Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö

112 s., Tammi 2009, 8.p.

1. painos 1999

kuvitus: Markus Majaluoma

 

Matkani Heinähatun ja Vilttitossun parissa jatkuu taas pienen tauon jälkeen. Tällä kertaa valitsin luettavakseni sarjan kahdeksannen osan, johon ensimmäinen Heinähattu ja Vilttitossu -elokuva melko pitkälti perustuu. Kirjassa on oikeastaan kaksi toisiinsa punoutuvaa juonnetta. Toinen on poliisien jahtaaman Littoisten riiviön henkilöllisyyden selvittäminen ja toinen Kattilakosken perheen sisäisen kriisi, kun Heinähattu heittäytyy puhumattomaksi.

 

Heinähatusta alkaa tuntua, että Vilttitossu on Kattilakosken perheen lellikki, jota suositaan kaikessa. Heinähatun tunteet näyttävät jäävän toissijaisiksi ja hänen sietokykynsä täyttyy, kun Vilttitossun annetaan voittaa urheilukilpailut, vaikka kaikki tietävät Vilttitossun huijanneen. Heinähattu heittäytyy puhumattomaksi. Apuun rientävät Alibullenin neidit, jotka järjestävät Heinähatulle mm. taikinaterapiaa. Samaan aikaan Isonavan ja Rillirouskun keräämät johtolangat Littoisten riiviöstä alkavat viitata Heinähattuun.

 

Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö käsittelee sisarussuhteita, mutta myös vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Kuten sarjan kirjoissa niin usein, on tässäkin kirjassa ulottuvuus myös aikuiselle lukijalle. Hanna ja Matti Kattilakoski eivät välillä todellakaan näytä muistavan, että Heinähattukin on vielä lapsi, vaan nuorempi Vilttitossu saa erityiskohtelua. Kirjasta välittyy Heinähatun kokemus epäreiluudesta, ja se on mielestäni tärkeä aihe.

 

Usein Heinähatuissa ja Vilttitossuissa kukkii paljon huumoria, mutta mielestäni sitä ei tässä kirjassa niinkään ollut. Lähinnä tunsin vain myötätuntoa epäreilusti kohdeltua Heinähattua kohtaan.  Ehkä olisin kaivannut tähän kirjaan hieman jotain kevennystä, koska nyt kirjasta jää vähän apea olo - olkoonkin, että asiat lopuksi selviävät.

Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa & Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa

110 s., Tammi 2001, 3.p.

1.p. 1995

kuvitus: Markus Majaluoma

***

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö

 77 s., Tammi 2017

kuvitus: Salla Savolainen

 

Olen juuri saanut luetuksi kaksi Heinähattu ja Vilttitossu -kirjaa, jotka ovat melkolailla erilaisia keskenään. Äkkiseltään näkyvin ero on kuvittajan vaihtuminen, mutta eroja on muitakin. Väkisinkin reilussa 20 vuodessa tyyli hieman vaihtuu, vaikka päähenkilöt pysyvätkin samoina. Kun näin eri-ikäiset kirjat lukee peräkkäin, huomaa selkeästi etenkin sen, miten uudemmasta kirjasta ei enää löydy samalla tavalla tasoja, jotka tekevät sarjasta aikuislukijallekin mieluisen. Se on mielestäni menetys.

 

Olen tainnut aikaisemminkin tuoda julki, että lapsena Heinähatut ja Vilttitossut tuntuivat melko työläiltä luettavilta. Varmasti nykyinen värikkäämpi ja runsaampi kuvitus puhuttelee lapsilukijaa enemmän kuin Markus Majaluoman kuvitus. Ikävää, että samaan pakettiin ei olla saatu sekä värikästä lapsia puhuttelevaa kuvitusta että aikuisille lukijoille suunnattuja tasoja, sillä tämä sarja olisi mielestäni oikein toimiva aikuisen ja lapsen yhteisiin lukuhetkiin. Lapsena olisin ehkä ollut toista mieltä, mutta nyt olen myös taipuvaisempi pitämään enemmän Majaluoman kuvituksesta.

 

Heinähatun ja Vilttitossun elämänpiiriä koskettaa yllättäen rikollisuus, kun heidän äitinsä Hanna pidätetään varkaudesta epäiltynä. Alibullenin neitien mailla on tehty arkeologisia kaivauksia ja eräänä yönä yksi löydöksistä varastetaan. Samana yönä Heinähattu ja Vilttitossu hiippailevat pihamaalla tarkoituksenaan tehdä omia tutkimuksia. Paikalla on myös Alibullenin neideillä väliaikaisesti asusteleva hankala lapsi Torsti Tattari, josta tulee Heinähatun asiapari rikoksen selvittämisessä - Vilttitossu on jo tärvellyt välinsä Torstiin. Neuvokkaiden lasten ansiosta vyyhti alkaa selvitä, mutta matkaan mahtuu jos jonkinlaisia syytöksiä, ammattirikollisuutta, jopa pienoinen parisuhdekriisi ja maineen menetystä ja puhdistusta. Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa oli melkoisen huvittavaa lukemista ja erityisesti nauratti Hannan ja Matin sanailu.

 

Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö on kirja, jonka kohdalla en voi olla kysymättä miksi se on tehty. Sarjassa on jo mielestäni paljon tunnelmallisempi ja sisältörikkaampi jouluinen teos Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä, joten minun on vaikea nähdä tämän kirjan funktiota. Eikö olisi parempi jättää ideat kierrättämättä? Minusta tuntuu muutenkin, että nämä uudemmat teokset osaltaan "rikkovat" sitä mitä aiemmista kirjoista on luettu. Osuuhan tämä tietysti mainiosti "markkinarakoon" ja löytyy varmasti monesta pukinkontista jouluna, mutta olisi mieluumin sitten otettu uusintapainos vanhasta kuin kirjoitettu uusi.

 

Joulun alla Vilttitossu pohtii saako hän tarpeeksi lahjoja. Hieman itsekäs ja lahjojen perään oleva Vilttitossu on kateellinen Heinähatulle, jota aina kehutaan. Vilttitossu tietää, että kiltit lapset saavat enemmän lahjoja kuin tuhmat, joten hän päättää ryhdistäytyä ja ryhtyy superkiltiksi. Ennen sitä hän tosin ehtii esittää orpolasta kadunkulmassa, jotta hän saisi joululahjoja häntä säälitteleviltä ohikulkijoilta. Heinähattu haistaa heti palaneenkäryä, mutta niin Hanna-äiti kuin Alibullenin neiditkin ovat ihastuksissaan Vilttitossun kilttiydestä. Jouluaattona tilanne kärjistyy, kun ekstrakilttinä ollut ja siivoamisessa auttanut Vilttitossu hoksaa, että Heinähattu saa yhtä paljon lahjoja kuin hänkin. Jouluvintiö pääsee valloilleen, mutta miten hänet pysäytetään? Tämäkin kirja oli ihan hauska lukuelämys, vaikka juoni tuntui jäävän heppoiseksi.

Heinähattu, Vilttitossu ja vaari & Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja vaari

81 s., Tammi 2001, 4.p.

1.p. 1991

kuvitus: Markus Majaluoma

***

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa

97 s., Tammi 2005, 5.p.

1.p. 1997

kuvitus: Markus Majaluoma

 

Luin tammikuussa kaksi ensimmäistä Heinähattu ja Vilttitossu -kirjaa, mikä synnytti innostuksen lukea hetipian lisää sarjan kirjoja. Nyt käsittelyssä olivat sarjan kolmas ja seitsemäs osa, ja innostus tuntuu edelleen jatkuvan - nyt vain on kumminkin pakko yrittää saada muitakin lainoja eteenpäin välillä!

 

Heinähattu, Vilttitossu ja vaari kertoo Kattilakosken perheen arjesta, kun vaari tulee vieraisille. Hanna-äidin mielestä vaari vaatii liikoja ja nuukaa luonnetta ärsyttää ruokkia ylimääräistä suuta. Heinähattu ja Vilttitossu sen sijaan pitävät vaarin seurasta, samoin kuin heidän pikkuveljensä, jota kutsutaan ytimekkäästi pojaksi. Ei Matillakaan ole mitään isänsä vierailua vastaan, mutta Hannan hermoa kiristää ja kaiken lisäksi perheen pihapiirissä tuntuu liikuskelevan kutsumattomia vieraita, sillä lumeen ilmestyy öisin salaperäisiä kengänjälkiä.

 

Mielestäni Heinähattu, Vilttitossu ja vaari on mukava kirja lasten ja isovanhempien välisestä yhteydestä. Vaarilla on aina aikaa lapsenlapsilleen ja hän mieluusti kertoilee heille tarinoita. Toisinaan vaari tuntuu hieman hömelöltä ja oikeastikin melko vaateliaalta viattomine ruokatoivomuksineen, mutta kelpaisi Matillekin kyllä enempikin sapuska kuin mitä yleensä on tarjolla. Jotenkin Hannaa kumminkin ymmärtää, sillä hän tuntuu olevan paikalla vain täyttämässä milloin kenenkin toiveita - joskin osaa hänkin olla tuittupäinen eikä välttämättä kovin hienovarainen toimissaan.

 

Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa sijoittuu niihin hetkiin, kun Vilttitossukin on jo aloittanut koulunkäynnin. Hänellä tuntuu kumminkin olevan omituisen paljon hyppytunteja ja Heinähattu on ainut, joka havahtuu ihmettelemään Vilttitossun tarinoiden todenperäisyyttä ja vaatteisiin ilmaantuvia koirankarvoja. Samaan aikaan lyhtypylvääseen on ilmestynyt lappu, jossa tarjotaan koiranulkoilutuspalvelua. Koirat aiheuttavatkin naapurustossa melkoista hämminkiä, joka johtaa jopa poliisien Rillirouskun ja Isonavan lomauttamiseen. Samaan aikaan outo kauppias kiertää talosta taloon ja tavaroita katoaa. Kuka nappaa epäilyttävän hepun, kun poliisit eivät tee mitään lomautukseensa vedoten? Entä mitä Vilttitossu tekee päivät pitkät?

 

Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa kertoo koulukiusaamisesta ja tuo esiin miten pahalta se voi tuntua. Vilttitossu on neuvokas tyttö, joka ei haluaisi antaa periksi, vaikka koulussa onkin kurjaa. Joskus kuitenkin on paras keksiä muuta tekemistä koulupäivien ajaksi, kuten Alibullenin neidit tekivät aikoinaan. Samaan tarinaan on yhdistetty myös huumoria, sillä Matti Kattilakosken muutto kellariin haastemiestä pakoon aiheuttaa jos jonkinmoista kommellusta kotona.

 

Hieman ihmettelin tätä seitsemättä osaa lukiessani, että mihin kummaan perheen poika on kadonnut: onko hänet vain pyyhkäisty pois kuin tätä ei olisi koskaan ollutkaan? Vasta kirjan lopussa käy ilmi, että poika viihtyy isovanhempiensa luona paremmin kuin kotonaan ja onkin siksi tämänkin tarinan tapahtumahetkellä heidän luonaan.

 

♠♠♠♠

Heinähattu ja Vilttitossu & Heinähattu, Vilttitossu ja vauva

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu

59 s., Tammi 2005, 8.p.

1.p. 1989

kuvittanut Markus Majaluoma

***

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja vauva

69 s., Tammi 2004, 6.p.

1.p. 1990

kuvitus: Markus Majaluoma

 

Aloin tällä viikolla kaivata lukuprojektieni lomaan jotain lyhyttä, hauskaa ja nopealukuista luettavaa. Samaan aikaan tunsin halua lukea lisää Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoja, joten valinta oli selvä. Olen lukenut siskoksista kertovia kirjoja satunnaisessa järjestyksessä, mutta nyt päätin valita sarjan ensimmäiset osat luettavakseni.

 

Täytyy myöntää, että sarjan avausosan Heinähattu ja Vilttitossu lukeminen oli tässä vaiheessa hieman "outoa", sillä paitsi että olen blogini aikana lukenut muutaman sarjan teoksen ovat Kattilakosken siskokset minulle tuttuja jo lapsuudesta saakka. Toisaalta oli kuitenkin jännittävää lukea sarjan ensimmäistä osaa, sillä siinähän esitellään kaikki hahmot luonnollisestikin ensimmäistä kertaa. Tuntuu, että nyt sain selville jotain uusia, sarjan myöhemmissä osissa vähemmälle huomiolle jääviä asioita, kuten missä tilanteessa poliisit Isonapa ja Rillirousku saivat lempinimensä.

 

Heinähattu ja Vilttitossu on mielestäni oikein kelpo kirja ja se antaa mukavasti osviittaa siitä minkätyyppisiä juttuja tytöistä vielä tullaan lukemaan. Lukija saa myös hyvän ensikatsauksen hahmoihin ja erityisesti Heinähattuu ja Vilttitossuun. Vielä tässä teoksessa en erottanut sitä samanlaista huumoria, josta olen oppinut sarjan kirjoissa pitämään, mutta viihdyin silti hyvin.

 

Heinähattu, Vilttitossu ja vauva puolestaan sisältää jo enemmän huumoria ja monta kertaa kyllä hymy nousi huulille kirjaa lukiessa. Heinähatun ja Vilttitossun arki mullistuu, kun käy ilmi, että perheeseen on tulossa vauva. Heinähattu suhtautuu vauvaan innokkaasti ja häärii apuna vauvanhoidossa, mutta perheen pienimmän roolista nyt luopumaan joutuva Vilttitossu ei uutta tulokasta niin vain sulatakaan. 

 

Heinähattu, Vilttitossu ja vauva kuvaa sisarkateutta mielestäni melko lempein ottein, vaikka tuittupäinen Vilttitossu ryhtyykin välillä äärimmäisiin tekoihin saadakseen vanhan roolinsa takaisin. Hän kuitenkin kasvaa isosiskon rooliinsa hienosti ja osoittaa, että hänellä on sydän paikallaan, vaikka temperamenttia löytyykin. Kun koko perhe koheltaa vauvan ympärillä, ei kommelluksilta vältytä - ja joskus koheltaa joku muukin kuin Kattilakosken perheen jäsenet. Kuvioissa häärii niin Alibullenin neidit kuin kastepappikin.

 

Vaikka nämä kaksi teosta eivät mielestäni olleetkaan niin hykerryttäviä kuin muut blogiaikanani lukemat teokset, olen entistä vakuuttuuneempi siitä, että tulen kyllä vielä lukemaan koko sarjan läpi. Ihanan sujuvia ja kaikista kommelluksista huolimatta positiivisella tavalla arkisia kirjoja!

 

♠♠♠♠

Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa

kuvitus: Markus Majaluoma

96 s., Gummerus 2004, 7.p.

1.p. 1992

 

Aloin kaipaamaan jotain hauskaa ja nopealukuista luettavaa, joten päätin lainata Heinähatusta ja Vilttitossusta kertovan kirjan, sillä kuten jo Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -kirjasta kirjoittaessani totesin: "Olen jo aikaisemmin täällä blogissakin todennut, että lapsena Heinähatut ja Vilttitossut tuntuivat jotenkin työläiltä ja sitä myöten tylsiltä kirjoilta, vaikka luinkin jo ihan sujuvasti. Nykyään Heinähatut ja Vilttitossut herättävät minussa suurta hilpeyttä ja en voi kuin ihmetellä mikä näissä silloin mukulana oikein tökki."

 

Heinähattu ja Vilttitossu ovat tällä kertaa loman tarpeessa, tai sitä mieltä on ainakin Vilttitossu. Valitettavasti perheen isä Matti Kattilakoski on sitä mieltä, että hiihtolomaviikko on syytä viettää erinäisten turvalllisuusharjoitusten parissa ja opetella toimimaan hätätilanteiden sattuessa. Koska Kattilakosken perheessä asioilla ei ole tapana sujua niin kuin oli suunniteltu, seuraa turvallisuusharjoituksista melkoisia kommelluksia. Vaan pääsevätpä he kuitenkin loppujen lopuksi Ruotsiin lomalle, tai niin he ainakin kuvittelevat! 

 

Voi että sai taas nauraa, kun Kattilakosken perheen vaiheita tavasi! Jos joku asia voi mennä pieleen, heidän kohdallaan se yleensä menee ja siitäkös seuraa monenmoista häslinkiä. Turvallisuusharjoituksissakin on monta riskin paikkaa, kun neiti Alibullen juuttuu Kattilakosken ikkunaan kuvitteellisen tulipalon aikana ja joudutaan kutsumaan poliisit paikalle. Heijastimen käytön tärkeyttä opettaessaan Matti taas tulee ärsyttäneeksi Hannaa, joka saa nuhteet poliisilta liikenteen vaarantamisesta. Kaiken keskellä häärivät touhukkaat tytöt Heinähattu ja Vilttitossu, jotka ovat sitä mieltä, että lomalle on päästävä. Riemu onkin suunnaton, kun perhe voittaa arvonnassa matkan. Laivamatka tosin ei suju ihan niin kuin Hanna unelmoi, mutta ainakin tytöillä ja heidän pikkuveljellään tuntuu olevan hauskaa.

 

Tämän sarjan kirjat ovat siitä mukavia, että niissä on monia tasoja ja aikuisenkin lukijan on helppo viihtyä Heinähatun ja Vilttitossun matkassa. Hanna ja Matti ovat kerrassaan huvittavia ja heidän dialoginsa tuo hymyn huulille. Minä voisin oikeastaan omalta kohdaltani sanoa, että nämä toimivat minulle nyt aikuisena paljon paremmin ja monitasoisuudesta kertoo sekin, että löydän näistä kirjoista nykyään paljon sellaista, mitä en lapsena niin ajatellut. Esimerkkinä voisin mainita Hannan ja Matin luonteenlaatujen erikoisuudet ja heidän dialogeihinsa kätkeytyvän komiikan. 

 

Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa on siis hauska kirja, jossa kuitenkin oikeasti on rahtunen oppiakin matkassa, kun osoitetaan heijastimen käytön tärkeys ja kerrataan tulipalotilanteen toimintatapoja.

 

 ♠♠♠♠

Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset

121 s., Tammi 2008, 6.p.

1.p. 2001

kuvitus: Markus Majaluoma

 

Luettuani pari Karjalaan sijoittuvaa, sota-aikaa kuvaavaa tai sivuavaa ja mullistavia asioita käsittelevää teosta, tunsin kaipaavani maisemanvaihdosta. Sitä minulle tarjosi Heinähattu, Vilttitossu ja Rubesin veljekset, joka todellakin viihdytti minua ja sai minut nauramaan.

 

Kattilakosken perhe on vuokrannut huvilan, jonne he lähtevät viettämään kesää. Vahinko vain, että huvila paljastuu pieneksi tuvaksi eikä vastaa lainkaan Hannan toiveita. Mökille kuitenkin jäädään jo ihan perheen pojan takia, sillä lapsi osoittaa liiallista kiinnostusta sanomalehtien lukemiseen ja kaipaa näin ollen uusia virikkeitä. Hannankin loma saa mullistavan käänteen, kun naapuriin asettuu Rubesin taiteilijaveljekset Kustaa ja Aatami. Heinähatun ja Vilttitossun mielestä näissä taiteilijoissa tosin on jotain perin kummallista ja omituisen tuttua. Samaan aikaan Isonapa ja Rillirousku nauttivat -tai ainakin yrittävät nauttia - kesälomastaan ja välttyä kaikenlaisilta selkkauksilta. Sen pitäisi olla helppoa, kun Kattilakosken lapsia ei ole lähimaillakaan - vai onko?

 

Olen jo aikaisemmin täällä blogissakin todennut, että lapsena Heinähatut ja Vilttitossut tuntuivat jotenkin työläiltä ja sitä myöten tylsiltä kirjoilta, vaikka luinkin jo ihan sujuvasti. Nykyään Heinähatut ja Vilttitossut herättävät minussa suurta hilpeyttä ja en voi kuin ihmetellä mikä näissä silloin mukulana oikein tökki. Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset oli minulle uusi tuttavuus, joten en aluksi yhtään osannut aavistaa miksi Rubensin veljet olivat niin tutun oloisia. Olisihan se kannestakin pitänyt jo hoksata!

 

Minulla oli ihan suunnattoman hauskaa lukiessani Rubensin veljesten epätoivoisesta pyristelystä Hanna Kattilakosken takiaisenotteessa. Hauskaa oli paitsi Kustaan ja Aatamin koominen pukeutusmityyli myös se todella huono tuuri, joka heidän kohdalleen osui heidän joutuessaan juuri Kattilakoskien mökkinaapureiksi. Erityisen koominen hahmo oli mielestäni valonarka Aatami, joka rullautui lakanaan. Katsokaa nyt tuota kansikuvaa oikein tarkkaan, jo on erikoisen ja hauskan näköistä porukkaa! Suosittelen kyllä todellakin tätä kirjaa, oli tämä niin hauska.

 

♠♠♠♠♠

Heinähattu ja Vilttitossu runoilijoina

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu runoilijoina

kuvitus: Salla Savolainen

77 s., Tammi 2015 

 

Heinähattu ja Vilttitossu -sarjassa on ilmestynyt jo 16 teosta 25:n vuoden aikana. Kattilakosken sisarusten suosio on taattu, vaikka viime aikoina onkin käynyt selväksi, että Risto Räppääjä on Nopoloiden sarjoista Heinähattua ja Vilttitossua suositumpi. Mielestäni se on vähän sääli, sillä itse pidän Heinähatusta ja Vilttitossusta kertovista kirjoista paljon enemmän. Heissä on jotakin hyvin valloittavaa, vaikka tätä kirjaa lukiessani ensi kertaa tajusin hahmoista myös jotakin uutta.

 

Heinähatun ja Vilttitossun elämä jatkuu kuten aina ennenkin: rauhallinen ja tottelevainen Heinähattu joutuu riiviömäisen Vilttitossun kiusanteon kohteeksi. Heidän Hanna-äitinsä toivoisi tyttöjen löytävän yhteisen harrastuksen, joka lähentäisi heitä ja auttaisi lopettamaan turhat nahinat. Hanna huomaa lehdessä ilmoituksen runokilpailusta ja ajattelee, että runojen kirjoittaminen olisi oikein sopivaa puuhaa pikkutytöille ja siitä voisi kehkeytyä yhdistävä harrastus. Vaan kun voittajarunoa esitetään palkitsemisjuhlassa, jotain on vialla. Runous ei ehkä sittenkään ole kovin yhdistävä harrastus, ainakaan kun toinen osapuoli on Vilttitossun kaltainen tuittupää ja huono häviäjä.

 

Teoksen luettuani aloin ensimmäistä kertaa pohtimaan, että olivatko Heinähattu ja Vilttitossu muka aina tukkanuottasilla niissä kirjoissa, joita luin lapsena. Ehkä en vain huomannut koko asiaa tai sitte olen unohtanut, mutta niistä minulle jäi mielikuva, että sisarukset olivat myös kaveruksia erilaisuudestaa huolimatta. Heräsin myös ajattelemaan, että onpas Vilttitossu välillä riehakas jopa ärsyttävyyteen asti, kun taas Heinähattu onnistuu tasaisuudellaan keräämään kaikki vanhempiensa kehut. Hanna ja Matti Kattilakoski eivät ole tainneet koskaan kuulla, että lapsia pitäisi kohdella tasaveroisesti, vaikka toinen olisikin kiltteyden perikuva ja toinen armoton riiviö. Heinähattukin tuntuu välillä jopa liian hyveellisen kiltiltä.

 

Heinähattu ja Vilttitossu runoilijoina -teos käsittelee oivallisesti sisarkateutta ja sen ilmenemistä. Heinähattu ja Vilttitossu ovat ihmisinä hyvin erilaisia ja erityisesti tässä teoksessa tulee hyvin esille se, että jo lapsena pitäisi oppia ottamaan toiset huomioon, vaikka itse olisikin erilainen tai kiinnostunut erilaisista asioista. Tarina ei onneksi ole liian opettavainen vaan samalla myös riemukas sekaannusten keitos, jota on mukava seurata - etenkin kun asiat kuitenkin kääntyvät parhain päin. Juoni kuitenkin tuntui välillä hieman liian kaavamaiselta, sillä se toi mieleeni Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -teoksen, joka noudattaa ihan samantyyppistä peruskaavaa kuin tämäkin teos.

 

♠♠♠♠

Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä

127 s., Tammi 2009, 11.p., 1.p. 1993

kuvitus: Markus Majaluoma

Heinähattu ja Vilttitossu -kirjat ovat niitä teoksia, joita lainasin koulun kirjastosta melko ahkerasti ala-asteella. Pidin niistä, mutta jotenkin ne tuntuivat aika raskaslukuisilta, sillä tekstiä oli melko paljon ja jotenkin kuvitus ei oikein innostanut. Minulle onkin jäänyt Heinähatuista ja Vilttitossuista ristiriitainen kuva: tarinat olivat hauskoja, mutta itse kirjat tuntuivat jotenkin raskailta. Nyt kun vuosien tauon jälkeen luin tämän Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä -kirjan, huomasin, että eihän tämä ole ollenkaan raskaan tuntuista, vaan pikemminkin hyvin viihdyttävää, nopealukuista ja sujuvaa tekstiä. Käsitykseni muuttui nyt "vanhemmalla iällä" melko paljonkin.

Uusimmassa Onnimannissa (4/2014) oli artikkeli Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoista. Siinä käsiteltiin teosten kerroksisuutta, siis sitä miten sillä on annettavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Huomasin monta kertaa tässä teoksessa mielenkiintoisia juttuja, jotka ilmiselvästi oli suunnattu erityisesti aikuisemman lukijakunnan tietoisuuteen. Onkin aina ilo huomata, että kirjoilla on jotakin annettavaa eri-ikäisille lukijoille. Tästä kirjasta on muuten tehty myös joulukalenteri televisioon ja muistan sen nähneeni kahteenkin otteeseen. Se on hieman poikkeava kirjasta, mutta pääkohdat ovat samat.

Kattilakosken perheessä valmistaudutaan jouluun monin tavoin, mutta kaikki ei aina mene ihan putkeen. Kaiken lisäksi ruokaa alkaa kadota yhtäkkiä, melko pian sen jälkeen kun vaari saapui taloon ja kertoi lapsille tarinoita riihitontusta, jolle pitäisi toimittaa hyviä herkkuja, jotta se jaksaa suojella taloa. Hanna Kattilakoski pyytää jopa poliiseja tutkimaan asiaa ja osansa epäilyksistä saavat vaarin lisäksi myös naapurissa asuvat Alibullenin neidit. Lopulta totuus selviää, vaan ei ehkä ihan kaikille. Tontun tekosiako? Ota siitä selvää!

Voi että miten mukavaa oli palata Heinähatun ja Vilttitossun pariin näin joulun aikaan. Sisarusten hahmot ovat mielestäni mielenkiintoisia, mutta samaa voi sanoa myös muista kirjojen hahmoista. Jokainen heistä on hieman stereotyyppinen, aikuiset varsinkin. Lapsissa on enemmänkin särmää, enkä aina etenkään Vilttitossun kohdalla tiedä, mitä hänestä pitäisi ajatella. Heinähattu sen sijaan on selvä tapaus: kiltti ja hyväkäytöksinen. Tässä joulukirjassa on myös ilo huomata, että vaikka kaikki olisikin vähän niin ja näin, joulu tulee silti ja tunnelma on tärkeintä! Ihanan viihdyttävä kirja joulun aikaan luettavaksi, vaikkapa tauottamaan jouluvalmisteluja tai iltasaduksi perheen pienimmille.

♠♠♠♠♠