keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista.

***

Kirjasto on minulle tärkeä paikka. Se on osa lapsuusmuistojani, se on osa nykyisyyttäni ja erittäin vahvasti osa myös tulevaisuuttani.

Kirjastoreissuista on jäänyt minulle lapsuudesta hyvin vahvoja muistikuvia. Muistan, että halusin aina lainata Aino- ja Puppe-kirjoja sekä Tammen kultaisia kirjoja. Muistan miten pieni ja ahdas kirjasto oli, mutta silti niin kiva paikka. Kerran muistan olleeni äitini ja veljeni kanssa kirjaston lastenosastolla pöydän ääressä, kun saman pyöreän pöydän ääressä istunut isompi (vanhempi) tyttö antoi minulle ja veljellenikin Bis bis -lakupatukat. Siitä karkista tulee aina kirjasto mieleen.

Oman kirjastokortin sain 7-vuotiaana koulun kirjastoretken yhteydessä. Meidän luokka kävi alakoulun ensimmäisillä luokilla ehkä 3-4 kertaa kirjastossa, eikä sen jälkeen kirjastovierailuja koko peruskouluaikanani tehty. Onneksi ahkeran kirjastokäytön siemen oli jo itämässä ja etenkin 12-13-vuotiaana vietin siellä paitsi paljon aikaa kavereideni kanssa, niin myös hyvät tovit kului lukemista etsien. Muistan, että joskus 11-vuotiaana maailmani avartui, kun yllättäen hoksasin, että katoppa ku nää kirjat on tekijän mukaan aakkosissa! Jälkeenpäin ajatus naurattaa: miten muutenkaan ne olisivat voineet olla? :-D Kunnallisen kirjaston lisäksi käytin alakoulussa myös koulun omaa kirjastoa ahkerasti.

Kun olin yläasteella, kunnankirjastomme muutti uusiin ja avarampiin tiloihin, jotka vapautuivat Nordea-pankilta. Tämäkin kirjasto tuli nopeasti tutuksi ja tein 8. luokan TET-jakson kirjastossa kaverini kanssa. Hänen äitinsä työskenteli siellä kirjastonhoitajana, ja toisen silloisen luokkakaverini äiti on siellä edelleen töissä. Minusta ja Siljasta tehtiin lehtijuttukin paikallislehteen, kun TET-jaksoa paikallislehdessä suorittanut kaveri pääsi juttua tekemään. Kuva on edelleen kotikirjastoni leikekirjassa. Näytän siinä ihan hirveältä. :D

TET- jakso avasi silmäni ja tajusin haluavani kirjastoalalle. Ensin kuitenkin kävin lukion ja sitten pääsin ammattikorkeaan opiskelemaan kirjastoalaa. Nykyään kirjasto on minulle enemmänkin työpaikka kuin vapaa-ajanviettopaikka, mutta merkitys on yhtä suuri. Ainut mikä on vuosien saatossa muuttunut, on nyt se, että en enää välttämättä varta vasten mene kirjastoon etsimään kirjoja, vaan varailen niitä netistä tai bongailen työn ohessa. Tällä hetkellä olen töissä siinä kirjastossa, jossa sain ensikosketukseni kirjastotyöntekijän rooliin silloin keväällä 2007. Sijaistus päättyy heinäkuun lopussa, mutta uskon vakaasti, että töitä riittää jatkossakin, vaikka ei välttämättä samassa paikassa.

Kirjastojen olemassaolon säilyttäminen ei ole minulle pelkästään henkilökohtainen taloudellinen toive, vaikka toki onkin paljon kivempi ajatella kouluttautuneensa alalle, jossa töitä riittää. Kirjasto on antanut minulle niin paljon sellaista henkistä pääomaa, että en edes uskalla ajatella paljonko olisi maksanut, jos olisin joutunut kaikki lukemani kirjat ostamaan omaksi. Olisin kyllä moninverroin ajatusmaailmaltani köyhempi, sillä ei minulla olisi koskaan ollut sellaiseen kirjamäärään varaa. Opiskeluaikoinani lainasin monet kurssikirjatkin kirjastosta.

Olen työssäni päässyt näkemään sen, miten tärkeä paikka kirjasto monelle ihmiselle on, sillä se on niitä harvoja matalan kynnyksen paikkoja, johon saa vain tulla omana itsenään. Kenellekään ei tarvitse selittää mitään tai tehdä kirjastossa oloaan mitenkään oikeutetuksi. Silti kirjastot joutuvat jatkuvasti perustelemaan olemassaolonsa tärkeyttä, kun tuijotetaan vain rahallista tuottavuutta eikä mietitä ollenkaan sitä henkistä tuottavuutta, jonka kirjasto mahdollistaa. Kirjastojen kokonaisbudjetti kunnallisissa menoissa on vain noin 1 prosentti. Se on pienenpieni murto-osa ja sillä mahdollisestaan todella paljon, mutta silti jotkut ihmiset tuntuvat ajattelevan, että siinäkin on liikaa. Kirjastojen merkitys on suurempi kuin moni niin ajatteleva arvaakaan, vaikka se ei näkyisikään talouslaskelmissa plussana.

6 kommenttia:

  1. "Muistan, että joskus 11-vuotiaana maailmani avartui, kun yllättäen hoksasin, että katoppa ku nää kirjat on tekijän mukaan aakkosissa! :D

    Hyvä postaus! Viimeinen kappale on niin totta. Kiitos, että olet mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeässä asiassa on ilomielin mukana! :)

      ps. oon ihan oikeesti hävenny tosi paljon sitä, että en ennemmin tajunnut kirjojen olevan aakkosissa tekijän mukaan. Jotenki oon ajatellut, että mun olis pitäny tietää se jo esim. 2-vuotiaana, ku oon hakeutunu kirjastoalallekin. :D Tää oli suuri tunnustus näin julkisesti. :D

      Poista
  2. Kiva postaus, ja ihanaa että olet löytänyt työpaikan kirjastoalalta. Omat ensimmäiset kirjastomuistoni liittyvät Viisikoihin, niitä muistan lainanneeni kun sain oman kortin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse muistan myös mitä lainasin oman kortin saatuani: ainakin Tammen kultaisten kirjojen yhteisniteen. :D Koulun kirjastosta lainasin ensimmäisenä jonkin sinikantisen myyrästä kertovan kirjan. :)

      Poista
  3. Onpa mukava lukea uran urkenemisesta kirjastoalalla! Puppe- ja Aino-kirjat olivat myös omia suosikkilainattaviani pienenä, osan Aino-kirjoista osasin ulkoa ja minun luultiin osaavan lukea. ;) Mukavia kirjastohetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ovelaa.. :-D Itse en varmaan ihan sanasta sanaan osannut tarinoita ulkoa, mutta ei se varmaan kaukanakaan ollut. :D Jälkeenpäin olen hamstrannut poistomyynneistä Aino-kirjoja omaksi, mutta osa on kyllä aika resuisessa kunnossa. Pakko ne oli silti saada. :-)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.