sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Rottien pyhimys

Anneli Kanto: Rottien pyhimys
Gummerus 2021, äänikirja
lukija: Erja Manto

Anneli Kanto on kirjailija, johon minulla on hieman ristiriitainen suhde. Pidän kovasti hänen Viisi villiä Virtasta -kuvakirjoistaan ja muistakin lastenkirjoistaan, mutta aikuisille suunnatut kirjat eivät vie minua samalla tavalla mennessään. Olen joskus yrittänyt lukea Piru, kreivi, noita ja näyttelijä -romaania, mutta muistaakseni se jäi heti alkuvaiheessa kesken, sillä kerronta ei miellyttänyt minua. Samanlainen olo jäi Rottien pyhimyksestä, vaikka kuuntelinkin kirjan loppuun. Kannon kirjoissa on monia kiinnostavia aiheita ja pidän historiasta, joten haluaisin pitää hänen kirjoistaan, mutta ehkä minun on vain myönnettävä, että nämä eivät ole minua varten.

Rottien pyhimys kertoo Hattulan Pyhän Ristin kirkon koristemaalausurakasta 1500-luvulla. Kirkkoa saapuvat Ruotsin puolelta koristamaan maalarit Anders ja Martinus sekä heidän oppipoikansa Vilppu, mutta onnettomien sattumien vuoksi miehet tarvitsevat pian lisää apua pysyäkseen urakan tahdissa. Silloin siveltimeen pääsee tarttumaan paikkakunnalla hieman hyljeksitty tiilimestarin ottotytär Pelliina, joka osaa piirtää ja jolla on silmää väreille ja sommittelulle. Kesä maalausurakan parissa mullistaa heistä jokaisen elämän, mutta eritoten Pelliinan, joka saa uutta itsevarmuutta onnistumisistaan.

Kanto on asiantunteva mitä historian faktoihin tulee. Hän kertoo yksityiskohtaisesti 1500-luvun maalaustaiteesta, värien hiertämisestä, materiaaleista ja työnteosta. Ajankuva välittyy hyvin niin miljöön kuin yhteiskunnallisten asioiden kuvaamisen kautta. Mielestäni tarina ei ole kovin juonivetoinen eikä kerronta vienyt mennessään. Tunnetilat eivät välity minulle asti, enkä usko sen johtuvan äänikirjasta, sillä Erja Manto on yksi suosikkilukijoistani. Tällä kirjalla on ansionsa, mutta jonkinlaista kipinää olisin kaivannut lisää.

torstai 19. lokakuuta 2023

Valoa kohti

Laila Hirvisaari: Valoa kohti
Laatokka, osa 6
Otavan äänikirja 2023, alkup. 1991
äänikirjan lukija: Fanni Noroila

Laila Hirvisaaren hieno Laatokka-sarja ilmestyi äänikirjoina tänä vuonna. Se oli minulle todellinen löytö, koska Laatokka oli Hirvisaaren sarjoista viimeinen, jota en ollut vielä lukenut. Äänikirjoina tämä sarja toimikin hienosti ja mielestäni lukijavalinta on onnistunut. Vähän on nyt haikea fiilis sarjan päättymisestä, vaikka toisaalta tämä oli varmasti juuri oikea kohta päättää sarja.

Aiemmista osista tuttu Anna Ustinova on päätynyt vankileirille miehensä Timofein tavoin. Venäjällä eletään 1920-luvulla kuohuttavaa aikaa ja yhtenä hetkenä oikeana pidetty mielipide tai kontakti voikin olla väärin ja vaarallista. Syyttömänä leirille tuomittu Anna pyrkii kaikin tavoin kamppailemaan lamaannusta vastaan. Lääkärinä hän haluaa auttaa kohtalotovereitaan ja parantaa leirin olosuhteita edes hieman inhimillisemmiksi. Mielessä siintää koko ajan toivo vapaudesta, siitä että pääsisi takaisin Suomeen ja turvaan. Siksi hän ryhtyykin uhkayritykseen. Leirille hän ei halua kuolla.

Totesin edellisen osan kohdalla, että en ole aiemmin lukenut Hirvisaarelta kirjaa, joka olisi ollut niin synkkäsävyinen. No, tässä on toinen, vaikka valon pilkahduksiakin lopulta tulee kirjan nimen mukaisesti. Synkkyydestä huolimatta pidin tästäkin kirjasta, vaikka pienen pettymyksenkin sarjan päättyminen tuo tullessaan, sillä olisin halunnut kuulla lisää ensimmäisen osan keskushenkilöiden myöhemmistä vaiheista. Avarankalliolla asuvien Eeva Marian lasten Katrin ja Johanneksen myöhemmistä vaiheista ei ole sen jälkeen juurikaan kuultu, mikä tuntuu mielestäni hieman hassulta. Kuusiosainen sarja kiertyi myöhemmin enemmän heidän enonsa ja muiden vuokkiniemeläisten vaiheiden, etenkin Annan, ympärille, mikä on hieman harmi.
 

tiistai 17. lokakuuta 2023

Kadonneiden rakkaiden kirja

Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja
461 s., Sitruuna 2023
alkup. The Book of Lost Friends, 2020
suom. Elina Salonen

Kadonneiden rakkaiden kirja tuli töissä vastaan uutuuskirjalaatikosta ja jokin siinä jäi niin kiinnostamaan, että otin lopulta myös varasin kirjan. Odotin vetävämpää historian syövereihin sukeltavaa tarinaa ja olin vähällä jättää kirjan keskenkin, mutta onneksi en. Aika pitkään toki sai lukea, että tarina lähti toden teolla vetämään ja teoksen kaksi aikatasoa alkoi kietoutua kunnolla yhteen. Ennen sitä ne tuntuivat lähinnä kahdelta irralliselta kertomukselta, joiden keskeytyminen toistensa tieltä melkeinpä harmitti.

Kumpikin aikataso sijoittuu Louisianaan. Toisessa eletään vuotta 1875, siis aikaa jolloin Yhdysvaltojen sisällissodan jälkeinen kaaos saa ihmiset pelkäämään ja rikollisuuden rehottamaan. Kolme nuorta naista ajautuu vaaralliselle matkalle kohti Texasia tarkoituksenaan löytää tilanomistaja Gossett. Gossettin tyttäret Lavinia ja hänen kreoli siskopuolensa Juneau Jane sekä tilan entinen orja Hannie kohtaavat monta vaaraa ja täpärää pelastusta matkallaan. Vuoden 1987 aikatasossa opettaja Benny Silva aloittaa työt syrjäisessä maaseutukoulussa. Paikkakunnalla ei suhtauduta kovinkaan myönteisesti uusiin ihmisiin tai ideoihin, mutta Benny onnistuu herättelemään oppilaissaan innostuksen paikallishistoriaa kohtaan. Siihen kuuluu merkittävällä tavalla myös Gossettin suku.

Kirjailija kertoo saaneensa idean kirjaansa lehdissä julkaistuista "Kadonneet ystävät" -ilmoituksista, joita julkaistiin sisällissodan jälkeen sanomalehdissä. Mielenkiintoinen yksityiskohta, vaikka se ei riitäkään tekemään itse tarinasta kovinkaan sujuvaa kokonaisuutta. Kaksi aikatasoa tuntui aluksi niin irrallisilta, että niistä olisi melkein voinut tehdä kokonaan omat kirjansa. Kahden aikatason takia kumpikin jää hieman etäiseksi ja kummassakin tapahtuu mielestäni hieman oikomista ja "helppoja ratkaisuja", kun kokonaisuutta aletaan yhtäkkiä paketoida kasaan. Sanoisin, että ihan jees kirja. Keskitasoa, ei huono mutta ei erityisen häikäiseväkään. Miljööstä annan plussaa, se oli mielestäni kiehtova.

torstai 12. lokakuuta 2023

Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella

Tuuli Kivijoki: Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella
236 s., Karisto 2023
kansi: Katja Säilä
 
Olisin halunnut säästellä Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella talvisempiin tunnelmiin, mutta varausjono toi kirjan käsiini heti kärkipäässä. Nielurisaleikkauksesta toipuvalle tämäkin kirja oli nappivalinta, oli ihanaa käpertyä sohvannurkkaan viltin alle ja vain lukea.
 
Tuuli Kivijoki on kirjailijanimi, jonka takana on kirjailija Anu Patrakka. En ole hänen kirjojaan aiemmin lukenut, mutta tämä kirja oli kyllä todella hyvä, juuri sellainen viihdekirja joista minä pidän. Napakat luvut, sopivan arkirealistinen asenne eikä liikaa vaaleanpunaisia unelmanhahtuvia: täydellinen kombo! Luin tämän ihan parilta istumalta, niin hyvin tämä tempaisi mukaansa.
 
Kolmekymppinen Sofia ja hänen veljensä perivät isotätinsä mökin Lemmenlahdelta Keski-Suomesta. Tupa on tarkoitus myydä, mutta ennen sitä Sofia matkustaa paikan päälle käymään läpi tädin tavaroita. Yllättäen tädin mökki, arkiset askareet ja mukavat kohtaamiset saavat Lemmenlahden tuntumaan enemmän kodilta kuin miltä Helsinki on tuntunut pitkään aikaan. Yhä useammin hän huomaa ajattelevansa tulevaisuuttaan Lemmenlahdella, mutta toisinaan arki tuo realiteetit pöytään.
 
Minä pidin tädin mökistä, Lemmenlahdesta ja päähenkilöstä jo heti ensisivuilta alkaen. Pidin tunnelmasta, realistisesta otteesta ja ihan kaikesta. En etukäteen olisi uskonut, että voisin näin ihastua tähän kirjaan, mutta niin vaan kävi. Hieman pelkäsin, että miltä mahtaa tuntua lukea kuolinpesän tavaroiden läpikäymisestä ja muusta siihen liittyvästä, sillä aihe on ollut minulle kovin ajankohtainen. Kirjan mukaan oli kuitenkin helppo lähteä, ei tuntunut pahalta. Mikäli oikein tulkitsen, niin sarjalle lienee tulossa jatkoakin, joten pääsen palaamaan Lemmenlahden maisemiin myös tulevaisuudessa.

tiistai 10. lokakuuta 2023

Unohdettujen unelmien kirjasto

Liina Putkonen: Unohdettujen unelmien kirjasto
380 s., Tammi 2023
 
Unohdettujen unelmien kirjasto on kirja, jonka jostakin syystä meinasin jättää unholaan, vaikka olin sen jo ehtinyt lainatakin.  Onneksi kuitenkin tartuin tähän, sillä nielurisaleikkauksesta toipuessa tämä oli mitä parhainta seuraa. Tarina on sopivan kevyt, niin että lääkehuuruissakin pystyi keskittymään, mutta toisaalta menneisyyden palapeli vaivasi aivonystyröitä ja vaati selvittämistä.
 
Aina Varjoranta on reilu kolmekymppinen nainen, joka hakee elämälleen uutta suuntaa. Äidin sairastuminen ja sitten menehtyminen syöpään vei Ainan elämältä pohjan, sillä he olivat toistensa ainoa perhe. Kesätyö Kielokosken kirjastossa tarjoaa turvallisen väylän irtautua Helsingistä ja kokeilla siipiään, sillä kirjojen parissa Aina on aina viihtynyt.
 
Kielokoski ei ole mikään idyllinen kyläyhteisö, niin kuin ensialkuun voisi luulla. Kaiken keskiössä toimii vanhan ruukin perinneyhdistys, jonka hallinnoimana kirjastokin toimii - mistään kunnallisen kirjastolaitoksen hienouksista, kuten kirjasto-ohjelmistosta tai aineistomäärärahoista on turha haaveilla. Kirjastosali on muutettu jumppasaliksi ja kirjat sysätty syrjään. Päättäväisesti Aina alkaa etsiä mahdollisuuksia elvyttää kirjastotoiminta uudelleen ja yllätyksekseen hän saa siihen myös apuja yhdeltä jos toiseltakin kyläläiseltä. Samaan aikaan hän pyrkii myös selvittämään, mitä on tehnyt paikkakunnalla aivan pikkuisena tyttönä. Vanha valokuva on ainoa vihje, sillä äiti ei koskaan kertonut omastaan tai Ainan isänpuoleisesta suvusta mitään.
 
Tässä kirjassa on viehättävä miljöö ja pidin siitä kyläyhteisön hengestä, joka Kielokoskelle oman kirjaston puolesta lopulta muodostui. Vanha kirjastorakennus entisine kirjastonhoitajan asuntoineen, lammet, ruukin rauniot ja historian havina olivat juuri sellainen paikka, jossa minä viihdyin. Kirjallisuuden ympäröivä elämä, sitaatit ja kirjojen kätkemät salaisuudet tuntuivat ihanilta. Pieni ripaus romantiikkaa ja samalla etsiväntyötä kesäisessä maalaismiljöössä oli kutsuva kokonaisuus. Ehkä itse pidin eniten siitä salaisuuksien selvittämisestä. Saa nähdä tulenko lukemaan jatko-osia, sillä tämä on Kielokoski-sarjan avausosa.

maanantai 9. lokakuuta 2023

Lukupiirikirja: Kaikenkarvaiset ystäväni

James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni
Otavan äänikirja 2022, alkup. 1974
alkup. All Creatures, Great and Small
suom. Heidi Järvenpää
lukija: Anssi Niemi

Lukupiirimme kokoontui viikko sitten keskustelemaan James Herriotin eläinlääkärin arkea kuvaavasta romaanista Kaikenkarvaiset ystäväni, joka on löyhästi omaelämäkerrallinen. Teoksen tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Yorkshireen, jolloin moni potilas oli vaikeiden kulkuyhteyksien päässä eikä eläinlääketiede ollut vielä kovin kehittynyttä.

Mielestäni tämä kirja on mielenkiintoinen kurkistus eläinlääkärin arkeen ja alan kehittymiseen. Herriot viittaa tekstissään monesti paitsi eläinlääketieteen historiaan myös tuleviin vaiheisiin, onhan kirja kirjoitettu paljon myöhempänä aikana kuin mistä se kertoo.  Tuohon aikaan monesti kyse oli suoranaisista sankariteoista, kun hädässä olevia eläimiä pelastettiin mitä käsittämättömimmistä tilanteista. Valtaosa potilaista oli tuotantoeläimiä, kissoja ja koiria vain pieni osa, mikä maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa on sangen ymmärrettävä jako. Nykyään tilanne taitaa olla jokseenkin päinvastainen.

Päähenkilönä on kirjailija itse, nuori eläinlääkäri James Herriot. James Herriot on itse asiassa taiteilijanimi, jolla eläinlääkäri James Wight kirjoitti romaaneitaan, joten Herriot lienee kirjoissakin hänelle jonkinlainen omakuva. Herriot on mukava tyyppi. Hän on sitä lajia, jonka puolelle jotenkin automaattisesti asettuu, koska hän on niin symppis. Helppoa ei nuorella eläinlääkärillä ole, kun isäntämiehet kyseenalaistavat vuosikymmenten totunnaistavat.

Itse olin odottanut tämän kirjan olevan yhtenäisempi kokonaisuus, mutta se eteneekin tapauskohtaisina lukuina. Toisaalta se mahdollistaa pieninä erinä lukemisen/kuuntelemisen, mutta kuten piirissäkin todettiin, jossain kohtaa rakenne alkaa hieman puuduttaa. Kronologiaa olisin itsekin kaivannut enemmän, sellaista asioiden limittymistä ja lomittumista ja erilaista arjen kuvausta. Tämä rakenne toimii varmasti paremmin lyhyemmässä kirjassa kuin, jossa oli kuunneltavaa yli 19 tuntia.

maanantai 2. lokakuuta 2023

Martti Suosalon tähänastinen elämä

Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä
492 s., WSOY 2022

Martti Suosalo on suosikkinäyttelijäni, joten oli itsestäänselvää, että halusin lukea hänen tähänastisen elämäkertansa. Johanna Venho on mielestäni onnistunut hyvin tuomaan esiin Suosalon oman äänen, sillä minulle ainakin jäi tunne, että Suosalohan se itse siinä juttelee näitä.

Suosalo on lahjakas ja monipuolinen näyttelijä. Tämän kirjan myötä lukija pääsee kurkistamaan paitsi hänen elämänvaiheisiinsa myös hänen ammatilliseen puoleensa. Suosalo kertoo prosesseistaan, luovuudestaan ja aiemmista töistään, joista suuri osa on antanut jotakin tulevaisuuden varalle. Hänellä näyttää olevan kyky napata kaikesta kohtaamastaan jotakin sellaista, josta voi ammentaa myöhemmin näyttelijän työssä.

Minulla on ollut mielikuva Suosalosta sympaattisena tyyppinä, ja tämä kirja vain vahvistaa mielikuvaa. Hänen itsensä lisäksi ääneen pääsevät läheiset työtoverit, opiskelutoverit ja puoliso, joiden kertomat asiat on sijoiteltu kirjaan taitavasti niin, että ne täydentävät pääkerrontaa. Osa kertoo enemmän yhteisistä työprojekteista, mutta samalla niistä piirtyy kuva Suosalosta ihmisenä. Luovaan työhön ihminen laittaa paljon itseään, mikä tuntuu olevan hänenkin kohdallaan ilmeistä.

Pidin tästä kirjasta, se on suora ja vilpitön kuvaus Suosalon tähänastisesta elämästä. Suosalo tuntuu suhtautuvan nuoreen itseensä lempeästi, vaikka vaatiikin itseltään etenkin ammatillisessa mielessä paljon. Hänellä tuntuu kuitenkin olevan kyky katsoa mennyttä ymmärtäväisesti, kuten itsensä hyvin tuntevilla ja itsensä kanssa sinut olevilla ihmisillä on tapana.

sunnuntai 1. lokakuuta 2023

Levoton veri

Robert Galbraith: Levoton veri
Cormoran Strike, osa 5
Otava 2020
alup. Troubled Blood
suom. Ilkka Rekiaro
äänikirjan lukijana Eero Saarinen

Robert Galbraithin Cormoran Strike -sarja on ollut mielestäni todella hyvä eikä viides osa tee siihen poikkeusta, pikemminkin päin vastoin. Levoton veri on äänikirjana 34 tuntia täyttä viihtymistä ja lukuiloa, ei hetkenkään pitkästymistä tai tunnetta siitä, että olisi pitänyt hieman tiivistää.

Cormoran Strikella ja hänen yhtiökumppanillaan Robinilla on jo monta rautaa tulessa, kun he ottavat tutkittavakseen uuden jutun. Vuonna 1974 kadonneen ja edelleen kateissa olevan lääkärin tytär pyytää etsiviltä apua selvittääkseen äitinsä kohtalon. Otettuaan haasteen vastaan kaksikko saa todeta, että tapaukseen liittyy monenlaisia erikoisia yksityiskohtia. Vanhat poliisipöytäkirjat ovat jokseenkin erikoisia jutun päätutkijan mielenterveysongelmien vuoksi, minkä lisäksi näyttää siltä, että tutkinnassa on tehty suoranaisia virheitä. Tutkimuksiin liittyy niin astrologiaa kuin arkilogiikkaakin. Vanha selvittämätön tapaus on omiaan saattamaan Striken ja Robinin ymmälleen.

Samaan aikaan kummankin etsivän omassa elämässä on meneillään raskaita prosesseja. Robinin avioero ei tunnu etenevän entisen puolison vastahankaisuuden vuoksi, mutta päänvaivaa aiheuttaa myös etsivätoimiston epäasiallisesti käyttäytyvä työntekijä. Strike puolestaan kulkee Lontoon ja Cornwallin väliä, sillä hänen tätinsä on vakavasti sairaana. Täti on ollut Strikelle kuin toinen äiti, ja on tuskallista katsoa tämän kamppailua.

Levoton veri on monisyinen ja kiinnostava useamman tapauksen vyyhti, joka pitää lukijan valppaana, mutta yllättää silti loppuratkaisullaan. Galbraithin kirjoissa usein pienetkin yksityiskohdat ratkaisevat, kuten myös tämänkin kirjan kohdalla. Hänen punomansa juonenkäänteet ovat toisinaan melkeinpä nerokkaita. Pidän hänen tavastaan kuljettaa tarinaa ja kuvata ihmisiä.

Katsoimme hiljattain mieheni kanssa neljään ensimmäiseen kirjaan perustuvat tv-sarjat, joten kirjasarjan pariin palaaminen niiden jälkeen oli sujuvaa. Mielestäni tv-sarjat tekevät oikeutta kirjoille ja ovat varsin uskollisia alkuperäisjuonelle, joten kirjojen lisäksi voin suositella myös filmatisointeja.