Laila Hirvisaari: Hiljaisuus
239 s. Otava 2016
kansi: Anna Lehtonen
a-kappale kustantajalta, kiitos!
Laila Hirvisaaren uutuusteos Hiljaisuus lukeutuu eniten odottamiini syksyn uutuuskirjoihin. Pyysin sen jo hyvissä ajoin alkukesällä arvostelukappaleeksi, ja olin kovasti iloinen, kun se sitten postilaatikkooni saapui. Hiljaisuus on mielestäni taattu Hirvisaarta henkilöhahmojen ja kerrontatyylin suhteen, mutta oli tässä jotain uudenlaistakin - kuten vaikka se, että tämä on hurjasti lyhyempi kuin Hirvisaaren teokset yleensä.
Hiljaisuuden päähenkilönä on Inga-niminen 9-vuotias tyttö, joka on jäänyt orvoksi ja asuu isovanhempiensa hoivissa. Eletään 1940-luvun loppua. Inga on yksinäinen tyttö, jota pilkataan koulussa eikä opettajalta heru tukea. Inga on mykkä, mutta asioista kiinnostunut tyttö kuitenkin kirjoittaa kysymyksiä esiliinantaskuvihkoonsa ja kuuntelee vastauksia kiinnostuneena. Ingan mykkyyden taustalla on järkyttävä muisto, joka vaiensi hänet vuosikausiksi. Vasta vuosien jälkeen Inga pystyy kohtaamaan muistonsa luotetun ystävän avulla.
Hiljaisuus on pituudeltaan pienehkö kirja, mutta tarina on tiivis ja siitä välittyy pienen tytön ahdistuneisuus. Välillä minua suorastaan kurkusta kuristi se, että tyttö ei saanut sanaa suustaan, mutta hänen näkökulmastaan kerrotuissa kohdissa vilisi ajatuksia ja viittauksia siihen, mikä häntä niin perin pohjin oli järkyttänyt. Tuskaisilta tuntuivat myös tytön kokemat pilkka ja kiusanteko, joilta hän ei voinut itse puolustautua. Tunnelmat välittyvät voimakkaina läpi kirjan.
Hirvisaari on luonut Hiljaisuudesta tarinan, joka yllättää toden teolla. Loppuratkaisu todella loksautti leukani, sillä en ollut odottanut mitään sellaista. Tämä teos jäi pohdituttamaan minua kovasti, vaikka teos itsessään olikin melko nopealukuinen. Mietin esimerkiksi sitä, miten Hirvisaari on osannut kirjoittaa pienen hyljeksityn tytön tunnoista näin uskottavasti. Mietin myös tarinan sisältöjä, sen yllättävyyttä ja tunnelmia. Mielestäni tässä teoksessa on jotain samaa kuin Hirvisaaren aiempaan tuotantoon lukeutuvassa Viipuri-sarjassa, josta myös pidin. Hiljaisuus oli minulle hieno lukukokemus, josta en löydä moitteen sijaa, vaikka ehkä hieman olisin Hirvisaaren kyvyt tuntien odottanut jotain lisää.
♠♠♠♠
En ole koskaan lukenut Hirvisaarta, mutta juuri tämä minua kiinnostaa kovasti!
VastaaPoistaSuosittelen kyllä tutustumaan, ja mielestäni tämä on hyvä aloituskirja Hirvisaaren tuotantoon, jos siihen haluaa laajemminkin perehtyä.
PoistaÄitini luki Laila Hietamiehen kirjoja ja olen muutaman lukenut. Tämä kirja herätti huomioni ja ajattelin lukea sen.
VastaaPoistaKommentistasi tuli mieleen, että tämä kirja kyllä poikkeaa Hirvisaaren muusta tuotannosta siinä, että tämä ei ole samanlainen viihteellinen teos kuin hänen aikaisempi tuotantonsa - tai ainakaan minä en tätä kokenut niin. Toivottavasti tämä tavoittaisi lukijoita Hirvisaaren fanikunnan ulkopuoleltakin.
PoistaOlin tyrmistynyt luettuani tämän kirjastoissa vuodeksi eteenpäin varatun kirjan. Varausmaksu 3€ meni kyllä harakoille.
VastaaPoistaLaila Hirvisaari on yliarvostettu kirjailija - ihmettelenkin, mistä hänen suosionsa on peräisin? Jos tämä kirja edustaa hänen tuotannon tasoaan kirjailijana, hän saa heittämällä elantonsa.
Hirvisaari kirjoittaa lapsesta kuin olisi itsekin kirjailijana kyvyiltään aloittelija tai kioskikirjailija, vaikka on kirjoittanut jo 54 vuotta. Vai alkaako ikä näkyä kirjoittamisessa?
Kirjaan on yritetty saada historian havinaa muutamalla koskettavalla taustatarinalla, mutta "esitys" on lässähtänyt kyhäelmä. Mikä on se lukijakunta, joka suosii tämän kirjailijan tuotantoa?
Tulin lähinnä ärtyneeksi koko kirjasta. Se lupaa paljon, mutta antaa vähän. Sisältö on 9-vuotiaan tytön ajatusten pyörittelyä ja jatkuvaa toistoa ja kuvausta kiusaamisesta, josta me kaiken tuon jo suurinpiirtein tiedämmekin. Ylimalkaista kuvausta maatalon askareista (joista me kaupunkilaisetkin kaiken tuon jo tiedämme). - Vertaan tätä kirjaa johonkin Tiina -sarjan kirjoihin, joita niitäkään en pystynyt lukemaan kuin yhden. Jos sitäkään loppuun.
Pidin kirjaa lainassa alle vuorokauden ja luin hetkessä, odotin milloin tarina oikein alkaa. Ei se edes alkanut. - Kävin palauttamassa äskettäin, että ..piip..piip.. saavat lukea suosikkikirjailijaansa. Jono on niin pitkä. - Oisin tuolla 3€:n varausmaksulla jo ostanut jonkun Ale-kirjan.
Hei anonyymi ja kiitos kommentistasi. Meillä jokaisella on toki oikeus ilmaista mielipiteemme ja kommenttisi onkin mielenkiintoinen, sillä esität näkemyksiäsi melko terävästi.
PoistaLaila Hirvisaari on minun mielestäni oikein hyvä viihdekirjailija ja pidin tästäkin kirjasta, vaikka tämä ei viihdekirja olekaan. Hirvisaari tuntee historian ja luo hahmoistaan elämänmakuisia. Hän tuntuu olevan kirjailija, joka jakaa mielipiteitä - en tosin ole koskaan aiemmin kuullut, että ihan näin voimakkaita reaktioita olisi ilmennyt kuin sinun kohdallasi - ja minä itse kuulun fanikuntaan eli näihin mainitsemiisi "piip piipeihin", millaisia he sitten ovatkaan. Valtaosa Hirvisaaren faneista taitaa olla iältään keski-ikäisiä tai vanhempia ja moni varmasti pitää hänen kirjoistaan siksi, että hän kuljettaa juonta yleisesti ottaen hyvin ja hänen hahmoissaan on tarttumapintaa.
Ikävää, että koit rahojesi menneen hukkaan varausmaksua maksaessasi.
Luin tämän jossain vaiheessa ja oli todella hyvä kirja. Yleensä en sillein tykkää lukea. elamahiljaisuudessa.blogspot.fi
VastaaPoistaMukava kuulla, että pidit tästä teoksesta. Varsinkin jos ei juuri ole aikaa lukea, on palkitsevaa lukemisen aloitettuaan huomata lukevansa itselle mieluista kirjaa. :)
PoistaOli äänikirja tukena niin oli helppo keskittyä :-)
PoistaEn olekaan koskaan kokeillut äänikirjan kuuntelua ja kirjan lukemista rinnakkain, mutta joskus on käynyt mielessä niin tehdä, kun on ollut kesken jokin niin hyvä kirja, että ei olisi malttanut sitä käsistään laskea: äänikirjan avulla voisi käyttää myös työmatkat hyödyksi. :)
Poista