lauantai 16. maaliskuuta 2024

Elolliset

Iida Turpeinen: Elolliset
S&S 2023

Lepää rauhassa stellerinmerilehmä. Levätkää rauhassa kaikki te muutkin lajit, jotka ihmisen toimien vuoksi olette kadonneet.

Iida Turpeisen esikoisromaani Elolliset on valtavan hieno kirja. Ja mikä lukusukkula tämä olikaan! Halusin vain lukea lisää ja lisää, vaikka tämä kirja sai minut monta kertaa surulliseksi. En osannut odottaa, että juuri tämä kirja veisi näin mennessään ja tekisi näin syvän vaikutuksen, vaikka aihepiiri toki ennalta kiinnostikin. Kun joku kirjoittaa tieteestä ja onnistuu kuitenkin koskettamaan kertomuksellaan, on hän tehnyt jotain erityisen hienoa.

Elolliset on kolmelle vuosisadalle sijoittuva romaani. Vuosisadat sitoo yhteen merten lempeä jättiläinen stellerinmerilehmä, jonka luonnontieteilijä Georg Wilhelm Steller löysi haaksirikkoisen laivamatkan seurauksena vuonna 1741 ja joka kuoli sukupuuttoon alle 30 vuoden kuluttua löytymisestään. Teoksessa käsitellään luontokatoa myös laajemmin.

Kirjan ensimmäisessä aikatasossa keskiössä on luonnontieteilijä Steller, joka osallistuu pohjoiselle tutkimusretkelle kapteeni Beringin seurueessa. He pyrkivät löytämään uuden meritien Aasiasta Amerikkaan, mutta epäonnistuvat ja haaksirikkoutuvat autiolle saarelle, jossa vilisee vain saukkoja ja naaleja. Olosuhteet ovat äärimmäisen ankarat ja miehistön jäsenet yksi toisensa jälkeen sairastuvat, mutta juuri siellä Steller tekee uransa merkittävimmän löydön, joka myöhemmin nimetään hänen mukaansa stellerinmerilehmäksi.

Vuonna 1859 stellerinmerilehmää ei enää ole, kuten me tiedämme, mutta tuolloin se on pelkkä uskomaton huhu. Venäjän Alaskan kuvernööri Furuhjelm on luvannut yrittää löytää eläimen luurangon keisarillisen yliopiston kokoelmiin, ja lähettää miehiä etsimään sellaista. Uskomattoman sattuman kautta miehet todella löytävät juuri sen luurangon, jonka jo Steller aikoinaan olisi halunnut kuljettaa mukanaan, kun he lopulta pääsivät lähtemään saarelta.

Stellerinmerilehmien luurangot ovat harvinaisia jo vuonna 1952, jolloin Helsingin luonnontieteellisessä museossa preparaattori Grönvall saa tehtäväkseen kunnostaa luurangon, jonka Furuhjelmin miehet löysivät sata vuotta aikaisemmin. Se löytyy edelleenkin Luonnontieteellisestä museosta ja tahtoisinpa päästä sen joskus näkemään!

Elolliset on paikoitellen jopa jännittävä kuvaus tieteestä. Usealle vuosisadalle ulottuva kertomus osoittaa, että tieteellä on ollut hintansa ja se hinta on ollut korkea, sillä niin moni laji on jo kadonnut. Samalla se osoittaa, että ajattelutavoissa on tapahtunut uusien tutkimusten myötä edistystä ja ihmisen toiminnan vaikutukset muihin lajeihin on alettu ymmärtää. Luontoa on havahduttu myös suojelemaan eikä tiede saa enää pyhittää keinoja. Turpeinen kirjoittaa niin kauniisti ja ajatuksia herättävästi, että ihan harmittaa kun en merkinnyt erityisiä kohtia itselleni ylös.

Tämä on huikean hieno tarina tieteestä, mutta myös taiteesta, joka kulkee luonnontieteen mukana piirroksina ja täytettyinä eläiminä tai kunnostettuina löytöinä. Taiteella on merkittävä tukirooli luonnontieteen tutkimuksessa samoin kuin kokoelmien hoitajillakin. Kuvernöörin sisar Constance pääsee silloin parrasvaloihin, samoin luonnontieteellinen piirtäjä Hilda Olson. He ovat mielenkiintoisia naisia, jotka osoittavat, että tiedemiehet ovat jo aikoinaan tarvinneet rinnalleen osaavia avustajia eikä osaaminen ole ollut silloinkaan sukupuolikysymys.

Kiitos tästä kirjasta, Iida Turpeinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.