maanantai 9. lokakuuta 2023

Lukupiirikirja: Kaikenkarvaiset ystäväni

James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni
Otavan äänikirja 2022, alkup. 1974
alkup. All Creatures, Great and Small
suom. Heidi Järvenpää
lukija: Anssi Niemi

Lukupiirimme kokoontui viikko sitten keskustelemaan James Herriotin eläinlääkärin arkea kuvaavasta romaanista Kaikenkarvaiset ystäväni, joka on löyhästi omaelämäkerrallinen. Teoksen tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Yorkshireen, jolloin moni potilas oli vaikeiden kulkuyhteyksien päässä eikä eläinlääketiede ollut vielä kovin kehittynyttä.

Mielestäni tämä kirja on mielenkiintoinen kurkistus eläinlääkärin arkeen ja alan kehittymiseen. Herriot viittaa tekstissään monesti paitsi eläinlääketieteen historiaan myös tuleviin vaiheisiin, onhan kirja kirjoitettu paljon myöhempänä aikana kuin mistä se kertoo.  Tuohon aikaan monesti kyse oli suoranaisista sankariteoista, kun hädässä olevia eläimiä pelastettiin mitä käsittämättömimmistä tilanteista. Valtaosa potilaista oli tuotantoeläimiä, kissoja ja koiria vain pieni osa, mikä maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa on sangen ymmärrettävä jako. Nykyään tilanne taitaa olla jokseenkin päinvastainen.

Päähenkilönä on kirjailija itse, nuori eläinlääkäri James Herriot. James Herriot on itse asiassa taiteilijanimi, jolla eläinlääkäri James Wight kirjoitti romaaneitaan, joten Herriot lienee kirjoissakin hänelle jonkinlainen omakuva. Herriot on mukava tyyppi. Hän on sitä lajia, jonka puolelle jotenkin automaattisesti asettuu, koska hän on niin symppis. Helppoa ei nuorella eläinlääkärillä ole, kun isäntämiehet kyseenalaistavat vuosikymmenten totunnaistavat.

Itse olin odottanut tämän kirjan olevan yhtenäisempi kokonaisuus, mutta se eteneekin tapauskohtaisina lukuina. Toisaalta se mahdollistaa pieninä erinä lukemisen/kuuntelemisen, mutta kuten piirissäkin todettiin, jossain kohtaa rakenne alkaa hieman puuduttaa. Kronologiaa olisin itsekin kaivannut enemmän, sellaista asioiden limittymistä ja lomittumista ja erilaista arjen kuvausta. Tämä rakenne toimii varmasti paremmin lyhyemmässä kirjassa kuin, jossa oli kuunneltavaa yli 19 tuntia.

2 kommenttia:

  1. Herriotin kirjat olivat suosikkejani yläasteella, lisäksi rakastin 70-luvulla tehtyä televisiosarjaa. 2020-luvun uusintaversiolle sarjasta olen lämmennyt myös, vaikka jotkut sen ratkaisut vaativatkin hieman totuttelua. Pitäisikin lukea näitä kirjoja uudelleen, pari osaa on myös kokonaan lukematta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukupiirissä joku tiesikin sanoa, että sarjoissa on eroja ja uudessa poikkeavuuksia alkuteoksen nähden. Olisi kiva kyllä katsoa vaikka molempiakin sarjoja 😊

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.