sunnuntai 28. elokuuta 2016

Samoilla silmillä

Peter Franzén: Samoilla silmillä
5 cd-levyä, 5 h 24 min
Tammi, 2013
lukija: Peter Franzén

Kuuntelin reilu vuosi sitten Peter Franzénin Tumman veden päällä -teoksen äänikirjana. Franzénin omiin kokemuksiin pohjautuva romaani oli todella vavahduttava ja ahdistavakin, joten tarvitsin reilun hengähdystauon ennen kuin päädyin kuuntelemaan tuon teoksen itsenäisen jatko-osan. Samoilla silmillä ei ole läheskään niin ahdistava kuin edeltäjänsä, vaan siinä on vapautuneisuutta ja toiveikkuutta.

Pete ja koko hänen perheensä on kokenut kovia, kun isän väkivaltaisuus on pakottanut heidät milloin pakenemaan yöpukusillaan mummolaan tai kohtaamaan kohtuuttomia rangaistuksia teoistaan, jotka eivät ole isää miellyttäneet. Nyt murrosikäiseksi varttuneen Peten, Suvi-siskon ja äidin elämässä on kääntynyt uusi, turvallisempi lehti, joka suo Petellekin vapauden olla samanlainen nuori kuin kaverinsakin - enää ei tarvitse pelätä. Isänkin elämässä on kääntymässä uusi lehti, sillä omien tekojensa seuraamusten kohtaaminen on ollut kova koulu.

Samoilla silmillä on paljon valoisampi teos kuin Tumman veden päällä, ja tunsin siitä kyllä suurta helpotusta. Toki Pete murkkuikäisen pojan tavoin hieman hakee paikkaansa ja saattaa ajautua vaikeuksiinkin, mutta siitä huolimatta elämä tuntuu lopultakin näyttävän hänelle valoisampaa puoltaan. Lukija ei varmasti voi olla tuntematta iloa Peten ja hänen sisarensa sekä äitinsä puolesta. Peten isä sen sijaan on surkeampi tapaus, mutta menneen valossa on vaikea tuntea tätä kohtaan mitään empatiaa.

Teos etenee kolmen kertojan äänin: Peten, isän ja äidin. Kerrontaratkaisun ansiosta Peten isää on ehkä hieman helpompi ymmärtää kuin muuten olisi, sillä ahdistuneen miehen itsetutkiskelu selvittää lukijalle tämän ajatuksia. Kerrontaratkaisu mahdollistaa myös sen, että lukija saa hyvän kokonaiskuvan siitä, miten itse kukin on jatkanut elämäänsä kaiken kamalan jälkeen. Oikeastaan myös Peten isä ja äiti tuntuvat etsivän paikkaansa maailmassa, sillä suuren elämänmuutoksen jälkeen kummaltakin on suunta hukassa huolimatta siitä, että etenkin äidin kannalta muutos oli positiivinen.

Samoilla silmillä on lyhyehkö mutta samalla lohdullinen kirja, sillä ainakin minusta lukijana tuntui lohdulliselta huomata, että asioilla on todellakin tapana järjestyä tavalla tai toisella. Koska tämä teos oli paljon edeltäjäänsä valoisampi, ei tämä vavahduttanut samalla tavalla tai herättänyt muutenkaan samalla tavalla ajatuksia. Samaan aikaan olen iloinen siitä, että Franzén kirjoitti tämän jatko-osan, sillä se ikään kuin sinetöi tarinan.

♠♠♠♠

lauantai 27. elokuuta 2016

Kissavieras

Takashi Hiraide: Kissavieras
152 s., S & S 2016
alkup. Neko no Kyaku, 2001
suom. Raisa Porrasmaa
kansi: Satu Kontinen
 
Sain jokin aika sitten luettua Takashi Hiraiden kauniin ja mieltäni liikuttaneen Kissavieraan. Jonkin aikaa tämän luettuani koin, että minulla on tästä takki niin tyhjänä, että en osaa sanoa tästä oikein mitään. Nyt päätin yrittää. Kirjassa on muuten mielestäni oikein kaunis kansi, joka kuvaa hyvin sitä hauraantuntuista kauneutta, jota tarinassa on.
 
Kissavieras kertoo kirjailijamiehestä ja hänen vaimostaan sekä kissasta, joka kosketti heidän sielujaan. Pariskunta asuu vuokralla erään talon piharakennuksessa, ja vuokrasäännöt kieltävät heitä pitämästä lemmikkejä asunnossaan. Naapurinpojalla sen sijaan on kissa, joka sitkeästi alkaa vierailemaan pariskunnan luona. Ennen kuin he oikein huomaavatkaan, on tuo pieni tiukupantainen kissa lumonnut heidät. Chibille tarjoillaan herkkuja, sille laitetaan oma makuupaikka ja alati pidetään huolta siitä, että Chibi saa tulla heille milloin haluaa. Vaan Chibi ei ole heidän eikä asumisjärjestelykään ole ikuinen. Tapahtuu kipeitä asioita, sillä kukapa haluaisi itselleen tärkeästä eläimestä luopua.
 
Hiraiden kirja on jotenkin vähäeleinen ja hidastempoinenkin, mutta nuo seikat vain korostavat sitä tosiasiaa, että tämä kirja on eräällä tavalla herkkävireinen. Vaikka kerronta ei ollutkaan mielestäni aina sitä vetävintä, Chibin ja pariskunnan ystävyyden seuraaminen sai minut jatkamaan lukemista. En olisi osannut arvata, että kaiken vähäeleisyyden jälkeen olisin niin liikuttuneessa tilassa, että en tietäisi mitä ajatella. Olen vieläkin hieman ihmeissäni siitä, miten kaikki kävikään niin kuin kävi. Koin lukiessani myös hämmentävän tunteen siitä, että minua itketti aivan kamalasti, mutta itku ei vain tullut. Jotenkin liikutus vain pysyi lukittuneena mieleeni eikä purkautunut kyyneleinä.

Kissavieras oli mielenkiintoinen lukukokemus paitsi sen aiheuttaman hämmennyksen ja tunnemylläkän vuoksi niin myös siksi, että en ollut aikaisemmin lukenut varmaan yhtäkään japanilaista romaania. Se oli selkeästi erilainen kuin länsimaalaiset romaanit, ja oli virkistävää lukea jotain erilaisesta kulttuurista tulevaa, vaikka toki länsimaistakin löytyy keskinäisiä kulttuurieroja. Kaiken kaikkiaan tässä lukukokemuksessa oli jotain lähes mieltä puhdistavaa, vaikka ei tämä mitään suurempaa innostusta aasialaiseen kirjallisuuteen herättänytkään.

♠♠♠♠
 
 
 
***
Kissavieras saattoi ravistella mieltäni näin voimakkaasti osin siksi, että minä menetin keväällä kissan, joka todella oli minulle hyvin tärkeä. Tämäkin kissa, Iiveli nimeltään, oli kissavieras - oman tiensä kulkija. Sen tarinassa on monta kysymysmerkkiä, sillä se ilmestyi nuorena kissana paappani luo ja kesyyntyi vuosien kuluessa täysin ihmisarasta kissasta vähitellen, vaikka sisäkissaksi tai edes valvotusti ulkoilevaksi siitä ei todellakaan ollut. Maaliskuussa se katosi ja kuukausien vieriessä on ollut pakko hyväksyä, että ei taida Iiveli enää tulla takaisin. Siinä taas yksi kysymysmerkki sen tarinaan, ehkä viimeinen. Iiveli oli erityisen kiintynyt minuun ja minä siihen, joten minulla on tuoreena mielessä miltä tuntuu menettää itselleen tärkeä eläin.

tiistai 23. elokuuta 2016

Aavetaloja ja ihmiskohtaloita

Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita
288 s., Nemo 2016
 
Kummituskirjallisuus aavetaloineen, tragedioineen ja selittämättömine ilmiöineen kiehtoo minua toden teolla, vaikka mielikuvitukseni lähteekin laukkaamaan yleensä vähän turhan villisti ja yöuneni ovat vaarassa. Aina sitä vaan kumminkin täytyy päästä lukemaan uusia kummituskirjoja, joten oli täysin selvää, että tulisin lukemaan Mauri Karvosen teoksen Aavetaloja ja ihmiskohtaloita.
 
Karvosen teoksesta huokuu taustatiedon keräämisen perusteellisuus. Hän esittelee tässä teoksessa 12 kohdetta, joissa on kerrottu kummittelevan. Lukija pääsee tutustumaan esimerkiksi Brinkhallin kartanon, Katajanokan vankilan, Louhisaaren kartanon ja Turun linnan historiaan ja yliluonnollisiin ilmiöihin. Jokaisen kohteen kohdalla Karvonen esittelee ensin sen historian vaiheita ja vasta sitten kuvataan niitä mystisiä tapahtumia, joita kohteissa on kohdattu. Hän etsiikin kummittelun syitä todellisesta historiasta ja sen tragedioista. Teoksessa näkyy selvästi paitsi Karvosen harrastuneisuus rajatiedon ilmiöihin myös hänen ammattitaustansa, sillä hän on koulutukseltaan Suomen historian asiantuntija.
 
Koska Karvonen on perusteellinen selvityksissään kohteiden historiasta, minä melkein sanoisin tämän teoksen käsittelevän enemmänkin historiaa kuin rajatiedon ilmiöitä. Minua se ei juurikaan haittaa, sillä molemmat kiinnostavat minua suuresti, mutta jotenkin olisin olettanut, että sitä kummittelupuolta ja selittämättömiä tapahtumia olisi kuvattu enemmänkin. Joidenkin tapahtumien kohdalla olisin kuitenkin kaivannut enemmän taustatietoa, sillä minua jäi kiinnostamaan esimerkiksi Brinkhallin kartanon lastenhuoneen mysteeri: kenen lapsi oli kyseessä ja miksi hänet oli haudattu lattialankkujen alle? Kokonaisuus on kuitenkin tällaisenaankin kiinnostava, sillä jokainen voi lukemansa taustatiedon perusteella ihan itse pohtia, kummitelisiko joku onneton sielu edelleen asuinsijoillaan. Karvonen toteaa esipuheessaan mielestäni hyvin, että yliluonnollisten ilmiöiden mahdollisuutta ei voi sulkea pois vain sillä perusteella, ettei ole itse sellaisia kokenut. Olen hänen kanssaan samaa mieltä.
 
Moni teoksen kohteista oli sellaisia, joiden kummitteluilmiöistä tiesin jo valmiiksi jotakin. Itseäni kiinnosti erityisesti Brinkhallin kartano, jossa kuvattiin minulle läheinen Hovimäki-sarja. Olen myös käynyt kartanossa, mutta tuohon aikaan en vielä ollut tietoinen näistä rajatiedon ilmiöistä. Myös muutamat muut kohteet olivat tuttuja, vaikka en niissä ole vieraillutkaan. Jotkin kohteet jopa yllättivät, sillä enpä olisi arvannut, että Naantalin vanhimmissa osissa on havaittu niinkin paljon henkiolentoja kuin tämä teos antaa ymmärtää.
 
Aavetaloja ja ihmiskohtaloita olisi varmasti ollut mitä nautittavin lukukokemus, jos sen oikolukuun olisi kiinnitetty parempaa huomiota. Pari lyöntivirhettä ei vielä haittaa, mutta jossain vaiheessa alkoi häiritä ylimääräiset kirjaimet sanoissa sekä tekstin yleinen epäselvyys: siinä vilisi vuosilukuja ja lauseet etenivät välillä hyvin epäloogisesti. Toisinaan etenkin kummittelukertomusten kohdalla kiinnitin huomiota "tökstöks"-kieleen, josta tuntui puuttuvan sivulauseita ja teksti jäi siten tökkiväksi. En ottanut näitä kohtia ylös, sillä tarkoitukseni ei ole alleviivata epäonnistuneita ilmaisuja. Sanonpa kumminkin vaan, että olisi kyllä kannattanut tähän asiaan kiinnittää enemmän huomiota, sillä Karvonen on kuitenkin tehnyt todella ison ja hienon työn tätä mielenkiintoista kirjaa kootessaan.
 
♠♠♠♠½

maanantai 22. elokuuta 2016

Tarinain lähde

Aale Tynni: Tarinain lähde
83 s., WSOY 1974

Joka tytön runokirjan luettuani innostuin muun muassa Aale Tynnin runoudesta ja lainasin hänen teoksistaan Tarinain lähteen. Olin ajatellut, että Tynni kirjoittaisi mukavan perinteistä runoa, mutta ainakin tämä teos paljastui erilaiseksi kuin odotin. Ei ollut juurikaan perinteistä runomittaa ja aiheetkin olivat melko erilaisia kuin odotin, vaikka Tynni kirjoittaakin muun muassa luonnosta.

Kyllä vain, taas kerran kävi niin, että intoa puhkuen lähdin tutustumaan johonkin uuteen runoilijaan vain huomatakseni, ettei hänen runoutensa taidakaan olla ihan minua varten. En nimittäin saanut Tynnin runoista oikein mitään irti enkä tiedä jaksoinko oikein kunnolla yrittääkään tajuttuani, että modernimman puolelle mentiin. Jos joku osaa kuitenkin vinkata jotakin muuta Tynnin teosta, josta arvelisi minun enemmän pitävän, voisin yrittää uudelleen!

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Hyvän olon jäätelökirja

Virpi Mikkonen & Tuulia Talvio: Hyvän olon jäätelökirja - ilman maitotuotteita, gluteenia ja valkoista sokeria
157 s., Cozy Publishing 2016
 
Olen aina ollut kova syömään jäätelöä ja sitä on minulla pakastimessa oikeastaan aina. Lempimakuni on jo vuosia ollut vanilja, mutta aina flunssan iskiessä minun tekee mieli suklaajäätelöä, josta en muutoin juurikaan pidä. Tämä kesä ei varsinaisesti ole ollut mikään jäätelökesä, mutta olen kuluttanut tuota ihanaa viileää herkkua kuitenkin ihan kivoja määriä... En usko, että jäätelö voisi tehdä minulle mitään pahaa, paitsi korkeintaan reikiä hampaisiin, mutta kun töissä törmäsin Virpi Mikkosen ja Tuulia Talvion Hyvän olon jäätelökirjaan, ajattelin kokeilla miltä maistuisi omatekoinen ja terveellisempi jäätelö.
 
Sain kirjan melko nopeasti lainaan ja innolla odotin, että pääsen tekemään jäätelöitä. Kirjan alussa on raaka-aineluettelo, josta sai hyvän käsityksen millaisia juttuja jäätelöiden valmistamiseen tarvitaan. Alussa myös kerrottiin miten jäätelöä voi valmistaa kotona joko koneella tai ihan vain sekoittelemalla säännöllisin väliajoin. Itse en omista jäätelökonetta, joten pakastimella tuli käytyä aika tiuhaan sekoittelemassa massaa ja odottelemassa herkun valmistumista.
 
Suurimassa osassa jäätelöohjeita käytettiin pohjana kookosmaitoa, joka on jäähdytetty jääkaapissa, jotta siitä tulee muokattavaksi sopivaa kiinteää massaa. Mikkonen ja Talvio lupailivat, että kookoksen maku ei maistu läpi, kun jäätelöä maustaa muilla ainesosilla, kuten vaniljalla tai suklaalla. Itselläni ei ole oikein mitään mielipidettä kookoksen mausta: en sitä erityisesti kaipaa, mutta ei se pahaakaan ole. Olin kuitenkin hieman pettynyt, sillä kyllä se kookos vain ainakin makuun tottumattoman suuhun melko voimalla puski läpi mansikoista ja vaniljasta ja hunajasta huolimatta. Ohjeena oli sivun 24 mansikkajäätelö. Maku oli kuitenkin melko jännä ja oikeastaan aika maistuva.
 
Jäätelöinnostukseni kuitenkin stoppasi jo lähes seuraavana päivänä tuosta mansikkajäätelön valmistamisesta. Aamulla laittautuessani huomasin, että silmänympärysiholle oli ilmestynyt pientä ihottumaa. Söin kuitenkin vielä pakastimeen jättämäni jäätelönlopun ennen kuin minun oli uskottava: ihottumaa tuli lisää eli taidan olla lievästi allerginen kookokselle. Ihottuma hävisi parissa päivässä, kun en enää kookosta syönyt. Onneksi kirjassa on kuitenkin myös esimerkiksi pakastettuun banaaniin pohjautuvia jäätelöohjeita, mutta pääosaan ohjeista kuitenkin tarvitaan kookosmaitoa, mikä on hieman harmi. Taidan kuitenkin jossain vaiheessa kaikesta huolimatta vielä lainata tämän kirjan uudelleen ja valmistaa jotakin kookosjäätelöä. Nyt seuraava henkilö jo odottaa tätä teosta ja eräpäivä lähestyy, joten minun täytyy jättää kokeilut toiseen kertaan.
 
Suosittelen kyllä tutustumaan tähän teokseen, sillä tässä on jotakin kovin inspiroivaa!

lauantai 20. elokuuta 2016

Kaarnatuuli

Kristiina Vuori: Kaarnatuuli
1 mp3-levy, 18 h 46 min.
Tammi, 2016
lukija: Kirsti Valve

Kaarnatuuli on ensimmäinen Kristiina Vuoren teos, johon tutustuin. Minua yleensä kiinnostaa teokset, joiden päähenkilö on vahva naishahmo - ja juuri sellainen Kaarnatuulen Valpuri Innamaa on. Innamaa on todellinen historian henkilö, jonka Vuori siirtää taitavasti kaunokirjallisuuden hahmoksi. Valpurin tarina on mielenkiintoinen, vaikka mukavaa tyyppiä minä en Valpurista saa, vaikka kuinka yrittäisin.

Valpuri on vasta parikymppinen, kun hänen miehensä Henrik Innamaa mestataan. Innamaan kauppahuonetta taidokkaasti johtanut Henrik oli uskollinen väärälle miehelle, sillä Juhana-herttuan päädyttyä vangiksi ei tämän veli, kuningas Erik XIV, katsonut hyvällä veljelleen uskollisia miehiä. Kahden pienen lapsen äiti joutui ottamaan vastuun kauppahuoneesta ja koko omaisuudesta ja astumaan täysin miesvaltaiseen maailmaan, jollainen 1500-luvulla vallitsi. Sen Valpuri teki varmuudella ja vahvuudella, ja vaikka menikin vielä uudelleen naimisiin, hän ei luopunut kaupankäynnistä. Bisnesälyä hänellä todellakin oli, ja varallisuuden kasvattaminen tuntui toisinaan olevan hänen todellinen intohimonsa.

Kuten sanottu, Valpuri ei ollut mielestäni mukavan oloinen tyyppi, sillä hän oli aivan liian itsekäs ja keskittynyt ammattiinsa. Hänen sitkeyttään kuitenkin ihailin, vaikka välillä mietinkin oliko hän toisinaan jopa liian ehdoton. Se miten tarinan Valpuri lähimmäisiään kohteli sai minut myös miettimään toiko varallisuus ja päsmäröinti hänelle todellista iloa, jos juuri kukaan ei pitänyt hänestä oikein oikeasti. Valpuri itse saattoi rakastaa intohimoisestikin, mutta silti kaupanteko näytti menevän myös rakkauden edelle.

Vaikka yksikään kirjan hahmo ei tullut itselleni oikein "läheiseksi", oli tarinan kuunteleminen todella mukavaa. Ensinnäkin Kirsti Valve on mielestäni monisävyinen lukija, joka toi tarinaan mukavasti eloa. Toiseksi mielestäni Kristiina Vuori on luonut Valpurista hyvin elävän kuvan samoin kuin hänen aikansa Turusta ja maailmasta yleensäkin. Sujuva tarina kaikenkaikkiaan, ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Kannatti tutustua!

♠♠♠♠