Neljäntienristeys

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

334 s., WSOY 2014

päällys: Martti Ruokonen

Kun Neljäntienristeyksestä alkoi ilmestyä positiivisia ja suorastaan ylistäviä arvosteluita niin blogeissa kuin lehdissäkin, havahduin varaamaan tämän teoksen. En ollut aikaisemmin rekisteröinyt mitenkään erityisesti tämän kirjan olemassaoloa, mutta yhtäkkiä kaikki puhuivat tästä. Ja kyllä voin sanoa, että tämä kirja on suosionsa ansainnut! Heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien Neljäntienristeys nappasi minut mukaansa kulkemaan pitkin teitä päähenkilöiden matkassa.

Neljäntienristeys on neljästä eri näkökulmasta kerrottu tarina, joka sijoittuu vahvasti taloon, josta on näkymä neljäntienristeykseen. Ensimmäisenä ääneen pääsee Maria, nuori kätilö, jonka taitoihin suhtaudutaan epäilevästi. Loppujen lopuksi Maria saa arvostusta ja nousee pitäjällä tunnetuksi hahmoksi, mutta samalla Maria on luopunut paljosta. Toisena kertojana nähdään Marian avioton tytär Lahja, joka haluaa elämäänsä kaiken sen, mitä äiti ei ole omaansa tahtonut. Avioliitto Onnin kanssa ei ole sodan jälkeen entisensä, sillä sodasta palattuaan Onni alkaa etsiä kiihkoa ja kosketusta muualta kuin aviovuoteesta. Johanneksen Kaarina-vaimo joutuu kohtaamaan Lahjan katkeruuden ja tiiviin vaikenemisen muurin, kun anoppi hallitsee taloa vahvoin ottein. Viimeisessä osiossa palataan ajassa taaksepäin, jolloin Onni pääsee kertomaan mitä todella tapahtui.

Neljäntienristeys, neljä kertojaa. Jokaisella oma suuntansa valittavaksi. Teoksen nimellä on mielestäni kokonaisvaltaisen onnistunut yhteys kirjan sisältöön, sillä teiden kulkeminen ulotetaan myös kerrontaan. Jokaisen päähenkilön kuvaukset jaetaan katujen mukaan, kuten "Lahja 1911|Helmenpyytäjäntie". On mielestäni oivaltavaa, että ihmisen elämä nähdään polkuina, teinä, joiden kulkeminen vaikuttaa elämän kulkuun, ja tuodaan se kerronnassa näin esille. Mieleenpainuva ratkaisu, joka entisestään vahvistaa tämän kirjan jättämää muistijälkeä.

Mielestäni Kinnunen onnistuu luomaan tarinasta todella eheän, vaikka välillä ajallisesti onkin suuriakin aukkoja. Jo Marian osuudesta muodostuu ehjä kokonaiskuva, vaikka Lahja ei omilla muistoillaan sitä vielä täydennäkään. Kinnusella on taito upottaa isompiin kokonaisuuksiin pieniä yksityiskohtia, joiden avulla lukija voi kuroa aukkopaikat umpeen. Moniäänisyys on siis onnistuneesti toteutettu ja luo hahmoista hyvin mielenkiintoisen kuvan.

Pidin tämän teoksen tunnelmasta aivan valtavasti. En osaa kovinkaan hyvin erottaa niitä asioita, jotka saivat minut viihtymään tämän teoksen äärellä, sillä kokonaiskuva on hyvin tasaisen varma ja kiehtova. Ainakin kerronta vie mennessään, hahmot ovat kiehtovia, heidän unelmansa koskettavia ja rehellisiä, olivat ne sitten suvaittavia tai eivät. Hahmoissa on syvyyttä ja aitoa tunnetta, ja kaikki keskushahmot jäävät mieleen selkeinä. Kinnunen on todellakin saanut aikaan hyvin vahvan muistijäljen jättävän romaanin, jonka lukeminen oli ilo. Häneltä on varmasti lupa odottaa jatkossa vielä paljon!

♠♠♠♠♠