden kahden merkittävimmän varjoon. Canth ei kuitenkaan kirjoittanut pelkästään näytelmiä vaan myös novelleja ja pienoisromaaneja, joista tunnetuimpia ovat Hanna, Salakari ja Köyhää kansaa.

Minna Canth tuo teoksissaan esille vahvasti feminismin ja tasa-arvon aatteet, jotka olivat muodostuneet hänelle hyvin tärkeiksi. Hänen tuotannostaan, jota olen lukenut hyvin laajasti, on oikeastaan mahdotonta löytää teosta, joka ei jollakin tavalla heijastelisi kirjoittajansa omaa aatemaailmaa. Kirjallisia vaikutteita Minna Canth on saanut esimerkiksi Henrik Ibsenin näytelmästä Nukkekoti ja hän on luonut omia vastineitaan tai kannanottojaan esimerkiksi Juhani Ahon teokselle Papin tytär (Hanna). Canthin teoksia pidetään realistisina, mutta pikku hiljaa hän alkoi kääntyä aikalaistensa Juhani Ahon ja Teuvo Pakkalan tavoin psykologisen ihmiskuvauksen suuntaan.

Minna Canthin suurimpia tavoitteita tasa-arvoisuuden saralla oli esimerkiksi taata naisille pääsy yliopisto-opintoihin sekä yleisesti kaventaa naisten ja miesten välistä sosiaalista kuilua. Minna Canth ei kuitenkaan ajanut vain sukupuolten välisen tasa-arvon asiaa, sillä hän pyrki myös tasa-arvoon yli säätyrajojen. Canth oli oivaltanut jo varhain, että jokainen ihminen on yhtä hyvä syntyperäänsä katsomatta: vain ihmisen teot määräävät hänen asemansa. Canthin perintö elää yhä paitsi hänen teoksissaan myös koko meidän yhteiskunnassamme, joka kaikista puheista huolimatta on kuitenkin hyvin tasa-arvoinen moneen muuhun maahan verrattuna.

Minna Canth on siis todellakin päivänsä ansainnut, siitä ei ole epäilystäkään. Minä päätin juhlistaa hänen merkkipäiväänsä paitsi viettämällä blogissani muutaman teemapäivän myös leipomalla hänen nimikkokakkunsa. Ohjeen löysin kotikokki.net -sivustolta ja muokkasin sitä hieman: jätin neilikat pois (ei ollut kaupassa jauhettuna ja en omista morttelia) ja laitoin tilalle kardemummaa. Maistuu. :)

 

Huomenna kertoilen omasta suhtautumisestani Minna Canthin teoksiin sekä siitä miten niiden pariin alunperin löysin. Nyt oikein hauskaa Minna Canthin ja tasa-arvon päivää kaikille!

Teemapäivien avaus: Roinilan talossa

Minna Canth: Kootut teokset III - Näytelmiä, edellinen osa, 2.p.

josta Roinilan talossa (s.93-189) 1928,

alunperin 1885

Kuten kuun alussa suunnittelin, aion viettää nyt muutaman päivän juhlistaen yhtä suosikkikirjailijoistani, Minna Canthia, jonka päivää vietetään huomenna. Roinilan talossa on teemapäivien avaus ja samalla näytelmä, johon olen halunnut tutustua jo kauan. Kaikki tietävät Työmiehen vaimon ja Anna Liisan, mutta Roinilan talossa on jäänyt niiden varjoon. Tätä teosta on myös hyvin vaikea saada käsiinsä, sillä uusin painos käyttämästäni kirjastoverkosta on vuodelta 1928, joten liekö ihmekään, että tästä ei niin puhuta. Lisäksi tämä ei ole läheskään niin shokeeraava kuin edellä mainitut kaksi näytelmää, joten siksikään Roinilan talossa ei ole saanut sellaista klassikon asemaa kuin ne.

Roinilan talossa kertoo jossain Itä-Suomessa sijaitsevan talon tyttärestä ja pojasta, rakkaudesta, piioista ja rengeistä, juonittelusta ja oikeuden voittamisesta. Tämän näytelmän kohahduttavimpia asioita ovat oletettu murha ja epäsovinnainen rakkaus. Näytelmä tapahtuu kolmessa näytöksessä ja etenee aika sutjakkaasti, mutta toisaalta siinä on monta mutkaa ja väärinkäsitystä. Aluksi tämä vaikuttaa lähinnä nuorten ilottelun kuvaukselta ja omien rajojen hakemiselta, mutta lopulta sieltä erottuu hyvin selkeästi Canthille tärkeä feminismin ja ennen kaikkea kaikenlaisen tasa-arvon aate, joka ilmenee henkilöhahmojen kuvauksesta ja tapahtumien asettelusta.

Talon isäntä, Roinila, on kuvattu hieman "sovinistiseksi" mieheksi, joka ei kunnioita naisia ja pitää heitä alempana sukupuolena (vaikka kyllä häneltä sitten sydäntäkin löytyy). Piika osaa kuitenkin antaa isännälle takaisin aiheettomista moitteista ja olla vahva nainen, mikä kuvaa tuon ajan murrosta kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa, tosin tie on tuossa vaiheessa vasta aluillaan ja kovin kivinen. Nuorten asenne nostaa piiat ja rengit samanarvoiseen asemaan ja osoittaa, että omaisuus ei ole se tärkein, vaan ihminen itsessään. Kuitenkin joidenkin hahmojen asenteista heijastuu heidän ajatuksensa siitä, että he ovat jotenkin parempia. Canth kääntää asiat hienosti päälaelleen ja osoittaa, että rikkain ei aina ole se paras ihminen.

Kuten todettu on, tästäkin näytelmästä heijastuu Canthin oma ajatusmaailma, mutta tämä on kevyempi ja ehkä voisi sanoa viihdyttävämpi kuin perin murheelliset Työmiehen vaimo tai Anna Liisa, joka on muuten suosikkini Canthin tuotannosta. Toisaalta tämä oli mielenkiintoinen, mutta Canthin tuotantoa tuntien odotin hieman enemmän sitä jotakin. Tietynlainen paikoillaan polkeminen ja juonittelu rupesi hieman nyppimään, jotenkin tuntui, että ei totuus ikinä selviä. Vaan selvisihän se ja hyvä niin. Joka tapauksessa tämä ei ole niin vetävä kuin muut lukemani Canthin teokset. Näytelmässä oli mukana paljon kansanlaulun pätkiä, jotka toisaalta sopivat hyvin mukaan, mutta itse olisin ehkä tykännyt enemmän ihan tavallisesta dialogista. Kaiken kaikkiaan tähän kyllä kannatti tutustua, vaikka ei tämä niin ihmeellinen ollut. Tässä on kyllä ainesta, joka ei täysin pääse esille.

♠♠½