lauantai 20. lokakuuta 2018

Katrina

Sally Salminen: Katrina
448 s., Teos 2018
alkup. Katrina 1936
suom. Juha Hurme
arvostelukappale, kiitos kustantajalle!
 
Viime keväänä töissä saimme kaivaa varastonkin hyllyiltä kaikki Sally Salmisen Katriinat, sillä varauksia tuli pitkin kimppaa. Hieman hämmästelin mistä oikein on kyse, kunnes sain selville, että teoksesta on tulossa uusi suomennos. Teos keräsi taas näkyvyyttä itselleen ja lukupiiriläiseni ehdottivat Hurmeen suomennosta lukupiirin aiheeksikin. Kevätkaudelle sitä ei vielä saatu, mutta nyt lokakuussa vihdoin pääsimme keskustelemaan Katrinasta.
 
Katrina on nuori pohjanmaalainen nainen, joka on elänyt melko tasaista elämää ja jonka perheellä on kaikkea maallista hyvää, joka tekee elämästä miellyttävää. Kun merimies Johan osuu Katrinan eteen, rakastuu hän päätäpahkaa. Pikahäiden jälkeen nuoripari seilaa Ahvenanmaalle Johanin kotiin. Perillä totuus on paljon karumpi kuin mitä Johan oli luvannut: siellä ei ole kaksikerroksista taloa, lukemattomia omenapuita ja kaikenlaista vaurautta, vaan karu torppa täynnä puutteita. Lähes samalla ovenavauksella Johan joutuu lähtemään merille tienaamaan ja Katrinaa odottaa maatyöt saaren silmäätekevien tiluksilla. Kaikesta huolimatta Katrina päättää selviytyä.
 
Katrinalla on todellinen pohjalaisen naisen sielu ja siitä minä pidin. Sitkeästi ja järkähtämättä Katrina tekee mitä täytyy, ei valita eikä ainakaan aio tunnustaa kenellekään tulleensa rakkaudenhuumassaan huijatuksi. Muutos entiseen elämään on suuri, joutuuhan talollisen tytär nyt muiden maanomistajien työvoimaksi. Katrinassa kehkeytyy kuitenkin horjumaton rakkaus lapsekkaaseen ja aikaansaamattomaan Johaniin, sillä hän ymmärtää, ettei mies pahuuttaan Katrinalle valehdellut omenapuita ja suuria taloja.
 
Vähitellen elämä Ahvenanmaalla asettuu uomiinsa, mutta Katrinasta ei tule sellaista vaitonaista työläisnaista, joita saarella jo muutenkin on. Hän peräänkuuluttaa oikeuksiaan ja kritisoi vallanpitäjiä, haluaa pärjätä itse välillä jopa typeryyteen asti. Mielestäni Katrinan omapäisyys oli välillä jopa tyhmänylpeyttä. Katrina kuitenkin hoitaa työnsä, kotinsa ja lapsensa.
 
Teos kuvaa vuosikymmenien ajanjaksoa aina Katrinan saapumisesta tämän vanhuudenpäiviin saakka. Vuodet vierivät ja Johan kulkee vuodenkierron mukaan, milloin lähtee ja milloin palaa. Elämässä perheessä muuttuu lasten varttuessa eikä kyläkään muuttumattomana pysy. Vain karu luonto ja maatyöt tuntuvat pysyvän. Perheen kotitorppa ei tunnu kehittyvän vuosien aikana juurikaan, mutta se tuntuu kuitenkin kotoisalta. Miljöö on muutenkin viehättävä, vaikka meri ja saaristo eivät olekaan minulle kotoisia maisemia.
 
Minä pidin tästä teoksesta paljon ja ne lukupiiriläiset, jotka olivat aiemman suomennoksen lukeneet, pitivät tätä sujuvampana ja teos tuntui ikään kuin kevyemmältä lukea. Minunkin mielestäni tästä näkee, että suomennostyöhön on todella paneuduttu. Jouduin lukemaan tämän tiiviillä aikataululla eikä se ollut ongelma sen enempää tekstin kuin tarinankaan puolesta, niin hyvin ne vetivät mukaansa. Kuitenkin tämä teos olisi mielestäni parhaimmillaan, jos sisältöä saisi pohdiskella rauhassa ja lukea hitaampaan tahtiin. Katrinan tarinassa on paljon sellaista, joka saa tuntemaan myötätuntoa häntä kohtaan. Mikään kevyt tarina hänen tarinansa ei ole.
 
 ♠♠♠♠♠

2 kommenttia:

  1. Minä myös tykkäsin kirjasta. Olen lukenut sen joskus sinun ikäisenä äidin kirjahyllystä ja luin uudelleen muistaakseni keväällä, kun kirjallisuuspiirissämme oli ahvenanmaalaiset kirjailija. Vaikka Katrinan elämä oli raskasta ja vastuksia täynnä, se ei kuitenkaan ollut synkkä. Olenkin suositellut monelle kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että teos miellytti sinua edelleen. On aina kurjaa, jos uusintalukiessa huomaa hohdon kadonneen jonnekin. Minunkin mielestäni Katrinan tarinassa oli tiettyä letkeyttä, joka lievitti elämän synkempiä puolia. Aion kyllä jättää tämän kirjan omaan hyllyyni ja lukea joskus uudelleen :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.