Kotipesä

Orvokki Autio: Kotipesä

251 s., Kirjayhtymä 1982

Pesärikko 2

Vuosi sitten keväällä, kun korona sulki koko Suomen, meidän oli ollut tarkoitus lukupiirissä keskustella Orvokki Aution Pesärikko-trilogian avausosasta Viistotaival. Vaikka lukupiiri jouduttiin perumaan, luin kirjan kuitenkin ja pidin siitä paljon. Luulin, että lukisin pohjalaistrilogian loppuun aika pian, mutta vasta nyt vuoden kuluttua sain luetuksi Kotipesän.

Armi ei ole enää samanlainen nuori ja hyväuskoinen tyttönen, jollainen hän oli rakastuessaan itseään vanhempaan pirssikuskiin Larvan Olaviin. Vuodet Olavin rinnalla eivät ole olleet sellaisia kuin Armi on kuvitellut, eikä muutto Larvan talosta anopin katon alta ole suonut heidän perheelleen sitä omaa elämää, josta Armi haaveili. Elämä kahden lapsen äitinä mustasukkaisen Olavin rinnalla ja voimakastahtoisen anopin vahtimana tuntuu suistaneen Armin urille, joista on vaikea poiketa.

Etelä-Pohjanmaan kasvattina minun on helppo viihtyä pohjalaismiljöössä. Lakeusmaisemat ja pohjalaismurre sekä tutut puheenparret tuntuvat kotoisilta. Joskus omakin murre tuntuu luettuna työläältä, mutta ihan kuten ajattelin Viistotaipaleenkin kohdalla, tässä teoksessa se tuntuu juuri oikealta ja piirtää juuri oikeanlaisen kehyksen sille, mitä Armi, Olavi ja heidän elämäänsä sivuavat hahmot edustavat.

Autio kuvaa mielestäni pohjalaisuutta ja pohjalaiseen luonteenlaatuun liitettyjä ominaisuuksia erittäin onnistuneesti. Viistotaipaleen kohdalla huomioiden osuvuus jopa hymyilytti, mutta tässä teoksessa Armin osa tuntuu välillä niin tukalalta ja epäreilulta, että mitä ihmissuhteisiin tulee, pohjalainen ylpeys, periksiantamattomuus ja ehdottomuus tuntuivat enemmänkin ahdistavilta. Ihmiskuvaajana Autio on kerrassaan mainio myös siinä mielessä, että hän muovaa hahmoistaan kiinnostavia ihmistyyppejä. Etenkin Armin kasvavaa uhmaa ja sen kanssaihmisissä herättämiä reaktioita on kiinnostavaa havainnoida.