Kuolonkielot

Karin Erlandsson: Kuolonkielot

263 s., S&S 2016

alkup. Missdåd, suom. Taija Mård

kansi: Sanna Mander

 

Käsittelemme lukupiirissä seuraavaksi Karin Erlandssonin Kuolonkieloja. Kyseessä on trilogian avausosa, ja toinen osa Saarretut ilmestyi jokin aika sitten. Kuolonkieloissa minua houkutteli paitsi kaunis kansi myös runollisen pahaenteinen nimi. Kirjan takakannessa sanotaan, että kyseessä on "klassinen rikosromaani, jossa pientä yhteisöä tarkastellaan useasta näkökulmasta".

 

Sara Kvist on nuori toimittaja, joka on saanut ensimmäisen oikean työnsä pienestä paikallislehdestä poikaystävänsä Robertin kotipaikkakunnalta. Eletään juhannuksen aikaa vuonna 1992 ja Sara pääsee aloittamaan työnteon heti oikein kunnolla, kun lehden päivystys jätetään uuden tulokkaan harteille. Sara kiertää valokuvaajana toimivan Oskarin kanssa tekemässä reportaasia juhannuksen juhlinnasta, mutta yllättäen keskikesän rauha saa uuden käänteen, kun hälytysajoneuvot kiitävät täyttä vauhtia keskustan halki. Metsästä on löytynyt naisen ruumis.

 

Vaikka teoksen päähenkilö on Sara, kuvataan tapahtumia myös Saran esimiehen Gunnarin, torin laidalla kerrostalossa asuvan Lean, pappina työskentelevän Linnan ja hieman myös ruumiin löytäneiden nuorten näkökulmasta. Varsinaista poliisintyötä teoksessa ei kuvata, ainoastaan lehdistön pyrkimyksiä ottaa selvää mitä oikein tapahtui. Oikeastaan minun täytyy kyllä sanoa, että mielestäni tämä ei ole mikään varsinainen rikosromaani, sillä tapahtunut henkirikos on melkoinen sivuseikka kaiken muun keskellä. Teoksessa epäilemättä jännittävintä on seurata miten Saran käy, kun Robert paljastuu aivan erilaiseksi mieheksi kuin Sara luuli.

 

Vaikka Kuolonkielot ei olekaan mielestäni mikään luvatun kaltainen rikosromaani, en silti tunne minkäänlaista pettymystä, sillä Erlandsson on kirjoittanut vetävän tarinan. Itse nautin siitä miten helposti tähän kirjaan pystyi uppoutumaan. Myös ajankuva välittyy hyvin, vaikka Erlandsson ei keskitykään kuvailemaan vaatetuksia, kodin sisustusta tai muita yksityiskohtia. Ajankuva välittyy itse tarinasta selkeänä. Myös tunnelma on puoleensa vetävä, siinä on kesän seesteisyyttä, jonka pinnan alla väreilee kysymyksiä. Toisinaan tunnelma tuntuu jopa kodikkaalta, vaikka tarinaan mahtuukin paljon ikävyyksiä.

 

Lukukokemus oli oikeastaan kaikin puolin hyvä, mutta loppuratkaisu hämmensi. En kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään miten kuolemantapaus on oikein päässyt sattumaan, sillä se ei millään tavoin visualisoidu minulle. Lisäksi jäin hieman pohtimaan kirjan nimeä. Alunperinhän Kuolonkielojen piti ilmestyä nimellä Ilkityö, joka olisikin ollut suora suomennos Missdådista. Jos miettii tätä henkirikosulottuvuutta, en oikein osaisi kuvata sitä sanalla ilkityö. Toisaalta missdåd voidaan suomentaa myös sanaksi synti. Olisi kiinnostavaa tietää mitä ajatuksia nimivalinnan taustalla on ollut. Kuolonkielotkaan ei ole ehkä ihan kuvaavin nimi, mutta se on mielestäni sointuva ja toisaalta myös tapahtumien kulkuun sopiva.

 

Kuolonkielot herätti minussa siis valtavasti ajatuksia, mitä en ihan osannut odottaa. Toivottavasti saamme tästä lukupiirissäkin aikaan keskustelua. Henkilökohtaisesti voin kyllä suositella tätä kirjaa ja laitoin jo Saarretutkin varaukseen, koska tämän teoksen miljöö miellytti minua niin paljon. Täytyy varmasti jossain sopivassa kohtaa lukea myös Minkkitarha, jota minulle suositeltiin jo vuosia sitten.

♠♠♠♠