Minna Canth: Ihmisen kuvia

Minna Canth: Ihmisen kuvia - novelleja

toimittanut Minna Maijala

299 s., Gummerus 2019

kansi: Sanna-Reeta Meilahti

arvostelukappale kustantajalta

 

Viime vuonna vietettiin Minna Canthin juhlavuotta. Silloin ilmestyi useampiakin Canthin tuotantoa käsitteleviä teoksia sekä tämä Minna Maijalan toimittama valikoima Canthin novelleja. Pyysin ja sain tästä teoksesta arvostelukappaleen kustantajalta jo viime vuonna, mutta nyt vasta tulin teoksen lukeneeksi. Toisaalta Canth tuntuu olevan ajankohtainen aina, ei vain juhlavuotenaan, joten en ole arvostelukappaleen lukemisen siirtymisestä erityisen pahoillani.

 

Minna Canth on, kuten olen monesti blogissani tuonut esiin, yksi suosikkikirjailijoistani. Tutustuin hänen teoksiinsa ensikertaa noin 16-vuotiaana ja Canth on säilyttänyt asemansa suosikkieni joukossa siitä pitäen. Suosikkeihini Canthin tuotannosta kuuluvat itseoikeutetusti näytelmät Anna Liisa ja Työmiehen vaimo, novellien puolelta Kauppa-Lopo taas on ollut parhaiten mieleen jäänyt. Ne ovatkin Canthin tunnetuimpia teoksia, mutta tähän nyt käsillä olevaan uuteen valikoimaan Minna Maijala on poiminut Canthin tuntemattomampia novelleja.

 

Tässä teoksessa oevat novellit ovat Kuoleva lapsi, Epäluulo, Lääkäri, Ystävykset, Agnes, Kauppias Roller, Missä onni?, Hullu-suutari ja Eräänä sunnuntaina. En ole ihan varma montako näistä olen lukenut aiemminkin, mutta ainakin Agnesin olen lukenut ja melko varmasti myös Epäluulon, Ystävykset ja Kauppias Rollerin. Nuorempana luin Canthia suorastaan ahmimalla, joten tulin tutustuneeksi hänen tuotantoonsa melko laajasti. Tästä kokoelmasta suosikkinovellini oli Agnes, kun sen sijaan Epäluulo ja Ystävykset jostain syystä ärsyttivät. Minusta novellien päähenkilöiden hysteerisyys tai käytöksen muut piirteet olivat jokseenkin luotaantyöntäviä. Voi olla, että nämä koronaviruksen poikkeusolotkin vaikuttavat tuntemukseeni - ihmisten käytös kun on saanut juuri sen kaltaisia piirteitä kuin Epäluulon päähenkilökin käytös.

 

Canth tutki novelleissaan usein ihmisyyden eri puolia ja etenkin sitä, mitä reaktioita käytöksen poikkeavuudet herättivät muissa ihmisissä. Juuri näitä aiheita tämänkin valikoiman novelleissa käsitellään. Novellit ovat kiinnostavia, sillä Canthin ajatukset tuntuvat nykylukijastakin ajankohtaisilta. Novellien ansiot on helppo tunnistaa, mutta kieltämättä taisin nyt valita hieman väärän ajankohdan Canthin tuotannon lukemiselle - enkä todellakaan uskonut, että jokin ajankohta voisi olla Canthille väärä. Kuten jo edellä viittasin, koronaviruksen myötä media on täynnä ahdistavia ennusteita ja hysteriaa, poikkeusolot näkyvät kaikkialla ja oman mielenmaltin säilyttäminen on tyynimmältäkin ihmiseltä joskus työn takana, Canthin novellit eivät varsinaisesti tarjoa pakoa yhteiskunnallisesta kriisistä.

 

Mielestäni Minna Maijala on onnistunut valikoimaan tähän teokseen kiinnostavia tekstejä ja erityisen mukavaa minusta oli se, että tähän oli otettu mukaan myös aikaisemmin ilmeisesti täysin julkaisematon teos Hullu suutari. Canthin teoksista on tehty monia kokoelmia, mutta tälle teokselle on todellakin paikka lähinnä tunnetuimpia teoksia kokoavien teosten joukossa.

 

Tiedän, että tulen varmasti jossain vaiheessa palaamaan Canhin tuotantoon ja epäilemättä tarttumaan tähänkin kokoelmaan uudelleen. Nyt on kuitenkin aika sulatella lukemaani ja valita seuraavaksi jotain vähän kevyempää lukuvuoroon. Joka tapauksessa oikein hyvää Minna Canthin, tasa-arvon ja kirjastojen päivää näin hieman jälkijunassa!