torstai 18. heinäkuuta 2019

Naistenviikolla: Sherlock Holmesin tytär

Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär
329 s., Bazar 2018
alkup. The Daughter of Sherlock Holmes, 2017
suom. Marja Helanen

Alunperin en ajatellut viettää blogissani (tai muutenkaan) naistenviikkoa mitenkään erityisesti, mutta nyt on luettuna ja luettavana juuri teemaviikkoon sopivia kirjoja, joten vähän kuin vahingossa naistenviikko näkyykin blogissani. Aloitin Leonard Goldbergin dekkarin Sherlock Holmesin tytär jo parisen viikkoa sitten, mutta sitten väliin kiilasi muuta luettavaa. Kirja ei jäänyt paitsioon niinkään siksi ettenkö olisi pitänyt siitä, vaan koska jokin muu kirja vain kiinnosti sillä hetkellä enemmän. SHt onkin mukavan viihdyttävää luettavaa ja vietin sen kanssa rentouttavia lukuhetkiä. Kirjakuvan nappasin Anne Mattilan taidekahvilassa Karviassa liki kaksi viikkoa sitten.
 
 
Vuonna 1914 Sherlock Holmes on jo kuollut ja hänen uskollinen apurinsa tohtori Watson eläköitynyt. Ikääntynyt Watson paljastaa pojalleen John Watson juniorille, että Sherlock Holmesilla on tytär, mutta asia on pidettävä visusti salassa. Kuin sattuman kautta Lontoossa tapahtuu kuolemantapaus, joka vaikuttaa heti alkuunsa todella omituiselta. Watsonit kiinnostuvat tapauksesta ja alkavat tehdä hieman omaa etsiväntyötä. Charles Harrelstonin outoa putoamista todistamassa olleen Joanna Blalockin - Sherlock Holmesin salatun tyttären - ja tämän pojan tiet risteävät nyt Watsoneiden kanssa. Terävä-älyinen ja nokkela Joanna liittyy Watsoneiden joukkoon selvittämään tapausta.

Tarinan keskiössä on siis asetelma asiaparista Holmes-Watson seuraavassa sukupolvessa. Joanna Blalock on monin tavoin biologisen isänsä kaltainen, hänen looginen päättelykykynsä on vertaansa vailla ja hänen terävä älynsä vetää vertoja jopa itse Sherlockille. Nuorempi Watson seuraa hämmästyneenä Joannan ajatuksenjuoksua kuin vanhempi Watson aikanaan Holmesin aivoituksia. Asetelma tuntuu ehkä toisaalta vähän keinotekoiselta ja yllätyksettömältä siinä mielessä, että selvästi tässä halutaan kietoa nämä kaksi sukua yhteen. Teos on kuitenkin mukavaa luettavaa, se on täynnä loogisia päättelyketjuja ja sujuvasti kulkevaa juonta. Lukeminen tuntuu vaivattomalta ja miljöökin on onnistunut. Jos haluaa lukea jonkin kevyehkön vanhaa aikaa henkivän dekkarin, niin suosittelen tätä.

♠♠♠♠

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Tolvana

Reijo Mäki: Tolvana
13 h 14 min., Otavan äänikirja 2019
lukija: Ville Tiihonen
 
Jotenkin olen alkanut elää siinä ajatuksessa, että olisin kuunnellut kovinkin monta Vares-dekkaria, mutta todellisuudessa tämä on vasta kolmas kuuntelemani (neljän kaikkiaan). Olin yllättynyt, sillä tänä vuonna tuli jo ihan automaattiajatuksena, että uusi Vares ilmestyy ja kuuntelen sen sitten äänikirjana. Moni sanoo, että Vares alkaa olla jo nähty, mutta itselleni Vares on vielä sen verran tuore tuttavuus, että samanlaista leipääntymisen tunnetta ei ole tullut. Tolvana olikin siis oikein sujuvaa ja viihdyttävää kuunneltavaa.
 
Eletään jälleen Turun kesää. Jussi Vares tekee yksityisetsivän hommia, istuu iltaa kantabaarissaan ja tapaa naisen. Tai oikeastaan tällä kertaa Vareksen ympärillä pyörii kolmekin naista, joista yksi on tuttu jo menneisyydestä. Turun kaduilla sen sijaan pyörii niin hieman kaidalta polulta eksyviä bisnesmiehiä kuin venäläisiä mafiamiehiäkin.
 
Pidin tästä kirjasta, mutta välillä sen pääjuonesta oli mielestäni hieman hankala pitää kiinni. Mitä Vares oikein tutkiikaan, miten tuo tyyppi liittyikään tuohon ja mikä yhteys bisnesmiehellä ja venäläisellä mafiosolla oikein on? Kysymyksiin tulee kyllä vastaukset, mutta tietyllä tavalla mielestäni kirjan fokus luiskahtelee välillä sinne ja tänne. Viihdyttävä kirja tämä kuitenkin oli ja sitä odotinkin, joten olen tyytyväinen. Pidän myös Ville Tiihosesta lukijana paljon, mielestäni hän antaa todella hyvin äänen Varekselle!

♠♠♠½

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Pelkääjän paikalla

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla
238 s., Otava 2015
kansi: Päivi Puustinen
 
Luin toukokuussa 2018 Laura Lehtolan teoksen Takapenkki, joka vei aivan täysin mennessään. Tykästyin Lehtolan vaivattomaan ja nasevaan tekstiin, tragikomiikkaan ja elämän ironiaan. Tiesin jo silloin, että haluan lukea myös Lehtolan esikoisteoksen Pelkääjän paikalla. Se kertoo kolmekymppisestä Aaposta, jonka pienen perheen elämä keikahtaa raiteiltaan, kun hänen Anna-vaimoltaan löytyy syöpä. Tuosta alkaa Aapon uusi rooli perheen tukipilarina, kaiken huolehtijana, ja toisaalta vaimoltaan piilossa myös epävarmana, pelokkaana ja huolestuneena miehenä. Mikään ei ole enää ennallaan.
 
Kun Anna alkoi ontua, ei kukaan aavistanut mitään kovin vakavaa. Kokeiden tulokset kuitenkin paljastivat, että hänen sääriluussaan on syöpäsoluja. Alkoi rankat hoidot, tuli toivonpilkahduksia ja uusi pelko. Ja lopulta Anna kuoli. Miten Anna kehtasi jättää Aapon? Pakottaa selviytymään yksin pienen tyttären kanssa, laittaa opettelemaan pompulat ja mekot, muistamaan hammaslääkärit, kertomaan että äiti on kuollut? Ja kun on niin ikävä. Kukaan muu ei ymmärrä Aapoa kuin Anna, heidän yhteinen pitkä historiansa on tehnyt heistä oman sisäpiirinsä. Tunteet heilahtelevat pelosta ikävään ja vihaankin, mutta kaiken taustalla on suru ja rakkaus.
 
Pelkääjän paikalla tempaisi minut Takapenkin lailla mukaansa. Jouduin jopa jättämään hetkeksi kesken sillä hetkellä luvussa olleen Sherlock Holmesin tyttären, koska halusin lukea tämän kirjan heti. Tätä kirjaa lukiessa minulle kävi selväksi, että Lehtola tietää mistä kirjoittaa. Teos tuntuu aidolta, tunteet rehellisiltä. Lehtolan oma puoliso sairastui ja menehtyi syöpään. Hänen edesmenneeltä puolisoltaan Laura Savelta julkaistiin postuumisti teos Paljain jaloin
 
Paljain jaloin keräsi ilmestyttyään valtavasti huomiota ja lukijoita. Muistan itsekin teoksen hyvin, sillä se oli sydäntäsärkevä lukukokemus. Vaikka Pelkääjän paikalla onkin fiktiivinen teos (eikä Paljain jaloinkaan mikään elämäkerta ole), uskon Lehtolan ammentaneen tiettyjä asioita puolisonsa sairaudesta. Vaikka kirjojen hahmot on sijoitettu hieman eri elämäntilanteisiin, on Pelkäjän paikalla mielestäni kuitenkin hyvä vastapari Saven kirjalle. Toinen kertoo sairastuneen tunteista ja toinen puolison.
 
Totesin jo Takapenkin kohdalla, että Lehtola osaa tuoda huumoria vaikeisiin aiheisiin. Sama on nähtävissä tässäkin teoksessa, vaikka ei niin selkeästi. Pelkääjän paikalla ei tunnu liian ahdistavalta, vaikka siinä onkin iso tunteiden kirjo. Lukeminen sujuu, teos vie mukanaan ja päähenkilön tunteita on helppo myötäelää ilman, että itse ahdistuu liikaa samalla.
 
♠♠♠♠

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Synkät vedet 1: Syvyyksissä

Camilla ja Viveca Sten: Synkät vedet 1 - Syvyyksissä
6 h 13 min., Otavan äänikirja 2017
alkup. Djupgraven 2016
suom. Tuula Kojo
lukija: Mirjami Heikkinen
 
Viveca Sten on tunnettu ruotsalainen dekkarikirjailija, jonka Sandhamn-sarja on minullekin tuttu siitä tehdyn tv-sarjan Sandhamnin murhat puitteissa. Nuorille suunnatun Synkät vedet -sarjan hän on kirjoittanut yhdessä tyttärensä Camillan kanssa. Sarjan kolmas ja viimeinen osa ilmestyy syksyllä.
 
Kirjan tarina sijoittuu Sandhamin lähisaaristoon. Päähenkilö on Tuva, joka on jo jonkin aikaa pelännyt ennen niin rakasta merta. Jokin siinä hirvittää ja pelko merta ja syvyyksissä vaanivaa uhkaa kohtaan tulee uniinkin. Ainoa tie kotisaarelta kouluun tai mantereelle on kuitenkin meritie veneellä. Tapahtumat lähtevät kunnolla liikkeelle, kun koulun suunnistustunnilla sankkaan sumuun katoaa Tuvan luokalla oleva poika, jota ei etsinnöistä huolimatta löydetä. Tuva on varma, että kaikki liittyy jotenkin mereen.
 
Olin yllättynyt siitä, että tässä teoksessa on mukana spekulatiivisen fiktion elementtejä, sillä jostain syystä oletin, että kyseessä on ihan "tavallinen" dekkari tai jännityskirja. Tarina oli kyllä melko jännittävä ja mukaansatempaava, vaikka ei ehkä lopulta sitten kuitenkaan oikein minun juttuni. Jatko-osat haluan kuitenkin myös jossain vaiheessa lukea, sillä oli tässä tietty koukku, joka jätti kiinnostuksen tulevia tapahtumia kohtaan.

♠♠♠½

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Mielikuvitustyttö

Aino Louhi: Mielikuvitustyttö
161 s., Suuri Kurpitsa 2019
 
Viime kuussa luin kaksi Reetta Niemensivun sarjakuvaa, jotka innostivat minut lainaamaan lisää sarjakuvia. Valitsin uutuuksien joukosta Aino Louhen Mielikuvitustytön. Se on sarjakuvaromaani, joka kertoo ihmissuhteista eri ikävaiheissa eli lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa. Miten katkeraa voikaan olla joskus ystävyys, etenkin jos ystävän joutuu jakaa jonkun kanssa. Miten ihastuminen samalla kertaa tuo huippufiiliksen ja silti lamauttaa. Miten joskus on kuin näkymätön ennen kuin joku pysähtyy kohdalle ja katsoo näkyväksi.
 
Ihan ensiksi minun on pakko mainita, vaikka se ei suoranaisesti tähän teokseen liitykään, että Aino Louhen äiti Kristiina Louhi lukeutuu suosikkikuvittajiini ja rakastin lapsena hänen Aino-kirjojaan ihan suunnattomasti. Vaikka äidillä ja tyttärellä onkin omat taiteelliset tyylinsä ja näkemyksensä, löydän silti myös Aino Louhen kuvituksista samanlaista viehätystä, jota koen hänen äitinsä töissä olevan. Aino Louhen piirrokset ovat äkkiseltään aika simppeleitä, mutta niistä välittyy paljon tunnetta.
 
Itseäni tässä sarjakuvaromaanissa puhutteli erityisesti lapsuuden ihmissuhteita kuvaava osuus. Jotenkin se tuntui niin tutulta ja ihon alle menevältä. Itselläni ei ollut alakoulun ekoilla luokilla juurikaan kavereita. Hengailin yleensä aina sen kanssa, jonka paras kaveri oli poissa koulusta, tai pyörin kolmantena pyöränä mukana - ja nimen omaan kolmas pyörä tunsin olevani. Siksi sarjakuvan tytön pelko ystävyydessä hylätyksi tulemisesta ja yksinäisyydestä kouraisee. Tämä on kuitenkin myös kokonaisuutena sellainen, että tiettyyn kohtiin haluaa palata uudelleen tarkkailemaan tulkitsemaan kuvaa ja tekstiä.
 
Mielikuvitustyttö on Aino Louhen ensimmäinen sarjakuvaromaani ja ainakin minä jään odottamaan niitä lisää.

torstai 4. heinäkuuta 2019

Kesäkuun luetut ja puolivuotiskatsaus kirjavuoteen 2019

 Kesäkuun luetut

Kesäkuussa musta tuntui aika usein, että en ehdi mitään. En ehdi lukea haluamiani kirjoja, tehdä mitään kivoja kesäjuttuja, liikkua tai palautua arjesta. Siksi olenkin hämmästynyt siitä, että kesäkuussa ehdin lopulta lukemaan 9 kirjaa (joista toki kaksi on sarjakuvia). Missä välissä sen tein? Musta nimittäin tuntui siltä, että tenttikirjat söi kaiken ajan mitä töiltä jäi. Luin nimittäin kesäkuussa muun lisäksi myös 3 tenttikirjaa, sillä kävin viime viikolla tekemässä vapaavalintaisiin opintoihini liittyvän tentin. Suoraan sanottuna pelkään, että en päässyt siitä läpi, mutta odotan edelleen tuloksia. Siksi olenkin nyt luopunut ajatuksesta, että suorittaisin kesällä toisenkin kirjatentin. Jätän sen syksyyn, vaikka aionkin kesällä jo aloitella siihen lukemista.

Kesäkuussa lopulta ehdin tekemään myös kivoja asioita, kuten käymään uimassa, hengailemaan kavereiden kanssa ja juhlimaan äitin 50-vuotissynttäreitä juhannuksena. Valmistelutouhut tenttistressin ohessa ei tosin olleet kovin kivoja. Mutta oli kiva tavata sellaisiakin sukulaisia, joita en ollut nähnyt kunnolla oikein koskaan. Herkkuja tuli kyllä syötyä niin, että tuntuu vieläkin turvottavan.. 😅 Viime viikonloppuna kävin myös tutustumassa itselleni vieraaseen kirjastoon, mikä on aina kiinnostavaa. Yksi kesän tavoitteistani onkin, että kävisin tutustumassa muutamaan lähialueen kirjastoon.

Museolla.
Kesäkuussa luin siis 9 kirjaa plus tenttikirjat. Omia valintojani olivat:

Ruth Ware: Nainen hytissä 10
Kaari Utrio: Kirstin
Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus
Anna-Leena Härkönen: Juhannusvieras (uusintaluku)
Anna Karhunen ja Tiia Rantanen: Kaverin puolesta kyselen
Katja Kallio: Yön kantaja 

Koska heinäkuussa en aio lukea niin paljon tenttikirjoja, niin pääsen nauttimaan vapaammasta lukemisesta. Parin viikon päästä koittaa myös odotettu kesäloma, joka on ensimmäistä kertaa 4 viikkoa. Se tuntuu tällä hetkellä niin uskomattomalta ajatukselta, että en oikein tiedä miten osaan niin pitkään ollakaan poissa töistä! Vähän suunnitelmia olenkin jo tehnyt ja instan puolella niistä varmaan ajantasaisesti kerronkin, jos jotain jopa onnistun toteuttamaan.

Puolivuotiskatsaus kirjavuoteen 2019

Olen nähnyt etenkin instan puolella puolivuotiskatsauksia kuluvaan lukuvuoteen, joten halusin itsekin tutkailla tähän mennessä lukemiani kirjoja tilastollisesta näkökulmasta. Suuria yllätyksiä ei eteen tullut, joskin lukemieni kirjojan määrä vähän yllätti, vaikka olenkin aina kuukauden luettuja summatessani tiedostanut lukeneeni ahkerasti.

Tähän mennessä olen vuonna 2019 lukenut 56 kirjaa, joista
- 4 on ollut tenttikirjaa
- 20 äänikirjaa (äänikirjojen osuus lukemieni kirjojen joukossa tuntuukin olevan kasvussa)
- 8 tietokirjaa (luku ei sisällä tenttikirjoja)
- 44 kaunokirjallista teosta

Kertomakirjallisuudessa on ollut kivasti edustettuna eri genrejä, joitain runsaammin ja joitain vain yhden kirjan verran. On sekin kuitenkin jotain ja vaihtelu virkistää ja myös avartaa. Lukemiani genrejä oat olleet historia, viihde (sis. romantiikka), dekkarit ja jännitys (joiden kulutus on noussut etenkin tarjolla olevien äänikirjojen myötä), scifi ja fantasia. Moni kirja on ollut sellaisia, että niitä ei oikein voi mihinkään genreen edes lokeroida, eikä tarvitsekaan voida.

Lukuhaasteiden tilanne on seuraavanlainen
- klassikkohaaste tammikuussa: 1 kirja (heinäkuussa tulee toinen klassikkohaaste, johon osallistun)
- Seinäjoen kirjaston nojatuolimatkailuhaaste: 11 kirjaa (en ehtinyt kesäkuussa lukea siihen mitään, mutta heinäkuussa aion korjata asian)
- Montgomery-haaste: 0 (klassikkohaasteeseen aion lukea Montgomerya, joten saan kolme kärpästä yhdellä iskulla, kun saan samalla myös uuden maan nojatuolimatkailtua)

Tähän mennessä vuoden parhaiden kirjojen joukosta helpommin tulee mieleen Michelle Obaman upea omaelämäkerrallinen teos Minun tarinani. Myös Kathryn Stockettin Piiat on jäänyt mieleeni voimakkaasti. Onnistuin kuin vahingossa listaamaan top10 luetut, kun selailin blogiani, mutta nyt kun tarkemmin mietin, niin top-listalle voisi nostaa vaikka mitä muutakin. Siksi en alakaan niitä tähän listaamaan. Aina ei edes huomaa heti kirjan luettuaan, että se piirtyy mieleen tai siitä kehkeytyy ajan oloon itselle vielä todellinen helmi. Siksi paremmuusjärjestykseen laittaminen tuntuukin hieman hölmöltä ajatukselta tässä vaiheessa, vaikka joitain erityissuosikkeja voikin esiin nostaa helposti.

Tästä on hyvä jatkaa vuoden toista puolikasta uusien maailmojen parissa. Toivottavasti siitä tulee yhtä antoisa ja onnistunut kuin tästä ekasta puolikkaasta. Lukuiloa kaikille!