sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Synttäriarvonta!

Joulukuun 28. päivä tulee kuluneeksi kolme vuotta tämän blogin perustamisesta. Sen kunniaksi järjestän tuttuun tapaan arvonnan, jossa arvon kolme palkintoa. Osallistumisaika päättyy juhlapäivänä klo 18, jolloin vietetään täällä blogissa pienimuotoiset kekkerit. :-D

Osallistumisohjeet ovat seuraavat
1. Jokainen osallistuja saa yhden arvan.
2. Arvan saa olemalla rekisteröitynyt lukijani 
eli nimesi löytyy tuosta oikeanpuoleisesta sivupalkista.
Liittyä voi myös nyt.
3. Halukkuudesta osallistua arvontaan ilmoitetaan tämän tekstin
kommenttiosioon 28.12. klo 17 mennessä.

Linkityksistä ei siis saa lisäarpoja.

Arvonta suoritetaan
28.12. ja voittajat julkistetaan vielä samana päivänä.
Se jonka nimi nousee ensimmäisenä, saa ykköspalkinnon. Toinen ja kolmas palkinto menevät luonnollisesti niille, joiden nimet nousevat ylös seuraavina.

Palkinnot ovat:
1. palkinto on Koiramäki 2015 seinäkalenteri, Namituvan Kirkkokaramelli-struuttu ja vapaavalintainen kirja alla olevasta listasta.
2. palkinto on vapaavalintainen kirja alla olevasta listasta.
3. palkinto on vapaavalintainen kirja alla olevasta listasta.

Kirjat jaetaan siten, että ensimmäisen palkinnon saaja saa valita omansa ensimmäisenä, sitte toinen ja kolmas. Teokset ovat hyväkuntoisia ja lista saattaa täydentyä vielä.

Kirjat ovat minun omasta hyllystäni ja nimeltään
Carlsson: William N. Päiväkirja
Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru
Coelho: Alkemisti
Cunninghan: Tunnit (kirjaston poistomyynnistä)
Haakana: Ruman tytön rakkaus (kirjaston poistomyynnistä)
Jansson: Jäljet lumessa
Jansson: Vaitelias jumala
Kettu: Surujenkerääjä (pokkari, hieman kastunut)
Mann: Buddenbrookit
McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro. 1 (pokkari, takana teetahroja)
Oksanen: Kirsikkavarkaat (kirjaston poistomyynnistä)
Olsson: Sonaatti Miriamille
Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Oranen: Palatsi
Parras: Jojo (kansipaperi puuttuu)
Pättikangas: Puhelinpylväiden varjossa valtatie
Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä
Tuuri: Rata
Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias (ennakkokpl, pokkari)

Tervetuloa mukaan arvontaan!

31 kommenttia:

  1. Oi, jo kolme vuotta! Onnea ja tulkoon vuosia vielä paljon lisää!

    Osallistun toki kivaan arvontaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, uskon että vuosia karttuu vielä montamonta! :)

      Poista
  2. Onnittelut hienosta blogitaipaleesta. :) Ja intoa bloggaamiseen myös tuleville vuosille. Olen mukana arvonnassa. Todella houkuttelevan näköinen kirjalista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitos. Välillä blogissa on vähän matalapainetta, mutta aina se into uudestaan herää, kun muut kiireet hellittävät! :)

      Poista
  3. Onnea 3-vuotiaalle blogille!

    Mukana arvonnassa olen minäkin. :)

    VastaaPoista
  4. Onnea lukuvuosista. Hieno kirjalista, mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  5. Onnea kolmivuotiaalle! Minäkin mukana arvonnassa :).

    VastaaPoista
  6. Onnittelut ja blogihalit 3-vuotiaalle. Perässä tullaan. Mukana arvonnassa. Tiedän paikan missä tuolla kalenterilla olisi tärkeä tehtävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Ei muuta kuin sitten toivomaan, että pääpalkinto osuisi kohdalle ;)

      Poista
  7. Onnittelut! Mukana arvonnassa :).

    VastaaPoista
  8. Jätän tällä kertaa arvonnan väliin, mutta haluan onnitella blogiasi tulevan merkkipäivän johdosta. Olen seurannut blogiasi varmaan kohta kahden vuoden ajan, ja olen ollut todella mielelläni seuraamassa blogisi taivalta. Toivottavasti blogillasi on edessä vielä monta vuotta. :)

    VastaaPoista
  9. Onnea pian kolmevuotiaalle! Houkutteleva kirjalista, ehdottomasti mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  10. Onnea ihanalle blogille! <3 Houkutteleva kirjalista, ja ykköspalkintokin on ihana. Eli mukana arvonnassa ollaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista. :) Ihanaa, että blogini on mielestäsi ihana :')

      Poista
  11. Onnea! :)
    Jätän arvonnan väliin, mutta toivotan oikein hauskaa joulua!

    VastaaPoista
  12. Onnea!
    Olen mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  13. Onnea synttäreistä blogillesi täältä piparien leipomisen lomasta! Blogissasi on aina mukava vierailla lueskelemassa arvioitasi. :-) Mukana arvonnassa -tiedä, vaikka olisi onnea tälläkin kerralla, hihi. ;-) Ja ihastuttavaa joulua sinulle Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Katsotaan oletko edelleen onnettaren lempilapsi :D

      Poista
  14. Paljon onnea blogisynttäreistä :)

    Mukana arvonnassa, totta kai!

    VastaaPoista
  15. Onnea synttäreistä! :)

    Mukana arvonnassa totta kai!

    VastaaPoista
  16. Onnittelut!
    Kahdella arvalla mukana kivassa arvonnassa :)
    marvu954@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijakseni! Jokaiselle on kuitenkin tarjolla vain yksi arpa. :)

      Poista
  17. Synttärionnea!
    Arvonnassa mukana, lukijana kaksi arpaa.
    pussikarhu (at) luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sama juttu kuin Maariallekin eli kuten arvonnan säännöissä totesin "1. Jokainen osallistuja saa yhden arvan." :)

      Poista
  18. Onnea 3-vuotiaalle! Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.