tiistai 1. maaliskuuta 2016

Helmikuun luetut

Helmikuu oli minulle jokseenkin toiminnantäyteinen kuukausi, mutta ehdin lukemaankin peräti 11 kirjaa. Helmikuun alussa liukastelin lumitöissä ja kaatuessani kalautin käteni oikein kunnolla, mutta siitä ei onneksi löytynyt murtumaa. Käteni oli kuitenkin sen verran arka, että en halunnut sitä liikaa rasittaa ja niinpä vietin aikaani mm. kirjojen parissa. Lukemiseen en kuitenkaan ehtinyt kyllästyä ja lukuinto jatkui toipumisen jälkeenkin, joten mikäs siinä oli lukiessa. :-)

Helmikuun kirjalistani on sikäli poikkeuksellinen, että annoin peräti neljälle teokselle täydet pisteet. Annan aina pisteet päällimmäisen fiilikseni mukaan ja jos en kerta kaikkiaan osaa sijoittaa teosta arvoasteikolleni, jätän sen arvosanoittamattomaksi. Nuo neljä teosta kuitenkin olivat niin mainioita, että oli turha pohtia sen kummemmin minkä arvosanan antaisin - kun ei voinut muuta kuin antaa täydet pisteet. Kuukauden kärkiteoksia olivat siis Naisten työt, Luoja lasta auttakoon, Tuonella kulkijat ja Lopotti. Lähelle pääsi myös DIMILY - Rakastan, jonka jatko-osaa odotan jo mielenkiinnolla. Kuukauden positiivisin yllätys oli varmaankin Turgenevin Aateliskoti, joka muutti mielikuviani venäläisistä klassikoista.

Ja tässähän se lista onkin:

Estelle Maskame: DIMILY - Rakastan 
Kaari Utrio: Ruma kreivitär 
Milla Keränen: Kapteeni 
Martin Widmark: Palokunnan arvoitus 
Ivan Turgenev: Aateliskoti 
Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon 
Mervi Heikkilä: Tuonella kulkijat
Tommi Kinnunen: Lopotti
Leena Lehtolainen: Rautakolmio

Toivottavasti maaliskuussa saadaan nauttia ihanasta kevätauringosta, jota ainakin kuunvaihde on lupaillut jo. Maaliskuuhan lasketaan kevätkuukausiin ja kyllä tänään aamupäivällä lenkillä ollessa aurinko jo mukavasti lämmitti selkää kevättä lupaillen. :-)

Siispä hauskaa ja aurinkoista lukukuuta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.