maanantai 5. joulukuuta 2016

Nainen, jonka nimi on Nathalie

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie
268 s., Gummerus 2011
alkup. La Délicatesse, 2009
suom. Pirjo Thorel
 
Mainitsin jo Onnen koukuista kirjoittaessani, että minulla on kesken myös jokin muu ranskalainen kirja, jonka olin ajatellut kirjallisuuspiiriimme lukea, mutta en sitten ehtinytkään. Se toinen kirja on David Foenkinosin Nainen, jonka nimi on Nathalie. Olen nähnyt samannimisen elokuvan aikaisemmin ja pääpiirteissäni muistin sen tapahtumat. Loppuratkaisu oli kuitenkin hämärtynyt ja hyvä niin, sillä sen lukemisesta tuli jotenkin kotoisa tai tuttu olo, vaikka samalla luin sen kuin uutta asiaa.
 
Nathalie on nuori nainen, jonka elämä tuntuu sujuvan upeasti. Hän on tavannut jo nuorena tulevan aviomiehensä Francoisin, joka vain yhtenä päivänä päätti olla erityisen spontaani ja alkoi jutella kiinnostavalta vaikuttavalle naiselle - siis Nathalielle. Parin suhde on onnea, auvoa ja intohimoa. Nathalie menestyy myös opinnoissaan ja valmistuttuaan hän pääsee töihin ruotsalaiseen firmaan, jossa hänen uransa osoittautuu nousujohteiseksi. Kaiken onnen kuitenkin romuttaa yksi sunnuntaipäivä, jolloin kumpikin uppoutui omaan mieliharrastukseensa: Nathalie lukemiseen ja Francois juoksemiseen. Tuona tavallisena sunnuntaina Francois sai surmansa kesken juoksulenkin sattuneessa onnettomuudessa eikä Nathalien maailmassa mikään enää ole kohdallaan.
 
Elämä kuitenkin kantaa näennäisesti, sillä lopulta Nathalie palaa töihin. Siellä häntä on vastassa empaattisten työtovereiden joukko, joista erityisesti johtaja Charles on pyrkinyt koko ajan osoittamaan Nathalielle ystävällisyyttä ja ymmärtämystä. Charles ei kuitenkaan ymmärrä Nathalien erikoislaatuista luonnetta ja suuren menetyksen jättämiä arpia. Toisin on mitättömän oloisen ruotsalaistaustaisen Markuksen laita. Sitkeästi ja empatialla Markus ryhtyy tekemään tuttavuutta esimiehensä (tai tässä tapauksessa esinaisensa) kanssa, kun tämä on ensin yllättävässä puuskassa suudellut häntä ja sitten unohtanut koko jutun.
 
Nainen, jonka nimi on Nathalie on jotenkin sykäyksittäin etenevä teos, jonka juonenkäänteissä on kuitenkin helppo pysyä mukana. Teksti tuntui myös sujuvalta luettavalta ja lukeminen maistui muutenkin, vaikka mielestäni tämä ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen mukaansatempaava teos. Nathalien tarina on kuitenkin sen verran kiinnostava, että kirja oli luettava loppuun. Tässä teoksessa on myös paljon kiinnostavia huomioita paitsi sattuman vaikutuksesta tapahtumien saamiin käänteisiin niin myös ihmissuhteista, surusta ja jos ei ihan sielunkumppanuudesta niin ainakin toisen ymmärtämisestä ja empatiasta.
 
♠♠♠♠

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Marraskuun luetut

Niin vain meni marraskuukin ja minun osaltani se kului melko jouluisissa fiiliksissä: joulumusiikki soi, kodissa on alkanut näkyä joulun merkit, joulukorttipaja on ollut ahkerassa toiminnassa ja sukkapuikot kilkattavat vinhaa vauhtia, jotta kaikki olisi jouluksi valmista. Olen hakenut - ja saanut - inspiraatiota joulukirjoista ja joitain jouluisia reseptejä siis jo kokeillut. Ihan en ole vielä päästänyt joulumieltäni valloilleen ja esimerkiksi piparit on vielä leipomatta ja lanttulaatikko tekemättä. Olen hienoisella kauhulla alkanut laskeskella, että jouluun on enää kolme viikkoa. En tiedä onnistunko tässä vielä kehittämään itselleni joulustressin, mutta toivottavasti niin ei käy! Jos valmistelut ovat jo näinkin hyvässä mallissa, niin ei pitäisi olla stressiä, mutta mistä sitä ikinä tietää.

Olen toki tehnyt ja ajatellut paljon muutakin kuin jouluun liittyviä asioita. Marraskuussa olin viikon verran lomalla ja käytin kyllä silloin aikaa lukemiseen oikein sydämeni halusta. Oli niin mahtavaa aamulla vaan ottaa kirja käteen eikä kääntää auton keulaa kohti työpaikkaa. Vaikka viihdyinkin työssäni ja työpaikallani todella hyvin, teki loma todella terää. 

Marraskuun lukukuuni oli jokseenkin leimallisesti lyhyiden kirjojen kuukausi, sillä suurin osa lukemistani kirjoista oli pieniä kirjoja. Jouluiset kirjat näkyvät luettujen listallani selkeästi edustettuina, mutta erityisen merkittävää on mielestäni se, että luin peräti kolme ulkomaista kirjaa. Toisinaan on aikoja, jolloin luen hädintuskin yhden käännöskirjan tai en sitäkään, joten tuo luku on minulle suuri. Marraskuun suurin yllättäjä oli Coelhon Vakooja, johon tartuin kirjailijaa kohtaan kokemistani ennakkoluuloista huolimatta. Lukunautintoa tarjosi myös Kähkösen Tankkien kesä, mutta mieleenpainuvin kirja marraskuulta oli kuitenkin tietokirja Sodan särkemä arki.

Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen: Kummajaisten kylän salaperäinen syksy
Kaari Utrio: Saippuaprinsessa
Anssi Männistö ja Ville Kivimäki: Sodan särkemä arki
Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä
James Bowen: Bobin joulu
Paulo Coelho: Vakooja
Olga Temonen: Olgan joulu
Gregoire Delacourt: Onnen koukkuja
Päivi Lukkarila: Koitetaan kestää, Nanna

Uusi lukukuu on lähtenyt jo ihan mukavasti käyntiin ja pari kirjaa odottaa jo vuoroaan päästä blogin puolelle. Niistä kirjoitan kuitenkin jonakin toisena päivänä, sillä ulkona on tuiskuttanut tänään koko päivän lunta ja aion suunnata seuraavaksi tekemään lumityöt. Lämpömittari tosin näyttää jo nollaa, joten ihana jouluinen lumimaisema saattaa taas pian kääntyä kurakoksi. Vaan ei anneta sellaisten pikkuseikkojen latistaa joulufiilistä! 

lauantai 3. joulukuuta 2016

Koitetaan kestää, Nanna

Päivi Lukkarila: Koitetaan kestää, Nanna
194 s., Karisto 2007
kansi: Sakari Tiikkaja
 
Kirjoitan nyt vielä näin joulukuun puolella yhdestä kirjasta, josta en marraskuussa ehtinyt kirjoittaa. Kyseessä on Päivi Lukkarilan ihana nuortenkirja Koitetaan kestää, Nanna, jonka olen lukenut yläasteikäisenä ensimmäisen kerran. Nyt luin sen uudelleen kirjavinkkausta varten ja ihan sama lukufiilis valtasi minut kuin silloin yläastelaisenakin.
 
Nanna on seiskaluokkalainen tyttö, joka muuttaa äitinsä ja veljensä kanssa Tampereelta Pohjanmaan lakeuksille punaiseen torppaan. Nanna törmää uudessa kotipaikassaan moniin ennakkoluuloihin, jotka tiivistyvät pitkälti uuden luokkakaverin esittämään kysymykseen "Ookkos sää niitä hippiä, jokka on muuttanu sinne jokivartehen?". Kysymyksiä ja uteliaisuutta herättää siis paitsi asumispaikka myös yleinen elämäntyyli. Mielenkiinnon kohteeksi otetaan myös Nannan äidin lesbosuhde, jonka vuoksi Nanna joutuu sietämään ties mitä kaikkia huuteluita välitunneilla. Mutta sitten kuvaan astuu ensimmäinen, joka oikeasti puolustaa Nannaa, eikä se joku ole kuka vaan: kyseessä on koulun suosituimpiin poikiin kuuluva urheilijalupaus Juho.
 
Koitetaan kestää, Nanna on kirjeromaani, jossa päähenkilö kirjoittaa kirjeitä Tampereelle jääneelle Tiina-bestikselleen. Kirjeet vaihtuvat sähköposteiksi, kun torppaan saadaan vihdoin nettiyhteys. Kirjeisiin Nanna purkaa tuntojaan monista asioista ja niistä välittyykin kokonaisvaltainen kuva Nannan elämästä uudessa ympäristössä. Juttua riittää niin uudesta kodista, sen talliin majoitetusta hevosesta ja lampaista, koulusta, uusista kavereista ja tietenkin Juhosta, johon Nanna ihastuu.
 
Mielestäni tämä kirja on tunnelmaltaan jotenkin ihana, vaikka Nannalla onkin vastoinkäymisiäkin. Jotenkin kuitenkin hänen valoisa elämänasenteensa tekee teoksesta mukavan luettavan. Itse koin yläasteikäisenä vahvasti, että tämä tavoittaa kohderyhmäänsä kuuluvan lukijan hyvin ja olen edelleen sitä mieltä. Jouduin kyllä itsekin oikein kunnon lukukoukkuun aloitettuani uusintalukemisen, joten kyllä tämä toimii kymmenisen vuotta sitten yläastetta käyneellekin hyvin... :) Tälle teokselle on olemassa kaksi jatko-osaa, Tyttöystävätesti ja Talliterapiaa, jotka molemmat aion myös lukea uudelleen sopivan hetken koittaessa.
 
♠♠♠♠♠

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Onnen koukkuja

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
163 s., WSOY 2013
alkup. La liste des mes envies, 2012
suom. Leena Leinonen
kansi: Marianna Corrénte
 
Kirjallisuuspiirissämme on nyt syksyn mittaan ollut teemana eri maat. Japanin ja Venäjän jälkeen vuorossa on nyt ranskalainen kirjallisuus ja minä päätin lukea Delacourtin Onnen koukkuja. Sain tästä kirjasta jo viime syksynä kiinnostavan vinkin ja olen siitä lähtien ajatellut tämän joskus lukevani, joten nyt tartuin tuumasta toimeen. Minulla on kesken myös toinen ranskalainen kirja, mutta sitä en enää ehdi lukemaan loppuun huomiseen kokoontumiseen mennessä. Siitä kirjoitan kuitenkin blogiini myöhemmin, nyt on Onnen koukkujen vuoro.
 
Kirja kertoo 47-vuotiaasta Jocelynesta, joka pyörittää omaa käsityötarvikekauppaa ja on tyytyväinen elämäänsä sellaisenaan, kunnes kaiken mullistaa 18 miljoonan euron lottovoitto. Eikä Jocelyne yleensä edes lottoa! Harkitsevainen Jocelyne alkaa pohtia voittamansa rahasumman vaikutuksia, kuten sitä katoaako elämästä ja uusien asioiden hankkimisesta tai matkustelusta hohto, jos aina voi hankkia kaiken heti, eikä hän mene heti nostamaan voittosummaansa tililleen.
 
Jocelyne miettii seesteistä, jo parikymmentä vuotta kestänyttä avioliittoaan Jocelynin kanssa. Hän miettii oman pienen putiikkinsa tuomaa iloa. Ja hän miettii aivoinfarktin saanutta isäänsä, jonka muisti nollaantuu kuuden minuutin välein ja hän kysyy tyttäreltään "kuka sinä olet?". Rahalla ei saa kaikkea, ei esimerkiksi pyyhittyä pois infarktin jälkiä, Jocelyne pohtii. Tuoko raha onnea? Miten häneen suhtauduttaisiin, kun kaikki kuulisivat voitosta? Ja mitä kaikkea hän oikein voisikaan ostaa tai antaa aikuisiksi varttuneille lapsilleen? Jocelyne tekee listoja tarvitsemistaan asioista, niistä asioista jotka hän haluaisi ja niistä jotka ovat ihan hulluja mielitekoja. Jocelynen harkitessa siirtoaan joku muu tekee ratkaisun hänen puolestaan. Kovin hauras on onni.
 
Minä luin tämän kirjan niin kuin kansiliepeessä vinkattiin: tein ensin omat listani samoin otsikoin kuin Jocelyne. Lukemisen jälkeen olisi pitänyt vielä tehdä viimeinen lista, johon ilmeisesti koottaisiin ne asiat, jotka edelleen kokisin kolmelta muulta listalta merkityksellisiksi. En kuitenkaan ryhtynyt tekemään viimeistä listaa, sillä alkuperäisetkin listani olivat hyvin maltillisia ja rationaalisiakin, sillä esimerkiksi hullujen mielitekojen listalle päätyi vain kaksi asiaa. Ilmeisesti kirjan luettuaan lukijan olisi kai tarkoitus alkaa pohtimaan todellisuudessa merkityksellisiä asioita ja jättää raha kokonaan pois mielestä. Minä en alkanut pohtimaan mitään erityistä, joten ehkä en nyt ole hieno ja "mammonan vallasta" vapautunut sielu, mutta pidin tätä teosta kyllä muuten ajatuksia herättävänä ja kiinnostavana. Voin ihan hyvin pohtia elämän merkittäviä asioita muuttamatta mitään kolmella listallani.
 
Onnen koukkuja on nopealukuinen kirja, jossa on kyllä pysähtymisen ja pohtimisenkin paikkoja. Jocelyne vaikuttaa mukavalta naiselta ja hänen pohdintojaan on mielenkiintoista lukea. Jocelynen mukavuus tekee vieläkin ikävämmäksi kestää sen, että joku muu päättää hänen puolestaan ja tahraa kaiken sen, mitä Jocelyne on mielestään vaalinut kalleimpana aarteenaan. Raha on asia joka puhuttaa, joten siinä mielessä tämä oli kiinnostava kirja, joskaan ei mielestäni tuonut mitään uutta näkökulmaa. Vaan eihän aina tarvitsekaan löytää mitään uutta viihtyäkseen silti tarinan parissa.
 
♠♠♠♠

lauantai 26. marraskuuta 2016

Olgan joulu

Olga Temonen: Olgan joulu
145 s., Tammi 2016

Olga Temosen aiemmat ruokakirjat ovat olleet mielestäni kiinnostavia, mutta erityisen suurella mielenkiinnolla suhtauduin nyt tähän Olgan jouluun, joka on kyllä yksi eniten odottamistani uutuuskirjoista. Olgan joulu sisältää jos jonkinlaisia reseptejä pikkujouluihin ja joulupöytään. Olen itse asiassa inspiroitunut tästä kirjasta todella paljon ja testannutkin jo peräti neljää ohjetta!

Olga perheineen noudattaa kasvisruokavaliota ja tässä kirjassa onkin paljon kasvissyöjille sopivia ohjeita, mutta on tässä mukana Olgan lapsuudesta tuttu joululampaankin resepti, jos joku uutta ideaa joulun liharuokiin kaipaa. Minä tutkin tätä kirjaa todella suurella mielenkiinnolla, sillä kasvisruoka ja uudet ideat sen valmistamiseen kiinnostavat minua kovasti. Löysinkin monta reseptiä, joita haluan ehdottomasti testata - ja osaa olenkin jo ehtinyt kokeilemaan. Mielestäni tämän kirjan ohjeissa oli yleisesti ottaen paljon sellaisia ruokia, joita voi hyvin valmistaa muulloinkin kuin joulunaikaan.

Olgan joulu on houkuttelevasti kuvitettu teos ja joidenkin ohjeiden kohdalla kuva oli alunperin syy pysähtyä tutkimaan reseptiä tarkemmin. Kokonaisuus on siis visuaalisesti hieno, mutta kyllä vain sisältökin toimii, sillä kokeilemani reseptit olivat selkeitä ja lopputulos pääsääntöisesti minulle mieluinen. Senpä vuoksi varmaan olenkin niin innokas jatkamaan kokeilujani Olgan reseptien parissa ja aion kokeilla vielä jossain vaiheessa ainakin punajuuri-aurajuustotaateleita ja soija-punajuurivartaita. Punajuuriruoat ovat minulle yleensä hyvin mieluisia, joten odotan näiden testaamista mielenkiinnolla.

Ensimmäiseksi kokeilin tästä kirjasta valmistaa imellettyä perunalaatikkoa, mutta koska ennen uuniin laittamista "massa" ei maistunut mielestäni siltä miltä perunalaatikon pitää, lisäsin mausteita roimalla kädellä. Perunalaatikko on minulle joulupöydän tärkein ruoka ja äidin tekemänä se on kaikkein parasta, mutta ei tämä Olgan (tai oikeastaan Tuukan) perunalaatikkokaan huonoa ollut, kun sitä vähän tuunasi. Lisäksi tein pikanäkkäreitä, joiden tekeminen oli tosi simppeliä ja niitä oli mukava rouskutella glögin kanssa. Glöginkin ohje löytyi tästä kirjasta, siinä pohjana käytetään mustaherukkamehua ja lisätään ihania joulumausteita sekaan. Viimeisimpänä kokeilin ihanaa puolukkakakkua ja sitä tulen kyllä tekemään toistekin, sillä se oli todella hyvää ja ohjekin ihan helppo. Tarjosin sitä kahvivierailleni ja hekin pitivät siitä.

Olgan joulu on mielestäni tämän syksyn kiinnostavin joulukirja ja suosittelen todella tähän tutustumista. Vaikka ulkona sataakin kaatamalla vettä ja räntää ja on ankean harmaata, niin tämä kirja tuo joulumieltä ja inspiroi kokeilemaan uutta!

perjantai 25. marraskuuta 2016

Vakooja

Paulo Coelho: Vakooja
190 s., Bazar 2016
alkup. A Espiã, 2016
suom. Jarna Piippo ja Sanna Pernu

Paulo Coelho on kirjailija, josta minulle on kehkeytynyt vanhoja mielipiteitä kahden kirjan perusteella. Yksinkertaistaen voin sanoa, että noiden kahden kirjan (Veronika päättää kuolla ja Alkemisti) perusteella olen tullut siihen tulokseen, että Coelho on liian filosofista ja taiteellista kirjallisuutta minulle. Nyt kuitenkin Coelhon tuorein teos Vakooja herätti aiheensa puolesta mielenkiintoni ja päätin lukea kirjan ja yrittää sulkea pois aikaisemmat mielipiteeni Coelhosta. Tsemppiä sain Järjellä ja tunteella ja Ullan luetut kirjat -blogeista, joissa kummassakin todettiin, että tämä ei ole tyypillisintä Coelhoa - mikä helpotus minulle!

Vakooja kertoo Mata Harista (1876-1917), joka oli oikealta nimeltään Margaretha Zelle. Olin kuullut aikaisemmmin nimen Mata Hari, mutta minulla ei ollut oikeastaan mitään käsitystä kuka hän oli naisiaan. Paulo Coelho on kirjoittanut hänen tarinansa kaunokirjalliseen muotoon ja korostaa, että tämä teos ei yritä olla Mata Harin elämäkerta. Teosta kirjoittaessaan Coelho on siis käyttänyt kirjailijan vapauksia, mutta mielestäni tästä saa kuitenkin hyvän käsityksen siitä millainen nainen Mata Hari oli tai millaisena hänet ainakin nähtiin.

Mata Hari oli vapaa nainen, joka teki mitä tahtoi ja eli häpeämättömän loistokkaasti varakkaiden rakastajiensa turvin. Hänellä oli suhteita arvostettuihin henkilöihin, joskaan ei järin julkisesti. Tunnetuksi hän tuli rohkeista tanssiesityksistään, joita voisi kuvailla striptease-esitysten edeltäjiksi. Mata Hari janosi huomiota ja teki itsestään numeron, mikä koitui lopulta hänelle tappioksi. Häntä syytettiin vakoilusta vihollisen hyväksi ja lopulta tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta Ranskassa ensimmäisen maailmansodan aikaan. 

Mutta miten Margaretha Zellestä tuli Mata Hari, joka herätti jos jonkinlaisia tunteita? Ja kuka Mata Hari oikein loppujen lopuksi oli? Näistä asioista Coelho esittää tulkintansa tässä teoksessa, joka osoittautui hyvin mielenkiintoiseksi. Teos oli mielestäni sujuvalukuinen ja tiivis paketti, jonka päähenkilö piirtyi vahvasti esiin. Olen tyytyväinen siihen, että luin minua kiinnostavan kirjan, vaikka kirjailijasta en erityisemmin pidäkään. Tässä kirjassa todella ei ollut niin paljon filosofista pohdintaa ja muuta taiteellista vääntöä, josta en ole miehen tuotannossa pitänyt. Siksi uskallankin suositella tätä niillekin, joita Coelho ei ole aikaisemmin oikein miellyttänyt.

♠♠♠♠