tiistai 25. joulukuuta 2018

Pronssitähti

Paula Havaste: Pronssitähti
208s., Gummerus 2018
kansi: Eevaliina Rusanen
 
Paula Havaste on yksi suosikkikirjailijoistani ja odotan aina hänen romaaniensa ilmestymistä. Havasteelta ollaan totuttu odottamaan paksumpia, sarjoihin kuuluvia kirjoja, joten selvästi ohuempi ja yksittäiseksi teokseksi jäävältä vaikuttava Pronssitähti oli minulle hieman yllätys. Pronssitähti kuvaa Viron lähimenneisyyttä ja vaikutti aiheeltaan sellaiselta, että hieman lykkäsin sen lukemista. Lukukokemus oli kuitenkin lopulta hyvä.
 
Eestissä eletään vuotta 1949. Maa on neuvostomiehityksen alla eikä yhdelläkään yksilöllä ole varaa virheisiin, sillä muuten tie Siperiaan voi aueta hyvinkin nopeasti. Saarenmaalaiset Vilja ja Villem Talvik pitävät vaatimatonta maatilaa ja luovuttavat tuotteitaan sovhoosille, kuten määrätty on. Samalla tilalla asuvat myös heidän pieni poikansa, Villemin äiti sekä tilan töissä että sovhoosin kalanjalostamolla työskentelevät äiti ja tämän parikymppinen poika. Villem on runoilija, vähän turhan epäkäytännöllinen tarttuakseen maatilan töihin, joten Vilja ponnistelee senkin edestä täyttääkseen tuotantovelvoitteet ja pitääkseen myös oman väkensä ruoassa.
 
Runokilpailun voittanut Villem pääsee Tallinnaan noutamaan kunniakirjaa ja pronssitähteä. Vilja esittää miehelleen toiveen tuoda tulleessaan sianporsas, sellainen erikoisen rotuinen jooksiiri. Juhlissa kuitenkin viina virtaa eikä asiat mene ihan niin kuin Vilja - tai Villem - ovat etukäteen ajatelleet. Juhlien seuraukset voivat olla ankaratkin.
 
Neuvostomiehityksen aika Virossa on asia, joka aiheuttaa minussa välitöntä halua vaihtaa aihetta. Tuo aika on niin painostava, että minulle tulee epämukava, jännittynyt ja hieman ahdistunutkin olo, kun luen siihen sijoittuvaa kirjallisuutta. Jostain syystä edes holokausti ei aiheuta minussa niin voimakasta vastareaktiota (tosin sekin on aihe, joka herättää tunteita). Ehkä syy on se, että neuvostomiehityksen aikaan virolaiset olivat näennäisesti vapaita, vaikka todellisuudessa liian varovainen ei voinut olla ja lisäksi painolastina saattoi olla menneisyydessä tehdyt valinnat, joita ei enää voinut muuttaa ja joiden paljastuminen olisi voinut kääntää asiat hetkessä toisenlaisiksi. Myös Pronssitähdessä on samaa painostavuuden tuntua.
 
Pronssitähden miljöö olisi herkkä ja idyllinenkin, jos sovhoosin velvoitteet, vartiot ja painostava tunnelma olisivat puuttuneet. Talvikin tila vaikuttaa eräänlaiselta kesäiseltä keitaalta mehiläisineen, hedelmäpuineen ja kukkapenkkeineen. Lämpö hellii, ollaan lähellä luontoa. Mutta kuitenkin taustalla ajatuksissa on kaikkea muuta kuin leppeä kesä. Tallinnaan sijoittuva osuus luo kylmyydellään ja äkkinäisyydellään terävän kontrastin Talvikin tilan ahkeralle kotoisuudelle.
 
Pronssitähti on lyhyt kirja, mutta tunnelmaltaan se on voimakas. Lukukokemus on hallitseva ja mieleenpainuva. Tarina on sujuva ja teksti Havasteelle ominaisesti hyvää. Tämä ei kuitenkaan ollut kirja, jota olisin vastustamattomasti tahtonut lukea eteenpäin, vaikka minua kiinnostikin tietää mitä tuleman pitää. Mielestäni tämä ei olekaan Havastetta parhaimmillaan, mutta koen sen johtuvan lähinnä teoksen aiheesta.
 
♠♠♠♠

2 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea postauksesi tästä kirjasta. Tämä kirja kiinnostaa minua. Kävin kirjamessuilla kuuntelemassa, kun Havaste kertoi tästä kirjasta. Ehdotin tätä kirjaa lukupiirille, mutta he eivät tästä innostuneet. - Mukavaa loppuvuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi joskus kyllä kiinnostavaa päästä kuulemaan Havastetta, sillä hän selvästi tekee teostensa taustalle perusteellista taustatyötä (ja muistaakseni hänen ensimmäinen ammattinsa jotenkin historiaan liittyykin).

      Uskon, että tästä kirjasta kyllä riittäisi lukupiiriinkin keskusteltavaa vaikka kuinka. En toisaalta kuitenkaan ihmettele sitä, että muut eivät aiheesta innostuneet: välttelinhän itsekin tätä teosta aiheensa vuoksi.

      Mukavaa loppuvuotta myös sinulle Anneli! :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.