Vaarallinen talo

Agatha Christie: Vaarallinen talo

229 s., WSOY 1982, 10. tark. p.

alkup. Peril at End House, 1932

suom. O.A. Joutsen, tark. Kirsti Kattelus

kansi: Tom Adams

Joka ikinen kesä minulle tulee hinku lukea jokin Agatha Christien dekkari. Käytännössä toteutan kuitenkin ajatuksen erittäin harvoin. Joskus mietinkin, että mikä oikein mahtaa olla syynä, kun en vaan kerta kaikkiaan kuitenkaan tartu hänen kirjoihinsa, vaikka mielikuvissani yhdistän Christien dekkarit erityisesti kesälukemisiin. Tänä kesänä päätin oikeasti ryhtyä tuumasta toimeen ja aloitin lukemaan kahdeksatta Poirot-tarinaa, jonka nimi on Vaarallinen talo. Luin kirjaa töissä tauoilla, mutta lukeminen edistyi hitaanlaisesti enkä välillä päiväkausiin ottanut kirjaa edes esiin. KonMari-projektini yhteydessä halusin vähentää kirjastolainojani ja ajattelin, että nyt luen Poirotin lopultakin loppuun ja sen myös tein.

Vaarallinen talo kertoo Poirotin ja kapteeni Hastingsin lomasta, joka muuttuu kuitenkin etsiväntyöksi Poirotin kuullessa, että Tien Pään talossa asuvan nuoren Nick-neidin henki on ollut jo useasti vaarassa. Lopullisen sysäyksen jutun tutkimiselle antaa murhayritys, joka tapahtuu aivan Poirotin silmien edessä. Nick vähättelee vaaraa ja pitää kaikkea sattumana, mutta Poirot ottaa jutun vakavasti. Näyttää siltä, että murhayritysten motiivina olisi Nickin rahat. Poirot tekee listan epäillyistä ja alkaa selvittää kuka neidin kuolemasta voisi hyötyä. Vaan vielä ehtii tapahtua kaikenlaisia onnettomuuksia ja yksi murhakin ennen kuin Poirot oivaltaa kuka kaiken takana on.

Vaarallinen talo on taattua Christietä: nokkelaa, perinpohjaista ja viihdyttävää. Hercule Poirot on yksi kirjallisuuden suosikkihahmojani, sillä pidän hänen hieman omahyväisestä luonteenlaadustaan ja tinkimättömyydestään. Hahmo on omahyväisyydessään välillä hyvinkin huvittava, mutta samaan aikaan tinkimätön oikeudentaju ja ajoittain esiinpuskeva empaattisuus tekevät Poirotista hahmon, jonka etsiväntyötä jaksaa seurata. Tämän kirjan kertojahahmona nähdään kapteeni Hastings, jonka kuvaamana Poirot näyttäytyy toisinaan jopa entistäkin huvittavampana tyyppinä. Itse tapauksen selvittäminen on kuitenkin keskiössä ja tässäkin teoksessa syyllisen paljastuminen yllättää. Juonenkuljetus on ihan sujuvaa, vaikka välillä olisin toivonut hieman enemmän menoa ja meininkiä - ja sitä sitten joissain kohdissa todella löytyikin. Kokonaisuus on kuitenkin tasalaatuinen ja välillä myös tasainen: mielestäni tietyistä käänteistä huolimatta tässä ei oikein ollut sellaisia huippukohtia, vaikka epäilemättä murha ja muut onnettomuudet oli sellaisiksi tarkoitettu. Kiinnostavuudessaan tämä ei siis ihan ole Christietä parhaimmillaan, mutta hyvää kumminkin!

♠♠♠½