Siipirikko

Kristiina Vuori: Siipirikko

14 cd-levyä, 16 h 13 min.

Tammi ja Silecio 2013

kannen kuvat: Elisa de Valdez / Corbis, SKOY ja Getty Images

grafiikka: Markko Taina

lukija: Kaija Pakarinen

 

Jokin tovi sitten mietin minkä äänikirjan kuuntelisin seuraavaksi. En oikein tiennyt minkä tyyppistä äänikirjaa olisin halunnut kuunnella, mutta koska historia genrenä toimii minulle yleensä hyvin, päädyin valitsemaan Kristiina Vuoren Siipirikon. Se osoittautui hyvin mukaansatempaavaksi äänikirjaksi, jota kuunteli oikein mielellään.

 

Siipirikko sijoittuu 1100-luvulle ja sen päähenkilönä nähdään lapsena orjaksi Karjalaan kaapattu Selja. Ahtilassa orjana oleva Selja on sinänsä onnekas, että hän sentään selvisi raskaasta matkasta hengissä vaikkakin elämään orjuudessa. Huonommin kävi hänen kaimalleen, joka menehtyi matkalla. Peruuttamattomasti näiden kahden toisilleen lähes tuntemattomaksi jääneen nuoren tytön tarinat kuitenkin kietoutuvat toisiinsa, kun Selja huomaa mahdollisuuden päästä pois orjuuden ikeestä. Metsästyslinnuistaan tunnettu Ahtila nimittäin saa vieraakseen ritari Aijon miehineen, ja heidän on määrä neuvotella kaupat Seljan kouluttamasta Priimus-kotkasta. Aijo ottaisi mieluusti mukaansa jotain muutakin kuin kotkan, mutta paljon tapahtuu ennen kuin mies palaa Seljan elämään.

 

Siipirikko on mukaansatempaava kirja, mutta paikoitellen juoni tuntuu hieman junnaavan ja sitten taas mennään vauhdilla eteenpäin. Mielenkiinto pysyy kuitenkin onneksi hyvin yllä, sillä halusin tietää miten Seljan loppujen lopuksi käy ja pääseekö hän koskaan viettämään rauhallista ja turvallista elämää ilman jatkuvaa painostavaa uhkan tunnetta. Kiinnostavien, vaikkakin välillä hieman epäuskottavien, juonenkäänteiden kehittelyssä Vuori on elementissään ja tarinasta kehkeytyy lähestulkoon seikkailu, jossa punnitaan erilaisten tekojen oikeutusta ja moraalista puolta.

 

♠♠♠♠

Tavoitteesta tavaksi

Anu Kangasniemi: Tavoitteesta tavaksi - Tietoisesti kohti terveyttä ja hyvinvointia

135 s., Kirjapaja 2017

kansi: Maria Appelberg

 

Tavallisesti aina kun syksy alkaa antaa ensimmäisiä merkkejä itsestään, minua alkaa kiinnostaa enemmän terveysasioita käsittelevä kirjallisuus ja lehtiartikkelit. Anu Kangasniemen uutuusteos Tavoitteesta tavaksi houkutteli pirteällä kannellaan, joten päätin kokeilla millainen tämä kirja mahtaisi olla.

 

Tavoitteesta tavaksi on kokonaisuus, jossa on mukana niin tositarinoita monenlaisista elämäntilanteista, faktoihin pohjautuvia selityksiä sille miksi ihminen toimii siten kuin toimii, vinkkejä siitä miten omaa tilannettaan voi muuttaa ja saavuttaa tavoitteensa sekä metaforia ja pohdintoja, joiden avulla voi työstää tilannettaan. Pohdintatehtävien tarkoituksena on tukea tavoitettaan kohti pyrkiviä ja laittaa heidät todella miettimään totuttuja tapoja ja niiden muuttamista.

 

Jos haluat lukea jonkin nopealukuisen kirjan, jossa on helppoja täsmäniksejä karkinsyönnin lopettamiseen tai liikunnan lisäämiseen, on tämä väärä kirja. Kuten Anu Kangasniemi loppusanoissaan toteaa, ei tämä kirja ole mikään helposti lukaistava teos, vaan pikemminkin harjoitus- tai opaskirja pitkällä matkalla. Tätä kirjaa ei minun kokemukseni mukaan voi lukea kovin nopeasti, koska tässä on niin valtavasti sisältöä. Mitään täsmävinkkejä tässä ei myöskään ole, vaan teos pyrkii tukemaan muutoksen todellisessa sisäistämisessä niin että tavoitteesta todella tulee tapa.

 

Täytyy myöntää, että minulle tämä kirja ei ihan valtavasti mitään antanut. En aina jaksanut keskittyä metaforiin ja pohdintoihin, vaikka niiden anti olisi varmasti sinänsä voinut olla melko mielenkiintoista. Tämä oli varmaan minulle hieman väärä lukuvalinta, sillä elämäntavoissani ei oikeastaan ole mitään sellaista, jota pitäisi aktiivisesti pyrkiä muuttamaan.

Heinäkuun luetut ja muita kuulumisia

Heinäkuu meni vauhdilla ja aikani kului pitkälti muuttopuuhissa. Muuttamisessa on aina oma urakkansa, mutta kun muuttaa liki kuuden vuoden asumisen jälkeen huomattavasti pienempään asuntoon, on urakka melkoinen. Jouduin karsimaan tavaroitani jonkin verran, mutta kaiken olennaisen sain helposti mahtumaan uuteen kotiini. Onneksi sain avaimet jo hyvissä ajoin heinäkuulla, niin pääsin tuomaan ensimmäisiä tavaroita ja laittamaan niitä paikoilleen. Viihdyn täällä jo nyt todella hyvin ja kissatkin tuntuvat ottaneen uuden kämpän kodikseen hyvin, joten meillä on nyt ihan mahtavat oltavat.

Pakkaamisen, purkamisen ja siivoamisen ohella ehdin lukemaan yllättävän paljon, vaikka loppukuusta tahti hidastui huomattavasti muuton lähtiessä todenteolla käyntiin. Pääsin blogini kanssa heinäkuussa ensimmäistä kertaa oikein lehden palstoillekin, kun paikallislehden toimittaja otti yhteyttä ja halusi tehdä jutun blogistani. Aikaisemmin olen pitänyt blogistani melko matalaa profiilia, vaikka en ole harrastustani toki mitenkään salannutkaan: en ole sitä vain tuonut kauheasti julki. Juttu oli oikein hyvä ja sinä päivänä blogin kävijämäärät kyllä pomppasivat reippaasti ylöspäin. Olen saanut monilta jutun tiimoilta hyvää palautetta blogistani ja se toki lämmittää mieltäni kovasti. :) Kesä on ollut muuton ja rakkaan kissani poismenon johdosta osittain rankkakin, mutta kyllä tällaisia valonpilkahduksiakin on paljon.

Heinäkuussa luin tai kuuntelin kahdeksan kirjaa:

 Zachris Topelius: Linnaisten kartanon viheriä kamari

Mervi Heikkilä: Uppalan kartanon aarre 

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki 

Elena Ferrante: Loistava ystäväni 

Jukka Parkkinen: Karhukirjeitä kesäleiriltä 

Tina Finn: Sankarikoirat 

Leena Lehtolainen: Tuulen puolella 

Anni Swan: Ollin oppivuodet 

Tällä hetkellä minulla on kova lukuvimma, mutta en oikein osaa päättää mitä lukisin. Minulla on lainalla vaikka mitä ja oman hyllyn lukemattomat ja joskus luetutkin kirjat kutsuvat puoleensa. Nytkin on kesken kolme kirjaa ja äänikirja, joten saa nähdä milloin loppujen lopuksi saan jotain luettua loppuun asti. Palaan blogiin toivottavasti piakkoin, kun saan jotain luetuksi. Eläväistä elokuuta kaikille! :)

Klassikkohaaste 5: Ollin oppivuodet

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on täällä taas! Olin päättänyt ottaa tälle vuodelle haasteteemakseni naiskirjailijoiden klassikot, koska viime vuonna keskityin molemmissa haasteissa (tammikuussa ja heinäkuussa) mieskirjailijoiden teoksiin. Minun oli melko vaikea päättää mitä loppujen lopuksi lukisin, mutta päädyin sitten valitsemaan lukulistallani iät ja ajat olleen Anni Swanin nuortenkirjaklassikon Ollin oppivuodet. Heti ensimmäisistä sivuista lähtien tarina lähti kulkemaan hyvin ja sai napatuksi mielenkiintoni, vaikka heti alussa tapahtui kaikenlaista ikävää ja mietin jo haluanko lukeakaan tarinaa niin epäreilun kohtelun saaneesta pojasta. Luin kuitenkin ja viihdyin, vaikka Ollin oppivuosiin mahtui paljon ikäviä asioita.

***

Anni Swan: Ollin oppivuodet

197 s., WSOY 1981, 15. p.

 1. p. 1919

Olli on 9-vuotias kiivasluontoinen mutta kuitenkin kiltti poika, jonka isä on vaikutusvaltainen tehtaanpatruuna ja äiti hieno nainen. Olli päättää karata kotoaan saatuaan mielestään epäreilun rangaistuksen tappelustaan voudin Pentti-pojan kanssa. Uhmakkaalla matkallaan Olli kohtaa Harmaalassa asuvan Kaarle-serkkunsa, jolla on katalat tuumat. Hän onnistu pelottelemaan Ollin taipuvaiseksi lähteä hänen matkassaan aina kauas Tukholmaan asti, ja sinne Olli sitten päätyykin suutarin oppipojaksi. Olli viettää teillä tietymättömillä vuosia, kunnes ainoan ystävänsä Ränni-Pellen avustuksella pääsee karkaamaan merille ja matka jatkuu lopulta myös Suomeen, joskin monta mutkaa on edelleen matkassa.

Anni Swanin teos on klassinen esimerkki teoksesta, jossa oikeus voittaa ja paha saa palkkansa tai ainakin nöyrtyy omatuntonsa soimatessa ja tunnustaa pahat tekonsa. Ollin oppivuodet vaikutti mielestäni aluksi hieman ankealta teokselta, jossa vaikeudet seuraavat toistaan. Kuitenkin tässä teoksessa oli jotain sellaista valoa ja Ollin hahmossa lannistumattomuutta, jotka olivat omiaan tekemään teoksesta kuitenkin mukavan luettavan. Swan kirjoittaa hyvin sujuvaa tekstiä, jossa on helppo pysyä mukana ja joka vie helposti mennessään. Hänen hahmonsa ovat osittain hyvin stereotyyppisiä, kuten suutari Simolin, jossa tiivistyy kaikki ilkeän ihmisen ominaisuudet jo ulkonäöstä lähtien, mutta stereotyyppisyys ei haittaa lainkaan, kun juoni vie mennessään.

Kokonaisuutena pidin tästä teoksesta, jossa kaikki päättyy parhain päin. Tykästyin Anni Swaniin siinä määrin, että aion kyllä lukea lisääkin hänen teoksiaan, kun vain joskus ennätän. Minusta hieman tuntuu, että Anni Swan alkaa vähitellen painua unholaan, mikä on tämän kirjan luettuani mielestäni harmillista. Tämän teoksen perusteella hän tuntuu kirjoittavan ikävistäkin asioista viehättävästi, hän osaa rakentaa tiiviiseen pakettiin monenmoisia juonenkäänteitä ja luoda ainakin tässä teoksessa oikean seikkailutarinan henkeä.

Tuulen puolella

Leena Lehtolainen: Tuulen puolella

10 cd-levyä, 10 h 29 min.

BTJ äänikirjat/Tammi 2014

alkup. Tammi 1998

lukija: Krista Putkonen-Örn

Nyt on kuunneltuna/luettuna koko Maria Kallio -sarja! Joskus sarjan parissa aloittaessani en pitänyt todennäköisenä, että koskaan saisin käytyä koko sarjaa läpi, mutta niin siinä vain kävi. Nämä äänikirjat ovat pääsääntöisesti olleet niin hyviä, että niiden kuuntelemiseen on jäänyt lähestulkoon koukkuun, joten hyvin sujuvastihan tämä projekti lopulta meni. Uusi osa on tosin tulollaan, mutta olen senkin jo ennättänyt varaamaan.

Tuulen puolella on kuudes osa Maria Kallio -dekkarisarjaan. Olen kuunnellut sarjan epäjärjestyksessä, mutta se ei ole haitannut lainkaan, etenkään kun osa jutuista on ollut tuttuja jo samannimisestä tv-sarjasta. Tuulen puolellakin oli minulla hyvässä muistissa tv-sarjan vuoksi, mutta se ei haitannut lainkaan äänikirjaa kuunnellessa. 

Maria Kallio palaa äitiyslomaltaan takaisin pestiinsä Espoon poliisin väkivaltajaoksen päälliköksi. Ihan kivuttomasti töihin paluu ei suju, sillä Marian sijaisuutta tehnyt Pertti Ström aiheuttaa mutkia matkaan. Koko jaoksella on kuitenkin kädet niin täynnä töitä, että vähitellen arki lutviintuu ja Ström menettelee siinä sivussa. Jaosta työllistävät ympäristöaktivistien väkivaltaiseksi äitynyt toiminta sekä henkirikokseksi paljastunut kuolemantapaus. Juttu tulee Mariaa lähelle, että viimeisenä viikonloppunaan äitiyslomalla hän on perheineen tutustunut Rödskärin saarella uhriksi päätyneen Juha Merivaaran perheeseen. Juhan velipuoli Mikael Sjöberg kiinnostaa Mariaa hieman liikaakin. Miten Maria pystyy asettumaan täysin ammattimaiseen rooliin työtä tehdessään?

Tuulen puolella on yhtä varmaa laatua kuin muutkin sarjan varhaisemmat osat. Vaikka meri ei ole minulle läheinen maisema ja juonikin oli tuttu, kuuntelin tätä vahvasti veden äärelle sijoittuvaa dekkari tarkkaavaisesti ja mielenkiinnolla. Lehtolainen osaa kuljettaa juonta taitavasti ja hän kuvaa miljöötä elävästi. Myös henkilöhahmojen kuvaus on varmaa, eikä Maria jostain syystä tässä osassa ärsyttänyt minua niin kuin useissa muissa kirjoissa. Mutta jokin siinäkin täytyy olla jujuna, kun Marian herättämästä välillä suurestakin ärsytyksestä huolimatta olen aina jatkanut sarjan parissa. Ehkä voisi sanoa, että Lehtolainen on saanut minut koukkuun.

♠♠♠♠

Sankarikoirat

Tina Finn: Sankarikoirat - Tarinoita poliisikoirien arjesta

144 s., Docendo 2017

kansi: Jarkko Lemetyinen / Katse Design

kannen kuva: Jan Tanskanen

Olen selkeästi kissaihminen, mutta törmätessäni tähän poliisikoirien arjesta kertovaan kirjaan, mielenkiintoni heräsi oitis. Poliisikoirien toiminta on minulle tuttua lähinnä Poliisikoira Rexistä, joten mitään käsitystä koirien käymästä koulutuksesta tai varsinaisista oikeaoppisista työtavoista minulla ei ollut. Tina Finnin teos paikkasi hyvin tietovajeeni ja luin tarinoita mielenkiinnolla. Olisin kuitenkin ehkä halunnut lukea enemmän teoksessa esiteltyjen yksittäisten koirien tarinoista ja niiden tekemistä ansiokkaista työkeikoista kuin koulutusvaiheista.

Sankarikoirissa esitellään 12 erilaisissa työtehtävissä toimivia tai toimineita koiria. Osa koirista toimii partiokoirina ja osalla on erikoistehtäviä, kuten esimerkiksi huumekoirilla ja ruumiskoirilla. Rotujen kirjo on niin ikään yhtä moninainen kuin tehtävienkin: löytyy niin monenmoista paimenkoiraa, noutajaa kuin terrieriäkin. Eläkeikä poliisikoirilla on 10 vuotta, mutta kuten kirjasta käy ilmi, jotkut koirat kaipaavat takaisin työpaikalleen. Yleensä koirat jäävät ohjaajansa perheen luo asumaan myös eläkeiän saavutettuaan.

Tämä teos oli mielestäni sujuvalukuinen ja jopa koirista mitään ymmärtämättömälle mielekästä luettavaa, vaikka esimerkiksi koirien koulutusta tai jalostusta koskevat osiot eivät minua kovin paljoa kiinnostaneet. Eniten minua kiinnosti kirjassa esitellyt valloittavat sankarikoirat, joista osa on jo päässyt ansaitulle eläkkeelle tai jopa siirtynyt sateenkaarisillalle. Oikeastaan minä jopa joissain määrin pelkään isoja koiria, mutta kirjan kuvat ohjaajiensa rinnalla kulkevista paimenkoirista jotenkin liikuttivat minua. Mietin millaiseen vaaraan koirat joskus joutuvatkaan ja välillä saattaa käydä huonostikin. Koirien ohjaajilta vaaditaan kylmähermoisuutta päästää uskolliset työtoverinsa ja asuinkumppaninsa riskialttiitakin tehtäviä suorittamaan. Tämän kirjan luettuani huomasin arvostavani kovasti poliisikoirien ja heidän ohjaajiensa työtä.