sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Levottomia unia

Edith Södergran: Levottomia unia
131 s., Kirja kerrallaan 2004
näköispainos vuoden 1929 painoksesta

Olen lukenut Stephen Kingin Hohtoa tässä viimeisen viikon aikana, mutta paksu kirja ottaa aikansa. Alan olla jo loppusuoralla, mutta päätin silti lukea välillä jotain muuta. Edith Södergranin runoteos Levottomia unia tuntui nimensä puolesta aika osuvalta valinnalta, sillä Kingin Hohto on todellakin omiaan aiheuttamaan levottomia unia.

Olen tutustunut Södergranin tuotantoon jonkin verran lukioaikoinani. Pidin jo tuolloin hänen runoistaan ja siitä luonnon, tunteiden ja uskonnollisuuden sekoituksesta, joka hänen runoissaan sangen usein vallitsee. Södergran kuitenkin jotenkin pääsi unohtumaan, sillä hänen runoissaan oli myös jotakin sellaista, mikä ei oikein minua sykähdyttänyt. Sama kuvio tuntuu toistuvan myös tämän kokoelman kohdalla, enkä edelleenkään osaa määritellä, että mikä tuo loitontava asia on.

Södergran kirjoittaa mielestäni melko modernia runoutta, hän ei alistu perinteisen runomitan kaavoihin ja loppusoinnullisuuteen. Hänen runoissaan vahvoja teemoja ovat luonto ja uskonnollisuus, ja hän välittää niissä myös suuria tunteita. Mielestäni hänellä on kyllä taito kuvata näitä asioita, mutta toisinaan mennään jo liiallisesti jumaluuden ihannoimisen puolelle. Joistakin runoista ei minun nähdäkseni kerta kaikkiaan voi löytää muita kuin uskonnollsia aspekteja, joten näillä runoilla ei tunnu olevan pahemmin muuta annettavaa kuin Södergranin oman hengellisen ajatusmaailman kuvaaminen. Tämäkin kokoelma sisältää paljon tuon tyyppisiä runoja, mikä on mielestäni sääli, sillä Södergranin luontoa ja tunteita kuvaavat runot ovat kauniita, herkkiä ja tulkinnanvaraisia.

Kuten tiedämme, Edith Södergran kuoli jo nuorena keuhkotautiin. Vakava sairaus on varmasti osittain jättänyt jälkeensä hänen runoihinsa, sillä monista runoista olin aistivinani hyvin vahvasti kaipausta: kaipausta elää ja kokea asioita, kaipausta siitä, että pian kaikki maallinen on takanapäin. Tuo kaipaus tuo näihin runoihin mielestäni entistä syvempää tunnetta ja paloa, joka ainakin minuun teki vaikutuksen.

Kokoelman suosikkirunoikseni muodostuivat aistillinen Päivä viilenee sekä herkkävireinen ja kaipaava Tähdet. Kokoelman kaunein säepari löytyy mielestäni runosta Rakkaus. Kyseessä on runon lopetus: "Oi sulje minut syliisi niin lujasti että ei minulta / mitään puutu.". Se on mielestäni todella kauniisti sanottu ja osaltaan kiteyttää sitä kaipaavuuden tunnelmaa, joka nähdäkseni on koko kokoelmassa vahvasti läsnä.

♠♠♠

1 kommentti:

  1. Hei
    Voitit arvonnastani Pöyliön Pölynimurikauppiaan. Laita osoitteesi ja nimesi maimalaak@gmail.com niin voin lähettää kirjan sinulle.

    Onnittelut!

    VastaaPoista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.