sunnuntai 27. elokuuta 2017

Mielensäpahoittajan Suomi

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi
277 s., WSOY 2017
 
Mielensäpahoittaja on täällä taas ja tällä kertaa hän kertoo mitä kaikkea mielensäpahoittamista on Suomen sadassa itsenäisyyden vuodessa. Tarina etenee vuosi kerrallaan eli teos sisältää sata tarinaa itsenäisyytemme ajalta. Tarinoissa Mielensäpahoittaja kiteyttää (ainakin omasta mielestään tärkeitä ja olennaisia) asioita Suomen historiasta ja nykypäivästä. Osa tapahtumista käsittelee lähinnä Mielensäpahoittajan omia elämänvaiheita, osassa on laajempi ote.
 
Mielensäpahoittajan Suomi on kirjaideana kertakaikkiaan kiinnostava ja houkutteleva, sillä sanojen mielensäpahoittaminen ja Suomi yhdistäminen on tietyllä tapaa "tabu". Tarkoitan sillä sitä, että mielestäni Suomessa on edelleen paljon sellaista ajatuskantaa, että pitää olla kiitollinen itsenäisyydestä (ja niin pitääkin, tietenkin) ja mitään historian pyörteissä tapahtunutta ei saisi kritisoida ainakaan kovin ankarasti - nykypäättäjille sen sijaan lauotaan täyslaidallisia surutta, mutta historia on pyhä ja koskematon. Siitä syystä mielestäni kyseessä on kiinnostava asetelma ja minua kiinnosti kovasti tietää mistä kaikesta Mielensäpahoittajalla (tai Kyröllä) on sanansa sanottavanaan.
 
Siinä missä ensimmäiset Mielensäpahoittaja-kirjat olivat mielestäni todella hauskoja ja aiheuttivat naurunpurskahduksia, nämä uudemmat kirjat tuntuvat kantaaottavammilta ja vakavahenkisemmiltä. Tässäkin kirjassa on toki huumoria, mutta ei enää siinä määrin kuin ensimmäisissä teoksissa. Huumori pilkahtelee esiin, kun Mielensäpahoittaja kommentoi erittäin osuvasti milloin mitäkin asiaa. Myös hänen hahmonsa perusolemus, vanha itsepäinen mies, on tietyllä tapaa koominen, sillä siinä on niin paljon tuttua ja todellista. Siitä huolimatta komiikka tuntuu tässä teoksessa hukkuvan osuvien kommenttien ja sen seikan alle, että Mielensäpahoittajan osoittamissa asioissa on itse asiassa paljon totta.
 
En tarkoita, että Suomen historian käsittelyä tarvitsisi edes kaunokirjallisessa muodossa lyödä leikiksi, mutta jotenkin sitä huumoriaa odottaa ja kaipaa, kun tietää sitä sarjassa olleen runsaissakin määrin. Lukukokemuksena tämä oli kuitenkin ihan kelpo kirja ja pidin kovasti sen "tarina per vuosi" -rakenteesta. Mielensäpahoittaja hahmona tulee tämän kirjan myötä hieman aiempaa tutummaksi, kun hän kertoo tarkemmin oman elämänsä käännekohdista ja suhtautumisestaan niihin. Hahmossa on jotain sanoisinko jopa rakastettavaa.
 
♠♠♠½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.