keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kuka keksi haarukan

Tarja Tuulikki Laaksonen: Kuka keksi haarukan - Arkiesineiden ihmeellinen historia
191 s., Minerva 2017
kansi: Taittopalvelu Yliveto Oy
 
Lähes jokainen meistä vilkaisee päivittäin peiliin, istuu tuolilla tai käyttää aterimia. Harvoin tulee mietittyä miten meille tutut esineet on keksitty tai miten ne ovat kehittyneet nykymuotoonsa ja milloin se on tapahtunut. Tarja Tuulikki Laaksosen teos Kuka keksi haarukan vastaa näihin kysymyksiin paitsi peilien, tuolien ja aterimien myös monen muun arkipäiväiseksi muuttuneen esineen osalta. Milloin koteja alettiin sisustaa verhoin ja liinoin? Koska ihmiset alkoivat nukkua sängyssä? Kuka keksi haarukan?
 
Tämä teos on rakennettu siten, että sen voi joko lukea kuin kirjan yleensä eli alusta loppuun tai itseä kiinnostavat osuudet sieltä täältä. Minä luin koko kirjan järjestyksessä. Teos jakautuu aihealueiden mukaan eli ensin käsitellään tarve-esineitä ja sitten sisustusesineitä. Rakenne on toimiva ja looginen. Laaksonen kirjoittaa kiinnostavasti ja pääosin selkeästi, mutta paikoitellen tulee hienoisia vaikeuksia seurata asiaa. Kokonaisuutena teos on kuitenkin sujuvalukuinen. Tässä teoksessa on myös hyvä ja runsas kuvitus.
 
Kuka keksi haarukan on kiinnostavan erilainen tietoteos, sillä en äkkiseltään muista kuulleeni toisesta ihan samanlaisesta teoksesta. Usein käsitellään isompia asioita ja ilmiöitä, harvemmin pieniä ja nykyään jo arkipäiväisiksi koettuja asioita. Itse viihdyin tämän kirjan parissa, joten jos olet kiinnostunut arjen historiasta, suosittelen tutustumaan tähän.
 
♠♠♠♠

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Gekko

Reijo Mäki: Gekko
e-äänikirja, 11 h 39 min., Otava 2018
alkup. Otava 2018
lukija: Ville Tiihonen
 
Kaipasin kuunneltavakseni jotain rikoskirjaa ja päädyin varaamaan Reijo Mäen uusimman Vares-dekkarin Gekko. Kyseessä on sarjan 29. osa, mutta minulle vasta kolmas Vares-dekkari, jonka olen lukenut. Aina välillä kuulee kommentteja, että Varekset eivät enää oikein jaksa kiinnostaa ja tarinat tuntuvat kiertävän samaa kehää. Minä kuitenkin pidin kovasti tästä kirjasta ja tarina vei mennessään, mihin tosin saattaa vaikuttaa sekin, että sarja on minulle kohtalaisen vieras.
 
Yksityisetsivä Jussi Vares saa tässä kirjassa tehtävän romanisuvun päämieheltä, joka pyytää Varesta etsimään kadonneen kummityttönsä. Kadonnut nuori nainen, Elssa Rothman, on lahjakas taiteilija, joka ei kummisedän tai muidenkaan ystävien, tuttavien tai sukulaisten mukaan taatusi olisi kadonnut vapaaehtoisesti. Vailla toimeksiantoa ollut Vares ottaa tehtävän hoitaakseen, sillä hän on tavannut kummisetä Karlo Vihtori Rothmanin jokin aika sitten muissa yhteyksissä. Selvittäessään Elssan tapausta Vares törmää monenlaisiin tyyppeihin ja pala palalta rakentaa Elssan katoamista edeltävistä tapahtumista palapelin, josta tuntuu löytyvän yhteyksiä myös varakkaan juristipariskunnan raakaan murhaan.
 
Gekko on otteessaanpitävä ja sujuvasti etenevä dekkari, joka marraskuisesta miljööstään huolimatta sopii täydellisesti kesälukemistoon. Gekkon juonenkäänteet ovat uskottavia ja riittävän monisyisiä, Vareksessa itsessään on tuttua särmää ja tarina keskittyy hyvin itse tapaukseen, vaikka tottakai lukija saa kuulla myös Luusalmen ja Pastorin kuulumisista eikä Vareksen naisjutuiltakaan vältytä. Sopiva kombo yksityisetsivän työtä ja siviilielämää siis. 
 
♠♠♠♠

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Kesäkuun luetut

Vieraslaji tai ei, mutta lupiinit ovat kauniita.
Kirjoitin toukokuun luetuista vasta pitkälti kesäkuun puolella ja kerroin silloin myös muista kuulumisistani. Tuon jälkeen ei ole tapahtunut mitään oikein erityistä, sillä olen lähinnä lukenut kirjoja tai katsonut elokuvia tai sarjoja. Ja syönyt ihan hurjia määriä jäätelöä! Juhannuksen aikaan sain oikein luvan kanssa syödä jäätelöä niin paljon kuin mieli teki, sillä minulta leikattiin viisaudenhammas juuri ennen juhannusta ja olo oli sen mukainen. Nyt olen kyllä jo toipunut, mutta jäätelövaihde jäi päälle. :-D

Kesäkuussa luin 6 kirjaa, joilla sain mukavasti käyntiin myös kirjankansibingon tälle kesää. Sain vetää yli jo 5 kohtaa, joten ihan hyvä alku. Lisään bingon haastesivulleni lähipäivinä tarkemmin tiedoin. Olisi hauskaa saada edes yksi bingo kesän loppuun mennessä ja kyllä se varmaan onnistuukin, vaikka fiilispohjalla aion lukea sen mitä kirjaston kirjojen varaukset antavat myöten. Lisäksi aion osallistua Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, jonka h-hetki koittaa kuun viimeinen päivä. Kesäkuussa tartuin näihin kirjoihin:

Jenny Belitz-Henriksson: Naisen iholla 
Jukka Viikilä: Suomalainen vuosi
Rosamund Young: Lehmien sielunelämä
Salla Simukka: Valkea kuin lumi

Heinäkuu on lähtenyt kirjojen osalta ihan mukavasti liikkeelle, sillä olen kuunnellut yhden äänikirjan ja lukenut kirjoja, joita en tosin ole vielä saanut luettua loppuun asti. Kuuntelemani äänikirja on Reijo Mäen uusin Vares-dekkari Gekko, josta pidin kovasti. Kirjoitan siitä mahdollisimman pian. Nyt aion vielä lukea hetken ennen kuin uni kutsuu.

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Valkea kuin lumi

Salla Simukka: Valkea kuin lumi
e-äänikirja, 5 h 24 min., Tammi 2014
lukija: Anna Saksman
Lumikki-trilogia, osa 2.
 
Kuuntelin maaliskuussa Salla Simukan Lumikki-trilogian avausosan Punainen kuin veri. Se osoittautui todella jännittäväksi trilleriksi, joka piti minut hyvin otteessaan. Halusin tietysti tietää mitä Lumikille tapahtuu niiden jännittävien tapahtumien jälkeen, joten varasin jatko-osan ja nyt odottelen kolmatta osaa. Valkea kuin lumi oli myös jännittävä kirja, mutta tuntui melkeinpä hieman epätodelliselta avausosan jälkeen. Nautittavaa kuunneltavaa tämäkin kuitenkin oli, joten kolmatta osaa odotan kiinnostuneena.

Lumikki Andersson on lähtenyt Tampereen tapahtumien jälkeen matkalle Prahaan saadakseen hieman etäisyyttä asioihin. Prahassa hänen on tarkoitus vain nauttia olosta ja tehdä mitä huvittaa. Kesken matkan hänen luokseen ilmestyy nuori nainen, joka kertoo Lumikille suuren uutisen, joka tuntuu selittävän monta asiaa. Nuori nainen näyttää kuuluvan johonkin outoon lahkoon, jonka tekemisistä myös paikallinen journalisti on kiinnostunut. Äkisti tapahtumat saavat jännittäviä sävyjä ja näyttää siltä, että Lumikki ei ole Prahassa niin turvassa kuin kuvitteli.

Salla Simukka tuntuu osaavan kirjoittaa taidokkaasti koukuttavaa jännitystä, joka tihenee hetki hetkeltä. Mielestäni trilogian avausosa oli käänteissään uskottavan tuntuinen ja Tampere miljöönä kiinnosti. Tämä toinen osa oli mielestäni hieman korkealentoinen tiettyjen juonenkäänteiden suhteen, mikä hieman himmensi jännityksen aitoutta. Kuitenkin pidin tästäkin kirjasta ja kuuntelin tätä mielelläni.

♠♠♠♠

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Lehmien sielunelämä

Rosamund Young: Lehmien sielunelämä
141 s., Bazar 2018
alkup. The Secret Life of Cows, 2003 & 2017
suom. Tero Valkonen
kansi: Ville Tietäväinen
 
Olen saattanut jo aiemminkin tuoda blogissani esiin, että olen lehmäfani. Kaikki alkoi siitä, kun 6-vuotiaana jouduin kitarisaleikkaukseen ja sillä välin äitini oli ostanut kanttiinista minulle lehmäpehmolelun, joka sai nimekseen Hilkka. Siitä lähtien keräsin kaikenlaista lehmäaiheista tavaraa aina teini-ikään saakka, mutta sitten harrastus hiipui. Mielestäni lehmät ovat nättejä ja ne ovat viisaita eläimiä. Siitä syystä halusin lukea Rosamund Youngin kirjoittaman Lehmien sielunelämän.
 
Lehmien sielunelämä sisältää monta tarinaa erilaisista lehmistä ja erilaisista sattumuksista niiden kanssa. Kirjasta välittyy kuva yksilöllisisistä eläimistä, jotka voivat olla itsenäisiä tai ihmisten seuraan hakeutuvia, äidillisiä, itsekkäitä, lempeitä, avuliaita, omapäisiä, rakastavia, älykkäitä, hölmöjä, leikkisiä, vakavia ja ihan mitä vaan luonteenominaisuuksiltaan. Rosamund Young kirjoittaa omista lehmistään, joita hänen perheensä omistamalla Kite's nest -luomutilalla Englannin Cornwallissa on vuosien saatossa ollut aikamoinen määrä. Youngin lehmät ovat muodostaneet useiden sukupolvien ketjuja, jotka ymmärtääkseni jatkuvat edelleen.
 
Minulle ei oikeastaan ole käytännön kokemusta lehmistä, mutta pidän niistä silti. Tämä kirja kuitenkin vahvisti käsitystäni yksilöllisistä eläimistä, jotka keksivät kaikenlaista. Mielestäni tämä kirja on ihastuttava ja selvästi rakkaudesta lehmiin kirjoitettu, mutta paikoitellen tarinat ovat hieman sekavia ja on vaikea seurata mistä lehmästä on kyse, jos kyseessä on useampaan lehmään liittyvä tarina. Kokonaisuutena lukukokemus oli kuitenkin mukava ja voin suositella tätä kaikille, joita kiinnostaa lehmien sielunelämä.
 
♠♠♠♠

torstai 28. kesäkuuta 2018

Pitkään meni ihan hyvin

Anna Rimpelä: Pitkään meni ihan hyvin
e-äänikirja, 6h 29 min., Otava 2018
lukija: Erja Manto

Löydettyäni e-äänikirjat on äänikirjavalikoimani kasvanut valtavasti ja olen innostunut lainaamaan sellaistakin, jota en kirjana olisi lukenut. Yksi sellainen teos on Anna Rimpelän esikoisteos Pitkään meni ihan hyvin, joka kertoo iäkkäästä rollaattorimummo Aino Ritarista, joka sählää vähän kaikkea ja vetää nopeita johtopäätöksiä. Odotin huumorintäyteistä teosta, mutta ainakaan minulle tämän kirjan huumori ei auennut.

Aino Ritari on aloittelemassa kuolemaanvalmistautumisprojektia, jotta hän pääsisi tutuksi kuoleman kanssa eikä sitten tuntuisi niin oudolta, kun kuolema koittaa - hänen tai jonkun muun. Niinpä Aino hankkii marsun, jonka kuolemaa alkaa odottaa, ja tekee arkkutilauksen itselleen. Kuviot sotkeentuvat, kun naapurustossa tapahtuu kaikkea kuohuttavaa: naapuri menehtyy, uusi ihminen muuttaa tämän asuntoon ja postiluukusta kolahtaa kirje, jossa on senegalilaisen nuorukaisen kuva. Aino seuraa naapuruston tekemisiä tiiviisti, mutta alkaa samalla valmistautua tulevan aviomiehensä - senegalilaisen heimopäällikön - saapumiseen. Syntyy kaikenlaisia kommelluksia, kun Aino ryhtyy laittamaan elämäänsä uusiksi.

Teoksen kuvauksessa sanotaan, että se repii huumoria esiin sieltä missä sitä ei mielellään saisi olla. Teoksen huumori todella tasapainoilee hyvän maun rajalla ja minun täytyy sanoa, että eipä juuri naurattanut. Teos tuntuu ihan hyväntahtoiselta, mutta se vaan vedetään niin kertakaikkiaan överiksi, että Ainosta tulee jopa hieman surullinenkin hahmo. Lisäksi minua tuskastutti jatkuvat väärinymmärrykset ja se miten mikään asia ei tuntunut menevän tavalliseen tapaan. En viihtynyt.

♠♠