Kilpikonnan kuorella

John Green: Kilpikonnan kuorella

7 h 37 min., WSOY 2017

alkup. Turtles All the Way Down, 2017

suom. Helene Bützow

lukija: Anna Saksman

 

Blogini laahaa pahemman kerran jäljessä luetuista kirjoista, mutta yritän nyt pääsiäisen aikana saada maaliskuun kirjat pakettiin, että saisin jollakin tavalla todellisesta rytmistä kiinni. Kuuntelin maaliskuussa monia äänikirjoja aika pienessä ajassa ja yksi niistä oli John Greenin Kilpikonnan kuorella. Olen lukenut lähes kaikki Greenin suomennetut teokset näitä ihan tuoreimpia lukuun ottamatta. Olen pitänyt erityisesti Arvoitus nimeltä Margosta ja Kaikista viimeisistä sanoista sekä Let it snowsta, jossa Green on yhtenä kirjoittajana. Kilpikonnan kuorella oli siis ihan mukava paluu Greenin kirjojen pariin, vaikka ei tämä mielestäni hänen parhaimpiinsa ihan yltänytkään.

 

Aza on pakko-oireisen häiriön käanssa kamppaileva nuori, jonka paras ystävä vetää mukaansa selvittämään kadonneen miljonäärin tapausta. Aza tuntee miljönäärin vanhemman pojan Davisin jo aiemmalta ajalta, sillä he ovat osallistuneet samoille vanhempansa menettäneiden lasten leireille. Aza ei ole mitenkään innokas tekemään omaa salapoliisintyötä, mutta hän haluaa olla hyvä ystävä, joten hän lähtee mukaan. Helppoa Azalla ei tosiaankaan ole, sillä hän pyrkii tekemään kaikkensa miellyttääkseen milloin ketäkin, vaikka on pään sisällä myllertää.

 

Kilpikonnan kuorella on kirja, joka on aiheestaan huolimatta kohtalaisen kepeää kuunneltavaa. Vaikka Azan elämää rajoittaakin pakko-oireinen häiriö, niin hän kokee silti paljon kaikkea sellaista, mikä on nuorten tavallista arkipäivää. Siinä mielessä teos on aika elämänmakuinen, vaikkakin toisaalta myös miljönääri-ulottuvuudellaan melko korkealentoinenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun Aza ystävineen alkaa oivaltaa tapauksesta enemmän kuin poliisi.

 

En ole aikaisemmin lukenut kirjaa, jossa päähenkilöllä olisi pakko-oireinen häiriö. Siinä mielessä kirja tarjosi minulle jotain ihan uutta näkökulmaa, joskin Azan mielessä kehää kiertävät ajatukset olivat paikoitellen tukahduttaviakin teoksen yleisestä kepeähköstä tunnelmasta huolimatta. En lopulta oikein tiedä, miten koinkin teoksen niinkin kevyesti, kun ottaa huomioon, että tässä on teemoja orpoudesta, suuresta epävarmuudesta ja elämää rajoittavista pakkoajatuksista. Ehkä teos lopulta käsitteli asioita kevyesti tai sitten se vain tuntui siltä gradun kirjoittamisen ja tenttikirjojen keskellä.

 

♠♠♠

Minä, Simo, Homo Sapiens

Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

7 h 55 min., Otavan äänikirja 2018

alkup. Simon vs. the Homo Sapiens Agenda, 2015

kääntäjä: Lotta Sonninen

lukija: Simo Häkli

 

Viime aikoina on kyllä tullut kuunneltua äänikirjoja oikein urakalla, sillä kesken ollut perinteinen kirja ei oikein ottanut tuulta talleen.  Elokuun toiseksi viimeiseksi kirjaksi jäi Becky Albertallin nuortenkirja Minä, Simon, Homo Sapiens, jonka pohjalta on myös tehty elokuva. Moni on kehunut tätä kirjaa, mutta suoraan sanottuna kirjan kansi on minun silmääni sen verran tylsän näköinen, että en ole kirjaan tullut aiemmin tarttuneeksi. Kansi ei todellakaan kertonut totuutta tästä kirjasta, sillä tämä oli mukaansatempaava teos nuorten maailmasta.

 

Simon on lukiolaispoika, jolla on salaisuus. Hän on homo, mutta kukaan ei tiedä siitä, sillä Simon inhoaa kaikenlaista draamaa - ja draamaa eittämättä seuraisi, jos hän tulisi kaapista ulos. Sähköpostitse Simon on tutustunut mukavaan poikaan, joka käy hänen kanssaan samaa koulua ja on niin ikään homo. Simon on korviaan myöten ihastunut, vaikka hän ei tiedä kuka poika on. Tunne vaikuttaa olevan molemminpuolinen, vaikka ei vastapuolikaan tiedä kuka Simon on. Kun salaiset sähköpostit päätyvät vääriin käsiin ja johtavat kiristykseen, on Simonin mietittävä mitä tehdä. 

 

Vaikka Simon joutuu ikävään tilanteeseen, kun eräs Simonin inhokkityypeistä saa sähköposteista itselleen valtin ja ryhtyy kiristämään häntä, on teos silti aika rento ja viihdyttävä lukukokemus. Becky Albertalli on luonut uskottavan tarinan pojasta, joka on toisaalta identiteetissään vahva, vaikka haluaakin pitää homoutensa omana tietonaan. Rakkaustarinakin tämä on, samoin kuin kuvaus vahvoista ystävyyssuhteista ja perhesiteistä. Simon on aika kiva tyyppi, hänen seurassaan on helppo viihtyä. Tarina on kerrottu minäkertojan näkökulmasta ja mielestäni se on onnistunut valinta. Simo Häkli tuo luennallaan jo entuudestaankin elävän oloiseen kerrontaan eloisuutta ja sävyä. Äänikirjamuodon kannalta vähän harmillisia olivat ainoastaan sähköpostiviestit kaikkine lähettäjätietoineen ja aikaleimoineen, muuten tämä taipuu äänikirjaksi mitä mainioimmin.

 

Tätä kirjaa voi mielestäni lukea yhtä hyvin LGBT-kirjana kuin ihan vain nuortenkirjanakin. Päähenkilön homous on olennainen piirre hänessä, mutta toisaalta moni teema on tuota laajempi: oma identiteetti yleensä, ystävyyssuhteet, perhesuhteet, ihastuminen ja rakkaus. Tällä kirjalla Becky Albertalli teki ainakin minuun vaikutuksen ja aionkin lukea myös hänen toisen suomennetun teoksensa Sydänsurujen kääntöpuoli.

 

♠♠♠♠

Iskelmiä

Laura Lähteenmäki: Iskelmiä

230 s., WSOY 2013

 

Iskelmiä on yksi niistä kirjoista, jotka jäivät minulle lukuvinkeiksi tammikuisilta Tarja Kosken paikalliseen yläkouluun tekemiltä vinkkauskäynneiltä. Työn puolesta kävin seuraamassa hänen vinkkauksensa ja aiemmin olenkin lukenut jo Salla Simukan novellikokoelman Sytytä valot! & Sammuta valot! Kosken vinkkauksen innostamana.

 

Iskelmiä kertoo 16-vuotiaasta Ainosta, joka on kaikella tapaa kunnon tyttö. Hän on tunnollinen opiskelija, pidetty partiolainen ja kotonakaan ei ole mitään ongelmia. Ainolla ei oikeastaan ole parasta kaveria ja hän odottaakin, että pääsisi peruskoulun jälkeen ikään kuin aloittamaan alusta uusien ihmisten keskellä. Muutos tuleekin jo ennen sitä. Keväisellä luokkaretkellä Samuli istuu hänen viereensä ja ikään kuin vetää hänet horroksesta.

 

Samuli vie Ainolta jalat alta, tuosta vain. Ihastuksesta häkeltyneenä Aino on valmis sietämään Samulilta mitä tahansa, lopulta jo ihan liikaakin. Samuli nimittäin osaa etsiä Ainon heikot kohdat ja iskeä niihin, mustasukkaisuudellaan rajoittaa hänen elämäänsä ja pienestäkin epäilyksestä antaa nyrkkinsä puhua. Aino ei tiedä missä rajan kuuluisi mennä, mitä kaikkea rakkaudessa pitää sietää ja antaa anteeksi.

 

Iskelmiä on kirja, jota ei voi lukea kevyesti. Tunnelma on välillä todella ahdistava ja tekisi mieli huutaa Ainolle, että älä nyt hyvä tyttö enää alistu! Muista millainen olit ennen Samulia! Muista kaikki se hyvä, jonka tämä parisuhde on vaarassa sulta kadottaa! Aino on fiksu nuori, hän tietää kyllä millainen haluaa olla, missä on hyvä ja miten kannattaisi toimia, mutta silti hänenkin on vaikea kuulla järjen ääntä tunteiden mylläkässä.

 

Iskelmiä on tarina omien rajojen asettamisesta ja itsensä löytämisestä. Suhde Samuliin saa Ainon kuin huomaamatta voimaan pahoin, vaikka silti hän odottaa pojan yhteydenottoja ja tahtoo tavata tätä. Aino muuttuu kuin huomaamatta ihan toiseksi tytöksi, sillä suhde muuttaa häntä. Välillä Aino on kyllä melkoin paskapää, jos suoraan sanon. Omassa pahassa olossaan hän ei enää kykene ottamaan muita huomioon. Aino käy läpi melkoisen mylläkän oppiakseen tunnistamaan ne asiat, jotka todella ovat tärkeitä ja etusijalla hänelle. 

♠♠♠♠

K15: Vahinkoja

Jyri Paretskoi: K15 - Vahinkoja

80 s., Otava 2019

 

Viime vuonna Jyri Paretskoin uuteen sarjaan K15 ilmestyi kaksi osaa ja nyt jo kolmas osa on julkaistu. Olihan tämäkin ihan kiva lukea, mutta kyllä minä jo enemmänkin odotan, että Shell's Angles saisi jatkoa. Sitä odotellessa K15 on hyvää välilukemista.

 

K15: Vahinkoja jatkuu lähestulkoon siitä mihin edellinen osa Salaisuuksia päättyi. Ronin jännityksellä odottama syntymäpäivä on koittanut ja hänen ystävänsä Sara ja Niko järjestelevät hänelle pieniä yllätysjuhlia. Suurin yllätys tulee kuitenkin Ronin itsensä suunnalta, sillä hänelläkin on omat suunnitelmansa syntymäpäivänsä osalta.

 

Tämäkin kirja on edeltäjiensä tavoin hauska ja täynnä kommelluksia. Uutta kulmaa teokseen tulee Saran ja Nikon välillä orastavasta ihastumisesta ja rakastumisesta. Sinänsä tarina on kevyt eikä oikein kauheasti herättänyt mitään ajatuksia. Näin aikuisena lukijana tämä oli minulle lähinnä ajatusten nollaamista, mutta todennäköisesti nuorempi lukija saa tästä enemmän irti. Itse huomasin vain kaipaavani koko ajan entistä enemmän Shell's Anglesien laajempia juonikuvioita ja muita ulottuvuuksia.

 

Tätä teosta lukiessani tajusin, että Paretskoi näyttää tekevän tämän sarjan osalta saman kuin Shell's Anglesienkin: hän vaihtaa keskushenkilöä niin, että eri osissa aina joku kaveriporukasta on kaiken keskiössä. Tässä kirjassa on Saran vuoro. Se mahdollistaa sen, että lukiessaan jokaisen osan, saa hahmoihin kuin huomaamatta uusia kulmia.

K15 & K15: Salaisuuksia

Jyri Paretskoi: K15

80 s., Otava 2018

***

Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia

94 s., Otava 2018

 

Aivan mahtavien Shell's Angles -kirjojen kirjoittajalta Jyri Paretskoilta alkoi tänä vuonna ilmestyä uusi sarja K15. Uutta sarjaa kuvataan Skamin henkiseksi, ja vaikka en sarjaa ole katsonutkaan, niin osasin jo aavistaa millaisia nämä kirjat olisivat. Ne ovat suorapuheisia ja humoristisia ja niiden keskeisimpiä teemoja on ystävyys.

 

Roni on 14-vuotias poika, jolle äiti on luvannut paljastaa hänen isänsä nimen Ronin täytettyä 15 vuotta. Siihen saakka äiti kuitenkin vaikenee kuin muuri. Roni on suorapuheinen hahmo ja hänestä huomaa heti, että hänelle on jotain autismiin liittyviä oireita, kuten vaikeuksia hahmottaa sanattomia sosiaalisia viestejä. Kun koulussa Roni suoraan kertoo pitävänsä runkkaamisesta ja tilanteesta kuvattu video leviää netissä, on kiusaamisaalto valmis. Ronilla on rinnallaan kuitenkin paras kaverinsa Niko sekä yllättäen myös luokan uusi tyttö Sara, joka alkaa kaveerata poikien kanssa.

 

Teos K15: Salaisuuksia jatkuu lähes tismalleen siitä mihin edellinen osa loppui. Aikajänne teoksien välillä on lyhyt, vain pari viikkoa. On koittanut kesäloma ja Ronin syntymäpäivä on ihan kohta. Roni odottaa jännityksellä päivää, jolloin saisi vastauksia moniin kysymyksiin. Sitä ennen kuitenkin hän yrittää auttaa Nikoa tekemään vaikutuksen Saraan ja tekee itse katoamistempun, kun äiti ei näytäkään pitävän lupaustaan.

 

Näissä sarjan kahdessa ensimmäisessä kirjassa on todellakin mukana huumoria, joka on tuttua jo Paretskoin aiemmista nuortenkirjoista. Hän osaa kuitenkin samalla käsitellä myös vaikeampiakin aiheita, mikä sekin on tuttua jo Paretskoin aiemmista nuortenkirjoista. Hänellä on taito kirjoittaa nuorten maailmasta aidon ja elävän tuntuisesti. Pidin näistä kirjoista ja mielestäni tällaisille kirjoille on tilaustakin, sillä näitä on helppo tarjota vähemmän lukevilla yläkoululaisille: kirjan paksuus ei nouse kynnyskysymykseksi, tarinat ovat mukaansatempaavia ja kuvaavat hyvin nuorten maailmaa.

Koitetaan kestää, Nanna

Päivi Lukkarila: Koitetaan kestää, Nanna

194 s., Karisto 2007

kansi: Sakari Tiikkaja

 

Kirjoitan nyt vielä näin joulukuun puolella yhdestä kirjasta, josta en marraskuussa ehtinyt kirjoittaa. Kyseessä on Päivi Lukkarilan ihana nuortenkirja Koitetaan kestää, Nanna, jonka olen lukenut yläasteikäisenä ensimmäisen kerran. Nyt luin sen uudelleen kirjavinkkausta varten ja ihan sama lukufiilis valtasi minut kuin silloin yläastelaisenakin.

 

Nanna on seiskaluokkalainen tyttö, joka muuttaa äitinsä ja veljensä kanssa Tampereelta Pohjanmaan lakeuksille punaiseen torppaan. Nanna törmää uudessa kotipaikassaan moniin ennakkoluuloihin, jotka tiivistyvät pitkälti uuden luokkakaverin esittämään kysymykseen "Ookkos sää niitä hippiä, jokka on muuttanu sinne jokivartehen?". Kysymyksiä ja uteliaisuutta herättää siis paitsi asumispaikka myös yleinen elämäntyyli. Mielenkiinnon kohteeksi otetaan myös Nannan äidin lesbosuhde, jonka vuoksi Nanna joutuu sietämään ties mitä kaikkia huuteluita välitunneilla. Mutta sitten kuvaan astuu ensimmäinen, joka oikeasti puolustaa Nannaa, eikä se joku ole kuka vaan: kyseessä on koulun suosituimpiin poikiin kuuluva urheilijalupaus Juho.

 

Koitetaan kestää, Nanna on kirjeromaani, jossa päähenkilö kirjoittaa kirjeitä Tampereelle jääneelle Tiina-bestikselleen. Kirjeet vaihtuvat sähköposteiksi, kun torppaan saadaan vihdoin nettiyhteys. Kirjeisiin Nanna purkaa tuntojaan monista asioista ja niistä välittyykin kokonaisvaltainen kuva Nannan elämästä uudessa ympäristössä. Juttua riittää niin uudesta kodista, sen talliin majoitetusta hevosesta ja lampaista, koulusta, uusista kavereista ja tietenkin Juhosta, johon Nanna ihastuu.

 

Mielestäni tämä kirja on tunnelmaltaan jotenkin ihana, vaikka Nannalla onkin vastoinkäymisiäkin. Jotenkin kuitenkin hänen valoisa elämänasenteensa tekee teoksesta mukavan luettavan. Itse koin yläasteikäisenä vahvasti, että tämä tavoittaa kohderyhmäänsä kuuluvan lukijan hyvin ja olen edelleen sitä mieltä. Jouduin kyllä itsekin oikein kunnon lukukoukkuun aloitettuani uusintalukemisen, joten kyllä tämä toimii kymmenisen vuotta sitten yläastetta käyneellekin hyvin... :) Tälle teokselle on olemassa kaksi jatko-osaa, Tyttöystävätesti ja Talliterapiaa, jotka molemmat aion myös lukea uudelleen sopivan hetken koittaessa.

 

♠♠♠♠♠

Kummajaisten kylän salaperäinen syksy

Mervi Heikkilä ja Jussi Matilainen: Kummajaisten kylän salaperäinen syksy

 kuvitus: Miranda Mord

146 s., Haamu 2016

a-kappale kustantajalta, kiitos!

 

Kummajaisten kylän salaperäinen syksy on kolmas osa Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen Kummakylä-sarjaan. Sarjan aikaisemmat osat ovat Kummajaisten kylä ja Kummajaisten kylän kuuma kesä.

 

Syksy on saapunut Korpikylään ja jo aikaisemmista osista tutut nuoret Sara, Niko, Aino, Otto, Riku ja Sampo aloittelevat kukin kouluvuottaan. Osa heistä on jo siirtynyt yläkouluun, mutta ystävyys jatkuu edelleen, joskin eri kouluissa kulkeminen askarruttaa joitakin heistä. Nuoret puuhailevat vapaa-aikana erilaisten harrastusten parissa, mutta kun Rikun isä tahtoo rakennuttaa kunnan tuleville mäkihyppytoivoille ja etenkin omalle pojalleen ison hyppyrimäen Susivuorelle, alkaa tapahtua kummia. Omituinen poltetun pihkan haju leijuu metsässä ja villieläimet tunkevat kotipihoihin. Myös Miina-mummo käyttäytyy kummallisesti ja katukuvaan ilmestyy erikoinen harmaahiuksinen kulkija.

 

Siinä missä pidin sarjan avausosaa todella kiinnostavana ja kokonaisuudessaan oikein onnistuneena teoksena, niin koin toisen osan jokseenkin latteana ja ajelehtivana kokonaisuutena. Nyt voin ilokseni kuitenkin sanoa, että Kummajaisten kylän salaperäinen syksy palaa jälleen samalle tasolle avausosan kanssa! Mielenkiintoni pysyi todella hyvin vireillä, yliluonnollisia juttuja oli keksitty nokkelasti ja juoni pysyi hyvin kasassa. Nuorten arki näyttäytyy mielestäni tässä sarjassa yleensäkin hyvin uskottavana ja tässäkin teoksessa he pohtivat ystävyyttä, ihastumista, kotiasioita sekä harrastuksia ja oman tiensä löytämistä. Pelkästä yliluonnollisten juttujen kohtaamisesta ei siis ole edelleenkään kyse, ja hyvä niin.

 

♠♠♠♠½

Miia Martikaisen kärsimysviikko

Nelli Hietala: Miia Martikaisen kärsimysviikko

161 s., Karisto 2016

kansi: Kati Rapia 

Nelli Hietalan teos Miia Martikaisen kärsimysviikko vaikutti nimestään huolimatta sen verran hyväntuuliselta kirjauutuudelta, että päätin lukea sen.  Teos osoittautuikin kommellusten sävyttämäksi tarinaksi, josta löytyy ytimekästä dialogia ja hyvää huumoria.

Miia on 17-vuotias lukiolainen, joka joutuu viettämään kesälomaansa mökillä äitiensä kanssa. Mökillä on tylsää, sosiaalinen elämä kärsii ja hyttyset hyökkii kimppuun - kaikki on siis sanalla sanoen ankeaa, kunnes puhkeaa myrsky, joka kuljettaa rantaan veneen ja veneessä miehen ja tämän Miiaa hieman vanhemman pojan.

Tylsä mökkiloma saa siis odottamattoman käänteen, joka piristää Miian elämää kummasti. Ympäristöään sangen terävästi tarkkaileva nuori nainen huomaa pian, että hänen ennakkoluuloistaan huolimatta veneen mukana saapunut Taneli on melko puoleensavetävä tyyppi. Kun kaksikko joutuu lähtemään kaupunkiin hakemaan bensaa Tanelin ja tämän isän veneeseen, on luvassa pari hulvatonta kesäpäivää, jotka saavat Miian pohtimaan asioita uudelleen ja luottamaan siihen, että aika näyttää mitä tuleman pitää eikä turhia kannata stressata.

Takakansi taisi luvata, että tämä on oikea feelgood-romaani. Sitä tämä kyllä oli! Tästä teoksesta välittyy nuoruus ja into ja kaikkivoipaisuus, ja kesämiljööseen istutettuna kombo on hyvin toimiva. Kesä ja nuoruus tuntuvat aina kuuluvan saumattomasti yhteen, ja niin on tässäkin teoksessa asian laita. Pidin myös teoksen henkilöhahmoista, sillä Miia on mukavan pirtsakka tapaus eivätkä muutkaan hahmot ankeilta tunnu. Tämän teoksen perusteella kuvittelisin, että Nelli Hietalasta tulemme vielä kuulemaan, sillä hän kyllä osaa kirjoittaa viihdyttävästi ja sujuvasti.

♠♠♠♠

Kidnapattu kissa ja Puukenkäkesä

Viime aikoina bloggaustahtini on ollut hitaanpi kuin lukuvauhtini, joten kirjoja uhkaa kertyä pinoksi asti odottelemaan vuoroaan päästä blogissa esille. Kirjoitankin nyt kahdesta töissä ruoka- ja kahvitauoilla lukemastani lastenkirjasta tässä samassa postauksessa.

Tuula Kallioniemi: Kidnapattu kissa

88 s., Otava 1980

kansi: Elina Vanninen

 

 

Miira ja Ninna ovat kerrostalossa asuvat sisarukset, jotka joutuvat perheensä kanssa sietämään milloin mitäkin mekkalaa talon muista asunnoista. Tyttöjen isä uhoaa, että pian perhe muuttaa omakotitaloon, mikä olisi Miiralle helpotus muutenkin kuin yöunien parantumisen takia: hänen luokallaan on ökyrikas Joakim-poika, joka halveksuu kerrostaloasukkeja ja on muutenkin ollakseen. Muutosta ei kuitenkaan koidukaan niin suurta iloa kuin Miira kuvitteli, sillä isän ostama omakotitalo on pieni mummonmökki, jossa ei ole sisävessaa tai juoksevaa vettä. Vielä pahemman tilanteesta tekee se, että talo sijaitsee ihan Joakimin kodin vieressä. Miira joutuu laittamaan kekseliäisyytensä koetukselle yrittäessään estää Joakimia saamasta selville hänen uutta asuinpaikkaansa.

Joakim saa kuin saakin selville, että Miira perheineen asuu siinä naurettavassa pikku mökissä, jota pojan mielestä kukaan järkevä ihminen ei ostaisi. Ninnaa ei tunnu Joakimin mietteet pahemmin kiinnostavan, mutta Miira on Joakimin kanssa jatkuvasti törmäyskurssilla. Lopulta Ninnankin mitta tulee täyteen, ja hän päättää toimia. Pojan perheellä on nimittäin arvokas rotukissa, jonka tyttö päättää kostoksi kähveltää.

Kidnapattu kissa on kertomus ystävyydestä, alakouluikäisten ihastumisesta, yksinäisyydestä ja kiusaamisestakin. Teoksessa on monta kohtaa, joita voidaan pitää opettavaisina, sillä ne osoittavat miten tulisi tai miten ei todellakaan tulisi toimia. Mielestäni Kidnapattu kissa on edelleen täysin toimiva romaani, joka käsittelee monenlaisia ihmissuhteisiin liittyviä aiheita tiiviissä tilassa, mutta silti isosti. Mielestäni teoksen tunnelma oli myös jotenkin kotoinen, ihania nämä vähän vanhemmat lastenkirjat!

***

Outi Salo: Puukenkäkesä

91 s., WSOY 1988

kansi: Inge Löök

 

Puukenkäkesä kertoo alakouluikäisestä Essistä, joka viettää isänsä kanssa ensimmäistä kesää kahdestaan heidän kesämökillään saaressa. Essin äiti on kuollut ja pieni tyttö kipuilee asian kanssa, vaikka elämä näyttääkin hänelle myös valoisia puoliaan. Kesä saa maagisia piirteitä, kun Essi saa isältään syntymäpäivälahjaksi puukengät, jotka vanhemmat toivat aikoinaan häämatkaltaan Hollannista annettavaksi tulevaisuudessa heidän lapselleen. Kenkien myötä Essin elämään astuu myös pieni pöllöntapainen otus, jonka nimi on Rusetti. Rusetille tyttö juttelee silloin, kun tuntuu oikein haikealta. Yleensä otus ilmestyy silloin, kun Essi tarvitsee jotain uutta ja jännää. Rusetin myötä Essi oppii ymmärtämään monenlaisia asioita perheistä ja ystävyydestä ja ikävästä.

 

Mielestäni Puukenkäkesä on mukava kirja ikävästä aiheesta. Mukavan kirjasta tekee se, miten taidolla isä Essin kanssa elää ja toimii ja osaa tukea tyttöä suuressa menetyksessä, vaikka hänellä on omakin iso surunsa. Essi ja hänen isänsä ovat kivoja tyyppejä, joiden elämää saaressa on kiva seurata. Essin ikävä ja murhe äidin menettämisestä on kuvattu hienovireisesti ja uskottavasti, ja uskoisin tämän kirjan voivan toimia vertaistukena jollekulle samaan tilanteeseen joutuneelle. Tämänkin kirjan tunnelma on kotoinen ja lämmin, vaikka joskus saaren tuulisuus ja vesisateen nihkeys tuntuukin hiipivän iholle. Uskottavuutta kai sekin siis edustaa, kun säätilatkin tuntuvat todellisilta!

 

Teoria Katherinesta

John Green: Teoria Katherinesta

328 s., WSOY 2016

alkup. An Theory of Katherines, 2006

suom. Helene Bützow

 

Voi huokaus! John Green on parilla viimeisimmällä suomennoksellaan (Arvoitus nimeltä Margo ja Kaikki viimeiset sanat) ehtinyt vakuuttaa minut tarinankertojankyvyistään, vaikka Tähtiin kirjoitettu virhe ei mielestäni ollut niin erinomaisen huikea teos kuin olin odottanut. Odotin tältäkin kirjalta samanlaista nokkelaa dialogia ja iskevää huumoria kuin erityisesti parilta viimeisimmältä kirjalta, mutta mielestäni Teoria Katherinesta oli loppujen lopuksi jopa hieman pitkäveteinen kirja.

 

Colin on poikkeuksellisen lahjakas nuori mies, jolla on todella hämmästyttävän laaja muisti. Hän käyttää kaiken aikansa uusien asioiden opiskeluun ja hänen elämänsä korkein päämäärä on tulla merkittäväksi henkilöksi. Hänellä on ollut lukuisia Katherine-nimisiä tyttöystäviä, jotka ovat kukin vuorollaan jättäneet hänet. Niinpä Colin on alkanut työstää teoriaa, jonka avulla voisi mallintaa suhteidensa kulkua ja siinä sivussa osoittaa neroutensa. Colinin ahkeraa työskentelyä tosin hieman häiritsee roadtrip, jolle hän lähti parhaan (ja ainoan) ystävänsä Hassanin kanssa, sillä he päätyvät Gutshotiin ja siellä hän tapaa tytön, jonka nimi ei ole Katherine. Kaverukset jäävät kylään ja saavat töitäkin, mikä vie aikaa teorian kehittelyltä. Tuona aikana Colin kuitenkin oivaltaa jotain merkittävämpää kuin teoriansa, sillä hän tuntuu muuttuvan ihmisenä ja löytävän uusia katsantokantoja asioihin.

 

Koska Colin työstää teoriaa, on tässä teoksessa melkoisen paljon matemaattista jaaritusta, jolla ei mielestäni ole juonen kannalta mitään merkitystä eikä ainakaan minua lukijana jaksa kiinnostaa tipan tippaa. Colinin hahmosta en myöskään erityisesti pitänyt, sillä hän osoittautui jotenkin omiin piintyneisiin tapoihinsa jumiutuneeksi eikä hänen päässään tuntunut pyörivän mitään muuta kuin Katherinet ja teoria, vaikka hän onkin olevinaan niin älykäs muuten. Kaiken olisi ehkä vielä voinut pelastaa Greenin kirjoissa yleensä kukkiva huumori ja hauskat dialogit, mutta jotenkin ne tuntuivat hukkuvan kaiken alakuloisen teorian työstämisen alle. Colin oli hahmona myös niin tosikon oloinen, että tuskinpa häntä olisi voinut kovin humoristisiin dialogeihin mukaan liittääkään.

 

Kyllä, minun odotukseni eivät täyttyneet. Jos jostain haluan erityisen positiivisesti mainita, niin Colinin ja Hassanin ystävyydestä, joka tuntuu kestävän mitä tahansa. Hassan oli muutenkin teoksen todellinen valopilkku, semmoinen "lihavat on lepposii" -tyyppinen hassuttelija, joka hieman piristi teoksen ankeaa tunnelmaa. Tulin muuten huomanneeksi, että Green on nähtävisti näissä vanhemmissa teoksissaan käyttänyt paljon asetelmaa, jossa poika ihastuu johonkin vähän omalaatuisempaan tyttöön, jota ei välttämättä voi saada. Ehkä nyt jo kolmannen kerran sen tyyppisen kirjan lukeminen samalta kirjailijalta alkoi hieman tympäistä, mikä luultavasti vaikutti lukukokemukseen kokonaisvaltaisesti.

 

♠♠♠

DIMILY - Rakastan

Estelle Maskame: DIMILY - Rakastan

409 s., Gummerus 2016

alkup. Did I Mention I Love You?, 2015

suom. Sirpa Parviainen

 

Tammikuussa kuulin uudesta nuortenkirjatrilogiasta, joka on saavuttanut suurta menestystä maailmalla. Estelle Maskame aloitti trilogian kirjoittamisen 13-vuotiaana julkaisten tarinaa pala palalta netissä. Tarina saavutti nopeasti suosiota ja niin Maskame solmi kustannussopimuksen ja alkuperäistekstit poistettiin netistä. Kirjojaan varten Maskame on kirjoittanut tarinaa uudelleen.

 

Kuultuani tästä trilogiasta ajattelin aluksi, että ihan kiva, mutta ei varmaan minun juttuni. Päädyin kuitenkin nappaamaan avausosan lainalle ajatuksella "kokeilen tätä ekaa osaa", mutta en vieläkään uskonut tämän olevan minun juttuni. Kuitenkin melko nopeasti lukemisen aloitettuani tajusin, että nyt minulla on käsissä todella koukuttava nuortenkirja ja odotankin jo huhtikuuta, jolloin seuraava osa ilmestyy. Maskame yllätti minut täysin!

 

Teos kertoo 16-vuotiaasta Eden Munrosta, jonka vanhemmat ovat eronneet tytön ollessa 13-vuotias. Isä jätti vaimonsa ja tyttärensä Portlandiin ja lähti rakentamaan uutta elämää pitämättä lainkaan yhteyttä Edeniin. Yllättäen isä kutsuu Edenin viettämään kesää Santa Monicaan, jotta tämä voisi tutustua myös äitipuoleensa ja kolmeen velipuoleensa. Ajatus kesästä vihaamansa isän luona ei erityisemmin houkuttele Edeniä, mutta suostuttuaan tuumaan Eden huomaa, että tämä kesä todella muuttaa hänen elämänsä. Syynä on hänen vanhempi velipuolensa (avioliiton kautta) Tyler Bruce, joka on melkoinen öykkäri. Eden ei voi sietää Tyleriä ja tunne on molemminpuolinen. Yllättäen Eden huomaa ihastuneensa velipuoleensa, jonka kovan kuoren alla on myös herkempi puoli. Edenin täytyy todella hallita tunteensa paitsi "sukulaisuussuhteen" myös Tylerin tyttöystävän ja yleisen moraalikäsityksen vuoksi.

 

Mistähän minä nyt aloittaisin tämän positiivisten kommenttien tykityksen? Ensinnäkin mielestäni Maskamen teksti on todella hyvää (kiitos myös suomentajalle) ja sikälimikäli juoni noudattelee aiempia netissä julkaistuja tekstejä, niin hänellä on kyllä ollut jo 13-vuotiaana todella hyvä mielikuvitus. Itse hieman epäilin aluksi, että tämä on varmaan joku vähän kliseinen teiniräpellys, mutta olin väärässä, sillä teos on kyllä mielestäni laadukas ja onnistuu naulitsemaan myös aikuisen lukijan paikoilleen. Tietysti Tylerin hahmo on melko perinteisellä pahan pojan imagolla varustettu ja Edenin ihastuminen aluksi inhoamaansa tyyppiin myös melko nähty juttu, mutta uutta maustetta tuo velipuoli-sisarpuoli -asetelma. Opin itsekin pitämään Tylerista, mutta ennen kaikkea pidin lujasta ja päättäväisestä Edenistä, joka tuntuu kykenevän sopeutumaan melkein mihin tahansa. Eden on ihan yksinkertaisesti mukava likka.

 

Vaikka Maskame ei mielestäni juurikaan keskity kalifornialaisen miljöön kuvailemiseen vaan enemmänkin ihmissuhteisiin, niin mielestäni miljöö välittyy lukijalle hyvin. Minulle miljööstä tulee mieleen sekoitus hohdokkuutta ja uutuudenviehätystä, mutta myös kodikkuutta. Kodikkuuden tunne syntyy varmasti myös siitä miten yllättävän sopeutuvaisesti Eden solahtaa uuteen kotiinsa ja uuteen kaupunkiin. Itse alunperin epäilin myös hieman vierastavani rikkaiden kalifornialaisnuorten maailmaa, mutta viihdyinkin yllättävän hyvin, mikä varmasti johtuu myös Edenin "tavallisuudesta".

 

Kaikille varmaan kävi nyt selväksi, että pidin tästä kirjasta. Olen todella vakuuttunut tästä avausosasta ja iloinen siitä, että päätin päihittää ennakkoluuloni. Uskon kyllä, että tästä trilogiasta tulee hitti myös Suomessa, sillä kaikki ainekset siihen on olemassa: teoksessa on nuoruuden eloisuutta, kokeilunhalua ja ihastumista ja ne aiheet kiinnostavat yleensä nuoria. Ainut negatiivinen kommentti minulta tulee teoksen loppupuolelta, sillä silloin yhtäkkiä paljon tapahtumia vyöryi yli, myös Portlandin päässä kuohui ja kaikesta tunnemyrskystä huolimatta tunnelmasta tuli vähän turhan seesteinen. Onneksi ihan lopussa saatiin vinkki siitä, että pinnan alla kytee edelleen!

 

♠♠♠♠½

Shell's Angles ja beibit

Jyri Paretskoi: Shell's Angles ja beibit

311 s.,Karisto 2015

 

Lokakuun lopussa tutustuin Haneen, Samuun ja Rudiin, jotka muodostavat Shell's Angles -mopojengin yhdessä Hanen eli Henrin tyttöystävän Millan kanssa. Odottavan aika oli hyvin pitkä, kun varausjonossa odottelin luettavakseni tätä sarjan kolmatta osaa Shell's Angles ja beibit.

 

Tämän teoksen tarina jatkuu suoraan siitä mihin edellinen osa Shell's Angles ja Kalajoen hiekat jäi. Koko jengillä menee pakka sekaisin, kun Rudi saa tyttöystävältään Hannalta tekstiviestin, jossa tämä kertoo olevansa raskaana. 15-vuotias Rudi on kauhuissaan ja ystäviltä kysytään kykyä tukea häntä tässä uudessa ja yllättävässä tilanteessa. Onneksi porukassa on mukana edes yksi tyttö tasapainottamassa poikien taipumusta häslingin aiheuttamiseen, ja nytkin Milla on se, joka keksii miten saadaan asiat taas rullaamaan. Pojat pääsevät testaamaan hoivataitojaan Henrin pikkusiskon nukeilla, mutta kuinkas ollakaan, yksi nukeista kidnapataan.

 

Vaikka Rudilla onkin edellisen osan tapaan keskeinen asema tarinassa, niin nyt pääsemme tutustumaan paremmin Samuun. Samu on nyrkkeilyä harrastava poika, josta paljastuu melkoista herkkyttä ja perhekeskeisyyttä, jonka hän uskaltaa myös tuoda esiin. Tytöistä Samulla ei juurikaan ole kokemusta, mutta nyt hän on ihastunut toden teolla netissä tapaamaansa Siruun. Ainakin jollekin elämä tuntuu hymyilevän, kun Rudi yrittää sulattaa vauvauutista ja Hane keksiä keinon saada Pinjan nukke takaisin.

 

Shell's Angles ja beibit on mielestäni pohjavireeltään vakavampi teos kuin edeltäjänsä. Pojat joutuvat nyt ensimmäistä kertaa oikeasti oppimaan vastuullisuutta ja he joutuvat kohtaamaan elämän yllätyksellisyyden. Vaikka koko porukalla on hieman vitsit vähissä, niin kaverusten välistä naljailua ja vitsailua ei kuitenkaan niin vain nitistetä. Vauvauutinen ja kadonneen nukkevauvan tapaus nivoo heidät entistä tiukemmin yhteen, sillä Shell's Angles ei tunnetusti jätä kaveria pulaan - oli sitten kyse mistä tahansa. Tämä sarja on kokonaisuudessaan upea tarina tosiystävyydestä.

 

Tämä teos jatkaa sarjan tutulla linjalla vakavammasta pohjavireestään huolimatta. Paretskoi tuntuu ottavan hyvin haltuun myös tällaisen vakavamman aiheen, joka pysäyttää nuoren (pojan). sillä aina ei elämä voi olla vain hauskaa roadtrippeilyä ja yllytyshulluja temppuja, vaan joskus pitää kohdata mullistavia asioita. Ainut asia, joka hieman minua tässä teoksessa häiritsi oli se, että nyt tarina ikään kuin jakaantuu kahteen osaan, kun Rudi vetäytyy Hannan seuraan pohtimaan tulevaa. Mutta niinhän se menee, että elämässä on muutakin kuin vain yhdessä porukassa hengailu. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa tälle sarjalle. (Tuleehan sitä, jooko jooko jooko? :-D)

 

♠♠♠♠½

Kaikki viimeiset sanat

John Green: Kaikki viimeiset sanat

323 s., WSOY 2014

alkup. Looking for Alaska, 2005

suom. Helene Bützow

 

Alan olla todella tykästynyt John Greenin nuortenkirjoihin. Olen hieman hämmentynyt siitä, miten Greenin eittämättä tunnetuin ja suosituin teos on Tähtiin kirjoitettu virhe, kun minun mielestäni Arvoitus nimeltä Margo ja Kaikki viimeiset sanat ovat mielestäni olleet paljon kiinnostavampia ja mukaansatempaavampia kuin Tähtiin kirjoitettu virhe, joka ei herättänyt oikein minkäänlaisia tunteita aiheestaan huolimatta.

 

Kaikki viimeiset sanat kertoo Miles "Lyllerö" Halterista ja hänen kavereistaan Culver Creekin sisäoppilaitoksessa. Teini-ikäinen Miles vaihtaa tavallisesta opinahjosta sisäoppilaitokseen, sillä hän haluaa löytää jotain uutta. Hänellä ei ole juurikaan kavereita, mutta Culver Creek muuttaa kaiken. Hänen kämppäkaverinsa Chip eli Eversti on tunnettu kaikenlaisista jäynistään, ja Everstin kautta Miles tutustuu muun muassa Takumiin ja Laraan, mutta ennen kaikkea hän tapaa Alaskan.

 

Alaska on jokseenkin oikukas ja mystisyyden varjoon verhoutuva teinityttö, johon Miles ihastuu. Mielestäni Alaska oli oikullisuudessaan jokseenkin ärsyttävä, ja hän toikin mieleeni Greenin myöhemmässä romaanissa esiintyvän Margon, vaikkakaan Alaska ei ollut ehkä ihan niin itsekeskeinen tapaus. Miles, joka on täysin lempinimensä vastaisesti hoikka ja hontelo, oli mielestäni mukava hahmo. Hänessäkin ilmenee sellaista teini-ikäiselle ominaista avointa itsekkyyttä, jota ikä ei ole vielä hionut, mutta Miles oli vain jotenkin mukava ja ennen kaikkea reilu kaveri. Pidin myös Everstistä, sillä hänen idearikkautensa ja touhukkuutensa toivat juoneen mukavasti eloa.

 

Milesin erikoisosaamisaluetta on muistaa ihmisten viimeisiä sanoja. Yllättäen hän joutuu tilanteeseen, joka pakottaa hänet pohtimaan mitä kuoleman jälkeen on vai onko mitään. Se on kasvun paikka Milesille, joka on aikaisemmin tottunut aika pitkälti kulkemaan vain kavereidensa vanavedessä. Sisäoppilaitos tuntuu tekevän Milesille hyvää, mutta minua kyllä hieman inhotti kaveriporukan holtiton alkoholikäyttäytyminen ja jatkuva tupakointi. Miles tuntuu kehittävän itselleen nikotiiniriippuvuuden aivan vain ajankuluksi, ja se jos mikä on ällöä.

 

Kaikki viimeiset sanat oli kokonaisuutena mukava lukukokemus. Minun tekisi kauheasti vielä mieli ruotia joitakin asioita tästä teoksesta, mutta sitä on oikeastaan mahdotonta tehdä lavertelematta jotain olennaista juonesta, joten jätän nyt ruotimatta. Sen vain sanon, että suosittelen kyllä tätä kirjaa, sillä tässä on piristävää teinienergiaa, mutta mitään erityistä hyvänmielenkirjaa on turha odottaa: tähän kirjaan mahtuu paljon tunnetiloja, eikä niistä läheskään kaikki ole positiivisia. Teininä olo voi olla rankkaa.

 

♠♠♠♠

Onnellisesti eksyksissä

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

272 s., Tammi 2012

 

Päätin vihdoinkin ryhdistäytyä ja ryhtyä purkamaan bloggaamattomien teosten sumaa, sillä pino kasvaa uhkaavasti. Kellokosken prinsessa jätti minulle hieman surumielisen olon, joten otin sen jälkeen luettavakseni kepeämmän kirjan. Onnellisesti eksyksissä viihdytti ja piristi, ja tarina todellakin nappasi minut otteeseensa.

 

Onnellisesti eksyksissä kertoo 27-vuotiaasta Emma Aaltosesta, jonka elämässä vähän kaikki on puolivalmista. Kaksi tutkintoa odottaa tekijäänsä, miessuhteet eivät oikein ota luonnistuakseen eikä raha- ja asumiskuviotkaan ole kehuttavalla tolalla. Emma päättää ryhdistäytyä ja pyytää tuekseen ystävänsä Sannin, joka patistaa Emmaa opiskelujen suhteen. Valitettavasti mieskuvioissa Sanni ei voi auttaa, ja Emman mielessä pyöriikin niin muusikko-Janek kuin gradua ohjaava Miikkakin. Myös Sannin miesystävä Ilari palaa Emman mieleen hieman liian tiheään.

 

Mielestäni tämä teos oli mukavan kepeä ja viihdyttävä kokonaisuus, jota lukiessa aika unohtui ja Emman parissa vain viihtyi. En oikeastaan pidä Emman kaltaisista aikaansaamattomista tempoilijoista, mutta siitä huolimatta pidin Emmasta yllättävän paljon, sillä hän sentään itsekin tajusi muutoksen olevan paikallaan. Oli hauskaa lukea Emman kohelluksista, mutta vielä mukavampaa oli nähdä Emman osaavan ottaa asioista opikseen. Mielestäni Emma kehittyi hahmona sitä vauhtia kuin gradu alkoi valmistua, joten se lienee toinen syy siihen miksi jaksoin Emman seurassa pysyä.

 

Oli mielenkiintoista seurata myös Emman mieskuvioita ja hänen sukkelat huomionsa tilanteista hykerryttivät. Vaahtera kyllä todellakin osaa kirjoittaa mukavasti etenevää ja sukkelaa tekstiä. Ihan täysin tämän teoksen huumori ei minuun tuntunut uppoavan, mutta siitä viihdyin teoksen parissa oikein hyvin. Luin kesällä Vaahteran uusimman teoksen Sattumalta sinun ja pidin myös siitä, joten täytynee vielä jossain sopivassa kohtaa lukea Vaahteran kolman chick lit -teos.

 

♠♠♠♠

Shell's Angles ja Kalajoen hiekat

Jyri Paretskoi: Shell's Angles ja Kalajoen hiekat

413 s., Karisto 2014

 

Kirjoitin aiemmin tällä viikolla Jyri Paretskoin esikoisteoksesta Shell's Angles. Ihastuin teokseen niin paljon, että heti tekstin kirjoitettuani iski kauhea hinku päästä lukemaan seuraavaa osaa, joka onneksi odottelikin jo kotona. Shell's Angles ja Kalajoen hiekat on - mikäli mahdollista - vieläkin parempi kuin edeltäjänsä, joka jo ansaitsi minulta täydet pisteet. Nyt jonotan kirjastosta sarjan kolmatta osaa, enkä malttaisi millään odottaa!

 

Poikien kesäloma on lopuillaan ja kouluun pitäisi palata viikon kuluttua. Kolmikon kesä kului lähinnä kotikulmilla, mutta vielä olisi aikaa lähteä kauemmaskin seikkailemaan, onhan heillä mopot. Syyn lähteä he saavat, kun Rudi vihdoin rohkaistuu puhumaan ihastukselleen Hannalle ja saa kuulla, että tyttö lähtee nyt kesätöidensä päätyttyä Kalajoelle. Rudi ylipuhuu Hanen ja Samun mukaansa, ja niin saa alkunsa mahtava roadtrip kaikkine kommelluksineen ja käytännönpiloineen.

 

Tässä teoksessa keskeisimmäksi hahmoksi nousee "rakkauden riuduttama" Rudi, jolla on tapana höpöttää outoja ja muutenkin häslätä koko ajan jotakin. Tiiviisti mukana kulkee kuitenkin myös kaveri Hane ja Samu, sillä poikien ystävyys on kestävää laatua ja ystäviä pitää tukea, vaikka heillä olisi kuinka pähkähullu idea mielessään. Matkallaan kohti Kalajokea pojat kuvaavat videoita, joilla heidän on määrä saada monta peukutusta netissä ja voittaa karkkipussi opettajalta koulun alettua. Videot perustuvat pääasiassa Rudin yllyttämiseen ja niinpä pojat tekevät kaikenlaista yllytyshullua. Erityisen hauskaksi kokonaisuudeksi jäi mieleeni Rudin tyylikkääseen ilmalentoon päätynyt seikkailu lehmälaitumella.

 

Mielestäni Paretskoi osaa todellakin asettua nuoren pojan asemaan ja ajatusmaailmaan. Hän kirjoittaa reipasta nuorisokieltä ja kirjoittaa niistä asioista, joita teini-ikäiset pojat oletettavasti oikeastikin puhuvat: tytöistä ja tisseistä - niin ja mopoista tietysti myös. Rudi, Hane ja Samu ovat jotenkin niin vilpittömän aidon oloisia poikia, että ei heidän seurastaan voi olla pitämättä. Dialogi on hyvin eläväistä ja hauskaa, kuten aikaisemmassakin osassa. Tämän Shell's Angles ja Kalajoen hiekat luettuani olen entistäkin iloisempi siitä, että vihdoin tutustuin tähän sarjaan.

 

♠♠♠♠♠

Shell's Angles

Jyri Paretskoi: Shell's Angles

2018 s., Karisto 2013

Olen jo pidemmän aikaa halunnut tutustua Jyri Paretskoin esikoisteokseen Shell's Angles, sillä olen kuullut jo kolmiosaiseksi kasvaneesta sarjasta paljon hyvää. Koin muuten uskomattoman ahaa-elämyksen heti kirjan alkusivuilla: olen nimittäin monesti jo työni puolesta etsinyt näitä kirjoja tietokannasta teoksen nimellä, mutta koskaan ei ole mitään tulosta tullut. Siispä olen joutunut hakemaan tekijän nimellä. Nyt selvisi miksei teoksen nimi tuottanut mitään tuloksia: minä kun olen aina kirjoittanut hakukenttään Shell's Angels eikä Angles... Hupsista heijaa. :D

Shell's Angles kertoo kolmesta kaveruksesta, jotka päättävät perustaa mopojengin. Idean isällä Henrillä eli Hanella ei tosin vielä ole mopoa tai mopokorttiakaan, mutta Samulla ja Rudilla on. Alun nihkeän suhtautumisen jälkeen myös Samu ja Rudi innostuvat ajatuksesta, ja niin he perustavat Shell's Angles nimisen jengin. Pojilla on haaveena kuskata nättejä tyttöjä mopojen kyydissä, vaikka tosiasiassa heistä kellään ei ole kummempaa kokemusta siitä miten tyttöjä lähestytään. Teos sisältääkin lukuisia hauskoja tilanteita, kun pojat muun muassa harjoittelevat tytöille juttelemista ja naljailevat toisilleen lennokkaista haavekuvista.

Yllättäen porukan mukana alkaa pyöriä myös Milla-niminen tyttö, joka on paitsi Henrin pitkäaikainen ihastus myös jengin logon suunnittelija. Näiden neljän nuoren kautta lukijalle välittyy laaja skaala kipeitä elämäntilanteita, kuten vanhempien avioero, äidittömyys, perheväkivalta ja alkoholismi, mutta myös nuoruuden haaveita moposta ja mopokortista tyttö-tai poikaystävään. Vaikka teoksessa onkin käsitelty paljon erilaisia asioita, ei niitä silti tunnu olevan liikaa. Keskiössä on kaverusten keskinäinen ystävyys ja luottamus sekä toistensa tukeminen kaikissa tilanteissa.

Minä pidin paljon tästä kirjasta ja nauroin monta kertaa poikien kommelluksille ja sananvaihdolle. Hane, Samu ja Rudi muodostavat valloittavan kolmikon, jonka seurassa kyllä viihtyy. On myös hauska seurata Hanen ja Millan suhteen kehittymistä, joka niin ikään tuo tullessaan kaikenlaisia kommelluksia ja poikakolmikon keskinäistä läpänheittoa. Olen itse asiassa jo lainannut seuraavan osan kirjastosta ja aion lukea sen piakkoin, sillä niin hyvin viihdyin Shell's Anglesin poikien (ja Millan!) parissa. 

Jyri Paretskoi on saanut tästä teoksesta Topelius-palkinnon, enkä lainkaan ihmettele miksi. Vaikka keskiössä onkin poikaporukka, niin mielestäni tämä sopii hyvin myös tytöille luettavaksi.

♠♠♠♠♠

Arvoitus nimeltä Margo

John Green: Arvoitus nimeltä Margo

399 s., WSOY 2015

alkup. Paper Towns 2008

suom. Helene Bützow

 

Luin vuosi sitten John Greenin nimen nuorison huulille tuoneen kirjan Tähtiin kirjoitettu virhe, mutta en ollut siihen järin ihastunut. Alunperin ajattelin, että en taida lisää Greeniä lukea, etenkään kun Arvoitus nimeltä Margon nimi ei tuntunut erityisen kiinnostavalta. Niin ja ei aihekaan oikein kiinnostanut. Mutta niin se mieli muuttui ja onneksi niin, sillä Arvoitus nimeltä Margo osoittautui suurelta osin todella hauskaksi teokseksi.

 

Arvoitus nimeltä Margo on 18-vuotiaan Margo Roth Spiegelmanin naapurin ja ikätoverin Quentin Jacobsenin näkökulmasta kerrottu tarina. Quentin on eräänlainen kiltti poika ja Margo taas koulun suosituin tyttö, jonka vaikutusvalta on yllättävän laaja. Lapsesta asti naapureina asuneet Quentin ja Margo olivat leikkitovereita, mutta vuosien myötä he etääntyivät toisistaan. Vuosien jälkeen Margo ilmestyy yllättäen keskellä yötä Quentinin ikkunan taa ja pyytää pojan mukaansa kostoretkelle. Hulvattoman yön jälkeen Quentin kokee jälleen lähentyneensä Margon kanssa, mutta sitten käy ilmi, että Margo on kadonnut ja ilmeisesti omasta tahdostaan.

 

Quentin on rakastanut Margoa esimerkiksi aina, joten hän kokee suoranaiseksi velvollisuudekseen löytää tytön. Apunaan hänellä on Margon jättämät vihjeet sekä parhaat kaverinsa Radar ja Ben. Täytyy sanoa, että minulla oli kyllä todella oikein hupaisaa Margon ja Quentinin kostoretkellä sekä Radarin ja Benin seurassa. Tässä teoksessa oli jotenkin hyvin iskevää huumoria, jossa oli ripaus ironiaa, ja se toimi minulle hyvin. Pidin paljon myös tämän teoksen hahmoista, jos Margoa ei oteta lukuun. Quentin kavereineen on "reiluja jätkiä", joilla on huumorintajua, eikä Quentinin perheessä tai muissa tuttavissakaan ole mitään erityisen häiritsevää piirrettä. Mutta Margosta en pitänyt, sillä hän osoittautui mielestäni täysin itsekeskeiseksi henkilöksi, enkä voi sulattaa sellaista edes kirjan hahmossa.

 

Kokonaisuutena tämä oli kyllä tosi toimiva kirja, mutta tuo Margon halu olla maailman napa vielä katoamisensa jälkeen jotenkin ärsytti. Quentin ei paljon muuta ajatellutkaan kuin Margon löytämistä, mikä oli myös hieman "pakkomielteenomaista". Siinä kohtaa kuitenkin punnittiin tosiystävyys, jota Ben ja Radar osoittivat, ja se oli hieno juttu tässä kirjassa. Myös loppuratkaisu on toimiva, sillä loppu jää arvoituksellisesti hieman auki, mikä sopii hyvin teokseen, jossa ratkotaan katoamisarvoitusta.

 

♠♠♠♠

Venla T:n rakkaudet

Eppu ja Anna Nuotio: Venla T:n rakkaudet

189 s., Otava 2014

Kesäisin minuun iskee yleensä hirvittävä hinku lukea nuortenkirjoja ja sitä kautta ikään kuin palata niihin huolettomiin kesiin, jolloin saatoin vain lukea mielinmäärin. Tämä Eppu ja Anna Nuotion yhteistyön tuloksena syntynyt Venla T:n rakkaudet on mielenkiintoinen sekoitus nuortenkirjallisuutta ja chick litiä, joista jälkimmäinen ei ole minulle kovinkaan tuttu genre. Voisin siis sanoa, että poistuin omimmalta alueeltani palatakseni yhdelle tärkeimmistä (nuortenkirjallisuus).

Venla T:n rakkaudet on päiväkirjamuotoinen kertomus siitä, miten Venla päättää ryhdistäytyä ja hoitaa kunnialla abivuoden ja suhteensa Matiakseen sekä päästä eroon tuuliviirimäisyydestä: Venla nimittäin ihastuu todella helposti. Päiväkirjaan hän purkaa niitä tuntojaan, joista on vaikea puhua kenellekään. Etenkin kun Venla onnistuu sotkemaan asiansa perinpohjaisesti ja huomaa vasta sitten, mikä todella olisi tärkeää.

Olen elänyt siinä luulossa, että chick lit on kevyttä kirjallisuutta. Siitä syystä oletinkin, että myös tämä teos olisi ollut hyvin kepeä, mutta valitettavasti siinä suhteessa hieman petyin. Tässä teoksessa on toki huumoria ja ihan hauskojan sattumuksia, mutta myös kamalasti väärinkäsityksiä, ongelmia, itsekkyyttä ja mieliharmia. Siis kaikkea epäkepeää. Vaikka toisaalta olen kyllä myös ymmärtänyt, että chick litissä sankaritar joutuu usein johonkin pulaan sähellettyään vähän sitä ja tätä. Mutta Venlan elämä kääntyy jonkinlaiseksi ongelmien mereksi, kun hän ei tajua lopettaa ajoissa. Ja oli kyllä hieman ahdistavaa, kun Venlan elämässä lähti moni asia liikkeelle niin, että hän ei enää itse voinut vaikuttaa asiaan mitenkään.

Lukutoukan kulttuuriblogin (josta alunperin tämän teoksen keväällä bongasin) mukaan tämä on Venlasta kertovan sarjan avausosa. Ja voi kyllä, tämä teos huutaa jatkoa. Inhosin sitä, miten tämä kirja loppuu: ihan liian avoimesti ja epävarmasti. Olisin kaivannut edes hieman onnellisempaa loppua, mutta nyt Venla jää jotenkin tukalaan tilanteeseen ja vaikka Venlan piittaamattomuus välillä ärsyttikin, niin en haluaisi silti sankarittaremme elävän ahdingossa. Ja loppu suorastaan viskaa silmille sen, että jatkossa Venla tulee edelleen kerjäämään vaikeuksia.

Kokonaisuutena Venla T:n rakkaudet on nopealukuinen teos, jonka parissa kyllä viihtyy ihan hyvin, vaikka välillä Venlan ahdinko tuntuu suorastaan tarttuvalta. Nuotiot kuitenkin taitavat huumorin käytön, mikä hieman keventää Venlan aikaansaamia solmuja. Tämä on mielenkiintoinen avaus sarjalle, jonka parissa täytyy varmaan jatkaa matkaa, jahka seuraava osa ilmestyy.

 ♠♠♠½

Menneen talven lumi

Tanja Kaarlela: Menneen talven lumi

251 s., Torni 2014

kansi: Mervi Kattelus

Tanja Kaarlelan nuortenkirja Menneen talven lumi on kevään aikana saanut melkoisen paljon blogihuomiota, joten päätin itsekin ottaa selvää millaisesta kirjasta oikein on kyse. Aloitin lukemaan tätä eilen vapaapäivän kunniaksi ja tässä jo ollaan kuvailemassa lukukokemusta, sillä Menneen talven lumi on hyvin otteessaan pitävä ja sujuvasanainen nuortenromaani.

Menneen talven lumi kertoo maaseutukylän nuorista, jotka havahtuvat horrokseen vaipuneen autioituvan kylän tilanteeseen, kun kylälle muuttaa uusi asukas. Antti saa yhdeksäsluokkalaiset nuoret ajattelemaan yhteiskunnallisia asioita, mikä johtaa välillä jopa suuriinkin ylilyönteihin ja hankaluuksiin. Aikuistuvien nuorten elämässä vakaan viitekehyksen tarjoaa autioituvan maalaiskylän miljöö, joka herättää monenlaisia ajatuksia. Nuorten elämässä pohdituttaa kuitenkin myös muut asiat, kuten suru vaarin sairastumisesta, suhteet vanhempiin, ystävyys ja mikäpä muukaan kuin tuo ah niin ihana ihastuminen. Kaikki nuortenkirjan ainekset ovat siis kasassa, ja Kaarlela kyllä tosiaan kokoaa niistä onnistuneen teoksen.

Teoksen alussa jouduin muistuttamaan itseäni moneen kertaan teoksen kohderyhmästä, sillä uhkasin taas lipsahtaa liiallisen kriittisyyden puolelle: ei se nyt tuollaista ollut, aika kärjistävää, joo varmaan. En kuitenkaan täysin päässyt irti siitä ajatuksesta, että Kaarlela kyllä tosiaan tekee aikuishahmoista hitusen liian stereotyyppisiä, mutta kokonaisuutena hahmokaarti on värikäs ja onnistunut. Siinä on monia tyyppejä, jotka todella tuovat tarinaan lisämaustetta ja potkua, huumoriakin. Päähenkilöt Mari ja Henna, etenkin Mari, tuntuvat välillä auttamattoman lapsellisilta, mutta toisaalta realistisilta. Ei 15-vuotiaalta voi aina odottaakaan kovin aikuismaista käytöstä.

Pidin paljon Kaarlelan kielestä, joka on nokkelaa, mutta ei kuitenkaan liian kikkailevaa. Siinä on ponnekkuutta ja väriä, se ei ole lainkaan yksitotista. Sitä lukee oikein mielellään, etenkin kun niin teksti kuin juonikin soljuvat vaivatta eteenpäin. Kaarlela käsittelee hienosti ystävyyteen, ihastumiseen ja mielipiteiden rakentumiseen liittyviä seikkoja ja valitsee sanansa hyvin. Erityisen ihastunut olin sivun 230 katkelmaan "Katso, naisen järki ja tunteet eivät kulje käsi kädessä, ja siksi on olemassa hyvät ystävät, jotka toimivat aivokapasiteettina silloin, kun oma aivotoiminta hyytyy --". Mielestäni se on myös hyvä näyte Kaarlelan verbaalisesta kyvykkyydestä.

Kokonaisuutena Menneen talven lumi on onnistunut teos ja uskon, että Kaarlelalta on lupa odottaa paljon myös jatkossa. Täytynee jossain vaiheessa tutustua hänen esikoisteokseensa Saara (2013), sillä Kaarlela todella teki vaikutuksen.

♠♠♠♠½

Kummajaisten kylä

Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä

kuvitus: Miranda Koskinen

141 s., Haamu 2014

pyytämätön a-kappale

Kun eilen postilaatikkoon oli saapunut Mervi Heikkilän ja Jussi Matilaisen yhteistyön tuloksena syntynyt teos Kummajaisten kylä, en kerrassaan millään malttanut olla siihen heti tarttumatta. Kyseinen kauhulla maustettu jännityskirja on suunnattu niin lapsille kuin nuorillekin, ja mielestäni siinä on kyllä onnistuttu hyvin.

Teos sijoittuu Korpikylään, jossa tuntuu tapahtuvan toinen toistaan kummempia sattumuksia. Viides- ja kuudesluokkalaiset päähenkilöt Sara, Sampo, Otto, Niko, Aino ja Karri ovat milloin minkäkin jännittävän legendan jäljillä tai kohtaavat hiuksianostattavia tapauksia. Joskus sattumuksille löytyy ihan luonnollinen selitys, toisinaan taas siitä ei voi olla ihan varma... Näiden kauhistuttavien ja jännittävien tapahtumien rinnalla mukana kulkevat tavalliset arkipäivän rutiinit ja tunteet: koulupäivät, läksyt, leikki, ihastuminen, ystävyys ja välillä myös vihastuminen.

Luin viime viikolla (9.4.2014) Eparista tästä kirjasta kertovan artikkelin, josta käy ilmi, että kumpikaan kirjailija ei ole enää täysin varma mitä kumpikin on kirjoittanut, sillä prosessin aikana ideat ovat vaihdelleet puolin ja toisin. Teksti onkin mielestäni hyvin tasalaatuista ja tarina etenee jouhevasti, joten kahden kirjoittajan olemassaoloa ei huomaa siitä lainkaan. Teosta voi mielestäni lukea myös novellimuotoisesti, vaikka tapahtumat seuraavat toisiaan kronologisesti, sillä jokainen luku sisältää oman tarinansa.

Mielestäni teksti ansaitsee erityisen kiitoksen siitä, että se tuntuu ikäneutraalilta. Paitsi että hahmojen puhekieli kuulostaa näiden ikään sopivalta, niin myös muuten teksti tuntuu monen ikäiselle sopivalta: nuori (tai aikuinen!) ei varmasti pidä sitä liian lapsellisena, mutta samaan aikaan teksti on helppotajuista ja varmasti sitä myöten pitää myös nuoremman lukijan mielenkiintoa yllä. Kieli on myös sopivan värikästä ja nokkelaa, sillä ajoittain mukana kulkee selkeästi eri tasoja, mikä varmasti osaltaan tekee teoksesta niin monen ikäiselle sopivan.

Miranda Koskisen kuvitus ei ole tyyliltään sellaista, joka minun silmääni ensimmäisenä miellyttäisi. Tähän teokseen kuvitus kuitenkin mielestäni sopii, sillä sen eräänlaisessa groteskiudessa on jotakin sellaista, joka täydentää tekstin luomaa jännittävää tunnelmaa hyvin. Mielestäni tyyli myös jotenkin sopii kirjaan, joka kuvaa Korpikylä -nimistä paikkaa. Kuvitus on myös useissa kohdissa omiaan luomaan hieman kauhistuttavaa ilmapiiriä, sillä aina luvun alkuun sijoitettu kuvituskuva luo jo mielikuvia tulevista tapahtumista.

Voin sanoa, että minä viihdyin tämän teoksen parissa erittäin hyvin. Erityisesti teoksen kieli ilahdutti minua, mutta myös sisältö tottakai ratkaisee. Kummajaisten kylä onnistui saamaan minut jännittyneeseen vireeseen ja uteliaisuuttani kutkutti kovasti, kun halusin tietää mitä yliluonnollista seuraavaksi tapahtuu ja onko sille sittenkin luonnollinen selitys. Täytyy sanoa, että Heikkilä ja Matilainen ovat luoneet erinomaisen kekseliäästi jännittäviä tapahtumia ja selittäneet ne samoin tein yhtä nokkelasti. Teos ei mene missään vaiheessa liian pelottavaksi, mutta ruokkii ihmisen luontaista jännityksen ja kauhun nälkää tehokkaasti.

♠♠♠♠♠