sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Koljatti

Jari Tervo: Koljatti
7 cd-levyä, 8 h 45 min
WSOY 2009
lukija: Veikko Honkanen

Sain jo lähes viikko sitten kuunneltua Jari Tervon Koljatin, mutta jotenkin on taas päivät vierineet enkä ole oikein ehtinyt tietokoneen ääreen istahtamaan. Koljatti on ollut lukulistallani jo kauan, mutta jotenkin en ole vain saanut aikaiseksi tarttua kirjaan. Kun nyt kuitenkin äänikirjan työmatkaseurakseni valitsin, niin kieltämättä viihdyin kyllä hyvin ja monta kertaa nauratti ihan älyttömästi, sillä Jari Tervo on onnistunut luomaan Suomen fiktiivisestä pääministeristä Pekka Lahnasesta melko koomisen hahmon. Lukijana Veikko Honkanen tekee mielestäni eläväisen suorituksen, joka tehostaa tekstiä hyvin.

Koljatti on satiiri 2000-luvun Suomesta ja päähenkilö Pekka Lahnasen hahmon taustana on selkeästi entinen pääministeri Matti Vanhanen - joskin hyvin parodianomaisesti esitettynä. Tervo porautuu teoksessaan yhteiskunnallisten päättäjien erikoisuuksiin tai mahdollisiin salaisuuksiin sekä tekee hahmonsa ajatustoiminnasta niin hämärän, että lukijassa väkisinkin herää kyseenalaistus päättäjien järjenjuoksua kohtaan. Tervon tyyli kirjoittaa on hauska, mutta kyllä tässä silti mielestäni on nähtävillä yhteiskunnallista kritiikkiä ja ihan todellista kyseenalaistustakin, vaikka se huumoriin onkin verhottu.

En osaa sanoa mikä tässä teoksessa oli hauskinta, mutta tämä vain oli paikoitellen ihan todella huvittava kirja. Joissakin kohdissa tilanne alkoi kuitenkin mielestäni mennä jo vähän liian överiksi verrattuna todellisiin mahdollisuuksiin tapahtua jotain vastaavaa, ja ne kohdat hieman kyllästyttivät minua. Jos oltaisiin pysytty hieman tasaisemmin todellisuudessa mahdollisissa skenaarioissa, olisin todennäköisesti viihtynyt vielä hieman paremmin kuin nyt. Toisaalta satiiri nyt on laji, jossa esiintyy voimakkaitakin kärjistyksiä, joten sinänsä tässä ei ole mitään "poikkeuksellista" - minä vaan pidän todennäköisemmistä skenaarioista enemmän.

Yllätyin positiivisesti tämän kirjan suhteen, sillä pelkäsin tämän olevan jotenkin tylsä. Onneksi lopultakin sain aikaiseksi tutustua tähän enkä pidä lainkaan mahdottomana ettenkö joskus vielä lukisi lisääkin Tervon kirjoja. Olen vuosia sitten lukenut Tervon Laylan ja pidin siitä, joten kyllähän minun olisi pitänyt jo tietää, että Tervo osaa kirjoittaa. Jostain syystä kuitenkin edelleen on tainnut kyteä jotain ennakkoluuloja häntä kohtaan, mutta eipä kyde enää!

♠♠♠♠

perjantai 13. tammikuuta 2017

Bridget Jonesin vauvapäiväkirja

Helen Fielding: Bridget Jonesin vauvapäiväkirja
237 s., Otava 2016
alkup. Bridget Jones´s Baby, 2016
suom. Annika Eräpuro
 
Kun viime vuoden loppupuolella elokuvateattereihin tuli uusi Bridget Jones -elokuva, en mennyt katsomaan sitä, koska se poikkesi niin vahvasti viimeisimmästä Bridget Jones -kirjasta Mad about a boy. Ihmettelin miten elokuvasta on tehty ihan erilainen, mutta kohta tämän jälkeen ilmestyikin uusi kirjakin. Bridget Jonesin vauvapäiväkirja sijoittuu siis aikaan ennen Mad about a boyta.
 
Bridget Jones on eronnut kihlatustaan Mark Darcysta ja luovii elämässään eteenpäin tavanomaiseen säheltävään tyyliinsä. Erosta on jo vuosia aikaa ja Mark on ehtinyt avioituakin, mutta Bridget ei ole löytänyt rinnalleen sopivaa miestä. Biologinen kello tikittelee hiljaisella äänellä eikä tilannetta helpota monien tuttavien perheenperustamiset ja äidin muka-viattomat vihjaukset lapsenlapsiin. Kummilapsia Bridgetilla kuitenkin on ja jälleen hänestä on tulossa kummitäti. Matkalla ristiäisiin hän saa tietää, että lapsen kummisetä on kukapa muukaan kuin samaan tuttavapiiriin kuuluva Mark Darcy. Ristiäisiltana vanha suola alkaa janottaa ja liekki roihuaa yhden yön kuumana, mutta sitten Mark vetäytyy kuoreensa. Daniel Cleaver ilmestyy kuvaan kuin tilauksesta paikkaamaan Bridgetin itsetuntoa. Kolme kuukautta myöhemmin selviää minkälaisen sopan Bridget on nyt keittänyt: hän on raskaana eikä isästä ole varmuutta.
 
Voi Bridget minkä teit! Tuttuun tapaansa säheltävä Bridget ottaa kuitenkin melko rennosti tilanteen valjettua hänelle. Hän on oikeastaan onnellinen, sillä raskaus saa hänet käsittämään, että juuri sitä hän on halunnut. Eniten paineita aiheuttaa isäehdokkainen keskinäinen kilpailu, sillä kuten tiedämme ovat Mark ja Daniel olleet kylmänkalseissa väleissä on vuosikausia. Lukijalle Bridgetin päiväkirjamerkinnöistä aukeaa kuitenkin humoristinen kuva kaikesta, mitä Bridget raskautensa aikana kokee. Nauroin todella monta kertaa ihan kunnolla tätä kirjaa lukiessani ja mielestäni tämä on kyllä hauskin Bridget Jones -kirja! Ihanan rentouttavaa luettavaa, joskin tässä on myös se vakavampi pohjavire, kun Bridget valmistautuu uuteen tärkeään rooliinsa.
 
Birdget Jonesin vauvapäiväkirjassa huumori kukkii paitsi juonessa myös sanavalinnoissa, joissa on nokkeluutta ja hauskoja mielikuvia tuottavia vertauksia. Tarina etenee reipasta vauhtia ja lopussa tietenkin selviää kuka on lapsen isä (Mad about a boyn lukeneet sen jo tietävätkin). On mukava ajatella, että vaikka Bridget toistuvasti mokaa asiansa, on hänellä aina kyky selviytyä niistä ja loistaa sankarittarena!
 
Tässä vielä pari lukunäytettä kohdista, jotka saivat minut tikahtumaan nauruun sukkeluudellaan. Ensimmäisessä Bridget ja isäehdokkaat ovat shoppailemassa vauvantarvikkeita ja miehet äityvät sanailemaan ostoksista (s. 120):
 
"Kapalo?" sanoi Daniel epäuskoisesti kädessään minikokoinen Chelsean jalkapalloasu, "Oletko sinä kapalomiehiä?"
"Sehän voi olla tehokas", sanoi Mark, niin kuin asiantuntija, joka on kutsuttu tekemään päätös sotilaallisen intervention ja rauhanpuolustuksen välillä, "jos ei se ole liian tiukalla."
"...ja jos itse on egyptiläinen talonpoika vuodelta 400 ennen ajanlaskun alkua."
 
Toisessa kohtauksessa Bridget tarjoilee miehille itse tekemiään crossover-muffinseja, joiden tekeminen ei tietenkään sujunut kuten oli tarkoitus. Seuraavana ote miellyttävästä teehetkestä:
 
Äkkiä Mark oli tukehtua. Hän veti suustaan ulos ison lasinpalan.
"Mikä tämä on?"
"Voi paska! Rikoin lasin kun tein taikinaa. Luulin että sain kaiken pois. Oletko kunnossa?"
Daniel pomppasi pystyyn ja SYLKI oman muffinsinsa tiskialtaaseen. Hän noukki sieltä toisen lasinpalan ja piteli sitä ilmassa. "Minusta tuntuu kuin elämäni särkyisi palasiksi silmieni edessä. Tätäkö vanhemmuus on? Yrjöä autossani? Suklaata puvullani? Parsakaali-lasinsirumuffinseja mahassani?"
 
Tilanne jatkui Markin liennyttävästä vaikutuksesta melko rauhallisena. Mutta hauskaa dialogia ja nokkelia sanavalintoja mielestäni! Tämä oli minulle kyllä oikein sopiva kirja luettavaksi juuri nyt, sillä kaipasin jotain hauskaa ja kevyehkö luettavaa. Siitä syystä annan tälle täydet pisteet.

♠♠♠♠♠

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Suklaan maku

Care Santos: Suklaan maku
412 s., S & S 2016
alkup. Desig de xocolata, 2014
suom. Anu Partanen
kansi: Satu Kontinen
 
Kirjallisuuspiirimme tammikuun aiheena oli Espanja, joka oli itse asiassa minun ehdottamani aihe. Kun ehdotus hyväksyttiin, aloin miettiä mitä lukisin, mutta hoksasin samassa lainanneeni jo aikapäivää sitten Care Santosin ensimmäisen suomennetun romaanin Suklaan maku. Sen alkukieli on katalaani ja se sijoittuu pääasiassa Barcelonaan.
 
Suklaan maku kertoo kolmesta eri naisesta kolmena eri vuosisatana. 1900-luvulla lukija tapaa voimakastahtoisen suklaakondiittori Saran, 1800-luvulla esiin astuu nöyrä palvelijatar Aurora ja 1700-luvulla suklaamestarin vaimon Mariannan, jolla on suuri salaisuus. Näitä kolmea erilaista naista yhdistää kaakaokannu, joka kulkee vuorollaan jokaisen naisen käsien kautta. Tapahtumat punoutuvat 1900-luvulta menneeseen, joten lukija saa vähitellen tietää missä tilanteessa kaakaokannuun on tullut särö, milloin siitä katosi kansi ja vispilä ja kuka sen oikeastaan alunperin valmistikaan.
 
Täytyy myöntää, että minä odotin tämän teoksen olevan paljon kiehtovampi ja vetävämpi kuin miksi tämä osoittautui. Olen kiinnostunut sukutarinoista ja muistakin tällaisista  sukupolvia ja vuosisatoja ylittävistä tarinoista, mutta tämä kirja ei silti oikein kunnolla temmannut mukaansa missään vaiheessa. Tarina alkoi jokseenkin hitaasti ja aluksi jopa epäilin jaksanko sittenkään lukea tätä loppuun, mutta luin vain, sillä kyllä tässä jotain sellaista oli, joka laittoi lukemaan loppuun asti. Ehkä se johtuu siitä, että tämä oli niin sujuvalukuinen teos. Kokonaisuutena kuitenkin koin tämän jokseenkin latteaksi ja hieman pitkäveteiseksi teokseksi, enkä kyllä koe päässeeni "nautinnolliselle ja viettelevälle matkalle Barcelonaan", kuten takakansi lupailee.
 
Pidän kiinnostavana ideana kirjoittaa siitä, mitä kaikkea esineet ovat voineetkaan nähdä vuosikymmenien tai tässä tapauskessa jopa vuosisatojen aikana. Mitä kaikkea ne kertoisivatkaan, jos voisivat niin tehdä? Loppujen lopuksi toteutus ei mielestäni yllä erityisen korkealle tasolla, vaan pikemmin tuntuu kuin kaakaokannu olisi temmattu mukaan tarinaan sitomaan kolme täysin irrallista tarinaa yhteen. Santos yrittää ilmeisesti esitellä naisen asemaa eri vuosisadoilla, mutta mielestäni se jää jokseenkin toissijaiseksi. Välillä tuntuu, että jopa suklaa on vain jokin lavaste, joka ei kuitenkaan kaikista sitä kuvaavista kohtauksista huolimatta nouse mitenkään pääosaan. Sanoisin, että tähän on vain ympätty liian paljon erilaisia asioita ja siksi mikään asia ei nouse erityisen hyvin esiin.
 
 ♠♠♠
 
 

perjantai 6. tammikuuta 2017

Korppinaiset

Tiina Raevaara: Korppinaiset
281 s., Like 2016

Tiina Raevaaran Korppinaiset on odotellut lainapinossani jo ihan liian kauan. Minulla oli kuitenkin tuntu, että varmasti pitäisin tästä, joten en viitsinyt palauttaa tätä poiskaan. Vuodenvaihteen jälkeen otin tämän lukuvuoroon ja kyllä voin sanoa olleeni oikeassa aavistuksineni, sillä Korppinaiset osoittautui hyvin ahmittavaksi teokseksi, jossa on sopivasti jännitystä ja hieman ehkä kauhuvibojakin!

Johannes on 24-vuotias nuori mies, joka on vuosikausia rakastanut ensirakkauttaan Aaloa, vaikka onkin kuullut naisen kuolleen. Kun Johannekselle paljastuu, että Aalo onkin elossa, hän saa taas uutta puhtia elämäänsä ja päättää muuttaa isovanhempiensa vanhaan taloon kunnostaakseen siitä itselleen ja Aalolle ihanan kodin. Vanha talo tuntuu henkivän salaisuuksia ja kysymyksiä herättää myös Johanneksen isän kuolema pojan ollessa kymmenvuotias. Johanneksen äiti ei suostu puhumaan mitään ja Johannes alkaa selvittää sukunsa salaisuuksia. Apunaan talon tutkimisessa hänellä on talossa vuokralla asuva lintututkija Jaakko. Naakat näyttävät vallanneen osan talosta ja Johannesta alkaa epäilyttää koko projekti. Pala palalta suvun salaisuudet alkavat valjeta hänelle, eikä totuus ole välttämättä helposti ymmärrettävissä.

Korppinaiset on mielestäni todella kiinnostava sekoitus sukutarinaa, salaisuuksia, yliluonnollisuutta hipovia elementtejä ja rakkaustarinaakin. Tapahtumat alkavat kiertyä tiheämpään vyyhtiin ja monta kertaa herää kysymys mitä kaikkea oikeastaan onkaan tapahtunut, kenen todellisuudentaju alkaa hämärtyä vai alkaako kenenkään ja mitä vielä tuleekaan tapahtumaan. Eniten kiinnostaa mitä Johanneksen isälle oikeasti tapahtui ja miksi naakat tuntuvat viihtyvän niin hyvin vanhassa talossa ja sen lähistöllä. Tarinaa maustaa Johanneksen Juhani-isän lintututkimukset ja vuokralais-Jaakon lintutietous, joka tarjoilee lukijalle viitteitä siitä, mitä Juhanille oikeastaan mahtoi tapahtua. Samoin lääkäri-isoisän työhistoria paljastaa yllättäviä uusia tietoja Johannekselle. Kun Aalo saapuu taloon, lintujen käytös alkaa muuttua eikä Aalon muutto muutenkaan suju niin kuin Johannes oli haaveillut.

Minä viihdyin tämän teoksen parissa oikein hyvin ja minusta tuntuu, että taidanpa joskus lukea lisääkin Raevaaran tuotantoa. Olen huomannut pitäväni tällaisista psykologisen jännityksen ja kauhun välimaastoon sijoittuvista teoksista ja tämä oli kyllä siihen makuun oikein sopiva teos. Vähän moitin tätä teosta osittaisesta ennalta-arvattavuudesta, sillä oivalsin muutamia asioita melkolailla kohdilleen jo kauan ennen Johannesta. Kokonaisuudessaan kuitenkin nautin lukukokemuksesta. Tästä tuli muuten hieman mieleen Katariina Sourin Musta mandala -sarjan teokset, joten jos pidät niistä, pidät varmasti tästäkin! 

♠♠♠♠½

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Valo pilkkoo pimeää

Pekka Kytömäki: Valo pilkkoo pimeää
76 s., Kirjankustantamo Sanasato Oy 2016
kansi ja kuvitus: Anna Kytömäki

Valo pilkkoo pimeää on Pekka Kytömäen toinen runoteos, jonka lukemista olen odottanut jo hyvän tovin. Luin siitä kehuvia arvosteluita ja lisäksi törmäsin pariin runositaattiin, jotka teemoillaan viimeistään vahvistivat, että tämä voisi olla minun kirjani: kissoja, kirjoja, rakkautta ja luontoa. Olin kovin mielissäni siitä, että palauttaessani tätä kirjaa se lähti varauksena seuraavalle lukijalle, sillä tämä teos on kyllä oikein mukava paketti ja olisi sääli sen joutua hyllyä lämmittämään.
Valo pilkkoo pimeää on kirja, jonka runot ovat helppotajuisia, mutta silti kauniita. Osaa runoista voisi oikeastaan kutsua mietelauseiksi, sillä ne ovat lyhyitä parilla sanalla kauniisti esiin loihdittuja ajatuksia. Kytömäen tyyli on periaatteessa aika moderni eikä hän juuri käytä loppusointuja. Olen blogissani tuonut muutaman kerran esiin, että perinteinen runo on minun juttuni, mutta vaikka Kytömäki kirjoittaa modernimpaa runoa, pidin hänen runoistaan. Arvostan hänen taitoaan käyttää sanoja niin, että ihan muutamilla sanoilla hän saa esiin kauniita ajatuksia. Osa sopisi mielestäni jopa mietelausetauluksi!

Tämän kokoelman runoista pidin eniten niistä, joissa esiintyy kissoja tai kirjoja, sillä kumpikin aihepiiri on minulle läheinen. Vaikka jotkin runot nousivat itselleni lähimmiksi, niin en moiti mitään tämän kirjan runoa tai osaa, sillä mielestäni tämä teos on tasalaatuinen kokonaisuus. Oli oikein mukava lukea tällaisia helppotajuisia runoja ja viehättyä niistä ilman sen suurempaa tulkintaa ja pohdintaa. Täytyy varmaan jossain vaiheessa yrittää hankkia käsiinsä Kytömäen aikaisempi runoteos Ei talvikunnossapitoa, sillä tämän teoksen perusteella tykästyin hänen tyyliinsä!

tiistai 3. tammikuuta 2017

Joulukuun luetut & ajatuksia alkavasta kirjavuodesta

Uusi vuosi, uudet kirjat. Vuoden 2016 muutama viime päivä kului kohdallani kirjojentäyteisesti ja ehdin taas lukemaan paljon, sillä olin lomalla joulun välipäivät ja pari päivää ennen jouluakin. En suunnitellut lomalukemistoani mitenkään erityisesti, mutta keskityin lähinnä kirjaston kirjoihin, jotta saisin lainapinoa hieman madallettua. Siksipä Kate Mortonin uusin odottaa edelleen omassa hyllyssä vuoroaan enkä aloittanut vielä joululahjaksi saamaani Maria Turtschaninoffin Naondeliakaan. Lomapäivät kuluivat sukkelaan eri aktiviteeteissa ja oli kyllä ihanaa heittäytyä taas siihen kouluvuosilta ah niin rakkaaseen toimettomuuteen, joka tapasi iskeä välipäivien aikaan: lukemista, elokuvia ja pelaamista sekä runsasta suklaansyöntiä!

Laskujeni mukaan luin viime vuonna 116 kirjaa. Olen joskus yltänyt vielä korkeampiin lukemiin eikä tuohonkaan ole laskettu esimerkiksi kuvakirjoja, joita luen työni puolesta. 116 on kuitenkin hyvä luku ja olen hieman yllättynyt, että todella ehdin lukemaan niinkin paljon, vaikka välillä tunsin hieman alavireisyyttä lukemisen suhteen. Mieleenpainuvia kirjoja joko hyvässä tai "pahassa" olivat mm. Mukan Maa on syntinen laulu, Morrisonin Luoja lasta auttakoon, Hislopin Elämänlanka, Rytisalon Lempi, Hiraiden Kissavieras, Coelhon Vakooja ja moni moni muu. Toivottavasti kirjavuodesta 2017 tulee yhtä hyvä kuin viime vuodesta. Toivoisin ehtiväni lukemaan 100 kirjaa lukuhaasteeseen, joka alkoi joulukuun alussa ja päättyy marraskuun lopussa. Tällä lukuhaasteella on tarkoitus juhlistaa 100-vuotiasta Suomea. Uskoisin, että määrä täyttyy helposti, mutta ei pidä vielä alkaa paukutella henkseleitä...

Vuosi 2017 tulee olemaan taas muutoksen vuosi, sillä määräaikainen työsuhteeni vuorotteluvapaan sijaisena päättyy maaliskuun alussa. Pari viimeistä työkuukautta tässä pestissä tulevat olemaan kiireisiä ja kalenteri täyttyy sovituista aikatauluista. En vielä tiedä mitä maaliskuun alun jälkeen tapahtuu, mutta olen kyllä jo hakenut joitakin avoinna olevia paikkoja. Täytyy myöntää, että ehdin kehittää niistä jo pienen stressinpoikasenkin lomani aikana, mutta nyt olen takonut aivolohkooni, että en voi enää tehdä muuta kuin odottaa mahdollista haastattelukutsua. Toivottavasti työt jatkuvat, vaikka paikka vaihtuisikin. Voi olla, että tammi- ja helmikuun työkiireet heijastuvat tänne blogiinkin, vaikka en töitä kotiin joudukaan viemään.

En tehnyt mitään uudenvuodenlupauksia, mutta ajattelin tehdä kuukausittaisia lupauksia, kuten esimerkiksi nyt tammikuussa lupaan olla ostamatta karkkia kotiin ja hillitä karkinsyöntiä myös muuten. Helmikuuksi keksin taas jonkin muun pienen jutun, jonka lupaan itselleni. Olen hieman miettinyt, että voisin tehdä aina sopivan paikan tullen kuukausikohtaisia lupauksia kirjamaailmaankin liittyen. Ne lupaukset voisivat olla esimerkiksi lupaus olla lainaamatta lisää kirjoja ennen kuin on lukenut pari kotona odottavaa, lupaus lukea jokin oman hyllyn kirja tai mitä muuta nyt mieleen tuleekaan. 

En aio vuonna 2017 suunnitella lukemistani mitenkään erityisesti, mutta jonkin verran lukemistani säätelee kirjallisuuspiirin aiheet (nyt kevätkaudella mm. Irlanti, Afrikka ja kauhu). Aion myös ottaa osaa tuleviin Klassikkohaasteisiin, joista toinen on tammikuussa ja toinen heinäkuussa, sillä klassikkojen lukeminen on jäänyt kohdallani valitettavan vähäiseksi. Olen jo jonkin verran silmäillyt kevään kirjakatalogeja ja bongannut niistä pikaselannallakin monta kirjaa, jotka haluan lukea. Ehkä yksi lupaus itselleni voisi olla, että en syöksy varaamaan niitä kaikkia heti, sillä usein kaikki kirjat saapuvat sitten yhtä aikaa ja lukuilo on koetuksella eräpäivien painaessa päälle.

Kuitenkin vielä ennen kuin alan ihan vallattomasti ajattelemaan tämän vuoden kirjoja, joita jo kaksi on luettuna, täytyy vielä koota yhteen joulukuun luetut kirjat. Joulukuussa luin yhteensä 11 kirjaa, jotka tulevat tässä:

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie 
Marko Leino: Joulutarina
Emma Iivanainen: Emman makea joulu
Hanna Koikkalainen: Lakkautettu kylä
Kris Keränen: Ahistunu pupu

Mukavaa uutta lukuvuotta kaikille! Palailen taas piakkoin kirjoittelemaan niistä kahdesta kirjasta, jotka olen jo tälle vuodelle ehtinyt lukea. :)