Rakkautta, vahingossa

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

239 s., Tammi 2013

 

Minulle iski taas sopiva chick litin nälkä, joten päätin lukea ainoan minulla vielä lukematta olleen Veera Vaahteran teoksen. Rakkautta, vahingossa osoittautui yhtä viihdyttäväksi ja mukaansatempaavaksi teokseksi kuin kaksi muutakin Vaahteran teosta.

 

Pihla Vanaja on kolmikymppinen nainen, joka huomaa yllättäen olevansa tilanteessa, jota hän on kaikin keinoin pyrkinyt välttelemään: hän on raskaana ja yksin. Miesystävä Otto päätti vauvauutisen kuultuaan lähteä Intiaan meditoimaan, vaikka mies olikin vaikuttanut kaikin puolin sopivalta isäkandidaatilta. Pihlakin pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtee Tornionjokilaaksoon tyhjilleen jääneeseen mummolaansa, joka kuuluu nyt hänelle. Pihla päättää selviytyä, sillä hänen esikuvansa Gerda-mummi oli sitkas pohjoisen nainen ja sellainen Pihlakin päättää olla.

 

Elämä pohjoisessa osoittautuu kuitenkin oletettua haastavammaksi, sillä pelkästään kesät siellä viettänyt Pihla joutuu tunnustamaan itselleen, että hän ei ehkä olekaan niin itsenäinen kuin oli kuvitellut. Ryhdistäytyneenä hän päättää hankkia ajokortin ja ajo-opettajakseen hän saa naapurin Arvon, jolla on ikää jo reippaasti mutta intoa kyllä piisaa. Lukija saakin kokea monta hulvatonta hetkeä Arvon omatekoisessa autokoulussa! Pihlan tulee luoda itselleen myös turvaverkko, jollainen jokaisella odottavalla äidillä oletetaan olevan. Tästä syystä Pihla päätyy masentuneiden äitien ryhmään ja saa monta arvokasta vinkkiä. Enemmän Pihlan ympärillä kuitenkin miehet pyörivät huolehtimassa, sillä Arvon lisäksi tämän vaimovainaan sukulaispoika Mårten tarjoaa auttavan kätensä samoin kuin kyläkauppias ja varsinainen naistenmies Leevi. Samalla Pihla pohtii olisiko Otosta kuitenkin isäksi.

 

Mielestäni Rakkautta, vahingossa on hauska selviytymistarina. Pihlan tilanne on ilman muuta ikävä, mutta hänen asenteessaan ja huumorintajussaan on juuri sopivasti ironiaa, joka saa ikävistäkin tilanteista esiin koomiset puolet. Tässä kirjassa olennaista on se, että Pihla on raskaana, joten mikään tavallinen romanttinen tarina tämä ei ole. Hänen kuvauksensa odotusajasta ja ympärillä pyörivistä ja raskauden loppumetreillä yhä enemmän huolestuvista miehistä oli hykerryttävää luettavaa. Miehistä tehdään tässä hieman avuttomia ja hölmöjä, mutta hyväntahtoisella tavalla. Pidin myös paljon Pihlan uusista tuttavista, ja erityisesti Arvo teki minuun vaikutuksen sympaattisella olemuksellaan.

 

Lapin miljöö ja maaseudun rauha oli tässä kirjassa juonen lisäksi yksi keskeisimpiä vetonauloja. Raskauden eteneminen ja vuodenaikojen kiertokulku kulkivat hienosti käsi kädessä, vaikka mikään maisemakuvaukseen ja vuodenkiertoon keskittyvä teos ei olekaan kyseessä. Miljöössä pidin myös siitä miten Pihla hakeutuu lapsuutensa turvapaikkaan ja löytää sieltä voimaa. Hänen mummolansa on kuvattu kutsuvasti ja hänen Gerda-mumminsa on tarinassa vahvasti läsnä, vaikka onkin jo kuollut. Sukupolvien jatkumo vetoaa minuun usein kirjoissa, ja niin kävi myös tämän teoksen kohdalla.

 

Veera Vaahteran teokset ovat saaneet minut todella pitämään chick litistä, vaikka aikaisemmin olenkin genreä jonkin verran vierastanut. Suosittelen kyllä tutustumaan hänen teoksiinsa, sillä ainakin minut ne ovat vieneet mukanaan!

 

♠♠♠♠½