lauantai 7. marraskuuta 2026

Elämä kaukana kaikesta

M.L. Stedman: Elämä kaukana kaikesta
Kariston äänikirja 2026
alkup. A Far-flung Life, 2026
suomentanut Leena Ojalatva
äänikirjan lukijana Laura Hänninen

M.L. Stedmanin esikoisteos ilmestyi suomeksi vuonna 2013 ja luin kirjan silloin ihan tuoreeltaan. Valo valtameren yllä oli niin upea lukukokemus, että se on säilynyt vahvana mielessäni kaikki nämä vuodet. Muutaman vuoden ajan jopa tarkistin säännöllisesti verkkokirjastosta, että onko Stedmanilta ilmestynyt jotain uutta. Pitkä odotus palkittiin vihdoin tänä vuonna, kun Elämä kaukana kaikesta ilmestyi.

Tai no, odotuksen palkitsemisesta voi olla montaa mieltä. Tämä kirja ei nimittäin onnistunut lumoamaan minua, vaan välillä pikemminkin turhauduin kaikesta siitä, miten vastoinkäymiset toisensa jälkeen seurasivat MacBridejen perhettä ja kipeät salaisuudet ja niiden paljastumisen vaara painoivat yhden jos toisenkin perheenjäsenen tai perhetutun harteita. Olenkin elokuussa kirjoittanut lukupäiväkirjaani lyhyesti: "Yhtä sekamelskaa, asiat meni koko ajan solmuun".

Tarina alkaa dramaattisesti, kun Australian syrjäseudulla lammasfarmia pyörittävä Phil MacBride poikineen joutuu auto-onnettomuuteen. Phil ja vanhempi pojista menehtyvät onnettomuudessa ja nuorempi pojista loukkaantuu vakavasti. Toipuminen on hidasta eikä takapakeiltakaan vältytä. Äiti Lorna sekä sisar Rosie yrittävät parhaansa mukaan tukea Mattin toipumista, vaikka heidän kaikkien elämät ovat muuttuneet peruuttamattomasti.

Ensinnäkin minun on sanottava, että en pitänyt suurimmasta osasta kirjan hahmoista. Osa jäi etäisiksi, osa lähinnä ärsytti uteliaisuudellaan ja osasta en edes osaa sanoa. Lempihahmoni taisi olla tilan luotettu kengurunmetsästäjä, joka oli oman tiensä kulkija, mutta kuitenkin perheen uskollinen ystävä. Myös nuoresta Andysta pidin.

Australian luonto on toki kaunis ja antaa upeat puitteet koko tarinalle. Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1958 ja olosuhteet syrjäseudulla ovat monin tavoin karut. Etäisyydet ovat pitkiä, yhteydet heikkoja ja sääolosuhteet haastavia. Kuivuus, jopa suoranainen vesipula, ovat todellisuutta, mutta sään toisetkaan äärilaidat eivät ole vieraita.

Vaikka tämä kirja jäi lukukokemuksena mielestäni keskiverron tasolle, jättää tämä mieleen paljon pohdittavaa. Ihan kuten aiemmassakin romaanissaan, saattelee Stedman nytkin lukijansa moraalisten pohdintojen äärelle. Hetket ovat usein niin kovin ohikiitäviä, mutta niiden seuraukset sitäkin kauaskantoisempia.

tiistai 3. marraskuuta 2026

Villinä viety

Annukka Salama: Villinä viety
Villi sydän 1
Otava 2026

Annukka Salaman countryromanssi Villinä viety taisi olla kesän 2026 kirjatapaus, tai ainakin siltä tuntui, kun selasi Instagramissa kirjayhteisön julkaisuvirtaa. Itsekin odotin tätä kirjaa todella paljon, vaikka en ollut lukenut Salamalta aiemmin mitään. Pääsin kirjan pariin elokuussa, mutta kai nyt marraskuussakin on vielä ihan okei kirjoittaa kesällä luetuista kirjoista...

Parikymppisen Violan asiat ovat menneet Brysselin jetset-piireissä niin solmuun, että hän katsoo parhaaksi jättää Belgian taakseen ja suunnata koti-Suomeen nuolemaan haavojaan. Särkyneen sydämen hoivaaminen kummitädin luona Vehnälaakson rauhassa tuntuu parhaalta ratkaisulta, etenkin kun siellä tuskin voisi joutua uusiin ongelmiin.

Vaan vähänpä Viola tiesi siitä, keneen hän Vehnälaaksossa tulisi törmäämään. Naapurissa asuva Luka on komea, kätevä ja ärsyttävän puoleensavetävä tapaus, jonka vuoksi Violan on vaikea pitäytyä suunnitelmassaan pysyä erossa miehistä.

Kirjan kuvaustekstin perusteella olisi mielestäni voinut olettaa, että Violalla on luvassa kaikkien aikojen tulinen maalaiskesä, johon ei muuta mahdukaan kuin chiliä ja hehkuvan kuumaa hekumaa. Tulisuutta kyllä riitti, mutta sitä sai kyllä odotella melko pitkään. Minua se ei kuitenkaan haitannut, sillä pidin Salaman luomista hahmoista ja ihmissuhdekuvioista siinä määrin, että olisin pärjännyt vähemmälläkin tulisuudella.

Luen harvoin mitään tulisempaa kirjallisuutta, viime vuosina oikeastaan vain Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarjaa, mutta aina se on kivaa vaihtelua. Villissä sydämessä pidin paljon myös suomalaisesta maaseutumiljööstä, joka on minulle niin koettuna kuin kulttuurin kautta välittyvänä erityisen mieluisa. Voisin jatkaa sarjan parissa sitten, kun seuraava osa ilmestyy.

sunnuntai 1. marraskuuta 2026

Olga Temonen - Aika jonka sain

Anneli Juutilainen & Olga Temonen: Olga Temonen - Aika jonka sain
WSOY 2026

Kirja, jonka palavasti halusin lukea. Kirja, jonka luettuani en pitkään aikaan pystynyt juurikaan lukemaan, koska se osui niin kovaa. Sellainen on Anneli Juutilaisen ja Olga Temosen yhteistyönä syntynyt teos Olga Temonen: Aika jonka sain. Kirja kertoo hänen elämästään ennen ja jälkeen aivosyöpädiagnoosin. Sen piti ilmestyä alunperin syksyllä 2025, mutta julkaisua siirrettiin Olgan tilanteen heikennyttyä. Tarina sai toisenlaisen lopun, sillä hän menehtyi marraskuussa 2025.

Seurasin aikanaan Olgan omaa Olgan kotona -kotoilusarjaa, luin hänen blogiaan ja testailin hänen reseptejään. Hänen jutuistaan tuli aina hyvä mieli, sillä Olga oli mielestäni hyvin valovoimainen ja elämänmyönteinen persoona. Tuo sama elämänjano välittyy myös tässä teoksessa, ja juuri siksi se niin ihon alle meneekin. Voi, miten täynnä toivoa hän oli, miten kovasti hän halusi vielä jäädä. Vakavan sairauden varjossakin hän osasi löytää onnellisia hetkiä. Vaikka hänelle ei annettu enempää aikaa, hän eli jokaisen hetken uteliaana elämälle.

Tämä on sellainen kirja, jonka pystyy lukemaan nopeasti, mutta jota jää prosessoimaan pitkäksi aikaa. Toivoa täynnä olevan ihmisen poismeno koskettaa syvästi. Ainakin jokainen itse suuren surun läpi käynyt tietää, minkälaisten asioiden kanssa silloin joutuu kohdakkain. Lukiessani ajattelin paljon Olgan läheisiä, jotka elivät hänen rinnallaan kaikki ne hetket, jotka kirjan sivuiltakin koskettavat.

Aika jonka sain muistuttaa siitä, miten arvaamatonta elämä lopulta on. Luultavasti myös siksi tämä teos salpaa lukijalta hengen. Kyyneleet tulivat väkisinkin, kun sairaus alkoi saada yliotteen Olgasta. Hätä, pelko ja luopumisen suuri tuska tulevat lähelle. Lukukokemus oli minulle niin järisyttävä, että sen jälkeen sain kahdessa kuukaudessa itse luetuksi vain kolme teosta. Se on minulle todella vähän, vaikka äänikirjoja olenkin kuunnellut useamman. Lukulamaannuksesta huolimatta suosittelen tätä kirjaa, sillä se on upea ja mieleenpainuva, aivan kuten Olgakin.

lauantai 19. syyskuuta 2026

Paperipalatsi

Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi
Tammen äänikirja 2022
alkup. The Paper Palace, 2021
suomentanut Tuulia Tipa
lukijana Krista Kosonen

Kuuntelin heinäkuun lopussa Miranda Cowley Hellerin Paperipalatsin, joka oli jotenkin paljon parempi kuin olin ajatellutkaan. Se näkyi ilmestymisensä aikoihin paljon sosiaalisen median uutisvirrassani ja tuntui silloin keräävän kehuja, mutta jäi minulla jonnekin lukulistan "ehkä joskus" -kategoriaan. Kannatti nostaa se sieltä "nyt" -kategoriaan.

Elle viettää perheensä kanssa kesää Cape Codin kesäkodissaan, kuten joka vuosi. Paperipalatsiksi kutsuttu paikka on kuulunut hänen suvulleen jo pitkään, joten sinne liittyy paljon muistoja, eivätkä ne kaikki ole pelkästään hyviä ja mukavia. Cape Codin miljöö ja Paperipalatsin nukkavieru kodikkuus luovat kiehtovan tunnelman tapahtumille, jotka Ellen on lopulta kohdattava.

Tarina lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa Elle on juuri pettänyt miestään nuoruudenrakkautensa kanssa. Tämäkin on tahollaan naimisissa, eikä heidänkään liitossaan ole sinänsä mitään vikaa. Toteutumaton rakkaus  vetää kuitenkin puoleensa niin häntä kuin Elleäkin, sillä aikanaan tapahtui jotakin sellaista, joka tuli heidän väliinsä. Takaumien kautta palataan heidän yhteiseen lapsuuteensa ja nuoruuteensa ja siihen, miten elämä heitä lopulta kuljetti.

Pettäminen on aiheena minulle melko vastenmielinen, mutta Paperipalatsin yleistunnelma on vangitseva. Puhumattomuuden ja yhteisten salaisuuksien verkko kiehtoo ja kietoo otteeseensa. Vaikenemisen ja virheellisten päätelmien vaikutukset ovat pitkävaikutteisia, osin jopa peruuttamattomia. Miten paljon helpompaa olisikaan, jos toiset olisivat osanneet kuunnella oikealla hetkellä ja toiset olisivat kokeneet turvalliseksi puhua. Suosittelen kaikille lukusukkulaa etsiville!

sunnuntai 13. syyskuuta 2026

Kulkeva varjo

Bo Carpelan: Kulkeva varjo
Otava 1978
alkup. Vandrande skugga, 1977
suom. Kyllikki Villa

Ennen kesälomaani tein kokoelmatyötä kirjaston aineistovarastossa ja törmäsin moniin mielenkiintoisiin teoksiin. Yksi niistä oli Bo Carpelanin pikkukaupunkiin sijoittuva jännitystarina Kulkeva varjo, tai ainakin jännitystarinaksi tätä luonnehdittiin takakannessa. En itse tuota määritelmää osta, mutta viihdyin tämän kirjan parissa.

Kulkeva varjo kuvaa muutamaa hautovaa kesäpäivää pikkukaupungissa vuonna 1899. Kaupunki on jakautunut työläiskortteleiden köyhiin ja huviloitaan ja komeita kaupunkitalojaan asuttavaan parempaan väkeen. Kaupunkia kuohuttaa henkirikos, jonka uhrina on köyhä ja huonomainen Anna. Tutkimuksissa poliisimestari Fridille selviää, että Anna on viihdyttänyt monia kaupungin miehiä, myös varakkaita virkamiehiä ja muita silmäätekeviä.

Niin, minun mielestäni Kulkeva varjo ei ole varsinaisesti dekkari, vaikka siinä monia genreen sopivia asioita onkin. Itse luonnehtisin tätä enemmänkin psykologiseksi romaaniksi, joka porautuu ihmisen salaisimpiin haluihin ja heikoimpiin hetkiin, ylipäätään kaikkeen siihen, mitä ihminen yleensä haluaa pitää muilta piilossa. Psykologisena romaanina tämä on mielestäni oikein onnistunut.

Pidin pikkukaupunkimiljööstä, helteisestä kesästä, psykologisesta tunnelmasta ja kuin kaiken raikastavasta ratkaisun hetkestä. Kokonaisuudessaan tämä on mielestäni viehättävän vanhanaikainen romaani, jollaisen lukeminen kesäloman leppoisassa joutilaisuudessa on jotenkin erityisen mukavaa. Kiva löytää tällaisia helmiä! En ole Carpelanilta lukenut koskaan mitään muuta, mutta tämän perusteella voisin kyllä kokeilla.

sunnuntai 16. elokuuta 2026

Brita-Kajsa

Katja Kettu: Brita-Kajsa
Otava 2026

Tuoreimmassa romaanissaan Katja Kettu antaa äänen Lars Levi Laestadiuksen vaimolle Brita-Kajsalle, joka hiihti miehen perässä Karesuandoon ja vaati tätä vihille ollessaan kuudennella kuulla raskaana. Brita-Kajsa oli sitkeä ja voimakas, vaikka vuodet Lars Levin rinnalla eivät aina olleet kevyitä kulkea.

Lars Levi Laestadius tunnetaan Lapin herättäjänä, mutta hänen vaimostaan ei ole jäänyt historiankirjoihin juuri muuta tietoa kuin 15 raskautta. Karesuandossa ja myöhemmin Pajalassa pappina toiminut mies viipyi pitkiäkin aikoja milloin saarnamatkoillaan ja milloin tutkimassa luontoa. Matkoilta löytyi lämmittäjiä, kun Brita-Kajsa jäi pitämään huolta lapsista ja kodista.

Brita-Kajsa on mielenkiintoinen hahmo. Hän ei ole saanut samanlaista koulusivistystä kuin miehensä, mutta tuntee yrtit ja parantamisen tavat, mikä tekee hänet ihan omalla osaamisellaan ja persoonallaan elinpiirissään merkittäväksi henkilöksi. Ketun romaanissa hän ei typisty vain tunnetun miehen petetyksi vaimoksi, vaan on tunteissaan palava ja tahdossaan vahva persoona.

Katja Ketun käyttämä kieli on hänelle ominaiseen tapaan väkevää ja verevää, ja samanlaisena koin myös Ketun kuvaaman miljöön. Maisema ja aika olivat välillä aika karujakin, mutta silti jotenkin voimakkaita, ihan kuten Brita-Kajsakin oli voimakas. Itse koin pohjoisen murteen aluksi aika hankalaksi lukea, koska se ei ole minun murrettani, mutta kun rytmiin pääsi kiinni, alkoi lukeminen sujua joutuisammin.

Brita-Kajsan tarina on mukaansatempaavaa luettavaa. Se kiinnittyy historiallisiin tosiasioihin, joita kerätessään Kettu on tehnyt ison työn. Loppu on kirjailijan vapautta, yksi ajatus siitä, millainen oli Brita-Kajsa. Olen lukenut yhtä vaille kaikki Ketun romaanit ja mielestäni tämä on niistä kenties paras. Mielenkiintoista nähdä millaisia palkintoehdokkuuksia tämä saa, sillä uskon niitä taatusti olevan tulossa.

Sana, jota en näköjään voi olla toistelematta tätä teosta kuvatessani: voimakas. Mutta siihen sanaan tämä teos mielestäni parhaiten kiteytyy.

sunnuntai 9. elokuuta 2026

Rocky ja kivikasvot

Hanna Kökkö: Rocky ja kivikasvot
Rocky, osa 2
Kustannus-Mäkelä 2021
kansi: Tanja Mitchell

Luin viime vuonna kesälomalla Hanna Kökön Rocky-sarjan avausosan Rocky, Rauha ja rakkaus. Tänä kesänä halusin kesälomallani lukea sarjan jatko-osan Rocky ja kivikasvot, minkä myös tein. Aika näyttää tuleeko kolmas osa luetuksi kenties ensi vuonna kesälomalla vai jo aiemmin, mutta luetuksi sekin varmasti tulee.

Rockyn peruskoulu on päättymässä, mutta päättäjäisriemua varjostaa synkkä tieto. Paikalliselta kivilouhokselta on löytynyt nuoren ruumis eikä vielä tiedetä oliko kyseessä traaginen onnettomuus vai onko putoamista edeltänyt kamppailua.

Tapaus järkyttää Rockya itseäänkin, mutta hän haluaa silti olla myös muiden tukena. Sitä hän lupaa myös rinnakkaisluokkalaiselle Salmelle, mutta ei aavista minkälaisiin perhekiemuroihin joutuu mukaan. Rauhan kanssa sentään menee hyvin, vaikka tunnelma paikkakunnalla kiristyy ihmisten eläessä epätietoisuudessa kuolemantapauksen syistä. Vain seuraukset ovat läsnä, eivätkä ne päästä ketään helpolla.

Tykkään erityisesti tämän sarjan nuorista päähenkilöistä Rockysta ja Rauhasta, jotka ovat fiksuja tyyppejä. Erityisesti Rockyn huomaa olevan vielä nuori, joten voi sanoa Kökön onnistuneen kuvaamaan kasvuikäistä nuorta osuvalla tavalla.

Jännärijuoneltaan tämä kirja ei ole ihan niin vangitsevaa luettavaa kuin edellinen osa, mutta sitäkin enemmän jännitteitä löytyy ihmissuhteiden kiemuroista erityisesti Salmen perheessä, jossa vanhempien parisuhdeongelmat heijastuvat koko perheeseen. Mielenkiinnolla odotan millaisiin aiheisiin kolmannessa osassa sukelletaan. Kirjan nimi ainakin kuulostaa jännittävältä: Rocky, Rauha ja Surmalammen yö.

keskiviikko 5. elokuuta 2026

Kesäkämppikset

Jenni Multisilta: Kesäkämppikset
Mökki Kahvilahdessa 1
Otava 2026

Kun ulkona vihmoo vettä, on kiva siirtää ajatukset lämpimämpinä kesäpäivinä luettuun kesäkirjaan. Jenni Multisilta on minulle tuttu nimi, mutta silti uusi tuttavuus kirjailijana. Kesäkämppikset aloittaa Mökki Kahvilahdessa -nimisen sarjan, joka sijoittuu Merenkurkun saaristoon.

Omaa neulekirjaansa työstävä Serena on vuokrannut kesäksi mökin Kahvilahdesta. Tarkoituksena on viimeistellä tekeillä oleva kirja, unohtaa hetkeksi rahahuolet ja irtaantua suhdesotkuista sekä tietysti nauttia saaristomaisemista. Saaristomaisemiin on suuntaamassa myös triatlonia varten tavoitteellisesti treenaava Leo, joka odottaa kesältään ennen kaikkea mahdollisuutta keskittyä treenaamaan ilman häiriötekijöitä.

Häiriötekijöiltä ei kuitenkaan kumpikaan voi välttyä, sillä tuplabuukkauksen vuoksi heille kummallekin on vuokrattu sama mökki. Muut majoitusvaihtoehdot ovat jo aikaa sitten varattu täyteen eikä kotiinpaluukaan tunnu kummankaan mielestä vaihtoehdolta. Ainoaksi mahdollisuudeksi jää jakaa mökki kesäkämppiksinä.

Minä ihan tykkäsin tästä asetelmasta, jossa kaksi epätodennäköistä henkilöä huomaavatkin yhteiselon sujuvan lopulta varsin hyvin. Kumpikin saa rauhassa tehdä omia juttujaan ja kämppäkaveruuden etuna ruoanlaitto- ja tiskivuorot saa kätevästi jaettua. Kaiken kaikkiaan pidin niin päähahmoista kuin saariston paikallisväestäkin.

Vaikka meri ei ole minun vesistöni eikä saaristo mitenkään erityisen lähellä sydäntäni, niin odotin miljöön nousevan esiin väkevämpänä. Kun tapahtumapaikka on näinkin tarkkaan määritelty kuin tässä kirjassa, niin saaristoluonto ja -maisemat olisivat saaneet näkyä vahvemminkin. Periaatteessa tapahtumat olisivat voineet nyt suurelta osin tapahtua muuallakin kuin meren rannalla, niin etäälle saaristolaismiljöö mielestäni jäi.

Lukiessani minua hieman alkoi ahdistaa se, miten koko ajan tuntui nousevan esiin kesän vääjäämätön eteneminen. Kohta vuokrasopimus loppuisi ja mökiltä olisi lähdettävä, kirjaprojektikin vielä vaiheessa ja arki häämöttää. Kyse on toki varmasti ennen kaikkea minusta itsestäni, sillä jos olisin lukenut kirjan jonakin muuna vuodenaikana, en ehkä olisi kokenut tällaista "lomanloppumisahdistusta", jota tämä kirja minussa herätteli. Hahmojen puolesta voisin hyvinkin kuvitella jatkavani sarjan parissa, mutta aika näyttää. 

sunnuntai 26. heinäkuuta 2026

Sarviini puhkeaa lehti: Ihmeellinen Reidar Särestöniemi

Noora Vaarala: Sarviini puhkeaa lehti - Ihmeellinen Reidar Särestöniemi
Gummerus 2025

Kävimme puolisoni kanssa kesälomareissulla pohjoisessa ja päätimme käydä tutustumassa Kittilän Kaukosessa sijaitsevaan Reidar Särestöniemen museoon. Lainasin kirjastosta muutamia Särestöniemi-kirjoja ajatuksenani etukäteen hieman tutustua häneen ja hänen taiteeseensa. En osannut arvata kuinka voimalla tulisinkaan tempaistuksi mukaan hänen maailmaansa!

Luin ihan ensimmäiseksi selkokirjan Reidar Särestöniemen maailma (Särestöniemen museosäätiö 2019), joka synnytti halun lukea lisää. Selailin muutamia taiteeseen keskittyviä teoksia, mutta Noora Vaaralan kirjoittaman elämäkerran Sarviini puhkeaa lehti - Ihmeellinen Reidar Särestöniemi luin suurella mielenkiinnolla kannesta kanteen.

Reidar Särestöniemi (1925-1981) syntyi Kittilän Kaukosessa ja kasvoi perheensä nuorimpana lapsena, jolla oli taipumusta unohtua ihmettelemään luonnon hienoja yksityiskohtia ja keksiä hauskoja kujeita. Onnekseen hänen vanhempansa Matti ja Alma ymmärsivät jo varhain, että Reidarin piti saada olla oma itsensä ja toteuttaa taiteellisia pyrkimyksiään, vaikka heitä surkuteltiinkin siitä, ettei pojasta tullut kunnon työmiestä.

Varsinkin äiti oli sittemmin isosti myötävaikuttamassa siihen, että poika pääsi opiskelemaan kuvataidetta ja tavoittelemaan siitä itselleen elämänuraa. Ja sehän kannatti, sillä Särestöniemestä tuli yksi tunnetuimmista suomalaisista taiteilijoista.

Noora Vaaralan kirjoittama elämäkerta on aivan älyttömän mielenkiintoista luettavaa. Hän kirjoittaa Särestöniemestä paitsi taiteilijana myös ennen muuta persoonana, ihmisenä. Vaarala on tutustunut perusteellisesti aikaisempaan Särestöniemi-kirjallisuuteen, Reidarin henkilökohtaisiin kirjeisiin ja hänestä tehtyihin lehtihaastatteluihin sekä itse haastatellut hänet tunteneita ihmisiä. Median Reidar oli erilainen kuin todellinen Reidar.

Taiteellisia pyrkimyksiään edistääkseen Särestöniemi ryhtyi itsekin tietoisesti muokkaamaan julkisuuskuvaansa värikkääseen suuntaan, mikä on ehkä sittemmin jäänyt päällimmäiseksi kuvaksi hänestä.

Itselleni muodostui kuva Särestöniemestä rohkeana oman tiensä kulkijana, joka joutui kuitenkin julkisuudessa peittelemään todellista sisintä itseään, sillä homoseksuaalisuus oli vielä hänen elinaikanaan rikos (vuoteen 1971 saakka) ja sairaus. Kun katsoin kirjassa mukana olleita valokuvia hänestä, mietin, että hänellä oli todella ystävällisen näköiset silmät. Minulle jäi tunne, että hän taisi olla myös varsin kiltti ihminen.

Kaiken sen perusteella, mitä olen nyttemmin Särestöniemestä lukenut ja mitä sain omin silmin nähdä ja kokea Särestössä, olen todella vaikuttunut hänestä taiteilijana. Suosittelen tutustumaan tähän kirjaan ja Särestöniemen taiteeseen.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2026

The Daisy Chain Flower Shop

Laurie Gilmore: The Daisy Chain Flower Shop
Dream Harbor 6
HarperCollins 2026
äänikirjan lukijoina CJ Bloom & Teddy Hamilton

Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarjan kuudes osa The Daisy Chain Flower Shop tutustuttaa lukijat kukkakauppias Daisyyn, joka pyörittää sukunsa kukkakauppaa jo kolmannessa polvessa. Daisyn bisnekset eivät vain suju samalla tavalla kuin aikaisemmilla sukupolvilla, sillä kaupunkilaiset uskovat enemmän tai vähemmän tosissaan, että Daisy on kirottu rakkaudessa.

On totta, että Daisylla on ollut epäonnea rakkausrintamalla. Sekin on totta, että ne hääparit, joiden häiden kukista Daisy vastasi, ovat eronneet melko pian. Mutta että hän olisi kirottu? Taikauskoiset ainakin pitävät mahdollisena, että Daisyn kirous vaikuttaa myös häneltä kukkia tilanneiden parien rakkauteen.

Eräänä päivänä sattumalta ja kuitenkin täydellisellä hetkellä Elliot astuu sisälle kukkakauppaan ja päätyy esittämään Daisyn poikaystävää. Hänelläkin on ollut epäonnea rakkaudessa ja perhepiiri on jo ollut hieman huolissaan hänestä. Feikkisuhde sopii siis myös hänen kuvioihinsa paremmin kuin hyvin, sillä se on omiaan karistamaan huolestuneet sukulaiset pois hänen kimpustaan.

Vaan sitten käy tietysti klassisesti. Daisy ja Elliot alkavat tuntea vetoa toisiaan kohtaan, mutta pelkäävät heittäytyä oikeasti. Feikistä aidoksi oli kiva trooppi (onko se edes trooppi?) ja taas vähän uutta sarjaan. Tykkäsin myös päähenkilöistä ja heidän ratkomastaan Daisyn isotäti-Daisyn rakkausjutusta.

Teos päättyi vähän hassusti tarjoten kurkistuksen ajassa eteenpäin noin parinkymmenen vuoden päähän. Tiedän, että ainakin yksi osa on vielä tulossa, mutta se on aiemmin ilmestynyt rajoitetusti vain tietyissä maissa jo ennen Daisyn kirjaa. Mietinkin siis onkohan Gilmore kenties lopettelemassa Dream Harbor -sarjaa.

tiistai 7. heinäkuuta 2026

Lääkkeeksi määrätään kissa

Sho Ishida: Lääkkeeksi määrätään kissa
Gummerus 2026
alkup. 2023
suomentanut Raisa Porrasmaa

Japanilainen kissakirja? Se on luettava! Olen vuosien mittaan lukenut muutamia japanilaisia kirjoja, joissa kissat ovat olleet keskeisissä rooleissa, ja oikeastaan kaikissa niissä on ollut jotakin minulle mieluista. Ylipäätään tykkään japanilaisesta kerronnasta ja omaleimaisuudesta, vaikka muuten aika harvakseltaan japanilaisia teoksia luen.

Lääkkeeksi määrätään kissa kuvaa kirjan nimenä täydellisesti mistä on kyse. Ihmiset hakeutuvat kuuluisalle kiotolaiselle klinikalle, jolla aina jonkun tutun tuttu on käynyt ja saanut sieltä avun. Avunhakijat tosin yleensä hämmästyvät, sillä olipa syy vastaanotolle hakeutumiseen mikä tahansa, hoitokeino on aina kaikille sama: lääkkeeksi määrätään kissa.

Ennen kuin potilas ehtii kissaakaan (hehheh) sanoa, kiikuttaa hoitaja hänelle tarvikekassin ja kissan kantokoppineen. Hämmentynyt potilas ohjataan ulos ja neuvotaan noudattamaan ohjeita. Ja yleensä, jos ohjeita noudattaa, kissalla tosiaan on kuin onkin hyvää tekevä vaikutus. Heidän elämästään tulee parempaa kissan kanssa.

Lääkkeeksi määrätään kissa on aika veikeä kirja. Itse tykkäsin, sillä tässä kyllä näkyy paljonkin siitä, millaista elämä kissan kanssa on: hauskaa ja täynnä ehdotonta rakkautta, vaikka joskus hermot olisivatkin koetuksella tai sydän huolesta syrjällään.

maanantai 29. kesäkuuta 2026

Atlas: Papa Saltin tarina

Lucinda Riley & Harry Whittaker: Atlas - Papa Saltin tarina
Seitsemän sisarta, osa 8 
Bazar 2023
alkup. Atlas - Story of Pa Salt, 2023
suomentaneet Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen
 
Luin tammikuussa Lucinda Rileyn Kadonneen sisaren. Se on mielestäni sarjan heikoin osa, sillä vaikka tarina veikin mennessään, olisi tiivistämisen varaa ollut paljon. Kirjan päättyessä olin myös hieman typertynyt ja ajattelin, että "tässäkö tämä nyt oli". Työkaveri lohdutti sanomalla, että Papa Saltin tarina tulee korvaamaan kaiken, joten olihan minun otettava asiasta selvää mahdollisimman pian.
 
Tämä teos on nimensä mukaisesti arvoituksellisen Papa Saltin tarina, jota seurataan hänen lapsuusvuosistaan aina viimeisiin elinpäiviin asti. Uskomattoman elämän elänyt Papa Salt kohtaa elämänpolullaan monia dramaattisia hetkiä, mutta vielä suurempi merkitys hänen elämänkululleen ovat ne lukuisat hyväsydämiset ja pyyteettömät ihmiset, joiden ystävällisyys mahdollistaa hänelle monta mahdottomalta tuntunutta vaihtoehtoa.
 
Papa Saltin tarina paljastaa myös, miten hän tuli adoptoineeksi juuri Maian, Allyn, Tähden, CeCen, Tiggyn ja Electran. Isän ja tyttärien ensikohtaamiset kerrotaan melko tiiviisti, mutta mikään ei lopulta ole sattumanvaraista ja jokaisesta heistä voi lukea lisää omista kirjoistaan.
 
Tämän kirjan myötä monet aiemmin heränneet kysymykset tai aukkopaikat saavat vastauksensa ja muutaman kerran ainakin itse yllätyin paljastuksista, mikä voi toki johtua omista unohduksistanikin, sillä olen lukenut tämän sarjan noin kirja per vuosi -tahtia ja aloittanut siis jo vuonna 2019.
 
Nyt lukemisen jälkeen on vähän tyhjä ja sanaton olo, kuten tämän postauksen hajanaisuudestakin voi päätellä. Vaikka olen sarjan lukenut hitaalla tahdilla, niin silti tuntuu, että miten tämä nyt jo loppui. Joitakin osia voisin kyllä lukea joskus uudelleen, mutta tuskin koko sarjan pariin enää palaan uudelleen. Vannomatta kuitenkin paras.
 
Papa Saltin tarina vei hyvin mukanaan enkä minä ainakaan huomannut mistään, että kirjan on Rileyn menehtymisen jälkeen saattanut valmiiksi hänen poikansa Harry Whittaker. Ihan yhtä sujuvaa, juonellisilta yksityiskohdiltaan huolellista työtä ovat kumpikin tehneet. Jännittävää nähdä millainen tulee olemaan Whittakerin kirjoittama Orlando, joka aloittaa Seitsemän sisaren maailmaan sijoittuvan uuden sarjan.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2026

Tilinpäätös

Maija Kajanto: Tilinpäätös
Puistokadun pesula 2
WSOY 2026
 
Puistokadun pesula -sarja on saanut jatkoa. Tilinpäätöksessä päähenkilöksi nousee Assi, joka tutustui ja ystävystyi Inkan kanssa Pyykkipäivässä. Assi on nelikymppinen kirjanpitäjä, jonka elämä tuntuu olevan yhtä säntillisessä järjestyksessä kuin hänen laatimansa tilinpäätökset: on pitkä parisuhde, vakaa toimeentulo ja mieluisa koti paritalonpuolikkaassa. Kohdalle osuva lomautus kuitenkin tuo Assin elämään muutoksen, joka sysää hänet pohtimaan arkeaan ja unelmiaan uudelta kantilta.
 
Tyhjentyneen kalenterin myötä Assi alkaa suorittaa vapaa-aikaansa. Hän haluaa täyttää päivänsä puuhilla osin siksi, että ei olisi etätöitä tekevän miehensä tiellä. Rahasta tarkka Olli ahdistuu taloudellisen tilanteen epävarmuudesta, mikä saa Assin etsimään hyödyllistä tekemistä päiviinsä. Assi ryhtyy tyhjentämään tuntemattomaksi jääneen isoisänsä kuolinpesää. Kun urakka lopulta tulee valmiiksi, on Assin mietittävä myös miten haluaa oman elämänsä jatkossa järjestää.
 
Kokemuksesta tiedän, että kuolinpesän tyhjennys ei ole mikään pikkujuttu, vaan oikeasti aikaa vaativa homma. Puhumattakaan sitten siitä tunnepuolesta, joka väistämättä astuu kuvaan, jos edesmennyt on ollut itselle läheinen. Vuosikymmeniä ajan kerrostumia ja esineitä joita joku muu on vaalinut ja kuljettanut mukanaan vuodesta toiseen tai unohtanut kaappien perukoille... Se todella laittaa pohtimaan omaa tavarasuhdetta aivan uudella tavalla. Mielestäni Kajanto kuvaa tätä kaikkea tarkkanäköisesti.
 
Tilinpäätös oli varsin mukaansatempaavaa ja viihdyttävää luettavaa, vaikka lomautukset ja kuolinpesät harvoin nostavat ilon ylimmilleen. Tämä sarja ei toistaiseksi ole ollut minulle Kahvila Koivun veroinen, mutta olen alkanut tykätä Harvelan pikkukaupungin miljööstä ja sarjan naisviisikosta, jotka erilaisista elämäntilanteistaan huolimatta pelaavat hyvin yhteen. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä kuka heistä on seuraavan osan päähenkilö, sillä ennustan, että jokainen heistä siihen rooliin vuorollaan pääsee. 

lauantai 27. kesäkuuta 2026

Unelmien talo Jylhäsalmelta

Kirsi Pehkonen: Unelmien talo Jylhäsalmelta
Karisto 2026
kannen kuva: Petri Jauhiainen 
 
Jylhäsalmi-sarjaan joka vuosi uskollisesti ilmestyvä uusi osa on minulle aina kevään/kesän odotetuimpia kirjoja. Tällä kertaa uusimman osan päähenkilö Pipsa ei asukaan Jylhäsalmella vaan Korkealan puolella, mutta kiinteistönvälitysfirman pyörittäminen tuo hänet kuitenkin tämän tästä lossimatkan yli ja tuttujen jylhäsalmelaisten persoonien pariin.
 
 Korkealasta kotoisin oleva Pipsa on paluumuuttaja, joka etsii vielä itsekin lopullista kotia paikkakunnalta. Työskentely perheyrityksessä on oivallinen tapa tutustua paitsi paikkakuntaan myös sen asukkaisiin. Eläköitymistä suunnittelevan isän kanssa yhteistyö sujuu, vaikka heillä onkin näkemyseroja välitykseen otettavista kiinteistöistä Jylhäsalmen osalta. Pipsa näkee potentiaalin, isä ei haluaisi edes ajaa kylän läpi.
 
Luottaessaan bisnesvainuunsa ja tutustuessaan paremmin kyläläisiin Pipsa alkaa ymmärtää, että Jylhäsalmella on paikkansa myös hänen perheensä historiassa. Isä ei kuitenkaan halua puhua ja hoivakodissa asuva dementoitunut äiti ei pysty enää vastaamaan. Pipsan seuratessa omia unelmiaan alkaa hänelle vähitellen selvitä mitä salaisuuksia Jylhäsalmelle kätkeytyy.
 
Tykkäsin tästä kirjasta, kuten olen tykännyt sarjan aiemmistakin osista. Jylhäsalmi on minulle yksi mieluisimmista paikoista kirjallisuudessa, sillä siellä kiteytyy kaikki se maalaisromantiikka ja Suomen kesän parhaat puolet, jotka väistämättä vetävät puoleensa. Ehkä olisin hieman enemmän kaivannut juuri sitä Jylhäsalmea, vaikka se toki nytkin oli keskeinen tapahtumapaikka.

maanantai 22. kesäkuuta 2026

Hiljaiset sillat

Robert James Waller: Hiljaiset sillat
WSOY 1996
alkup. The Bridges of Madison County, 1992
ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran 1993
suomentanut Kaijamari Sivill
 
Oman hyllyn kirjat -projektini etenee hitaasti mutta varmasti. Pitkään hyllyssäni odotellut ja mielikuvissani ikoniseksi rakkauskertomukseksi muodostunut Hiljaiset sillat pääsi lopultatkin lukuvuoroon. Tulin lopulta lukeneeksi tämän yhden päivän aikana, sillä viehätyin miljööstä ja teksti eteni mukavan vaivattomasti.
 
Robert L. Kincaid on kiertävä valokuvaaja, joka saapuu työkomennukselle Iowaan tarkoituksenaan kuvata Madisonin piirikunnan katettuja siltoja. Robert on kulkuri niin työnsä puolesta kuin luonteeltaankin, tottunut kuljettamaan tärkeintä omaisuuttaan mukanaan ja siirtymään aina sinne missä on kiinnostavaa kuvattavaa. Eräänä helteisenä elokuun iltana Robert ajaa avolavansa Johnsonin maatilalle kysyäkseen tietä ja kohtaa Francescan.
 
Francesca on italialaissyntyinen ja avioliiton myötä Iowaan muuttanut perheenemäntä, joka on tukahduttanut omat haaveensa ja omaksunut roolinsa maanviljelijän vaimona. Francesca rakastaa taidetta, kauniita esineitä ja aistillisuutta, mutta maanviljelysyhteisön arkipäivässä sellaisille asioille ei ole aikaa eikä sijaa. Kun Robert huristaa avolavallaan maatilan pihalle, jotain uinuvaa syttyy Francescassa uudelleen.
 
Robert ja Francesca viettävät yhdessä vain neljä päivää, mutta niiden jälkeen heidän kummankaan elämä ei ole entisellään. Ulkonaisesti kaikki jatkuu kuin aina ennenkin, mutta sisäinen maailma on muuttunut.
 
Hiljaiset sillat jää vahvasti mieleen. Sen tunnelma tuntuu ainutlaatuiselta, jotenkin unenomaiselta ja jopa taianomaiselta. Kerronta jättää tilaa lukijan itsensä täydentää miljöötä ja tunnelmia, vaikka katetut sillat antavatkin asetelmalle mielestäni uniikin romanttisen leimansa. Lukiessa tuntuu melkein kuin itsekin tuntisi paahteisen elokuun illan ihollaan ja eläisi rakkauden ensimmäisten päivien huumaa.
 
Yllätyin tästä kirjasta, sillä en osannut odottaa tällaista lukukokemusta. Tämän perusteella voisin lukea Robert James Wallerilta joskus jotakin muutakin.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2026

Kukaan ei puhunut

Eeva Korpi-Hyövälti: Kukaan ei puhunut
Warelia 2025
 
Luin toukokuussa kirjastosta pitkään jonottamani historiallisen romaanin Kukaan ei puhunut. Eeva Korpi-Hyövältin kolmiääninen kertomus sotavuosista teki minuun suuren vaikutuksen ja nousi kuukauden suosikkikirjakseni.
 
Huolettomat päivät Kannaksella ja arkinen aherrus omilla kulmilla vaihtuvat evakkomatkaan ei vain kerran vaan kahdesti. Siskokset Hilkka ja Lahja ovat lähdön edessä, mutta onneksi heidät otetaan perillä inhimillisesti vastaan. Ilmajokelainen emäntä Lempi-Maria on nimensä mukainen, lempeä, ymmärtäväinen ja ystävällinen. Mikään ei voi korvata kotia, mutta sopeutuminen on kuitenkin hieman helpompaa, kun ei koko ajan joudu kokemaan olevansa tunkeilija.
 
Lempi-Maria emännöi sukutaloaan, jonka isännyyden jakavat hänen veljensä. Hän kohtaa tulijat inhimillisesti, järjestää heille asuinhuoneen ja huolehtii soppalautasen eteen. Sotavuodet eivät päästä häntäkään helpolla, kun veljille käy kutsu harjoituksiin ja rintamalle. Huoli läheisistä painaa ja siinä missä evakot tarvitsevat häntä, tarvitsee Lempi-Mariakin heitä.
 
Kukaan ei puhunut on lämmin kertomus ystävällisyydestä ja inhimillisyydestä vaikeana aikana. Minua lämmitti suunnattomasti se, miten kovia kokeneet ihmiset eivät katkeroituneet, vaan löysivät tukea toisistaan. Pidin suuresti hahmoista, jotka jäävät mieleen. Heidän kohtalonsa koskettivat ja tämä teos jätti sydämeeni suuremman jäljen kuin osasin odottaa. Erityisesti minua liikutti Kannakselle välirauhan aikaan palanneiden vaiheet uuden sodan syttyessä. Montakin teosta olen niistä lukenut, mutta tässä oli jotakin erityisen liikuttavaa.
 
Kirjan sisäkansissa olevia sukupuita tutkaillessani jäin siihen käsitykseen, että ainakin Lempi-Marialla on esikuvansa todellisuudessa. On myös kerrottu, että tämä kirja on tarina Korpi-Hyövältin isästä, jonka sodanaikainen kohtalo jäi avoimeksi. Kukaan ei puhunut, kuten ei monista muistakaan tragedioista.
 
Kirjallisilta ansioiltaan tämä teos olisi voinut olla vetävämpikin, sillä teksti ei aina ollut täysin sujuvan soljuvaa luettavaa. Se asia kuitenkin unohtui, kun tutustui hahmoihin. Korpi-Hyövältillä on taito tehdä hahmoistaan eläviä ja aitoja. Todella elämänmakuinen kirja kaiken kaikkiaan. Suosittelen erityisesti historiallisten romaanien ystäville. 

sunnuntai 14. kesäkuuta 2026

Pappilan piika

Enni Mustonen: Pappilan piika
Kytösavun tarinoita 1
Otava 2026

Enni Mustonen loistaa jälleen! Jo joulun alla ilmestynyt Kytösavun tarinoiden esiosa Pikkupappilan joulu lupaili uudesta sarjasta paljon, mutta Pappilan piika vasta veikin mennessään.

1870-luvun Lapualle, Etelä-Pohjanmaalle, sijoittuva teos tarjoilee elävää ajankuvaa. Orpo huutolaistyttö Hanna Pränni on sisukas ja osaava nuori nainen, joka Kytöjoen uuden pastorin avulla pääsee aloittamaan rippikoulunsa. Rippikoulun myötä aukeaa mahdollisuus päästä pois ilkeän emännän ja häjyjen matkassa remuavan isäntäväen pojan lähettyviltä. Hannasta tulee pappilan piika, joka saa puolelleen niin Aino-rouvan kuin emäntäpiiankin.

Vaikka huoli hänet siipiensä suojaan ottaneen Sussu-muorin jaksamisesta painaa välillä mieltä ja töitä pappilassa on paljon, Hanna viihtyy hyvin töissään. Oma vaikutuksensa on pappilan nuorella Santeri-rengillä, joka on talollisen nuorempi poika ja etsii vielä omaa paikkaansa. Ei Hannakaan jää Santerilta huomaamatta, kun samassa pihapiirissä aherretaan.

Mustonen on valinnut tässä kokonaan palvelusväen näkökulman, mikä oli itselleni hieman yllätys, sillä Pikkupappilan joulussa pastorin Aino-rouva on hyvin keskeinen. Ratkaisu on hyvin toimiva, sillä Hannan matkassa lukija pääsee kulkemaan rippikoulussa, lähitienoon taloissa ja torpissa sekä moninaisissa töissä.

Tykkäsin tästä kirjasta. Mustonen osaa historiansa ja on jälleen löytänyt kiinnostavan sarjaidean, joten jään mielenkiinnolla odottamaan sarjalle jatkoa. Rouvankartanon tarinoissa näin paljon Hovimäki-viboja, mutta Kytösavun tarinoita tuntuu uudelta ja raikkaalta. Sellaisia historiallisetkin romaanit voivat parhaillaan olla, täynnä elämää ja uuden jännittävän tuntua.

lauantai 13. kesäkuuta 2026

Lukupiirikirja: Mahdoton elämä

Matt Haig: Mahdoton elämä
Aula & Co. 2025
alkup. The Life Impossible, 2024
suomentanut Sarianna Silvonen

Luimme toukokuun lukupiirikirjana ja samalla kauden viimeisenä kirjana Matt Haigin romaanin Mahdoton elämä. Ajattelin, että meidän on jo korkea aika tutustua Haigiin, ja vasta tähän lukupiirikertaan valmistautuessani hoksasin, että olemmehan Haigia ennemminkin lukeneet. Tosin jos lukupiiri on kokoontunut syyskuusta 2017 alkaen ja olemme lukeneet noin 9 kirjaa kaudessa, niin eipä niitä kaikkia voi ulkoa muistaakaan.

Eläkkeelle jäänyt matematiikanopettaja Grace perii yllättäen etäisen ystävänsä tai pikemminkin kaukaisen tuttavansa talon Ibizalta. Hän ei oikein tiedä mitä ajatella asiasta, mutta koska mikään muu kuin rutiinit ja muistot eivät sido häntä kotikaupunkiinsa, hän päättää matkustaa Ibizalle katsomaan perimäänsä taloa. Melko pian Grace saa huomata, että tuttavan viimeisiin hetkiin tuntuu liittyvän jotakin epäselvää. Hän ryhtyy selvittämään totuutta ja joutuu samalla kohtaamaan myös oman menneisyytensä ja omat asenteensa.

Mahdoton elämä on juonellisesti melko sirpalemainen kokonaisuus, jossa vuoroin matkataan muistoihin, eletään nykyhetkeä Ibizalla ja häilytään välähdyksenomaisesti jossakin toisen todellisuuden rajalla. Sirpalemaisuudesta huolimatta kokonaisuudesta muodostuu melko eheä. Lukukokemuksena tämä oli jotenkin leijaileva, kuin höyhen tuulessa, mutta kuitenkin mielestäni täynnä elämänvoimaa.

Haig on kyllä erittäin mielenkiintoinen kirjailija. Kaiken kaikkiaan Mahdottomasta elämästä jäi aika hassu olo, vähän sellainen "mitä mä just luin?" -tyyppinen fiilis. Hölmistyksestä huolimatta tai ehkä juuri siksi pidin tästä kirjasta ja mielestäni tämä toimii hyvin lukupiirikirjana, sillä meillä ainakin tästä syntyi hyvää keskustelua, joka antoi omaan lukukokemukseen paljon lisää. 

maanantai 8. kesäkuuta 2026

Klaanin tulevaisuus

Kaisa Viitala: Klaanin tulevaisuus
Nummien kutsu 3
Kariston äänikirja 2026
lukijana Elina Keinonen
 
Skotlannin ylämaille sijoittuva Nummien kutsu -sarja on edennyt kolmanteen osaansa. Jostain syystä luulin tämän olevan sarjan päätösosa, mutta kirjan päätyttyä bongasin jostain, että jatko on vielä tulossa. Sopii minulle, sillä sarja tuntuu vain parantuneen koko ajan!
 
Agnesin ja Fingalin elämä MacTorrianien klaanin johtohahmoina on asettunut kutakuinkin uomiinsa, vaikka Lily-serkun ja Emily-tädin asettuminen Gilleshielin muurien suojaan onkin tuonut omia jännitteitään eikä suvun tuoreen jäsenen imettäjäksi palkattu nainen herätä kaikissa luottamusta. Uomien yli alkaa kuitenkin läikkyä vasta siinä vaiheessa, kun niin Agnesin kuin Fingalinkin vanhemmat päättävät sekaantua Gilleshielin asioihin.
 
Klaanin tulevaisuus on paikoin hykerryttävän hauska kirja. Värikäs dialogi ilahduttaa minua aina, niin tässäkin! Hauskuuden ohella kirjassa on paljon myös isoja teemoja toteutumattomista toiveista ja kipeistä epävarmuuksista sekä monta isoa solmua, joista yksi vaatii purkautuakseen dramaattisen käänteen. Loppu on kuitenkin kivan toiveikas, ja kieltämättä minua hieman jännittää kantaako se seuraavassakin osassa vai tuleeko kipeitä kolhuja.
 
Muut Nummien kutsu -kirjat blogissani:
 

sunnuntai 7. kesäkuuta 2026

Seireenit

Emilia Hart: Seireenit
WSOY 2026
alkup. The Sirens 2025
suomentanut Irmeli Ruuska
 
Luin huhtikuussa Emilia Hartin romaanin Seireenit, joka edustaa spekulatiivista fiktiota. Olen lukenut aiemmin Hartin romaanin Taipumattomat, joka suorastaan lumosi minut. Siinä kaikki miljööstä juoniasetelmaan osui suoraan minun lukumakuuni, mutta Seireenien kohdalla oli vähän eri juttu. Hillosinkin tätä hyllyssäni jonkin tovin ennen kuin tartuin kirjaa kansista ja aloin lukemaan.
 
Seireeneissä on, kuten nimestäkin voi päätellä, keskeistä merellinen mytologia. Se ei lähtökohtaisesti ole yhtään minun juttuni, mikä aiemmasta lukukokemusta huolimatta hieman työnsi minua pois Seireenien ääreltä. Lukukokemuksesta muodostui kuitenkin lähtökohtaan nähden yllättävän vetävä. Teksti oli hyvää koko ajan ja tarinaan mahtui sellaisia yllättäviä käänteitä, jotka olivat omiaan pitämään otteessaan.
 
Lucy havahtuu unestaan kädet häntä haavoittaneen miehen kurkulla. Hän on kävellyt unissaan ja ollut tiedostamisen ulkopuolella, mutta hän on kauhuissaan tapahtuneesta. Lucy pakenee sisarensa Jessin syrjäiseen merenrantataloon Australian etelärannikolle, mutta sisar on kuitenkin kadonnut. Lucy jää yksin oman kauhunsa, kosteusvaurioisen talon ja Jessin väkevien maalausten keskelle.
 
Sisartaan etsiessään Lucy saa kuulla tarinoita aaltojen viemistä miehistä, kauan sitten tapahtuneesta haaksirikosta ja luolasta, josta kerrotaan erikoisia tarinoita. Melko pian Lucy oivaltaa, että Jessin talolla on keskeinen rooli yhdessä niistä tarinoista. Missä Jess oikein on? Onko talossa turvallista olla? Kun totuus lopulta valkenee, ei mikään ole enää entisellään.
 
Kenelle suosittelen:
- mysteerien ja spefin ystäville
- meren mytologioista kiinnostuneille 

keskiviikko 3. kesäkuuta 2026

Paha Pohjanmaa

Niko Jutila: Paha Pohjanmaa
Avain 2026

Millaista oli elämänmeno 1900-luvun alkupuoliskon Pohjanmaalla? Niko Jutilan tietokirja Paha Pohjanmaa piirtää ajankuvaa rikoshistorian näkövinkkelistä. Kaikki kirjassa käsiteltävät rikostapaukset ovat henkirikoksia, jotka tapahtuivat 1900-luvun alkupuolella Pohjanmaan maakunnissa.

Jutilan kirjassa Pohjanmaa näyttäytyy ankarana paikkana, jossa toimeentulo oli monella niukkaa ja vaihtoehdot vähissä. Alkoholi näyttelee myös isoa roolia useissa kirjan rikostapauksissa, mutta ei kaikissa. Jutila marssittaa esiin mm. historian unohtamia sarjamurhaajia, lapsenmurhia, murhapolttoja ja ryöstömurhia. Tekijöinä on niin naisia kuin miehiäkin, osa vieläpä alaikäisiä. Yksi tapauksista sijoittuu kotipaikkakunnalleni Jalasjärvelle.

Jutila onnistuu hienosti kokoamaan yksittäisistä tapauksista yhtenäisen kokonaisuuden, joka on mielestäni historiallisena ajankuvana todella kiinnostava. Pidän tätä myös sikäli luotettavana tietoteoksena, että Jutila mainitsee käyttämänsä lähteet ja kertoo, että ei ole lisännyt mitään omia kuvauksia. Jos jossakin kohtaa mainitaan, että päivä oli aurinkoinen, sekin tieto on poimittu virallisista tutkimuspöytäkirjoista.

Mikä saa ihmisen tekemään toiselle pahaa? Joitakin tämän kirjan rikollisista veivät sattuma ja olosuhteet, osa ei ehkä nähnyt muuta vaihtoehtoa. Asioilla tapaa olla monta puolta eikä yhden lähteen – siis tämän kirjan – perusteella ehkä ole oikein sanoa, että jotkut ovat vain olleet aidosti pahoja, mutta sellainen tunne minulle kuitenkin jäi. Kirjan nimi on siis varsin osuva.

Tiukasta faktapohjaisuudesta huolimatta Jutilan teksti on eloisaa, joskus jopa melko nasevaa. Nautin lukemisen vaivattomuudesta, vaikka ei tämä aihepiiriltään mikään hyvänmielen kirja olekaan. Minulle tämä oli hätkähdyttävä ja aivan ehdottomasti mieleenpainuva lukukokemus. Hienoa työtä kirjailijalta!

maanantai 11. toukokuuta 2026

Lukupiirikirja: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää
Tammi 2019

Luimme huhtikuun lukupiirikokoontumiseen Raili Mikkasen nuortenromaanin Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää, joka kertoo Elli Canthista ja hänen äidistään Minnasta. Äidin näkyvää asemaa ja yhteiskunnallisia mielipiteitä kuvataan hänen lapsiensa kokemana, ja teos onnistuikin aukaisemaan minulle uudenlaisen näkökulman kirjailijaan, jonka tuotantoa olen paljon lukenut ja jonka elämästä olen niin ikään lukenut runsaasti.

Jostain syystä en koskaan ollut sekuntiakaan ajatellut miten Minna Canthin mielipiteet ja edesottamukset ovat mahdollisesti vaikuttaneet hänen lapsiinsa niin sosiaalisessa mielessä kuin esimerkiksi heille suotujen mahdollisuuksien muodossa. Luin Mikkasen romaania suurella mielenkiinnolla, sillä teoksella on todellisuuspohjansa ja lähteensä, vaikka kaunokirjallisuudesta onkin kysymys.

Ellin elämä on tunnetusta äidistä huolimatta täynnä myös ihan tavallisia asioita. Ajan tavan mukaan nuortenkin arkeen kuuluu työntekoa, mutta äiti myös kannustaa lapsiaan oppimaan uutta ja opiskelemaan hyvät ammatit. Koululta ja työltä jäävää aikaa värittävät ystävyyssuhteet, ihastumiset ja tulevaisuuden haaveet. Ne jos jotkin ovat ajattomia aiheita edelleen.

Tykkään Mikkasen kirjoitustyylistä, joka tekee historiasta elävää. Rakastin jo teini-ikäisenä historiaa ja silloin luin paljonkin Mikkasen teoksia. Aino Kallaksesta kertova Ei ole minulle suvannot! vaikutti siihen, että tein yläkoulun kirjailijatutkielmani Kallaksesta. Lumouduin myös Aurora Karamzinin elämästä ja luin ahmimalla Mikontyttäret-sarjaa. Aidot ajankuvat ja tunnetut hahmot kiehtovat minua edelleen suuresti.

maanantai 4. toukokuuta 2026

Salaista rakkautta Kaunisjärvellä

Eevi Iisakkila: Salaista rakkautta Kaunisjärvellä
Kaunisjärvi 2
Into-kustannus 2026

Kuuntelin viime keväänä Eevi Iisakkilan Kaunisjärvi-sarjan ensimmäisen osan Majatalo omenapuiden katveessa. Pidin siitä todella paljon niin miljöön, henkilöhahmojen kuin juonenkuljetuksenkin osalta. Jäin silloin odottamaan sarjalle jatkoa, mutta kun sitä sitten saatiin, en meinannut millään saada tartuttua tähän. Ehdin nimittäin lukemaan parikin melko tyrmäävää arviota tästä ennen kuin sain kirjan käsiini, joten ei ihan ollut into huipussaan enää siinä kohtaa.

Lukeminen alkoi vähän takkuisissa merkeissä, mutta pyrin pitämään mieleni avoimena ja unohtamaan vastikään syntyneet kriittiset ennakko-odotukseni. Onneksi tein niin, sillä tykkäsin myös tästä kirjasta. Ei tämä juonellisesti ole mitenkään poikkeuksellinen tai yllättävä, mutta en sellaista oikeastaan odottanutkaan. Päähenkilö Vaula on kuitenkin niin kiva hahmo, että se jo itsessään laittaa kääntämään sivua. Päähenkilön ansiosta juonesta muodostuukin mukava ja helppo, hyvin etenevä ja kodikas lukukokemus.

Vaula on eronnut puolisostaan, mutta asuu tämän kanssa edelleen samassa pihapiirissä paritalon pienemmässä puolikkaassa. Ratkaisu on käytännöllinen ja helppo etenkin heidän tyttärensä kannalta. Samaan aikaan Vaula kokee jääneensä itse hieman pysähdyksiin omassa elämässään. Jonnella on uusi parisuhde ja urasuunnitelmia, kun taas Vaula itse etsii vielä uutta suuntaa. Ei ole helppoa rakentaa uutta, kun menneisyys on vielä liian lähellä.

Vaula on mielestäni kivan tasapainoinen ja aito hahmo. Hänen hahmonsa on hyvin inhimillinen epävarmuuksineen ja pelkoineen. Vaula ei ole sellainen rempseä sankaritar, joka tuosta vain kääntäisi uuden sivun elämässään, mutta hänestä kuoriutuu kuitenkin todellinen oman elämänsä päähenkilö. Pidin erityisesti siitä, miten rauhassa ja pala kerrallaan Vaula alkaa löytää uusia polkuja elämäänsä. Erityismainintana haluan nostaa esille Vaulan käsityöharrastuksen, josta lukemisessa oli jotakin todella rauhoittavaa. Ja romantiikkaakin on tietysti ilmassa, kuten kirjan nimikin antaa olettaa.

En ehkä lumoutunut tästä jatko-osasta samalla tavalla kuin ensimmäisestä, mutta samoja tuttuja hyviä aineksia on molemmissa. Mielelläni palaisin vielä Kaunisjärvelle, mikäli jatkoa saadaan. Syksyllä Iisakkilalta on tulossa historiallisen Avainkukan kartano -sarjan avaus, joka lupaa romantiikkaa Jane Austenin hengessä.

sunnuntai 3. toukokuuta 2026

Tripsteri-matkaopas: Skotlanti

Eeva Simola: Skotlanti, Tripsteri-matkaopas
Readme 2023, uusintapainos

Matkustimme puolisoni kanssa huhtikuun lopussa muutaman päivän lomalle Skotlantiin. Halusin tietyisti tutustua kohteeseen tarkemmin jo ennen matkaa ja koska kirjat ovat minulle ominaisia tiedonlähteitä, valitsin luettavakseni mahdollisimman tuoreen matkaoppaan. Tripsteri-sarjan Praha-opas oli viime keväänä mieluisa paketti, joten oli mukavaa, että samasta sarjasta löytyi oma kirja myös Skotlannille.

Kun matkaopas kantaa kattavaa nimeä "Skotlanti", on lukijalla lupa odottaa kattavaa lukupakettia. Sellainen tämä kirja todella on. Simola käy kirjassaan läpi olennaisimmat kaupungit ja jakaa niistä parhaat menovinkit ja ruokatärpit, tutustuttaa lukijan Skotlannin historian keskeisiin käänteisiin ja kuvaa luontoa ja elämänmenoa. Kokonaisuus on selkeästi jäsennelty ja todella monipuolinen.

Tutustuimme matkallamme Edinburghin lisäksi Stirlingiin ja Invernessiin, josta jatkoimme vuokra-autollamme matkaa edelleen Loch Nessille. Ylämaiden luontoa oli upea päästä näkemään livenä! Itselleni mieluisin näistä kaupungeista oli historiantäyteinen Stirling, jonne päädyimme etupäässä tämän kirjan ansiosta. Stirlingin linna on mielestäni huomattavasti elämänmakuisempi ja kiinnostavampi nähtävyys kuin Edinburghin linna, mutta kaupunki oli muutenkin viehättävä paikka.

Tässä kirjassa on kivasti erilaisia menovinkkejä, joten monenlaisille matkaajille löytyy kyllä tärppejä. Minulle ei jäänyt suurta paloa päästä uudelleen Edinburghiin, mutta kirjassa oli kyllä muutama aika kiinnostava museovinkki, jotka jäivät katsastamatta. Invernessissä kävimme tutustumassa kirjassa mainittuun antikvariaattiin, jossa on kuvattu Harry Potterin kirjastokohtauksia. Tuo kohde olisi luultavasti jäänyt näkemättä ilman tätä kirjaa. Jos joskus matkustamme uudelleen Skotlantiin, voisin napata tämän matkaoppaan jälleen mukaan.

tiistai 21. huhtikuuta 2026

Rääppöö: Saunavaltaistuin ja muita novelleja

Axel Åhman: Rääppöö - Saunavaltaistuin ja muita novelleja
S&S 2025
alkup. Klein, 2020
suom. Katriina Huttunen

Luin maaliskuussa Axel Åhmanin novellikokoelman Rääppöö: Saunavaltaistuin ja muita novelleja, joka oli kyllä varsin hyvä lukupaketti. Novellit sijoittuvat niin sanotusti miesten maailmaan ja kuvaavat arkista elämää, kasvamisen vaikeutta ja sosiaalisia koodeja, jotka ratkaisevat jokaisen aseman porukassa. Novelleja värittää pohjalainen puheennuotti, joka on itselleni tuttu ja siksi mieluinen.

Tässä novellikokoelmassa on monipuolinen hahmokuvasto, joka on siitä mainio, että hahmojen kautta poraudutaan siihen ääneenlausumattomaan sosiaaliseen koodistoon, joka ratkaisee olennaisen paljon. Hahmot ovat toisinaan jopa lähes liioiteltuja karaktäärejä, mutta kuitenkin hyvin tunnistettavia sellaisia.

Osa novelleista on mielestäni hyvinkin tarkkanäköisiä ja osuvia. Tragikomiikka on vahvasti läsnä monessakin hetkessä.  Itselle jäi erityisesti mieleen Hirvijahdissa tapahtuneet asiat, mutta myös yritys miellyttää isää ja taistella työkalupakin kanssa (Työkalupakki). Lisäksi itsekkäänä tunnettuun johtajaan liittyvät novellit Kunnanisä ja Voileipäkakku olivat mielestäni mainioita ja kenties jopa kokoelman paras taidonnäyte tragikomiikasta.

perjantai 17. huhtikuuta 2026

Sinä et tiedä minusta mitään

Jyri Paretskoi: Sinä et tiedä minusta mitään
Karisto 2026

Shell's Angles -kirjojen fanina ja useimmat K15-sarjan kirjatkin lukeneena minulle oli mieluisa uutinen, että Jyri Paretskoilta ilmestyy uusi nuortenkirja. Sinä et tiedä minusta mitään on kokoelma kertomuksia nuorista erilaisissa ja monesti myös vaikeissa elämäntilanteissa. Kertomukset nivoutuvat yhteen ja monesta keskeisestä henkilöstä näyttäytyykin sitä kautta eri puolia.

Kirjan ydinsanoma, jopa opetus on, että toisen ihmisen sisimpiä tuntoja ei voi nähdä päällepäin. Sinä et tiedä minusta mitään. Jokaisella on omat epävarmuutensa, vaikeutensa ja haaveensa. Taustalla voi olla kipeitä kokemuksia ja ihminen voi horjua niin reunalla, että joutuu tekemään ratkaisuja, jotka ovat vastoin heidän periaatteitaan. Juuri tällaisissa tilanteissa tämän kertomuskokoelman nuoret ovat. Joku on pahoissa veloissa ja etsii epätoivoisesti ratkaisua. Toinen suree kuollutta tyttöystäväänsä. Yksi tuntee olonsa yksinäiseksi ja vertaa itseään muihin. Ja se, jolla näyttäisi olevan kaikkein helpointa, kantaa suurta tuskaa hiljaa yksinään.

Pidin tästä kirjasta. Paretskoi kirjoittaa sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Aihepiiri on kuitenkin sellainen, että sujuvalukuisuudestaan huolimatta tätä ei pysty lukemaan yhdellä istumalla. Ihan hyvä niin, koska silloin jää tilaa ajatuksille ja pohdinnoille, ja niitähän herää. Kirjan lopusta löytyy keskustelukysymyksiä, kullekin kertomukselle omansa, jotka tukevat jatkopohdintoja.

Uskon vahvasti, että tästä tulee kehkeytymään ainakin yläkouluihin vakiolukemistoa. Kertomusten keskiössä on niin monenlaisia nuoria ja monenlaisissa tilanteissa, että niin samastumispintaa kuin silmien avautumistakin on tarjolla melkoiselle lukijajoukolle.