Toni Morrison: Armolahja
189 s., Tammi 2009
alkup. A Mercy 2008
suom. Seppo Loponen
Luin kesällä Toni Morrisonin Koti -teoksen ja vakuutuin siitä kovasti. Tiesin jo heti tuolloin, että haluan lukea lisää Morrisonin tuotantoa ja toiseksi Morrisonikseni valikoitui Armolahja, jonka luin nyt kirjallisuuspiiriä varten, kun aiheena on ulkomainen laatukirjallisuus. Sillä laadukasta Morrisonin teksti todella on, sen voin kahden kirjan perusteella todeta.
Armolahja on moniääninen romaani, joka sijoittuu 1600-luvun Amerikkaan, jossa vallitsi vahvimman laki. Naisilla, olivatpa he sitten musta- tai valkoihoisia, oli vain hyvin vähän valtaa, mutta samalla vahvimman laki vallitsi muutenkin: ne jotka pystyivät ottivat mitä halusivat ja tilanne saattoi muuttua nopeastikin. Armolahja antaa äänen näille naisille, joiden kohtalot ovat riippuvaisia miehistä: orjakauppiaista, isistä, isännistä, aviomiehistä tai jos näitä ei ollut, niin heistä tuli vapaata riistaa kaikille.
Romaanin henkilöhahmot ovat hyvin mieleenpainuvia. On äitinsä hylkäämä Florens, joka kaipaa kipeästi rakkautta osakseen. On Rebekka, lähes uskomattoman onnen osakseen saanut ja lopulta onnen hylkäämäksi tullut nainen. Suru on rantaan huuhtoutunut tyttörukka, jolla on myös kaipuu tulla hyväksytyksi ja saada rakastaa. Lina puolestaan on heimonsa menettänyt nainen, jolta tuntuu aina puuttuvan jotakin. Pala palata Lina rakentaa itsensä uudelleen. Näiden kaikkien naisten tarinat nivoutuvat toisiinsa Jacob Vaarkin syrjäisellä maatilalla.
Vaikka naiset teoksen maailmassa ovatkin aina jollekin alamaisia, joko orjina tai sukusiteen kautta, niin heidän tunteitaan ja ajatuksiaan kukaan ei voi omistaa ja siten myöskään rajoittaa. Morrison osoittaa, että rajalliseen elämään sijotettujen ruumiiden takana on niin paljon enemmän. Florensin, Rebekan, Surun ja Linan tarinat hätkähdyttävät, herättävät ajatuksia ja tempaavat mukaansa.
Moniääninen romaani luo monisyisen kuvan tuosta ajasta, se on selvää. Moniäänisyys aiheutti kuitenkin myös hieman hankaluuksia ennen kuin hahmoihin ehti tutustua ja saada selville, että mitä tekemistä kenelläkin on kenenkin kanssa ja kuka kulloinkin on äänessä. Onneksi tilanne selvisi nopeasti ja tarinaan pääsi mukaan. Myönnän ensimmäiset sivut luettuani harkinneeni, että taidanpa vaihtaa teosta, kun tämä on niin vaikeaselkoinen. Vaan onneksi jatkoin tämän parissa, sillä tarina todellakin tempaisi mukaansa. Teos on alun vaikeaselkoisuudestaan huolimatta myös nopealukuinen, mutta kuitenkin siinä on myös paljon sisältöä. Hieno paketti kokonaisuudessaan.
♠♠♠♠
Viimeisimmäksi olen lukenut Toni Morrisonilta Kodin, josta pidin paljon. Armolahjaa en ole jotenkin aiemmin noteerannutkaan, mutta nyt kirja alkoi kiinnostaa kovasti. Kiitos vinkistä!
VastaaPoista:) Armolahjaa on muuten pidetty jonkinlaisena "alkusoittona" teokselle Minun kansani, minun rakkaani, joka minulta on vielä lukematta.
PoistaMorrison on minulle outo, pitäisi lukea jokin. Olen syksyn aikani panostanut vanhempien kirjojen lukemiseen. Olen jotenkin pelännyt tekstin olevan liian rankkaa.
VastaaPoistaSuosittelen kyllä kahden teoksen perusteella lämpimästi. :) Vaikka Morrison käsitteleekin rankkoja aiheita ja ne herättävät paljon ajatuksia ja jäävät hyvin mieleen, niin silti teksti ei ole mielestäni ollut liian rankkaa eikä sen takia menetä yöuniaan. En erityisesti pidä rankoista tarinoista, ainakaan sellaisista, joissa esimerkiksi mässäillään väkivallalla ja ryvetään kurjuudessa. Morrison kirjoittaakin mielestäni hienopiirteisesti, hän ei mielestäni keskity kauheuksien tai ikävien asioiden yksityiskohtiin, vaan tuo esiin laajemman kuvan hyvin mieleenpainuvalla tavalla. Ei tarvita raakoja sanoja ja lauseita kuvaamaan ikäviä asioita, ne voi kertoa maltillisestikin. Morrison kyllä osoittaa hyvin, että rankankin tarinan voi kirjoittaa jotenkin... asiallisesti. Tai että vaikka siinä onkin ulottuvuuksia (tunnetiloja esimerkiksi), niin ei tarvitse lipsua laidasta toiseen.
Poista