perjantai 15. joulukuuta 2017

Oi ihana joulukuu

Outi Loimaranta & Marjo Koivumäki (kuvat): Oi ihana joulukuu
142 s., Otava 2017 (2009)
kannen suunnittelu: Tiia Javanainen

Oi ihana joulukuu on tunnelmallinen kirja luettavaksi jouluvalmistelujen keskellä. Siitä huokuu lämpöä ja kiireettömyyttä, joka kovin usein arjessa joulua rakentaessa meinaa jäädä taka-alalle: on kiire, kaupoissa on ruuhkaa, vaatehuone on siivoamatta, piparit paistamatta ja lahjat kääritään paketteihin aattoa edeltävänä yönä. Loimarannan kirja luo joulun tunnelmaa pala palalta. Siinä esitellään runsaan kuvituksen kera neljä erilaista joulukotia. Kirja on jaettu osioihin sen mukaan montako viikkoa on jouluun. Hauska idea mielestäni.

Koivumäen ottamissa kuvissa on lähes poikkeuksetta edustettuna ihana lumijoulu, jollaisen saaminen on nykyään enemmän arpapeliä kuin varmaa. Kuvien kautta sitä onkin mukava fiilistellä, jos verhojen takana ammottaa vain paljas maa. Meille tosin saatiin jo taas lunta, ja toivon sen kestävän edes aattoon. Vähän huonolta näyttää, sillä lämpötila näyttää jo nollaa.

Itse en saanut mitään erityisiä vinkkejä joulusisustukseen tai joulunviettoon tästä kirjasta, mutta luinkin tämän lähinnä joulunodottelukirjana, joka kuljetti minut jo aattoillan kiireettömyyteen. Nyt ei siis muuta kuin rennosti kohti joulua!

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Kuninkaan Anna

Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna
250 s., Gummerus 1983
alkup. Kungens Anna, 1982
suom. Kaija Kauppi
 
Lukupiirissämme käsitellään huomenna Ulla-Lena Lundbergin tuotantoa ja hieman meinasin piirin vetäjälle jo tulla hiki: ehdinkö sittenkään lukemaan kirjaa, aloitinko liian myöhään? Minua hirvitti myös se, että vaikka olenkin pitänyt Jäästä ja Marsipaanisotilaasta, on niistä jälkikäteen muodostunut päässäni jotenkin työläitä kirjoja. Mielikuva liittyy varmaankin kyseisten kirjojen paksuuteen, mutta sen tiedostaminen ei silti helpottanut lukemisen aloittamista. Vaan mitä vielä: eilen illalla pääsin toden teolla tarinan makuun ja luinkin kirjan loppuun, vaikka kello oli jo reilusti yli puolen yön. Mikä ihana tunne olikaan lukea vetävää kirjaa yön tihetessä ympärillä!
 
Kuninkaan Anna kertoo Kökarin saarella elävistä ihmisistä ja etupäässä Annasta, joka varttuu Kuningas-nimisessä torpassa. Torppa on saanut nimensä siitä, että se on kylän pienin. Annan tapaturmaisesti kuollut isä kantoi nimeä aina kunnialla, ja samaa suoraselkäisyyttä on myös Annassa. Anna on pidetty hahmo saarella, sillä on paitsi reipas myös alati hyväntuulinen niukasta elämästä huolimatta. Vaan Annakin sisimmässään etsii paikkaansa, ja kun kesävieraaksi saapuu tukholmalaistaiteilija Staffan, huomaa Anna kiinnostuvansa miehestä. Tunne on molemminpuolinen, mutta voiko Anna jättää sukunsa vuosisataisen elämäntavan ja lähteä Staffanin mukana Tukholmaan kesän päätyttyä? Voiko rakkaus pehmittää elämänmuutoksen karujen luotojen tytöstä kaupunkilaisnaiseksi?
 
Minä pidin tästä romaanista ihan valtavasti, sillä siinä on jotain todellista tenhoa. Olen monesti blogissani tuonut esille sen, että en ole millään muotoa meri-ihminen. Kuitenkin tätä romaania lukiessa meri, kalliot ja karu luonto piirtyivät silmieni eteen turvallisena ja kodikkaana maisemana. Juoni on sinänsä melko ennalta-arvattava tietyiltä osin ja tekstin suomennos tuntuu paikoin kömpelöltä puuttuvien välimerkkien ja lauserakenteiden vuoksi, mutta lukeminen oli kaikesta huolimatta miellyttävää. Olen jopa taipuvainen pitämään tätä tietyllä tapaa parempana kuin muita lukemiani Lundbergin teoksia, vaikka lajityypiltään tämä edustaakin viihteellisempää kirjallisuutta.
 
Lukiessani olin hämmästynyt miten tarina kuroutuu välillä odottamattoman eroottiseksi Annan kasvaessa tytöstä naiseksi. Olin kuvitellut lukevani tarinan viattomasta rakkaudesta raikkaassa saaristossa, joten eroottiset kohtaukset tulivat vähän yllätyksenä. Lundberg kuvaa aika rohkeastikin Annan kasvua tytöstä naiseksi, ja se oli virkistävää. Minulle jäi tämän kirjan luettua jotenkin tosi hyvä fiilis ja aion todellakin lukea myös sen jatko-osan, Kökarin Annan, heti kun vain suinkin ennätän. Hieman harmitti, että sitä ei minulla jo ollut lainassa, sillä olisin varmaan aloittanut sen yöllä jo heti tämän perään.
 
♠♠♠♠

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Toinen tuntematon

Johanna Catani ja Lari Mäkelä (toim.): Toinen tuntematon
376 s., WSOY 2017
kansi: iStock, Martti Ruokonen
 
Sain eilen illalla luetuksi loppuun upean ja idealtaan hienon novellikokoelman Toinen tuntematon. Tiesin jo etukäteen, että haluaisin kirjoittaa tästä kirjasta itsenäisyytemme 100-vuotispäivänä. Toinen tuntematon kuvaa millaisia tarinoita ja millaisia naishahmoja kirjallisuutemme klassikon, Tuntemattoman sotilaan, miesten rinnalla mahtoi kulkea ja millaisista taustoista Tuntemattoman tutut hahmot mahtoivat rintamalle lähteä. Teoksen 22 novellia ovat kirjoittaneet kirjallisuutemme kärkinimiin kuuluvat Laura Gustafsson, Joel Haahtela, Antti Heikkinen, Venla Hiidensalo, Mikko Kalajoki, Katja Kettu, Tommi Kinnunen, Tapio Koivukari, J-P Koskinen, Sirpa Kähkönen, Tuomas Kyrö, Taina Latvala, Jenni Linturi, Laura Lähteenmäki, Mooses Mentula, Inka Nousiainen, Riikka Pulkkinen, Niina Repo, Minna Rytisalo, Petri Tamminen, Tuula-Liina Varis ja Hanna Weselius.
 
Pidän valtavasti tämän kirjan ideasta kuvata Tuntemattoman tuttuja hahmoja toisesta näkökulmasta: joistakuista kertoo sisar, äiti, morsian, vaimo, lotta, naapurintyttö tai muu elämänpiirissä keskeisesti liikkunut nainen. Idea on toteutettu onnistuneesti ja novellit ovat sujuvalukuisia, koskettavia ja hyvin aidon tuntuisia, sellaisia jotka sopivat kuhunkin Tuntemattoman mieshahmoon. Osa miehiä kuvaavista naisista on noussut esiin jo Linnan teoksessa, osa on novellistien omaa tuotosta. Kokonaisuus toimii hyvin. Mainiota on myös kansitaide, joka noudattelee Tuntemattoman sotilaan ikoniseksi muodostunutta kansikuvaa. Hyvä valinta tälle kirjalle!
 
En voi nimetä mitään novelleista suosikikseni, mutta Lyyti Rokan ääntä odotin etukäteen eniten. Antti Heikkisen kirjoittamaa novellia on lainattu melko paljon, enkä malta olla itsekään nostamatta esiin kyseistä kohtaa, joka soi vahvana:
Mikäpä tässä väsyttäisi. Paitsi talvisota, evakkoonlähtö, toisten nurkissa eläminen, kotiinpaluu, kivijalkaan palaneen talon löytäminen, uuden rakentaminen, talon työt, lasten kaitsimiset, kahden synnyttäminen, uusi lähtö, uuden paikan paska akka ja ymmärrys siitä, että turhaa oli kaikki.
Sama novelli maalaa Lyyti Rokasta hieman erilaisen kuvan kuin millaiseksi olin hänet kuvitellut. Lyyti on äärirajoilleen viritetty nainen, jonka jaksaminen on todellisella koetuksella. Aiemmin olen kuvitellut Lyytin lähinnä sitkeänä viljanleikkaajana ja vahvana karjalaisnaisena, joka kyllä menisi vaikka läpi harmaan kiven. Samalla suulas Antti Rokka näyttäytyy hieman erilaisessa valossa kuin aiemmin. En ole varma pidänkö siitä, mutta muuten novelli on onnistunut.

Yksi Tuntemattoman sotilaan ikimuistoisimpia hahmoja on epäilemättä Urho Hietanen, jonka kohtalo on jäänyt sitkeästi mieleeni. Urhosta kertoo kaksikin naista, sisar ja petroskoilainen Vera. Myös Rokka ja tietenkin vaitelias Koskela ovat hahmoja, jotka moni muistaa. Odotin koko ajan koska Koskelasta kerrottaisiin jotain. Luulin jo tulkinneeni jotain väärin, kunnes oivalsin ettei Koskelaa ole kuvattu tässä teoksessa lainkaan, sillä hänen kotijoukkojensa tunnelmat pääsevät esille Täällä Pohjantähden alla -trilogiassa. En tiedä, ehkä olisi ollut kiva lukea Koskelastakin jokin uusi tulkinta, mutta toisaalta se olisi voinut Linnan teosten valossa muuttua liian epäuskottavaksi. Viisas valinta siis keskittyä muihin hahmoihin.

Mielestäni Toinen tuntematon on todella onnistunut teos, jonka voisin hankkia jopa ihan omaksikin uusia lukukertoja ajatellen. Kirja on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa ja mielestäni se onkin hieno kunnianosoitus miesten rinnalla omalla tavallaan taistelleille naisille, Tuntemattomalle sotilaalle ja itsenäisyytemme puolustamisen vaiheille.

♠♠♠♠♠

maanantai 4. joulukuuta 2017

Marraskuun luetut

Joulukuu alkaa olla jo hyvässä vauhdissa ja eilen oli minun vuoroni avata kirjabloggaajien joulukalenterin luukkukin, mutta marraskuun kirjat ja kuulumiset on vielä käymättä läpi. Nyt siis palataan vielä hetkeksi marraskuun tunnelmiin ennen kuin päästään juhlimaan itsenäisyyspäivää ja virittäytymään vieläkin paremmin joulutunnelmaan.

Marraskuussa luin seitsemän kirjaa, mikä on oikein hyvä saldo verrattain kiireiselle kuukaudelle, jolloin helpommin vain nappasin jonkin tv-sarjan pyörimään Areenasta kuin syvennyin lukemiseen. Marraskuussa jätin myös yhden kirjan kesken, kun se ei lähtenyt viemään minua mukanaan. Kyseessä oli Jenni Linturin Jälleenrakentajat, ja minulla on kyllä aiemminkin ollut hänen kirjoihinsa hyvin vaihteleva suhde. Kaikki lukemani kirjat puolestaan olivat minulle mieluisia ja ehkä paras elämys oli lukea Neljäntienristeys uudelleen. Muuten listani oli tällainen:

Ilona Pietiläinen: Satumainen joulu 
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys 
Enni Mustonen: Sidotut
Tiina Hautala: Hotellien henget 
Enni Mustonen: Parittomat 

Tällä hetkellä minulla on kesken novellikokoelma Toinen tuntematon ja olen jo tässä vaiheessa aivan myyty. Mahtava idea kirjalle ja todella vetävästi kirjoitettuja novelleja. Aion kirjoittaa siitä lisää itsenäisyyspäivänä, jos ehdin lukemaan kirjan loppuun. Nyt kuitenkin vetäydyn kirjoineni peittojen alle parantelemaan flunssaani. Toivon teille kaikille lukuiloa ja lukuaikaa joulukiireiden keskelle!

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Kirjabloggaajien joulukalenteri, 3. luukku

Kuva: Niina T. / Yöpöydän kirjat
Kirjabloggaajien joulukalenteri on jälleen pyörähtänyt käyntiin ja tänä vuonna valitsin omaksi luukukseni ensimmäiselle adventtisunnuntaille osuvan luukun. Eilen Amman lukuhetkessä aloitettiin jouluun laskeutuminen kirjallisuuden kautta. Itse olin ajatellut käsitellä luukussani joulumielen saavuttamista. Myös Mai käsitteli aihetta joulukalenterin aloittaneessa Kirjasähkökäyrä-blogissaan, mutta minä ajattelin lähestyä aihetta ensimmäisen adventtisunnuntain kunniaksi valon kautta.
 
Ala-asteajoilta muistan miten aina adventtisunnuntaita seuranneena maanantaina sytytimme koulussa oikean lukumäärän kynttilöitä adventtikynttelikköön. Tunnelmallinen kynttilän liekki pimeänä talviaamuna sähkövalojen rinnalla oli mielestäni kaunis. Elämme vuoden pimeintä aikaa, jota ei edes lumi ole valaisemassa ainakaan täällä Etelä-Pohjanmaalla. Siksi valon levittäminen ympärille on mielestäni nyt erityisen tärkeää.
 
Miten sitä valoa sitten levitetään ympärille? Kytkemällä kyntteliköt pistorasiaan ja sytyttämällä aitoja kynttilöitä ympäriinsä? Niinkin, kyllä. Itse olen kuitenkin tänä vuonna ajatellut valon levittämistä erityisesti muiden auttamisen ja hyvien tekojen kautta, vaikka ehdinkin kytkemään kausivalot käyttöön naapurustossamme ensimmäisenä jo lokakuun puolella. 
 
 
Joulun aika on mielestäni paitsi valon myös välittämisen ja hyvän tahdon aikaa. Usein joulun aikaan esimerkiksi taloudellinen puute, vakava sairaus tai yksinäisyys voi tuntua erityisen musertavalta, sillä joulun yltäkylläisyys herkkuineen ja koristeineen luo niille terävän kontrastin. Olen joskus opiskelu- ja työttömyysaikoinani joutunut itse turvautumaan esimerkiksi seurakunnan diakoniatyön apuun selvitäkseni taloudellisesti. Tällä hetkellä tilanteeni on paljon parempi, mutta en ole unohtanut saamaani apua. Tänä jouluna haluankin levittää valoa ympärilleni antamalla vuorostani omastani niille, jotka nyt ovat avun tarpeessa. Kaikki ei tarvitse suurta taloudellista panostusta, vaan ajatus on tärkein. Ajattelinkin listata tähän pari vinkkiä siitä miten sinäkin voit levittää välittämisen valoa ympärillesi. Moni näistä toimii ympäri vuoden.
 
1. Osallistu Joulupuu-keräykseen. En uskalla luvata vieläkö Joulupuu-tapahtumia on tulossa, sillä meillä se sijoittui jo marraskuun loppuun. Varmasti voit kuitenkin halutessasi ottaa yhteyttää Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisiin toimijoihin ja kysyä vieläkö voisi tuoda lahjan sitä tarvitsevalle. Itse osallistuin tähän ensimmäistä kertaa ja voi että tuli hyvä mieli!
 
2. Jos olet käsistäsi kätevä, neulo villasukat ja lahjoita ne vaikkapa terveyskeskuksen vuodeosastolle potilaiden jalkoja lämmittämään. Perustakaa vaikka ystävien kesken villasukkarinki, niin saatte monta paria sukkia lahjoitettavaksi! Jouluun on vielä kolme viikkoa, joten aikaa on. Muistakaa myös sosiaalisen median voima lahjoituksia kootessa.
 
3. Meidän kappeliseurakunnassa järjestetään Joulukassi-keräys, jota varten ostetaan listan mukaan erilaisia ruoka- ja hygieniatuotteita. Joulukassit jaetaan ennen joulua taloudelliseen ahdinkoon joutuneille. Uskoisin, että seurakuntamme ei ole keräyksen suhteen ainutlaatuinen, joten kysäise rohkeasti järjestetäänkö teidän seurakunnassa vastaavaa. Itselleni juuri tämänkaltainen apu on ollut tärkeää, ja tänä vuonna aion puolestani olla auttajan roolissa.
 
4. Luovuta omastasi. Verenluovutus on tietysti aina hieno lahja ja käden ojennus avun tarvitsijoille, mutta aina se ei ole mahdollista syystä tai toisesta. Itse en pääse tuoreehkon tatuointini vuoksi vielä hetkeen aikaan luovuttamaan verta, mutta päätin luovuttaa jotain muuta. Moni on varmasti kuullut hiusten luovutuksesta syöpäsairaiden peruukkeja varten. Minä leikkuutin perjantaina piiiitkät hiukseni ja lähetin ne Britanniaan Little Princess Trustiin, joka kerää hiuslahjoituksia syöpäsairaiden tai muista syistä hiuksensa menettäneiden lasten- ja nuorten hyväksi. Ihan täysin omista hiuksista ei luovutuksen yhteydessä tarvitse luopua,  mutta 17 cm on minimiluovutusmitta. Voit lukea lisää täältä.
 
 
Vinkkini ovat olleet melko materiapainotteisia, mutta jokainen toimii tyylillään. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tuoda valoa pimeään vuodenaikaan. Vaihtoehtoja on monia eikä kaiken tarvitse liittyä materiaan tai vaatia rahallista panostusta. Anna aikaasi. Välitä. Ole läsnä. Auta. Levitä valoa ympärillesi miten parhaiten voit. Sytytä vaikka se kynttilä ensi alkuun!

Toivon teille kaikille valoisaa joulun aikaa!

Huomenna kirjabloggaajien joulukalenterin luukku avautuu Kirjamiehen toimesta.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Veri joka suonissasi virtaa

Tiina Raevaara: Veri joka suonissasi virtaa
304 s., Like 2017
 
Luin alkuvuodesta Tiina Raevaaran Korppinaiset, joka imaisi minut mukaansa täysin. Pidin Raevaaran tavasta yhdistellä arkielämää, jännitystä ja kauhua, ja pidän siitä edelleen. Korppinaisista vaikuttuneena otin luettavakseni Raevaaran tuoreimman teoksen Veri joka suonissasi virtaa. Se jatkaa Korppinaisista tutun Johanneksen tarinaan noin kymmenen vuoden jälkeen.
 
Johannes on nyt hieman yli 30-vuotias kellokauppias, joka on ostanut liikkeensä entiseltä pomoltaan Teodorilta. Johanneksella on vaimo Hanna ja pieni poika Teo, mutta perheen mukana kulkee myös suuri suru esikoispojan kuoleman vuoksi. Kun Johanneksen avioliitto tuntuu luisuvan entistä pahemmin kuilun partaalle, nuoruudenrakastettu Aalo palaa jälleen hänen mieleensä. Kaiken keskellä Teodor, jolla ei ole Suomessa muita läheisiä kuin Johannes, saa sydänkohtauksen ja moni asia jää Johanneksen hoidettavaksi.
 
Johanneksen elämä on siis tulvillaan sinänsä arkisia joskin traagisia tapahtumia. Mukaan on kuitenkin ripoteltu juuri sopivasti hiuksia nostattavaa jännitystä ja kauhuelementtejä, jotka tekevät tarinasta äärimmäisen kiehtovan. Mikä on 4eon-instituutti, jossa tunnutaan tekevän valonarkoja kokeita ja tutkimuksia? Onko Aalo matkustanut instituuttiin hakemaan parannuskeinoa parantumattomaan sairauteensa? Entä miksi Johanneksesta tuntuu, että kuollut esikoispoika on tullut takaisin henkenä varjostamaan pikkuveljeään? Raevaara kirjoittaa kiinnostavasti elämän ja kuoleman rajakysymyksistä, ihmiskokeista, holokaustin aikaisista vääryyksistä ja romanialaisista vampyyriuskomuksista nivoen aiheita yhteen.
 
Heti kun aloitin lukemaan tätä kirjaa, se tuntui tempaavan minut virtansa mukaan. Lukeminen oli nautinnollisen sujuvaa Raevaaran soljuvan tekstin ja selkeän juonenkuljetuksen ansiosta. Loppujen lopuksi minua kuitenkin jäi tarinassa muutama seikka ihmetyttämään, kuten se miten kaikki yhtäkkiä tuntui keskittyvän Romanian suuntaan ja miten omituiset hahmot liittyivät instituuttiin ja holokaustin aikaisiin vääryyksiin. Ehkä en vain osannut lukea niitä rivien välistä tai ehkä niille ei vain annettu mitään selvää selitystä. Kokonaisuutena lukukokemus oli kuitenkin hyvä ja voin suositella tätä kirjaa kaikille psykologisesta jännityksestä ja kauhusta kiinnostuneille.
 
♠♠♠♠