Helsingin alla

Maria Turtschaninoff: Helsingin alla

Tammen äänikirja 2022, alkup. 2012

alkup. Underfors

suom. Marja Kyrö

lukijana Sanna Majuri

Olen vuosien varrella lukenut tai kuunnellut Maria Turtschaninoffin koko suomennetun tuotannon eli käytännössä voi sanoa, että koko tuotannon. Olen pitänyt niistä kovasti ja lumoutunut hänen luomistaan fantasiamaailmoista, mutta tätä taustaa vasten Helsingin alla oli hienoinen pettymys. En oikein edes tiedä mistä kiikasti, mutta jotenkin tämä ei nyt vain lähtenyt samalla lailla kuin suurin osa hänen muista kirjoistaan.

Alva on teini-ikäinen tyttö, josta on aina tuntunut hieman siltä, että hän ei ole kuin muut. Hän viihtyy varjoissa mahdollisimman näkymättömänä ja hänellä on sisäsyntyinen tarve kontrolloida ympäristöään pysymällä alati valppaana ja tietoisena niin tilasta kuin ihmisistäkin. Yllättäen Alva tutustuu Nide-nimiseen komeaan nuorukaiseen, joka tuntuu osaavan kertoa mistä Alva oikein oikeasti on syntyjään kotoisin.

Nide johdattaa hänet Helsingin alla olevaan kaupunkiin, jota kansoittavat erilaiset kansanperinteestä tutut olennot, kuten noidat ja peikot. Paikkaa on hallinnut Varjokuningas, joka on syösty vallasta, mutta Varjokuninkaan aarre on jäänyt niille sijoilleen. Alistadissa on tyyppejä, jotka ovat valmiita keinottelemaan vaikka mitä saadakseen sen haltuunsa. Kun Alvan muisti menneisyytensä suhteen alkaa vähitellen palata, on liian myöhäistä perääntyä. Tapahtumien käänteissä on mukana myös Alvaan ihastunut Joel, joka seurasi Alvaa ja Nideä salaa maan alle.

Tässä kirjassa tapahtuu paljon. Ollaan Helsingissä ja sen alla, mutta yhtä lailla piipahdetaan Närpiössä ja matkataan vauhdilla Lapin tuntureille. On petoksia, muistinmenetys ja -paluu, ihastumista ja rakastumista, pahantahtoista taikuutta ja pyrkimys kääntää asiat oikealle tolalle. Kaaosmainen voisi olla yksi termi kuvaamaan sisältöä, vaikka juoni on kyllä ihan looginen ja kerronta selkeää - sisältöä vain on ehkä hieman liikaa enkä erityisesti pitänyt hahmoista.

Suomaa

Maria Turtschaninoff: Suomaa

Tammen äänikirja 2022

alkup. Arvejord

suom. Sirkka-Liisa Sjöblom

lukija: Mirjami Heikkinen

Maria Turtschaninoff on vakuuttanut minut tarinankerrontataidoillaan kerta toisensa jälkeen eikä Suomaa ole siihen poikkeus. Tämä kirja oli minulla alunperin lainassa viime vuonna, mutta en ehtinyt sitä silloin lukemaan. Nyt kuuntelin sen äänikirjana.

Suomaa kertoo Nevabackan tilan tarinaa 1600-luvulta alkaen. Alunperin tila raivattiin metsään, suon laitaan sotamies Mattsin asuinsijaksi. Siitä pitäen tilalla on eletty rinta rinnan luonnon kanssa. Luontoa on kunnioitettu, sitä on pelätty, sitä on yritetty uhmatakin, mutta silloin se on näyttänyt ihmiselle paikkansa. Nevabackassa tuttuja ovat niin loputon työ kuin ympäröivän maailman kauneuskin.

Suomaata voi luonnehtia episodiromaaniksi, sillä kerronta etenee osioittain sukupolvesta toiseen. Jokainen sukupolvi on kokenut niin omat kolhunsa ja kipunsa kuin onnenhetkensäkin. Episodimaisuus asettaa omat haasteensa ainakin äänikirjan kuuntelijalle, sillä etenkin ensialkuun oli haastavaa mieltää missä ajassa ja millaisessa maailmassa liikutaan. Vähitellen 1800-luvun aikana alkoi olla helpompi liittää nevabackalaiset historian vaiheisiin.

Pidän sukuromaaneista ja sukupolvien mittaisista tarinoista jo ihan asiana ylipäätään. Suomaa ei ole siihen poikkeus. Tässä pidin erityisesti eläväisestä luontosuhteesta sekä maagisesta realismista, joka Nevabackaan liittyy. Jotkin sukupolvet ovat osanneet kunnioittaa luonnonhenkiä toisia paremmin, mikä on heijastunut koko tilan elämään. Luonto ottaa omansa takaisin, jos sitä ei osata kunnioitta.

Maresin voima

Maria Turtschaninoff: Maresin voima - Punaisen luostarin kronikoita 3

11 h 30 min., Tammi 2018

alkup. Breven från Maresi, 2018

suom. Marja Kyrö

lukija: Anni Kajos

 

Luin Maria Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoiden avausosa Maresin jo alkuvuonna 2015, mutta jatko-osiin tutustuminen sai odottaa niiden ilmestymisen jälkeenkin vielä hyvän tovin. Olen vuoden sisään kuunnellut peräti kolme Turtschaninoffin kirjaa äänikirjoina, viimeisimpänä nyt tämän Maresin voiman, ja olen pitänyt niistä paljon. Jos et ole tutustunut hänen tuotantoonsa, suosittelen lämpimästi. Turtschaninoffin fantasiakirjat ovat todella todentuntuisia ja niiden miljöö kutsuva ja uskottava, niin että oikeastaan ne voisivat olla melkein kuin oikeaa historiaa.

 

Punaisen luostarin kronikoiden kolmannessa ja viimeisessä osassa palataan trilogian avausosasta tutun Maresin pariin. Naondel kuvaa Punaisen luostarin syntyyn johtaneita vaiheita, joten periaatteessa sen voisi lukea ensimmäisenä ja sitten vasta nämä kaksi muuta putkeen. Tässä teoksessa Maresi palaa luostarin suojatuista ja turvatuista olosuhteista takaisin puutteesta kärsivään kotikyläänsä, jota hallitsijan mielivalta kurittaa. Luostarissa Maresi on oppinut uusia tietoja, taitoja ja toimintatapoja, joten kotiinpaluu ei kaikilta osin ole täysin kitkatonta.

 

Maresi ei missään nimessä ole enää se sama tyttö, joka aikoinaan lähetettiin nälänhätää pakoon. Hänestä on tullut vahva ja itsenäinen, vaikka kyllä hänelläkin vielä kasvun paikkoja ja oppimista riittää. Kun hänen kotikyläänsä uhkaa uusi vaara, hän oppii itsestään paljon uutta. Hän oppii tunnistamaan voimansa ja jaksamisensa rajat. Voi siis sanoa, että tämä tarina on paitsi huikea seikkailu myös kasvutarina.

 

Minä pidin tästä teoksesta paljon. Maresin hahmo on hyvin pidettävä, mutta pidin myös esimerkiksi viisaasta ja harkitsevaisesta puunhakkaajasta, Maresin ymmärtäväisestä isästä ja lopulta myös Maresin äidistä, jotka alkuun hieman karsastin. Kuuntelin teoksen reipasta tahtia, koska teoksen miljöössä ja hahmojen parissa vain yksinkertaisesti viihtyy.

 

♠♠♠♠♠

Naondel

Maria Turtschaninoff: Naondel - Punaisen luostarin kronikoita

12 h 2 min., Tammen äänikirja 2018

alkup. Naondel. Krönikor från det Röda Klostret, 2016

lukija: Anni Kajos

suom. Marja Kyrö

kansi: Laura Lyytinen

Ensikosketukseni Maria Turtschaninoffin tuotantoon oli Maresi, jonka luin vuonna 2015. Jostain syystä laajempi tutustuminen hänen tuotantoonsa aina jäi ja jäi, vaikka minulta löytyy Naondel ihan omastakin hyllystä. Löysin aiemmin tänä vuonna kirjaston e-kirjavalikoimasta Turtschaninoffin Arran, josta pidin valtavasti ja jonka myötävaikutuksella otin Naondelin nyt myös kuunteluun. 

Naondel kuuluu samaan Punaisen luostarin kronikoita -trilogiaan kuin Maresikin, mutta Naondelissa kerrotaan vaiheista, jotka johtivat luostarin syntyyn. Kaikki saa alkunsa nuoren Kabiran tekemästä virheestä, jolla on kauaskantoisia seurauksia. Hänen perheensä tuntee vaalimansa lähteen salat, jotka hän ihastuksen sokaisemana tulee paljastaneeksi Iskanille, joka on visiirin poika. Iskan on vallanhimoinen nuori mies, joka hyödyntää häikäilemättä Kabiran paljastamia lähteen saloja. Vuosien varrella Iskanin uhreiksi joutuvat mm. vaeltajaklaanin Garai, unienkutoja Orseola ja naissoturi Sulani.

Naondel muodostuu Iskanin uhreiksi joutuneiden naisten tarinoista. Heidän tarinansa ovat erilaiset, osa on päätynyt Iskanin vaikutusvallan alle omaa hyväuskoisuuttaan, kun taas jotkut on viety väkisin. Myös elämän lähtökohdat ovat erilaisia, mutta jokaisen elämää leimaa kuitenkin henkinen ja/tai fyysinen väkivalta, pelko ja vapaudenkaipuu. Jokaisessa näistä naisista on myös voimaa, joka odottaa oikeaa hetkeä.

Naondel on tarinana yhtä lumoava kuin Maresikin. Turtschaninoff onnistuu tässäkin kirjassa luomaan upean miljöön, josta pidin todella paljon. Hänen luomansa maailma on kauneudessaan ja kauheudessaankin kerrassaan kiehtova, samoin alkulähteet ja maagiset kyvyt antavat tarinaan oman ehkä hieman jännittävänkin ulottuvuutensa. Naisten henkilöhahmoissa on myös hyvää särmää. Eniten pidin Kabiran hahmosta, mutta myös Garai oli minulle mieleen. He ehtivät tarinan edetessä myös tulemaan parhaiten tutuiksi.

Naondelin naisten tarina voisi olla ihan tositarina, jos ei oteta lukuun kuvitteellista miljöötä ja fantasiaelementtejä. Kirja kertoo alistetuista naisista, joita mies hallitsee mielensä mukaan. Historiassa sellaista on tapahtunut ja valitettavasti tapahtuu edelleen. Seikkailutarinana tämä on huikea, fantasiakertomuksena puitteiltaan hieno. Löytyy tästä tunnistettavasti myös feministinen ulottuvuus kaiken muun ohessa. Kerrassaan taidokasta kerrontaa, joka käy oikein hyvin aikuisellekin lukijalle, vaikka teos onkin suunnattu nuorille.

♠♠♠♠♠

Naistenviikolla: Arra

Maria Turtchaninoff: Arra

7 h 51 min., Tammen äänikirja 2019

alkup. Arra, 2008

suom. Marja Kyrö, 2010 

lukija: Anni Kajos 

 

Naistenviikon toisena kirjana esittelen Arran, joka valikoitui kuunneltavakseni lähes sattumanvaraisesti, kuten niin moni muukin kuuntelemani äänikirja. Arra on fantasiaromaani, jonka päähenkilö on Arra-tyttö. Hän on perheen nuorin lapsi, jota pidetään kummajaisena, koska tyttö ei puhu. Koska Arraa ei pidetä minkään arvoisena, jätetään hänet usein huomiotta. Sen ansiosta hänellä on mahdollisuus kuunnella mitä luonto hänelle puhuu. Kotikylä Simoran luonto laulaa hänelle omaa lauluaan.

 

Kun Arran kotitalo tuhoutuu tulipalossa, vie hänen tiensä Lagoran kaupunkiin. Arran asema ei kaupungissakaan ole paljon parempi kuin Simorassa, mutta toisaalta hän ansaitsee perheyhteisönsä suopeudun kutomalla upeita kuvakudoksia, joissa maisemat, talot ja ihmiset ikään kuin heräävät henkiin. Simorassa Arra kohtaa myös nuorukaisen, joka näkee hänet ja katsellaan saa Arran vapautumaan. Kun prinssi Surando miehineen lähtee sotaan ja joutuu saarroksiin, lähtee Arra hentoisesti olemuksestaan huolimatta ainoana pelastusretkelle.

 

Olipas mukaansatempaava fantasiaromaani! Pidin paljon teoksen miljööstä, jossa toisaalta on ripaus menneitä yhteiskuntarakenteita mutta kuitenkin myös paljon omaa. Teos piirtyi silmieni eteen värikkäänä ja eläväisenä. Myös henkilöhahmot olivat kiinnostavia. Etenkin Arran hahmo, joka kasvaa vieroksutusta ja monella tapaa väärinymmärretystä pikkutytöstä vahvaksi ja rohkeaksi nuoreksi naiseksi, on mielestäni hyvin onnistunut. Koko tarina tuntuu jotenkin taianomaiselta. Yhtäkkiä tässä kirjoittaessani myös oivallan, että juuri tällaisesta fantasiakirjallisuudestahan minä pidän: sopivassa suhteessa seikkailua, tarunhohtoa ja romantiikkaa on oikein toimiva kokonaisuus.

 

Maria Turtchaninoffin romaani Anaché on jatkoa Arralle. Sen haluan kyllä myös jossain vaiheessa lukea. Arra muistutti minulle taas sen, miten paljon loppujen lopuksi pidänkään fantasiakirjallisuudesta, vaikka sitä harvoin luenkin.

Maresi - Punaisen luostarin kronikoita

Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita

212 s., Tammi 2014

alkup. Maresi. Krönikor från Röda klostret, 2014

suom. Marja Kyrö

kansi: Laura Lyytinen

Sain Maresin joululahjaksi vanhemmiltani, mutta vasta nyt ehdin ottamaan tämän lukuvuoroon. Vaan kyllä kannatti odottaa, Maresi nimittäin täytti odotukseni täydelleen. Finlandia Junior palkinnon napannut teos on kyllä todellakin lukemisen arvoinen.

Teoksen päähenkilö on 14-vuotias Maresi, joka asuu Punaisessa luostarissa pienellä saarella, jonne miehiltä on pääsy kielletty. Punaiseen luostariin saapuneet tytöt ovat tulleet saarelle hyvin eri syistä, jotkut koulutusta saamaan ja jotkut, kuten Maresi, siksi, ettei perheellä ollut enää varaa elättää häntä. Eräänä päivänä luostariin saapuu nuori Jai, joka pakenee isänsä silmitöntä vihaa. Jain isä ei todellakaan aio päästää tytärtään käsistään, mikä laittaa luostarin väen todelliselle koetukselle, kun mies saapuu joukkoineen saarelle.

Maresi on tarinana jotenkin lumoava, sen voisi lukea yhdeltä istumalta eikä kelloa tarvitsisi vilkaista kertaakaan. Erityisesti pidin tarinan miljööstä ja sen kuvauksesta, joka kuitenkin jättää lukijalle myös omaa kuvittelunvaraa. Punaisessa luostarissa on jotakin idyllistä, oikeaa sisaruutta ja ahkeruutta, mikä tekee tunnelmasta kodikkaan ja kutsuvan. Teoksen sisäkansiin on painettu kartat luostarin alueesta ja luostarisaaresta, mutta niitä en juuri vilkuillut, sillä tarina vei niin hyvin mukanaan, että en halunnut keskeyttää lukemista tarkentamalla karttamuistikuvia.

Teoksessa viehätti myös hahmot. Maresi on tiedonhaluinen lukutoukka, jonka kertojaääni on mielestäni elävä. Hänen hahmonsa on varmasti etenkin nuorille lukijoille hyvin samaistuttava, sillä Maresi ei ole vielä täysin löytänyt omaa kutsumustaan. Yksi teoksen kantavista teemoista onkin itsensä löytäminen. Siitä huolimatta minut hurmasi erityisesti kuitenkin pikkunoviisi Heo, jonka herttaisessa vilpittömyydessä on jotakin viehättävää. Tässä tarinassa on paljon vahvoja ja mieleenpainuvia hahmoja, mutta silti hahmoverkko ei muodostu liian sekavaksi.

Maresi ei tarinana ole mitenkään erityisen vauhdikas kirjan loppupuolta lukuunottamatta, mutta siinä on paljon asioita, jotka herättävät ajatuksia. Maresin taustan lisäksi ajatuksia herättää erityisesti Jain kokemukset. Tarinassa keskitytään melko paljon tavallisen luostarielämän kuvailuun ja edetään kohti loppuhuipennusta, mikä on mielestäni hyvä ratkaisu. Ei luostarielämää voisi kovin räväkästi kuvatakaan. Tarinan sävähdyttävyys lienee hiljaisissa kohtaloissa, joita jokaisella hahmolla lienee takanaan. Vaikutuksen tekee myös luostarilaisten jumalattaren kautta kuvattu fantasiamaailma. 

Kokonaisuutena Maresi on mielestäni todella toimiva nuorille suunnattu fantasiaromaani.

♠♠♠♠♠