Pikku naisia

Louisa M. Alcott: Pikku naisia

293 s., Art House 2004

alkup. Little Women, 1868

suom. Sari Karhulahti

kansi: Jukka Murtosaari

 

Pikku naisia on minulle varhaisteini-iän rakkaimpia kirjoja. Olen lukenut sen vuosien saatossa useampaan kertaan, vaikka nyt edellisestä lukukerrasta taisikin olla jo noin 10 vuotta. Muistan edelleen, miten ensi kertaa bongasin kirjaston nuortenosastolta teoksen, jonka kannessa oli Winona Ryderin tähdittämän elokuvan henkilöitä. Kirja houkutteli minua, sillä pidin jo tuolloin historiasta. Lainasin kirjan, luin ja palautin. Jonkin ajan kuluttua sama toistui. Vaikka Pikku naisia lumosi minut täysin, en koskaan tullut lukeneeksi sen jatko-osista kuin ensimmäisen. Ehkä voisin lukea ne nyt aikuisena!

Koska Pikku naisia on minulle rakas kirja, ostin sen aikoinaan omaan hyllyyn. Nyt palasin sen pariin, sillä kävin helmikuussa katsomassa kirjasta tehdyn uuden filmatisoinnin. (Sen Winona Ryderin tähdittämän vuoden 1994 version ehdinkin vuosien saatossa näkemään moneen kertaan.) Tuntui kodikkaalta palata tutun tarinan pariin. Ehkä etukäteen ajattelin, että muistan kirjan ulkoa etukannesta takakanteen ja toisin päin. Pääkohdat kyllä muistinkin, mutta samalla olin melkein kuin uuden kirjan äärellä, sillä nyt aikuisena monia kohtia tulkitsee ihan eri tavalla kuin nuorempana.

 

Pikku naisia kertoo Marchin perheen neljästä tyttärestä, joita heidän äitinsä kasvattaa ilmeisen taitavasti. Perheen isä on sodassa, mutta kotona tyttäret tekevät parhaansa, että isä voisi olla heistä ylpeä. 16-vuotias Meg on romanttinen ja äidillinen, ja hän on ottanut erityisesti Amyn siipiensä suojaan. Amy on nuorin, turhamainen ja taiteellinen tyttö. Siinä missä Meg ja Amy ovat oma kaksikkonsa, niin ovat myös Jo ja Beth. Jo on raisu ja poikamainen tyttö, jolla on kirjallisia lahjoja, kun taas musikaalinen Beth on ujo ja hiljainen. Kirjassa kerrotaan tyttöjen elämän pienistä ja suurista tapahtumista, joiden kautta he kasvavat ihmisinä ja oppivat uutta itsestään ja muista.

 

Pikku naisia on yksinkertaisesti ihana kirja. En tiedä ajattelisinko välttämättä niin ellei tähän liittyisi niin paljon tunnearvoa teinivuosilta. Pikku naisia on myös hyvin opettavainen kirja ja kristilliset arvot ovat siinä keskeisiä, vaikka mikään uskonnollinen teos tämä ei varsinaisesti ole. Nuorempana en kokenut tätä kirjaa niin opettavaisena kuin nyt, sillä silloin lähinnä myötäelin perheen suruja ja iloitsin heidän kanssaan. Samat kohdat koskettivat edelleen ja olivat parhaiten mielessäkin juuri tunne-elämyksen ja käänteentekevyyden kautta.

 

Nuorena minun suosikkihahmoni oli yleensä Jo, vaikka tietyissä kirjan kohdissa se vähän vaihtelikin. Jotenkin kirjoja rakastavaan ja omia tarinoita kirjoittavaan Johon oli helpointa samaistua. Hänen kirjoitusnurkkauksensa ullakolla tuntui niin ihanan kodikkaalta ja kutsuvalta paikalta, että sellainen olisi ollut ihana itselläkin olla olemassa! Amy on tytöistä hahmona sellainen, että en oikeastaan koskaan pitänyt hänestä. Ehkä hänen turhamaisuutensa oli se luotaantyöntävä tekijä tai sitten se johtui hänen vaateliaisuudestaan. Hirveää oli myös se, että Amy tuhosi Jon käsikirjoituksen. Meg ja Beth olivat molemmat vähän sellaisia etäisiä, ihan pidettäviä hahmoja.

 

On ilo huomata, että tämä tosiaan on teos, jota uusintaluku nyt vuosien jälkeen ei minulta pilannut. Usein käy niin, että ajan kultaamat kirjamuistot himmenevät uusintalukujen myötä, mutta tämän kohdalla niin ei käynyt. Greta Gerwingin ohjaama uusi elokuvakin on kerrassaan upea ja tekee mielestäni hienosti kunniaa alkuteokselle. En muista koskaan aiemmin itkeneeni elokuvateatterissa, mutta Pikku naisia meni kyllä ihon alle ja toi kyyneleet silmiin. Aion hankkia elokuvan omakseni jahka se ilmestyy dvd tai blu ray -levynä. Toivon, että tämä uusi elokuva myös uusia lukijoita tarttumaan tähän kirjaan, sillä en soisi tämän jäävän kirjaston hyllynlämmittäjäksi.