Kosken kahta puolta

Jari Järvelä: Kosken kahta puolta

200 s., Tammi 2018

kansi: Markko Taina

Finlandia-ehdokas 2018

 

Myönnän, että Jari Järvelän Kosken kahta puolta olisi todennäköisesti jäänyt minulta lukematta, jos se ei olisi päässyt Finlandia-ehdokaskirjojen joukkoon. En ollut oikeastaan edes tietoinen kyseisen kirjan olemassaolosta ennen sitä. Kirjallisuuspalkinnoista voi tietysti olla montaakin eri mieltä, mutta minua ne kiinnostavat siksi, että niiden kautta voi nousta esiin sellaisia teoksia, joita en muuten noteeraisi. Kosken kahta puolta oli nopealukuinen kirja Jari-pojan kahdesta kesäpäivästä kahdessa eri mummilassa kosken eri puolilla.

 

On vuosi 1977. 7-vuotias Jari viettää kesäpäiviä mummiensa luona. Aino asuu vanhanaikaisessa puutalossa kosken toisella puolella, Sofian koti toisella puolella taas on prameampi. Elämänmeno mummiloissa on erilaista. Koski jakaa kaupungin ja mummit punaisten ja valkoisten puolille. Molemmat olivat lapsia sisällissodan aikaan, mutta siitä huolimatta molempien mieliin iskostui kaksi eri totuutta siitä, kuka oli pahantekijä ja miksi kaikki meni niin kuin meni. Jari on taitava tekeytymään näkymättömäksi ja kuulee siksi paljon sellaista, mitä ei oikeastaan olisi hänen korvilleen tarkoitettu.

 

Kirjailija Jari Järvelä on ammentanut tähän kirjaan aineksia omista lapsuusmuistoistaan sekä sukunsa historiasta. Hänen omat isoäitinsä olivat kirjan Jari-pojan mummien tavoin sisällissodassa eri puolilla ja teoksessa on todellisuuteen pohjaavia yksityiskohtia. Teos on aidosti mielenkiintoinen, mutta jotenkin en silti kunnolla saanut otetta juoneen. Tapahtumat tuntuvat lipuvan ulottumattomiin ja mummien sisällissotakokemukset rakentuvat pala palalta Jarin kuulemista sirpaleisista tarinanpätkistä. Keneenkään ei oikein pääse kiinni, vaikka silti etenkin Aino tuntuu hahmona tarinan kantavalta pilarilta. Tunnelmassa on jotain leppeän kesäpäivän unenomaisuutta, joka saa tuntemaan, ettei mitään oikeastaan tapahdu ja silti takaumien kautta tapahtuu paljonkin.

 

Kosken kahta puolta on ensimmäinen lukemani kirja Järvelän tuotannosta. Pidin teoksen sujuvalukuisuudesta ja hyvästä kielestä, mutta muuten lukukokemus oli mummien tarinoista huolimatta melko mitäänsanomaton. Tunnetilat eivät välittyneet minulle asti kunnolla. Niin ristiriitaista kuin se onkin, olisin kuitenkin lukenut mieluusti lisääkin Ainon ja Sofian lapsuudesta ja nuoruudesta, elämästä ylipäätäänkin. Ehkä se johtuu siitä, miten vaivatonta tätä oli lukea.

 

 ♠♠♠½

Murha maalaisidyllissä

Marie Bengts: Murha maalaisidyllissä

541 s., Bazar 2018

alkup. En sax i hjärtat, 2017

suom. Ulla Lempinen

kansi: Nils Olsson

 

Blogiani pidemmän aikaa seuranneet ovat varmasti jossain yhteydessä kuulleet, että välttelen paksuja kirjoja. Jotenkin vain tuntuu, että en saa niitä koskaan luettua, joten usein en edes yritä. Olen aiemmin lukenut kyllä paksujakin kirjoja, mutta nykyään joskus kriteeri kirjan "hylkäämiselle" on ollut se, että kirja on niin paksu. Huvittavaa sinänsä, että työssäni kirjastossa aina sanon kirjan paksuutta empiville nuorille, että älkää miettikö sitä vaan ajatelkaa kiinnostaako aihe teitä. Marie Bengtsin Murha maalaisidyllissä palautti uskoni siihen, että paksuistakin kirjoista selviää ja vieläpä ihan reipasta vauhtia. Olen tyytyväinen itseeni, että sain pitkästä pitkästä aikaa luettua näin paksun kirjan!

 

Murha maalaisidyllissä on hidastempoinen vuoteen 1957 sijoittuva dekkari, jonka tapahtumapaikka on Enebyssä Smoolannissa. Tukholmalainen vaatesuunnittelija Hannah Lönn matkustaa Enebyhyn auttelemaan Lilly-tätiään, joka on loukannut jalkansa. Hannahin on määrä viettää Enebyssä kaksi viikkoa, mikä tuntuu hänestä raskaalta ajatukselta. On hiostava heinäkuun loppu, maalaisten pienet piirit kiristävät modernin Hannahin hermoja ja Lucky Strike -savukkeita palaa. Sitten kylässä tapahtuu murha. Asta Granqvist löytyy kotoaan räätälinsakset sydämeen survaistuna. Löytäjinä ovat Hannah ja Lilly.

 

Eneby on tyypillinen hieman sisäänpäin lämpiävä maalaiskylä, jossa jokainen kyläläinen tuntee toisensa. On suoranainen ihme, että kenelläkään edes voisi olla mitään salaisuuksia. Vähitellen selviää, että oikeastaan jokaisella kyllä on, osalla isojakin. Murha maalaisidyllissä vilisee hahmoja, joista oli aluksi hieman hankala pysyä kärryillä: mikä perhe olikaan Lönnbladit, Söderlundit, Mattsonit ja Karlssonit? Hahmoja on monta ja heitä pohjustetaan huolella. 

 

Ainakin ensimmäiset 100 sivua käytetään tutustumalla hahmoihin ja miljööseen, vasta sitten alkaa tapahtua. Jokainen kyläläinen tuntuu olevan herttaisen samanmielinen siitä, että murhaaja ei voi olla kukaan kyläläinen. Sitä paitsi kuka nyt edes haluaisi murhata Astan, joka oli niin auttavainen ihminen? Kuin vahingossa Hannah alkaa yhdistellä kuulemiaan asioita ja pohtia rikosta. Paljastuu, että yhdellä jos toisellakin voisi olla motiivi hankkiutua Astasta eroon. Hannahilla on lopulta merkittävä rooli rikoksen selviämisessä.

 

Vaikka Murha maalaisidyllissä on hidastempoinen, ei se silti ole missään vaiheessa mielestäni tylsä. Minä pidin miljööstä, hahmojen persoonallisuudet kiinnostivat ja teos oli kokolailla muutenkin onnistunut. Ajankuva on mielestäni osuvaa ja teoksessa on myös humoristisia sävyjä. Jos kaihtaa raakoja dekkareita, tämä on oivallinen valinta huolimatta siitä, että murha on tehty survaisemalla sakset Granqvistin sydämeen. Jännitys ei missään kohtaan tihene kovinkaan voimakkaasti, mutta silti teoksesta aistii tietyllä tavalla "suljetun piirin" paineen. Mielestäni kansikuva on juonta ajatellen onnistunut ja houkutteleva.

 

Käsittääkseni tämä teos on avausosa Hannah Lönnista kertovalle sarjalle. Jatkossa toivoisin, että kirjailija veisi juonta hieman vikkelämmin eteenpäin ja vähentäisi henkilöhahmoja, jotta lukemisesta tulisi vielä nautittavampaa. Lukukokemus oli tosin nytkin jo mieluisa. Ainoa kummastelemani asia oli Hannahin polttamien savukkeiden määrä ja se, että hän todella poltti käsittelemiensä kankaiden äärellä tehdessään tilaustöitä kyläläisille. Jos jokin haju inhottaa, niin tupakan pinttynyt onka. Kansikuvan raikkaus on noilla hetkillä muisto vain. 

 

♠♠♠♠

 

Tästä kirjasta on kirjoittanut myös Anneli blogissaan Annelin lukuvinkit. Hänen tekstinsä ohessa on hauskasti Hannahinkin himoitsemien vaniljasydänten resepti. Myös Kirjarouvan elämää -blogissa on tutkailtu tätä kirjaa.

 

Kuittaan tällä kirjalla luetuksi Ruotsin Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa 2019.

Nimetön

Jyri Paretskoi: Nimetön

e-äänikirja, 10 h 34 min.

Karisto 2017

lukija: Ville Tiihonen

 

Jyri Paretskoi on tullut tunnetuksi Shell's Angles -nuortenkirjoistaan, joista minäkin kovasti pidän. Vuonna 2017 julkaistiin Paretskoin ensimmäinen aikuisille suunnattu romaani, jota en kuitenkaan tullut lukeneeksi, sillä sen aihe ei tuntunut sellaiselta, jonka parissa viihtyisin. Nimetön kertoo Otso Vaarnasta, joka on syrjähyppynsä seurauksena menettänyt paitsi parisuhteensa ja kotinsa myös vasemman kätensä nimettömän. Kuvittelin teoksen olevan jonkinlainen kriisiytyneen miehen elämänkuvaus, mutta asiaa tarkemmin tarkasteltuani totesin, että kyseessähän on jännityskirja. Kuunteluun siis!

 

Otso Vaarna on ajautunut elämänsä pohjamutiin. Yhden onnettoman ja muistikuviltaan hataraksi jääneen illan seurauksena hän ajautui hotelliin toisen naisen kanssa ja heräsi sieltä ilman vasenta nimetöntään. Rehellisesti Otso Vaarna kertoi puolisolleen Erjalle mitä on tapahtunut. Niin Otso sai hyvästellä nimettömänsä lisäksi kotinsa ja puolisonsa. Siitä pitäen Otso on asunut poliisiystävänsä luona ja synkistellyt. Hän haluaisi löytää naisen, joka tuhosi hänen elämänsä.

 

Teoksessa kuvataan vuoroin Otson ja Saara Turusen elämää. Saara on tunnetun bisnesmiehen vaimo, mutta mies itse on kadonnut vuosi sitten kuin tuhka tuuleen. Poliisi on ymmällään ja ainoa johtolanka on prepaid-numerosta miehelle vähän ennen katoamista tullut puhelinsoitto. Otso saa selville, että sormensa samankaltaisissa olosuhteissa menettäneitä miehiä on muitakin. Alkaa näyttää siltä, että tapahtumilla voisi olla jokin yhteinen side Saaran miehen katoamiseen. Tarina alkaa punoutua melkoiseksi trilleriksi, jonka loppupuoli tuntuu kyllä kieltämättä hyvin mielikuvituksekkaalta. Myös loppuratkaisu yllättää ja saa pohtimaan miten oikein kävi.

 

Ville Tiihonen on äänikirjojen lukijana mielestäni taitava, mutta minun mielessäni hän yhdistyy lähinnä Vares-dekkareihin, joita hän myös on lukenut. Siksi aluksi lähestulkoon odotin koska Jussi Vares mönkii krapulassa jonkin satunnaisen naikkosen lakanoista. Alku oli jotenkin varesmainen muutenkin, mutta pääsin kuin pääsinkin oikealle raiteelle. Nimetön on tarina, joka vie mukanaan. Siinä on yllättäviä käänteitä ja ällöttäviäkin piirteitä, mutta tarina on vetävä ja nokkelasti punottu. Teoksen loppupuolella tapahtumat kuitenkin vyöryvät jotensakin mielikuvituksekkaasti, mutta toisaalta se tehostaa teoksessa esille tulevaa pakkomielteisyyttä ja nurkkaan ajetun henkilön vimmaista yritystä pelastaa itsensä.

♠♠♠♠

Yksi

Sarah Crossan: Yksi

440 s., S&S 2018

alkup. One, 2015

suom. Kaisa Kattelus

 

Lukupiirimme kokoontuu ensimmäistä kertaa tälle vuodella vasta ensi maanantaina, mutta sain lukupiirikirjan luetuksi jo viikonloppuna. Aloitin ja luin teoksen loppuun siis poikkeuksellisen varhaisessa vaiheessa, yleensä kun saatan lukea viimeiset sivut lukupiiripäivän aikana. Lukupiirissämme, joka tosin on alle 2-vuotias, ei ole vielä koskaan käsitelty nuortenkirjaa, joten odotan kokoontumista mielenkiinnolla. Osalta olen jo kuullut kommentteja, että he ovat pitäneet tästä, joten eiköhän tästäkin keskustelua synny. Aihe ainakin on kiinnostava, sillä tässä teoksessa kuvataan siamilaisten kaksosten elämää.

 

Grace ja Tippi ovat kaksoset, jotka ovat kasvaneet yhteen lantiolta. Heillä on erilliset ylävartalot ja omat sisäelimet, mutta lantiosta alaspäin he ovat yhtä. Grace ja Tippi ovat kumpikin omia persooniaan ja he toivoisivatkin, että muut voisivat nähdä heidät yksilöinä, ei vain yhteenliittyneinä kummajaisina. Tuijotuksiin he ovat tottuneet, seuraavathan katseet heitä minne ikinä he menevät, mutta vuosienkaan myötä he eivät sitä kuitenkaan siedä. Miten sellaiseen voisikaan tottua? Siamilaisena kaksosena oleminen ei ole kaksosille niin iso juttu kuin muille. Sisaruus ja yhteenkuuluvuus on vahvaa.

 

Grace ja Tippi ovat suoranainen ihme, jonka elämää lääkärit seuraavat tarkasti säännöllisten tutkimusten avulla. Lääkärikulut ja esimerkiksi erikoisvaatteet nielevät paljon rahaa, ja vaikka perhe on saanut lahjoituksia, on taloudellinen tilanne tiukka. Vanhemmat päättävät laittaa kotiopetuksessa olleet kaksoset tavalliseen kouluun. Ajatus muiden nuorten joukkoon menemisestä herättää ajatuksia, mutta mentävä on.

 

Gracella ja Tippillä on molemmilla ihan tavallisia nuorten haaveita, he haluavat kokea samoja asioita kuin muutkin. Ensin he haluaisivat kuitenkin oikeita ystäviä. Voisiko jopa olla mahdollista rakastua? Yllättäen Grace ja Tippi joutuvat kohtaamaan myös vielä suuremman kysymyksen, sillä heidän on tehtävä valinta, joka voi muuttaa heidän elämäänsä lopullisesti.

 

Yksi on teos, jota luin suurella mielenkiinnolla. Siamilaisten kaksosten elämän kuvaaminen tuntui minusta aidolta, ja loppusanoissa kirjailija toteaakin lukeneensa runsaasti aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Vaikka pidinkin teoksesta, ei se kuitenkaan onnistunut koskettamaan minua erityisesti, vaikka takakannessa teosta koskettavaksi kuvataankin. Minulle tämä oli melko keskiverto nuortenromaani, joka kylläkin erottuu aiheellaan edukseen. Myös teksti on sujuvaa ja helppolukuista, mistä pitää huolen myös sen asemointi hieman runo- tai selkokirjamaisesti.

 

♠♠♠

Saapasnahka-torni: Aleksis Kiven elämänkertomus

Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni - Aleksis Kiven elämänkertomus

272 s., Siltala 2018

graafinen suunnittelu: Mika Tuominen

 

Aleksis Kivi on kansalliskirjailijamme, jota ei hänen aikalaistensa keskuudessa osattu arvostaa. Aleksis Kiven elämä on tähän asti näyttäytynyt minulle ensisijaisesti epäreilun kohtelun ja huonon tuurin sarjana, eikä tuo mielikuva juurikaan tämän Teemu Keskisarjan kirjoittaman uuden Kivi-elämäkerran myötä muuttunut. Mielikuva kuitenkin sai uusia sävyjä, sillä teos osoittaa, että Kivi oli tietyllä tavalla hieman lapsekas, huomion hakuinen ja samalla kuitenkin myös sitä kaihtava, varmasti lähimmilleen välillä myös rasittava persoona. Lisäksi on täysin selvää, että Kivi oli ansioitunut kirjailija, jota syystä tai toisesta aikalaiset eivät osanneet tai välttämättä aina edes halunneet arvostaa.

 

Aleksis Kivi syntyi Nurmijärvellä vuonna 1834 ja kuoli Tuusulassa vuoden viimeisenä päivänä 1872. Kivi ei elänyt pitkää elämää, kuolihan hän vain 38-vuotiaana, mutta hänen elämäänsä mahtui monia isoja käänteitä. Aikaisemmista yhteyksistä kokonaiskuva Kiven elämästä oli tuttua, mutta uutta oli erityisesti Kiven opiskeluvuosien aika ja hänen elämänsä viimeiset ajat, joista osan hän vietti mielisairaalassa. Tästä kirjasta huomaa, että sen on kirjoittanut historioitsija, joka osaa asiansa. Kyseessä on laadukas tietokirja.

 

Lukiessani usein tuli mieleen, että jos Kiveä olisi kohdeltu jotenkin toisin, olisi hänen surullinen kohtalonsa ehkä voitu välttää. Tätä teosta lukiessani sain vaikutelman, että etenkään Seitsemän veljeksen saama tyrmäys ei välttämättä johtunut niinkään itse teoksesta, vaan pikemminkin arvostelijoiden halusta iskeä tikarilla teoksen kustantanutta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa jäsenineen. Harmi vain, että herkkä ja terveydeltään heikko Kivi joutui siitä sijaiskärsijäksi.

 

Kiven elämä oli alituista rahapulaa ja velkoja vähän joka suuntaan. Myös alkoholi maistui, joten ihmekös tuo, jos pieni kirjailijan tienesti ei riittänyt oikein mihinkään. Kiven jatkuva avuntarve oli varmasti lähimmille rasite enkä lainkaan ihmettele, jos vastaanottajat olisivat joutuneet hieman hillitsemään itseään, kun saivat jälleen anelevan kirjeen häneltä. Teoksen lähteistössä on käytetty Kiven säilynyttä kirjeenvaihtoa, josta on otettu mukaan myös suoria lainauksia. Ne antavat lisää väriä ja luovat kaunistelemattoman kuvan miehestä, joka oli taitava sanankäyttäjä, mutta joissain asioissa niin hukassa kuin olla voi. Oman sävynsä teokseen tuo myös lähteet, jotka sisältävät Kiven läheisten muisteluksia hänestä. Kokonaiskuvasta muodostuu selkeä ja kattava.

Vaikka Aleksis Kiven elämäntarina itsessäänkin kiinnostaa, merkittävänä lisäpontena tähän kirjaan tarttumiselle oli se, että tämän on kirjoittanut Teemu Keskisarja. Olen aikaisemmin lukenut yhden Keskisarjan kirjoista ja muutenkin törmännyt hänen nimeensä muissa kirjallisissa yhteyksissä, joten tiesin, että hän osaa kirjoittaa kiinnostavasti ja nasevasti. Tästä on tomuinen historia kaukana!

Uusi vuosi, uudet haasteet

Uusi vuosi on tuonut tullessaan piristystä kirjallisuusintoon, sillä olen lukenut poikkeuksellisen ahkerasti. Blogin liittyminen instagramiin on myös piristänyt, sillä koen nyt olevani vahvemmin mukana kirjajutuissa. Olen myös löytänyt peräti kolme haastetta, joihin aion innokkaasti tarttua vuonna 2019! Viime vuosina olen pyrkinyt jättämään haasteet melko pitkälti pois, koska lukemisestani tulee helposti liian suunnitelmallista, mikä puolestaan himmentää lukuiloa. Nyt menen kuitenkin rohkeasti ja rennoin ottein uusiin haasteisiin.

Ihan ensimmäiseksi mainittakoon, että aion tänäkin vuonna osallistua kumpaankin Kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen, joista ensimmäisen h-hetki on 31.1. ja jälkimmäisen 31.7. Kirjabloggaajien klassikkohaaste on jo muutaman vuoden ajan ollut ainoa haaste, johon olen ottanut osaa. Nuorempana luin paljonkin klassikoita, mutta nyt uutuudet ja nykykirjallisuus yleensä vievät sen verran paljon aikaa, että klassikot ovat jääneet paitsioon. Siksi tämä haaste on tarpeellinen minulle, sillä se varmistaa, että todella tartun vuoden aikana myös klassikoihin.

Lukemistoni keskittyy melko vahvasti kotimaisiin kirjailijoihin, ja käännöskirjallisuuteen tartun aniharvoin, vaikka se ei olekaan tietoinen valinta. Jotenkin vain aina ajaudun valitsemaan ja varailemaan kotimaisten kirjailijoiden teoksia, vaikka yleensä kyllä olen tykännyt "piipahtaa ulkomailla". Vuonna 2019 aion piipahdella ulkomailla enemmänkin, sillä Seinäjoen kaupunginkirjasto on  julkaissut alkaneelle vuodelle lukuhaasteen, jossa nojatuolimatkaillaan pitkin maailmaa. Haasteen tarkoituksena on lukea kirjoja 25 eri maasta. Matkustaa voi myös äänikirjojen avulla. Haastekohdan suorittamiseksi täytyy siis lukea vaikkapa saksalaisen kirjailijan teos tai Saksaan sijoittuva teos. Myös Suomi lasketaan mukaan. Tässä haasteessa on minulle todellakin tavoitetta ja olen jo melko varma, että en onnistu lukemaan kirjaa noin monesta eri maasta, mutta aion ainakin yrittää. "Suomen" sain juuri luettua, siitä lisää lähipäivinä.

Kolmas haaste, johon aion osallistua, on Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin Annan ideoima. Annan suosikkikirjailija on L.M. Montgomery, jonka esikoisteoksen Annan nuoruusvuodet julkaisusta tuli viime vuonna kuluneeksi 110 vuotta. Ideoimassaan haasteessa bloggaaja-Anna tahtoo kunnioittaa lempikirjailijansa arvoa Montgomery-lukuhaasteella, joka päättyy 30.11.2019. Minulla on Montgomeryt monista aikeista huolimatta edelleen lukematta, joten aion osallistua haasteeseen ja paikata tätä aukkoa sivistyksessäni ainakin yhden kirjan verran, mikä onkin vähimmäisvaatimus haasteeseen osallistumiseksi. Hauska sattuma on, että löysin ihan hiljattain vaihtopisteeltä ihanan vanhan painoksen yhdestä Runotyttö-kirjasta. Aionkin lukea haasteeseen ainakin ensimmäisen Runotyttö-kirjan, ja kuka ties pääsen myös vaihtopistelöytöni pariin.